Myös tavalliset tallukat hurahtivat Hitlerin pauloihin, miksei siis myös Halla-ahon

Anonyymi

Ei minusta tässä ole mitään uutta auringon alla. Sama juttu. Tietyt ihmiset tietyssä vaiheessa hurahtavat viettelijän pauloihin. Suurella osalla on kuitenkin myöhemmin paluutie realismiin mahdollista ja oma historia perusperseilijöiden laumassa upotetaan "memory assholeen". 🤣

13

63

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näin on. Toki on selvää että ihmisessä on jotain tapahtunut,kyllä suurin osa persuäänrstäjistä tietää ettei mitään hyvää seuraa persuvallasta.
      Mutta kun on katkera jostain,tehdään näin mielenosoituksen vuoksi.
      Kukaan ei äänestä järjen vuoksi persuja.

      • Anonyymi

        Ei yksikään ihminen hyväksy sitä, että politiikkaa tehdään ideologia edellä tai oman edun tavoittelemiseksi, ja se tyytymättömyys pitää kanavoida johonkin ja jotenkin.

        Suomen nykypolitiikka on kestämättömällä pohjalla monelta kannalta katsottuna. On outoa, että useimmat puolueet tuntuvat unohtaneen sen, keiden asialla siellä ollaan.

        Mutta onhan meillä lohtuna se, että pian luvataan taas yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista - nääs vaalit lähestyvät...


    • Anonyymi

      Aatua kaivattaisiin taas.

    • Anonyymi

      Ihmiselle myydän poliittinen aate aivan samalla tavalla kuin hänelle kaupataan vaate, auto, sohva, tai mikä muu tahansa tuote. Toistamalla ja vetoamalla tunteisiin. Liioittelemalla ja sulkemalla kritiikki pois. Kuulut hyviin ihmisiin ostamalla oikean tuotteen tai oikean aatteen.
      Epäile kaikkea, tätäkin, ja tee sitten päätöksesi.

      https://www.sosiologi.fi/?p=558

    • Anonyymi

      Sama se oli Leninin ja Stalinin kohdalla joten miksei vihervasurit

    • Anonyymi

      Jotenkin tyhmä aloitus. Hitlerin nimi olisi voinut olla mikä vaan vaikka marin. Virhe tapahtui yhteiskunnassa ja on yhdentekevää että kuka sitä sitten joutui hoitamaan. Kauheuksia tapahtui kuten isis-rikollisilla. Ehkä isis oli vielä pahempi päiden leikkuineen yms.
      Enemmän aloittajan kannattaisi olla huolissaan siitä, että miksi se tapahtui. On tyhmää olla huolissaan siitä että se tapahtui jos ei tunne syitä.

    • Anonyymi

      Tai vaikka Marinin...joka lienee lähimpänä hitleriä ja stalinia. Samanlainen kiivas kiihkoilija kuin esikuvansa.

      Jussi liian rauhallinen ja älykäs noihin verrattavaksi

    • Anonyymi

      Tavikset hurahti jo Marinin pauloihin.

    • Anonyymi

      Tavikset ei " hurahda" kehenkään . Näin tekee vain ymmärtämättömät persäänestäjät.

    • Anonyymi

      Ensi eduskuntavaalien jälkeen testaan sinun uimataitosi.

    • Anonyymi

      Suomen historiasta kannattaa muistaa Kekkonen. Valtaosa kansasta uskoi oikeasti että Kekkonen on korvaamaton ja viimeiselle kaudelleen 1978 hänet ( (pahasti dementoituneena 78-vuotiaana) valittiin valitsijamiesäänin 259-25.

      Kekkosen aikaan kaikki suomalaiset elivät suomettumiskuplassa, mutta nyt ihmiset voivat valita kuplansa, mutta kuplan sisällä informaatio on yhtä rajattua kuin Kekkosen aikaan.

    • Anonyymi

      Kyllä täällä on noita Marinin pauloihin hurahtaneita demareita. Heidän mielestään Marin on niin ah super ihana. Ei ole ihan terveellistä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2773
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      270
      2388
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1446
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      116
      1124
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      99
      1089
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      982
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      871
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      844
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      283
      830
    Aihe