Ensirakkaudesta ei pääse ikinä yli

Rakastuin 16-vuotiaana ja ero oli minulle todella, todella raskas. Nyt, yli kymmenen vuoden päästäkään en ole päässyt yli ensirakkaudestani. Hän on yhä maailman ihanin ja komein mies. Jos näen hänet sattumalta, masennun moneksi päiväksi, itseasiassa koko eron jälkeinen elämäni on mennyt masennuksessa. Exäni oli minulle se oikea, mutta minä en ollut sitä hänelle. Olen seurustellut vuosia miehen kanssa, jonka kanssa on ihan mukavaa, mutta en voi koskaan rakastaa häntä, sillä sydämessäni on vain exäni. En kuitenkaan haluaisi elää yksinkään lopunikääni ikävöiden exääni. Ajattelen häntä joka ikinen päivä monta kertaa, rakastan häntä ikuisesti. Olen ollut viime aikoina entistä masentuneempi ja ajatellut paljon itsemurhaa, sillä elämäni ei tule koskaan olemaan onnellista ilman miestä, jota palvon ja rakastan.
1459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuulostaa siltä, että olet nostanut hänet jalustalle pitäen täydellisenä miehenä ja unohtanut kaikki hänen virheensä. Olet jäänyt jumiin luomiisi mielikuviin. Sinun kannalta se on surullista. Yksi asia sinun tulee muistaa. Ihminen muuttuu ajan saatossa. Perusydin säilyy, mutta moni muu asia muuttuu. Mies ei ole enää sama kuin teidän seurustelun aikana.

Äänestä

Aika kultaa muistot, sanotaan. Rakastunut on sokea, jolloin virheettömyys korostuu?

Äänestä
  • Aika multaa puistot, sanotaan. Rakastunut on tunteidensa kanssa seitsemännessä taivaassa.

    Fakta.

    Äänestä

Sama täällä yli 10v sitten rakastuin exääni ja hän mielessä ollut.Nähty onkin tässä vuosien varrella.Hän sanoi että meiltä jäi jotain kesken.ne sanat jäi mieleeni.En ole unohtanut häntä. Näen unikin hänestä usein.

Äänestä

Voin kokemuksella sanoa, että vielä voi mennä vuosia ennen kuin unohdat.... Ei ihminen loputtomiin tavoittele toivottomia. Tsemppiä! Kyllä se vielä helpottaa.

Äänestä

Olisit käsitellyt ensin yksin tuon entisen suhteen, tuo nykyinen sinun puoleltasi kliininen laastarisuhde mahdollistaa sinulle piehtaroinnin eksässäsi. Ei ole oikein tuota nykymiestäsikään kohtaan, teet hänelle itse asiassa saman tempun, minkä tuo ensirakkautesi teki sinulle, luot katteettomia odotuksia. Eroa ja ole yksin jonkun aikaa, eiköhän se rakkauskin ajan kanssa vielä löydy uudelta taholta.

Äänestä

Ensin rakkaudesta ei pääse sitten pääsee kun pääsee ensin ei pääse

Äänestä

Mä rakastuin 9-vuotiaana itseäni vuoden nuorempaan saman koulun tyttöön. Ja muistan sen aina. :D

Äänestä

Kyllä pääsee, mutta aikaa siinä voi kyllä mennä enemmänkin. Masentuneet ajatuksesi johtuu siitä, että et ole kyennyt käsittelemään eroa tarpeeksi rakentavalla tavalla. Ihan hyvin olisit voinut reagoida eroon niin, että henkilö ei ollut sinulle se oikea. Et ole ollut kovin hyvä käsittelemään eroa, mutta voit kyllä oppia. Kaikki ei ole kaikissa asioissa hyviä.

Äänestä

Rakastuin 14 vuotiaana hörhöön kuinka siinä kävikään?

Äänestä
  • Kuulostaa hyvältä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulostaa hyvältä

    Hörhöiltiin Härmälässä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hörhöiltiin Härmälässä

    Meneekö miehelle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hörhöiltiin Härmälässä

    Kuulostaa hyvältä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Rakastuin 16-vuotiaana ja ero oli minulle todella, todella raskas. Nyt, yli kymmenen vuoden päästäkään en ole päässyt yli ensirakkaudestani. Hän on yhä maailman ihanin ja komein mies. Jos näen hänet sattumalta, masennun moneksi päiväksi, itseasiassa koko eron jälkeinen elämäni on mennyt masennuksessa. Exäni oli minulle se oikea, mutta minä en ollut sitä hänelle. Olen seurustellut vuosia miehen kanssa, jonka kanssa on ihan mukavaa, mutta en voi koskaan rakastaa häntä, sillä sydämessäni on vain exäni. En kuitenkaan haluaisi elää yksinkään lopunikääni ikävöiden exääni. Ajattelen häntä joka ikinen päivä monta kertaa, rakastan häntä ikuisesti. Olen ollut viime aikoina entistä masentuneempi ja ajatellut paljon itsemurhaa, sillä elämäni ei tule koskaan olemaan onnellista ilman miestä, jota palvon ja rakastan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu