Jt-lahkon käyttämiä mielenhallintakeinoja:

Anonyymi

Seuraavassa joitain otteita lahkojen, kulttien yms käyttämistä mielenhallintakeinoista:
(otteet Wikipediasta)

Henkinen kontrolli sisältää neljä elementtiä, jotka vaikuttavat toisiinsa. Jos esimerkiksi ihmisen käytös muuttuu, muuttuvat myös hänen tunteensa ja ajattelunsa, koska ihminen pyrkii välttämään tekojensa ja ajatustensa välistä ristiriitaa. Tämän kognitiivisen dissonanssin teorian muotoili psykologi Leon Festinger.

Uskonnollisten lahkojen mielenhallinnan keskeisimmistä tavoista on laadittu

muistisääntö, jossa ovat kirjaimet T.A.K.T.

T. Tunteiden hallinta

Lahko ohjaa ja manipuloi jäsenen tuntemaan tiettyjä tunteita. Lahko määrittelee, millaisten tunteiden tunteminen on sallittua ja suotavaa, kun on kysymys lahkon johdosta, lahkotyöstä, oppinäkemyksistä tai entisistä lahkolaisista.

A. Ajatusten hallinta

Lahko ohjailee ajatuksia sallittuihin ja suotuisiin uomiin, niin että henkilö oppii ajattelemaan asioita, jotka ovat lahkon kannalta myönteisiä. Henkilö opetetaan torjumaan kielteiset ajatukset. Jäsenet oppivat pysäyttämään omat ajatuksensa, jos ne menevät kielteiselle tai kriittiselle alueelle.

K. käyttäytymisen hallinta

Lahko ohjailee elämää tiukoin käyttäytymissäännöin. Lahkotyö tai muu lahkon määräämä rutiinikäyttäytyminen sitoo ihmistä, koska sitä mitä jatkuvasti tekee ei kyseenalaista. Yhteiskunnallisessa kontekstissa tämä ilmenee siten, että tietyt uskonnolliset, poliittiset ym. mielipiteet ovat joko laittomia tai niiden ilmaisemiseen suhtaudutaan suvaitsemattomasti.

T. Tiedonsaannin hallinta

Lahko ohjaa hankkimaan tietoa vain ja ainoastaan sallituista, eli lahkon omista lähteistä ja pyrkii estämään kriittisen tiedon leviämistä. Internetissä tai kirjoissa ja lehdissä julkaistut entisten lahkolaisten kirjoitukset ovat kiellettyä kirjallisuutta. Yhteiskunnalliseen kontekstiin sovellettuna sääntö ilmenee erityisesti siten, että virallisesta totuudesta poikkeavat selitysmallit hylätään

Jehovan todistajat-lahkossa ilmenee näitä kaikkia mielenhallintakeinoja. Niinpä moni Jehovan todistaja elää kognitiivisen dissonanssin tilassa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi

9

88

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Kognitiivinen dissonanssi on psykologian termi, jolla tarkoitetaan kahden ristiriitaisen kognition kokemista. Kognitiolla voidaan tarkoittaa mitä tahansa tajunnan osa-aluetta kuten asennetta, emootiota, käsitystä tai käyttäytymistä. Teorian mukaan kognitiivinen dissonanssi syntyy silloin, kun ihmisen tiedot ja asenteet ovat ristiriidassa. Ihminen pyrkii vähentämään kognitiivista dissonanssia muuttamalla käyttäytymistään. Esimerkiksi verovilppiä paheksunut ihminen lopettaa paheksumisen itse verovilppiä tehtyään. Maallikon termein asiaa voisi kuvata epämiellyttävänä jännitteenä, joka tulee kahdesta keskenään ristiriitaisesta ajatuksesta samaan aikaan.[1]

      Kognitiivisen dissonanssin teorian mukaan ristiriitaiset kognitiot toimivat käyttövoimana, joka pakottaa mielen hankkimaan tai keksimään uusia ajatuksia tai uskomuksia tai muokkaamaan jo olemassa olevia uskomuksia niin että vähennetään kognitiivisen dissonanssin määrää kognitioiden välillä.

      Kognitiivisen dissonanssin teorian on ensimmäisen kerran esittänyt psykologi Leon Festinger vuonna 1956 tarkkailtuaan intuition vastaisten uskomusten sitkeyttä UFO-tuomionpäivälahkon jäsenillä ja heidän lisääntynyttä käännytystyötään johtajan profetian osoittauduttua perättömäksi. Maailmanlopusta kertovasta perättömästä viestistä, jonka ulkoavaruuden oliot olivat lähettäneet keskiluokkaiselle kotirouvalle 1956, tuli täyttymätön toive, joka lisäsi kognitioiden välistä dissonanssia. Tämä sai useimmat improvisoidun lahkon jäsenet vähentämään dissonanssia ottamalla vastaan uuden profetian, jonka mukaan ulkoavaruuden oliot olivat säästäneet planeetan heille itselleen."

    • Anonyymi

      Niinpä, ja lahkon verifetissi pakottaa sairastuneen jäsenen tekemään itsemurhan.

      Mitähän se aito ja oikea Luoja ajattelee tästä?

      • Anonyymi

        Niinpä

        Asianajajat puolestaan ajattelevat sen taloudellisesti ahneeksi, sillä muutos, verisurmasta luopuminen, olisi oikeudellisesti sellainen virheen myöntäminen, että siitä seuraisi korvausvastuu aiempien verisurmien johdosta.

        Jumalan Sanaa vastaan vartiotorni rikkoo

        1 Korintt. 10:25 syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      172
      4980
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1585
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1583
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1441
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1233
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      46
      1010
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      178
      889
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe