Hampaat syy poskiontelotulehduksiin?

Monta vuotta asuin hometaloissa, joissa oli monisatakertaisesti enemmän homeita kuin Sisäilmaohjeessa/Asumisterveysohjeessa ylimmiksi hälytysrajoiksi mainitaan. Oireina on ollut ja on mm. nenän karstaisuutta, jatkuvasti sieraimista irtoavia verisiä klönttejä, verenvuotoa nenästä, limaiset ja vaahtoavat keuhkot (katsottu kuituoptiikkalinsseillä) ym. ym. Olen vaatinut muutaman kerran kirjallisestikin terveyskeskuslääkäriä laatimaan hoitosuunnitelman oireitteni lievittämiseksi, tuloksetta. Lääkkeitäkään en ole saanut ole saanut A-vitamiinia ja suolasuihketta lukuunottamatta.

Mitään syytä oireiluuni terveyskeskuksessa ei ole ryhdytty arvioimaan. Sana home on potilasasiakirjoissa pannassa. Se taitaa olla odotettua, kun kunnan taloissa asuin.

Nyt sain äkillisen hammaskivun viikonvaihteessa. Kas kummaa, jo tuli ensimmäinen arvio siitä, mistä minulla todettu krooninen kaiken aikaa jo muutaman vuoden jatkunut poskiontelotulehdus johtuu.

Parin viikon takainen äkillinen hammastulehdus on syy [vuosia kestäneeseen] poskiontelotulehdukseen, kirjasi kunnan hammaslekuri.


Menivätköhän syy-seuraussuhteet kohdalleen?

Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että rajun ja pitkäkestoisen sädesieni- ja aspergillusaltistuksen sekä kroonisen poskiontelotulehduksen seurauksena olisi homemyrkyistä johtuneita tulehduksia suussa tai ikenissä? Miten oireet ilmenevät ja etenevät?
22851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kymmenvuotisen työpaikkani homealtistuksen jälkeen alkoi tulla muitakin oireita poski- ja keuhkoputkitulehduksien lisäksi. Nenäni "kököeritys" oli todella runsasta verisine klöntteineen. Myöhemmin nenäni limakalvot olivat kuin kuivat korput, vuosivat verta ja vaativat jatkuvaa rasvaamista. Samanaikaisesti alkoivat korvani työntää kellertävää eritettä vuorokaudet ympäri ja kutisivat voimakkaasti. Tukkapinni piti olla varalla päivin ja öin.

Myös ikeneni alkoivat harjatessa vuotaa verta.

Niin hammas- kuin työpaikkalääkärinikin katsoivat oireitteni aiheutuvan tupakanpoltosta.

Immuunijärjestelmäni herkistyttyä yhä pienemmille homemäärille jouduin irtisanoutumaan työstäni.
Muutaman kuukauden päästä niin nenäni-, korvieni kuin myös ikenieni limakalvotoiminta normalisoitui tupakanpoltostani huolimatta, ja myös kymmenen vuotta jatkunut aamunuha hävisi.

Limakalvojeni oireilun syyn selvittämiseksi niistä olisi pitänyt ottaa viljelynäyte.
On hyvin todennäköistä, että syynä olisi ollut lempihomeeni aspergillus, jolta taas joudun suojautumaan hengityssuojaimin jo kuudennen lumettoman kauden ajan.
Sillä on kyky kuivattaa ja rikkoa limakalvoni yhä edelleen niin nenässäni kuin keuhkoputkissanikin sitä seuraavine reaktioineen.

Homeallergikkoina olemme tulleet siihen tulokseen kuten sinäkin, että lääkärit harjoittavat täyttä puoskarointia homeallergikkojen suhteen.

Äänestä
  • Hammas hommat kuulostavat tutuilta! Itse olen ollut yli 10 vuotta homeisessa työpaikassa ja tapellut suu ja hammasongelmien kanssa koko ajan!Suu oli jatkuvasti kipeä ja kuivan tuntuinen,otettiin syljenerityskokeita,ei mitään,laitettiin astmapiipujen piikkiin!Kuivattavat,kuulemma,limakalvoja suussa.
    Jatkuvaa hampaiden paikkaamista ja juurihoitojen antoa,jopa useita kertoja saman viikon aikana.
    Viime kesänä jouduttiin poistamaan yksi hammas,kun siitä jostain kumman syystä irtosi puolet pois,noin vaan!Hammaslääkäri ihmetteli,että miten se loppu hammas on noin "pehmeä" ja poisti lopun hampaan.Eräs toinen hampaanikin irtosi ihan yhtäkkiä kahden juurihoitokerran jälkeen,meinasin vetäistä sen henkeeni ottaessani aamulla astmapiipun.Tämän hampaan tilalle laitettiin nastahammas ja yllättäen nyt kevään korvalla tätä "nastahammasta"alkoi kummasti tykyttämään!Löytyisköhän sieltä vanha "rakas" aspergilloosi,kun ruvettais tarkemmin tutkiin!!
    Aikani tapeltuani hampaideni kanssa,löysin erään artikkelin näistä "home"hampaista ja soitin oyksiin Kyösti Oikariselle,joka on hammasalan asiantuntija,ja kysyin häneltä,voiko kosteusvauriomikrobit tuhota hampaistoa,niin vastaus oli että: VOI!!
    Mulla myöskin oli kauheita poskiontelotulehduskierteitä koko ajan ja nyt oltuani yli puolivuotta sairaslomalla,tilanne on helpottanut huomattavasti!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuliko jo apu kirjoitti:

Monta vuotta asuin hometaloissa, joissa oli monisatakertaisesti enemmän homeita kuin Sisäilmaohjeessa/Asumisterveysohjeessa ylimmiksi hälytysrajoiksi mainitaan. Oireina on ollut ja on mm. nenän karstaisuutta, jatkuvasti sieraimista irtoavia verisiä klönttejä, verenvuotoa nenästä, limaiset ja vaahtoavat keuhkot (katsottu kuituoptiikkalinsseillä) ym. ym. Olen vaatinut muutaman kerran kirjallisestikin terveyskeskuslääkäriä laatimaan hoitosuunnitelman oireitteni lievittämiseksi, tuloksetta. Lääkkeitäkään en ole saanut ole saanut A-vitamiinia ja suolasuihketta lukuunottamatta.

Mitään syytä oireiluuni terveyskeskuksessa ei ole ryhdytty arvioimaan. Sana home on potilasasiakirjoissa pannassa. Se taitaa olla odotettua, kun kunnan taloissa asuin.

Nyt sain äkillisen hammaskivun viikonvaihteessa. Kas kummaa, jo tuli ensimmäinen arvio siitä, mistä minulla todettu krooninen kaiken aikaa jo muutaman vuoden jatkunut poskiontelotulehdus johtuu.

Parin viikon takainen äkillinen hammastulehdus on syy [vuosia kestäneeseen] poskiontelotulehdukseen, kirjasi kunnan hammaslekuri.


Menivätköhän syy-seuraussuhteet kohdalleen?

Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että rajun ja pitkäkestoisen sädesieni- ja aspergillusaltistuksen sekä kroonisen poskiontelotulehduksen seurauksena olisi homemyrkyistä johtuneita tulehduksia suussa tai ikenissä? Miten oireet ilmenevät ja etenevät?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu