Kunnan päättäjät Lehmon valtuutettujen myötävaikutuksella ovat tulleet siihen tulokseen, että Lehmossa ei tarvita jatkossa terveysasemaa, eikä terveydenhoidollisia palveluita.
Päätös ihmetyttää Lehmon alueella varsinkin ikääntyviä ihmisiä joiden määrä alueella on jyrkässä kasvussa.
Lehmon kasvu alkoi 1970 ja 1980 luvulla ja tänne silloin muuttaneet ja kotinsa rakentaneet ovat nyt siirtyneet tai siirtymässä eläkkeelle ja pois työterveyshuollon piiristä jukisen terveydenhuollon asiakkaiksi.
Tämä huomioonottaen on terveydenhullon palveluiden kysyntä alueella jyrkässä kasvussa ja nyt kunta on suuressa viisaudessaan vastannut tähän kasvuun päättämällä lakkauttaa alueella toimineen terveysaseman.
Kunnan päätöksen mukaisesti kunta rakentaa uuden terveysaseman kirkonkylälle ja Lehmosta palvelut loppuvat. Kun samaan aikaan kunnassa on strategia kasvattaa Lehmon alueen asukasmäärää useilla tuhansilla on vaikea käsittää tehtyä päätöstä.
Käytännössähän kunta haluaa, että tänne työikänsä veroja maksaneet pakotetaan muuttamaan sinne missä on palveluita saatavilla eli Joensuuhun.
Tämä eläköityvien jyrkkä lisääntyminen on jo nyt näkynyt kunnan tuloverokertymässä taantumana ja vaikka väestömäärä on ollu pienessä kasvussa tuloverokertymä on laskenut. Nyt näköjään päättäjien lääke tähän on pakottaa alueen eläköityvät jättämään kotinsa ja myymään ne nuoremmille joita kunta taas pääsisi riistämään verotuloilla, joille se ei ole tarjoamassa mitään vastinetta.
Lehmon terveysaseman alasajo
118
2048
Vastaukset
- Anonyymi
Kontiolahti on nuorten ja nuorekkaiden ihmisten kunta. Näin kehutaan.
Työikäiset saavat palvelunsa työterveyshuollosta ja yhteiskunnan laitokset ovat lähinnä rupusakille.
Pitäjän kansanterveys on oleellisesti parantunut ampumahiihtostadionin ansiosta viime vuosikymmeninä kuten oli suunniteltukin.
Yli 20 miljoonan euron investoinnit eivät ole menneet suinkaan hukkaan kuten väitetään.
Niinpä terveydellisiä palveluita on voitu ja voidaan edelleen vähentää.- Anonyymi
Mutta on se sentään onni ettei ampumahiihdosta ja stadionista tarvitse tinkiä...
- Anonyymi
Palvelut ovat lähellä, henkilöautolla sinne kuitenkin mennään. Kävelemällä vain, jos palvelu on alle puolen kilometrin päässä. On aivan sama onko ne palvelut 5 tai 10 km päässä. Lähellä ne ovat vain vieressä asuville. Suurimmalle osalle ne ovat automatkan päässä kuitenkin vaikka terveysasemia olisi joka kylällä. Kyllä SiunSotessa katsotaan asemien paikkoja maakunnalisesti ja seudullisesti. Jos kustannukset aiotaan pitää kurissa, niin ei niitä täyden palvelun asemia kovin tiheässä voi olla. Matka joka tapauksessa Joensuun seudulla terveysasemalle kestääuseimmiten 15-30 min, ei voi olla kenellekään liikaa.
- Anonyymi
Hyvä että saadaan järkeviäkin kommentteja tänne.
- Anonyymi
Käy tutustumassa tilanteeseen ennekuin lauot tuollaisia kommentteja. Lehmon terveysaseman asiakkaista puolet tulee sinne ilman autoa. Kontiolahtelaiset joutuu kuitenkin pitämään autoa kun kylällä ei ole mitään erikouisalan kauppoja heille on samantekevää käyvätkö kappareissullaan terveysasemalla Joensuussa vai Lehmossa.
Lehmon vanhuksille tuo terveysaseman lakkautus on katastrofi. Huomattava määärä terveysaseman nykyisistä käyttäjistä joutuu turvautumaan taksiin ja nehän on ilmaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käy tutustumassa tilanteeseen ennekuin lauot tuollaisia kommentteja. Lehmon terveysaseman asiakkaista puolet tulee sinne ilman autoa. Kontiolahtelaiset joutuu kuitenkin pitämään autoa kun kylällä ei ole mitään erikouisalan kauppoja heille on samantekevää käyvätkö kappareissullaan terveysasemalla Joensuussa vai Lehmossa.
Lehmon vanhuksille tuo terveysaseman lakkautus on katastrofi. Huomattava määärä terveysaseman nykyisistä käyttäjistä joutuu turvautumaan taksiin ja nehän on ilmaisia.Taksi on muuten halvempi kuin oma auto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käy tutustumassa tilanteeseen ennekuin lauot tuollaisia kommentteja. Lehmon terveysaseman asiakkaista puolet tulee sinne ilman autoa. Kontiolahtelaiset joutuu kuitenkin pitämään autoa kun kylällä ei ole mitään erikouisalan kauppoja heille on samantekevää käyvätkö kappareissullaan terveysasemalla Joensuussa vai Lehmossa.
Lehmon vanhuksille tuo terveysaseman lakkautus on katastrofi. Huomattava määärä terveysaseman nykyisistä käyttäjistä joutuu turvautumaan taksiin ja nehän on ilmaisia.Tämä yksi kouho vain jaksaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taksi on muuten halvempi kuin oma auto.
Sekin onmuuten totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekin onmuuten totta.
Seuraavaksi tämä kouho sanoo, että taksia ei saa vai mitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taksi on muuten halvempi kuin oma auto.
Pienellä eläkkeellä kituuttavalla kun ei ole varaa kumpaankaan, lääkkeet ja lääkärimaksut vievät jo kaiken mitä muusta elämisestä jää, hyvä jos riittää.
Kirkonkylän kermaperseillä on ensin omanapa ja sitten ampumahiihto, vai lieneekö toisinpäin.
Kuntaliitosäänestystä odotellen...
- Anonyymi
Joo, parempihan se on rahdata 1000 vanhaa ja 5000 sairasta vuosittain muutaman lääkärin luo kuin muutamaa lääkäriä vanhojen ja sairaiden luo.
Loistavaa ja ihmisläheistä toimintaa Siun sotelta ja kunnan edustajilta siellä.- Anonyymi
Se se vasta hölmöä hommaa, että lääkäri rupeaa matkustamaan, millä aikaa ja millä välineillä hoitoa annetaan? Tänä päivänä on parempi olla netissä kasvokkain lääkärin kanssa, ei taudit tartu. Etäisyyksilläei ole merkitystä ja jos on oikeasti sairas, niin kyllä silloin potilas matkustaa, ei lääkäri. Pikkuisen järkeä kehiin.

"etäisyyksillä ei ole merkirtystä" mistä näitä idiootteja sikiää. Onko nämä älyköt olleet maalitauluna apumahiihdossa kun puheet on kun reikäpäällä kuunaan.
Sairaana sitä vasta merkitystä onkin matkustaako tunnin vai 5 min. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se se vasta hölmöä hommaa, että lääkäri rupeaa matkustamaan, millä aikaa ja millä välineillä hoitoa annetaan? Tänä päivänä on parempi olla netissä kasvokkain lääkärin kanssa, ei taudit tartu. Etäisyyksilläei ole merkitystä ja jos on oikeasti sairas, niin kyllä silloin potilas matkustaa, ei lääkäri. Pikkuisen järkeä kehiin.
Samaa toivon. Ja mene siihen kehään jossa sitä jaetaan.
- Anonyymi
Miten saataisiin vireille osakuntaliitos lehmo joensuuhun?
- Anonyymi
Ei mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitenkään.
Ei siihen yksi kouho pysty, ei ehkä useampikaan.
- Anonyymi
Antaa ajan kulua, eiköhän tuo hoidu ihan omalla painollaan...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antaa ajan kulua, eiköhän tuo hoidu ihan omalla painollaan...
Osakuntaliitosta tai kuntaliitosta voi hakea Valtionvarainministeriöstä.
Hakemuksen voi laittaa vireille vaikka kyläyhdistys tai muu vastaava kyläläisiä edustava taho.
Lehmon kohdalla osakuntaliitokselle löytyy vahvat perusteet varsinkin nyt kun kunta on päättänyt lakkauttaa Lehmon terveyspalvelut ja ne jatkossa joudutaan hakemaan Joensuusta.
Myös Lehmon alueen työpaikat sijaitsevat pääosin Jonesuussa on vahva perustelu osakuntaliitokselle. Myös vapaa-ajan palvelut ja muutkin palvelut tuottaa alueelle Joensuun kaupunki.
Osakuntaliitos on varmasti juuri oikea tapa lähestyä ongelmaa, sillä täyttä kuntaliitosta vastustaa niin Joensuu kuin Kontiolahtikin.
Ajankohta osakuntaliitos hakemukselle on nyt juuri oikea, sillä kyläisten mielipiteen osakuntaliitokseen saisi selvitettyä kätevästi kuntavaalien yhteydessä ja tämä mielipidekyselyn tulos olisi hyvä pohja osakuntaliitos hakemukseen.
Nyt vaan liitoshankkeelle vetäjä, niin saadaan homma maaliin mahdollisimman pian. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osakuntaliitosta tai kuntaliitosta voi hakea Valtionvarainministeriöstä.
Hakemuksen voi laittaa vireille vaikka kyläyhdistys tai muu vastaava kyläläisiä edustava taho.
Lehmon kohdalla osakuntaliitokselle löytyy vahvat perusteet varsinkin nyt kun kunta on päättänyt lakkauttaa Lehmon terveyspalvelut ja ne jatkossa joudutaan hakemaan Joensuusta.
Myös Lehmon alueen työpaikat sijaitsevat pääosin Jonesuussa on vahva perustelu osakuntaliitokselle. Myös vapaa-ajan palvelut ja muutkin palvelut tuottaa alueelle Joensuun kaupunki.
Osakuntaliitos on varmasti juuri oikea tapa lähestyä ongelmaa, sillä täyttä kuntaliitosta vastustaa niin Joensuu kuin Kontiolahtikin.
Ajankohta osakuntaliitos hakemukselle on nyt juuri oikea, sillä kyläisten mielipiteen osakuntaliitokseen saisi selvitettyä kätevästi kuntavaalien yhteydessä ja tämä mielipidekyselyn tulos olisi hyvä pohja osakuntaliitos hakemukseen.
Nyt vaan liitoshankkeelle vetäjä, niin saadaan homma maaliin mahdollisimman pian.Yksi kouho löytyy, ei muita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osakuntaliitosta tai kuntaliitosta voi hakea Valtionvarainministeriöstä.
Hakemuksen voi laittaa vireille vaikka kyläyhdistys tai muu vastaava kyläläisiä edustava taho.
Lehmon kohdalla osakuntaliitokselle löytyy vahvat perusteet varsinkin nyt kun kunta on päättänyt lakkauttaa Lehmon terveyspalvelut ja ne jatkossa joudutaan hakemaan Joensuusta.
Myös Lehmon alueen työpaikat sijaitsevat pääosin Jonesuussa on vahva perustelu osakuntaliitokselle. Myös vapaa-ajan palvelut ja muutkin palvelut tuottaa alueelle Joensuun kaupunki.
Osakuntaliitos on varmasti juuri oikea tapa lähestyä ongelmaa, sillä täyttä kuntaliitosta vastustaa niin Joensuu kuin Kontiolahtikin.
Ajankohta osakuntaliitos hakemukselle on nyt juuri oikea, sillä kyläisten mielipiteen osakuntaliitokseen saisi selvitettyä kätevästi kuntavaalien yhteydessä ja tämä mielipidekyselyn tulos olisi hyvä pohja osakuntaliitos hakemukseen.
Nyt vaan liitoshankkeelle vetäjä, niin saadaan homma maaliin mahdollisimman pian.MIhis vedetään alueen raja. Onko Kajaanintie sopiva ja Pielisjoki toisella puolella. Nämähän melkein yhtyy ennen Uuroa ja jossain mainittu panssarieste voisi olla myös hyvä liitosraja.
Sen verran noista osaliitoksista selvitellyt, että MML haluaa mielellään, ettei tiloja pilkota, joten noilla main tilan rajoja noudattaen lienee se anomukseen laitettava raja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIhis vedetään alueen raja. Onko Kajaanintie sopiva ja Pielisjoki toisella puolella. Nämähän melkein yhtyy ennen Uuroa ja jossain mainittu panssarieste voisi olla myös hyvä liitosraja.
Sen verran noista osaliitoksista selvitellyt, että MML haluaa mielellään, ettei tiloja pilkota, joten noilla main tilan rajoja noudattaen lienee se anomukseen laitettava raja.Minä tahdon jotta Lehmo julistautuu itsenäiseksi. Ei kai me Joensuun torppareiksi haluta.
Tuskin muita niin hulluja on kuin yksi kouho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä tahdon jotta Lehmo julistautuu itsenäiseksi. Ei kai me Joensuun torppareiksi haluta.
Tuskin muita niin hulluja on kuin yksi kouho.Ei tietenkään, Lehmolaiset ovat päässeet Joensuusta pois, niin ei sinne takaisin mistään hinnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä tahdon jotta Lehmo julistautuu itsenäiseksi. Ei kai me Joensuun torppareiksi haluta.
Tuskin muita niin hulluja on kuin yksi kouho.Niin Lehmolaisilla on vaihoehtona olla orjina Kontiolahdella tai kaupunkilaisina Joensuussa.
Kyllä on ampumahiihtovouhkilla kylmärinki persereijän ympärillä jos Lehmo liittyy Jonesuuhun, jää kisat pitämättä ja vuokramökit vuokraamatta.
Lehmolaisten osuus kunnan 49 miljoonasta tuloveroista on 70%. Siinä jää jäljelle kirjaimellisesti perseaukisten kunta jos Lehmolaisten rahoja ei ole käytössä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin Lehmolaisilla on vaihoehtona olla orjina Kontiolahdella tai kaupunkilaisina Joensuussa.
Kyllä on ampumahiihtovouhkilla kylmärinki persereijän ympärillä jos Lehmo liittyy Jonesuuhun, jää kisat pitämättä ja vuokramökit vuokraamatta.
Lehmolaisten osuus kunnan 49 miljoonasta tuloveroista on 70%. Siinä jää jäljelle kirjaimellisesti perseaukisten kunta jos Lehmolaisten rahoja ei ole käytössä.Ja Jonesuun hotellitkin jää tyhjilleen kun suurtapahtumat loppuu. Sitten me kaikki Kouhot voidaan olla iloisesti työttöminä ja todeta "onneksi päästiin ampumahiihdosta" voidaan olla oikea takahikiän malli kylä! Ja huutaa valtiota apuun kun on niin korkea työttömyys. Ja lähettää Helsinkiin karvahattulähetystö demari Sepon johdolla perustelemaan meidän itse aiheuttamaamme näivettymiskierrettä ja anoa Siun Sotelle lisärahaa, kun meillä on niin paljon syrjäytyneitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jonesuun hotellitkin jää tyhjilleen kun suurtapahtumat loppuu. Sitten me kaikki Kouhot voidaan olla iloisesti työttöminä ja todeta "onneksi päästiin ampumahiihdosta" voidaan olla oikea takahikiän malli kylä! Ja huutaa valtiota apuun kun on niin korkea työttömyys. Ja lähettää Helsinkiin karvahattulähetystö demari Sepon johdolla perustelemaan meidän itse aiheuttamaamme näivettymiskierrettä ja anoa Siun Sotelle lisärahaa, kun meillä on niin paljon syrjäytyneitä.
Ampumahiihdolla ei ole mitään vaikutusta alueen työllisyyteen, ehkä lumenlevitystä lukuunottamatta, joka on yhtä kallista kuin kevyenliikenteen välylän rakentaminen. Vain täysi idiootti rakennuttaa tälläisen joka vuosi.
Miten ihmeessä Kontiolahti olisi nyt huolissaan työpaikoista kun se ei eväänsä väräyttänyt kun kunnasta lakkautettiin varuskunta tai lakkautettiin kaksi sairaalaa.
Kunnan fokus on ollut jo pitkään pelkässä ampumahiihdossa, joka ei todellakaan palvele kuntalaisista kuin häviävän pientä osaa.
Mitä tulee lähetystön lähettämiseen niin eipä löytynyt siihenkään porukkaa Kontiolahdelta kun varuskunta-asia oli ajankohtainen. Mutta Kontiolahdessa onkin vallassa IKL Kepulaiset jotka valkea nauha käsivarressa ihannoivat vanhaa suojeluskuntaperinnettä, jonka he näkevät ampumahiihdossa.
Kontiolahden kelloa tulisi kääntää nyt 100 vuotta eteenpäin tähän päivään ja se ei todellakaan tapahdu näyvettämällä Lehmon alueen palveluita, koska siellä pelkkiä punikkeja, joilta on kerättävä taksvärkit isäntien harrastuksiin.
- Anonyymi
Perustakaa uusi Lehmon kunta. Saisitte meuhkata ihan omissa liemissänne.
Kunnantupa voisi olla osuuskaupan pihalla, kun siihen on hyvät liikenneyhteydet joka suunnasta.- Anonyymi
Jotain varmaan kiinnostaisi mutta niitä Jalaksen monoja tuskin kukaan tuo takaisin.Voron onni.
- Anonyymi
Joensuu-kontiolahti rajaksi salpalinja jaamankankaalla!
- Anonyymi
Tuolla rajauksella olisi kyllä kannatusta. Itseasiassa siitä Salpalinjasta hieman pohjoiseen kulkee suora tilanraja Pielisjoesta Höytiäiseen. Samallahan siinä tulee Kunnasniemi, Onttola ja Pilkko osaksi Joensuuta. Nämäkin alueet on käytännössä olleet Joensuuta jo kymmeniä vuosia ja kaikki palvelut on vieressä Joensuussa, eikä lapsia tarvitse kuljetella pitkin kyliä kouluihin kun liittyvät samalla Joensuuhun. Kontiolahdelle jäisi vielä tämän jälkeen 3500 asukasta mikä on oikein hyvä määrä jatkaa itsenäisenä kuntana.
Mitenkähän jos valtioneuvoston Joensuulais edustajat ottaisivat asian viemisen eteenpäin sydämenasiakseen saataisiin liitos tehtyä jo tämän eduskunnan aikana.
- Anonyymi
Lehmon asutus on tullut lähinnä Joensuusta koska K-lahdella oli edullisia tontteja ja jopa halvempi äyrin hinta. Nyt sama gängi on ilmeisesti tullut siihen tulokseen että Joensuussa on sittenkin paremmat edut tällä hetkellä. Ja eikun takaisin.
Varsinaisia opportunisteja!- Anonyymi
Miksi ihmeessä unohdit oleellisimman. Lehmossa oli käytännössä täydet terveyskeskuspalvelut hammashoitoineen kävelymatkan päässä ja tämä on ollut monelle se suurin syy valita asuinpaikaksi lähellä kaupunkia oleva taajama, koska kaupungilla ei ollut silloin tarjota tontteja kysyntää vastaavasti.
Nyt kun ihmiset on teheneet koko elämäsä kannalta tärkeimmän investoinnin ja rakentaneet kotinsa Lehmoon, kunta suuressa viisaudessaan vetää alueen kaikkein tärkeimmän vetonaulan pois, eli pettää Lehmoon muuttaneet.
Petturin tie on vaan kovin lyhyt, tämän seurauksena ilmeisesti koko kunta lakkaa olemasta, tai ainakin se tulee osakuntaliitoksen jälkeen näyvettymään kerjäläiskunnaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi ihmeessä unohdit oleellisimman. Lehmossa oli käytännössä täydet terveyskeskuspalvelut hammashoitoineen kävelymatkan päässä ja tämä on ollut monelle se suurin syy valita asuinpaikaksi lähellä kaupunkia oleva taajama, koska kaupungilla ei ollut silloin tarjota tontteja kysyntää vastaavasti.
Nyt kun ihmiset on teheneet koko elämäsä kannalta tärkeimmän investoinnin ja rakentaneet kotinsa Lehmoon, kunta suuressa viisaudessaan vetää alueen kaikkein tärkeimmän vetonaulan pois, eli pettää Lehmoon muuttaneet.
Petturin tie on vaan kovin lyhyt, tämän seurauksena ilmeisesti koko kunta lakkaa olemasta, tai ainakin se tulee osakuntaliitoksen jälkeen näyvettymään kerjäläiskunnaksi.Muista, kävelymatkan päässä vain 1 km säteellä oleville, Lehmokin on laaja alue, laidasta laitaan yli 5 km. Lopeta jo jauhaminen, eihän tuossa ole mitään järkeä, muuta sinne Joensuuhun ja ala morkata Joensuun palveluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muista, kävelymatkan päässä vain 1 km säteellä oleville, Lehmokin on laaja alue, laidasta laitaan yli 5 km. Lopeta jo jauhaminen, eihän tuossa ole mitään järkeä, muuta sinne Joensuuhun ja ala morkata Joensuun palveluja.
Varsin omituinen määritemä kävelymatkalle. Virallisesti esim. kouluun katsotaan ilman kuljetusta kuljettava matka 5km. Alle tämän matkan ei myönnetä ilmaista koulukujletusta edes 7 vuotiaalle.
Eli ilman autoa voidaan myös aikuisilla pitää huoletta kuljettavana matkana vähintään 3km jolloin Lehmon terveysasema on saavutettavissa noin 8000 asukkaalle ilman autoa.
Mitenkähän Kontiolahden kunnanpäättäjät ovat laskeneet uuden terveysasemansa hiilijalanjäljen suuruuden joka tulee käyttäjäkunnan raahautumisella terveysasemalle.
Tämä voi olla lopulta se syy, että vuokrasopimus ei sidokkaan tulevaa palveluntuottajaa kun terveysaseman käytön hiilijalanjälki on moninkertainen verrattuna oikein sijoitettuun terveysasemaan.
Miksi ihmeessä Lehmolaisten pitäisi muuttaa jonnekkin, vain siksi että kunnassa tehdään älyttömiä päätöksiä, eikö ole helpompaa vaihtaa päättäjät järkevämpiin tai vaihtaa asuinalue kuntaan joka huolehtii asukkaistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin omituinen määritemä kävelymatkalle. Virallisesti esim. kouluun katsotaan ilman kuljetusta kuljettava matka 5km. Alle tämän matkan ei myönnetä ilmaista koulukujletusta edes 7 vuotiaalle.
Eli ilman autoa voidaan myös aikuisilla pitää huoletta kuljettavana matkana vähintään 3km jolloin Lehmon terveysasema on saavutettavissa noin 8000 asukkaalle ilman autoa.
Mitenkähän Kontiolahden kunnanpäättäjät ovat laskeneet uuden terveysasemansa hiilijalanjäljen suuruuden joka tulee käyttäjäkunnan raahautumisella terveysasemalle.
Tämä voi olla lopulta se syy, että vuokrasopimus ei sidokkaan tulevaa palveluntuottajaa kun terveysaseman käytön hiilijalanjälki on moninkertainen verrattuna oikein sijoitettuun terveysasemaan.
Miksi ihmeessä Lehmolaisten pitäisi muuttaa jonnekkin, vain siksi että kunnassa tehdään älyttömiä päätöksiä, eikö ole helpompaa vaihtaa päättäjät järkevämpiin tai vaihtaa asuinalue kuntaan joka huolehtii asukkaistaan.Siunsote on laskenut, eikä asema palvele vain kontiolahtelaisia vaan paljon laajempaa aluetta, etkö tajua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siunsote on laskenut, eikä asema palvele vain kontiolahtelaisia vaan paljon laajempaa aluetta, etkö tajua.
Siunsotessa ei ole mitään muuta kuin Kontiolahden valtuutettujen Sinsotessa esittämiä oletuksia. Siunsote ei voi ohjata yhtään henkilöä Kontiolahden terveyskeskukseen ...ei edes kontiolahden kirkonkylällä asuvia.
Koko tuo "laajempaa aluetta" on yhtä vailla totuuspohjaa kuin on kiinalaisten kylpylä Kontioniemessä.
Lehmon terveysaseman lakkautus on puhtaasti kunnan oma päätös.
Valehtelusta on tullut kontiolahden politikoille työväline, jota käytetään joka ikisessä hankkeessa.
Kaikki sai alkunsa ampumahiihdosta jossa "hyvällä" menestyksellä alettiin valehdella kuntalaisille kuinka suuret tulot saadaan kun satsataan mielettömästi ampumahiihtoon. Totuushan on tässä se, että joka ikinen vuosi kuntalaisten rahoja kylvetään sinne miljoonia ilman minkäänlaista hyötyä.
Nyt valehtelusta on tehty työkalu, jolla peitellään muitakin kunnan kupruja kuten teknisen toimen hölmöilyitä viimeksi vesitornin remontissa. Kyllä alotuksesta uutisoidaan ja kunnan viranhaltijat paistattelee kuvissa, mutta kun kaikki on mennyt pieleen ei löydy ketään, joka ottaisi vastuun kontolleen.
Lautakuntien jäsenet ovat täysin kyvyttömiä valvomaan minkään kohteen edistymistä tai kunnan virkamiesten tekemisiä. Kaikki hoidetaan kuntalaisiin päin valehtelulla.
Tässäkin Lehmon terveysaseman lakkautuksessa on valhdeltu alueen asukkaille ummet ja lammet kujn mistään tekemisistä ei haluta ottaa vastuuta, koska päätökset ovat niin järjenvastaisia, että itsekkään eivät ilkeä niitä esitellä sellaisina kun ne todellisuudessa on päätetty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siunsotessa ei ole mitään muuta kuin Kontiolahden valtuutettujen Sinsotessa esittämiä oletuksia. Siunsote ei voi ohjata yhtään henkilöä Kontiolahden terveyskeskukseen ...ei edes kontiolahden kirkonkylällä asuvia.
Koko tuo "laajempaa aluetta" on yhtä vailla totuuspohjaa kuin on kiinalaisten kylpylä Kontioniemessä.
Lehmon terveysaseman lakkautus on puhtaasti kunnan oma päätös.
Valehtelusta on tullut kontiolahden politikoille työväline, jota käytetään joka ikisessä hankkeessa.
Kaikki sai alkunsa ampumahiihdosta jossa "hyvällä" menestyksellä alettiin valehdella kuntalaisille kuinka suuret tulot saadaan kun satsataan mielettömästi ampumahiihtoon. Totuushan on tässä se, että joka ikinen vuosi kuntalaisten rahoja kylvetään sinne miljoonia ilman minkäänlaista hyötyä.
Nyt valehtelusta on tehty työkalu, jolla peitellään muitakin kunnan kupruja kuten teknisen toimen hölmöilyitä viimeksi vesitornin remontissa. Kyllä alotuksesta uutisoidaan ja kunnan viranhaltijat paistattelee kuvissa, mutta kun kaikki on mennyt pieleen ei löydy ketään, joka ottaisi vastuun kontolleen.
Lautakuntien jäsenet ovat täysin kyvyttömiä valvomaan minkään kohteen edistymistä tai kunnan virkamiesten tekemisiä. Kaikki hoidetaan kuntalaisiin päin valehtelulla.
Tässäkin Lehmon terveysaseman lakkautuksessa on valhdeltu alueen asukkaille ummet ja lammet kujn mistään tekemisistä ei haluta ottaa vastuuta, koska päätökset ovat niin järjenvastaisia, että itsekkään eivät ilkeä niitä esitellä sellaisina kun ne todellisuudessa on päätetty.Ei näköjään ole sulla kaikki muumit laaksossa, mutta jatka vain, ei haittaa. Verotulot nousee ja kunnalle palkintoja satelee. Pohjois-Karjalan tervein ja nuorekkain kunta, yrittäjäystävällisin, kansainvälinen, liikkujien kunta.
Etkö muuttanutkaan sinne Joensuuhun, taitaa olla Kontiolahti kuitenkin parempi vai kuinka? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näköjään ole sulla kaikki muumit laaksossa, mutta jatka vain, ei haittaa. Verotulot nousee ja kunnalle palkintoja satelee. Pohjois-Karjalan tervein ja nuorekkain kunta, yrittäjäystävällisin, kansainvälinen, liikkujien kunta.
Etkö muuttanutkaan sinne Joensuuhun, taitaa olla Kontiolahti kuitenkin parempi vai kuinka?Niin onko muumit laaksossa vai " potilaat Paiholassa" kas siinäpä kysymys.
Miksi muuten Paiholan sairaala on lakkautettu kun potilaat on olleet kävelymatkan päässä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näköjään ole sulla kaikki muumit laaksossa, mutta jatka vain, ei haittaa. Verotulot nousee ja kunnalle palkintoja satelee. Pohjois-Karjalan tervein ja nuorekkain kunta, yrittäjäystävällisin, kansainvälinen, liikkujien kunta.
Etkö muuttanutkaan sinne Joensuuhun, taitaa olla Kontiolahti kuitenkin parempi vai kuinka?Muutti se. Ja nyt se kyrsii. Purkaa vtutuksensa tälle Kontiolahden palstalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei näköjään ole sulla kaikki muumit laaksossa, mutta jatka vain, ei haittaa. Verotulot nousee ja kunnalle palkintoja satelee. Pohjois-Karjalan tervein ja nuorekkain kunta, yrittäjäystävällisin, kansainvälinen, liikkujien kunta.
Etkö muuttanutkaan sinne Joensuuhun, taitaa olla Kontiolahti kuitenkin parempi vai kuinka?Ja taaskin sinulta jäi haukkumatta meidät sohvalla löhöävät, kaljaa kittaavat sossupummit jotka eivät harrasta ja diggaa ampumahiihtoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taaskin sinulta jäi haukkumatta meidät sohvalla löhöävät, kaljaa kittaavat sossupummit jotka eivät harrasta ja diggaa ampumahiihtoa.
Ei sitä jaksa, pitäisi uskoa yhdellä haukkumisella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taaskin sinulta jäi haukkumatta meidät sohvalla löhöävät, kaljaa kittaavat sossupummit jotka eivät harrasta ja diggaa ampumahiihtoa.
Kontiolahden kepulaisten mielestä KAIKKI Lehmolaiset on juuri näitä.
Muistakaa tämä seuraavissa vaaleissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kontiolahden kepulaisten mielestä KAIKKI Lehmolaiset on juuri näitä.
Muistakaa tämä seuraavissa vaaleissa.Ei voi olla kun lehmolaisista puolet on kepulaisia, vain puolet on näitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi olla kun lehmolaisista puolet on kepulaisia, vain puolet on näitä.
Kepulaista matematiikkaa. Kun itse on kepulainen ja akka ei niin puolet pitäjästä on kepulaisa.
Keppanoille käy kylmät tulevissa vaaleissa. Kontiolahdellakin jos Persut saa kunnon ehdokkaita heille ykköspaikka valtuustossa on miltei varma. Demarit kakkosena ja kolmantena on Vihreät tai Kokoomus kummallakin kolme paikkaa.
Keppanat taistelee jumbosijasta yhdessä RKP:n kanssa jota kirjonkylän huumehörhöt äänestää veikkei RKP:llä ole ehdokkaitakaan.
Mutta "Paiholan Parooni" nimitetään silti kunnanhallituksen puheenjohtajaksi, Siunsoten hallitukseen ja PKS:n hallitukseen.
Ampumahiihdon tulevaisuuden varmistamiseksi koronarokotteen yhteydessä kaikille kuntalaisille annettaan annos lyijyä, että eivät pääse vierottumaan ampumahiihdosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepulaista matematiikkaa. Kun itse on kepulainen ja akka ei niin puolet pitäjästä on kepulaisa.
Keppanoille käy kylmät tulevissa vaaleissa. Kontiolahdellakin jos Persut saa kunnon ehdokkaita heille ykköspaikka valtuustossa on miltei varma. Demarit kakkosena ja kolmantena on Vihreät tai Kokoomus kummallakin kolme paikkaa.
Keppanat taistelee jumbosijasta yhdessä RKP:n kanssa jota kirjonkylän huumehörhöt äänestää veikkei RKP:llä ole ehdokkaitakaan.
Mutta "Paiholan Parooni" nimitetään silti kunnanhallituksen puheenjohtajaksi, Siunsoten hallitukseen ja PKS:n hallitukseen.
Ampumahiihdon tulevaisuuden varmistamiseksi koronarokotteen yhteydessä kaikille kuntalaisille annettaan annos lyijyä, että eivät pääse vierottumaan ampumahiihdosta.Hieno homma. Hyvä kun sinäkin huomaat, etteì ampumahiihtoa voi syrjäyttää edes jytky vaali voitolla. Hienoa olla jatkossakin toppa puserossa ampumahiihtopaikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hieno homma. Hyvä kun sinäkin huomaat, etteì ampumahiihtoa voi syrjäyttää edes jytky vaali voitolla. Hienoa olla jatkossakin toppa puserossa ampumahiihtopaikalla.
Ai - sinullako se toppapusero ? Onneksi nykyään on niin paljon vaatteita tarjolla että ei joidenkin rosvojen enää tartte varastaa - jopa lastenvaatteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai - sinullako se toppapusero ? Onneksi nykyään on niin paljon vaatteita tarjolla että ei joidenkin rosvojen enää tartte varastaa - jopa lastenvaatteita.
Minullapa hyvinkin on toppapusero. Selässä lukee- Ampumahiihdossa Kontiolahden tulevaisuus-, tunnistat minut siitä. Tule juttelemaan, niin parannetaan yhdessä maailmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullapa hyvinkin on toppapusero. Selässä lukee- Ampumahiihdossa Kontiolahden tulevaisuus-, tunnistat minut siitä. Tule juttelemaan, niin parannetaan yhdessä maailmaa.
Niin - Lehmon terveysasemasta oli kyse...AH-stadion on kauempana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin - Lehmon terveysasemasta oli kyse...AH-stadion on kauempana.
Itseasiassa juuri ampumahiihto on syy Lehmon terveyspalveluiden alasajoon.
"Ampumahiihdossa Kontiolahden tulevaisuus" pitää kyllä sisällään kaiken mitä mätää on Kontiolahdella.
Kunta on ottanut ykkösasiakseen ampumahiihdon unohtamalla kunnan muut velvollisyuudet täysin.
En tiedä mitä lääkkeet on ottamatta kuntapolitikoilla, joiden mieletä kunnan ykkösasia on ampumahiihto. Mikään ampumahiihtoon liittyvä ei kuulu kunnan järjestettäviin palveluihin, eikä niihin pitäisi käyttää tippaakaan rahaa kunnan budetista muuten kuin liikuntaa varatuista varoista ja niistäkin vain se osa joka sille kuuluu kun muut liikuntamuodot on saaneet osansa.
Kunnan päättäjät on saatava vastuuseen siitä rahojen syytämisestä, jolle ei ole saatu mitään vastinetta.
Tulevissa kuntavaaleissa jokaisen ehdokkaan on tuotava esille kantansa ampumahiihtoon ja Lehmon terveyspalveluiden alasajoon.
Uuden valtuuston ensimmäinen tehtävä on irrottaa kunta kokonaan ampumahiihtostadionin toiminnasta.
Samalla uuden valtuuston on asetettava toimikunta selvittämään ampumahiihtoon käytettyjen varojen määrä aiemmilta vuosilta ja kunnan sioumukset ampumahiihtoon onko ne kuntalain mukaisia. Sikäli kun väärinkäytöksiä ilmenee on syylliset saatettava vastuuseen.
Kuntalaisten vastuu on nyt vaaleissa valita ehdokkaat jotka lopettaa valhetelun Kontiolahdella ja palauttaa kunta tekemään niitä tehtäviä jotka sille kuntalain mukaan kuuluu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa juuri ampumahiihto on syy Lehmon terveyspalveluiden alasajoon.
"Ampumahiihdossa Kontiolahden tulevaisuus" pitää kyllä sisällään kaiken mitä mätää on Kontiolahdella.
Kunta on ottanut ykkösasiakseen ampumahiihdon unohtamalla kunnan muut velvollisyuudet täysin.
En tiedä mitä lääkkeet on ottamatta kuntapolitikoilla, joiden mieletä kunnan ykkösasia on ampumahiihto. Mikään ampumahiihtoon liittyvä ei kuulu kunnan järjestettäviin palveluihin, eikä niihin pitäisi käyttää tippaakaan rahaa kunnan budetista muuten kuin liikuntaa varatuista varoista ja niistäkin vain se osa joka sille kuuluu kun muut liikuntamuodot on saaneet osansa.
Kunnan päättäjät on saatava vastuuseen siitä rahojen syytämisestä, jolle ei ole saatu mitään vastinetta.
Tulevissa kuntavaaleissa jokaisen ehdokkaan on tuotava esille kantansa ampumahiihtoon ja Lehmon terveyspalveluiden alasajoon.
Uuden valtuuston ensimmäinen tehtävä on irrottaa kunta kokonaan ampumahiihtostadionin toiminnasta.
Samalla uuden valtuuston on asetettava toimikunta selvittämään ampumahiihtoon käytettyjen varojen määrä aiemmilta vuosilta ja kunnan sioumukset ampumahiihtoon onko ne kuntalain mukaisia. Sikäli kun väärinkäytöksiä ilmenee on syylliset saatettava vastuuseen.
Kuntalaisten vastuu on nyt vaaleissa valita ehdokkaat jotka lopettaa valhetelun Kontiolahdella ja palauttaa kunta tekemään niitä tehtäviä jotka sille kuntalain mukaan kuuluu.Mutt`` onhan se hyvä että toppiksen selässä on sellainen logo ettei heti varasteta - ainakaankäyttöön.Tusinatavara on erikseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullapa hyvinkin on toppapusero. Selässä lukee- Ampumahiihdossa Kontiolahden tulevaisuus-, tunnistat minut siitä. Tule juttelemaan, niin parannetaan yhdessä maailmaa.
Onko se semmonen niilo-takki, se sininen?
Mutta onhan se hyvä että erotutta joukosta, ettei kukaan tule liian järkeviä juttelemaan... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itseasiassa juuri ampumahiihto on syy Lehmon terveyspalveluiden alasajoon.
"Ampumahiihdossa Kontiolahden tulevaisuus" pitää kyllä sisällään kaiken mitä mätää on Kontiolahdella.
Kunta on ottanut ykkösasiakseen ampumahiihdon unohtamalla kunnan muut velvollisyuudet täysin.
En tiedä mitä lääkkeet on ottamatta kuntapolitikoilla, joiden mieletä kunnan ykkösasia on ampumahiihto. Mikään ampumahiihtoon liittyvä ei kuulu kunnan järjestettäviin palveluihin, eikä niihin pitäisi käyttää tippaakaan rahaa kunnan budetista muuten kuin liikuntaa varatuista varoista ja niistäkin vain se osa joka sille kuuluu kun muut liikuntamuodot on saaneet osansa.
Kunnan päättäjät on saatava vastuuseen siitä rahojen syytämisestä, jolle ei ole saatu mitään vastinetta.
Tulevissa kuntavaaleissa jokaisen ehdokkaan on tuotava esille kantansa ampumahiihtoon ja Lehmon terveyspalveluiden alasajoon.
Uuden valtuuston ensimmäinen tehtävä on irrottaa kunta kokonaan ampumahiihtostadionin toiminnasta.
Samalla uuden valtuuston on asetettava toimikunta selvittämään ampumahiihtoon käytettyjen varojen määrä aiemmilta vuosilta ja kunnan sioumukset ampumahiihtoon onko ne kuntalain mukaisia. Sikäli kun väärinkäytöksiä ilmenee on syylliset saatettava vastuuseen.
Kuntalaisten vastuu on nyt vaaleissa valita ehdokkaat jotka lopettaa valhetelun Kontiolahdella ja palauttaa kunta tekemään niitä tehtäviä jotka sille kuntalain mukaan kuuluu.Muutama vuosi sitten lähes puolet kunnanvaltuutetuista esitti julkisuudessa mm-kisojen peruuttamista. Ah-puolueen johto ja Haapala yhdessä junttasivat tuon porukan hiljaiseksi.
Ja hiljaista on ollutkin sen jälkeen. Eivät uskalla enää nousta tyranniaa vastaan. Ilmeisesti pelkäävät ettei pääse edes ehdolle seuraavissa vaaleissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutama vuosi sitten lähes puolet kunnanvaltuutetuista esitti julkisuudessa mm-kisojen peruuttamista. Ah-puolueen johto ja Haapala yhdessä junttasivat tuon porukan hiljaiseksi.
Ja hiljaista on ollutkin sen jälkeen. Eivät uskalla enää nousta tyranniaa vastaan. Ilmeisesti pelkäävät ettei pääse edes ehdolle seuraavissa vaaleissa.Ei ollu kun kaks, valtuustossa 35. Laskutaito hukassa 35:stä puolet on 17.5. Kukahan ol tuo puolikas?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutama vuosi sitten lähes puolet kunnanvaltuutetuista esitti julkisuudessa mm-kisojen peruuttamista. Ah-puolueen johto ja Haapala yhdessä junttasivat tuon porukan hiljaiseksi.
Ja hiljaista on ollutkin sen jälkeen. Eivät uskalla enää nousta tyranniaa vastaan. Ilmeisesti pelkäävät ettei pääse edes ehdolle seuraavissa vaaleissa.Ei ollu kun kaks, valtuustossa 35. Laskutaito hukassa 35:stä puolet on 17.5. Kukahan ol tuo puolikas? Vasemmistoliiton ulkopuolelle jäänyt?
- Anonyymi
Kyllä kunnan ykköspalveluita on liikuntapaikkojen järjestäminen kuntalaisille.Terveet jaliikkuvat kuntalaiset takaavat kunnan menestyksen, ei muut. Muut ovat vain kuluerä. Lisää vain panostusta liikuntaan, niin hyvin menee.
- Anonyymi
Ampumahiihtoon on pelkästään investoitu 20 miljoonaa ja joka ikinen vuosi miljoonia lisää juokseviin kuluihin. Montako harrastajaa tällä rahalla saa liikuntapaikan?
Eikö kuntalaisilla ole oikeutta harrastaa muuta kuin ampumahiihtoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ampumahiihtoon on pelkästään investoitu 20 miljoonaa ja joka ikinen vuosi miljoonia lisää juokseviin kuluihin. Montako harrastajaa tällä rahalla saa liikuntapaikan?
Eikö kuntalaisilla ole oikeutta harrastaa muuta kuin ampumahiihtoa?Teidän pulmaanne on yksi hyvä vastaus: Myykää ampumahiihto kaikkinensa Joensuulle. Joensuu ottaa mielellään lisää rahareikiä kaupunkilaisten maksettavaksi, niiden entisten lisäksi, joista ette näytä tietävän mitään. Näin voitte jököttää omilla asuinpaikoillanne tyytyväisinä kaljapulloanne puristellen ja haukkua kilpaa naapurin koiran kanssa. Ja anokaa ihmeessä kaupunkioikeuksia kunnallenne, voitte valita silloin myös pormestarin tässä viime tingassa, ennenkuin uusi kunnanjohtaja valitaan. Jos ette jaksa odottaa tuota mullistusta, niin muuttoauto on tilattavissa puhelimella ihan minne haluaa, lähelle tai kauas. Jospa sieltä löytyisi mieluisa asuinpaikka, niin mielikin seestyisi. Aika muutolle on nyt, mitä sitä pitkittämään, ettehän te kuitenkaan olisi viihtynyt Kontiolahdella kymmentä vuotta kauempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ampumahiihtoon on pelkästään investoitu 20 miljoonaa ja joka ikinen vuosi miljoonia lisää juokseviin kuluihin. Montako harrastajaa tällä rahalla saa liikuntapaikan?
Eikö kuntalaisilla ole oikeutta harrastaa muuta kuin ampumahiihtoa?Ilman muuta pitää 20 miljoonan investointi jättää käyttämättä ja lahoamaan. Unohetaan koko roska , niin ei ärsytä. Pidän tuollaisesta talousmiehestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta pitää 20 miljoonan investointi jättää käyttämättä ja lahoamaan. Unohetaan koko roska , niin ei ärsytä. Pidän tuollaisesta talousmiehestä.
Kun se paska siellä kankaalla vie joka ikinen vuosi sen 2 miljoonaa lisää, niin ennemmin kannattaa jättää sinne lahoamaan kuin jatkaa sen käyttöä. Sinällään osan laitteista saa myytyä, mm. valaistus saattaisi kelvata jonnekiin samoin kun taululaitteisto. Lumentekovälineet on kauppatavaraa myös. Hirsinen huoltorakennus on helppo myydä, niin ei jää rumentamaan maisemaa. Jäähdytyskoneet on ongelmajätettä joten niistä ei ole muuta kuin kertakulu.
Kaikkein hulluin osahan on keinolumilatu , sen lumenteko ja levitys. Siinä ei tappiota synny jos jättää lumet sulamaan seuraaviksi vuosiksi. Hakkeet kun kuorii päältä niin syksyyn menessä on kasat kadonneet.
Siitäpä sitten alkaakin Kontiolahden uusi nousu kun leijonaosaa kunnan budjetista ei tarvitse varata joka vuosi sulavaan keinolumilatuun. Syksyllä voisi alottaa jo Lehmon uimahallin suunnittelun. Sen vois rakentaa Lehmon uuden Terveyskeskuksen yhteyteen niin samalla se toimisi vesikuntoutuspaikkana sellaista tarvitseville. Ja kun läheisyydessä on kaksi suurta koulua, niin lasten uimaopetus saataisiin kunnalle tasolle jollainen se on muissa suurissa taajamissa.
Tulevaisuuden Kontiolahti ilman lyijyä voisi olla Kontiolahden slogan jatkossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta pitää 20 miljoonan investointi jättää käyttämättä ja lahoamaan. Unohetaan koko roska , niin ei ärsytä. Pidän tuollaisesta talousmiehestä.
Onko sulla niilo-nuttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko sulla niilo-nuttu?
Ei sillä ainakaan matikkapäätä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ampumahiihtoon on pelkästään investoitu 20 miljoonaa ja joka ikinen vuosi miljoonia lisää juokseviin kuluihin. Montako harrastajaa tällä rahalla saa liikuntapaikan?
Eikö kuntalaisilla ole oikeutta harrastaa muuta kuin ampumahiihtoa?Ei. Niilo-nuttuilu on ainoa hyväksytty harrastus.
- Anonyymi
Jos palataan tuohon aloitukseen niin kyllä ihmetellä sopii mitä liikkuu lehmolaisten valtuutettujen päässä kun maakunnan toiseksi suurimmasta taajamasta viedään viimeisetkin palvelut ja kukaan Lehmon valtuutetuista ei pistä tikkua ristiin.
Jos katsotaan maakunnan Lehmoa pienempiä taajamia ja niiden palveluvalikoimaa, niin kyllä Lehmo on todella jäänyt mopen osaan kun kunnan verovaroja on kuntalaisten hyväksi käyetty.
Miten ihmeessä Lehmon valtuutetut on saatu suostuteltua Lehmon ainoan palvelun alasajoon.
Heille muistutuksena , että Lehmon taajama yhdessä Kylmäojan kanssa on suurempi kuin Kiteen, Nurmeksen, Outokummun tai Lieksan taajama. Verratkaapa näiden paikkojen palveluita Lehmoon ja kertokaa miksi Lehoon ei saada mitään ja vähätkin viedään pois.- Anonyymi
Tuotapa minäkin ihmettelin, ihmettelen ja tulen ihmettelemään.
Tietysti isompi eli kaupunki päättää asiat, varsinkin jos kunta ei osaa vastustaa omalta kannaltaan typeriä päätöksiä.
Ketkäs ne kunnnan edustajat lienevät siellä Siunsoten päättävissä elimissä?
Varmaan taas ovat tyrkyllä valtuustoonkin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuotapa minäkin ihmettelin, ihmettelen ja tulen ihmettelemään.
Tietysti isompi eli kaupunki päättää asiat, varsinkin jos kunta ei osaa vastustaa omalta kannaltaan typeriä päätöksiä.
Ketkäs ne kunnnan edustajat lienevät siellä Siunsoten päättävissä elimissä?
Varmaan taas ovat tyrkyllä valtuustoonkin?Itsehän kuntalaiset hölmöyksissään heitä äänestävät.Kaikkitietävyys on pahinta ja puuttuminen ihmisten yksityisyyteen jollakin verukkeella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuotapa minäkin ihmettelin, ihmettelen ja tulen ihmettelemään.
Tietysti isompi eli kaupunki päättää asiat, varsinkin jos kunta ei osaa vastustaa omalta kannaltaan typeriä päätöksiä.
Ketkäs ne kunnnan edustajat lienevät siellä Siunsoten päättävissä elimissä?
Varmaan taas ovat tyrkyllä valtuustoonkin?Onhan siellä nämä ikivanhat kapiaiset jotka on tyrkyllä joka paikkaan. Tuskin edes pysyvät hereillä kokouksissa ja kun joku nykäsee niin nyökkäsyhän sieltä tulee eli kannatan.
Mutta sen verran sisäpiiritietoa, Siunsoten valtuustosta, että siinä on olleet ärhäkkänä, että Lehmon terveysasema ajetaan alas ja kunta rakentaa omilla kustannuksilla terveyskekeskuksen kirkonkylään kun Siun sote ei sinne olisi suostunut mitään rakentamaan, kun siellä ei ole asukkaitakaan. Pitäähän kirkonkylän uuteen kerrostaloon saada joku asukas ja kun katsoo kunnan työpaikkakehitystä niin kova on alamäki työpaikoissa, kun kaikki huomio on pyssyhiihdossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan siellä nämä ikivanhat kapiaiset jotka on tyrkyllä joka paikkaan. Tuskin edes pysyvät hereillä kokouksissa ja kun joku nykäsee niin nyökkäsyhän sieltä tulee eli kannatan.
Mutta sen verran sisäpiiritietoa, Siunsoten valtuustosta, että siinä on olleet ärhäkkänä, että Lehmon terveysasema ajetaan alas ja kunta rakentaa omilla kustannuksilla terveyskekeskuksen kirkonkylään kun Siun sote ei sinne olisi suostunut mitään rakentamaan, kun siellä ei ole asukkaitakaan. Pitäähän kirkonkylän uuteen kerrostaloon saada joku asukas ja kun katsoo kunnan työpaikkakehitystä niin kova on alamäki työpaikoissa, kun kaikki huomio on pyssyhiihdossa.SiuSote päätti ja hyvin päättikin. Sitoutui pitkäaikaiseen täyskatteiseen vuokrasopimukseen, ei kunta muuten olisi rakentanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SiuSote päätti ja hyvin päättikin. Sitoutui pitkäaikaiseen täyskatteiseen vuokrasopimukseen, ei kunta muuten olisi rakentanut.
Maakuntahallintoa ei sido kuntayhtymien sopimukset joten siinä syy miksi Siunsote ei rakentanut Kontiolahden terveyskeskusta, koska se saattaa lakata olemasta jo kahden vuoden kuluttua. Siunsote päätti tästä Kontiolahden valtuutettujen esityksestä, eli nämä kontiolahden päättäjät on esittäneet itse Lehmon terveysaseman lakkauttamisen.
No me kiitämme siitä tulevissa vaaleissa ja jospa Lehmoon rakennettaisiin uutta terveysasemaa jo kahden vuoden kuluttua.
Tietysti kunnan Paiholasiipi voi sitä yrittää estää, mutta äänestäjät pitäkää huoli, että kunnan ohjaus Paiholasta päätyy tähän kevääseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maakuntahallintoa ei sido kuntayhtymien sopimukset joten siinä syy miksi Siunsote ei rakentanut Kontiolahden terveyskeskusta, koska se saattaa lakata olemasta jo kahden vuoden kuluttua. Siunsote päätti tästä Kontiolahden valtuutettujen esityksestä, eli nämä kontiolahden päättäjät on esittäneet itse Lehmon terveysaseman lakkauttamisen.
No me kiitämme siitä tulevissa vaaleissa ja jospa Lehmoon rakennettaisiin uutta terveysasemaa jo kahden vuoden kuluttua.
Tietysti kunnan Paiholasiipi voi sitä yrittää estää, mutta äänestäjät pitäkää huoli, että kunnan ohjaus Paiholasta päätyy tähän kevääseen.Usko huviksesi, ei rakenneta, Lehmolla on viisi terveysasemaa jo nyt 15 min sisällä.
Niin hullua talousneroa ei ole joka näkisi sen taloudellisesti tai muutoinkaan järkeväksi.
Lehmolaisilta pitäisi periä ylimääräistä veroa, kun KAIKKI palvelut joita ihminen tarvitsee ovat 15 min päässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usko huviksesi, ei rakenneta, Lehmolla on viisi terveysasemaa jo nyt 15 min sisällä.
Niin hullua talousneroa ei ole joka näkisi sen taloudellisesti tai muutoinkaan järkeväksi.
Lehmolaisilta pitäisi periä ylimääräistä veroa, kun KAIKKI palvelut joita ihminen tarvitsee ovat 15 min päässä.Lehmo-Kylmäoja on maakunnan toiseksi suurin taajama ja siksi se sinne rakennetaan. Ihan samoin kun on terveyskeskukset muissakin saman kokoluokan kaupunginosissa, kuten Siilaisilla, Rantakylässä ja Niinivaaralla. Eli Lehmo tulee saamaan oman terveyskeskuksen vielä 2020 kymmenluvulla. Tuo 15km hokeminen on niitä huru-ukkojen päähänpinttymiä, joilla on luulot jostain kirkonkylän elpymisestä terveyskeskuksen turvin.
Eli tulevaisuudessa 10000 asukkaan Lehmo-Kylmäoja alue tulee saamaan oman ja kirkonkylän vajaakäytöllä oleva terveyskeskus jää kunnalle harrastustiloiksi. Saahan siitä kunnan virkamiehille virastotalon, sikäli kun kuntaa on enää olemassakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehmo-Kylmäoja on maakunnan toiseksi suurin taajama ja siksi se sinne rakennetaan. Ihan samoin kun on terveyskeskukset muissakin saman kokoluokan kaupunginosissa, kuten Siilaisilla, Rantakylässä ja Niinivaaralla. Eli Lehmo tulee saamaan oman terveyskeskuksen vielä 2020 kymmenluvulla. Tuo 15km hokeminen on niitä huru-ukkojen päähänpinttymiä, joilla on luulot jostain kirkonkylän elpymisestä terveyskeskuksen turvin.
Eli tulevaisuudessa 10000 asukkaan Lehmo-Kylmäoja alue tulee saamaan oman ja kirkonkylän vajaakäytöllä oleva terveyskeskus jää kunnalle harrastustiloiksi. Saahan siitä kunnan virkamiehille virastotalon, sikäli kun kuntaa on enää olemassakaan.Lehmon asukasluku on jo lähtenyt laskuun, ei siellä 5000 enempää ole ollut tähänkään asti ja ovat aika hajallaan. Pieni tiivistymä ja loput käytännössä haja-asutusaluetta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehmon asukasluku on jo lähtenyt laskuun, ei siellä 5000 enempää ole ollut tähänkään asti ja ovat aika hajallaan. Pieni tiivistymä ja loput käytännössä haja-asutusaluetta.
Kunnan kaavoissa väkiluvuksi on ilmoitettu 8800. Eli terkkaria pukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnan kaavoissa väkiluvuksi on ilmoitettu 8800. Eli terkkaria pukkaa.
Ei tule, Lehmon valtuutetutkin, 16 kpl, olivat sitä mieltä, että SiunSote on tehnyt oikeat päätökset. Lehmon valtuutetut ovat tehneet viisaan päätöksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tule, Lehmon valtuutetutkin, 16 kpl, olivat sitä mieltä, että SiunSote on tehnyt oikeat päätökset. Lehmon valtuutetut ovat tehneet viisaan päätöksen.
Pitipä sattua viimeisenä valtuustokautena tuli tehtyä tuollainen päätös. No seuraavan valtuuston on pantava paremmaksi ja jo syksyllä käynnistyy Lehmon terveysaseman suunnittelu.
Aina voi kavaltaa äänestäjänsä, mutta tuskin koskaan kahtakertaa peräkkäin. - Anonyymi
Siun soten valtuustossa on vain muutama Kontiolahden edustaja. Paikat soten valtuustossa menevät jäsenkuntien koon mukaan, eli Joensuulla on eniten edustajia. Kun päätökset tehdään enemmistöllä, ei yhden kunnan edustajien kovakaan huutaminen auta mitään. Kunta siis ei ole päättänyt mitään Lehmon terveysasemasta eikä Kontiolahden terveysasemasta, vaan Siun soten valtuusto. Kokoonpano ja kunnan edustajatkin löytyy siunsote.fi, hallinto, jos kiinnostaa.

Olin paikalla kun päätös tehtiin. Kontiolahden valtuutettujen ehdotuksesta suljettiin Lehmon terveysasema ja Kontiolahden edustajien luvattua rakentaa uusi terveysasema Kontiolahdelle, jonka Siunsote vuokraa toistaiseksi.
On turha syyllistää muita Siunsoten valtuuston jäseniä Kontiolahden omista päätöksistä.
Valitkaa jäsenenne paremmin niin pääsette eroon näistä valehtelijoista, jotka ei tunnusta omia päätöksiään.
Joensuulle on parempi jos Lehmossa olisi oma terveysasema, sillä nyt ei tiedetä mille terveysasemalle jatkossa Lehmon asukkaat hakeutuu ja se tietää väistämättä lisärakentamista kaupunkiin. Yksi vaihtoehto on keskusairaala, jonne voitaisiin rakentaa omiin tiloihin terveyskeskus näille Kontiolahden valtuutettujen hylkäämille Lehmon alueen asukkaille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin paikalla kun päätös tehtiin. Kontiolahden valtuutettujen ehdotuksesta suljettiin Lehmon terveysasema ja Kontiolahden edustajien luvattua rakentaa uusi terveysasema Kontiolahdelle, jonka Siunsote vuokraa toistaiseksi.
On turha syyllistää muita Siunsoten valtuuston jäseniä Kontiolahden omista päätöksistä.
Valitkaa jäsenenne paremmin niin pääsette eroon näistä valehtelijoista, jotka ei tunnusta omia päätöksiään.
Joensuulle on parempi jos Lehmossa olisi oma terveysasema, sillä nyt ei tiedetä mille terveysasemalle jatkossa Lehmon asukkaat hakeutuu ja se tietää väistämättä lisärakentamista kaupunkiin. Yksi vaihtoehto on keskusairaala, jonne voitaisiin rakentaa omiin tiloihin terveyskeskus näille Kontiolahden valtuutettujen hylkäämille Lehmon alueen asukkaille.Ei Lehmon terveysasemaa ole suljettu, auki on ja pysyy. Kirjoitat aivan Huuhaata! Ei sen sulkemisesta ole missään keskusteltu, jossain palveluverkkosuunnittelussa ollut Joensuulaisten märkä uni sulkea kaikki Kontiolahdelta ja kaapata hyvä kunta. Pitäkää näppi ne irti ja kertokaa miten kävi Enolle ja Pyhäselälle. Ne joutuivat paarialuokkaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Lehmon terveysasemaa ole suljettu, auki on ja pysyy. Kirjoitat aivan Huuhaata! Ei sen sulkemisesta ole missään keskusteltu, jossain palveluverkkosuunnittelussa ollut Joensuulaisten märkä uni sulkea kaikki Kontiolahdelta ja kaapata hyvä kunta. Pitäkää näppi ne irti ja kertokaa miten kävi Enolle ja Pyhäselälle. Ne joutuivat paarialuokkaan!
Miten tää porukka on näin ulkona, ei voi käsittää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Lehmon terveysasemaa ole suljettu, auki on ja pysyy. Kirjoitat aivan Huuhaata! Ei sen sulkemisesta ole missään keskusteltu, jossain palveluverkkosuunnittelussa ollut Joensuulaisten märkä uni sulkea kaikki Kontiolahdelta ja kaapata hyvä kunta. Pitäkää näppi ne irti ja kertokaa miten kävi Enolle ja Pyhäselälle. Ne joutuivat paarialuokkaan!
Minkähän takia henkilökunnalle on sitten ilmoitettu, että terveysasema suljetaan kun kirkonkylälle valmistuu uusi. Tänä aamuna viimeksi oli asia esillä kun kävin tuossa Lehmon terveysasemalla.
Kyllä tässä nyt joku valehtelee ihan olan takaa, taitaa vaalien läheisyys panna miettimään mitä on tullut tehtyä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkähän takia henkilökunnalle on sitten ilmoitettu, että terveysasema suljetaan kun kirkonkylälle valmistuu uusi. Tänä aamuna viimeksi oli asia esillä kun kävin tuossa Lehmon terveysasemalla.
Kyllä tässä nyt joku valehtelee ihan olan takaa, taitaa vaalien läheisyys panna miettimään mitä on tullut tehtyä.Kukaan ole sulkemassa Lehmon terveysasemaa. Herätkää jo pahvitpaavot ja liisat unestanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ole sulkemassa Lehmon terveysasemaa. Herätkää jo pahvitpaavot ja liisat unestanne.
Siitähän on päätös sekä Kontiolahden kunnanvaltuustosta, että Siunsoten valtuustosta. Todelliset pahvit on ne jotka on tälläisen päätöksen tehneet ja nyt on näillä kirjaimellisesti paskat housussa kun on vaalit tulossa ja vihaiset kuntalaiset ei sulata tehtyjä päätöksiä ja valta kunnassa vaihtuu rytisten. Kunnan pohjaton kassa..... Lehmon veromaksajat joiden palvelut nämä alueen valtuutetut ovat myyneet ampumahiihdon ja omien etujensa turvaamiseksi punnitaan nyt äänestäjien suosiolla.
Siinä saattaa samalla loppua tuo kunnan syöpä ampumahiihtokin, kun kerralla tulee paljon uusia valtuutettuja niin kellokaat ei ole enää käännyttämässä ja lahjomassa näitä ampumahiihdolle suosiollisiksi.
On olemassa vaara, että Kontiolahdesta tulee normaaliin demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen tähtäävä kunta, jossa saatetaan kuunnella jatkossa jopa kuntalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitähän on päätös sekä Kontiolahden kunnanvaltuustosta, että Siunsoten valtuustosta. Todelliset pahvit on ne jotka on tälläisen päätöksen tehneet ja nyt on näillä kirjaimellisesti paskat housussa kun on vaalit tulossa ja vihaiset kuntalaiset ei sulata tehtyjä päätöksiä ja valta kunnassa vaihtuu rytisten. Kunnan pohjaton kassa..... Lehmon veromaksajat joiden palvelut nämä alueen valtuutetut ovat myyneet ampumahiihdon ja omien etujensa turvaamiseksi punnitaan nyt äänestäjien suosiolla.
Siinä saattaa samalla loppua tuo kunnan syöpä ampumahiihtokin, kun kerralla tulee paljon uusia valtuutettuja niin kellokaat ei ole enää käännyttämässä ja lahjomassa näitä ampumahiihdolle suosiollisiksi.
On olemassa vaara, että Kontiolahdesta tulee normaaliin demokratiaan ja oikeudenmukaisuuteen tähtäävä kunta, jossa saatetaan kuunnella jatkossa jopa kuntalaisia.Eikös kaikki ole Kontiolahdessa kuin Strömsössä, kun luki lähtevän kunnanjohtajan haastatteluja. Kaiken pannut kuntoon. Vain hiukan jäi kehitettävää enää matkailussa, muut tuli kehitettyä kuntalaisten parhaaksi.
- Anonyymi
Täällähän on asiat ja tiedotus yhtä sekaisin kuin maailman parhaalla pääministerillä, Sanna Marinilla.
- Anonyymi
Mitä täällä vouhotetaan, Lehmossahan tököttää terveysasema edelleen. Pitäisikö tehdä aloite, että ei tuhkattaisi verovaroja, asemia on jopa liikaa, lehmolaisillekin ihan valita asti.
Luulin, että se lopetettiin, mutta ei näköjään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä täällä vouhotetaan, Lehmossahan tököttää terveysasema edelleen. Pitäisikö tehdä aloite, että ei tuhkattaisi verovaroja, asemia on jopa liikaa, lehmolaisillekin ihan valita asti.
Luulin, että se lopetettiin, mutta ei näköjään.Ai, luulitko, että kun päätös tehdään niin heti sulkeutuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai, luulitko, että kun päätös tehdään niin heti sulkeutuu?
Hidasta touhua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hidasta touhua.
Sehän sulkeutuu sillon kun Kontiolahteen valmistuu se uusi. Sen jälkeen Lehmolaiset on täysin heitteillä terveysaseman suhteen. Sieltä kun kaupungista ensin tulet töistä viedäksesi lapsesi terkkariin kontiolahteen, sieltä heitetään Siilaisille kuvattavaksi ja takasin kontiolahdelle kuulemaan tulokset. Siinä palaa kallista polttoainetta ja hermoja sen verran, että tuskin kukaan haluaa enää asua Lehmossa.
Nyt pösilöpäättäjät kunnassa koettaa vähätellä kaikin tavoin kunnan kautta aikain toiseksi hulluinta päätöstä, ylivoimainen ykkönen on ampumahiihto joka nyt saataneen loppumaan tämän hölmöilyn jälkiselvittelyyssä.
Mutta kuntavaalit tulee nyt sjuuri sopivasti niin pääsee politikot kantamaan vastuuta tekemistään päätöksistä ja päästään suunnittelemaan Lehmoon uutta terveysasemaa uuden valtuuston myötävaikutuksella. Lehmolaisten on nyt otettava se asema kunnassa joka niille ylivoimaisesti suurimpana taajamana kuuluu ja laitettava nämä "PaiholanParonit " aisoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sehän sulkeutuu sillon kun Kontiolahteen valmistuu se uusi. Sen jälkeen Lehmolaiset on täysin heitteillä terveysaseman suhteen. Sieltä kun kaupungista ensin tulet töistä viedäksesi lapsesi terkkariin kontiolahteen, sieltä heitetään Siilaisille kuvattavaksi ja takasin kontiolahdelle kuulemaan tulokset. Siinä palaa kallista polttoainetta ja hermoja sen verran, että tuskin kukaan haluaa enää asua Lehmossa.
Nyt pösilöpäättäjät kunnassa koettaa vähätellä kaikin tavoin kunnan kautta aikain toiseksi hulluinta päätöstä, ylivoimainen ykkönen on ampumahiihto joka nyt saataneen loppumaan tämän hölmöilyn jälkiselvittelyyssä.
Mutta kuntavaalit tulee nyt sjuuri sopivasti niin pääsee politikot kantamaan vastuuta tekemistään päätöksistä ja päästään suunnittelemaan Lehmoon uutta terveysasemaa uuden valtuuston myötävaikutuksella. Lehmolaisten on nyt otettava se asema kunnassa joka niille ylivoimaisesti suurimpana taajamana kuuluu ja laitettava nämä "PaiholanParonit " aisoihin.Terveys ja SOS. Asiat on Siun Soten heiniä, Kontiolahden valtuusto ei enää päätä terveysasemien sijainnista tai rakentamisista. Kontiolahti on luovuttanut niiden päätösvallan Siun Sotelle, rahat joutuu sinne laittamaan ja muu on määräysvallasta pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Terveys ja SOS. Asiat on Siun Soten heiniä, Kontiolahden valtuusto ei enää päätä terveysasemien sijainnista tai rakentamisista. Kontiolahti on luovuttanut niiden päätösvallan Siun Sotelle, rahat joutuu sinne laittamaan ja muu on määräysvallasta pois.
Siellä ne istuu kunnan omat valtuutetut päättämässä ja esittelemässä Siunsotessa miten kunnassa on asiat päätetty.
Kantakaa nyt paskiaiset vastuu kerrankin tekemisistänne. Jokainen osaa googlettaa näiden henkilöiden nimet, jotka alasajoivat Lehmon terveyspalvelut.
Tuomiopäivä on tuleva seuravana kunnallisvaalipäivänä kaikki tekosenne on silloin framilla.
Siihen loppuu valehtelunne ja kieroilunne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siellä ne istuu kunnan omat valtuutetut päättämässä ja esittelemässä Siunsotessa miten kunnassa on asiat päätetty.
Kantakaa nyt paskiaiset vastuu kerrankin tekemisistänne. Jokainen osaa googlettaa näiden henkilöiden nimet, jotka alasajoivat Lehmon terveyspalvelut.
Tuomiopäivä on tuleva seuravana kunnallisvaalipäivänä kaikki tekosenne on silloin framilla.
Siihen loppuu valehtelunne ja kieroilunne.Lehmolaiset 15 valtuuttejua olivat viisaita, ei tuhlata verovaroja, toimitaan järkevästi, kun eivät vaatineet Lehmolaisille liikaa. Sehän olisi maksatettu muilla kuin Lehmolaisilla.
Hoitivat Lehmolaisille 5 terveysasemaa 15 min säteelle, aivan liikaa. Lehmolaisten ytlivaltaa, pitää vähän jatkossa rajoittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehmolaiset 15 valtuuttejua olivat viisaita, ei tuhlata verovaroja, toimitaan järkevästi, kun eivät vaatineet Lehmolaisille liikaa. Sehän olisi maksatettu muilla kuin Lehmolaisilla.
Hoitivat Lehmolaisille 5 terveysasemaa 15 min säteelle, aivan liikaa. Lehmolaisten ytlivaltaa, pitää vähän jatkossa rajoittaa.Kysyin eilen asiaan Joneuun kaupunginvaltuutetulta, joka on myös mukana siunsotessa. Missään ei ole puhuttu sanallakaan Lehmon asukkaisden terveyspalveluiden järjestämisestä Joensuussa, koska siellä olevilla terveysasemilla ei ole kapasiteettia tähän.
Kontilahden kunnavaltuuston jäsenet, jotka ovat myös Siunsoten valtuustossa ja hallituksessa ovat ilmoittaneet Siunsotelle, että kunnan kaikki terveyspalvelut keskitetään Kontiolahden kirkonkylään, jonne kunta rakentaa tätä varten uuden terveyskeskuksen.
Eli Lehmon terveyspalveluiden lakkauttaminen on tehty kokonaan Kontiolahden kunnanvaltuutettujen toimesta ja he ovat esitelleet sen Siunsotelle.
Nyt kun vaalit lähestyvät alkaa mieletön valehtelu asian tiimoilta. Lehmon äänestäjät on petetty ja maakunnan toiseklsi suurin taajama jää ilman terveyspalveluita nimenomaan Kontiolahden nykyisen valtuuston halusta. Koettakaa nyt edes kerran pysyä totuudessa ja lopettakaa se jatkuva valehtelu asian tiimoilta. Tämä kysymys tulee takuulla muuttamaan kontiolahden valtuustoa enemmän kuin koskaan tätä ennen, valehtelijat ja äänestäjien pettäjät tuskin saavat valtakirjaa jatkolleen valtuustossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin eilen asiaan Joneuun kaupunginvaltuutetulta, joka on myös mukana siunsotessa. Missään ei ole puhuttu sanallakaan Lehmon asukkaisden terveyspalveluiden järjestämisestä Joensuussa, koska siellä olevilla terveysasemilla ei ole kapasiteettia tähän.
Kontilahden kunnavaltuuston jäsenet, jotka ovat myös Siunsoten valtuustossa ja hallituksessa ovat ilmoittaneet Siunsotelle, että kunnan kaikki terveyspalvelut keskitetään Kontiolahden kirkonkylään, jonne kunta rakentaa tätä varten uuden terveyskeskuksen.
Eli Lehmon terveyspalveluiden lakkauttaminen on tehty kokonaan Kontiolahden kunnanvaltuutettujen toimesta ja he ovat esitelleet sen Siunsotelle.
Nyt kun vaalit lähestyvät alkaa mieletön valehtelu asian tiimoilta. Lehmon äänestäjät on petetty ja maakunnan toiseklsi suurin taajama jää ilman terveyspalveluita nimenomaan Kontiolahden nykyisen valtuuston halusta. Koettakaa nyt edes kerran pysyä totuudessa ja lopettakaa se jatkuva valehtelu asian tiimoilta. Tämä kysymys tulee takuulla muuttamaan kontiolahden valtuustoa enemmän kuin koskaan tätä ennen, valehtelijat ja äänestäjien pettäjät tuskin saavat valtakirjaa jatkolleen valtuustossa.Ootko muuten ite eholla valtuustoon, kun on noin vahvat mielipiteet ja haukut meijän hyvii lehmolais valtuutettuja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ootko muuten ite eholla valtuustoon, kun on noin vahvat mielipiteet ja haukut meijän hyvii lehmolais valtuutettuja?
Hyvä Lehmolainen valtuutettu on tällä valtuustokaudella taruolento siinä missä Joulupukkikin. Omia etuja ajavia nyökytteleviä nahjuksia on oikea termi Lehmolaisista valtuutetuista. Paiholan paroni vie ja Lehmon valtuutetut vikisee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin eilen asiaan Joneuun kaupunginvaltuutetulta, joka on myös mukana siunsotessa. Missään ei ole puhuttu sanallakaan Lehmon asukkaisden terveyspalveluiden järjestämisestä Joensuussa, koska siellä olevilla terveysasemilla ei ole kapasiteettia tähän.
Kontilahden kunnavaltuuston jäsenet, jotka ovat myös Siunsoten valtuustossa ja hallituksessa ovat ilmoittaneet Siunsotelle, että kunnan kaikki terveyspalvelut keskitetään Kontiolahden kirkonkylään, jonne kunta rakentaa tätä varten uuden terveyskeskuksen.
Eli Lehmon terveyspalveluiden lakkauttaminen on tehty kokonaan Kontiolahden kunnanvaltuutettujen toimesta ja he ovat esitelleet sen Siunsotelle.
Nyt kun vaalit lähestyvät alkaa mieletön valehtelu asian tiimoilta. Lehmon äänestäjät on petetty ja maakunnan toiseklsi suurin taajama jää ilman terveyspalveluita nimenomaan Kontiolahden nykyisen valtuuston halusta. Koettakaa nyt edes kerran pysyä totuudessa ja lopettakaa se jatkuva valehtelu asian tiimoilta. Tämä kysymys tulee takuulla muuttamaan kontiolahden valtuustoa enemmän kuin koskaan tätä ennen, valehtelijat ja äänestäjien pettäjät tuskin saavat valtakirjaa jatkolleen valtuustossa.Tarinasi ei pidä paikkaansa, joensuulaiset valtuutetutr eivät päätä näitä asioita, siunsotella on omat päättävät elimet. Itse olen kontiolahtelaisena valinnut oman terveysasemani Joensuusta, koska käyn siellä töissä ja on helppo käydä terkkarissa.
Lehmolaisistakin suuri osa on valinnut Joensuun aseman siksi.
Elä levitä noita ufojuttuja, niitä ei usko kukaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarinasi ei pidä paikkaansa, joensuulaiset valtuutetutr eivät päätä näitä asioita, siunsotella on omat päättävät elimet. Itse olen kontiolahtelaisena valinnut oman terveysasemani Joensuusta, koska käyn siellä töissä ja on helppo käydä terkkarissa.
Lehmolaisistakin suuri osa on valinnut Joensuun aseman siksi.
Elä levitä noita ufojuttuja, niitä ei usko kukaan!Sinun TÄYTYY olla Kontiolahtelainen politikko jonka mielestä terveyskeskuksen paikat syntyy kun ihmiset vaan ilmottautuu sinne potilaaksi. Kerro niiden terveysasemien nimet missä on varattuna paikat Lehmon lakkautettavan terveysaseman potilaille. Miksi ihmeessä Kontiolahti rakentaa 5,5 miljoonan terveyskeskusta kun pelkällä puhelinsoitolla kaikille järjestyy terveydenhoito muualta.
Maakunnan toiseksi suurimman taajaman asukkaat vaan nyt tarvitsevat sen terveyskeskuksen ja jo nyt AINA ohjataan oman kunnan terveyskeskukseen kun Siunsoteen soittaa. Kontiolahden kunnanvaltuutettujen päätösellä se tulee jatkossa olemaan Lehmolaisille Kontiolahti. Eli täysin järkeä vailla oleva päätös, jonka tekijät on saatettava vastuuseen tekosistaan.
- Anonyymi
Siun Sote hoitaa yli puolet kunnan entisistä toiminnoista. Kaikki eivät vieläkään miellä sitä.
Jäljellä ovat enää koulutoimi, kaavoitus, tärkeimpänä Kontioniemen "kehitys" stadion keskipisteenä sekä jotain rimpsuja kuten teiden auraus ja hiekoitus.
On vapautunut uusiokäyttöön suuri määrä henkistä pääomaa vaikka matkailuun mitä on ennenkin harrastettu ihan kiitettävässä määrin.- Anonyymi
Olisiko syytä tiputtaa valtuutettujen määrä puoleen kun tehtäviäkin on vaan puolet jäljellä. Ei hyvälle näy tuottavuuden kehitys kun työt tippuu puoleen ja palkka juoksee ennallaan.
- Anonyymi
itse käyn joensuussa lääkärissä kun on paljon paremmin aikoja kun kontiolahden kylällä ja kyllä liikun omalla autolla kun semmoinen on enkä valita siitä yhtään ...
- Anonyymi
Lehmolaisilla on suhteessa muihin liian hyvät palvelut, lehmolaisilla pitäisi olla korkeampi veroprosenntti.
- Anonyymi
Höpppänö olet? Lehmolaisillahan on helvatin korkea veroprosentti.
Ressukat kun tienaavat liikaa. Siis teille muillekin tarjottavaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpppänö olet? Lehmolaisillahan on helvatin korkea veroprosentti.
Ressukat kun tienaavat liikaa. Siis teille muillekin tarjottavaksi.Tarkoitin kunnallista veoprosenttia, joka on tällä hetkellä sama kaikilla kontiolahtelaisilla.
Peräkylän mummonkin veroprosentti on sama vaikka syrjäseutujen palvelut ovat murto-osa lehmolaisten palveluista. Hävetkää lehmolaiset kun maksatatte palvelunne muilla! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitin kunnallista veoprosenttia, joka on tällä hetkellä sama kaikilla kontiolahtelaisilla.
Peräkylän mummonkin veroprosentti on sama vaikka syrjäseutujen palvelut ovat murto-osa lehmolaisten palveluista. Hävetkää lehmolaiset kun maksatatte palvelunne muilla!Joo kyllä Lehmolaiset on elätyttäneet Paiholalaisilla riittävän kauan itseään, joten eiköhän anneta Lehmon liittyä salpalinjaa myöten Joensuuhun niin päästään kehittämään kuntaa oikein kunnolla kun ei tarvitse elättää siivellä eläjiä. Olen kuullut, että niille on kunta joutunut auraamaan jopa katuja joten joutaa mennä.
Ensi vuoden alusta olis hyvä liittymisajankohta saadaan kehittää ampumahiihtostadionia ihan kunnolla kun Lehmolaisten palvelut ei vie kaikkia kuntalaisten varoja.
- Anonyymi
Lehmon terveysaseman alasajolla oli kiire, kun kolmen kolpa hajoaa Kontiolahdella. Lehmon terveysaseman lakkautuksella ja uuden rakentamisen alullepanolla haluttiin varmistaa kolmenkoplalle mieleinen päätös ennen vaaleja. Toinen kiireen tekijä tässä asiassa on mahdollinen uusi soteratkaisu, jossa päätäntävalta oikeasti siirtyy maakuntavaltuustolle. Siellä ei enää kuulu yksittäisen kunnan kähminnällä tehdyt päätökset kun asoista päättää erikseen maakuntavaaleissa valittu valtuusto. Kontilahdella ei väkiluvustaan huolimatta ole juurikaan mahdollisuutta saada yhtään edustajaa mahdolliseen maakuntavaltuustoon, koska kunta on jaettu alueellisesti niin pahasti kahtia, että äänet menee muiden kuntien edustajille sitten kun vaalit käydään.
On täysin mahdollista, että maakuntavaltuusto ei jatka kunnan kanssa tehtyä vuokrasopimusta jonka kunta on solminut kuntainliiton kanssa. Jatkossa terveysasemat ja terveyskeskukset rakennetaan maakuntavaltuuston toimesta ja heidän parhaaksi katsomilleen paikoille ja kuntien suora vaikutusmahdollisuus näihin ratkaisuihin jää lähinnä kaavoitukselliseski.- Anonyymi
Kas kun ei tee vuokrasopimusta Kansainliiton kanssa? Ei kuule maakuntavaltuusto rakentele muuta kuin pilvilinnoja ja somettaa päivät pitkät, pyhät arjet.
- Anonyymi
Kontiolahden kepulla on kirjaimellisesti paskat housussa kun kuntavaalien teemana on "Turvataan sote-palvelut kirkonkylällä sekä Lehmossa ja edistetään joustavia palveluaikoja".
Voi perkele en paremmin sano. Kuluvalla valtuustokaudella nämä kepuvaltuutetut nimenomaan ajoivat Lehmon terveyspalvelut alas ja semnetoivat sen päätöksellä rakentaa kunnan ainoa terveyskeskus kirkonkylälle. Nyt kun tarvitaan taas Lehmolaisten ääniä niin nämä niljakkeet luulee, että Lehmolaiset on uudelleen kusetettavissa lupaamalla korjata heidän omia päätöksiään. Uskokot ken haluaa, mutta nyt se on nähty kirjaimellisesti, että Kepu pettää aina ja kontiolahden kepu ihan aina.- Anonyymi
Demarit vihreillä höystettynä ovat kunnan isoin valtuustoryhmä, he määräävät tahdin miten edetään ja päättävät minne rakennetaan ja mitä. Koulu lehmoon, päiväkoti Lehmoon, Terveysasema Kirkonkylälle jne. . Ja demarihan on myös valtuuston puheenjohtaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit vihreillä höystettynä ovat kunnan isoin valtuustoryhmä, he määräävät tahdin miten edetään ja päättävät minne rakennetaan ja mitä. Koulu lehmoon, päiväkoti Lehmoon, Terveysasema Kirkonkylälle jne. . Ja demarihan on myös valtuuston puheenjohtaja.
Kyllä se kepu Kuuselan johdolla junaili terveysaseman pois Lehmosta. Kun katsoo Kuuselan vaaliohjelmaa niin siinä on kyllä luvassa jatkossakin kylmää kyytiä Lehmolaisille joilta odotetaan vain verotuloja kirkonkylän, ampumahiihtostadionin ja Paiholan kehittämiseen.
Kuuselan käsi on syvällä Lehmolaisen veronmaksajan taskussa.
Huvittavinta tässä kaikessa on se, että Kepulla on nyt yllättäen terveys ja sosiaalipalvelut Lehmossa vaalilistalla , mutta ei ole montaa viikkoa aikaa kun nämä samat veivarit huusivat kitarisat roikkuen, ettei kunnalla ole mitään tekemistä sosiaalipalveluiden kanssa.
Kyllä vaaliverkot on nyt laskettu sameaan veteen, jonka sotkemisesta on nimenomaan kepulaiset vastuussa. Älkää nyt äänestäjät menkö tähän samaan retkuun jolla Lehmolaisia on kynitty jo 30 vuotta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kepu Kuuselan johdolla junaili terveysaseman pois Lehmosta. Kun katsoo Kuuselan vaaliohjelmaa niin siinä on kyllä luvassa jatkossakin kylmää kyytiä Lehmolaisille joilta odotetaan vain verotuloja kirkonkylän, ampumahiihtostadionin ja Paiholan kehittämiseen.
Kuuselan käsi on syvällä Lehmolaisen veronmaksajan taskussa.
Huvittavinta tässä kaikessa on se, että Kepulla on nyt yllättäen terveys ja sosiaalipalvelut Lehmossa vaalilistalla , mutta ei ole montaa viikkoa aikaa kun nämä samat veivarit huusivat kitarisat roikkuen, ettei kunnalla ole mitään tekemistä sosiaalipalveluiden kanssa.
Kyllä vaaliverkot on nyt laskettu sameaan veteen, jonka sotkemisesta on nimenomaan kepulaiset vastuussa. Älkää nyt äänestäjät menkö tähän samaan retkuun jolla Lehmolaisia on kynitty jo 30 vuotta.Eihän Lehmoa ollutkaan 30 v sitten, ei ollut kuin Vilupuro ja Lehmon suo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se kepu Kuuselan johdolla junaili terveysaseman pois Lehmosta. Kun katsoo Kuuselan vaaliohjelmaa niin siinä on kyllä luvassa jatkossakin kylmää kyytiä Lehmolaisille joilta odotetaan vain verotuloja kirkonkylän, ampumahiihtostadionin ja Paiholan kehittämiseen.
Kuuselan käsi on syvällä Lehmolaisen veronmaksajan taskussa.
Huvittavinta tässä kaikessa on se, että Kepulla on nyt yllättäen terveys ja sosiaalipalvelut Lehmossa vaalilistalla , mutta ei ole montaa viikkoa aikaa kun nämä samat veivarit huusivat kitarisat roikkuen, ettei kunnalla ole mitään tekemistä sosiaalipalveluiden kanssa.
Kyllä vaaliverkot on nyt laskettu sameaan veteen, jonka sotkemisesta on nimenomaan kepulaiset vastuussa. Älkää nyt äänestäjät menkö tähän samaan retkuun jolla Lehmolaisia on kynitty jo 30 vuotta.Siun sote valinnut Kirkonkylän terveysaseman paikaksi! Mutta on se tuo Kuusela mahtava poliitikko, kukaan muu ei saa mitään aikaan, ovat vain äänettömiä yhtiömiehiä vailla mitään vaikutusta! Kuusela varmaan junaili kunnan viime vuoden tuloksen reippaasti ylijäämäiseksi, jolla rakennetaan Kirkonkylälle uusi koulu ja lehmoon päiväkoti ilman lisävelan ottoa. Lisää samanlaisia poliitikkoja vain kehiin niin kunta kukoistaa ja on kohta velaton! Tyhjän puhujia on valtuustossa nytkin liikaa, jotka ei saa mitään aikaiseksi! Kuusela on hyvä, saa kyllä minun ääneni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siun sote valinnut Kirkonkylän terveysaseman paikaksi! Mutta on se tuo Kuusela mahtava poliitikko, kukaan muu ei saa mitään aikaan, ovat vain äänettömiä yhtiömiehiä vailla mitään vaikutusta! Kuusela varmaan junaili kunnan viime vuoden tuloksen reippaasti ylijäämäiseksi, jolla rakennetaan Kirkonkylälle uusi koulu ja lehmoon päiväkoti ilman lisävelan ottoa. Lisää samanlaisia poliitikkoja vain kehiin niin kunta kukoistaa ja on kohta velaton! Tyhjän puhujia on valtuustossa nytkin liikaa, jotka ei saa mitään aikaiseksi! Kuusela on hyvä, saa kyllä minun ääneni.
Tuo tyhjiä puhujia on kyllä täsmälleen oikein, miksi valita valtuustoon muita kun Kuusela kun hän kuitenkin määrää mitä tehdään kepun ryhmässä. Vai onko unohtunut tapaus Romppanen jo mielestä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä943231Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3031806Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4071471Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4141366Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21290Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275955