En ole koskaan ollut sen jälkeen kun hain aikoinaan apua, koko systeemi tuhosi sen kaiken minkä vuoksi täällä olen. Miksi? Minkä takia elämäni tuhottiin täysin turhaan, mikä on syy? En pysty enää menemään ulos ihmisten seuraan enkä edes katsomaan televisiota tai kuuntelemaan radiota, niistä tulee niin paha olo kun huomaa muiden olevan iloisia ja nauravaisia, he nauttivat elämästään. Tämä elämäni on niin huono ettei ilolle ole paikkaa, ja jokainen tilanne, kokemus ja tuntemus on toinen toistaan huonompia joka tavalla. Tässä ei ole mitään mistä pitäisin, ei yhtään mitään. Haluan vain olla vapaa ja kokea yksimäisyyden ilman mitään ja ketään. Se on edellytys hyvälle elämällle. Olen vain kehitysvammainen roskakorissa, jonka päälle vain räkäsitään ja potkaistaan kylkeen, en ole mitään, kukaan ei ole jollei ole täysin yksin siinä mitä eniten rakastaa, sitä aitoutta. Ilman todellista aitoutta ihminen on täysin turha ja surullinen, se on ihmistaunio ilman punaista sydäntä, se on pelkkä paska vailla ihmisyyttä.
Milloin olen ollut iloinen? Milloin olen onnellinen?
Anonyymi
11149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lapinlahden arvoa katsellessa mieli rauhoittui, Mieleni..
Suosittelen, että katselet ja kuuntelet alan wattsin videoita. Filosofisesti hienoja oppeja, itse opein kontrolloimaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä Alan wattsin avulla. Ei sinun tarvitse uskoa, ottaaksesi viisauksia mukaan elämääsi ja elämänhallintaasi. Buddhismin filosofia on siitä hieno asia, että se ei ole filosofiana uskonto, vaan elämäntapa/ajattelumalli.
Et ehkä ymmärrä mitä tarkoitan. Jos ihminen ei ole oman itsensä täydellisyys, vaan välissä on jotain muuta, niin mielestäni et ole ihminen ja pelkkä huono tuotos. Ulkopuoliset ja tuttuvat hyljeksivät, koska he ymmärtävät kaiken olevan huonosti silloin kun ihminen ei ole oma itsensä. Esimerkiksi terapiat ja lääkkeet aiheittavat tämän, että ihminen tekee vain virheitä eikä koskaan oikeita rarkaisuja, koska niissä ei ole omaa aitoutta. Kukaan toinen ei voi tietää milloin jollakin toisella on hyvä olla ja miten sen olisi hyvä ajatella, ei silloin voi nauttia elämästä eikä olla koskaan onnellinen. Luulisi olevan todella helppo asia ymmärtää. Ihminen ei vain voi olla koskaan iloinen ja onnellinen ellei se ole se oma alkuperäinen millaiseksi itsensä tuntee. Millään muulla ei ole väliä, ei sillä miten muut kaiken näkee, pelkästään se miten itse kokee kaiken ja millainen on maailma. Kokemuksesta voin sanoa kaiken olevan täysin sutta ja sekundaa, jotain niin luonnotonta ja epäaitoa etten ole koskaan elämäni aikana kokenut mitään yhtä huonoa asiaa mitä nyt koen. Yksikään asia ei ole kokemuksen arvoinen, yksikään hetki ei ole positiivinen, kaikki on suoraan sanottuna täyttä paskaa.
Hanki vastakkaisia kokemuksia niille lääkkeille ja terapioille. Minullakin on lista diagnooseja, mutta en määrittele ollenkaan itseäni niiden kautta. Oikeasti olen vain hyvin herkkä ihminen, niin kuin useat muutkin, joille diagnoosien kautta lyödään leimaa otsaan. Tuo mitä on tehty, myös minulle, on vaan lääkärien keino selittää heille vierasta. Irtisanoudun kaikesta tuollaisesta paskasta ja lopulta nauran heille.
Jos ihmisellä ei vielä aiemmin ole diagnooseja niin hetken keskustelua psykiatrin kanssa ja tietää jo hyvin äkkiä mikä olet. Ja se vasta vaarallista onkin, jos alkaa uskoa niitä lanttumaakareita ja määrittelee heidän käsityskyvyn(-kyvyttömyyden) kautta omaa minuuttaan. Ja oikeasti kuuluisi esittää itse itselle kysymys, kuka olen? Ja vastata siihen myös itse.
CBD- tippoja kannattaa kokeilla, itsellä rentoutti koko kropan ja rauhoitti mielen, mutta ei mene päähän. Harmi vaan kun tuli niitä allergiaoireita. Kokeilen silti pian taas pienellä annostuksella aluksi uudestaan. Sen verran hyvän olon toi. Silloin sitä pystyy keskittymään ja syventymään syvälle itseensä ja voi rauhoittua hakemaan niitä vastauksia, ilman että kiristää pipo.
Vähitellen alat oivaltamaan, kuinka mahtava tyyppi juuri sinä olet ja mitä kykyjä ja lahjoja sinulle on annettu. Ja siitä saa sen hyvän mielen ja voimia. Kun tiedät olevasi ainutlaatuinen ja arvokas. Elämä voi olla mielenkiintoinen matka, kun ei vaadi itseltään liikoja ja muistaa olla armollinen itselleen. Ja huomata hyviä asioita ympäristössään ja kiittää niistä. Kiitollisuuden olotila on hyvä ja turvallinen ja kun sitä harjoittaa lisääntyy se entisestään.
Olen pahoillani sinun puolesta. Toivottavasti löydät taas iloa elämääsi. Itsellä on pitänyt uudestaan opetella tuntemaan iloa ja mielihyvää. Olen tehnyt sen niin, että joka kerta kun tunnen pienenkin ilon läikähdyksen, koetan tavallaan sukeltaa siihen, ja paisuttelen sitä tarkoituksella. Olen myös yrittänyt löytää iloa pienistä asioista, niinkuin auringonvalosta, hyvästä ruuasta, lenkkeilystä jne. Ihmisillä on monesti hyviä asioita elämässä joita ei aina huomioi. Fyysinen terveys esimerkiksi on hyvä asia jota ei tule aina huomioitua, kun sitä pitää usein jotenkin itsestään selvänä. Mielenterveysongelmien hoidossa on vielä aika paljon puutteita. Se johtuu siitä, että ihmisen psyyken toiminnasta ei vielä tiedetä kaikkea. Paljon on myös ihan turhaa leimaamista ja ennakkoluuloja, eikä ihmistä kohdata siellä aina yksilönä. Mitään valvontaa, palautejärjestelmää tai tulosvastuuta ei ole, joten on helppo mennä siitä mistä aita on matalin. Korjattavaa olisi paljon. Helpommalla pääsee, jos ei ota kaikkea hoidoissa kuulemaansa kauhean vakavasti.
Ihminen on täysin terve silloin jos kukaan ei sekaannu toisen ihmisen mieleen kuvitellen tietävänsä siitä enemmän mitä kyseisen mielen omistaja.
On kokemusta terapeutista, joka kuvitteli tietävänsä minun ajatukset ja tunteet paremmin kuin minä itse. Oli aika ahdistava kokemus, ja kunnon keskustelua ei sen takia oikein päässyt syntymään. Minusta tuollainen on hoitovirhe, ja merkki siitä että terapeutti ei ole ihan penaalin terävin kynä.
Minun terapiasuhteeni kastuivat aina siihen, että terapeutin ammattitaito ei ollut riittävä, tosin en usko koko ammattikuntaan, että pystyisi auttamaan kuin ehkä jossain erokriiseissä korkeintaan. Jossain vaiheessa tulin aina huomaamaan, että hoitotahon puolelta alkoi projisointi, taitaa olla omat tunnelukot jääneet pätijöiltä vähän niin kuin hoitamatta. Alkoivat ohjaamaan minua ja neuvomaan, miten minun kuuluisi elää. Joskus päättyi suhde niin, että jouduin parantajalle haistattamaan vitut ja antamaan potkut. Ei enää toistaitoisia tunareita sotkemaan minun päätäni.
Spetekin olis ollut kade tuonkaltaiselle kurjuuden maksimoinnille.
sää ja sun spete , milläs kiesillä eteps kaahasi
Mä en muista enää milloin olen oikeasti ollut iloinen tai onnellinen. Liian monta vuotta ollut surua ja murheita putkeen, läheisten sairastamisten ja poismenojen takia. On ollut kausia etten pystynyt musiikkia edes kuuntelemaan rupes ahdistamaan tosi pahasti vaikka joskus musiikin kuuntelu helpotti oloa. Ei ole oikeita ystäviä ollut, joiden kans olis voinut olla iloinen ja samalla onnellinen. Mieltä ei ole ylentänyt tuttavat, jotka ovat antaneet ymmärtää ett toisten ystävien seura on mukavaa ja iloista, kehuvat saaneensa nauraa kunnolla, mun seurassa viettävät aikaa puhelimella viestitellen just niiden hauskojen hauskempia kans, itse jos erehdyin viestittämään jollekin tutulle, saattoi tulla kipakka vastaus ett on kaverinsa luona, ei ehdi vastailemaan. Sitten viestittelevät miten hauskaa on ystävän luona ollut, nauraneet paljon jne.. Ei ihme ettei mua pahemmin naurata.