Kesskuta ajaa kohta SDP ohi

Sosialidemokratia tulossa syvään remonttiin, koittelee sitäkin nuorten kokemattomuus.

Marinin poliitikkoprofiilista huokuvat yksilöllisyys ja rohkeus kettutyttömäisiin sanontoihin, jotka tökkää, ja itse asiaa niissä ei ole.. Jos hänestä ei ole työmarkkinoiden uudistajaksi, sosiaalidemokraattista työväenliikettä uhkaa 2020-luvulla uudelleen kriisi. Marin kantaa suurta vastuuta työväenliikkeen sopeutumisesta työmarkkinoiden murrokseen.
Meneekin visaiseksi, jos sosialidemokraatit alkaa yskimään, vanha punamulta olisi tiensä päässä silloin.

Vihreät nousi yliopistokaupungissa suurimmaksi puolueeksi 19,9 prosentin ääniosuudellaan ja sai eniten paikkoja kaupunginvaltuustoon. SDP jäi Keski-Suomen pääkaupungissa kakkoseksi (19,3 %) ja menetti kaupunginhallituksen puheenjohtajuuden vihreille.
Maakuntalehden päätoimittaja Pekka Mervola kiittelee vihreiden tapaa johtaa Jyväskylää.
”Kaupungin asioiden hoito ja poliittinen ilmapiiri on tällä vihreiden johtamalla valtuustokaudella ollut toimivaa. Kärkipoliitikko Meri Lumela on korostetun asialinjainen”, Mervola kirjoittaa kolumnissaan.

Keskisuomalaisista demaripäättäjistä löytyy hieman toisenlaista kerrottavaa.

Paikalliseen hoivakotiyhdistykseen kytkeytyvät talousrikosepäilyt ovat hallinneet Jyväskylän sosiaalidemokraateista kerrottuja uutisia. Keski-Suomen käräjäoikeudessa puidaan kahden demarivaltuutetun Jari Blomin ja Ahti Ruoppilan vastuita yhdistyksen ja sen yhtiöiden asioihin.

Satojentuhansien eurojen rikosepäilyissä pääepäiltynä on entinen demaripoliitikko ja kunnanjohtaja Pentti Tossavainen. Mervola muistuttaa lukijoitaan tapahtumista ja päätyy lakoniseen toteamukseen: ”Sosiaalidemokraattien kannatus on heijastumaa puolueen valtakunnallisesta menestyksestä.”

Tapausesimerkki kuvastaa sitä, että kuntavaalit ovat aina myös valtakunnalliset vaalit - muutenhan SDP:n nousu ja vihreiden romahdus eivät ole Jyväskylässä järjellä selitettävissä.
Hirtehisesti voidaan toki todeta, että keskisuomalaiset äänestäjät valitsevat vaaleista toiseen Teuvo Hakkaraisen sinne, minne viitasaarelainen kulloinkin mielii. Juuri Jyväskylän kaupunki on sahurin vankkaa tukialuetta.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3b68b6b6-aa29-459e-aab6-3bc7b2dc0b9e

SDP:n tulevaisuuden menestystä ei kuitenkaan ratkaise puheenjohtaja Sanna Marinin henkilökohtaisen suosion pitkäikäisyys. Työväenpuoluetta eivät myöskään nosta menestykseen - tai upota avantoon - yksittäiset paikalliset toverit.

Valtiovarainministeriö (VM) julkisti maanantaina raportin, jossa kuvailtavassa pelissä panoksena on pohjoismaisen sosiaalidemokratian olemassaolo Suomessa sellaisena kuin me sen olemme oppineet tuntemaan. Siksi raportti on saanut demaripiireissä kiihkeäksi luonnehdittavan vastaanoton.

”Suomi on jäänyt jälkeen relevanteista vertailumaista, kuten muista Pohjoismaista, Saksasta ja Alankomaista. Työn tuottavuus on kasvanut Suomessa vaimeasti ja tulee jatkossakin laahaamaan perässä vertailumaita”, virkamiesnelikko maalaa ukkospilviä taivaanrantaan.

Ratkaisuksi VM:n virkamiehet esittävät työmarkkinoiden mullistamista: ”Työmarkkinoiden toimintaa parantaisivat palkkojen ja muiden työehtojen laajempi sopiminen yritys- ja toimipaikkatasolla, työn vastaanottamisen kannustimien parantaminen ja aktiivinen työmarkkinapolitiikka.”
”Tehokkailla työmarkkinoilla työvoimakustannukset määräytyvät joustavasti sellaiselle tasolle, jolla yritysten on kannattavaa palkata uusia työntekijöitä. Lisäksi työtä syntyy korkeamman tuottavuuden toimialoille, joissa arvonlisäystä syntyy. Jos hinnat eivät jousta vapaasti, työmarkkinoille aiheutuu tehottomuutta ja talouden suhdanteiden vaikutukset työllisyyteen vahvistuvat. Esimerkiksi tutkimusten mukaan yleissitovien työehtosopimusten seurauksena oleva palkkojen jäykkyys heikentää työllisyyttä erityisesti taantumissa”,

Sannan aika päättyy yhtä nopeasti kuin alkoikin, ei ole kykyjä vastata haasteisiin.

UPM tuskin jää ainoaksi tunnetuksi yritykseksi, joka kieltäytyy jatkossa neuvottelemasta edes paikallisia työehtosopimuksia.

Talvella työmarkkinoilla on aprikoitu sitä, seuraako teollisuuden työnantajaliitoista mahtavin eli Teknologiateollisuus ry metsäalan esimerkkiä.

Jos Teknologiateollisuus lakkaisi neuvottelemasta ammattiliittojen kanssa vientiyritysten työntekijöille yleissitovia työehtosopimuksia, ratkaisu käytännössä tarkoittaisi jäähyväisiä suomalaiselle työmarkkinamallille.

Sosiaalidemokraattisen ay-liikkeen on sopeuduttava muutokseen.

Jos SDP puolueena yrittää estää paikallisen sopimisen yleistymistä, se jää kaatuvan kuusipuun alle.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on vedonnut toistuvasti liittojohtajiin, jotta nämä sallisivat paikallisen sopimisen viemisen tesseissä niin pitkälle kuin mahdollista.

– Suhtaudumme myönteisesti paikallisen sopimisen edistämiseen työ- ja virkaehtosopimusjärjestelmän kautta, mutta kielteisesti sen edistämiseen lainsäädännön kautta, Palola kirjoitti 1. helmikuuta.

Palola oli yksi niistä sosiaalidemokraateista,

8

56

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Antti Palola onkin harvinaisen järkevä ay-poliitikko.

      • Anonyymi

        Tosin teollisuusliitto ei tule antamaan mitään, eli palkka sille joka tuo veroeuroja maahan, siinä kepulit saa olla ihmeissään kokkelien kanssa miten se kannatus mene vain kuin lehmän......................


    • Anonyymi

      Kesksuta kuulostaa aidommalta ;=)

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sdp menee vanhojen ukkojen mukana. Likat siinä nyt söhveltää laillansa.

      • Anonyymi

        Likat johtaa sosialisteja, vanhoja kääpiä


    • Anonyymi

      Työn tuottavuus- termi on lähinnä huvittava. Se lasketaan BKT/tehdyt tunnit. Suomessa BKT o 43000 dollaria/asukas, Ruotsissa 51 000 dollaria/asukas (Tanskassa lähentelee 60 000).
      Nyt joki tyhmä selittää että Suomessa on työn tuottavuus alhaisempi kuin Ruotsissa ja jopa Karvala jälkiviisaissa selittää (päin peetä) miten 9 ruotsalaista tekee saman kuin 10 suomalaista? Voi voi, alakohtaisesti ei eroja ole, erot syntyvät korkeammin tuottavista aloista (kuin niitten paremmasta palkanmaksukyvystä).
      Ei noista luvuista voi tuollaisia johtopäätöksiä (Karvala) tehdä. jos voisi niin Uudenmaan maakunnan, jossa on 1,7 miljoonaa asukasta, BKT on 55000 Dollaria/asukas, niin 9 uusmaalaista tekisi saman kuin 10 ruotsalaista ja saman kuin 15 takahikiän suomalaista. Tästä varmaan tyhmempikin tajua ettei tuollaiset pidä paikkaansa, silloinhan uusmaalainen olisi 50% ahkerampi kuin esim pohjanmaalainen.

      • Anonyymi

        Karvala on nyt blondi tosin värjäsi hiukset ei tee viisammaksi, miten muuten kokkeleille matikka on vaan vaikeata??


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      3030
    2. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      71
      923
    3. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      42
      807
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      62
      740
    5. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      637
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      42
      517
    7. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      47
      514
    8. Harvinaisin persoonallisuustyyppi

      Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o
      Sinkut
      80
      465
    9. Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri

      Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.
      Ikävä
      82
      451
    10. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      446
    Aihe