Kylmä totuus öljyvarojen hyödyntämisestä on sosialismin periaate, missä valtio omistaa raaka-aineen ja tuotannon, sekä kerää tuotot valtiolle. Tämä periaate on ainut syy siihen että Norja on esim. Suomeen verrattuna tänään moninkymmenkertaisesti vauraampi maa. Tätä totuutta porvarit eivät voi muuten kumota kuin valehtelemalla, että toteutettu sosialismi onkin kapitalismia.
Sosialismin periaate teki Norjasta Euroopan vauraimman.
Anonyymi
4982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Vastaavalla tavalla Ruotsin valtio omistaa maan suuret rautamalmikaivokset. Aivan normaalia talonpoikaisjärkeä käyttävissä kuningaskunnissa. Sosialismi ei liity tähän mitenkään.
Kuten sanottu, vain valehtelemalla asia voidaan yrittää kumota. Suomessa on kapitalimin periaateellaa siirretty kansan kulta- ym. aarteet yksityisille kaivosyhtiöille ja tuotot menevät niille, eivät valtiolle. Ero Norjan öljyvarojen ja Ruotsin rautamalmien kohdalla on juuri siinä, että ne on hyödynnetty sosialismin periaatteella, missä valtio on vastannut koko toiminnasta ja tuotot on kerännyt valtio.
Katsos lapseni, sosialismin ja kapitalismin periaatteissa on juuri se ero, että kapitalismissa kaikesta vastavat yksityiset omistajat ja sosialismissa kaikesta vastaa valtio.
kumpi oli vastuussa Utøyasta
Sosialismin ansioita on koko pohjoismainen hyvinvointi.
Suomessa on RKP-lahtarinatsi-perinne ja oma kansa köyhyydessä?
Ihan ei mene sosialismin piikkin tuo. Mutta oli se hiuskarvan varassa, ettei mennyt ne norjaöljyt Shel ja Essoyhtiöille, sillä Norjan Eduskunta äänesti ja taisi olla vain yhdestä äänestä kiinni, kun vasemmisto äänesti Valtiolle ja oikeisto äänesti että myydään kansainvälisille yhtiöille. Vasemmsito siis pelasti Norjan!
Nykyisin on ihan sama kuka sen yrityksen omistaa, sillä yrittäminen on perusosaamista ja yhtiötä voi johtaa pelkästään hyvä johtokunta tai hyvä toimitusjohtaja. Ei merkitystä kuka sen omistaa. Tämä näkyy esim S-liikkeen osuuskuntatoiminnassa, joka tuntuu hakkaavan K-ketjun, joka on yksityinen jne.
Eli on aivan sama, omistaako yhtiön valtio, osuuskunta, pörssiyhtiä tai yksityinen perheyhtiö.
Näin.
Ei se nyt sama ole, tuotot olisivat menneet muualle kuin Norjan valtiolle ja luultavasti täysin vielä verottajan ulottumattomiin. Nyt Norja valtion öljyrahasto on ylittänyt 1000 miljardin dollarin rajan, mieti sitä (Suomen valtion vuosibudjetti on noin 60 miljardia dollaria)
Suomen kansalaisena minulle ei ole sama tuottavatko kansan aiemmin omistamat maaperän kulta-aarteet tulevaisuudessa satoja miljardeja voittoa ulkolaisille kaivosyhtiöille, vaiko Suomen valtiolle, eli kansalle. Valtio on velkainen ja velkaantuu vauhdilla kun samaan aikaan siltä varastetut aarteet tuottavat huimia voittoja muun maailman sijoittajille.
suomen kokoomus-puolueen tekemä tuho-politiikka on tarkoituksellista- kansat tuhotaan nyt euroopassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17653532/q-anon-uutiset-salaliittoteoria-tataarien-maailmanlaajuinen-salattu-valtakunta
Kokoomus - kaivoslaki teki Suomesta köyhän maan:
mita-tekisit-2-miljoonalla-jos-kaivoslaki-katainenhallitus-ei-olisi-vienyt-varat-ulkolaisille
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17096124/mita-tekisit-2-miljoonalla-(jos-kaivoslaki-katainenhallitus-ei-olisi-vienyt-varat-ulkolaisille)
on suomes kyll vieläkin rikkauksia- ja huhujen mukaan öljyäkin- mutta ne säästellään kunnes SVEA ja RUS jakaa suomen kohta.
Kansallisossialismia. :D Neukkulassa valtion varat ryöstettiin Amerikkaan ja Englantiin. :DD
Aikojen alussa kussakin valtakunnassa omistusoikeus maahan tuli Kruunulta, jota edusti kuningas. Kuningas saattoi läänittää maita aatelille, tai vaikkapa antaa talonpojille maahan perimysoikeuden veronmaksua vastaan. Myös nautintaoikeuksia, kuten kalastus, puunkorjuu tai metsästys, Kruunu saattoi luovuttaa sopivin ehdoin. Parhaita kaivoksia Viisas kuningas ei tietenkään luovuttanut pois, vaan otti kaivosteollisuuden tulot suoraan Kruunun kassaan.
Puhe kapitalismista tai sosialismista on nykyajan höpötystä.
Norjassa on öljy-yhtiö, joka on valtion rahasampo.
Suomessa on vuokra-asuntoyhtiö Kojamo, ent. VVO, joka on vasemmistolaisen ay-liikkeen rahasampo.
Norjan öljy-yhtiö kerää voitot myymällä öljyä maaiman markinoille.
Kojamo kerää voitot vähäosaisten mummujen pieneläkkeistä, sosiaalituista , asuntotuista sekä pikkuisista säästöistä pahan päivän varalle.
Kojamon voittoprosentti on suurempi, koska mm. öljyn hinta vaihtelee, mutta Kojamon vuokrilla on vain noususuunta maailman taloudesta riippumatta.
Liki yhtä korkea kuin Kojamon liikevoittoprosentti.
Meillä on kyllä ihan oikeitakin valtionyhtiöitä mm. Finnair ja Fortum nyt etunenässä. Valtio taitaa olla myös suurin sijoittaja pörssissä.
Kojamosta puhe on pikkunillittäjien höpinää.
En edes ymmärä, mistä tulee se, että jotkut matalaotsat kuvittelee, että kaikki mikä on valtion on "vasemmistososialismia"? Täysin sekopäähommaa sanon minä. Jos valtio omistaa jotakin sen omistaa koko Suomen kansa.
Norjasta ottaen oppia, voisi Suomi omistaa metsävarallisuuden. Sehän tavallaan on samaa kuin öljy, mutta uusiutuva energia. Ja sama koskee kaivoksia.
Miten on vesistöjen laiat? En edes ajattele tässä yhteidessä mitään sosialismia, vaan sitä, että olisi korkea aika alkaa ajatella siten, että koko Suomi on meidän omaisuutta ja sitä pitää harkiten käyttää tai kuluttaa!
Kyllä+on+säälittävää+tuo+Kojamon+esille+tuonti+tässä+yhteydessä.+Kojamo+omistaa+vaivaiset+4%+Suomen+vuokra-asuntokannasta,+joten+96%+mummoista+maksaa+ihan+muille+omistajille.+Toisaalta+AY-liike+ei+omista+Kojamosta+kuin+30%.+
+Kojamon+markkina-arvo+on+noin+2+miljardia,+Norjan+valtion+öljyrahasto+on+jo+nyt+yli+1000+miljardia.+(tuhat+miljardia+on+"miljoona+miljoonaa)
Kojamon+omistus:+https://kojamo.fi/sijoittajat/osakkeenomistajat/
Mutta se versio sosialismista joka meidän vihervassuja siivittää, se eroaa Norjan touhusta paljonkin.
Kyllä se vasemmisto oli ihan samaa mieltä tuolloin 1960-luvulla Suomessa. Vihretä tulivat vasta paljon myöhemmin. Ja on kovin lapsellista yhdistää vasemmistoa ja vihreitä.
Samaa tasoa olisi siten PersuKokkare!? Eli Persukokkareet. Miltä kuulostaa?
persukokoomus kokoomuspersu on yksi j sama puolue joka ylläpitää kommunismia ja
köyhyyttä suomen kansalle suomessa yllä
Paljon riippuu myös henkilöistä että kuinka he pitää omaa kansaa arvossaan. Täällä ei sossut pidä omaa kansaa kuin kakkosluokan kansalaisina - tarpeellisia vain veronmaksajina eli vihervassujen sairaiden intohimojen rahoittajina. Tulijat ovat kaikkikaikessa, eräs uskonto eritoten.
Aika hyvin nämä vassarit ovat onnistuneet. Ruotsissa olivat hallitusvastuussa 50 vuotta putkeen ja niinpä Ruotsi kehittyi maailman ykköseksi.
Kun sitten Moderat ja centern pääsivät valtaan, taantui Ruotsi nopeasti jopa Suomen alapuolelle v. 1985.
arjalaiset norjalaiset sitten pelasti maansa sosialisoimalla.
suomi-persut temmeltää ja öyhöttää kiljupöntön ympärillä - ja uskoo RKP-lahtarien virallismedioihin suomessa?
Kyllä se vihervasemmiston öljyvarojen sosialisointi näkyy parhaiten öljyvaltio Venezuelassa.
Tämä keskustelu käsittelee sitä kuinka Norjan valtio on rikastunut öljyllään puhtaimmalla mahdollisella sosialismin periaateella. Norja ja Venezuela ovat eri valtioita. Venezuelassa päättäjät ovat olleet korruptoituneita rikollisia, Norjassa eivät. Ihmisten rikollinen mieli ja rikollinen vallan käyttö ovat täysin eri asia kuin se miten sosialismin ja kapitalismin periaatteet määritellään ja miten ne eroavat toisistaan.
Juuri näin. Ja tulee erottaa myös toisistaan diktatuuri, jolta tuo nyt Venezuelassa näyttää.
Kun diktatuuri erotetaan demokratiasta, niin jokainen ymmärtää, että väkivaltaahan se on, jos maajussien metsät otetaan yhteiskunnan omistukseen.
Miksi tyytyä vsin metsiin, kai siinä samalla voodaan ottaa myös pellot ja navetatkin.
Mutta otetaan nyt ensin yksityisten terveysyhtiöiden liiketoiminta pois ilman korvauksia .
Samalla voidaan ottaa myös yksityinen työterveyshuolto.
Seuraavana olisi tietysti pankit ja vakuutusyhtiöt.
Koska valtio sitten rahoittaisi talouselämää, yhteiskunnallistetaan sekin.
Tämä ei olisi mitään sosialisointia vaan yhteiskunnallistamista.
Aloitus koski lähinnä oli sitä, että kun puhutaan arvokkaista valtion omaisuuksista, eli koko kansan yhteisomaisuudesta, ei sitä tulisi lahjoittaa maailman sijoittajille vain siksi, että nämä saavat tehdä niillä suuria voittoja, ettei valtio niillä tienaisi. Tämähän on juuri ollut kokoomuslaisen rosvouskapitalismin pääperiaate. Varastaa valtiolta kaikki arvokas harvojen ykisyisten omaisuudeksi. Myös ulkomaisten veronkiertäjien.
Kokoomuslaiset toteuttavat veljespuolueensa "Yhtenäinen Venäjä" oppeja, kuinka valtion omaisuus kupataan harvojen käsiin ja sitten voi elellä kansan selkänahasta kuin kunnon oligarkki.
Sosialismin oppi on tehnyt pohjoismaista kehittyneitä ja vauraita valtioita. Kapitalismin toteuttaminen pohjolassa on aina johtanut katastrofaalisiin seurauksiin. Tarvitsemme valtio-omisteisia yrityksiä jotka lisäävät vientiä, vähentävät työttömyyttä ja tuottavat pääomaa omaan valtioomme veroparatiisi herrojen lompakkojen sijaan. Mielestäni myös valtion johtamia kollektiivisia maatiloja tulisi myös vakavasti harkita, ihan jo orjatyövoiman kitkemiseksi jyväjusseilta.
Tuossa on ideaa. Turha rikastuttaa kourallista ihmisiä koko suomen kustannuksella, työpaikkoja se ei luo. Tai luo kyllä halpatyömarkkinat.
Eihän kriittisiä aloja pitäisi antaa yksityiselle sektorille ollenkaan. Suomelle metsä on samanlainen kulta kuin Norjalle öljy. Vihreät on Suomen suurin kirous. Samoin Kokoomus.
Vihreät kieltää metsän käytön ja kokoomus yksityistää tuotannon. Molemmat tuhoisia suomelle.
Ruoan tuotantokin tulisi saada valtion käsiin, loppuisi se ilmaistyövoiman raahaaminen thaimaasta.
Haha, Norjalaiset on kommareita.
Hyvinvoivia ja pirun rikkaita sellaisia.
Ette ota vieläkään vakavasti sitä että duunaria aina inhonnut Koivisto päästi Kokoomuksen tuhoamaan Suomen. Kekkonen piti Kokoomuksen poissa hallituksesta ja hänellä oli siihen hyvät ulko- ja sisäpoliittiset perusteet. Tuossa puolueessa on Perkele.
kokoomus ajanut helsingissä vihollisiaan asunnottomiksi ties kunka kauan?- ja muutosta ei n äkyvissä...
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17653532/q-anon-uutiset-salaliittoteoria-tataarien-maailmanlaajuinen-salattu-valtakunta
Sähkönjakelukin tulisi saada valtion käsiin mahdollisimman pian, kapitalistinen yksityistäminen on johtanut kansan elämän kurjistumiseen tälläkin saralla.
Voi kumpa Breeznev ja Kekkonen eläisivät.
Niinpä, oli vientiä ja työtä.
Norjan öljyvarojen hyödyntämisessä on sellainen kiusallinen pieni detalji, ettei käytetty sosialismi ole lajiltaan internationaalista sosialismia.
Sosialismi tässä on kansallista sosialismia, jota voidaan harjoittaa myös ilman hakaristeja, keskitysleirejä ja marssivien fanaatikkojen rivistöjä.
Siitä huolimatta käytäntö jota Norja harjoittaa, voisi monella tuoda pinnalle perusteettomia "natsi"-ennakkoluuloja. Joskin sillä myös propagoidaan internationaalista sosialismia talouden ratkaisuna. Tämä olisi talouspoliittinen itsemurha, jota on huonolla menestyksellä kokeiltu monissa valtioissa.
Neuvostoliitto kaatui omaan sosialismiinsa ja Kiina oli matkalla samaan kohtaloon, kunnes korjasi sosialisminsa kansalliseksi sosialismiksi. Norja on harjoittanut sitä maltillisesti kaiken aikaa.
Kansallissosialismi on käyttökelpoinen talouspolitiikan työkalu, kunhan se pidetään sellaisena demokraattisesti valitun hallinnon työkalupakissa ilman muita etnis-ideologisia ambitioita.
Tästä Norja on erittäin hyvä esimerkki.
Suomeen verrattuna Norjassa asiat ovat huipputasolla siksi, koska valtion johdossa ei ole ollut korruptiorikollisilla valtaa. Rehelliset johtajat huolehtivat siitä että ihmisten luovuus ja markkinatalous saavat vapaasti tuottaa ja kukoistaa, kunhan kansan arvokkain yhteisomaisuus pidetään kansan omistuksessa ja laitetaan tuottamaan voittoa koko kansalle.
Norjan menstyksessä kyse on päättäjien rehellisyydestä, ei mistään muusta. Suomen veloissa ja kurjuudessa kyse on siitä, että varkaille on annettu valta varastaa kansalta ilman rajaa, lahjuksia keräten sekä suoraan itselle varastamalla.
Norjan tai Ruotsinkaan päättäjät eivät olisi lahjoittaneet maailman kaivosyhtiölle ilmaiseksi maailman kultarikkaimpiin lukeutuvaa maaperää, mitä Suomen Lapissa on tuhansia neliökilometrejä. Lapin kulta-aarteista maailman sijoittajat tulevat keräämään tulevina vuosikymmeninä nykyrahassa arvioiden paljon yli 100 miljardia euroa voittoa. Tämän voiton keräisi Suomen valtio, jos Kataisen kaltaisia aina valehtelevia rosvoja ei olisi päästetty valtaan.
Tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen siitä, ovatko talouspoliittiset ideologiat kuin vettä, jos valtiot ja kansalliset identiteetit ovat kuin kaivoja.
Identiteetiltään tietynlainen kansa voisi periaatteessa saada lähes minkälaisen poliittisen järjestelmän toimimaan, kun taas jotkut identiteetit epäonnistuvat parhaimmissakin demokratisointipyrkimyksissä.
Eräässäkin maassa itsevaltaisten johtajien jälkeen rakennettiin lännen avulla ja painostuksella demokratiaa ja ihmisoikeuiksia korkeimpina arvoinaan julistava hallinto. Jonkin ajan päästä huomattiin, että uusi presidentti käytti valtaa yhtä korruptoituneesti kuin aiemmat sotilasjohtajat. Nyt toisinajattelijoita teloitettiin "ihmisoikeuslakien" varjolla, ja aivan yhtä vapautuneesti kuin ennenkin. Vettä ei saatu pysymään kaivossa kovallakaan kantamisella.
Ruotsin demareiden viisaus on siinä, että Ruotsissa kapitalisti saa pyörittää yrityksiä ja tuottaa suuria voittoja, globalisoitua jne. Demari ylläpitää maassa yhteiskuntarauhaa, pitää huolta ihmisistä ja kouluttaa heitä. Demari verottaa sekä kapitalistia että duunaria vain sen verran, minkä he sietävät. Demari tietää, että poliittisen nuorisojärjestön sosialistinen kurssitus ei anna pätevyyttä yritysjohtajaksi.
Norjan rikkaus on öljy ja Suomen rikkaus on metsät.
Norja rikastui sosialistisin periaattein öljyllä.
Suomikin rikastuisi, jos maajussien omaisuus sosialisoitaisiin ja apteekkararien ansiotasoa pienennettäisiin.
Jälkimmäiseen prosessiin STM ja Krista Kiuru ovat jo ponnekkaasti lähteneetkin mukaan.
Norjassa toimii Statoil ja Suomessa voisi herättää metsiä omistamaan Valtion Kuvaputkitehtaan.
SDP on puolueista ollut yksi voimakkaimmin yksityistämässä ja myymässä kaikkea pois. Marinkin on oikeistolaistunut globalisti. Sosiaalidemokratia SDP:ssä onkin enää pelkkä kulissi, jolla huijataan äänestäjiä. Siksi jokainen ääni SDP:lle on ääni maamme näivettämiselle.
Demareitten johtamat hallitukset ovat pumpanneet otetun ulkomaisen velan julkiseen talouteen , kun taas oikeistolaiset hallitukset yritystoiminnan nostamiseen.
Täytyy olla paljon jaettavaa. Miten sitten selität kommunististen valtioiden köyhyyden, vaikka ei ole riistoa - jotain rikasta?
Vanha ketju, mutta vastauksena sinulle, kyse on valtio-omistuksesta, ei kommunismista.