Suomen talous kaipaa ripeitä uudistuksia, jotta pysyisimme muiden Pohjoismaiden kelkassa, nyt viimein lopettaa toivominen ja " ensi viikolla" hokeminen.
Sipilä nosti suomen talouden ja työllisyyden nousuun, Vanhanen estänyt täydellisen romahduksen, poliittinen hinta on toki kova, mutta kaikellahan on hintansa ja suurempi menetys se on kansantaloudelle jatkaa liinat kiinni-linjalla. J
On selvää, että Suomi on luisumassa pois Pohjoismaiden joukosta.
Valtiovarainministeriön raportin mukaan Suomi on jäänyt selvästi jälkeen tärkeistä vertailumaista, kuten muista Pohjoismaista, Saksasta ja Alankomaista.
"Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petri Honkonen
1. On päivänselvää, että Suomi on luisumassa pois Pohjoismaiden joukosta ja on luisunut jo viimeiset kymmenen vuotta. Tämä edellyttää koko poliittiselta kentältä valmiutta koviin tuottavuutta, työllisyyttä ja talouden dynamiikkaa parantaviin uudistuksiin.
2. Tarvitaan työn tarjontaa lisääviä uudistuksia, eläkeputken poisto oli vasta ensimmäinen askel. Työttömyysturvajärjestelmään tarvitaan työn vastaanottoa kannustavia uudistuksia. Pitää tehdä myös monenlaisia toimenpiteitä, jotka vähentävät ihmisten sairastamista ja parantavat ihmisten työhyvinvointia.
Tuottavuutta kasvattavat toimenpiteet ovat myös tärkeä kokonaisuus. Työmarkkinajärjestelmä vaatii joustavuutta ja lisää paikallista sopimista.
Verotukseen tarvitaan uudistuksia, jotka kannustavat yrityksiä tuotekehitykseen, investointeihin ja innovaatioihin ja rohkaisisivat suomalaista omistajuutta. Meillä on aika kova osinkoverotus."
""Sdp:n ryhmänjohtaja Antti Lindtman
1. Kyllä Suomi on Pohjoismaa, mutta kiistatta on osa-alueita, joissa me olemme takamatkalla. TyöllKuva: Liisa Takala
isyysaste ja työvoimapalvelut, näissä meidän täytyy kiriä.
2. Talouspolitiikan täytyy olla kasvua ja työllisyyttä tukevaa, eikä liian nopeasti voi lähteä kiristämään.
Pitkällä tähtäimellä hyvinvointi syntyy työstä ja tuottavuudesta, ja sen pohjalla on osaaminen. Tulemme tarvitsemaan merkittäviä panostuksia osaamiseen kaikilla tasoilla. Tässä oppivelvollisuuden laajentaminen on tärkeä täsmätoimi nuorempiin ikäluokkiin. Mutta tarvitaan panostuksia myös tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan.
Kannustinloukkuihin puuttuminen täsmätoimin. Tarvitsemme sotu-uudistuksen ja varhaiskasvatusmaksujen alentamisen, joka tulee tänä vuonna.""
"""Kristillisdemokraattien ryhmänjohtaja Päivi Räsänen
1. Suomi on tippumassa tästä pohjoismaisesta kelkasta. Olemme edelleen monella mittarilla hyvinvointiyhteiskunta, mutta olemmeko sitä kymmenen vuoden päästä. Elvyttävä politiikka on peittänyt alleen rakenteellisen ongelman, johon ei ole puututtu. Se uhkaa kriisiyttää hyvinvointiyhteiskunnan perusteet..."""
Se suuri taantuma on isoissa kaupungeissa elävien ongelma, maalla eletään niinkuin ennenkin.
mm hesalaset sanoneet ettei maa ja he tarvitse maanvljelystä, kun kaikki saadaan marketista. "No problem, pössyttelevä vihree hakee Mehmetiltä pari pitzaa ja kebabia kyllä niillä pärjää!"
Oi`on väärinkäsityksiä, kun täälläkin alle tonnin kuussa saavat kuvittelevat maksavansa maataloustukea SE EI PIDÄ PAIKKAANSA, vaan käytännössä yli 35000 € (v tienaavat vasta maksavat, kun siinä monimutkaisia vähennyksiä tämän taulukon päälle. Sekin alkuun loivasti.
https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48846/valtion-tuloveroasteikko-2020/
Suomi on hyvin sosiaalinen kaikkine vähennyksineen ja tukeineen. Täällä pidetään huoli köyhemmistäkin moninaisten lakien kautta.
Suomen talous kuntoon keskustan Sipilän opein uudestaan
1
54
Vastaukset
- Anonyymi
-Rupes taas tekemään mieli lähteä Pariisiin.
-Milloin viimeksi siellä olet käynyt?
-En koskaan mutta eilenkin teki mieli.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1342694Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2562264Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?171383- 1151052
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041003- 94995
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13892Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La55788Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.50741Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.277732
