Huittisten kokoomuksen kuntavaaliehdokas muuan agronomi päästi Alueviestissä melkoisen möläytyksen. Oli pahoittanut mielensä kun nykyhallitus jelppaa kuntia, ylimääräisellä tukieuroilla valtionosuuksiin. Huittisiin tulee lisää kuulemma kolme miljoonaa euroa. Järkevään käyttöön. Mutta tämän agronomin mielestä Huittisissa ei kyseiselle rahalle löydy järkevää käyttöä. Ovatko äänestäjät samaa mieltä? Vai käykö niin, että äänestyskopissa kynä on erimieltä?
Huittisten Hullumies kajautti!
Anonyymi
371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yleinen linjaus kokoomuksessa, että kaikki rahat vain Helsinkiin.
Näin vaalien alla on ehdokkaiden oltava näkyvillä. Tämä ehdokas on olevinaan kovinkin huolissaan valtion velkaantumisesta tällaisesta "holtittomasta" rahanjaosta. Ikään kuin Suomen valtionvelka mukamas joskus maksettaisiin pois! Ja kaiken kukkuraksi samainen herra on kyllä itse ottanut vastaan tukieuron jos toisenkin, kunhan se on tullut omalle tilille. Vaalien lähestyminen saa aikaan ehdokkaiden mielenkiintoisia avautumisia.
Juurikin näin. Tämä valtion velkaraha on tukenut yrityksiä ja siten myös työntekijöitä yli koronan runteleman sillan. Ilman näitä toimia Suomi olisi joutunut ottaan lainaa enemmän, mitä nyt. Koska työttömyys olisi räjähtänyt huippuunsa ja firmat konkurssiin.