Jostakin viestimestä huomasin, että kansanedustaja Antikainen Sanna on muutaman yön valvottuaan ja mietittyään päättänyt pyytää osastoltaan luvan päästä kuntavaaliehdokkaaksi. Sanmalla hän lienee luvannut a. ettei perusta omaa "vanhokjen muistelujen" puoluetta ja B. ettei liity muihin puolueisiin. Hän sai omien sanojensa mukaan luvan olla mukana.
Toivotaan, että hänen möläytyksensä sisältävät tästä lähtien asiallista sisältöä, eikä menneiden kaivelua. Toivotaan, että hänen aatesisarnsa ja -veljensä osaavat opastaa hänet yhteistyöhön toisten ryhmien kanssa. Jonkun kannattaa opastaa Sannaa hillittyyn käytöksee ja siihen, että kunnissa tehdään vain kuntapolitiikkaa, eikä Persujen harjoittamaa mamu-politiikkaa.
Minä en S.A;ta äänestä edes peruutuspeilistä maailmaa tuijottavien kerhon johtokuntaan. Valintani kaikissa tapauksissa kohdistuu vain itsensä hallitseviin henkilöihin, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?

Vastaukset 5
Vanhimmat
hyvin sanottu. Sanoisin, että tyhjän saa pyytämättäkin, onnea vaan Outokummun persuille ja jos ja kun ja toivottavasti ei täällä enää mentäisi tämän räyhähengen kelkkaan. Nyt asiallista ja osavaa käytöstä Outokummun valtuustoon.
Varjele luoja meitä Outokumpulaisia Sanna Antikaisen uudelleen valinnasta
Valtuuston taso nousisi uudelle levelille jos siinä ei olisi yhtään persuänkyrää.. No kaikkea ei voi saada, onhan äänestäjissäkin änkyröitä jotka äänestävät kaltaistaan ****päätä edustajakseen sai aikaan sitten muuta kuin turhaa meteliä..
Tottahan on, että Outokumpu on pieni kaupunki ja ongelma on se, että samat ihmiset ovat päättämässä asioista niin kunnanhallinnossa kuin eri kaupungin viroissa. Olisi toivottavaa tietenkin, että fiksut hyvällä koulutuspohjalla olevat kuntalaiset uskaltausivat hommiin mukaan, ei asiat koskaan parane, jos päättäjät ei muutu.
edellisissä vaaleissa tuli todella paljon uusia mukaan, osa varmaan vahingossa koska ei homma tainnut kiinnostaa. tuskin lähtevät uudelleen, jos halutaan uudistusta niin nyt on mahdollista antaa niiden jatkaa jotka viimeksi nousivat ja nostaa myös uusia näiden historiassa elävien änkyröiden tilalle.