Irakilainen riehui saksien kanssa Oulussa

Kirjoittaisin mielelläni joskus jotain positiivistakin näistä maahanmuuttajista mutten ole keksinyt mitään positiivista

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään Barzan Kawa Mahmudin ehdottomaan vankeuteen.
Tuomio tuli kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta 25. syyskuuta 2020.

Oululaisella kuntosalilla alkanut kiista johti siihen, että irakia puhuva Barzan iski kauppakeskus Valkean edessä Oulussa kahta muuta myös irakia puhuvaa miestä saksilla ylävartaloon.

Ensimmäinen iskun kohde sai 4-5 cm mittaisen haavan vasempaan käteen ja toinen kohde kaksi 7mm mittaista pistojälkeä vasemman olkapään alapuolelle.

Kun iskujen kohteet pakenivat oululaisen liikkeen tuulikaappiin, perässä seurasi Barzan esittäen samalla tappouhkauksia.

Teot jäivät yritykseksi uhrien puolustautumisen vuoksi.

Oulun käräjäoikeus antoi tänään tuomion eilen alkaneen oikeudenkäynnin jälkeen ja määräsi vuonna 1996 syntyneen Barzan Kawa Mahmudin 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta. Tuomio on ehdoton.

Barzan joutuu maksamaan asianomistajille 4750 euroa ja 4300 euroa korvauksia.

Asianomistajien oikeudenkäyntikulut 6372 euroa Barzan joutuu korvaamaan valtiolle. Miehen omat oikeudenkäyntikulut 8205 euroa jäävät valtion vahingoksi.

Lähde Oulun käräjäoikeuden tuomiolauselma.

https://www.kansalainen.fi/oululaisella-kuntosalilla-alkanut-kiista-johti-yli-kahden-vuoden-vankeusrangaistukseen/
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

leikekirja pojille

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kirjoittaisin mielelläni joskus jotain positiivistakin näistä maahanmuuttajista mutten ole keksinyt mitään positiivista

Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään Barzan Kawa Mahmudin ehdottomaan vankeuteen.
Tuomio tuli kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta 25. syyskuuta 2020.

Oululaisella kuntosalilla alkanut kiista johti siihen, että irakia puhuva Barzan iski kauppakeskus Valkean edessä Oulussa kahta muuta myös irakia puhuvaa miestä saksilla ylävartaloon.

Ensimmäinen iskun kohde sai 4-5 cm mittaisen haavan vasempaan käteen ja toinen kohde kaksi 7mm mittaista pistojälkeä vasemman olkapään alapuolelle.

Kun iskujen kohteet pakenivat oululaisen liikkeen tuulikaappiin, perässä seurasi Barzan esittäen samalla tappouhkauksia.

Teot jäivät yritykseksi uhrien puolustautumisen vuoksi.

Oulun käräjäoikeus antoi tänään tuomion eilen alkaneen oikeudenkäynnin jälkeen ja määräsi vuonna 1996 syntyneen Barzan Kawa Mahmudin 2 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta. Tuomio on ehdoton.

Barzan joutuu maksamaan asianomistajille 4750 euroa ja 4300 euroa korvauksia.

Asianomistajien oikeudenkäyntikulut 6372 euroa Barzan joutuu korvaamaan valtiolle. Miehen omat oikeudenkäyntikulut 8205 euroa jäävät valtion vahingoksi.

Lähde Oulun käräjäoikeuden tuomiolauselma.

https://www.kansalainen.fi/oululaisella-kuntosalilla-alkanut-kiista-johti-yli-kahden-vuoden-vankeusrangaistukseen/

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu