Tänään eduskunnassa Essayah kehui, että Ruotsissa on kaikki paermmin kuin Suomessa....onkohan sittenkään niin?
"9.2. klo 19.03 Ruotsissa tilastoitiin yli kahdeksan tuhatta tartuntaa
Ruotsissa on perjantain jälkeen kertynyt 8 112 uutta koronatartuntaa ja 73 koronaan liittyvää kuolemaa.
Hallitus ehdottaa matkustajien määrän rajoittamista junissa ja kaukoliikenteen linja-autoissa puoleen. Bussiyhtiöt ovat jo esittäneet toiveen taloudellisesta tuesta, koska lipputulot pienenevät.
Pohjoisessa Västerbottenin läänissä tartuntojen määrä on lähes kaksinkertaistunut ja joukossa on monta brittiläisen virusmuunnoksen tartuntaa.
Erityisesti Skellefteåssa on todettu Northvolt-nimisessä yritykseen liittyvä tartuntarypäs, jossa on vähintään 150 tartuntaa. Yrityksen työntekijöitä testataan ja heitä kehotetaan välttämään asiointia muiden kuntalaisten parissa"
Ja Sellefteåsta levinnyttä virusmuunnosta löytyy Suomestakin, ainakin 23 ihmisellä!
Muualla osataan, meillä hallitus ei osaa?
Anonyymi
1
83
Vastaukset
- Anonyymi
Niin, ja mahtoikohan Essayahkaan sanoa noin.
Anna tarkka lainaus ja lähde sille mitä hän sanoi, niin katsotaan, mistä on ollut kyse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407929Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313126Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3822198Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841760Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471583Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211421- 1001229
- 151228
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152- 181112