TÄSTÄKÄÄN ETTE OLE MITÄÄN TIENNEET

Anonyymi

TÄSTÄKÄÄN ETTE OLE MITÄÄN TIENNEET
Kun ja jos uskotte, että Jumala loi kaiken seitsemässä päivässä. Ei suinkaan, vaan 7000 vuodessa. Sillä Jumalalle yksi päivä on kuin tuhat vuotta, ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.

Ensimmäinen tuhat vuotta meni pimeyden poistamiseen valon tieltä.

Toinen tuhat vuotta meni maan ja veden erottaminen toisistaan.

Kolmas tuhat vuotta meni kaikkien kasvien ja puiden istuttamiseen.

Neljäs tuhat vuotta meni taivaankappaleiden, auringon ja kuun luomiseen.

Viides tuhat vuotta meni vesieläinten ja taivaan lintujen luomiseen.

Kuudes tuhat vuotta meni eläinten ja ihmisten luomiseen.

Seitsemäs tuhat vuotta Jumalalta meni lepäämiseen, melkoisen työurakan
jälkeen.

Tämä lisäksi viiden tuhannen vuoden lopulla syttyi taivaassa se sota, jossa Saatana enkeleineen syöstiin tuhanneksi vuodeksi maan uumeniin odottamaan ihmisten tulemista Paratiisiin, hänen ensimmäiseen herätyskokoukseensa:

"Onko Jumala todella sanonut? Ei suinkaan, vaan . . ."

"Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.

Tuo suuri lohikäärme, tuo muinaisaikojen käärme, jota kutsutaan Paholaiseksi ja Saatanaksi, tuo koko ihmiskunnan eksyttäjä, syöstiin maan päälle, ja samoin syöstiin alas sen enkelit.

Iloitkaa siis, taivaat ja te taivaiden asukkaat!
Mutta voi maata ja merta -- Saatana on laskeutunut teidän luoksenne! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt."

Pieni hetki sitten alkoi taivaassa, Jeesuksen sinne astuessa, vasta kolmas päivä.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on Suni puskassa. älkää uskoko!

    • Anonyymi

      Aina tuhat vuotta, joku sanoi tuhat vuotista valtakuntaa.
      1000v 1000v 1000v 1000v1000v

      • Anonyymi

        Se joku oli Kaikkivaltiaan Jumalan Henki.

        "Jumalalle tuhat vuotta on yksi päivä."


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      317
      7424
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2146
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1362
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1231
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1210
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1146
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe