Tilejä suljettu myös Suomessa
Immonen ja Vallin muistuttavat, että Suomessakin on havaittu useita tapauksia, joissa erityisesti kansallismielisten ja konservatiivisten poliittisten toimijoiden käyttäjätilejä on suljettu väliaikaisesti tai poistettu kokonaan. Joissakin tapauksissa näin on tapahtunut ilman selvää perusteltua syytä.
– Monien viime eduskuntavaaleissa ehdolla olleiden henkilöiden ja nykyisten kansanedustajien sosiaalisen median käyttäjätileihin kohdistui huomattavia rajoitustoimia juuri ennen eduskuntavaaleja. Tätä voidaan pitää vakavana puuttumisena vaalien alla käytävään poliittiseen keskusteluun. Kansanedustajien ohella asia koskee myös kaikkia muita valtiollisia toimijoita sekä kunnallisia päättäjiä.
– Minut estettiin Facebookista viiden kuukauden ajaksi puoli vuotta ennen vaaleja. Tulin silti valituksi eduskuntaan, mutta kuinka moni ehdokas on jäänyt valitsematta somejättien harrastaman blokkaamisen ja vaalivaikuttamisen takia? Vallin pohtii.
– Epämääräisiin käytäntöihin ja muiden käyttäjien ilmiantoihin pohjautuvat sosiaalisen median yritysten rajoitustoimet vaarantavat sananvapauden ja mahdollistavat tällä tavoin jopa ulkomaisten yritysten vaikuttamisen vaalien lopputulokseen Suomessa, Vallin ja Immonen toteavat.
niin
ote suomen uutiset
Immonen ja Vallin muistuttavat, että Suomessakin on havaittu useita tapauksia, joissa erityisesti kansallismielisten ja konservatiivisten poliittisten toimijoiden käyttäjätilejä on suljettu väliaikaisesti tai poistettu kokonaan. Joissakin tapauksissa näin on tapahtunut ilman selvää perusteltua syytä.
– Monien viime eduskuntavaaleissa ehdolla olleiden henkilöiden ja nykyisten kansanedustajien sosiaalisen median käyttäjätileihin kohdistui huomattavia rajoitustoimia juuri ennen eduskuntavaaleja. Tätä voidaan pitää vakavana puuttumisena vaalien alla käytävään poliittiseen keskusteluun. Kansanedustajien ohella asia koskee myös kaikkia muita valtiollisia toimijoita sekä kunnallisia päättäjiä.
– Minut estettiin Facebookista viiden kuukauden ajaksi puoli vuotta ennen vaaleja. Tulin silti valituksi eduskuntaan, mutta kuinka moni ehdokas on jäänyt valitsematta somejättien harrastaman blokkaamisen ja vaalivaikuttamisen takia? Vallin pohtii.
– Epämääräisiin käytäntöihin ja muiden käyttäjien ilmiantoihin pohjautuvat sosiaalisen median yritysten rajoitustoimet vaarantavat sananvapauden ja mahdollistavat tällä tavoin jopa ulkomaisten yritysten vaikuttamisen vaalien lopputulokseen Suomessa, Vallin ja Immonen toteavat.
niin
ote suomen uutiset
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ihan hyvä että poliittisille junttien perseennuolijoille laitetaan rajat, jos eivät osaa olla asiallisia.
niin mamuja saa tuoda maahan rötöstelemään ja raiskaamaan ilman arvostelua?
siihen ei herää ennen kuin lähiomainen joutuu rikoksen uhriksi...
Ei niitä mamuja saa tuoda maahan tekemään rikoksia ja raiskaamaan, mutta töitä tekemään ja turvaan pitää kyllä ottaa. Esimerkiksi ihmisoikeuslait velvoittaa auttamaan. Jos jonkun maan lakia edellytetään noudattamaan, on edellytys se, että kyseinen laki tunnetaan ja sisäistetään. Mamuille ei ole selvennetty Suomessa vallitsevia lakeja. On ihan perustuslakiinkin kirjattua, että laki pitää olla sellaisessa muodossa, että sen voi ymmärtää. Nyt laki on tulkinnallisesti kapulakieltä tavalliselle kantasuomalaisellekin.
Jos maahanmuuttajien tekemät rikokset ja seksuaalirikokset halutaan nostaa käsittelyyn, niin samalla tulee nostaa suomalaisten tekemät ja esimerkiksi lestadiolaisen ja persujen tekemät. Vaikkapa lestadiolaisissa seksuaalirikoksia tapahtuu prosentuaalisesti todella paljon ja ne eivät edes tule yleensä rikostutkintaan, vaan annetaan anteeksi omissa sairaissa piireissä, niin myöskin se ilmiö tulee nostaa esille. - Vai onko lestadiolaiset niin heikkolahjaisia, etteivät sisäistä lakia?
Suomalaisten tekemät rikokset ja seksuaalirikokset tulisi myöskin ottaa käsittelyyn. Myöskin maahanmuuttajien, mutta sillä erotuksella, että suomen laki on maahanmuuttajille epäselvä, koska se on vieraalla kielellä ja hankala tulkita vaikka kantasuomalaisille ilman oikeusoppineen apua. Mamujen lähtömaassa ja monessa muussakin maassa kun laki on eri.
Vihervasemmistolaisissa on kaikkein eniten seksuaalirikollisia.
Niin ja mieleltään järkkyneitä.
Suomeksi sanottuna siis hulluja.
Kepulaisissa eli lestoissa niitä on eniten!
Kyllä eniten hulluja on pereissä. Ne on hulluja ja juntteja. Häpeä koko kansalle.
Laki on epäselvää maahanmuuttajille mutta ei sosiaalietuuksien saanti pykälät.
Raistien tilit tuleekin sulkea.
Sellaisia ne vihervasemmistolaiset raistit on.
kuntavaalit ja näpäytä sipilän keskustaa
äänestä oikein
MTV rikospaikka
Lehtinen ja Sipilä tuumasi että pitäs sanoo suoraan ketkä tekee ja mitä--
hysssss
Samahan koskee vaikka hmoilua, tosiasioiden esittämisestä voi tulla vaikka rikossyyte...
Ylivoimaisesti suurin osa 2000 luvulla Suomeen tulleista matuista on nuoria terveitä elintasopakolais miehiä joiden omaiset kotimaissaan kaipaavat takaisin näitä nuoria miehiä avukseen. Esimerkiksi Irak ja Somalia on nykyään turvallisia maita joihin voi palauttaa. Somalian ulkoministeri jopa toivoo palautuksia. Oli hirvittävää kun Sipilä ihan kutsui heitä Kempeleen talollaan. Järkyttävää. Erittäin epäisänmaallista. Tuollainen ei saa toistua. Kaikki laittomasti Suomessa olevat ihmiset pitää lähettää kotimaihinsa tai ottaa säilöön josta saa aina poistua kun poistuu Suomesta.
On on. Ei sieltä ilman rahaa ja hyvää kuntoa pääse pois. Ja ei todellakaan omaiset halua näitä poikiaan sinne kärsimään ja tapettavaksi, mutta varmaan jonnekin ihmisten ilmoille ja ihmismäisiin olosuhteisiin pois Suomesta .
Täyttä totta.
Ainakin Oulusta pois. Tai tänne raksalle töihin. Ei taitas osata.
KTS. suomen uutiset ja hämmästy
Yle ei kerro ruotsin raiskaajista
Eihän se kerro suomen omista pesareista joita kantasuomalaisissa ollut jo vuosisatoja,
Sinun kamuistasi kertoo.
Kova on tuska ja hätä perussuomalaisten rasistisella aineksella jota puoluejohdon mukaan ei ole olemassa.
arvot suomi
Suomi on SUOTA ja täällä sairaat arvot ja sokean persesilmän kautta maailmaa katsellaan. YLE syöttää propagandan.
Ruotsin SD ja suomen PS jyrää
itsenäisyys ja sisäinen turvallisuus
Lokka ja Lappi
Yle puhetta
Jaa että mamut tekee rikoksia siks kun eivät tunne,eivätkä osaa tulkita suomen laki...heh heh,eikö jokaisen ihmisen pitäis tietää ilman lakeja ,että rikoksia ei saa tehdä? Ei saa raiskata alaikäistä,humalaista ym.kyllä normaali ihminen ymmärtää ilman lakiin tutustumistakin vieraassa maassa ettei saa koskea....saati raiskata....mitä tämä kertoo näistä ihmisistä?
Ei lakia voi ymmärtää ja noudattaa, jos ei ymmärrä kieltä millä laki kirjoitettu. Niin se vain kuulkaa on. Ongelma on siis rakenteellinen. Esimerkiksi nämä seksuaalirikokset joita mamut tietämättään tekee on sallittuja heidän lähtömaassaan. Siellä suojaraja on varmasti 12 vuotta, kuten on monessa muussakin maassa. Suomen laki pitäisi saada heidän kielelleen ja oletuksella että he osaavat omaa kieltään lukea, koska siellä lähtömaassa ei todennäköisesti ole voinut kouluja käydä, kuten me täällä Suomessa. Tai voisiko sitä lakia opettaa nauhoitteet ja sitten varmistaa muutamalla kokeella että sianynnörretry, jonka jälkeen pääsisi liikkumaan. Me suomalaiset koulutetut olemme mokanneet.
Höpö, höpö... täysin tietämättömän lapsen kirjoittelua. Suurin osa esim. afgaaneista tulee iranista. Laki kieltää myös siellä lasten raiskaamisen ja kyllä klaanien, sukujen kosto on verinen noissa tapauksissa.
Mamujen rikoksien puolustaja on sanonut painavan sanansa. Tekipä mamut mitä tahansa rikoksia, niin tuo samainen tyyppi kyllä puolustaa heitä.
Maassa maan tavalla tai maasta pois. MIkä velvoite Suomella on kouluttaa kouluttamattomia aikuisia ihmisiä, jotka ovat tänne rantautuneet. Oikein seksuaalirikoksiakin tämä mamuystävällinen tyyppi puolustelee. Kyllä se on heidän omassa maassaan niin, että jos heidän omassa maassaan joku mamu raiskaa, niin kyllä raiskatun miespuolinen suku pitää huolen siitä, että raiskaaja saa rangaistuksen. Se on silmä silmästä ja hammas hampaasta tuomio.
"Mamut tekevät seksuaalirikoksia tietämättään." Jopas on naivi lausahdus!
He+eivät+tunnusta+kuin+yhtä+lakia,sharia+lakia+90+%+mamuista+kannattaa+tätä.
No mutta kannattaahan suomalaisistakin iso osa jotain satuja ei kuin uskontoa....että silleen
Suomen uutiset luotettava lähde???
Jaa että suku kostaa..hah ja hahah...kostavat raiskatulle tytölle koska raiskaus näissä maissa on aina tytön/naisen vika..hänellä on oltava 3 miespuolista todistajaa raiskauksesta.Sukulaiset usein tappaa koska maine on mennyt suvun miehiltä..joissain maissa kivitetään kuoliaaksi ja jos ei ole naimisissa 100 ruoskaniskua...
kysehän oli lasten raiskaamisesta, josta jotuu nosturin nokkaan. ei noille joutomiehille tarvitse alkaa kääntämään Suomen lakikirjaa persiaksi, arabiaksi tai dariaksi.
mitä vielä jos ei saa sanoa totuutta niin tuuli ei lopeta puhaltamasta.
se tuuli vastapuhfurinsaa alleen kaikki sen tietää.
kts. maahanmuutto suomi 24
Moktar.Gupta
Moktar.Gubta suljetuttaa myös tilejä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850108/urkinta-ja-ulkoparlamentaarinen-vaikuttaminen-maahanmuuttopalstalla
Vihervassaritrolli
miksi islam on ongelma mm intiassa? kiinassa? ja monessa maassa?
Asiallisesti saa sanoa. Kiusaaminen on eri asia.
palaface ihmettelee juu
Juha Sipilä
mitä teit Suomelle?
hyssss
vihreet kuulat ja keskusta vauhdissa?
Manu ei tekke uhtan rikos. Pitta olla kilti ja noudata law.
äänestä PS niin muutetaan lakeja
Jopa Merkel sanoi että lainvastaista hommaa oli mm. Trumpin eristäminen..
kuunnelkaa mitä isot maat sanoo
muutos vaalit
Pahin kaikista maahanmuuttoMoktar.Gubta
voe vide
Rikospaikka mtv ihmettelee samaa asiaa
sukupuolineutraali