Ei suuttunut vaimo kuitenkaan pakottamisesta

Anonyymi

56v aviopari ja kokeiltu pikku sitomisleikkiä kun vaimo sitä ehdotellut. Itteä ei niin kiinnosta mutta onhan se jännää ja erilaista kuitenkin ja jotenkin se vaimo on villimpi ja latautunut erilailla. Tilailtu jotain video clippien välineitä mm pään peittävä huppu mikä lie oikea nimi nailon vehkeellä. Remmejä joilla saa vaimon ihan kiinni sänkyyn eikä muuten pääse irti eikä voi laittaa vastaan vaikka miten kiemurtelee. Alkuun hiukka arvelutti kun oli niin vaimo paniikissa muuta se olikin kiimaa ja viehätystä kun piti oikein kysellä että mitä nyt. Oli mukava yllätys itelle vaimon kiimaisuus uudessa tilanteessa. Itteä arvelutti jos saa jonkun kohtauksen ja vaimo ei pääse irti ja nuutuu sänkyyn päivien kuluessa kun kahden jo asustellaan ja lomia on töistä yms. En kertonut vaimolle että naapurin ukon kanssa semmoinen ukkomies mutta pervo ollut aina että kun puuhastellaan niin lopuksi rimpautan että ohi on ja ellen rimpauta siis puhelimella niin tuloo kurkkaamaan kun avain on tiedossa että mikä tilanne. Muutama kerta on nyt harjoiteltu vaimon kanssa siis ja kovasti tuntuu tykkäävän. Vaikka viimekerta oli kyllä uhkarohkea kun pitkä viikonloppu ja vaimo antoi ymmärtää että nyt pitää saada. Otti jopa olutta 2 pulloa ja laitteli ylleen korsetin yms ja se oli menoa. Sidoin kiinni lujasti ja huppu päässä vaimolla tulpat korviin ja niin oli rouva kiinni jalat levällään polvet hieman koukussa selällään. Kutkuttelin ja rouva kiemurteli mumisten hupustan voihkaisuja. Satisfyer on kiva laite ja vaimo tykkää kun 2 min ja eka orgasmi tulee kuin puskista. Hetken rauhassa ja laittelin vaseliinia rouvan anaaliin ja pehmeää dildoa liuuttelin hittaasti ja sinne meni pitkä pehmeä realistinen kalu ja perään uusi satisfyer kurluttelu klitorikseen ja vaimo kiemurteli minkä pystyi ja minä suruuttelin klitorista ja pikkuliikettä dildolla niin toinen orgasmi n puoleen tuntiin vavisutti rouvan vartaloa. Panetti itseäni ja eikun rouvan päälle kalu sisään ja makasin päällä ja pani verkkaisesti rouvaa ja tuntui dildo omaa kalua vasten rouvan päästellessä ääniä kiimoissaan. Empä vielä laukaissut vaikka hyvää tekikin. Nousin ja vetäisin kalun rouvasta ja pimpsan huulet vain jäi auki kun nousin ja menin keittiöön juomaan vettä. Joskus jätän hetkeksi rouvan sidotuksi muutenkin. Ja menin takaisin makuuhuoneeseen ja tuntui siltä että jatkan rouvan parissa lisää. Liikuttelin anusdildoa ja otin ison 6cm paksun mustan pehmeän dildon ja vaseliinasin sen hyvin ja eikun pillunhuultenväliin liikuttelemaan ylösalas terskaosaa. Terska lupsahti pehmeään pilluun ja vaimo nytkähti ja satisfyer käyntiin alkupään pukkuteholle. Ahdasta on kun hassua ääntä pitävää fyeriä kohdistin paisuneeseen klitorikseen. Vaimo oli kiimassa ja liikutteli itseään kokoajan vaikka oli jo 2 kertaa saanut orgasmin. Kädet loppuu kesken. Nytkyttelin anusdildoa ja satisfyeriä pidin klitoriksella ja jätti dildonpillusta tahtoi pullahtaa. Siirryin 6cm paksun dildoon ja aloin satisfyerin kurluttaessa työnnellä yhä syvemmälle dildoa ja menee koko mitta rouvaan lopulta ja jätän pohjaan ja pidän toisella kädellä kumpaakin dildoa pohassa ja pysttyy liikuttammaan yhtäaikaa kumpaakin siten. Satisfyer imuttaa nojaten dildon venyttämää klitorista monta minuuttia ja liikuttelen dildoja,olen täystyöllistetty. Rouva on kuumissaan ja kuulen sanat uudestaan ja uudestaan ”tekee hyvää tekee hyvää” ja minä jatkan kun on kaikki hyvillä kohdilla en siirrä mitään erilaiseksi,opittu asia rouvalta. Tämä 6cm dildo oli ensin kielletty listalla kun rouva väitti liian isoksi mutta salaa otin sen käyttöön kun näin rouvan kiiman ja niin yllättyi rouva kun sanoin että pohjassa on se iso yhdellä kerralla. Sen jälkeen on saanut käyttää muttei ensimmäisenä. Nyt pidin asetelmää koossa pitkään ja yhtä äkkiä alkoi rouva täristä avointa jalat levällään olevaa lantiotaan ja kolmas orgasmi oli päällä,pitkä joka jatkui kauan. Nyt rouva meni jo veltoksi ja tasasi hengitystään. Oma himo oli päällä ja hetken päästä jo kiusasin rouvan klitorista lisää joka oli arvaten arkakin jo. Vedin dildot pois ja olipa se iso dildo. Menin rouvan päälle ja panin hitaasti. Pillu oli turvonnut tiukaksi. Arvaten rouva oli tyydytetty. Mutta itse vielä halusin lisää. Vaseliinia lisää käteen ja aloin sovitella kaikkia sormia suppuun ja huultenväliin määrätietoisesti. Rouva arvasi ajatukseni ja kielteli hieman mutta painoin satisfyerin käyntiin ja klitorikselle keskiteholla. Niin alkoi kieltely loppua ja satisfyer imuttinklitorista armotta ja liukaassa pillussa alkoi olla rystysten kohta tiukimmillaan. Hitaasti painoin ja liki hämmästyin kun luuskahti ikään kuin rouva olisinimaissut käden pilluunsa. Ja niin oli ranne huulten välissä. Pidin klitorista imukupissa ja liikuttelin lämpimässä pillussa kättä. Rouva ei kiellellyt enää. Käsi liikkui aika nopeaa pillussa. Viimein käytin kättä ulkonakin monta kertaa ja taas sisään satisfyerin ollessa nyt isolla teholla. Litinä oli kovaa ja tunsin kun pillu sykki vaimo sai 4 orgasmin! ! Ennätys. Vaimo ARKANA!

0

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

        Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
        Maailman menoa
        65
        2147
      2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

        Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
        Ikävä
        172
        1732
      3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

        Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
        Kotimaiset julkkisjuorut
        70
        1418
      4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

        Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
        Sinkut
        244
        1402
      5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

        Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
        Maailman menoa
        237
        1347
      6. Minkä merkkisellä

        Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
        Ikävä
        83
        1202
      7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

        Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
        Pyhäjärvi
        342
        1195
      8. Mitä toivot

        ensi vuodelta? :)
        Ikävä
        128
        1165
      9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

        Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
        Maailman menoa
        360
        1143
      10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

        Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
        Luterilaisuus
        330
        1108
      Aihe