Näyttää siltä että

työllisille on kaikista tärkeintä se työ. He eivät välitä perheestä yhtään eikä lapsista. Kumma että perhe ja lapsia pitää sitten olla kun niille ei ole aikaa. Lpaset hoitaa päiväkoti ja ruokkii, koti on säilytyspaikka jossa vaan nukutaan.

Työttmömillä on aikaa lapsille ja kaikelle muulle.

Jos ei perhe ole tärkein niin miksi ihmeessä sitten pitää tehdä se perhe ja asua töissä?
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jos on pariskunta kumpikin käy töissä niin saa palkkaa siinä se juju on. Ei kaikki missään orjatöissä käy. Noinhan se menee että lapset viedään tarhaan hoitoon.

Äänestä

Onneksi itse olen hoitanut omat lapset aina kotona, nyt hoidan lastenlapsia, ettei heidänt arvi menn sinne varastoitavaksi ja kiusattavaksi.

Äänestä

Niin on se toisaalta heti aamusta raahataan tarhaan kun kyllä lasta varmaan väsyttäs.

Äänestä

on tehtävätöitä,jotta ne kersat saisivat syötävää ja kaikki halaumansa härpäkkeet ja harrastukset, eli työn teko on perheestä välittämistä

Äänestä
  • Ai kun kärrää lapset aamulla tarhaan ja illa kotiin nukkumaan? Sekö on välittämistä? Kaikki työlliset sitten vielä vievät lapset viikonlopuksi mummolaan tai kummeille, ettei tarvi sillonkaan lapsiaan nähdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai kun kärrää lapset aamulla tarhaan ja illa kotiin nukkumaan? Sekö on välittämistä? Kaikki työlliset sitten vielä vievät lapset viikonlopuksi mummolaan tai kummeille, ettei tarvi sillonkaan lapsiaan nähdä.

    Lapsista tulee sosiaalisia, kun ovat muidenkin ihmisten kanssa tekemisissä. Työttömien lapset ovat epäsosiaalisia ja saavat mallin omalle elämälleen syrjäytyneistä vanhemmistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lapsista tulee sosiaalisia, kun ovat muidenkin ihmisten kanssa tekemisissä. Työttömien lapset ovat epäsosiaalisia ja saavat mallin omalle elämälleen syrjäytyneistä vanhemmistaan.

    No harmi ettei teilläole muita kun sinä ja lapset eikä sukulaisia, ei tuttavi ei muita lapsiperheitä eikä naapureita. Sielläkö pidät sisällä lapsesi aina??? Surullista. Lapsetkin tulevat susulliseksi kun vanhempi ei ole koskaan kotona ja hänet kärrätään piväkotiin aamulla ja illalla haetaan nukkumaan. Ajatteleppas sitä lapsen kannalta. Surullista.

    Kaljoittelukaverit eivät ole kovin hyviä esikuvia lapsille. Arvaanko oikein, että sinunkin lapsistasi on jo lastensuojeluilmoitus tehty?

    Äänestä

Eikös suurin osa huostaanotetuista lapsista ole perheistä, joiden vanhemmat ovat työttöminä?

Äänestä
  • Työttömyys ei ole siihen syy, vaan alkoholi, huumeet, väkivalta.... Jos työttömyys olisi syy, valta osa lapsista olisi lastenkodeissa. Näin ei kuitenkaan ole.

    Eläkkeellä olokaan ei ole syy huostaanottoon, tai vanhempainvapaat, tai kesäloma. Mietippä mielipidettäs.

    Työttömyyshän on lapsen etu, silloin vanhemmilla on aikaa olla lasten kanssa ja saavat olla kotona. Olet vaan kateellinen kunitse olet ollut huostaanotettu kun sun äiti oli töissä.Surullista, mutta selvisit varmaan siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Työttömyys ei ole siihen syy, vaan alkoholi, huumeet, väkivalta.... Jos työttömyys olisi syy, valta osa lapsista olisi lastenkodeissa. Näin ei kuitenkaan ole.

    Eläkkeellä olokaan ei ole syy huostaanottoon, tai vanhempainvapaat, tai kesäloma. Mietippä mielipidettäs.

    Työttömyyshän on lapsen etu, silloin vanhemmilla on aikaa olla lasten kanssa ja saavat olla kotona. Olet vaan kateellinen kunitse olet ollut huostaanotettu kun sun äiti oli töissä.Surullista, mutta selvisit varmaan siitä.

    Tuo kotona vuosikymmeniä maannut alkaa yleensä nimitellä toisia kirjoittajia alkoholistiksi, jos toiset ihan asiallisesti huomauttavat hänen kirjoitustensa epäloogisuudesta.

    Nyt toiset ovat sitten jo huostaanotettujakin.

    Sillä kotona makaavalla on joku trauma omien vanhempiensa alkoholinkäytöstä.
    Ilmeisesti hänet jätettiin kotona hoitamatta omien vanhempien ryyppääminen takia.

    FAS-oireyhtymä on vaikeuttanut koulunkäyntiä niin pahasti, että mistään ei tullut mitään.
    Mutta ainahan voi tehtaillal lapsia jonkun toisen idiootin kanssa ja elää sossutuilla.
    Siispä hän makaa nyt kotona ja kuvittelee olevansa tosi tehokas.

    Kyllä hänen viestiin on syyllinen edellinen kirjoittaja jota tämä kommentoi. Sinä taidat vastata summassa mihin vaan mitä vaan etkä lue mikä on johtant siihen mielipitseeseen.
    Lueppa ketju, ja edelliset vastaukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kotona vuosikymmeniä maannut alkaa yleensä nimitellä toisia kirjoittajia alkoholistiksi, jos toiset ihan asiallisesti huomauttavat hänen kirjoitustensa epäloogisuudesta.

    Nyt toiset ovat sitten jo huostaanotettujakin.

    Sillä kotona makaavalla on joku trauma omien vanhempiensa alkoholinkäytöstä.
    Ilmeisesti hänet jätettiin kotona hoitamatta omien vanhempien ryyppääminen takia.

    FAS-oireyhtymä on vaikeuttanut koulunkäyntiä niin pahasti, että mistään ei tullut mitään.
    Mutta ainahan voi tehtaillal lapsia jonkun toisen idiootin kanssa ja elää sossutuilla.
    Siispä hän makaa nyt kotona ja kuvittelee olevansa tosi tehokas.

    Etkö koulussa oppinut, että ensin pitää tutustua ja lukea ja vasta sitten koommentoida, tai vastata? Et voi omasta päästäsi vastata asioihin joista et tiedä.

    Äänestä

Työttömätki raahaa lapsensa päivähoitoon että saavat loisia päivät pitkät eikä tarvi kuunnella lasten rääkymistä eikä huolehtia lasten hyvinvoinnista ruuasta, ulkoilusta, leikeistä.. Maataan vaan napa kattoa kohti ja juopotellaan..

Äänestä
  • Jos sinä olet sellainen niin ei ole kaikki. Toisilla on järki päässä, sulla ilmeisesti ei.

    Jätä jo se alkoholi ja ryhdistäydy, kun kerran itse huomaat ongelmasi, On hyvä aloittaa raitistumine. Kokeile:

    Äänestä

Menin töihin virkistäytymään.
Olin kotona lasten kanssa 9 vuotta. Koska kyse oli omasta ratkaisusta niin pienet tuloni olivat pois perheen rahoista. 70-luvulla ei ollut likimainkaan nykyisiä etuuksia.
Kun nuorempikin lapsemme meni peruskouluun niin minä menin lähimpään kauppaan osa-aikatyöhön. Arkisin klo 17 - 20 ja lauantaisin lko 8 - 15.
Tapasin työssäni työkavereita ja asiakkaita. Päivisin hoidin välttämättömät askareet ja mieheni teki loput.
Lapsemme osallistuivat pienestä pitäenkykyjensä mukaan talon töihin.
12v alkaen hoitivat omat pyykkinsä ja tekivät suuren osan siivouksista. Toki jo aikaisemminkin.
Pihatyöt ja tiskit vuoroviikoin. Penskat kävivät niillä keskenään vaihtokauppaa. Poika vaihtoi tiskiviikkons pihatöihin. kesäisin nurmikon leikkuu. Talvisin lumityöt.
Lauantaisin palasin töistä siivottuun taloon valmiiseen kahvipöytään.
Tämä oli minulle virkistävä elämäntapa ja sillä oli kasvattava ulottuvuus myös lapsiimme.
Työtä ja vastuu tekemisistään!

Äänestä
  • Niinhän ne sanoo jotka menee töihin että töihin mennään huilaamaan ja keräämään voimia, kun siellä pääsee helpommalla kuin kotona. Kotona joutuu tekemään enempi hommia kuin töissä.

    Varsinkin miehet menee töihin huilaamaan sieltä sitä virkeyttä saa kun ei tarvi mitään tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinhän ne sanoo jotka menee töihin että töihin mennään huilaamaan ja keräämään voimia, kun siellä pääsee helpommalla kuin kotona. Kotona joutuu tekemään enempi hommia kuin töissä.

    Varsinkin miehet menee töihin huilaamaan sieltä sitä virkeyttä saa kun ei tarvi mitään tehdä.

    Helppo huomata, että työelämä on sinulle täysin vierasta!
    Lienen poikkeus koska haalin leivän muruset sieltä missä niitä oli tarjolla.
    Säännöllinen työaika minulla oli viimeeksi 1967 kun olin viilun kuivaajan asennusporukassa.
    Sen jälkeen tarve on määrittänyt työhön käyttämäni ajan eikä se ole koskaan jäänyt siihen viralliseen. Tuon 1967 jälkeen ei ole ollut haavettakaan ylityökorvauksista.
    Vuosikausia puursin viikot kotipaikkakunnan ulkopuolella.
    Joskus, kun marraskuisena iltayönä ajoin kotiin loskapaskassa 250km:n päästä, tuli mieleeni onkohan tässä lopultakaan mitään järkeä.
    Verottajan tulkinnat viimeistivät päätökseni.
    En väitä tätä kovin yleiseksi mutta tuntemillani lukuisilla työpaikoilla en juurikaan havainnut kuvaamiasi henkilöitä.
    Julkishallinnon virastot ovat eri asia. Niissä istuu ajastaan jälkeen jääneitä hylkeitä nuorempien ja osaavampien työhön pääsyn tukkeina!!!!!!!!!!!!!!
    Näkemäni ovat etupäässä naisia työkkärissä ja verotoimistoISSA.

    Äänestä

No se työtön perhekin syö työläisperheen pöydästä ja asuu heidän kustannuksellaan.

Veroja menee paljon työttömyyteen, ja täytyy tehdä enemmän töitä kaiken kattamiseksi.

Se työläinen näkee siis vähemmän lapsiaan, jotta työttömyyden valinnut näkisi omiaan enemmän.

Työttömät ovat myös kovia äänestämään mm. vasemmistoa, joka haluaa autotkin pois pienituloisilta.
Ei sitten senkään vertaa aikaa lapsille.

Äänestä

Itsekäs köyhä ei välitä perheestään kunhan vaan itse saa laiskotella.
Nm. se totuus

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

työllisille on kaikista tärkeintä se työ. He eivät välitä perheestä yhtään eikä lapsista. Kumma että perhe ja lapsia pitää sitten olla kun niille ei ole aikaa. Lpaset hoitaa päiväkoti ja ruokkii, koti on säilytyspaikka jossa vaan nukutaan.

Työttmömillä on aikaa lapsille ja kaikelle muulle.

Jos ei perhe ole tärkein niin miksi ihmeessä sitten pitää tehdä se perhe ja asua töissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu