Sielunhoito

Jos on tarkoitus käydä sielunhoidollista keskustelua pastorin kanssa, onko pastorin teologisella suuntauksella niinkään merkitystä? Kannattaako siihen kiinnittää huomiota?
Itsellä perinteiset luterilaiset uskonkäsitykset ja osoitan myös tämän kysymykseni samansuuntaisesti uskoville.
Käynnit koskevat muutamia kertoja ja mahdollisesta jatkosta tietää sitten myöhemmin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eiköhän tässä päde se ihan tavallinen juttu, että riippuu kovasti siitä, miten kahden ihmisen persoonat kohtaavat?

Eihän välttämättä näissä keskitytä mihinkään teologisiin kysymyksiin, vaan enemmän siihen henkilökohtaiseen ongelmaan, johon ollaan hakemassa apua. Toki hengellinen puoli on tärkeässä osassa.

Äänestä
  • "Eihän välttämättä näissä keskitytä mihinkään teologisiin kysymyksiin" (mummomuori)

    Silloin ei ehkä tulisi puhua niinkään sielunhoidosta, joka siis liittyy jo lähtökohdiltaan uskontoon, johon sana "sielu" jo viittaa. Sielun hoidossa on kyse ennen kaikkea uskonnollisista kysymyksistä, synnistä ja armosta. Tosin tähän lähes aina liittyy (inhimillisiä ihmisiä kun olemme) kytköksiä esim. meidän tekemisiimme tai tekemättä jättämisiimme tms. Ensisijaisesti SIELUN HOIDOSTA puhuttaessa tarkoitetaan kumminkin uskonnollisia asioita jossa keskeistä on esim. rippi.

    Sitten taas, jos kyse on "enemmänkin" (kuten kuvaat) jostain muunlaisesta ongelmasta, oikea auttaja ei useinkaan ole pappi, vaan vaikkapa sosiaalityöntekijä tai psykologi tms. ongelmasta riippuen tietenkin.

    Vähän ihmettelen että jos sinulla mummomuori on muodostunut käsitys sielunhoidosta ensisijaisesti joidenkin muun, muttei uskonnollisten kysymysten käsittelyfoorumina, niin minkähänlaisen "uskonnollisuuden" parissa sinä olet joutunut olemaan, sillä kyllä näillä on ihan omat kontekstinsa, vaikka asiat usein risteävätkin, kuten sanoin.

    Äänestä

Millä tahansa pastorin atribuutilla voi olla merkitystä johonkin asiaan ja ennen kaikkea siihen tuleeko hoidettava sielu entistä ehommaksi. Ole siis tarkkana. Parempi olla ilman hoitoa kuin saada sitä esim punatukkaiselta pastorilta.

Äänestä

Aloittaja, esitit tärkeän kysymyksen!

Minusta sielunhoitajan omalla suuntautumisella on hyvin suuri merkitys koska sielunhoidollisissa keskusteluissahan useimmiten juuri etsitään yhdessä sielunhoitajan kanssa vastauksia hengellisiin kysymyksiin. Siksi asiassa saattaa piillä suuri vaara,

Vaaroja on kahden puolen, vasemmalla ja oikealla: Yhtäällä on vahingollista mennä etsimään neuvoja autuuden asiaan liberaalilta leipapapilta tai liberaalimaallikolta jotka itsekään eivät ole löytäneet oikeaa tietä. Tästä Jeesuskin varoitti "Kuinka sokea voisi sokeaa taluttaa?"

Toisaalla on yhtä vahingollista jopa vaarallistakin kysellä neuvoja hurmahegiltä tai Raamatun opista muutoin irrottautuneiden tunnustuskuntien (esim. vapaat suunnat ja muut karismaatikot) edustajilta, joiden "neuvot" ovat johtaneet monia syvään kuiluun josta ylös kiipeäminen on voinut kestää koko loppuelämän.

Jos kerran sielunhoitoa tarvitaan, olisi hyvä olla varovainen ja pyrkiä ENSIN selvittämään mahdollisen sielunhoitajan tausta ja tunnustus millä hän itse vaeltaa. Itse uskaltaisin pitää sellaisena luotettavana korkeintaaan jotain kokenutta evankelisluterilaista pappia joka tunnustautuu Raamattuun ja luterrilaiseen tunnustukseen, ei vaadi kuulijoiltaan "ratkaisuja" tai "Pyhällä Hengellä täyttymiskokemuksia", enkä VARSINKAAN suin surminkaan menisi koskaan yhdellekään maallikolle jossain kirkkoillassa tai "sanan ja rukouksen" esirukousilloissa, niissä saattaa törmätä vaikka minkälaisiin puoskareihin joilla ei ole muuta refrenssiä kuin tolkuton intomielisyys.

Mutta liberaali leipapappikin on yhtä varallinen. Sellaisten opettamia opetuslapsia kirjoittelee tälläkin palstalla vaikka kuinka monia. Tunnistat heidät siitä että he vastustavat konservatiivista lutterilaista Raamattuun perustuvaa uskoa.

Äänestä

Kannattaa. Lahkot jättäisin väliin, heillä on usein oman opin erinomaisuuden korostamisen lisäksi motiivina jäsenkeräys. Kirkon sielunhoitajilla on takanaan myös koulutus kohdata ihmisiä joilla on ongelmia.

Äänestä

Onko pappi uskossa vai ei? Tämä ratkaisee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos on tarkoitus käydä sielunhoidollista keskustelua pastorin kanssa, onko pastorin teologisella suuntauksella niinkään merkitystä? Kannattaako siihen kiinnittää huomiota?
Itsellä perinteiset luterilaiset uskonkäsitykset ja osoitan myös tämän kysymykseni samansuuntaisesti uskoville.
Käynnit koskevat muutamia kertoja ja mahdollisesta jatkosta tietää sitten myöhemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu