Anteeksi

Miten päästä katkeruudesta? Miten kyetä antamaan anteeksi?
3334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minulla meni vuosia päästä irti katkeruudesta, joka oli juurtunut sisimpääni. Ei ole varmaan yksinkertaista reseptiä, mutta ajattelin kertoa sinulle jotain omasta kokemuksestani.

En mene yksityiskohtiin, mistä sisimpämni viha ja katkeruus sai alkunsa ja en edes tajunnut olevani sen vanki. Olin aina onnistunut kiinnittämään huomioni muiden vääriin tekoihin, joten en edes tajunnut miten vahingoitin itseäni. Joka tapauksesa "punainen usva" oli seurani monissa eri tilanteissa. En osannut käsitellä sitä vaan painoin sen syvemmälle sisimpääni, sillä halusin olla hyvä ja tulla hyväksytyksi. Siitä seurasi, että lopulta räjähdin, mutta se ei puhdistanut minua vaan teki oloni entistä hankalammaksi, koska tilanteet ei yleensä muuttuneet siitä.

Niin sitten tämän kaiken seurauksena tulin uskoon, ja jossain vaiheessa tajusin, että iltaisin makasin vuoteella ja päässäni jauhoi vihan kehä mihin olin joutunut, sillä kävin mielessäni uudestaan ja uudestaan läpi asioita ja tilanteita joihin olin jossain tilanteessa joutunut. Yhtenä iltana hätkähdin, saako uskova tuntea näin. Aloitin taistelun itseni puolesta, mutta motiivini oli syylisyys. (väärä syy, sillä ei välttämättä pötki pitkälle). Joka tapauksessa se aiheutti sen, että ollessani ihmisten lähellä, jotka saivat sappeni kiehumaan minä rukoilin koko ajan. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Iltaisin yritin estää kehää "huutamalla" Jumalan puoleen auta vaikka en tahtoiskaan. Mutta eräs kirja vaikutti sen, että tajusin voin jättää tämän asian Jumalalle kelpaan hänelle tällaisena katkeruutensa myöntäneenä katkerana ihmisenä. Samalla tajusin että katkeruudenjuuri oli niin syvällä minussa, etten oikeastaan itse edes tiennyt mikä kaikki oli sen aiheuttanut. Liian pitkällä ajalta. Joka tapauksessa oloni helpottui, vaikka kärsin edelleen ja tajusin, että olin hyvin haavoittunut.
Vaikka vieras ihminen tuli kadulla vastaan, niin "punainen vihanusva" tuli jo ennenkuin tajusin hänen olevan humalassa. Reakoin siis alitajuntaisesti jo ennen kuin järjellisesti tajusin henkilön olevan humalassa.

Joka tapauksessa näin meni vuosia, ja eräänä Jouluna menin tapani mukaan yöllä Joulukirkkoon. Kirkko oli liian täynnä ja sieltä loppui happi, joten lähdin pois ennen aikojani. Rappusilla istui mies kännissä kuin äimänkäki. Totesin hänelle, että happi loppuu johon hän totesi silmät ympyräisinä, että sen takiahan hänkin tänne eteiseen jäi. Nauroin vapautuneena astuen ulos kuutamoon ja puolessa välissä hautausmaata tajusin, että en ollut joutunut "punaiseen usvaan". Olin todella vapaa.

Tämä on kokemus on opettanut minua, että en leikittele kaunalla, joka vahingoittaa eniten minua itseäni, vaikka käynkin syyt läpi ja mietin miksi mihinkin reakoin niin kuin reakoin. Melkoisen äkkiä keskustelen asioista ihmisten kanssa joihin luotan. Olen siis melkoisen itsekäs ihminen, koska annan anteeksi, jotta en joutuisi kehään, josta on vaikea irrottautua.

Äänestä

Usko tulee kuulemisesta, ja kuuleminen Jumalan Sanasta.

Sano se ääneen, niin sinä alat kyetä sen sydämessäsikin antamaan anteeksi. Siis vain päätät että annat anteeksi.

Uskovalla ei ole varaa olla antamatta anteksi.

Lisäksi on huomattava, että uskon taso, miten paljon voit yleensä uskoa asioita ja toimia Jumalan valtakunnan hyväksi, johtuu siitä, miten paljon pystyt antamaan anteeksi!


4.Jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi."

5.Apostolit sanoivat Herralle: "Lisää meille uskoa."

6.Niin Herra sanoi: "Jos teillä olisi uskoa sinapin siemenenkään verran, te voisitte sanoa tälle silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen', ja se tottelisi teitä.
[Jumalan Kansan Raamattu: Luuk. 17:4-6]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gabriella kirjoitti:

Miten päästä katkeruudesta? Miten kyetä antamaan anteeksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu