Aihe

"HS luonnehtii Marinin hallituksen jatkaneen käytännössä Sipilän oikeistohallituksen

Anonyymi

tiellä, vaikka nykyisistä hallituspuolueista etenkin pääministeripuolue SDP ja vasemmistoliitto kritisioivat aikanaan ankarasti Sipilän hallituksen politiikkaa työttömien ”kyykyttämisestä”.

hahahahahaaaa!

EK:n pääekonomisti Penna Urrila muistuttaa osan hallituksen toimista vähentävän työllisyyttä.

Penna Urrila huomauttaa, että jo aiempien työllisyyttä vähentävien toimien lisäksi esimerkiksi hallituksen valmistelema perhevapaauudistus on menossa suuntaan, jossa sen työllisyysvaikutus on todennäköisesti selvästi negatiivinen.

– Yhteensä nämä syövät suuren osan hallituksen tekemien positiivisten toimien hyödyistä, Urrila laskee.

– Kun kaikki lasketaan, työllisyystavoite on siis kaukana ja julkisen talouden tavoite vielä kauempana, ekonomisti toteaa.

Tyhmät juntit ja femakot uskoo Mariniin.

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täh, millä tavalla Marinin hallitus jatkaa Sipilän porvarihallituksen linjalla???

      • Anonyymi

        Poisti porvarien aktiivimallin, joka rankaisi jopa yrittämisestä saada työtä, siis rankaisi työtöntä aktiivisuudesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poisti porvarien aktiivimallin, joka rankaisi jopa yrittämisestä saada työtä, siis rankaisi työtöntä aktiivisuudesta!

        Marinin aktiivimallissa riittää että hakee työtä, siis lähettää työhakemuksen esim. sähköpostilla. Se ei rankaise siitä että sinua ei valita, kuten teki Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallituksen sairas aktiivimalli, rankaisi aktiivisuudesta ja yrityksestä.

        Porvarien pontimena sosioekonominen rasismi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Porvarien pontimena sosioekonominen rasismi.

        Kok. Jyrki, Jyrki älä tyrki, kok. Jyrki tee joskus miehen työ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marinin aktiivimallissa riittää että hakee työtä, siis lähettää työhakemuksen esim. sähköpostilla. Se ei rankaise siitä että sinua ei valita, kuten teki Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo-porvarihallituksen sairas aktiivimalli, rankaisi aktiivisuudesta ja yrityksestä.

        Marin on tietysti kehittänyt tuota mallia, siitä Sipilän mallista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Marin on tietysti kehittänyt tuota mallia, siitä Sipilän mallista.

        Kannataako pyörä keksiä monta kertaa?

      • Anonyymi

        Muutoksia työttömän arkeen on tulossa tavanomaisen työn etsimisen hakemuksien lähettämisen lisäksi Työllisyyden kuntakokeilut käynnistyvät 1.3.2021 joten tiedossa on 9 euron päivä työlistymisen piinaa.

        Te toimisto siirtää pitkään työttömänä olleet työvoiman palvelukeskuksiin jonka tavaramerkki on 9 euron työpaikoilla nopea tilastotyöttömyyden korjausn. Oikeasti työlistyminnen pysyy normaaleissa vuosikymmeniä säilyneissä puitteissa mutta todennäk Sanna loppuvuodesta ajankohtaisissa tyytyväinen työlistymisen politiikkaansa.

        Vain leikkuri puuttuu muuten Juha Sipilän jäljillä.

        https://www.te-palvelut.fi/te/fi/nain_asioit_kanssamme/te_palvelut/ajankohtaista/2020-12-16-01/index.html

    • Anonyymi

      Eihän Marin mitään itse osaa, matkii muita.

    • Anonyymi

      Voisi ajatella että Marin on ottanut mallia paremmastaan mutta syy on kuitenkin se että Marin on ollut kyvytön muuttamaan oikein mitään. Dementikko Rinne ei saanut juuri muutoksia aikaan, sai aikaan vain sotkua postissa ja sen jälkeen Marinia on viety kuin litran mittaa (maskihuijarit vetivät höplästä oikein kunnolla) paitsi siltä osin että hän on viivyttänyt tarpeellisia toimenpiteitä.

      Eu-tukipakettineuvotteluissa suostui kaikkeen mitä vaadittiin, kuten aina kun ulkomaalaiset ovat kysymyksessä, rahasäkki on auki pohjia myöten. Tutti Typpyräisen kanssa kuulemma viettivät baarissa aikaa aika lailla, EU:n piikkiin tietysti. Kova kaakatus kävi, Marin kehaisi antavansa lento-oppitunteja F35-lentäjille , kuin taannoin Kim Jong-Un ikään panssarivaunumiehille.

    • Anonyymi

      Siinä se totuus tuli.

    • Anonyymi

      No mutta, eihän se noin voi olla! Parissa vuodessa voi tapahtua vaikka mitä.

    • Anonyymi

      No niin, mitäs demarit tähän?

      • Anonyymi

        Demareiden hyvä jatkaa Sipilän viitoittamalla tiettä, koska ay-liitot ja media ovat hiljaa eivätkä kiihota vihapuheillaan kansalaisia Marinia vastaan kuten Sipilää vastaan lietsottiin vihaa esim Ylessä 24/7.

        Hyvä kommentti.

    • Anonyymi

      Meinaatte, että kapitalismi sitten pysyy pystyssä, vaikka marinilainen kapiatalismi on erilaista, lie parempaa, kuin li andersonilainen terrorismikin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      7428
    2. Yksin oli Sofia tullut Espanjasta

      https://www.seiska.fi/kotimaa/jattiriita-espanjassa-sofia-belorf-palasi-yksin-suomeen-ilman-stefan-thermania-kuvat Harmi, että tää ja muut riidat on v
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      2090