EU kikkailee?

Miksi eu-komission tietosivuilta on poistettu kohta, jossa mainitaan, ettei EU saa rahoittaa budjettiaan velalla? Onko kyseessä tekninen häiriö, vai sivujen uudelleen rakennus? Vai sittenkin EU:n kikkailua tilanteen mukaan, jossa voi muuttaa omia sääntöjään omaksi edukseen, muiden kustannuksella?
1155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat
Aloittaja

Eikö yhtään eu-mielistä löydy keskustelemaan aiheesta?

Äänestä
  • Mitä luulet tapahtuvan kun EUnukki kohtaa totuuden jota ei pysty huutamaan kumoon? EUnukki pakenee paikalta koska totuuksien edessä EUnukki romahtaa. Aina.

    1Äänestä

"Syntinen kommari, ontuva natsi" lauloi aikoinaan Juice Leskinen. Ei tainnut tuolloin arvata kuvaavansa EU:a.

Äänestä

Linkki, tai muutoin iänikuinen persuvalhe.

Äänestä

Tulette näkemään, että tämä korruptoitunut Eurostoliitto, tulee
romahtamaan kuten edeltäjänsä Neuvostoliitto

Äänestä

Kummallista että valemediasta joutuu lukeman oikeat uutiset.

Äänestä
Aloittaja

Missä ihmeessä eu-palvojat on? Yleensä se ensimmäinen "EU-vihaajan valeita!" huuteleva palvoja tulee paikalle minuuteissa kommentin jättämisen jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OtaBanaaniJaRauhotu kirjoitti:

Miksi eu-komission tietosivuilta on poistettu kohta, jossa mainitaan, ettei EU saa rahoittaa budjettiaan velalla? Onko kyseessä tekninen häiriö, vai sivujen uudelleen rakennus? Vai sittenkin EU:n kikkailua tilanteen mukaan, jossa voi muuttaa omia sääntöjään omaksi edukseen, muiden kustannuksella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu