Euroopan vanhin ihminen, 117-vuotias ranskalainen nunna, sisar Andre, sai koronanuhan, eikä edes nokka alkanut vuotamaan.
Miksi sairaalloista koronavouhotusta pidetään edelleen yllä, vaikka kyseessä on täysin harmiton kausinuha terveille ihmisille?
Heikot ihmiset kuolevat joka tapauksessa. Sen vuoksi ei pidä tappaa terveitä ihmisiä, kuten tällä hetkellä ollaan tekemässä.
Suomessa viime vuonna vain 1 prosentti kaikista kuolleista kuoli koronanuhaan, eli vähemmän kuin kausinuhiin normaalisti. Loput 99 prosenttia kuoli muista syistä.
Miksi ette vouhota enemmistöstä? Kysymys lähinnä pellenaamareista ja rokotteista vouhottaville.
Miksi sairaalloista koronavouhotusta pidetään edelleen yllä, vaikka kyseessä on täysin harmiton kausinuha terveille ihmisille?
Heikot ihmiset kuolevat joka tapauksessa. Sen vuoksi ei pidä tappaa terveitä ihmisiä, kuten tällä hetkellä ollaan tekemässä.
Suomessa viime vuonna vain 1 prosentti kaikista kuolleista kuoli koronanuhaan, eli vähemmän kuin kausinuhiin normaalisti. Loput 99 prosenttia kuoli muista syistä.
Miksi ette vouhota enemmistöstä? Kysymys lähinnä pellenaamareista ja rokotteista vouhottaville.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Andrella lienee erilaiset elämäntavat kuin keskimääräisellä persulla.
Koronaan+kuolee+iästä+riippuva+osuus+ihmisistä.+Se+tarkoittaa,+että+iästä+riippuva+osuus+ihmisistä+myös+jää+henkiin+koronasta.+Samalla+perusteella+kuin+mitä+aloituksessa+yrität+voisit+myös+väittää+että+ebola+ja+rutto+ovat+pelkkiä+nuhakuumeita.+Kun+kummastakin+siis+jää+eloon+osa+sairastuneista+eli+eivät+tapa+100%+todenäköisyydellä.
Riski+ei+ole+sama+käsite+kuin+varmuus.+Jos+on+riski+jollekin+asialle+tapahtua+niin+se+asia+voi+joko+tapahtua+tai+voi+myös+olla+tapahtumatta.+Mitä+suurempi+riski+on+sitä+suuremmalla+todennäköisyydellä+asia+tapahtuu.+Niin+kauan+kun+riski+on+alle+100%+on+aina+todennäköisyys+sille+että+asia+ei+tapahdu.
Koko ajan on ollut tiedossa, ettei kausinuha ole vaarallinen kuin joillekin. Kapitalistinatsit yrittää vaan nytten tämän koronanuhan verukkeella luoda uutta maailmanjärjestystä, eräänlaista korporatismia.
Nuorten tautihan corona on.
Sanna Marin vaan luuli, että coronalla voisi ratkaista vanhusten hoito-ongelman. Kyllä sen joutuu nyt jollain muulla tavalla yrittää ratkaista.
Espanjantautihan oli samanlainen nuoria kaatanut epidemia. Vanhat ihmiset olivat jo vastustuskykyisiä jonkun aikaisemman sairastelun vuoksi.
Koronarokote on vaarallinen kuoleman ja kidutuksen rokote, mikä Suomessakin on käytössä laajemmalti ja mahdollisesti lisätilauksen siihen tekevät. Jo monet tietävät, ettei sitä kannata missään tapausessa ottaa. Moni tietää myös, että israelilaiset ovat alkaneet kuolla rokotteen myötä. Kun vertaa vaikka palestiinalaisten kuolemiin, niin pitäisi alkaa hälytyskellojen soida. Mutta ei, globalistit tappajat ja murhaajan sen kuin pystyvät jyräämään ja viemään teuraalle ihmisiä. Pussi päässä ja mieluustikin juuri pussi päässä, etteivät näkisi, tulpat korvissa, etteivät kuulisi hälyyttäviä uutisia. Ja ennen kaikkea eivät usko, vaikka videotositetta olisi aiheesta. Eivät halua edes kuunnella ja katsoa vaihtoehtoisia tietokanavia. Jos yleismedia ei syötä heille valmista tietoa, esim kuolemista, ei heidän muka tarvi tietää ja asia on niin kuin ennenkin ja ovat yleismedian tiedon kannalla ja siis sillä kannalla, että haluavat rokotteen.
Minusta rokotteeseen täysin uskovalle ei oikein pysty varoittavia tietoja kertomaan, koska he eivät siihen usko - ellei sitten yleismedia, THL ja WHO tiedottaisi sen sittenkin olevan vaarallinen. Sekään ei varmaan auta, jos sanoo, että nuo koronan oireethan ovat jo ennestään tuttuja ja että nuhaa on ollut, kuumetta on ollut, päänsärkyä on ollut ennenkin jne..
Väitteesi on osoitettu virheellisiksi monessa aloittamassasi keskustelussa.
Aika idioottimaista on vertailla coronaa normaaliin kausiflunssaan.
Kaikkien näiden massiivisten maailmanlaajuisten ehkä tiukempienkn turvatoimien jälkeen kuolevuus coronaan huimasti suurempaa maailmalla. Suomihan on poikkeus ja kuolevuus täällä on noista turvatoimistakin huolimatta toistaiseksi vain vähän suurempi kuin normaali kausiflnssa, tällä hetkellä lienee on pari sataa suurempi. Siis toistaiseksi. Lukuhan kasvaa päivittäin eikä näköpiirissä ole muutosta tähän.,
Corona n nyt riehunut vuoden päivät eikä laantumista ole tapahtunut, päinvastoin. Rokotteetkin alkavat vaikuttaa tilanteeseen vasta, kun rokotekattavuus on riittävä. Suomessa arviot siitä liikkuvat ensi kesästä vuoden loppuun.
Mikä ihmeen tarve muutamalla höppänällä on jatkuvasti vähätellä tätä pandemiaa? Kun koko maailma on sen kurimuksessa ja tiukasti, niin nämä höppänät vain kirjoittelevat noita huuhaatarinoitaan. Typeryyden huippu.
Lienee samaa sekopääporukkaa, jotka vastustavat yleisestikin sairauksien hoitamista muilla kuin hopevesiä kittaamalla ja kuhnehoidoilla. Näitähän riittää....
"Mikä ihmeen tarve muutamalla höppänällä on jatkuvasti vähätellä tätä pandemiaa?"
Mikä ihmeen tarve muutamalla höppänällä on jatkuvasti liioitella tätä kausinuhaa?
Tauteja on tullut ja mennyt maailman sivu. Ihmiskunta sen kuin porskuttaa. Edelleen ihmiset kuolevat ollessaan vanhimmillaan. Mikään ei ole muuttunut, vaikka vouhotetaan ja keuhkotaan.
Kaikki on kuten ennenkin. Lopettakaa hössöttäminen.
Yli 100 miljoonaa sairastunutta vuoden sisään ja miljoonia kuolleita. Näin vaikka karanteenit ja muut elämistä rajoittavat toimet ympäri maailmaa lienevät suurimmat koko maailmanhistoriassa. Satsaukset rokotteeseen nekin lienevät maailma ehkä massiivisimmat tähän asti, jotta rokotteita saataisiin mahdollisimman nopeasti.
Ei ole kyse mistään hössöttämisestä, vaan määrätietoisesta ja maailmanlaajuisesta torjuntatyöstä.
Ja sitten joku tolvana edelleen jaksaa pauhata ja jankuttaa kausinuhasta. Eikö ajatustoimintaa ole tyhjässä päässä laisinkaan, vai mihin tuolla höperehtimisellä pyrit.
Sinun käsityksesi vs maailman johtavien lääkäreiden ja muiden ammattilaisten käsitys.
Arvaapa miten noihin suhtautuminen menee?
Maksetaanko sulle tosta paisuttelusta?
Korona on yksi kausinuha siinä missä muutkin.
Ihmisiä kuolee, jokainen kuolee.
Maailmassa on kaikki hyvin, lukuun ottamatta koronasta hössöttäviä höppänöitä, joilla ei ole mielenterveys täysin kondiksessa.
Meille ei kerrota kaikkea. Opettaja-ystäväni on saanut koronasta lievän aivovamman ja se näkyy monin eri oirein. Hån kertoi, että osalla hänen alaikäisistä oppilaista myösbsamoja oireita koronan jälkeen ja vaikuttaa nyt mm. urasuunnitelmiin.
Minulla oli korona, normaali perusflunssakin on kovempi, tämä korona on huijausta!
Olisko Andre sairastanut lapsena saman räkätaudin, joka suojasi häntä myös espanjantaudilta? Siltä aikakaudeltahan ei ole enää kauheasti porukkaa hengissä.
Hyvin mahdollista.
Virossa kuoli jo 100-vuotias mummo koronaan. Että ei se ihan vaaraton ole.
Jouduin autolla kolariin. En kuollut, joten autokolarit eivät ole vaarallisia.
Autojen turvavarusteet ovat turhia, koska onnettomuuksissa kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä on vähentynyt sinä aikana kun turvavarusteet ovat yleistyneet.
Mistä päättelet, että hänellä oli nuha ja mikä on lähteesi sille väitteelle, ettei nenä alkanut vuotamaan?
Suomessa tartuntoja ja kuolleiden määrää rajoitti hyvin vahvasti ne koronan vuoksi asetetut rajoitukset ja suositukset, joiden mukaan on nyt eletty vuosi. On tainnut samalla kausi-influenssakin pysyä hyvin kurissa.
"Mistä päättelet, että hänellä oli nuha ja mikä on lähteesi sille väitteelle, ettei nenä alkanut vuotamaan?"
Oli nuhatartunta, mutta sairasti sen oireettomana. Opettele ajamaan autolla. Tuolla tavalla kolaroimalla olet vaaraksi muille tiellä liikkujille.
Vai että oikein "nuhatartunta". Vaikutat aika epätoivoiselta.
Yhtä vähän kuin ymmärrät koronasta ymmärrät liikenteestä ja onnettomuuksista. Eivät kaikki onnettomuuteen joutuneet kolarin aiheuttanutta virhettä tehneet. No, enpä ihmettele, että et tuosta koronastakaan tunnu mitään ymmärtävän.
Tarinan mukaan nunnalla oli nuhatartunta. Voi juttu toki olla puutaheinääkin, mutta Netti-Hesarissa siitä kirjoitettiin.
Olethan tuota virheen tehnyt liikenteessäkin, kun kerran kolariin tuppauduit. Pomppasiko pellanaamari silmille kesken ajon?
Helpompi tietysti tehdä virheitäkin, jos uskoo olemattomia.
"Tarinan mukaan nunnalla oli nuhatartunta. Voi juttu toki olla puutaheinääkin, mutta Netti-Hesarissa siitä kirjoitettiin."
Voit varmasti antaa tuosta tarkan lainauksen. No, ei siinä Hesarin jutussa tuollaisesta ollut mitään puhetta, niin et sellaista siitä löydä.
"Olethan tuota virheen tehnyt liikenteessäkin, kun kerran kolariin tuppauduit. Pomppasiko pellanaamari silmille kesken ajon?
Helpompi tietysti tehdä virheitäkin, jos uskoo olemattomia."
Tuossa teit niitä useampia.
Etkö muuta osaa kuin lapselllisen "ite oot" vänkäämisen? Sinä sen kolarin aiheutit, emme me muut. Minä en ole kolareita aiheuttanut, eikä ole tarkoituskaan, koska se typerää.
Huomaa ettet ymmärrä asioista mitään, kun et osaa edes seurata uutisointia.
Vihervasemmistolaiseen tapaan tunnustit, ettei Hesarissa lukenut niin kuin väitit. Venäläiseen tapaan yrität kiinnittää huomion muualle kuin valheeseesi.
"Koronavirus ei ole vaarallinen yli 100-vuotiaillekaan". ... Sepä hauskaa! Joten ole sitten rauhassa.
Tästä voidaan päätellä ettei rokotusta kannata ottaa jos haluaa olla terve.
Ihmiset tekevät monia tällaisia virheellisiä päätelmiä.
150 vuotiaisiin se ei tartu enää ollenkaan.
Joopa joo, mutta lähes KAHDELLE JA PUOLELLE MILJOONALLE nuoremmalle ihmiselle koronavirus on ollut niin vaarallinen, että hengitys loppui.
Todella ala-arvoista ja häpeällistä, että jotkut vastuuttomat peepäät vähättelevät tappavaa virusta, joka on saanut koko maailman sekaisin.
Jospa se pilkka ja vähättely saattuukin vielä siihen omaan nilkkaan ... tai vie vaikka läheisen.
Toivottavasti koronaa vastaan rokotetut saavat todistuksen, joka tultaneen vaatimaan monessakin maassa jo lentokentällä.
Oranssi hihamerkki heille pitäisi laittaa, niin terveet ihmiset voisivat väistää heidät jo kaukaa.
Järkyttävää että jotkut jo vaativat Daavidin tähteä (rokotuspassia) käyttöön. Sillä erotellaan vallanpitäjille kuuliaiset "kapinoitsijoista"
Kuuliaiset saavat jatkaa, muut pudotetaan kisasta.
Eipäs, vaan eroteltaisiin rokotuksen ottaneet ja ne, ketkä eivät ole rokotusta ottaneet. Ja näihin voitaisiin sitten suhtautua tältä pohjalta.
Ei silti, ole kyllä aikalailla varauksellinen tuollaisiin yleisesti. Sen ymmärrän, että joissain tilanteissa tuo tieto olisi tarpeellinen.
Vaaditaanhan moneen muuhunkin asiaan kortti tai todistus. Ajokortti esim , jos ajaa autoa jne.
Sairasvakuutuskortti, jolla varmistetaan että kuulut Suomen sairausvakuutuksen piiriin. Monenmoiset jäsenkortit, joilla myös jaotellaan ihmisiä eri tilanteissa.
Ei rokotuskortti tuossa mikään kummallinen poikkeus olisi.
117 vuotta, eikä mikään influenssakaan tai muu tartuntatauti ole tappanut 117 vuoteen, vaikka teidän mielestä influenssa on tappavampi kuin korona. Varmaan ollut alttiina hänkin vähintään117:lle tai useammalle eri kausi-influenssavirukselle ja koronan lisäksi muille pandemioille.
Siinä on yksilö, jolla on erinomaiset geenit terveyden suhteen.