Sivistysvaliokunta esitti lausunnossaan, että uskonnonharjoitusta olisi voitu säädellä täysin samoin kuin muutakin toimintaa -- viime kädessä laudat oviin ja ikkunoihin niin kirkossa kuin kapakassa, jos ei asia muuten mene perille. Sosiaali- ja terveysvaliokunta kuitenkin katsoo, että tämä menisi liian pitkälle uskonnonvapauden ydinalueelle. Niinpä kirkko voidaan määrätä suljettavaksi, mutta jos ei määräystä totella, tulee uhkasakko eikä viranomainen lankkujen ja naulojen kanssa tilaa sulkemaan.
Aiemmissa vaiheessa esitettiin, että uskontokunnat jätettäisiin kokonaan toiveiden ja pyyntöjen varaan. Jatkossa siis niillekin voidaan antaa määräys. Ratkaisu on näin jonkinlainen kompromissi.
Merkitys tällä on käytännössä symbolinen. Valtiovalta ikäänkuin katsoo, että kirkko on vähän tärkeämpi kuin kapakka, kirjasto tai kokkikerho. Mutta vain ihan vähän, koska uhkasakko kuitenkin viimeistään lienee riittävä pelote.
Tartuntatautilaki ja uskonnonharjoitus
12
50
Vastaukset
- Anonyymi
KIrjastojen sulkeminen kyllä vähän ihmetyttää. Onko tosiaan epäilyjä, että olisi levinnut niidenkin kautta?
Ateistia varmaan ärsyttää, että uskonto saa erityiskohtelua tässä, mutta itse ymmärrän se hyvin. Toisaalta olisi hyvä, jos erilaiset uskonnolliset yhteisöt tekisivät yhteistyötä terveysviranomaisten kanssa tilaisuuksiensa suunnittelussa, milloin eivät tosiaankaan voi kokoontua etänä.- Anonyymi
Onhan niiden kerättävä kolehtia että papit saavat viiniä.
Kolmannesta tartunnoista ei pysty jäljittämään. Kieltämättä kirjastojen luulisi olevan viimeisiä paikkoja missä tauti leviää.
Käytännössähän yhteistyötä tapahtuu jo nyt. Merkitys on todennäköisesti vain periaatteellinen, jos poikkeus koskee vain rek. usk. yhdyskuntia. Alla on jonkun kristityn kommentti "ei valtio saa rajoittaa", mutta kyseessä on pieni ja oletettavasti yhdistyksenä toimiva ryhmä.
- Anonyymi
Katolisessa kirkkokulttuurissa on se mukava piirre että kirkot ovat auki jatkuvasti esim. Roomassa, suosittelen vapariliittolaisille niidenkin kautta historiaan tutustumista
Vapariliittolaisuus ei minulle näy enää ateistisena vaan kristityille päätään aukovana mushyysäntänä- Anonyymi
Kiitos tuosta!
Vain harvoin olemme saaneet lukea sinulta noin älyllistä tekstiä.
Kun ilmeisesti olet terävän ja tarkan kommunikaation ystävä, ellet jopa Tonavan virta, voit varmaan avata meille mitä ihan tarkalleen tuo 'mushyysäntä' tarkoittaa. Onko tuo ihan suoraan rektaivoistasi, vai mistä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos tuosta!
Vain harvoin olemme saaneet lukea sinulta noin älyllistä tekstiä.
Kun ilmeisesti olet terävän ja tarkan kommunikaation ystävä, ellet jopa Tonavan virta, voit varmaan avata meille mitä ihan tarkalleen tuo 'mushyysäntä' tarkoittaa. Onko tuo ihan suoraan rektaivoistasi, vai mistä?Tonava on hieno joki, Euroopan sydän, olen asunutkin sen länsipuolella Budassa
Koska ko. pääkaupunki muodostuu vähintään kolmesta, on siellä kolminkertainen määrä kirkkoja joita voi suositella räyhävapareille lokaalisen junttiuden vastalääkkeenä historian opiskeluun. Budan asukkaat tuntevat hyvin mushyysännän jouduttuaan ottomaanien alistamiksi 150 vuotta köyhdyttävää ja tuhoavaa aikaa
- Anonyymi
Tarttunta trooppisiin tauteihin maksaa kuin baza rampaHalonen paljastui täs säkinpäätekijäksi kunAf Rikasta lennätettiin Tampereelleasumaan sosiaalituella kanni paalimassa mruhjaaja. Tämä hyvin näyttää millainen kyvyttömyys haa vistolaisohi salolaisilla on selvittää matutaustoja alholleiriläisistä
- Anonyymi
Kirkko samalla viivalle kuin muut uskonnolliset yhdyskunnat ja ne kaikki samalla viivalle sekulaarien järjestöjen kanssa. Yksinkertaista.
- Anonyymi
Jeesuksessa toteutus oli nerokkainta ikinä kädet ja jalat laudoissa, eikö.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on54099- 454073
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai843303Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist403238En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛143007Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632841- 252409
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?42380Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141848Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231767