Vihervassariloiset ovat mädättäneet sosiaaliturvajärjestelemän. Hyvä Kokoomus, hurraa!

Anonyymi

Sosiaaliturva eri lisätukineen on alunperin tarkoitettu ihmisen tilapäiseen apuun siksi aikaa kunnes hän saa taas elämänsä järjestykseen.

Sittemmin vihervassariloiset ovat keksineet, että sitä pitää käyttää jatkuvaan elannon hankkimiseen, elää sen varassa yhteiskunnan parasiittina, syömällä työtätekevien ruokapöydästä.

Ja nyt summat ovat paisuneet tähtitieteellisiksi ja vetäneet puoleensa kaikenlaista keplottelijaa. Lisäksi tukea ei enää pyydetä vain välttämättömään, vaan viherideologiaan kuuluu että tuen tarvitsijan pitää saada elää ylellisesti, paremmin kuin useat työtätekevät.

Joten on korkea aika, että kokoomus laittaa topin tällaiselle loisimiselle. Useimmille ihmisille ei ole edes vaikeaa mennä töihin, jos elanto on siitä kiinni, mutta vihervassariloiset ovat laji, joka ei töihin tartu pakollakaan. He vain huutavat entistä kovemmin oikeuttaa elää siivellä, ja muiden on raadettava heidänkin edestään.

Hyvä Kokoomus, tuen teitä täysin pyrkimyksissänne tehdä sosiaalitukiin täysremontti. Loiset menköön töihin tai paleltukoon vaikka pakkaseen, jos ei työ kiinnosta.

22

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen jo pitkään toivonut muutosta. Korkeintaan kolmen kuukauden tukiaika vuodessa pitäisi riittää.
      Eikä saisi antaa lanttiakaan rahaa käteen.

      • Anonyymi

        Samoin yritystukiin kolmen kuukauden stoppi.
        Jos ei t y öllistä ketään kolmessa kuukaudessa tuet takisn maksuum.

        Nythän niitä kateettomia yritystukia oikeistohallitukset kasvatanee t. Jo kaskuyt vuotta jaja tulos suurtyöttömyys .

        Palka ale ja os y ovoiman kadotus kansalta


    • Anonyymi

      Voin olla tämmöisten ajatustenkin takia lakossa reilut 20 henkilötyövuotta.
      Varmasti tulee kalliiksi kun ei tuota mitään ja on pelkkänä kulueränä.

      • Anonyymi

        Että siitäpähän porvarit saatte.


      • Anonyymi

        Vihreät ei lakkoile.
        Hamppuerä menee piloille.


    • Anonyymi

      Saattaapi olla että ääneni meneekin kokkareille persujen sijaan.

      • Anonyymi

        Kuulutko yhteen prosenttiin ökyrikkaista jitka elää pääomatuloillaan.

        He ovat oikeita kokoomuslaisa.

        Oikean kokomukselaisen vessakin on isompi kuin sun vuokra kuutio kontulassa vanhalla puolella ilman autopaikka


        Sdp omakotitalossaan.


    • Anonyymi

      Vain 75% suomalaisista saa sosiaalisia tulonsiirtoja.

      • Anonyymi

        Yritystikikin os sosiaalietutta ja vieläpä aika kalliasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yritystikikin os sosiaalietutta ja vieläpä aika kalliasta.

        Ai marin saanut kurjuuden akaiseksi alle vuodessa ja mamuttanutkin suomen alle vuodessa.

        Eikös asiaan ole mitään vaikutusta jo kaksikyt b uotta jatkuneen oikeistopolitiikan ja oikeistohallitusten toimet

        Suomessa on ollut oikeistohallitukset jo
        Vuodesta 2003

        Vanhanen ,vanhanen ,katainen ,sipilä.

        Aikaansaanokse t
        Palkkojen halpuutus
        Suus Mamutus
        Kansan ostovoiman rapauttaminen
        Yritystukien ylisuurt nostot muka tyllis y ämisen varjolla
        Pöessiyhtiöiden suurvoitot ja verottomuus
        Maataloustukien suuret korotukset

        Du unarit.han. maksaa kaiki veronsa t äys määräisenä aina

        Yritykset verottomia tukineen.

        Jos kaikki maksaisivat veron sa ei ulkoman velkaa tietenkään tarvittaisi
        Olenkaan ottaa


    • Anonyymi

      Kuka lienee mätäpää nelinkertaistanut tukisummat

      Englannin "universal credit" on järkevällä tasolla;
      Single claimant aged under 25: £251.77 per month.

      Tuo on kaikkien tukien yhteissumma. Neljäsosa Suomen tasosta.
      Kiinnostaisi työnteko ja edullinen asuminen.

      • Anonyymi

        Miksi yritystukia maksetaa niin paljon.
        Äeikö yritystuet vois anyåtaa kansalle k u lutukseen nousis ostovoima ja kauppiaat kiittäisi kun kappakävisi.

        Ei ne ole työllistänet ketään kahteenkyt vuoteenmitä oikeistohallitukset niitämjakaneet

        Yritystuki on myös sosiaalietuutta valtion tårahoista kuin kela pennitkin.


    • Anonyymi

      Niin. On todella väärin, että me työeläkeläiset saamme tulonsiirtoja. Mikähän tässä nyt oikeasti mättääkään?

    • Anonyymi

      Sitten otatte ensin selvää suomalaisten työttömyydestä,
      EI MAMUISTA - niistä 98% lienee työttömiä,

      TUTKIKAA SUOMALAISTEN TYÖTTÖMYYTTÄ.


      Niin, töitä ei enää ole. Tehtaat on viety kiinaa, intiaan ja saksaan.
      MIKSI?
      Tehtaan omistajalle tuli hiki kalliissa unionissa,
      joka jakelee pelkkiä sääntöjä, veroja, maksuja...
      kiinassa ei tarvii olla sertifikaatteja.

      MIKSI 3 miljoonaa suomalaista on köyhyysrajalla?
      Tulot alle 20 000€/ v.

      • Anonyymi

        Pitkälti johtuu EU:sta, totta. Jonne Lipponen kovasti Suomea vei. No olihan siinä kepukin mukana, eskoahoineen.


    • Anonyymi

      no, eikö edes kännykkää ja kelagoldia

      • Anonyymi

        Sossu voi avata pari yleistä puhelinlinjaa josta loiset voivat käydä soittamassa, ilmaiseksi, ikään kuin kuuluu sosiaaliapuun. Tehdään vaan puhelinkopit kelan ulko-oven viereen. Voi sinne syntyä jonoja, mutta siinä seisoo vain porukkaa jolla ei muuta olekaan kuin aikaa.


    • Anonyymi

      Kokoomus pyrkii leikkauspolititiikallaan kasvattamaan tuloeroja ja tätä kautta keskittämään varallisuutta yhä harvempien käsiin suuren osan kansasta ollessa tämän kehityskulun jälkeen köyhälistöä. Kokoomusta ei saa päästää tuleviin hallituksiin.

      • Anonyymi

        Vihreät ja demarit yrittää tuhota teollisuuden niin että köyhät köyhtyvät ja rikkaat häipyvät maasta kokonaan. Ja samalla tuodaan maahan ulkomaalaisten lois-surffarijoiukko joka elää yltäkylläisyydessä laittamatta rikkaa ristiin elantonsa eteen ja loput rahat Suomen kirstusta jaetaan ympäri maailmaa.


    • Anonyymi

      on paljon sosiaalisia tukia joita normaali matti meikäläinen tiedä olevankaan kun niistä ei kerrota jos tise ota asisoista selvää,

    • Anonyymi

      Kokoomuksella täysin erisältöinen Suomen laki.

    • Anonyymi

      Mitä Suomen kansa on hyötynyt siitä tulevaisuusennustuksesta, josta PM Jyrki Katainen maksoi kaverilleen 800.000.00 euroa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      46
      2284
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      93
      2018
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      91
      2000
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1747
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1721
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      492
      1552
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      2
      1530
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1370
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1268
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      37
      1265
    Aihe