Anita on sulkemassa tietokonettaan suuren tammisen pöydän ääressä. Ikkunasta kajastaa keväisen illan hämyinen kajo leikkien kiiltävällä pöydän pinalla.
Nainen näpsäyttää puhelimeensa tekstiviestin päälle ja samalla kiireisesti selaa uusinta muotoilua olevan kännykänsä tekstarit. Hopeisella maalilla manikyrin jälkeen koristellut kynnet näpyttelevät tekstejä läpi. Toisella kädellään hän kaivaa pienen pelin meikkipussistaan ja ottaa siveltimen käteensä korjaten huuliaan, jotka hän painaa sitten tiukkina toisiaan vasten.
-Oho ,olimpa melkein unohtaa, ne taidenäyttelyn avajaiset. Hän tilaa taxin ja korjaa tyylikkään bisnesjakkunsa kaulusta hätäisesti. Viimeinen silmäys peiliin ja nopeat käsien vedot tehokkaan hiusmuotoillun läpi ja samalla keinauttaen hieman päätään saaden hiukset asettumaan selkeään asialliseen tyyliin.
Hän kiiruhtaa terävin askelin taksiin ja katsahtaa taakseen lasipaltsia muistuttavaan työpaikkaansa.
Hänellä on valtaa ja hän on suuren organisaation johtaja. Hänen elämäsä on hektistä,uuvuttavia kokouksia, seminaareja ja matkustelua maailmalla, hotellien kylmyyttä ja aamuyöhön kestäviä neuvotteluja ja niihin sisältyviä iltamenoja.Tympeitä ja keveitä jutusteluja ei juuri mistään. Kotona ei jaksa muuta, kuin nukkua univelkaansa. Aamuisin kourallinen pllreitä ja kiireinen aamianen. Tätä jo neljävuotta.Sihteeri varmistaa kampaajien ja kosmetologien, sekä hierojien ajat ja sovitut lounaat ja sovittaa kokoukset ja muut tapaamiset aikatauluun tunti tunnilta , miltei minuttien tarkkuudella.
Taxi pyshtyy vanhan ja taidokkaasti rakennetun gallerian oven eteen. Anita työntyy sisälle ovesta soljuvien ihmisten joukossa. Hän huomaa kauempana vilkkaasti keskustelevassa ryhmässä ystävättärensä , joka hänet oli tänne mukanaan kutsunut.
Keskellä avaraa aulaa on opalinmuotoisen lasisen pöydän päällä tarjoilu.Pöydän lasi on asetettu luonnonkivien päälle ja ympäröity sammalilla ja oksilla. Viehättävä miltei luonnonhenkeä muistuutava hento nainen tarjoa shampanja lasin.
Ystävätär vinkkaa Anitan seurueeseen. Juttelu on keveää ja pinnallista , sillä nämä ihmiset eivät ole aidosti kiinnostuneet toisistaan , he ovat täällä näyttäytymässä toisilleen.Salamavalot räpsyvät ja heitä kuvataan naistenlehtien juorupalstoille.
Anita ottaa lasin käteensä ja astuu kaarioviaukosta pienempään huoneeseen. Hälinä jää kauemmaksi ja taustalla soi sykähyttävän sielua hivelevä muusiikki. Huone on kuin sulaneen kullan ja hämyisen roosan värivaloissa.
Yhtäkkiä Anita pysähtyy, kuin naulittuna paikoilleen.Vain yhdellä seinällä on on suuri taulu ja muilla seinillä läikehtivät veden ja hiekan leikki heijastuen seiniin videoituna.
Tuo talu ...se on kuin uni, väkevä ja vaativa , herkkä ja elävä. Alston mies, taustanaan meri ja taivas ja allaan hiekka.
Miehen olkapäiden muodokkaat kaaret sulavin muodoin kulkien käsivarsien ihanuudessa ja jokaisen sormen elässä, kuin niillä olisi juuri soitettu sielunmessu. Nuo hennosti sinertävät suonet, jotka kuultavat läpi vaalean pehmeän ihon.
Nuo silmät, joista välähtää syvyys ja herkkyys, kuin katsoen läpi ja näkien kaiken.
Jokainen viiva ja jokainen muoto on, kuin syleillen maalattu. Tuo miehen suu , kuin juuri suudeltuna.
Tuo miehen olemus, kuin naisen vartalo olisi juuri siitä vetäytynyt jättäen näkymättömän hehkun miehen sisään ja väreillen kehosta, kuin tuo veden liike noilla muilla seinillä. Tuo sanoin kuvaamaton julkeus rakastaa intohimoisesti ja palavasti on taiteilijan käsien kosketuksesta vangittuna miehen kuvassa.Taiteilijan rakkaus tuohon mieheen on hyväilevänä sulavana syleilynä jokaisessa pensselin vedossa ja aistittavina lemmen kuumina öinä.Niin julkeaa ja ja niin vavahduttavaa , että Anita vapisee kivusta.
Heikka miehen alla ,kuin mies olisi siitä muotoiltu tai ajautunut meren vaahtopäiden rantaan kuljettamana.Tuo huikea musiikki sulautuu tauluun ja hellyyden ja elämän väri sekoituu noissa herkkinä ja valon ja varjojen täyttymyksen kohtaamissa väreissä.
Anita kääntyy kannoillaan ja astuu takasin suureen aulaa. Taiteilija nojaa pehmoisesti kädellään tuolin selkämykseen ja näyttää nauravan puhuessaan vierailleen. Hänen runsaat ja kultavälkkeiset hiuksensa tanssivat kasvoilla ja heilahtelevat hänen asitikkaissa liikkeissään. Hän on pukeutuneena harsomaisen ohueen pikään pukuun, joka värähtelee hänen kehonsa muodoissa. Näyttää kuin hän olisi alaston ja samalla tuo puku enemmän paljastaa, kuin peittää. Kuin hän tietäisi itsessään rakkauden kosketuksen ja sen hullaannuttavan voiman. Kuin papitar, joka verhojen takaa olisi astunut näyttämölle.
Anita kävelee kohden kopean itsetietoisesti ja varmana vallastaan.
-Haluan ostaa tuon miehen kuvan, tuon alastoman miehen. Hän seisoo tiukkana ja jäätävä katse silmissään taiteilijan edessä.
Taiteilija naurahtaa hämillään ja katsahtaa Anitaan ja vastaa omistajan riemulla ja samalla kuin kissa kehräisi hänen äänessään.
-Tuon taulunko, hän hyrähtää hersyvään nauruun.
Minkä tahansa muun voit ostaa, mutta tuo taulu ei
ole myytävänä. Hän näkee Anitan silmissä kiukun ja kääntää katseensa keskustelukumppaniinsa ja jatkaa aivan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
-Niin hän sanoo pehmoisesti, mihin jäimmekään.
Anita kävelee ulos punainen raivo sisuksiaan polttaen. Hän haluasi juosta.Hän haluasi huutaa kipuaan ja tyhjyyttään. Hänen silmistää valuvat tuskaiset ja polttavat kyyneleet.......
------jatkuu-------

Vastaukset 9
Vanhimmat
nautittavasta lukutilaisuudesta.
....nautinto on myöskin kirjoittaa:-)
Anita on juossut tihkuvassa sateessa pimenevässä yössä. Toisesta kengästä on katkennut kanta. Hän painautuu äkkiä vasten kivistä talon seinää. Itku pusertuu sisältä suurina ja nykivinä aaltoina. Hän tajua sekunninmurto-osassa oman elämänsä onton ja suuren nielevän kuilun , johon on pudonnut. Kuin hapuilisi täysin pimeässä ja eksyksissä.
Hän kaivaa käsilaukusta kännykkänsä ja melkein huutaa tilatessaan taxin. Auto tulee nopeasti. Kuski katsahtaa säikähtäneenä naisen itkusta tuhriintuneisiin kasvoihin.Vaikka Anita pyrkii vielä säilyttämään tietyn arvokkuuden ja asemansa pönkittäneen ylpeyden , niin ääni värisee särkyneenä kun hän sanoo osoitteensa.
Taksi pysähtyy kaupungin eliitti alueella olevan suuren ja komean suorastaan linnaa muistuttavan talon rautaiselle portille. Kortti vingahtaa ja nainen astelee ulos tarttuen kaksin käsin portin ristikkoon ja työntää vapisevasti sitten avaimen lukkoon. Hän pääsee sisälle ja potkaisten kengät jaloistaan ja kipuaa nopeasti portaat ylös makukamariin. Peilioviset kaapit ovat auki ja Anita tajua miehensä vaatteiden kadonneen.
Sametilla verhotun suuren ja massivisen parisängynpäällä on taiteltu kirje. Anita nostaa sen kädet täristen ja lukee hitaasti ja sydän kylmänä tekstin:
"Olen lähtenyt nyt. Kaikki on välillämme koettu.
Sinun maailmasi ei tavoita minua ja tunteemme ovat kuin jäinen meri. Olemme valovuosien päässä toisistamme ja eksyneet toistemme ihoista.
Sinun valtasi on sokaissut katseesi ja puuduttanut minut koskemattomuuteen. Näin on parempi. Usko vain. Kuljemme omiin suuntiimme , ja kohtaamme omat itsemme , jossain muualla , jonkun muun kanssa. Sovimme ehdoista , mutta lakimiehemme saavat ne hoitaa."
Hyvää elämää sinulle.
terveisin Mikael
Ei muuta , ei mitään muuta. Anita heittäytyy vuoteelle ja nyyhkyttää kuin hänen jokainen osansa olisi kiskottu irti. Hänen maailmansa on pirstaleina ja hänen pelinsä on lopussa.Hän tietää , että tästä kivusta hän , joko kasvaa, tai tähän hän murentuu.
Tässä samassa maailmassa , saman tähtitaivaan alla taiteilija on hiljaa ja varovasti yön sinisinä hetkinä palannut kotiinsa. Hän kipusi omaan pieneen ja lämpöiseen makuhuoneeseensa. Hän pysähtyi ovella ja pudotti yltään harsoisen pukunsa, joka liukui, kuin käsien herkästi pyykien ihoa.
Siinä sängyllä ...siinä silkkisen peiteen poimuissa nukkui hänen alaston rakastettunsa.
Pehmein sulavin liikkein taiteilija puhjati rakkaansa viereen. Hän suuteli miehen silmät ja suun ja silitti hellästi kasvojen muodot hämärässä ja tuntien käsiensä herkässä kosketuksees jokaisen yksityiskohdankin.
Mies raotti silmiään tuntien naisensa kostean tuosun.
-sinä tulit sittenkin ..niinkö...sai nainen tuskin kuiskatuksi ennenkuin he sukelsivat yhteiseen elämään ja suudelmat kulkivat kuumina ja hakien veren väkevän elämän suonien sykkeestä.
-tule minuun ja ole minussa.Ole minun ja kuljeta minut läpi pelkojeni ja anna miehisen rohkeuteni pitää sinut kiinni elämän riemussa.Kuiskasi mies imaisten naisensa rintaa.
He sammuttivat toisensa suunnattoman janon ja nälän ja lensivät siivillään tähtiin ja levittivät sieluissaan soinnin rakkauden huikeassa sinfoniassa , joka soi surusta iloon, kaipausesta täyttymykseen ja jossa eroittuivat tummat, syvät ja voimakkaat värit sekottuen läpikuultavan valoisiin suloisiin kirkkaisiin väreihin.
He olivat maailmassa , jonne on vain rakastavaiset voivat päästä. Yhdessä ja erikseen....sulautuen ja tanssien, kuin veden aallot auringon valossa.
loppu.
Upeasti kuvattu huipennus!!!
Mä hölmö eläydyn aina hyviin teksteihin ja jäin hiukan säälimään Anitaa koska hän ei oikeastaan ollut kova,mutta Anita löysi oman.Jooko?....=)
Kiitos!
tähän oikein panis? yllätyin, kun juttuun tuli onnellinen loppu. mun on tullu luettua mäxiä liikaa.
mutta mua hivenen kiusas määräilevien adjektiiviatribuuttien runsaus. piti kulmien kundin piirtää mielessään kuvaa naisista. eikä se virkkeen monisanaisuuden vuoksi ollut helppoa.
.....pidän lukijoita mielelläni jännityksessä....tässä tarinassa, kun on niitä elämän voimakkaita kääntöpiirejä...ja lukijan joka tapauksessa luo oman tarinansa.....
Kaiken muun voi ehkä yrittää ostaa ,,,mutta rakkaus tulee ylläittäin:-)
...mikäs se onnellinen loppu sitten olikaan.???? Kutkuttaa suorastaan sisältä****
Tässähän oli sekä naisen valta ..että se rakkauden hehku draamana. Hmmmm....milläkähän vedoilla sitten veditkään omalla penselilläsi sitä "NAISENKUVAA***'
???????????
---pysyy tiukasti salaisuuden takana-------
Liian myöhään Anita jotain oivalsi, jotain mikä hänelläkin oli aina ollut, vaan ei sen olemassa oloa ollut nähnyt. Viimein heräsi näkemään elämässään elämisen arvoisen...
Kukapa ei silkkisen peitteen poimuissa haluaisi lepäillä, raukeasti venytellen.. herätä toisen lämpimän kehon kosketukseen.. =)
..mutta vain harvat sen kuulevat.
Useinkaan ei ihminen osaa arvostaa mitään, ennen kuin sen on menettänyt.
Anita ei voinut nähdä omin silminsä rakkautta, mikä hänessä ei ollut vielä avautunut.
Hän näki sen taiteilijan silmien kautta tuossa miehen kuvassa ja tajusi samalla olleensa sokea.
Kysymyksessähän oli sama mies kahdella naisella ja vain toinen heistä , joka oli rakkaudessa saattoi tuon todellisuuden tuoda julki. Taiteiteilijan on oltava julkea ja vapaa ilmaisussaan, mutta vain eläen itsessään, hän saattaa draaman kautta tietoisuuden näkyville.
Rakkaudella on vain omat sääntönsä ja valta ei sovi sen olemukseen.Anita , joka oli hahmottanut maailmansa omistamisen ja aseman, sekä halitsemisen kautta oli hintana maksanut herkkyytensä , kykynsä elää ja kokea. Hänen oli herättävä tuosta unestaan , mutta se saattoi tapahtua vain kivun ja surun läpikäymisessä.
Taiteilija taas oli jo itsessään kokenut tuon naiseuden papittaren , jota hän kykeni ilmentämään suhteessa rakastettuunsa. Äh....nyt selitän liikaa...ratkaisut ovat yksinkertaisia , mutta me ihmiset olemme, niin äärettömän monimutkaisia. ...
Mieshän tässä tarinassa itseasiassa se mysterio on:-) Merenvaahdoista syntynyt Afroditen maskuliininen pari. Kukapa nainen ei sellaista silkkiin kietoisi:-) Niin se lämmin toisen kehon kosketus....hmmmmm ......