Omistaako sama taho koko mediakentän?

Uutiset kun ovat joka mediassa samat. Samoin idologia.
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kyllä, ainakin sama taho omistaa kaikki keskeiset toimittajat, vaikka toimittajat eivät sitä välttämättä itse käsitä.

Muista myös Suomi 24:n rahoituspohjaa. Ota reilu pikavippi ja osta potenssilääkettä, laihdustuslääkettä ja kaljuuntumisenestolääkettä jo tänään.

Äänestä

Myös uutisankat kopioituu.

Äänestä

Jotkut toimittajat silloin tällöin lipsauttaa näitä omistussuhteita.
Viimeisimmät ilmoitukset :
Norjan Telenor omistaa DNAn ja Telia omistaa MTVn.

Äänestä

Ei länsimaissa, faktapohjaiset uutiset eivät silti tietenkään muutu sen mukaan kuka median omistaa. Näin siis maissa, jossa media ei ole keskitetyn hallinnon kuristusotteessa. Tottakai medioissa näkyy omistajan ajatusmaailma, mutta kun mediat ovat vapaita keskitetystä kontrollista, ja omistajia useita eri tahoja, niin totaalisen valehtelun jäljet ovat lyhyet ja paljastuvat nopeasti. Ja seuraukset hyvinkin noloja valeuutisia levittäneelle uskottavuuden totaalisen menetyksen myötä.

Venäjälläkään niin ei taida olla eli ainakin muodollisia omistajia voi olla muutamia, vaikka kaikki vähänkin merkittävät mediat ovat vahvasti hallinnon otteessa, sensuurin ja propagandan tuottamiseen valjastettuja. Näiden medioitten tarkoitushan on levittää valtiohallinnon näkemystä ja propagandaa kansalaisille. Ei niinkään totuuspohjainen uutisvälitys. Tämähän onkin johtanut siihen, että venäläisen median uskottavuus lähentelee nollatasoa. Siihen ei luota edes vähänkin valistuneemmat venäläisetkään.

Äänestä
  • Emme asu Venäjällä. Teillä kirjoituksesi pitää paikkaansa.

    Äänestä

  • Hah ja tarkoitat ettei päätoimittajien kerho keskenään ajattele samoin vaikka saa koulutuksensa samassa propagandakeskuksessa?
    😂

    Äänestä

Eihän tietysti ole valeuutinen, kun Yle ottaa jonkun EU-intoilijan kommentoimaan elvytyspakettia.
Se on valeuutinen, että tämä kommentoja olisi puolueeton ja neutraali.

Äänestä
  • Valeuutinen+voi+olla+myös+se+"totuus"+jota+haastateltava+selittää.+Ja+kun+YLE+antaa+kyseiselle+valehtelijalle+äänen+niin+silloin+YLEkin+on+valehtelija+koska+levittää+muiden+valheita+kansalle+totuuksina.Esim+ns+"hyöty"+on+pelkkää+tilastoihin+perustuvaa+olettamista+eli+ennustamista+joka+suurella+todennäköisyydellä+osoittautuu+myöhemmin+valheeksi+koska+ennuste+ei+toteudu.+Näin+jälleen+YLE+osoittautuu+valheen+levittäjäksi+koska+80%+kaikesta+muustakin+"hyvästä"+mitä+alusta+lähtien+on+kerrottu+EUsta+on+ollut+VALHETTA+niin+samaa+rataa+jatkettaessa+voidaan+tilastollisesti+siis+myös+olettaa+että+jatkojututkin+on+VALHETTA.

    Äänestä

Suomen mediat, poliisijohto ja oikeuslaitos ovat vuosien saatossa fuusioitu Kokoomusmafiaan. Kaikki niiden toiminta tähtää mafian etujen ajamiseen mahdollisimman kierolla tavalla, ettei kansa tajuaisi missä mennään. Häkämies, Katainen, Orpo ja muutama muu pitävät Suomea hyppysissään.

Hjalliskin olisi yhä mukana mafiassa, mutta liian pehmeäluontoisena ja rehllisenä hyppäsi pois kyydistä. Sai heti tappouhkauksen peräänsä, jotta pitää turpansa kiinni mafian asioista.

Äänestä

Hjallis sanoi, että silloin kun oli Kokoomuksen kansanedustaja, niin kännykkään vain tuli viesti missä sanottiin miten tulee äänestää. Kukaan ei viitsinyt edes keskustella mistään.

Huutavan ääni korvessa Hjalliskin silti vain on. Juna kulkee vain!

Äänestä

Miksei sitäkään sanota, että Navalnyi on oikeasti rikollinen - suurkavaltaja.
Sellaisen paikka on nimenomaan linnassa.

Äänestä

Joka mediassa Navalnyi on hyvä venäjä paha, Trump paha Biden hyvä,

Äänestä

Hetken kuluttua tilanne on vielä ikävämpi kun kaupalliset toimijat saivat YLE:n uutiset kammettua pois. Muutos on tulossa. Eivät kuulemma saa epäreilusti kilpailla tekstimuotoisen paperimedian kanssa, josta syystä johtuen YLE:n uutissivuilla on yhä enemmän kaiken maailman videopätkiä ja animaatioita sisältävää materiaalia. Esimerkiksi minua ei kiinnosta ollenkaan videomuodossa olevat uutiset kun ovat oikeastaan ihan sama kuin katselisi televisiota.

Kun ainoa kilpailija on pois niin odotettavissa on maksumuureja lisää eli uutistarjonta kotimaan uutisten osalta entisestäänkin yksipuolistuu. Ulkomaanuutiset on jo pitkään kannattanut lukea muualta kuin suomalaisesta mediasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Uutiset kun ovat joka mediassa samat. Samoin idologia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu