Aihe

Putin törsännyt satoja miljardeja venäläisten rahaa operaatioihin ulkomailla

Anonyymi

Putin on syytänyt venäläisten veronmaksajien rahoja sotiin ja muihin ulkomaisiin operaatioihin aivan järkyttävällä tavalla.

https://www.verkkouutiset.fi/kreml-maksaa-geopoliittiset-seikkailunsa-venalaisten-selkanahasta/#e7c3ff56

"Presidentti Vladimir Putin on ottanut tehtäväkseen maansa supervalta-aseman palauttamisen kirjaimellisesti millä hinnalla hyvänsä, kertoo venäläislehti Novaja Gazeta tuoreessa artikkelissaan.

Venäjä on lehden tekemän data-analyysin mukaan suunnannut kahden viime vuosikymmenen aikana kaiken aikaa enemmän valtion varoja maan rajojen ulkopuolella toteuttavien operaatioiden rahoittamiseen ja kansainvälisen vaikutusvallan kasvattamiseen.

Kreml on lehden mukaan käyttänyt ulkomaisiin operaatioihinsa yli 500 miljardia euroa vastaavan summan, jolla Venäjälle olisi voitu rakentaa 15 000 uutta sairaalaa tai muodostaa yli 4 000 euron vararahasto kutakin täysi-ikäistä venäläistä kohti.

– Venäjän ulkopolitiikka on lisäksi vahingoittanut tavallisia kansalaisia provosoimalla kansainvälisiä pakotteita sekä syventämällä Venäjän taloudellista ja geopoliittista eristystä, lehti toteaa."

79

126

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuohon ei kaiketi ole laskettu Putinin ja hänen lähipiirinsä keräämiä miljardiomaisuuksia. Putin kavereineen on kyllä äärimmäisen tehokas putsaamaan valtion kassaa.

    • Anonyymi

      Putin on Venäjän itsensä kannalta hyvin tuhoisa hallitsija.

    • Anonyymi

      Surulliseksi vetää. Ja tiltut eikun puolustaa tuotakin diktaattoria.

      • Anonyymi

        Ne saa siitä palkkaa 420 e,

    • Anonyymi

      Sanna törsännyt satoja miljardeja suomalaisten rahaa

      • Anonyymi

        Onkohan suuruusluokka hieman eri?

    • Anonyymi

      Yhdysvallat elää säästellen. Ei ole sotilasmenoja ulkomaisista tukikohdista.
      USA:n sotilaita on ainoastaan omalla maalla.

      • Anonyymi

        "USA:n sotilaita on ainoastaan omalla maalla"
        johan sinä vitsin murjaisit....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinin hölmöyksiinsä hassaamat rahat olisivat olleet tarpeen rutiköyhien venäläisten eläkeläisten elinolojen parantamiseen.

        Niin, Suomi 24:ään kirjoittamalla sekin asia varmasti korjaantuu.

        Onko olemassa tyytyväistä ja mukavaa eläkeläistä? Ainakaan Suomi 24.ssä ei ole yhtäkään.

        RuSSonatsitrollin mielestä Kremlin mafiajoukkion rikoksista pitäisi koko maailman vaieta.

        Ei ole vaiettu Hitlerin joukkionkaan rikoksista. Vai pitäisikö muka?

        Miyäs ruSSonatsitrolli tähän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putinin hölmöyksiinsä hassaamat rahat olisivat olleet tarpeen rutiköyhien venäläisten eläkeläisten elinolojen parantamiseen.

        Eläkeläisten etuja pienenettiin. Olettavat ettei miehet ehdi enää olla vuottakaan eläkkeellä, koska eläkkeelle pääsyikää korotettiin. Tunnetusti ovat juoppoja, joten terveys menee niin aikaisin. Myös naisten eläkeikää korotettiin.
        Babuskat saavat hoivattavakseen monta polvea jälkeläisiä, joista pieni korvaus jokaisesta lisää hieman eläkettä.

    • Anonyymi

      Jenkkien operaatiot ulkomailla ovat tuottaneet satoja miljardeja suuryhtiöiden tileille.
      Ryöstöretkien kulutkin on maksatettu eurooppalaisilla Nato-maksuina ja jälleenrakennuksena.
      Silti maa on jatkuvasti konkurssin partaalla.

      • Anonyymi

        USA ei ole vankileirittänyt, vainonnut ja sotalahdannut suomalaisia eikä pidä hallussaan suomalaisten perheiden maa-alueita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA ei ole vankileirittänyt, vainonnut ja sotalahdannut suomalaisia eikä pidä hallussaan suomalaisten perheiden maa-alueita.

        Painu sinä vaan takaisin Viroon ja opettele elättämään itsesi. Ketään ei tässä maassa kiinnosta noin tyhmät jutut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ei Ruotsi eivätkä myöskään mitkään Nato- maat pidä hallussaan suomalaisten perheiden maa-alueita.

        Totuus sattuu trolliin lujaa.

        Se on ihanaa kuultavaa!

    • Anonyymi

      Erikseen on sitten miten paljon Putinin lähipiiri on siirtänyt varoja ulkomaille, lähinnä veroparatiiseihin.

      • Anonyymi

        Näinpä.

        Kuvottavaa menoa.

    • Anonyymi

      Voiko Putinia kutsua patriootiksi, jos tuhoaa maansa taloutta ja mainetta tuolla tavalla?

    • Anonyymi

      Ei ihme, että Venäjän kansa alkaa olla "pikkaisen" kypsynyt putteen. tuhansilke sairaaloille olisi varmasti tarvetta Venäjänmaalla. Miettikää nyt tuota... tuhansia sairaaloita jääny rakentamatta puten sekoilujen takia...

    • Anonyymi

      Vogue-Sannan esikuva omien kansalaisten kurjistamisessa.

    • Anonyymi

      Diktaattorit elävät omassa kuplassaan, uskollisten ympäröimänä, vallasta juopuneina..... Kaikki keinot haastaa Putin on ehkäisty, edes vaaliväittelyyn ei miehestä ole. Pelkona on hankalien kysymyksien lisäksi jääminen alakynteen valtion varallisuuden väärinkäytösten paljastuessa omaan lähipiiriin.

    • Anonyymi

      On tässä voittajiakin. Perussuomalaisten toiminta on voinut hyvin...

      • Anonyymi

        "Perussuomalaisten toiminta on voinut hyvin..."
        ei ole mitään tekemistä Putinin miljardien kanssa
        Persujen kannatus kasvaa ja voi hyvin ihan sen takia kun meillä on mätä ja kykynemätön hallitus.

        Putinistit ovat sairastuttaneet itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Perussuomalaisten toiminta on voinut hyvin..."
        ei ole mitään tekemistä Putinin miljardien kanssa
        Persujen kannatus kasvaa ja voi hyvin ihan sen takia kun meillä on mätä ja kykynemätön hallitus.

        Persut on putinisteja. Paljonko persit lie saanut putiinilta rahaa.

    • Suomi on pikkuvaltio Venäjän kyljessä, mutta silti köyhä Venäjä on tuhlannut tännekin ison kasan miljoonia. Yksin "Airiston Helmi" operaatio oli kymmenien miljooneja maksanut tempaus. Ja epäonnistui surkeasti. Venäjä on ostellut kiinteistöjä Dragsfjärdin varuskunnan ympäristöstä, jokaisen sotilaskoneiden käyttämän lentokentän liepeiltä jne.

      Voi vain kuvitella mitkä ovat Venäjän satsaukset tärkeämpiin maihin.

      • Anonyymi

        ai sinäkin olet salaliittoteoreetikko, pisteesi putosivat rajusti. Airiston helmi tapaus oli pahimman luokan floppi Suomelle, suorastaan nolo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ai sinäkin olet salaliittoteoreetikko, pisteesi putosivat rajusti. Airiston helmi tapaus oli pahimman luokan floppi Suomelle, suorastaan nolo.

        ...ja unohtui sinulle kertoa ettei Dragsfjärdissä ole varuskuntaa

      • Anonyymi kirjoitti:

        Viranomaisten näyttävä operaatio Airiston Helmeä vastaan tuskin oli tarkoitettu viestiksi etupäässä kotiyleisölle.

        Nythän eduskunta on säätänyt lain strategisten maaomistusten tarkemmasta valvonnasta eikä käytöstä poistettuja rajavartioiden majoja enää myydä venäläisille "liikemiehille".

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        höpön höpön, Airistosta ei ole löytynyt mitään, siksi siitä on lähinnä haluttu vaieta. En olisi uskonut että sinä olet noin harhainen, et kai vaan ole "molok".

      • Anonyymi kirjoitti:

        ...ja unohtui sinulle kertoa ettei Dragsfjärdissä ole varuskuntaa

        Merivoimien sivulla kylläkin sanotaan Uudenmaan prikaatista, että:
        "Prikaatin varuskunta-alue sijaitsee Dragsvikissä, 90 km Helsingistä länteen."

        https://merivoimat.fi/uudenmaan-prikaati/tietoa-meista

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Merivoimien sivulla kylläkin sanotaan Uudenmaan prikaatista, että:
        "Prikaatin varuskunta-alue sijaitsee Dragsvikissä, 90 km Helsingistä länteen."

        https://merivoimat.fi/uudenmaan-prikaati/tietoa-meista

        Niin sijaitsee, Dragsvikissa, asun siitä noin 30 kilometrin päässä, mutta ei Dragsfjärdissä, kuten tuolla ylempänä kirjoitit. Airistoa lähellä ei ole mitään varuskuntaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin sijaitsee, Dragsvikissa, asun siitä noin 30 kilometrin päässä, mutta ei Dragsfjärdissä, kuten tuolla ylempänä kirjoitit. Airistoa lähellä ei ole mitään varuskuntaa.

        Airiston Helmen tontit ja venelaiturit sijaitsivat Turkuun vievän laivaväylän varrella. Airiston Helmi oli ostanut bulvaanin kautta merivoimien käytöstään poistamia aluksia ja jättänyt ne Suomen armeijan väreihin. Se mikä muka oli bisnes johon Airiston Helmi tähtäsi jäi epäselväksi.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Airiston Helmen tontit ja venelaiturit sijaitsivat Turkuun vievän laivaväylän varrella. Airiston Helmi oli ostanut bulvaanin kautta merivoimien käytöstään poistamia aluksia ja jättänyt ne Suomen armeijan väreihin. Se mikä muka oli bisnes johon Airiston Helmi tähtäsi jäi epäselväksi.

        Niinhän ne miljonäärit voivat ostella, se ei ole kiellettyä, eikä siihen liity mitään kummallista. Ostatpa saaristomereltä mistä tahansa saari, tai kiinteistöjä, ovat ne jotain laivaväylää "lähellä", tai "varrella".
        Mistä busineksesta oli kysymys? Kysymys oli miljonäärin ostoksista, kun varaa oli, ei muusta.

        Välihuomautus: Jos puhutaan laivoista, niin Turun satamaan menee kaksi reittiä. Suojaisempi oli se Airiston helmen "reunustama". Alueen tontit eivät ole haluttuja koska laivareitin varrella peräaallot ryttyyttävät laitureita ja niissä kiinni olevia veneitä ikävästi (nopeusrajoituksista huolimatta). Jos ei ole mijoonisa pulaa niin tontit ostetaan ihan muualta.

        Ja mitenkäs se Airiston helmi meni konkurssiin, jos rahasta ei ollut pulaa?

        meni konkurssiin? E siis ole perehtynyt caseen, mutta mielipiteitä suollat asiasta. Jos yksikään pankki ei myönnä venäläiselle tiliä täällä, mistä hoitaa asioita, on yrityksen pyörittäminen mahdotonta. Tämä tieto kyllä löytyy ihan suomalaista julkaisuista.
        Kai muistat jutun (vähän aikaa sitten) todellisestä miljardööristä, kaksoiskansalaisesta (Suomi, Venäjä) haastoi suomalaiset pankit oikeuteen samasta asiasta, kun ei pystynyt edes laskujaan hoitamaan täällä, asia liittyi usan asettamiin pakotteisiin. Mitä tulee peräaaltoihin, niitä laivat tekevät hyvin loivasti, eivätkä ne paljoa häiritse, jos omistat koko saaren ja voit tehdä oman venesatamasi väylän suhteen toiselle puolen. Laivareiteillä kulkee tietysti esim puoliplaanareita, jotka "vetävät koko merta mukanaan", mutta venäläisen kiinteistökauppoihin niillä tuskin on ollut merkitystä.

        Suomessa ei tarvita nazi-venäläisiä piilotukikohtia.

        Ne on saatettava kokoaikaiseen valvontaan.

        no niimpä, menikö herne nenään? Kyse ei ollut piilotukikohdista, hyvin julkisista, suomalaisten firmojen rakentamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        meni konkurssiin? E siis ole perehtynyt caseen, mutta mielipiteitä suollat asiasta. Jos yksikään pankki ei myönnä venäläiselle tiliä täällä, mistä hoitaa asioita, on yrityksen pyörittäminen mahdotonta. Tämä tieto kyllä löytyy ihan suomalaista julkaisuista.
        Kai muistat jutun (vähän aikaa sitten) todellisestä miljardööristä, kaksoiskansalaisesta (Suomi, Venäjä) haastoi suomalaiset pankit oikeuteen samasta asiasta, kun ei pystynyt edes laskujaan hoitamaan täällä, asia liittyi usan asettamiin pakotteisiin. Mitä tulee peräaaltoihin, niitä laivat tekevät hyvin loivasti, eivätkä ne paljoa häiritse, jos omistat koko saaren ja voit tehdä oman venesatamasi väylän suhteen toiselle puolen. Laivareiteillä kulkee tietysti esim puoliplaanareita, jotka "vetävät koko merta mukanaan", mutta venäläisen kiinteistökauppoihin niillä tuskin on ollut merkitystä.

        Jaa ei mennyt konkurssiin:
        https://yle.fi/uutiset/3-10900891

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Putin on trollivätys.
        Sama tyyppi

    • Anonyymi

      Ainakin Ukrainan sodassa Putin on noudattanut Geopoliittista neuvon antajaansa Alexander Duginia, jonka kirjat on jaettu kaikkiin venäjän laitoksiin.
      Russia insade lehdessä dugin antoi neuvoja, että otamme kaikki ne maat itsellemme jotka tsaarin aikana Venäjällä oli ja jos joku vastustaa maiden takaisin ottoa, tamme heidän poikansa, sitten on (surusta) hiljaista, ja näin todella tapahtui donbass alueella ainakin helluntai pastorille, yöllä venäläiset haki hänen ala ikäiset pojat ja murhasi heidät ja hävitti pastorin (palkaton) elannon eli huonekalu tehtaan maan tasalle samana yönä, eli hyvin musta henki on Duginissa ja sitä kautta Putinissa.
      Luoja tietää niiden määrän jotka ovat siellä venäjän myrkkyyn kuolleet,
      Koska heillä ei ole varaa mennä Saksaan tai Britanniaan tutkimuksiin.

      Dugin, In kirjassa sanotaan että Suomi pitää imeyttää Venäjään ja ukrainalaiset on sanitoitava jos yrittävät olla itsenäisiä.
      Myrkytettyjen määrä on miljoonia ympäri maailmaa, koska tavan kansalaisilla ei ole tietoa, kielitaitoa tai rahaa lentaa Saksaan tai Englantiin jossa biologisten aseiden ja lubyankan myrkkylapra tuotteet voidaan tutkia.

      Vladimir Poison pelolla halliten saa venäjän kansan hiljaa sydämessään odottamaan vieraan maan valloittajaa tekemään muutoksen ja jos tulee sota, venäläiset antaa kuin viime sodassa saksan kävellä ilman vastusta Pietariin ja Moskovaan,

      Saksasta USA an ja UK, hon paenneet juutalaiset, Henry kissinger ja muut, sai USA n ja Britti hallituksen uskomaan mitä saksa tekee ja USA ja Britit aseisti ja ruokki venäjän viimeisillä ase teknologialla ja ruualla.
      Estivät saksan laivojen liikkeen jää ja kaikilla merillä ja pommittivat saksaa ja Saksan asetehtaat, maat, sotajoukot kaikkialla missä he oli, ja se oli käänne, josta itse venäjän kärsinyt kansa tuskin tykkäsi että puoli maailmaa jäi tätä kautta stalinin terrorismin alle, joka oli pahempi kuin itse Hitler.

      • Luin joskus sattumalta lentoaseman kirjakaupassa käteen osuuneen George Friedmanin "The Next 100 Years" ja se on tullut monta kertaa mieleen uutisia kuunnelleessa. Vuonna 2009 julkaistussa kirjassaan Friedman ennusti, että Venäjä tulee laajentamaan valtaansa Ukrainaan ja Valko-Venäjään. Krimin asema mainittiin erikseen. Krimin miehitys ja Ukraina-konflikti alkoi 2014. Hän ennusti myös, että (vuonna 2009 menossa ollut) Turkin lähentyminen EU:hun on välivaihe ja Turkin todellinen intressi on päästä paikalliseksi suurvallaksi joka suoraan valloituksin tai poliittisesti laajentaa valtaansa Syyriaan ja Iranin pohjoisosan kurdialueille.

        Friedmannin kuva Venäjän tulevaisuudesta oli kuitenkin synkkä. Hän piti Venäjää rapistuvana entisenä suurvaltana jonka talous, väestö ja vaiktusvalta supistuu. Se ei kuitenkaan tee Venäjästä 2000-luvun alussa yhtään vähemmän vaarallista, koska Friedmannin mukaan myös Venäjän johajat tajuvat että nämä ovat viimeiset vuosikymmenet, kun Venäjällä on varaa pitää yllä merkittävää armeijaa. Jos haluaa pullistella, se on tehtävä nyt.

    • Anonyymi

      Neukkukansa on melkoisen omavarainen ja näin säästöä syntyy, valtiolle?

      • Anonyymi

        Venäläisten on pakko yrittää saada syötävänsä omin keinoin.

        Venäläiset eläkeläiset ovat rutiköyhiä, mutta heiltäkin Kremlin kalsongi-Putinin totaalihäikäilemätön varaskopla anastaa surutta ruplat ja kopeekat rakennellakseen hirviömäisiä palatseja itselleen.

        Ai kauhea, että ihan hirviömäisiä palatseja. Joko niistä on tehty elokuva?

        Trollin maamuska ja baabuskakin on joutunut kustantamaan Kremlin mafiosoiden kalsarihiplailu-palatseja.

        Kuka tarvitsee yli 17.000 neliömetrin vampyyrilinnaa veren- ja ryöstelyhimoaan tyydyttämään?

        Onko trolli iloinen, että Venäjän ryysyköyhälistö köyhtyy Putinin roistojoukkion päättömästä tuhlailukiimasta?

        Miten ryysyköyhälistö siitä köyhtyy? Jos Putin tosiaan rakenta palatseja, sehän työllistää köyhiä venäläisiä, jotka saavat rahaa.

        Vai tarkoitatko, että tuollakin rahalla pitäisi ostaa viinaa ja jakaa sitä ilmaiseksi kenttäkeittöistä venäläiselle ryysyköyhälistölle?

        Sinusta muuten huokuu oikein perinteinen bolsevikin kateus ja tyhmyys. Eikö se ollenkaan huolestuta sinua itseäsi?

        Kukaan tolkun ihminen ei mene varastamaan köyhiltä eläkeläisiltä rakennuttaakseen itselleen yli 17.000 neliömetrin hirviöpalatsin vedenalaisine diskoineen ja maanalaisine jääkiekkokenttineen.

        Romanian kommaridiktaattori sortui samaan öyhötyskiimaan ja varasti myös rutiköyhiltä kansalaisiltaan heidän pennosensakin tuohon hirvitykseen.

        Tietääkö trolli, miten siinä kävi?

        Historiaa olisi hyvä opiskella.

        Höh, pitää kai sitä nyt ihmiselllä peruspalvelut olla, jos demokraatit päättävät aloittaa ydinsodan. Itse olisin tuon lisäksi rakennuttanut maanalaisen thaihieromon ja kunnon saunan.

        Köyhiä eläkeläisiä ei tuollaisiin kannata päästää lähellekään, nähtiinhän tuo jo vallankumouksessa miten siinä käy Kaikki menee pilalle ja remonttiin kun yhteisestä omaisuudesta ei pidetä huolta.

        Ceaucescu kaatui kokoomukselaiseen säästöpolitiikkaansa yrittäessään pienentää valtion velkaa. Kannattaisi Mykkäsenkin katsoa, kuinka hänelle käy valitsemallaan tiellä.

        Putin on Ceaucescun tiellä kohti palatsikommunismia ja tuhoa.

    • Anonyymi

      Eräs syy NL:n konkurssiin oli ylimitoitettu asevarustelu, yhdistettynä tehottomaan teollisuustuotantoon, ja innovaatioiden puutteeseen. Sama meno näkyy jatkuvan, missään maa ei ole nykyisinkään kehityksen kärjessä, millä kartutetaan tuloja. Aseiden vienti kehitysmaihin, ja ennenkaikkea maasta saatavat rikkaudet ovat olleet ne voimavarat, mutta maan poliittisen tilanteen vuoksi energian ostajat etsivät keinoja korvata venäläistä öljyä, ja kaasua kehittämällä uusia toimintatapoja. Korkea öljyn hinta nosti Putinin suosioon, mutta nekin ajat ovat menneet, edessä on taantuva talous, jos maa ei löydä yhteistyötä ja sopua mm. EU:n kanssa. Kiina ei ole venäjälle pelastus, jos ei uhkakaan.

      • Anonyymi

        Yhteistyötä ja sopua EU:n kanssa? Mitähän "yhteistyötä" tarkoitat ja millaista "sopua"? Venäjä yrittää myydä kaasua, mutta USA sekaantuu asiaan ja yrittää estää sen, myydäkseen omaa kalliimpaa ja luontoatuhoavammin menetelmin tuotettua loskaansa.

        Mitä Venäjän siis pitäisi tehdä? Avata rajansa kuten Suomi "pääomien vapaalle liikkuvuudelle" ja myydä valtion omistamat kaasu- ja öljykenttänsä kansainvälisille sijoittajille kuten Suomi sähköverkkonsa ja kaivosoikeutensa?

        Putin ei ole mikään enkeli, mutta hänen syrjäyttämisensä ei paratiisiin johda sekään.

        Putin on este kaikelle kehitykselle.

        Varkaasta ja huijarista ei ole Venäjän kehittäjäksi, kuten ei ole trollistakaan.

        Hus sika metsään!

      • Oikeusvaltion puute on iso este sille, että kukaan haluaa investoida Venäjälle. Kun oikeusistuimet ovat poliittisesti ja tai lahjuksin ohjattavissa niin se tarkoittaa, että mihinkään sopimuksiin ei voi luottaa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa kaikki perustuu lakiin omistusoikeudesta lähtien. Kun ei ole riippumatonta oikeuslaitosta, niin jää mielivalta.

        Ja kun ei investoida, niin Venäjä ei kehity.

        Ikävä kyllä poliittisen järestelmän ongelma ei ole vain Putin. Venäjältä puuttuu puolueet. On henkilöitä ja niiden ympärillä ryhmittymiä. Demokratia edellyttäisi puoluelaitosta. Vaikka Navalnyi on nyt opposition keulakuva, niin ei oppositio ole kovinkaan järjestäytynyt - osin siksi että Putin yrittää estää oppositiopuolueiden muodostumisen parhaansa mukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Putin on este kaikelle kehitykselle.

        Varkaasta ja huijarista ei ole Venäjän kehittäjäksi, kuten ei ole trollistakaan.

        Hus sika metsään!

        No miten sinä kehittäisit Venäjää? Asuttamalla ryysyköyhät 'Putinin palatsiin' ja jakamalla heille ilmaista kaviaaria?

        Mikäs se Navalnyin ohjelma on? Myydän kaasut ja öljyt jenkeille ja ostetaan rahoilla Nike lenkkarit kaikille ryysyköyhille?

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Oikeusvaltion puute on iso este sille, että kukaan haluaa investoida Venäjälle. Kun oikeusistuimet ovat poliittisesti ja tai lahjuksin ohjattavissa niin se tarkoittaa, että mihinkään sopimuksiin ei voi luottaa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa kaikki perustuu lakiin omistusoikeudesta lähtien. Kun ei ole riippumatonta oikeuslaitosta, niin jää mielivalta.

        Ja kun ei investoida, niin Venäjä ei kehity.

        Ikävä kyllä poliittisen järestelmän ongelma ei ole vain Putin. Venäjältä puuttuu puolueet. On henkilöitä ja niiden ympärillä ryhmittymiä. Demokratia edellyttäisi puoluelaitosta. Vaikka Navalnyi on nyt opposition keulakuva, niin ei oppositio ole kovinkaan järjestäytynyt - osin siksi että Putin yrittää estää oppositiopuolueiden muodostumisen parhaansa mukaan.

        Tuossa on kyllä perää ja ongelma on laaja ja syvällä. Putin yritti korjata asiaa, mutta aika pian joutui ilmeisesti itse kunnian miesten vaikutuksen alaiseksi.

        Hyvä muistutus kaikille niille, joiden mielestä vankilaväkivalta on (seksuaali)moraalin perusta. Vankilakundien moraalilla maailma näyttää Venäjälle.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Oikeusvaltion puute on iso este sille, että kukaan haluaa investoida Venäjälle. Kun oikeusistuimet ovat poliittisesti ja tai lahjuksin ohjattavissa niin se tarkoittaa, että mihinkään sopimuksiin ei voi luottaa. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa kaikki perustuu lakiin omistusoikeudesta lähtien. Kun ei ole riippumatonta oikeuslaitosta, niin jää mielivalta.

        Ja kun ei investoida, niin Venäjä ei kehity.

        Ikävä kyllä poliittisen järestelmän ongelma ei ole vain Putin. Venäjältä puuttuu puolueet. On henkilöitä ja niiden ympärillä ryhmittymiä. Demokratia edellyttäisi puoluelaitosta. Vaikka Navalnyi on nyt opposition keulakuva, niin ei oppositio ole kovinkaan järjestäytynyt - osin siksi että Putin yrittää estää oppositiopuolueiden muodostumisen parhaansa mukaan.

        Suomi investoi Venäjälle, myös Skaksa, juuri nyt on hiljaisempaa. Investointeja tehdään mittavassa määrin mytös Kiinaan, eikä sielläkään "oikeusvaltiota mietitä".

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suomi investoi Venäjälle, myös Skaksa, juuri nyt on hiljaisempaa. Investointeja tehdään mittavassa määrin mytös Kiinaan, eikä sielläkään "oikeusvaltiota mietitä".

        Mikä iso firma investoi Venäjälle? Etenkään pitkäaikaisia investointeja. Venäjältä täytyy saada rahat pois nopeasti tai ne voi menettää.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Mikä iso firma investoi Venäjälle? Etenkään pitkäaikaisia investointeja. Venäjältä täytyy saada rahat pois nopeasti tai ne voi menettää.

        Venäjä on sen kokoinen maa ja sellaiset luonnonvarat, että sen ei edes pitäisi tarvita juurikaan ulkomaisiai investointeja. Vika onkin siinä, että venäläiset itsekään eivät uskalla kunnolla yrittää. Juuri kun yrityksen saa kannattavaksi, mafiosot vievät sen lahjottujen tuomarien avulla.

    • Anonyymi

      Eiköhän Putin tienaa näillä "sodillaan" tuskin se venäjän asevoimia ilmaiseksi tai edes halvalla talutti syyriaan taatakseen että syyrian diktaattori saa jatkaa vallassa.

      Sama juttu krimin osalta kai tollasella palalla maata joku arvo on? ja kai noi asukkaat joutuu veroja maksaan...

      • Anonyymi

        Syyrian "diktatuuri" on vähemmän verinen kuin USA:n pystyttämä "deokratia" Irakissa, Kolumbiassa, El Salvadorissa, Afganistanissa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syyrian "diktatuuri" on vähemmän verinen kuin USA:n pystyttämä "deokratia" Irakissa, Kolumbiassa, El Salvadorissa, Afganistanissa...

        Trollin mielestä myrkkykalsongi-Putin saa siis luihuilla rikollisesti Syyriassa myrkkykaasu-Assadin kanssa?

        Onko trollien arvostelukyky sumentunut täysin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Trollin mielestä myrkkykalsongi-Putin saa siis luihuilla rikollisesti Syyriassa myrkkykaasu-Assadin kanssa?

        Onko trollien arvostelukyky sumentunut täysin?

        300 kuolee väkivaltaan vuodessa Irakin 'länsimaisessa demokratiassa'. Assad on lähinnä rauhanruhtinas siihen verrattuna.

        Mikä muuten on ideasi käydä sotaasi Putinin kaatamiseksi suomalaisella nettipalstalla? Suomalaisilla ei ole Putinista juuri valittamista. Emmekä toisaalta aio lähteä sotaasi häntä vastaan vaikka olisikin. Voisitte kerrankin hoitaa itse omat asianne kuntoon, mutta ei sinunkaan juttusi sille vaikuta, että teidän puolenne voittaessa asiat Venäjällä ainakaan paranisivat.

        Mistäs jos nimittelemisen sijasta kertoisit, kuinka sinun porukkasi Venäjää parantaisi. Jos sinulla on siitä yleensä mitään ajatusta.

        Kanssarikollisensa mielestä rikoll7s-Putinin roistomaisuuksista ei saisi ääneen hiiskua missään.

        Siis Mitä V@ttua!?!

        Saa toki, anna tulla vaan. En minä ole sinulta sananvapautta kieltämässä, hieman vain kyselin motiiviesi perään.

        Jos et pidä Putinista, niin sitten et pidä ja jos haluat sen kertoa, sen voit vapaassa maassa aina tehdä.

        Sen verran voit viilentää itseäsi, että minä en tunne Putinia kuin lehtikuvista, joten sen suurempi kanssarikollinenkaan en voi olla. Mutta ymmärrän kyllä, jos ihminen tarvitsee vedenalaisen diskon tai jääkiekkokentän näinä epävarmoina aikoina. Amerikkalaisten droneja lentelee siellä sun täällä. Paljon mukavampi katsoa jääkiekkoa tai diskota kun ei sellainen ole siinä tirisemässä korvan juuressa.

        Putin lymyilee siis nykyään kuin bin Laden ja se trollin mielestä hienokin saavutus.

        Heh!

        Kyllä Putinin lienee syytä varoa, Bin Laden ja Saddam sentään olivat USA:n liittolaisia ja heille kävi niin kuin kävi. Tai enhän minä tiedä, jos USA on vähemmän vaarallinen vihollisilleen, vaikka Gaddafin kohtalo taas ei siihen viittaa. Somaliklaanien johtajilla ei kai ole ollut mitään vaaraa, vaikka ajoivat USA:n joukot pois maastaan.

        Putin pelaa sellaisessa sarjassa, että siellä on montakin syytä olla varuillaan ja Putin varmasti myös tietää sen.

        Putin aloitti hyvin, hän nosti Venäjää, joskin kovin ottein jo silloin, mutta Venäjä on Venäjä... enkä nyt tiedä, onko se niinkään venäläisyys vaan kommunismin perintö. Syvään juurtunut rikollisuus on vaikea voittaa ja se näivettää maan, kuten Etelä-Italiastakin tiedetään. USA taisteli oman sotansa mafiaa vastaan ja joko voitti tai pääsi ainakin tasapeliin niin, että maa pystyi kehittymään.

        Jostain syystä lähes kaikkialla kommunismin kasvattama Homo Sovieticus tai ehkä enemmänkin heidän lapsensa ovat erittäin ahneita ja röyhkeitä eivätkä kaihda rikollisia keinoja. Venäjällä se näyttää olevan pahinta, mutta olihan se vallankumouksen kehto ja siellä ihmisistä kasvatettiin uutta kovimmin ottein. Näyttää sille, että laajempi korruptio alkoi vasta Brezhnevin alkaessa dementoitua.

        Sinä ehkä tunnet historian nuo käänteet paremmin. Minä vain uutisista ja kaikkea en ollut vielä itse edes näkemässä silloin kun se tapahtui.

        Putinin on parasta lymyillä piilossa, kuten muutkin huumepomit ja terroristipamput näyttävät tekevän.

        Rikollisilla on rikollisten kommervenkit.

    • Anonyymi

      Olisikohan Putin ja trollit jo tulossa vainoharhaisiksi?

    • Anonyymi

      Ihan samaa tekee suomikin, mittasuhteet on vaan pikkuisen erilaiset, pieni maa pienet rahat, iso maa isot rahat..

      • Anonyymi

        Ja höpsistä pöpsistä Pietarin trollukainen.

    • Anonyymi

      Toivottavasti Putin joskus joutuu selvittämään kansalle, miksi maan infraa ei ole kehitetty, vaan rahaa on syydetty sotavehkeisiin, ulkomaanoperaatioihin ym.

      • Anonyymi

        Putin skippaa moiset "kyselytunnit". Tai jos ei skippaa, niissä kysytään vain Putlerin etukäteen hyväksymiä kysymyksiä.

    • Anonyymi

      Putin ja oligarkit ovat vieneet kansalta 1000 miljaardia.

    • Anonyymi

      Ei se kaikki ole hukkaan mennyt. Varmasti normaalit 20% on mennyt korruptioon.

    • Anonyymi

      Putinin lähtö on lähellä

    • Anonyymi

      On mielenkiintoista, että kenelle presidentti Putin testamenttaa valtavan omaisuutensa.
      Se tapahtunee n. 30 vuoden kuluttua. Arvaan, ettei ainaakan venäjän vähäosaisten hyväksi.

      • Anonyymi

        Ei tule saamaan noita omaisuuksia itselleen. Nehän ovat säätiöiden nimissä. Viinitila Krimillä voi jäädä itselle jos hyvin käy. Kyllä ympärillä olevat rikolliset putsaa hänet, kun luottamus menee. Uutta perhettä on, lapsia ehkä kolme.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa ja Mikko eroaa!

      https://www.seiska.fi/kotimaa/maisa-torppa-ja-mikko-rakas-hakivat-avioeroa-erikoinen-erosotku/1158170 Mitäs tähän sanotte? Mä en voi muuta kuin naura
      Kotimaiset julkkisjuorut
      287
      15756
    2. Poliisit vei pakolla Virolaisen Joogayrittäjän Koronatestiin

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisilta-poikkeuksellinen-toimenpide-julkaisi-korona-altistumisketjusta-epaillyn-joogayrittajan-kuvan/8080476#gs
      Maailman menoa
      291
      6633