HS-otsikko: "Haavisto aikoo nostaa esiin vaatimuksen Navalnyi' n vapauttamisesta Venäjän-vierailullaan"
..
IJL - Suomi sijaitsee idän ja lännen vedenjakajalla
Nyt ei kannata sekaantua vieraiden omiin sisäisiin asioihin. Näin saisimme arvostetun aseman olla valtio, josta voi hakea presidentti Sauli Niinistön hellimiä "hyviä palveluksia".
Hyvät palvelukset tarkoittavat luotettavaa, oikeudenmukaista ja puolueetonta neuvottelupöytää vaikkapa Rovaniemellä tai Savonlinnassa, tämän ollessa Suomen kaunein kesäkaupunki - siellä hyvin ärhentelevät vastakappaleet saavat sielun rauhaa ja ehkä näin saavutettaisiin sopimuksia vihollisuuksien ja ristiriitojen sammuttamiseksi!
Niinistö on luonut sopuisaa rehdin pitopöydän asemaa niin Kiinassa, Venäjällä kuin Yhdysvalloissa
Sopuisuuteen ei ole kuulunut liiallinen ja perusteeton sotkeutuminen vieraiden omiin sisäisiin asioihin. Uskoisin, että yleisinhimillinen ja humaani ulkoministeri Pekka Haavisto tämän oivaltaa erinomaisen hyvin.
Nyt ei kannata huudella "pikkujuttujen perään", varsinkaan sellaisten joihin EU-direktiivit ja Suomen laki eivät ulotu
Tiedämme hyvin, että Venäjä suvereenina valtiona säätää omat lakinsa ja toteuttaa niitä tavallansa ja tavoilla, jotka eivät meille kuulu. Kun tämän ymmärrämme, ovat nuo "hyvä palvelukset" jälleen lähempänä maaliaan - kaksi jo kävi Niinistön luona - vain Kiinan presidentti Xi Jinping vielä puuttuu.
Ehkä presidenttimme todennäköisesti havittelemana kolmen suuren kohtaaminen onnistuu - koska pohjoisessa tapahtuu nyt liian hyytäviä asioita
USA lennättää strategisia ydinpommittajia (Rockwell B-1 B) -sotakoneita Norjaan. Nämä ovat selvä lisäuhka Venäjän Kuolan niemimaalle, jossa ovat maailmallisen ydinsodan ne toiset vastakappaleet - uhan tasapainoelementteinä.
B-1 kone on selvä uhka Venäjälle ja Kreml tietää meidän Nato-Isäntämaa pöytäkirjan olemassa olon, joka tuottaa oikeuden US/Naton tuoda sotkakoneita Lappiin - ja sen erinomaisille lentokentille, joista on matkaa Venäjän Borei-sukellusvenetukikohtiin ~12 minuutin rynnäkkömatka.
Nyt Pekka on suuren ja tärkeän | taidokkaan tehtävän edessä!
..
HS-linkki: ~ https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007802162.html -
..
UM Haavisto on nyt tosipaikan edessä - Koko EU seuraa tapahtumaa!
119
97
Vastaukset
- Anonyymi
EU:n juoksupoika palaa maitojunalla takaisin.
- Anonyymi
Jos ei sekaannu Venäjän omiin asioihin, tulee voittajana kotiin ja varmistaa Suomen seuraavan presidenttiyden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ei sekaannu Venäjän omiin asioihin, tulee voittajana kotiin ja varmistaa Suomen seuraavan presidenttiyden.
Sellaisenko Suomen me haluamme?
- Anonyymi
Älkää kääntäkö selkää, Pekka voi tuikata
- Anonyymi
Elämme jännittäviä aikoja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaisenko Suomen me haluamme?
Haluamme turvallisen Suomen, joka käy kauppaa menestyksellä kaikkiin ilmansuuntiin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluamme turvallisen Suomen, joka käy kauppaa menestyksellä kaikkiin ilmansuuntiin!
Suomi sai Haavisto-Lavrov tapaamisessa kauaskantoisen lupauksen, mitkään EU-sotkut eivät vaikuta Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin -näin UM Sergei Lavrov maalaili.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluamme turvallisen Suomen, joka käy kauppaa menestyksellä kaikkiin ilmansuuntiin!
Haluaisimme myös rehellisen ja kehittyvän itänaapurin... no ehkäpä Kiina jonain päivänä olisi sellainen.
- Anonyymi
Lentokoneella tuli!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämme jännittäviä aikoja!
Meni ohi, suhteet kunnossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämme jännittäviä aikoja!
Jenkit siirtää Norjaan strategisia ydinpommareita - B-1:iä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluamme turvallisen Suomen, joka käy kauppaa menestyksellä kaikkiin ilmansuuntiin!
Jeps, paasikivimäinen valtioviisaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaisimme myös rehellisen ja kehittyvän itänaapurin... no ehkäpä Kiina jonain päivänä olisi sellainen.
Kiina Venäjä > USA EU!
- Anonyymi
Haavisto pärjäsi erinomaisesti.
Oli rauhallinen, korosti EU:n merkitystä Venäjälle, mutta selväsanainen niissä asioissa, joissa olemme Venäjän kanssa eri mieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haluaisimme myös rehellisen ja kehittyvän itänaapurin... no ehkäpä Kiina jonain päivänä olisi sellainen.
Entä maailmallisesti Kiina ja Venäjä yhdessä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jenkit siirtää Norjaan strategisia ydinpommareita - B-1:iä!
Raskas uhka Venäjälle.
- Anonyymi
EU:n juoksupoika tulee maitojunalla takaisin saatuaan tehokoulutuksen perustuslain noudattamisesta.
- Anonyymi
Suomen ei ole sekaantuminen Venäjän lain alaisiin asioihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen ei ole sekaantuminen Venäjän lain alaisiin asioihin.
Juuri näin. Valitettavasti sen tajuaminen posliinipäihin vaatii tehokkaamman opetuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen ei ole sekaantuminen Venäjän lain alaisiin asioihin.
Juuri näin - se on sitä paasikiven-kekkosen rauhan ja turvallisuuden linjan mukaisuutta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Valitettavasti sen tajuaminen posliinipäihin vaatii tehokkaamman opetuksen.
Erityisesti lamaantuneet kokkareet eivät sitä ymmärrä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen ei ole sekaantuminen Venäjän lain alaisiin asioihin.
Eikä EU-direktiivit ja Suomen lait ulotu Venäjälle!
- Anonyymi
Saa tulla takaisin pystypäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä EU-direktiivit ja Suomen lait ulotu Venäjälle!
Oivalsiko Haavisto tämän?
- Anonyymi
Ketään ei harmita vaikka haavisto ei ikinä palaisi tuolta reissultaan.
- Anonyymi
Jos Pekka menee ja räkyttää meille kuulumattomista asioista, on Haaviston poliittinen ura ohi.
- Anonyymi
Oikeasti ei ketään kiinnosta Pekan matka.
- Anonyymi
Kaikkia älykkäitä kiinnosti seurata!
- Anonyymi
Ilkka Luoman väitteet ovat järjettömiä.
Hän ei selvästi ymmärrä asiaa.- Anonyymi
"Setä Arkadia: Vapise Sergei Lavrov, Pekka Haavisto tulee Pietariin!
Koko EU pidättää henkeään, kun Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) matkustaa Pietariin tapaamaan Venäjän kovapuheista ulkoministeriä. Pitäisikö asemalla laulaa lähtövirsi vai Eurooppa-hymni? pohtii Setä Arkadia alias Timo Haapala, joka esittää myös uutta ulkopolitiikan twitter-kirjausta perustuslakiin."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007800236.html - Anonyymi
Perusteletko tuota ymmärtämättömyyttä. Minusta näytti luennan jälkeen, että ymmärsi, ja hyvin ymmärsikin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Setä Arkadia: Vapise Sergei Lavrov, Pekka Haavisto tulee Pietariin!
Koko EU pidättää henkeään, kun Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) matkustaa Pietariin tapaamaan Venäjän kovapuheista ulkoministeriä. Pitäisikö asemalla laulaa lähtövirsi vai Eurooppa-hymni? pohtii Setä Arkadia alias Timo Haapala, joka esittää myös uutta ulkopolitiikan twitter-kirjausta perustuslakiin."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007800236.htmlEU ei pidätä henkeään, koska mannerten välisessä politiikassa tilanteet eivät toistu. Venäjä tietää hyvin sen, että pakotteita on tulossa eikä Suomen huono kohtalo tilannetta paremmaksi muuta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perusteletko tuota ymmärtämättömyyttä. Minusta näytti luennan jälkeen, että ymmärsi, ja hyvin ymmärsikin!
Tarkennetaan: Ilkka Luoma ei ymmärrä asioita, joista kirjoittaa.
Valeuutinen. - Anonyymi
Perusteluja tänne meille lukijoille, kiitos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennetaan: Ilkka Luoma ei ymmärrä asioita, joista kirjoittaa.
Valeuutinen.Entä ne perustelut?
- Anonyymi
Ilkka Luoma, on satavarmasti Suomen kenraalikuvernööri, kunhan Venäjä miehittää Suomen.
- Anonyymi
Tähän lukijana kaipaisin joitain perusteluja, sillä avaus oli hyvä, jopa nyt vierailun jälkeenkin!
- Anonyymi
Minäkin kaipailisin perusteluja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Setä Arkadia: Vapise Sergei Lavrov, Pekka Haavisto tulee Pietariin!
Koko EU pidättää henkeään, kun Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) matkustaa Pietariin tapaamaan Venäjän kovapuheista ulkoministeriä. Pitäisikö asemalla laulaa lähtövirsi vai Eurooppa-hymni? pohtii Setä Arkadia alias Timo Haapala, joka esittää myös uutta ulkopolitiikan twitter-kirjausta perustuslakiin."
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007800236.htmlHaapala on iltapäivämedioiden perusräksyttäjä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkennetaan: Ilkka Luoma ei ymmärrä asioita, joista kirjoittaa.
Valeuutinen.Valeuutinen, miltä osin?
- Anonyymi
Tosi realityä. Meneekö kettu koloon vai ei?
- Anonyymi
Ketusta en tiedä, mutta Sergei on kova vastus!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketusta en tiedä, mutta Sergei on kova vastus!
Kuitenkin pelissä on Suomen kansan sydänmet. Venäläiset on jo voitettu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin pelissä on Suomen kansan sydänmet. Venäläiset on jo voitettu.
Kansa komppaa nyt Pekkaa olemaan sekaantumatta VEnäjän sisäisiin asioihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansa komppaa nyt Pekkaa olemaan sekaantumatta VEnäjän sisäisiin asioihin.
Mutta sekaantui EU:n marionettina!
- Anonyymi
Kannattaa lukea tiukkaa natopropagandaa
https://www.eva.fi/blog/2020/11/07/analyytikko-sinikukka-saari-kun-maailma-herasi-hybridiuhkien-todellisuuteen/ - Anonyymi
Ainoa, mihin Venäjän huominen käytös vaikuttaa oikeasti on Suomen tuleva Nato-myönteisyys.
Venäjän oppositio ei ole pelastettavissa yksillä lauseilla eikä Pekan sanat päädy Venäjän lehtiin.
Todennäköisimmin lehdet täyttyvät jostain uudesta skandaalista. - Anonyymi
Haavisto on pikku tekijä kokonaisuudessa. Suomella ei ole käytännössä enää mitään omaa, vaan EU juoksuttaa, käskyttää ja sitoo. Muistakaa aina tosiasia pullistellessanne olemattomia lihaksia ne, että Venäjä on suuri ja vahva heikkonakin. Ylioppilas Haavisto voi vielä huutaa mammaa avuksi, kun lähtee sanelemaan vaatimuslistaa tähän maahan. Venäjä tuntee vieraansa hajusta matkankin päästä.
- Anonyymi
Euroopan isot pojat uhraavat lapsellisen vihreän puppelipojan ja Suomen.
Säästyy muu Eurooppa mitä ei millään tasolla kiinnosta miten Suomen käy. - Anonyymi
Kannnattaa muistaa, että saatamme hyvin nähdä Putinin vallan viimeisiä päiviä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että Suomella on hyvät välit myös Venäjän oppositioon.
- Anonyymi
Pekka on nyt seuratuin poliitikko koko EU-Euroopassa.
- Anonyymi
Ehkä ylioppilas homo-peku voi katsoa tuimasti, tai huitoa käsilaukulla.
- Anonyymi
Ja kaiken kukkuraksi ilmoittaa ärhäkkä ilme naamallaan olevansa "ihan professori."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaiken kukkuraksi ilmoittaa ärhäkkä ilme naamallaan olevansa "ihan professori."
Huomaan, miten trolleilla on kova työ vääntää juuri tänään Pekkaa pahemmaksi. Meidän valtiojohtomme on kolmiäänisesti tuominnut oppisitiojohtajan kohtelun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaan, miten trolleilla on kova työ vääntää juuri tänään Pekkaa pahemmaksi. Meidän valtiojohtomme on kolmiäänisesti tuominnut oppisitiojohtajan kohtelun.
Ei kai?... 😶
Sitten olemme pulassa.
Ja ihan noista kolmesta idiootista johtuen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai?... 😶
Sitten olemme pulassa.
Ja ihan noista kolmesta idiootista johtuen.Menikö jo kurat housuun kun Lierov irvisti?
- Anonyymi
Vaikka olisi kuinka kokenut ja osaava ulkoministeri , ja menee Venäjälle , on siinä iso mutta , venäjä ei missään tapauksessa nolaa itseään siinä että homo tulee heille esittämään vaatimuksia. Mutta tilannnehan on vakava kun venäjä uhkaa katkaista välit EU kanssa, voiko enää mitään tapahtua semmoista että Suomi uskaltaa anoa NATO jäsenyyttä , Niinistö ei ole suoraan paljastanut kantaansa mutta rivien välistä on ymmärretty olevan NATO myönteinen kun on tarvis , ja nyt alkaa olla sen aika , presidentti Niinistö ota nyt maassa komento ja laita asia vireille , sanon näin vaikka pääministeri hoitaisi ulko suhteet , mutta presidentin avautuminen suoraan olisi myös kansan tahto.
- Anonyymi
Hei, muistetaan, että meitä suomalaisia on vajaat 6 miljoonaa (?) yksilöä.
Kukin meistä on täysin vapaa ajattelemaan mitä haluaa.
Jos USA, Nato, EU käskyttääkin valtiojohtoamme, myös omasta valinnastaan heistä kukin on vapaa, tai sitten ei. Itse en tunnusta noita valtiomahteja. Elän itsenäisenä yksilönä, omassa, itsenäisessä Suomessani. Jos joku USA, EU, Ruotsi yrittää sanella minulle sääntöjä, en piittaa niistä.
Minulla on vain Suomi. Suomalainen Suomi: maa, kansa, kieli ja kulttuuri, jota tunnustan.
✨ "Valtaa ei oteta. Se annetaan."
Ei anneta mielessämme valtaa sellaisille, joille valta Suomessa ja omassa elämässämme ei kuulu. Jos joku oma poliitikkomme, eduskuntamme tai hallituksemme toimii meidän ja heimoveljiemme rauhaa ja etua vastaan, hän ei ole mitään. Hänelle ei kuulu valta. Jos hän käyttää valtaansa meitä vastaan, on hän oman maansa ja kansansa petturi.
Ajaako Haavisto aitona Suomen ulkoministerinä Suomen etua? Vai jonkin vieraan vallan etua? Onko Haavisto suomalainen, vai ei?
Kuka on Suomen tasavallan presidentti? Niinistö? Biden? Merkel? Vai vieläkö meitä salassa hallitsee Ruotsin kuningas? - Anonyymi
Natoon liittyminen olisi tässä ydinasesuurvallan vieressä suomalaisten hauta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, muistetaan, että meitä suomalaisia on vajaat 6 miljoonaa (?) yksilöä.
Kukin meistä on täysin vapaa ajattelemaan mitä haluaa.
Jos USA, Nato, EU käskyttääkin valtiojohtoamme, myös omasta valinnastaan heistä kukin on vapaa, tai sitten ei. Itse en tunnusta noita valtiomahteja. Elän itsenäisenä yksilönä, omassa, itsenäisessä Suomessani. Jos joku USA, EU, Ruotsi yrittää sanella minulle sääntöjä, en piittaa niistä.
Minulla on vain Suomi. Suomalainen Suomi: maa, kansa, kieli ja kulttuuri, jota tunnustan.
✨ "Valtaa ei oteta. Se annetaan."
Ei anneta mielessämme valtaa sellaisille, joille valta Suomessa ja omassa elämässämme ei kuulu. Jos joku oma poliitikkomme, eduskuntamme tai hallituksemme toimii meidän ja heimoveljiemme rauhaa ja etua vastaan, hän ei ole mitään. Hänelle ei kuulu valta. Jos hän käyttää valtaansa meitä vastaan, on hän oman maansa ja kansansa petturi.
Ajaako Haavisto aitona Suomen ulkoministerinä Suomen etua? Vai jonkin vieraan vallan etua? Onko Haavisto suomalainen, vai ei?
Kuka on Suomen tasavallan presidentti? Niinistö? Biden? Merkel? Vai vieläkö meitä salassa hallitsee Ruotsin kuningas?Sinunlaistesi arkiälykkäiden suurenemmistön voimin Suomi onkin natovapaa valtio - emme siis liity Natoon, on pressamme mitä mieltä tahansa.
- Anonyymi
Onko tämä se Pekka joka toi VIP kuljetuksella ISIS joukkoja Suomeen?
Eikö tuossa ole kyseessä sotatoimi Suomea vastaan kun kuljetetaan ISIS joukkoja Suomeen?- Anonyymi
Pelasti suomalaisia lapsia kotiin.
- Anonyymi
Tuollainen avaus syntyy kun valehdellaan, että ihmisoikeudet ovat muka maan sisäinen asia.
Isäntämaasopimus on olemassa vain NATOfobistisessa valeuutisoinnissa. Kyse on yhteisymmärryspöytäkirjasta.- Anonyymi
Avaaja ei ymmärrä mistä kirjoittaa - johan se on todettu ketjussa.
- Anonyymi
Se on joidenkin yhteisymmärrys, muttei varmasti valtaosalla Suomen omaa kansaa.
Itselläni ei ole muuta ymmärrystä kuin, että rauha olisi paras maanpuolustus.
Ymmärrän myös, että Venäjä ei haluaisi sotaa, mutta mikäli Länsi kovin aggressiivisesti hyökkää sitä vastaan, he varmasti puolustautuvat.
Puolustukseen saattaa kuulua nopea hyökkäys kohti Länttä... ennenkuin Länsi ehtii samaan...
Siksi ei nyt Pekan kannattaisi kovin hyökkäävästi käydä Venäjän kimppuun. Jos Venäjä saa päähänsä ajatuksen, että olemme heidän vihollisiaan, olemme sen jälkeen täysin Lännen armoilla, sen kiristyksen kohde. Maailma helposti hylkää ystävänsä ja naiivista Suomesta tehtäisiin pelkkä sodan syntipukki ja maksaja. Eräät suomalaisethan, toisilta suomalaisilta kysymättä, kovin mielellään maksavat muiden velkoja, elättävät loisina vihollisjoukkoja, paapovat näitä jopa sängyissään, peräti lisääntyen näille!
Kannattaisi suomalaisten tajuta NYT, että ystävyys Venäjän kanssa olisi meille hyödyllisempää, kuin ystävyys Lännen kanssa. Venäjä ei meitä pettäisi, Länsi pettää varmasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on joidenkin yhteisymmärrys, muttei varmasti valtaosalla Suomen omaa kansaa.
Itselläni ei ole muuta ymmärrystä kuin, että rauha olisi paras maanpuolustus.
Ymmärrän myös, että Venäjä ei haluaisi sotaa, mutta mikäli Länsi kovin aggressiivisesti hyökkää sitä vastaan, he varmasti puolustautuvat.
Puolustukseen saattaa kuulua nopea hyökkäys kohti Länttä... ennenkuin Länsi ehtii samaan...
Siksi ei nyt Pekan kannattaisi kovin hyökkäävästi käydä Venäjän kimppuun. Jos Venäjä saa päähänsä ajatuksen, että olemme heidän vihollisiaan, olemme sen jälkeen täysin Lännen armoilla, sen kiristyksen kohde. Maailma helposti hylkää ystävänsä ja naiivista Suomesta tehtäisiin pelkkä sodan syntipukki ja maksaja. Eräät suomalaisethan, toisilta suomalaisilta kysymättä, kovin mielellään maksavat muiden velkoja, elättävät loisina vihollisjoukkoja, paapovat näitä jopa sängyissään, peräti lisääntyen näille!
Kannattaisi suomalaisten tajuta NYT, että ystävyys Venäjän kanssa olisi meille hyödyllisempää, kuin ystävyys Lännen kanssa. Venäjä ei meitä pettäisi, Länsi pettää varmasti.BUAHHAHAHHAHAHAAHAHAHAAHAHAHAAHAHAAAAA
".....ttä ystävyys Venäjän kanssa olisi meille hyödyllisempää, kuin ystävyys Lännen kanssa. Venäjä ei meitä pettäisi, Länsi pettää varmasti...."
Venäläiset pettivät veljeskansansa ukrainalaiset ja hyökkäsivät maahan Ukrainan heikkona hetkenä. Nyt ovat sotineet vuodesta 2014 alkaen.
Suomi olisi arvokas Venäjälle - mutta ilman suomalaisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
BUAHHAHAHHAHAHAAHAHAHAAHAHAHAAHAHAAAAA
".....ttä ystävyys Venäjän kanssa olisi meille hyödyllisempää, kuin ystävyys Lännen kanssa. Venäjä ei meitä pettäisi, Länsi pettää varmasti...."
Venäläiset pettivät veljeskansansa ukrainalaiset ja hyökkäsivät maahan Ukrainan heikkona hetkenä. Nyt ovat sotineet vuodesta 2014 alkaen.
Suomi olisi arvokas Venäjälle - mutta ilman suomalaisia.Putin haluaa Suomen itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avaaja ei ymmärrä mistä kirjoittaa - johan se on todettu ketjussa.
Et taida itse ymmärtää edes kommenttiasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on joidenkin yhteisymmärrys, muttei varmasti valtaosalla Suomen omaa kansaa.
Itselläni ei ole muuta ymmärrystä kuin, että rauha olisi paras maanpuolustus.
Ymmärrän myös, että Venäjä ei haluaisi sotaa, mutta mikäli Länsi kovin aggressiivisesti hyökkää sitä vastaan, he varmasti puolustautuvat.
Puolustukseen saattaa kuulua nopea hyökkäys kohti Länttä... ennenkuin Länsi ehtii samaan...
Siksi ei nyt Pekan kannattaisi kovin hyökkäävästi käydä Venäjän kimppuun. Jos Venäjä saa päähänsä ajatuksen, että olemme heidän vihollisiaan, olemme sen jälkeen täysin Lännen armoilla, sen kiristyksen kohde. Maailma helposti hylkää ystävänsä ja naiivista Suomesta tehtäisiin pelkkä sodan syntipukki ja maksaja. Eräät suomalaisethan, toisilta suomalaisilta kysymättä, kovin mielellään maksavat muiden velkoja, elättävät loisina vihollisjoukkoja, paapovat näitä jopa sängyissään, peräti lisääntyen näille!
Kannattaisi suomalaisten tajuta NYT, että ystävyys Venäjän kanssa olisi meille hyödyllisempää, kuin ystävyys Lännen kanssa. Venäjä ei meitä pettäisi, Länsi pettää varmasti.Talvisotakin oli Erkon sota -Paasikivi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
BUAHHAHAHHAHAHAAHAHAHAAHAHAHAAHAHAAAAA
".....ttä ystävyys Venäjän kanssa olisi meille hyödyllisempää, kuin ystävyys Lännen kanssa. Venäjä ei meitä pettäisi, Länsi pettää varmasti...."
Venäläiset pettivät veljeskansansa ukrainalaiset ja hyökkäsivät maahan Ukrainan heikkona hetkenä. Nyt ovat sotineet vuodesta 2014 alkaen.
Suomi olisi arvokas Venäjälle - mutta ilman suomalaisia.Russofobi peräkammarista, jonne ei valo ylety.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putin haluaa Suomen itselleen.
Kokoomuslaisen märkää päiväunta.
- Anonyymi
Tänään UM Pekka Haavisto ratkaisee oman tulevan presidenttiyden
Samaan aikaan suomalainen laatumedia käy jo manipulatiivisin keinoin vaalikampanjaa vähintäänkin epäsuorasti Aleksei Navalnyi' n puolesta, vaikka hänelle ei ole edes duumallista oppositioasemaa.
Miksi meiltä pitää käydä näin voimallista informaatiosotaa toista vierasta suvereenia valtiota vastaan - luoden entistä jyrkempää vastakkainasettelun elintilaa tänne Suomeen - idän ja lännen vedenjakajalle?
Ja nyt tänään Haavisto käy elämänsä tilanteeseen
Hän voi voittaa koko potin tai tulla hävinneenä ammattilaistapaamisesta, jossa Venäjän perinteiden mukaan pitkäaikainen ulkopolitiikan pelaaja Sergei Lavrov opasti mitä kaikkea tuolla Navalnyi' n takana onkaan. On käynnissä venäläinen ruletti.
Pekka Suomesta on yleisinhimillinen ja humaani uuden ajan voima
Pekka voi löytää ratkaisuja, joiden tulokseksi Sergei puristaa ystävän kädellä kollegaansa. Haavisto voi olla nyt seuratuin suomalainen maailmalla, US-presidentti Joe Biden'iä myöten. Vähintäänkin EU-Brysselissä seurataan miten kahden prosentin jäsenvaltio osaa tehtävänsä viedä EU' ta Euroopan suurimpaan ja väkirikkaimpaan valtioon - Venäjään, siten, että Kreml näkee juuri Suomen omana valtionaan sille tärkeäksi rajanaapuriksi.
Toivotamme Pekalle taitoa, osaamista ja kykyä tuoda juuri se meille Suomelle ja koko Suomen kansalle paras neuvottelutulos. Olemmehan se valtio, josta presidentti Sauli Niinistö on viestinyt "hyvin palveluksia" kaikille kolmelle - presidentille Xi Jinping, Vladimir Putin ja nyt varmaankin Joe Biden.
Pekka on suuren muutosristeyksen edessä
Diplomaattisesti -sekaantumatta toisen omiin sisäisiin asioihin - saattaa se merkitä meille suuria jopa yllättäviä asioita - alkaen kaukaa pohjoisesta - Petsamon Liinahamarista!
Venäjä on meille historiaa, takavuosien väkivaltaa, eilistä kauppaa, mutta myös kaikkea seilaista mikä meille tunnustettiin idästä ja lännestä, jo ETYK-1975 - olimme puolueettomia, ja nyt myös tänä EU-aikakautena.- Anonyymi
Pekkahypettäjät eivät meinaa pysyä nahoissaan...jos vaikka sillä olisi mahkuja...
Tällä unelmoijalla on kyllä mennyt puurot ja vellit sekaisin. - Anonyymi
Meni aivan asiaytimeen!
- Anonyymi
Millä perusteella Luoma väittää että "koko Eurooppa seuraa tapahtumaa"?
- Anonyymi
Ei millään. Eihän se muutenkaan pysty väitteitään perustelemaan.
- Anonyymi
Etteköhön te ole hurahtaneet tyypilliseen suomalaiseen harhaan jossa Suomelle rakennetaan todellisuutta suurempaa roolia. Haavisto on opportunisti joka medialle rakentaa suurempaa spektaakkelia kuin todellisuudessa tapahtuu. Venäjällä vierailu on yksi tuhansista. Suuremmat keskustelut käydään Kiinan, Usan, Iranin, Syyrian jne kanssa. Suomella on marginaalinen rooli Venäjän ulkopolitiikasta, niin vähäinen että suurennuslasilla saa etsiä.
- Anonyymi
Suomen rooli EU:ssa on luokkaa 1,8 prosenttia!
- Anonyymi
Tuskin paljon Pekan puheita noteeraavat.
Iljasta varmaan kyselevät. - Anonyymi
Toivottavasti talloo hompin maanrakoon..
- Anonyymi
Putte ei ollut paikalla, ei voinut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Putte ei ollut paikalla, ei voinut.
Protokolla, se protokolla, mutta jos Putte olisi ollut kiinnostunut Pekasta, olisi tullut tervehtimään, mutta ei ollut kiinnostanut.
- Anonyymi
Ei sillä ole mitään merkitystä mitä hän siellä sanoo. Hän on muutenkin liian korrekti. Hän ei myöskään pilaa mahdollisuuksiaan presidentiksi. Tulemme pettymään jälleen kerran.
Venäjä nyt vain haluaa osoittaa, ettei sitä kiinnosta EU n mielipiteet tai yhteistyö EU n kanssa. Haluavat olla omavaraisia. EU vain on ollut liian sinisilmäinen rakentaessaan mm yhteisen kaasuputken ja kuvitellessaan että Venäjä yhtä äkkiä omaksuisi demokratian. Ihan tyhmä arvio EU lta. Ei niin tule koskaan käymään. Baltian maat olivat fiksuja liittyessään Natoon. Mikähän olisi tilanne jo niin ei olisi tehty. Kannattaisiko Suomenkin harkita vastaavaa, jos se vielä onnistuu, vakavasti.- Anonyymi
Pekkaa hypettävät samansuuntaiset, mikä tietysti on heidän asiansa.
Hyväksymme monisukupuolisuuden ja hekin saavat kirjoitella ajatuksiaan kuten tämä avaus on.
SANANVAPAUS KUNNIAAN!
- Anonyymi
Spede toi hyvin esiin Suomen ja venäjän tapaamisen ongelmat.
https://www.youtube.com/watch?v=uedd8wKvYIo - Anonyymi
Ilkka Luoma: "Suomi sijaitsee idän ja lännen vedenjakajalla"
Tuo ensimmäinen valheellinen lause jo kumoaa kaiken mitä siitä johdetaan.
https://www.verkkouutiset.fi/kansan-kasitys-puolueettomuudesta-allistyttaa-tutkijoita/#114bff36- Anonyymi
Euroopan unionin jäsenenä Suomi ei tietenkään voi olla millään geopoliittisella "vedenjakajalla" vaan osa länttä.
- Anonyymi
Verkkouutiset on Kokoomuksen propagandalehti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Verkkouutiset on Kokoomuksen propagandalehti.
Eipä taida olla, mutta Ilkka Luoman jatkuvasti toistama "Suomi sijaitsee idän ja lännen vedenjakajalla" pitää paikkaansa: lännestä katsoen heti itärajamme takaa alkaa suuri Venäjän maa.
Venäjän suunnasta tarkasteltuna Vaalimaalta alkaa Länsi-Eurooppa.
Siinä se vedenjakaja on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä taida olla, mutta Ilkka Luoman jatkuvasti toistama "Suomi sijaitsee idän ja lännen vedenjakajalla" pitää paikkaansa: lännestä katsoen heti itärajamme takaa alkaa suuri Venäjän maa.
Venäjän suunnasta tarkasteltuna Vaalimaalta alkaa Länsi-Eurooppa.
Siinä se vedenjakaja on.Erinomainen määrittely.
ILKKA LUOMA !! LUO TUO TARKASTI!
- Anonyymi
Haavisto oli liikaa ns. 1,7 prosentin EU-ääni. Suomen etujen ajaminen jäi olemattomiin.
- Anonyymi
Milloin Ilkka nostat esille Suome aidosti koskevia aheita kuten EU:n kehityssuunnan kohti liittovaltiota?
- Anonyymi
Kysyt itseltäsi keskustelupalstaa hyödyntäen.
- Anonyymi
Oli aikas diipa daapaa Pekan vierailu tai ainakin tiedotustilaisuus, Suomen kannalta ihan ok koska suhteet vaikutti puheiden perusteella jopa paranevan josko koskaan huonot ollutkaan. Mutta EU:n kannalta ei mitään liikettä suuntaan ei kä toiseen.
- Anonyymi
Joo, ei ole toiveita venäjän palaamisesta rehellisten ja arvostettujen maiden joukkoon.
- Anonyymi
Helsingissäkin laki kieltää pandemian takia suuremmat mielenosoitukset, ja kun kieltoa ei ole noudatettu - on poliisi hajottanut nuo laittomat mielenilmaukset. Näin myös muualla monissa EU-jäsenvaltioissa. Onko Venäjällä sama laki - kyllä on, tätä Haavisto ei ymmärtänyt tai halunnut huomioida.
Sekin on selvää, että diplomaattistatuksella toimivat vierasvaltioiden diplomaatit eivät voi sekaantua isäntämaansa omiin sisäisiin asioihin, joista nämä laittomat 'navalnistien' mielenosoitukset oli esimerkki, noihin ei diplomaattipassilla olevien pitänyt osallistua - suurin osa Moskovassa toimivista diplomaateista tiesi tämän menettelyn, eivätkä osallistuneet näihin laittomuuksiin. - Anonyymi
Tästäkin puhuttiin:
Valtaa mellakoinnilla tai kansanäänestyksillä - case Ukraina
Lännenmiehen hyväksymä demokratia on yhdelta osaltansa yleiset ja yhtäläiset vaalit. Usein vaaleissa valitaan edustajat, jotka sitten enemmän tai vähemmän noudattavat vaalilupauksiaan 1]. Demokratiaa kestää yleensä vaalikampanjan ajan.
Ukrainassa on käyty erikoisempaa ja suorempaa ”demokratiaa” - se alkoi todennäköisesti ukrainalaisnationalistien toimesta Maidan aukiolta – muutamien kymmenien tuhansien ihmisten toimesta. Lopulta kymmenkunta-parikymmentä tarkka-ampujaa ratkaisi pelin ja demokraattisilla vaaleilla valittu presidentti Viktor Janukovyts pakeni henkensä kaupalla (?) - ”omatunto pahana”.
Toinen vaihe oli kansanäänestys 1, jota lännenmiehet Kriminkään 2] osalta eivät hyväksy; pitävät perusteettomana, laittomana ja mitättömänä. Krimillä saattoi tapahtua vaalivilppi. Annettu tulos ei vastanne todellisuutta. Tosiasia on kuitenkin se, että Krimin liittämistä Venäjään kannatti varmasti enemmän paljon ihmisiä kuin mitä Maidan aukiolla oli tukijoita ja mellakoitsijoita, joiden myötä Ukrainan presidentti kaatui ja maan parlamentti ”uusittiin” ---
Tataarien, slaavien, turkkilaisten jne … historian siipien havinaa
Krimin historia on niin monivivahteinen, että sen monikansallisuudesta on aina syntynyt riitaa ja kulttuurihankausta. Tataarit Mongolian aroilta – karkoitus Siperiaan, paluu Krimille ja muut venäläisvaikutteet sekoittavat pakkaa ja monille jää mustapekka käteen – nytkin -kö?
Slaavilainen ruletti jatkuu
Nyt Itä-Ukrainassa Donetsk´in - ja Luhansk´in alue järjestivät kansanomaisen suoravaalin – kansanäänestyksenä numero 2, jossa ei paljonkaan esiintynyt lännenmiehen hyväksymiä menetelmiä – siis ”suoran demokratian vaalit” mitätöitiin laittomina – ei siis saa kansainvälistä hyväksyntää, tuskin edes Kiinasta.
Itä-Ukrainan osalta voidaan sanoa täytenä faktana,
että kansanäänestyksessä itsenäisemmän tien kannattajia oli monikymmenkertainen määrä siihen nähden mitä oli nationalisteja Maidan aukiolla mellakoiden aikana, kun vaaleilla demokraattisesti valittu presidentti ”ajettiin” maanpakoon.
Nyt lännenmiehet tukevat kaikin keinoin Ukrainan väliaikaishallintoa vt. presidentteineen. Kumpi tapa oli demokraattisempi – Kiovan Maidan operaatio, vai Donpassin alueen kansanäänestys? Kumpi oli lähempänä suuria kansanjoukkoja ja niiden tavoitteita?
Nyt näyttää edelleen siltä,
että Kiovan väliaikaishallituksen tueksi on saapunut amerikkalaisia yksityisarmeijoiden sotilaita, palkkasotureita – joiden tehtävä on opastaa kaikki läntiset keinot siirtää valtaa asein, terroriteoin, attentaatein ja muin menetelmin, joita on menestyksellä käytetty muun muassa Irakissa ja Afganistanissa – valheitakaan säästämättä.
Missä mennään – lännenmies;
onko Venäjä jo voittanut kisailun, kun USA vaatii yhä jyrkempiä keinoja Venäjän taltuttamiseksi. Onko Venäjä käyttänyt jenkkimenetelmiä – yksityissotilaita Krimillä ja Itä-Ukrainassa, jos näin – niin eikö USA:llekin pidä nyt tasapuolisuuden vuoksi asettaa myös pakotteita?
…
Tiedämmekö Suomessa edes siteeksi todellisuudesta?
Kuinka hyvin me suomalaiset olemme todellisuudessa jyvällä mitä slaavien keskinäisissä kahinoissa 3] tapahtuu? Kuinka hyvin me ymmärrämme, mistä on oikeasti kyse ja tiedämmekö riittävästi, jotta saisimme natojenkaajamme taltuttamaan vikuroivat natomopedinsa 4]. Suomea pusketaan nyt kaikista rööreistä Natoon – Ukrainan kriisi tekosyynä.
Olisiko viisainta ottaa kiinalainen filosofia käyttöön
… ja olla puuttumatta miltään kulmalta koko kriisiin – ja jättää asioiden hoituminen itsensä slaavien hoitoon. Jos tappalevat – niin sitten astaloivat puukkohippasilla – mutta ensin Ukrainasta pitäisi saada kaikki yksityisarmeijoiden sotilaat ja neuvonantajat pois, niin venäläiset kuin amerikkalaisetkin.
Me täällä lintukodossamme voimmekin sitten keskittyä vaalimaan naapuruussuhteita –
… kaikkiin ilmansuuntiin. Voimme huolehtia kaupasta, viennistä, vieraanvaraisuudesta meille tulevien turistien osalta ja koettaa tarjota parastamme, jotta saamme kysyntää palveluillemme ja tuotteillemme. Meille eivät kuulu kansainväliset selkkaukset.
Ottakaamme mallia Sveitsistä – he eivät puutu muiden ulkoisten sisäisiin asioihin. Ei tarvitse meidänkään – hoidamme vain lupauksemme ja täytämme velvoitteemme. Suomi pysykööt sotilaallisesti liittoutumattomana – kuten suuri kansan enemmistö kallupeista toiseen selkokielellä kertoo 5].- Anonyymi
Nyt tuli paskaa tuutin täydeltä. Luetko reppana edes lehtiä?
- Anonyymi
Haavisto teki virheen kun sekaantui Venäjän sisäisiin asioihin!
- Anonyymi
Et ymmärrä mikä on ulkoministerin tehtävä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ymmärrä mikä on ulkoministerin tehtävä?
Ulkoministerin tehtävä on edustaa omaa maataan ja toimia sen etujen mukaisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkoministerin tehtävä on edustaa omaa maataan ja toimia sen etujen mukaisesti.
Oikeusvaltiona Suomi ottaa esille myös ihmisoikeudet.
Häpeällinen suomettuminen ja Kekkosen aika on ohi.
- Anonyymi
Niikko piti Haaviston vierailua hyvänä suorituksena.
”Haavisto onnistui tasapainoilemaan vaikeiden kysymysten esittämisen ja hyvien suhteiden korostamisen välillä”, perussuomalainen ulkopolitiikan vaikuttaja sanoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niikko piti Haaviston vierailua hyvänä suorituksena.
”Haavisto onnistui tasapainoilemaan vaikeiden kysymysten esittämisen ja hyvien suhteiden korostamisen välillä”, perussuomalainen ulkopolitiikan vaikuttaja sanoi.Perussuomalaisten ulkopoliittisesta osaamisesta kertoo kaiken se, että puolueen "terävin kynä" ulkopolitiikassa on parvekelasiyrittäjä Niikko, joka on kunnostautunut tuomalla mm. kiinalaisen tiedustelutehtävissä olleen kenraalin eduskuntaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisten ulkopoliittisesta osaamisesta kertoo kaiken se, että puolueen "terävin kynä" ulkopolitiikassa on parvekelasiyrittäjä Niikko, joka on kunnostautunut tuomalla mm. kiinalaisen tiedustelutehtävissä olleen kenraalin eduskuntaan.
Tuohon väitteeseen olisi saatava todisteet, muutoin kyseessä saattaa olla kunnianloukkaus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisten ulkopoliittisesta osaamisesta kertoo kaiken se, että puolueen "terävin kynä" ulkopolitiikassa on parvekelasiyrittäjä Niikko, joka on kunnostautunut tuomalla mm. kiinalaisen tiedustelutehtävissä olleen kenraalin eduskuntaan.
Joo kyllä Niikon ulkopoliittinen osaaminen rajoittuu satujumalalle rukoilemiseen.
- Anonyymi
Kuinka kukaan viitsii harjoittaa tällaista Putinin perseennuolentaa ilmaiseksi?
Suomettumisen aika meni jo. Onneksi.- Anonyymi
Nyt puhutaankin "sveitsittymisestä"!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhutaankin "sveitsittymisestä"!
Eikä puhuta.
- Anonyymi
Meni tuo vierailu sitten niin tai näin, niin se kait on ainakin varmaa, ettei Eu ollut moisesta kovinkaan kiinnostunut, eikä muukaan maailma. Täällä vähän isotellaan usein näitä Suomen keskipisteenä olemisia.
- Anonyymi
Haaviston matka onnistui hyvin, koska ennakkojärjestelyt olivat kohdillaan - mitkä ulkoiset vaikuttimet olivatkaan lopulta asiahoidon takana - herää väkisinkin kysymys!
- Anonyymi
Hyvin selvisi Pekka hommastaan. Ei ollutkaan putlerin rakkikoiran retuutettavissa, valheilla vietävissä. Lierov hävisi tämän erän. Ei ihme ettei jakojäännöksessä ole tapaamisesta juuri uutisoitu.
- Anonyymi
Olikohan Pekalla "erityisavustaja" antamassa taustatukea, vieläpä valtion varoin kustannettuna?
Jeri Aallon, 23, tuhkimotarina – (TUHKALUUKKUtarina) eduskunnan kuoroesityksestä ulkoministerin erityisavustajaksi: ”Olen etuoikeutettu"
10.11.2019 klo 19:55
Jeri Aalto on päässyt näkemään nuoresta iästään huolimatta paljon Pekka Haaviston avustajana.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d246a568-1287-4b80-86c2-eb274eedaa3f
Humu-Pekka tykkää nuorista pojista. Ennen se osti kehitysmaalaisia mukaansa parturipojiksi. Nyt palkkaa valtion varoilla.
Miltä näyttäisi, jos 60-vuotias miesministeri palkkaisi avustajaksi itseään liki 40 vuotta nuoremman opiskelijatytön, jonka kanssa myös viihtyisi tiiviisti vapaa-ajallaan yhdessä. Tätä kysymystä voi kukin tykönään miettiä.
Haaviston ja nuoren avustajan yhteiset kuviot nousivat kootusti esille uusisuomi.fi -blogipalvelussa jo viime vuonna. Kirjoittaja Ari Pesonen totesi, että on varsin poikkeuksellista, että ulkoministeri ja hänen erityisavustajansa yhdessä purjehtivat Suomenlahdella kahdestaan.
https://www.suomenuutiset.fi/kukaan-ei-tieda-milla-meriiteilla-ja-ansioilla-23-vuotias-opiskelija-on-nostettu-ulkoministeri-pekka-haaviston-erityisavustajaksi/ - Anonyymi
Mitä varten Pekka muuten oli Lavrovia tapaamassa? Ihanko muuten vaan...aikansa kuluksi.
- Anonyymi
Eilen oli Suomen russofobien riemun päivä. Ulkoministeri Pekka Haavisto sanoi ”suorat sanat” suuren naapurimaan ulkoministeri Lavroville.
Tosin Haavisto ei sanonut, vaan luki paperista, mitä EU ja hänen avustajansa olivat paperille kirjoittaneet: Navalnyin vapauttaminen kärjessä, sitten Ukraina ja Krimi. Itse presidentti Niinistö kehui Haaviston esiintymistä.
Russofobinen ilta päättyi vielä kahden varmasti Venäjää vastustavan henkilön haastatteluun A-studioissa. Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raikin tiedetään sanovan Venäjästä vain kielteistä. Hän on muuten työskennellyt myös Suomen ulkopoliittisessa instituutissa. Myös Hannu Himasen mielipiteet olivat etukäteen tiedossa.
Tosiasia on, ettei Pekka Haavistolla ole minkäänlaista karismaa. Ei vaadi paljon viisautta lukea papereista EU:n kantoja. Ihmettelen, että Haavisto on edennyt noinkin pitkälle poliittisella urallaan.
Tulihan Haaviston suusta yksi uutinenkin. Ei ole olemassa Suomen ja Venäjän kahdenvälisiä suhteita irrallaan EU:sta. Suomella ei siis ole omaa ulkopolitiikkaa. Mihin ulkoministeriä tarvitaan?- Anonyymi
Suomen kansa halusi EU:n ja euron jäseneksi suurena enemmistönä. Tuohon kuuluu yhteinen ulkopolitiikka, jolloin olemme vahvempia esimerkiksi kleptokraattista Venäjää vastaan.
Venäjä taas yrittää rikkoa tuota suvereenia yksimielisyyttä - EU todennäköisesti päättää pakotteista, johon kuuluu kaasun osto Venäjältä. Sekös Putinia harmittaa ja hän yrittää rakkikoira Lavrovin avulla rikkoa yhteistä rintamaa.
Pitää muistaa, että Venäjä käyttää järjestelmällisesti sotilaallista hyökkäysvoimaansa ulkopolitiikan jatkeena. Tämän tavan se on perinyt Neuvostoliitolta.
Venäjä / Neuvostoliitto on Kiinan jälkeen eniten sotinut maa kun kriteereinä käytetään uhrilukua ja/tai sotavuorokausia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen kansa halusi EU:n ja euron jäseneksi suurena enemmistönä. Tuohon kuuluu yhteinen ulkopolitiikka, jolloin olemme vahvempia esimerkiksi kleptokraattista Venäjää vastaan.
Venäjä taas yrittää rikkoa tuota suvereenia yksimielisyyttä - EU todennäköisesti päättää pakotteista, johon kuuluu kaasun osto Venäjältä. Sekös Putinia harmittaa ja hän yrittää rakkikoira Lavrovin avulla rikkoa yhteistä rintamaa.
Pitää muistaa, että Venäjä käyttää järjestelmällisesti sotilaallista hyökkäysvoimaansa ulkopolitiikan jatkeena. Tämän tavan se on perinyt Neuvostoliitolta.
Venäjä / Neuvostoliitto on Kiinan jälkeen eniten sotinut maa kun kriteereinä käytetään uhrilukua ja/tai sotavuorokausia.Hämmästyttävän totuudenmuikainen tiivistys! Näitä lisää!
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar741954Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671067Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331008Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60863- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3788