Seksi ei ole sitoumusta raskauteen

Anonyymi

Raskaus voi olla vahinko. Niitä sattuu, ja lapsenteko on vasta seksin toissijainen juttu. Seksiä harrastetaan mukavuus mielessä. Siksihän ehkäisy on keksitty. Kun ei haluta lapsia. Mieskään ei ole ryhtymässä vanhemmuuteen kun haluaa tyydyttää seksi halunsa. Ei ole koskaan aiemminkaan halunnut isyyttä ja elatusvelvoitetta vaan seksiä. Nykyään ymmärretään että myös naisella on seksihaluja. Ennen ei uskottu naisella niitä olevan. Vasta 60-luvulka kun naisia yleensä kuunneltiin ekaa kertaa huomattiin että naisetkin tykkää seksistä eikä vain pelkää, koska miehen seksihalujen tyydytys tarkoitti naiselle kammottavia asioita eli raskautta. Naisen elämä pilalla pakotettuna äitinä, hyi.

Nyt nainenkin on yhtä taloudellisesti miehestä riippumaton yksilö eikä mikään miehen jatke ja tyydytysreikä. Ja nainen on aina joutunut vastuuseen miehenkin seksi tyydytyksen seurauksesta vaikkei olisi itse nauttinut tippaakaan. On jopa pakotettu ja raiskattu. Kohtuullista on että abortti on automaattinen sitä halutessa, samoin kuin ehkäisy. Naisen ei tarvi olla mikään miehen tekojen seurausten kantaja.

Lapsenteko vapaaehtoisesti on eri asia. Kun halutaan perhe.

57

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Ei ole koskaan aiemminkaan halunnut isyyttä ja elatusvelvoitetta vaan seksiä."

      Sinulla ei sitten ilmeisesti ole muunlaista kokemusta miehistä kuin olla heille pelkkänä p.anopuuna, sekin luuultavasti paremman puutteessa?

      "Naisen elämä pilalla pakotettuna äitinä, hyi. "

      Onneksi adoptiokin on keksitty. Ettei joudu johonkin vielä pilaantuneempaan elämään, kuten syyllisyyst.raumaisena katkerana aborttöörinä, hyi.

      "Kohtuullista on että abortti on automaattinen sitä halutessa, "

      Missään määrin kohtuullista ei ole tietenkään että omat mukavuusvalinnat ja vastuu niiden seurauksista laitetaankin itsekkäästi pakottamalla jonkun toisen, eli tässä tapauksessa viattoman lapsen maksettavaksi. Ja mitä kalleimmalla, koko ihmiselämän hinnalla.

      • Anonyymi

        Miehethän tykkää panosta. On äärifeminismiä kieltää miehiltä heidän oikeutensa seksiin, suorastaan misandriaa. Naiset kantakoot seuraukset, mitäs meni syntymään naiseksi. Biologinen fakta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä kukaan abortinvastustaja ei vaadi miehelle mitään velvoitteita panoistaan.

        Niin kauan kuin miehiä ei pakoteta kantamaan isän vastuuta ei voida pakottaa myöskään naisia synnyttämään.

        Isä tarkoittaa isyyttä arkipäivässä ja puolta elatus ja hoitovastuuta lapsesta. On selvää ettei kukaan mies halua tätä vain seksin vuoksi. Maksuna seksistä. Eikä naisen tarvitse maksaa sillon myöskään kehonsa pilaamisella ja raskaudella. Ei raskaus saa olla mikään rangaistus.

        Abortti on sekä nainen sen että miehen etu.

    • Anonyymi

      Ei mieskään sitoudu vanhemmuuteen kun haluaa irtopanoa.

      • Anonyymi

        Eikä naisenkaan tarvi koska ADOPTIO. Eli lapsia ei tarvi silti ryhtyä murhaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikä naisenkaan tarvi koska ADOPTIO. Eli lapsia ei tarvi silti ryhtyä murhaamaan.

        Niinpä, abortilla voidaan ehkäistä huono osaisuutta ja niitä lapsenmurhia mitä ennen oli ja vieläknin perhessurmia esiintyy.

        Sitä paitsi, jokainen synnyttänyt nainen on äiti. Ihan sama missä se lapsi on, asuuko missä. Adoptio on pahin asia naisen elämässä, kertoo ne jotka on lapsensa hylänneet.

        Oliko taas ihan omia mututoivehuttujasi kaikki vai joko vihdoin löytyy jotakin tilastoja tms. todistettakin näyttää?

        "abortilla voidaan ehkäistä huono osaisuutta ja niitä lapsenmurhia"

        Miten lapsia murhaamalla ehkäistään lasten murhia? Tajuatko edes miten järjettömiä taas sekoilet?

        "Sitä paitsi, jokainen synnyttänyt nainen on äiti."

        Samalla logiikalla jokainen aborttöörikin on sitten sitä, he ovat vaan tappaneet lapsensa.

        "Adoptio on pahin asia naisen elämässä"

        Kertoo missä ja kuka, traumoissaan katuva ja katkera mukavuusaborttööri murhattuaan ja hylättyään lapsensa viemäriin?
        Lapsensa rakastavaan kotiin "hylänneet" XD ei usein olekaan kokeneet sitä vielä paljon pahempaa, lapsen itsekästä murhaamista..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikä naisenkaan tarvi koska ADOPTIO. Eli lapsia ei tarvi silti ryhtyä murhaamaan.

        "Eikä naisenkaan tarvi koska ADOPTIO. Eli lapsia ei tarvi silti ryhtyä murhaamaan"¨

        Ennen adoptiota pitäisi jonkun olla vapaaehtoisesti raskaana 9 kk ja läpikäydä synnytys ja lapsivuodeongelmat, masennus ja fyysiset vammat. Hyväksyä työn menettäminen tai tulonmenetys. Ei sellaiseen juuri kukaan rupea. Jotkut huumehörhöt ja juopot jotka on liika laiskoja tekemään abortteja. Antavat vain raskauden jatkua kun pitää narkata eikä oikein muuta ole mielessä, Sitten lapsi, joka on aivoiltaan vammainen laitetaan lastenkotiin kun ei kukaan niitä vammaisia huoli.

        Jos joku sellaiseen viitsii ruveta niin siitä vaan. Pääasia että on oma valinta. Lapsemurhaan ei kenenkän tarvi rueta sen takia justiin kun on tämä aborttioikeus.

      • Anonyymi
        Aune-täti kirjoitti:

        "lapsivuodeongelmat, masennus ja fyysiset vammat. "

        Joita tulee kuinka monelle, vai pitäisikö kysyä kuinka harvalle?

        "Hyväksyä työn menettäminen tai tulonmenetys."

        Miksi ihmeessä työn menettäisi kun ei ole jäämässä edes pitkälle äitiyslomallekaan? Eihän raskauden takia käsittääkseni saa antaa potkuja.
        Voitaisiin ne tietenkin korvata jos jotakin tulonmenetyksiä tulisi.

        "huumehörhöt ja juopot jotka on liika laiskoja tekemään abortteja."

        Jopa sellaisilla on mittaamattomasti enemmän sydämensivistystä kuin mukavuusaborttööreillä ym. sitä ylistävillä, jotka pitää itseään korkeimpana sivistyksen huippuna joutavilla ylikoulutuksillaan ym. trendifeminatsismi vouhotuksillaan. Sydämen sivistystä ja moraalia vain ei saakaan hankittua koulun penkkejä kuluttamalla..

        "Lapsemurhaan ei kenenkän tarvi rueta sen takia justiin kun on tämä aborttioikeus."

        Eli lepsulain varjolla mahdollistettu lapsen murha kohtuun.

        Synnytysmasennus yhdistys sanoo että masennus joka viidennelle äidille, erilaatuisia vammoja on lueteltu täällä usein. Moni nainen kuolee synnytykseen joka vuosi.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/12123444/onko-abortti-vaarallinen

        Tässä lueteltuna ne mitä raskaudesta voi odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "lapsivuodeongelmat, masennus ja fyysiset vammat. "

        Joita tulee kuinka monelle, vai pitäisikö kysyä kuinka harvalle?

        Synnytysmasennus yhdistys sanoo että masennus joka viidennelle äidille, erilaatuisia vammoja on lueteltu täällä usein. Moni nainen kuolee synnytykseen joka vuosi.

        Eli ei mitään todisteita mutuillesi, TAASKAAN. XD
        Kerropa nyt samalla että 6 kertaa useammin abortin tekijä tappaa itsensä seuraavan vuoden sisällä kuin synnyttänyt. ;) Että siinä sitä karua faktaa kuvaamassa kumpi teko masentaa enemmän.. ainiin, mutta se onkin täällä valtava HYS HYS..!

        "Tässä lueteltuna ne mitä raskaudesta voi odottaa."

        "Faktasi" ovat siis nettihuutelijoiden, trollien ym. keskusteupalstojen oksennusten varassa. XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "lapsivuodeongelmat, masennus ja fyysiset vammat. "

        Joita tulee kuinka monelle, vai pitäisikö kysyä kuinka harvalle?

        "Hyväksyä työn menettäminen tai tulonmenetys."

        Miksi ihmeessä työn menettäisi kun ei ole jäämässä edes pitkälle äitiyslomallekaan? Eihän raskauden takia käsittääkseni saa antaa potkuja.
        Voitaisiin ne tietenkin korvata jos jotakin tulonmenetyksiä tulisi.

        "huumehörhöt ja juopot jotka on liika laiskoja tekemään abortteja."

        Jopa sellaisilla on mittaamattomasti enemmän sydämensivistystä kuin mukavuusaborttööreillä ym. sitä ylistävillä, jotka pitää itseään korkeimpana sivistyksen huippuna joutavilla ylikoulutuksillaan ym. trendifeminatsismi vouhotuksillaan. Sydämen sivistystä ja moraalia vain ei saakaan hankittua koulun penkkejä kuluttamalla..

        "Lapsemurhaan ei kenenkän tarvi rueta sen takia justiin kun on tämä aborttioikeus."

        Eli lepsulain varjolla mahdollistettu lapsen murha kohtuun.

        "Sydämen sivistystä ja moraalia vain ei saakaan hankittua koulun penkkejä kuluttamalla..

        Sitä" sydämenvistystähän"täällä on useaan kertaan nähty. Liekö hankittu kaljaterassilla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Sydämen sivistystä ja moraalia vain ei saakaan hankittua koulun penkkejä kuluttamalla..

        Sitä" sydämenvistystähän"täällä on useaan kertaan nähty. Liekö hankittu kaljaterassilla?

        Enemmän sitä sielläkin näkee kuin niissä "kouluissa" joita sinä olet käynyt.

    • Ei kukaan hitossa nyt lähde paarista panemaan jonkun puolitutun kanssa tarkotuksena perustaa perhettä tai tehdä lapsia. Tämä on ihan selvä asia. Eikä jostain mokasta nyt voi mitään elinkautista naiselle langettaa siitä että sattu ehkäisy pettää tai unohtuu kun oli niin hönössä.

      • Anonyymi

        Eihän täällä kukaan olekaan elinkautisia kenellekään vaatinutkaan, joten trollauksesi oli varsin ala-arvoinen. Mutta vastuunsa jokaisen pitää kantaa tekemisistään, oli sitten jurrissa tai ei. Ei huolimattommus tai vahinko ole mikään oikeutus ruveta toisten elämää lopettamaan. Saahan rattijuoppokin seurauksen omasta toileilustaan ja vastuuttomuudestaan ja vielä rajumman, mitä enemmän oli jurrissa. Oppikaa jo ihmeessä toimimaan vastuullisesti ja lopettakaa tuollainen lässytys. Äitinkö pitäisi tulla vielä pyllykin pyyhkimään????

        Onko lapsi siis rangaistus naiselle? Vähän samaan tapaan kun rattijuoplla kortin menetys ja vankila. Miksei miestä tuomita?

      • Anonyymi

        Millä tavoin sitten kuvittelet monien naisten toimivan jos päättävät hankkia yksinään lapsen?
        Vasta hiljattain yksinäiset naisetkin on hyväksytty julkiselle puolen hedelmöityshoitoihin, eikä kaikki sittenkään sinne ensimmäisenä halua mennä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän täällä kukaan olekaan elinkautisia kenellekään vaatinutkaan, joten trollauksesi oli varsin ala-arvoinen. Mutta vastuunsa jokaisen pitää kantaa tekemisistään, oli sitten jurrissa tai ei. Ei huolimattommus tai vahinko ole mikään oikeutus ruveta toisten elämää lopettamaan. Saahan rattijuoppokin seurauksen omasta toileilustaan ja vastuuttomuudestaan ja vielä rajumman, mitä enemmän oli jurrissa. Oppikaa jo ihmeessä toimimaan vastuullisesti ja lopettakaa tuollainen lässytys. Äitinkö pitäisi tulla vielä pyllykin pyyhkimään????

        Seksikö on verrattavissa rattijuoppouteen? Olet sekaisin.

        Kyllä, molemmat aiheuttavat monta ihmiskuolemaa vuodessa, kun järki ja valinnat eivät ole kunnossa!

        Moni asia aiheuttaa kuolemia: liikenne, erilaiset onnettomuudet, sairauskohtaukset, huolimattomuus jne. Rattijuoppous on rikos, abortti taas ei ole. Vertauksesi ontuu.

        Sinä annat ymmärtää, että kun ihminen seksiä harrastaa, hänen on sen seurauksena aina, ikuisesti ja jatkuvasti oltava valmis siihen, että nainen tulee raskaaksi. Sinä kiellät periaatteessa kaikki inhimillisesti ajatellen tärkeät ratkaisun osaset. Sinun maailmassasi teidän muiden asia on päättää naisen puolesta, jos nainen ei muuten osaa oikein valita.

        Taas on tositrolli kiivastelemassa, väärinlukemassa ja valehtelemassa: "annat ymmärtää, että kun ihminen seksiä harrastaa, hänen on sen seurauksena aina, ikuisesti ja jatkuvasti oltava valmis siihen, että nainen tulee raskaaksi"!!!! En anna ymmärttä tuollaista kuvittelemasi soppaa, vaan peräänkuulutan vastuullisuutta ja harkintaa, mikä palstan aborttioikeuskiihkoilijoille näköjään aiheuttaa luetun ymmärtämisen ongelmia ja suoranaista trollausta, kun eivät osaa asiallisesti asiaa käsitellä. No se ei ole uutta, ei ensimmäinen sadas kerta, kun aivotoiminta pyörii abortin edistämisen tasolla aina ja kaikissa kirjoituksissa ymmärtämättä ihmisen vastuullisuutta omista toimistaan ja niiden seurauksista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Millä tavoin sitten kuvittelet monien naisten toimivan jos päättävät hankkia yksinään lapsen?
        Vasta hiljattain yksinäiset naisetkin on hyväksytty julkiselle puolen hedelmöityshoitoihin, eikä kaikki sittenkään sinne ensimmäisenä halua mennä.

        "Millä tavoin sitten kuvittelet monien naisten toimivan jos päättävät hankkia yksinään lapsen?
        Vasta hiljattain yksinäiset naisetkin on hyväksytty julkiselle puolen hedelmöityshoitoihin, eikä kaikki sittenkään sinne ensimmäisenä halua mennä."

        Mihinkäs asiaan tämä nyt liittyykään???
        Jos nainen haluaa yksin lapsen niin haluaa yksin lapsen. Mutta jos ei nainen halua yksin lasta niin ei halua yksin lasta. Ihan yksinkertaista. Kai siinä nyt sitä halua justiin kysytään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moni asia aiheuttaa kuolemia: liikenne, erilaiset onnettomuudet, sairauskohtaukset, huolimattomuus jne. Rattijuoppous on rikos, abortti taas ei ole. Vertauksesi ontuu.

        Sinä annat ymmärtää, että kun ihminen seksiä harrastaa, hänen on sen seurauksena aina, ikuisesti ja jatkuvasti oltava valmis siihen, että nainen tulee raskaaksi. Sinä kiellät periaatteessa kaikki inhimillisesti ajatellen tärkeät ratkaisun osaset. Sinun maailmassasi teidän muiden asia on päättää naisen puolesta, jos nainen ei muuten osaa oikein valita.

        "abortti taas ei ole. "

        Mitä höpiset.. tottakai sekin voi olla myös rikos!

        "hänen on sen seurauksena aina, ikuisesti ja jatkuvasti oltava valmis siihen, että nainen tulee raskaaksi."

        No eikö sitten ole, jos kyseessä on hedelmällisessä iässä oleva nainen?

        "Mihinkäs asiaan tämä nyt liittyykään??? "

        Tähän väitteeseesi,
        "Ei kukaan hitossa nyt lähde paarista panemaan jonkun puolitutun kanssa tarkotuksena perustaa perhettä tai tehdä lapsia. Tämä on ihan selvä asia."
        vai etkö muista enää mitä tuli lauottua?

        Miten tuo kommenttisi liittyi yhtään mihinkään? Ihan kummallista höpinää.

        Asiat on niin selkeän yksinkertaisia. Jos nainen haluaa lapsen, hän sen synnyttää. Jos nainen ei halua lasta, hän ei synnytä. Mitä asiaa mutkistamaan.

        Se, miten joku lapsensa hankkii ei liity mitenkään tähän. Joku hankkii lapsen valikoidusta spermasta tai valikoidusta miehestä, mutta kun ei satunnaispanon kanssa paneminen tarkoita että ollaan hankkimassa lapsia vaan kyse on ihan hauskanpidosta tai muusta.

        "Jos nainen ei halua lasta, hän ei synnytä."

        Tai synnyttää ja antaa hänet lapsen haluaville. Kumma kun tämä parempi vaihtoehto tuntuu ss-sakilta aina "unohtuvan".

        "kun ei satunnaispanon kanssa paneminen tarkoita että ollaan hankkimassa lapsia"

        Tai sitten tarkoittaa. Mistä sinä kenenkin tavat voit tietää?

        Jos nainen ei halua olla raskaana hänen ei tarvitse olla raskaana.

        Ei tämän vaikeampaa asia ole.

        Jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna.

        Lässyti lässyn, kerro nyt siltä tekopyhistelyltäsi MITEN lapsi voi 'syntyä toivottuna' jollei saa edes ELÄÄ niin kauaa??

        Joo, murhanhimokit murhaa varmasti, lakipykälistä piittaamatta ja niiden estämättä. Mikä uutinen tämä nyt oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän täällä kukaan olekaan elinkautisia kenellekään vaatinutkaan, joten trollauksesi oli varsin ala-arvoinen. Mutta vastuunsa jokaisen pitää kantaa tekemisistään, oli sitten jurrissa tai ei. Ei huolimattommus tai vahinko ole mikään oikeutus ruveta toisten elämää lopettamaan. Saahan rattijuoppokin seurauksen omasta toileilustaan ja vastuuttomuudestaan ja vielä rajumman, mitä enemmän oli jurrissa. Oppikaa jo ihmeessä toimimaan vastuullisesti ja lopettakaa tuollainen lässytys. Äitinkö pitäisi tulla vielä pyllykin pyyhkimään????

        "Mutta vastuunsa jokaisen pitää kantaa tekemisistään, oli sitten jurrissa tai ei
        Abortti on parasta vastuunkantoa. Se säästää monilta murheilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta vastuunsa jokaisen pitää kantaa tekemisistään, oli sitten jurrissa tai ei
        Abortti on parasta vastuunkantoa. Se säästää monilta murheilta.

        Miten vastuuta kannetaan sitä pelkurimaisesti pakenemalla siitä mistä aita näyttä matalimmalta?

        "Se säästää monilta murheilta."

        Kaikesta päätellen tasan päinvastoin. Murheet jatkuu takuulla hamaan hautaan lapsen tappajan kiduttavassa syyllisyysvankilassa.

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus! Naisella on oikeus nauttia seksistä samalla lailla kuin mies. Vastuuta on siinä että yrittää ehkäistä mutta ehkäisyäkin voi pettää. Siksi abortti on hyvä keino torjua naisen elämän pilalle meno.

      • Anonyymi

        "Siksi abortti on hyvä keino torjua naisen elämän pilalle meno."

        Se on ainoastaan "hyvä" keino pilata kaksi elämää lopullisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Siksi abortti on hyvä keino torjua naisen elämän pilalle meno."

        Se on ainoastaan "hyvä" keino pilata kaksi elämää lopullisesti.

        Kyllä se lapsi monta kertaa useammin tuhoaa naisen elämän kuin abortti. Miksi muuten olisi niin paljon huostaanotettuja lapsia. Jos lapsi olisi aina iloinen asia, huostaanottoja olisi 0 kappaletta. Onneksi on aborttioikeus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Aina toi typerä adoptiokortti joka ei ole realismia vaan utopiaa.

        Vieläkään en ole saanut siihen vastausta kuinka aborttini on muka pilannut elämäni. Jos nyt vihdoinkin vastaisit; yksilöit jokaisen asian minkä koet että se on ollut "tieni tuhoon". Sinulla pitää olla perustelut väitteittesi tueksi. Joten odottelen mielenkiinnolla.

        Itse olen elämääni erittäin tyytyväinen, ei ole mitään huolta muuta kuin omista asioistani.
        Eräs sukulaisnainen sanoi osuvasti lapsista: pienenä pienet murheet, isona isot murheet.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Aika monelle muulle, sinua fiksummalle se on ihan realismia. Sinun utopioissasi kaikki lapset pitää aina tappaa.

        "Vieläkään en ole saanut siihen vastausta kuinka aborttini on muka pilannut elämäni."

        Vieläkään et tajua vaikka jo muutaman kymmenet kerrat on vastattu?
        Kenenkään tolkun ihmisen ei ole vaikea huomata missä jamassa olet, eihän muut kuin elämänsä syyllisyystraumoilla pilanneet joudu mm. valehtelemaan raivoisalla vimmalla yleisesti tunnetuista tosiasioita.

        "Itse olen elämääni erittäin tyytyväinen"

        "Tyytyväinen" joutuu varmaankin pakonomaisesti vakuttelemaan ympäriinsä vuosista seuraaviin itsepetoksellista "onneaan". XD

        "isona isot murheet."

        Varmaan tämä pätee juuri sinun kohdallasi. Tosin sinulle tuli eräästä "pienestä" ja mitä teit sille koko loppuelämän rappeuttanut ISO murhe.

      • Anonyymi
        Aune-täti kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        TROLLIIIIII!

      • Anonyymi
        Aune-täti kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Sinustahan se ei ole koskaan turhaa ja tappaa pitäisi milloi vaan sattuu huvittamaan.
        Normaalit ihmiset sen sijaan ymmärtää esim. tilanteen jossa on tuloksena joko kaksi tai "vain" yksi kuollut, ts. abortti kuolemanvakavilla terveyssyillä. Kumma kun tämäkin aina vain "unohtuu" ja joutuu joka välissä vääntämään uudestaan ja uudestaan..
        Ja turhaa sitä on täällä huudella jotain uskisten vastauksia, mene sinne aiheen mukaisille palstoille josta niitä voit saadakin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Aika monelle muulle, sinua fiksummalle se on ihan realismia. Sinun utopioissasi kaikki lapset pitää aina tappaa.

        "Vieläkään en ole saanut siihen vastausta kuinka aborttini on muka pilannut elämäni."

        Vieläkään et tajua vaikka jo muutaman kymmenet kerrat on vastattu?
        Kenenkään tolkun ihmisen ei ole vaikea huomata missä jamassa olet, eihän muut kuin elämänsä syyllisyystraumoilla pilanneet joudu mm. valehtelemaan raivoisalla vimmalla yleisesti tunnetuista tosiasioita.

        "Itse olen elämääni erittäin tyytyväinen"

        "Tyytyväinen" joutuu varmaankin pakonomaisesti vakuttelemaan ympäriinsä vuosista seuraaviin itsepetoksellista "onneaan". XD

        "isona isot murheet."

        Varmaan tämä pätee juuri sinun kohdallasi. Tosin sinulle tuli eräästä "pienestä" ja mitä teit sille koko loppuelämän rappeuttanut ISO murhe.

        Ei tullut minkäänlaista murhetta. Tyytyväisempi olo vain.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Ei tullut minkäänlaista murhetta. Tyytyväisempi olo vain.

        Hehheheee,.. päivän vitsi tuli taas sieltä. XD Juu, erittäin "vahvasti" siltä näyttää..!! XD

      • Anonyymi kirjoitti:

        Hehheheee,.. päivän vitsi tuli taas sieltä. XD Juu, erittäin "vahvasti" siltä näyttää..!! XD

        Sinua se sitten on kiva provota, aina vaan hullumpia kirjoituksia. Varo ettei otsasuoni pamahda, otat pikkasen liian vakavasti nää kirjotukset täällä.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Sinua se sitten on kiva provota, aina vaan hullumpia kirjoituksia. Varo ettei otsasuoni pamahda, otat pikkasen liian vakavasti nää kirjotukset täällä.

        Mihinkäs ne nyt täällä pamahtelis, kun ei tarvi edes keksiä mitään toinen toistaan hätäisempiä valheitakaan, toisin kuin erään jota totuus ei miellytä. ;)
        Harmillistahan se varmasti on kun et onnistu huijaamaan ketään muita kuin itseäsi, jos sitäkään.

        Mitähän tämäkään kommentti tarkoitti?

    • Anonyymi

      Saama ja haluamispuolen on syytä keksiä entistä parempia motiiveja. Lihaahan se vain on sekin.

    • Anonyymi

      Hyvin sanottu 💪

    • Anonyymi

      Tämä koko palsta perustuu mielipiteisiin ja tunteisiin.
      Jos joku kokee että abortti on murha, älä tee sitä.
      Jos joku kokee että se ei ole murha ja tarpeellista, go for it.

      Loppujen lopuksi se on naisen oma päätös. Abortti ei ole mikään uusi keksintö, onko se sitten ollut laitonta vai ei.

      • Anonyymi

        Paitsi että lapsia suojelevilla on faktatkin niiden mielipiteiden tukena. Abortti on ihan perustellusti osoitettu murhaksi, kokee niin tai ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi että lapsia suojelevilla on faktatkin niiden mielipiteiden tukena. Abortti on ihan perustellusti osoitettu murhaksi, kokee niin tai ei.

        Abortti on, kuten huomaat, vaan mielipide asia, ei muuta.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Abortti on, kuten huomaat, vaan mielipide asia, ei muuta.

        Muuttuuko valheet harhoissasi todeksi kunhan jankutat niitä tarpeeksi monta kertaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muuttuuko valheet harhoissasi todeksi kunhan jankutat niitä tarpeeksi monta kertaa?

        On niin mukava kirjoitella tänne palstalle ihan huvin vuoksi ja väittää kaikenlaista ja jotkut menee lankaan.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        On niin mukava kirjoitella tänne palstalle ihan huvin vuoksi ja väittää kaikenlaista ja jotkut menee lankaan.

        " jotkut menee lankaan."

        Myönnät siis vihdoin valehtelevasi täällä, ihan vain huviksesi trollausmielessä ja että yrität huijata mahdollisimman monet muutkin samaan onnetomuuden suohon kanssasi!?
        Hyvä, ehkä sinullakin on sittenkin vielä toivoa ja alat hilljalleen edetä traumasi käsittelyssä.

        En valehtele mitään. Kerron vain miten asioihin suhtaudun. Itseälläsi on trauma siitä kun suhtaudun aborttiin niin huolettomasti. Täällähän pitäisi pohtia syvällisesti kuinka olen tehnyt murhan ja miten pitäisi myöntää vihdoinkin kamalat tosiasiat. Miksi myöntäisin asioita jotka eivät liikuta palaneen puupennin vertaa. On tässä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Tämä aborttipalstalla seikkailu on hermoja rauhoittavaa ja todellinen hupipalsta. Käyn täällä rentoutumassa.

        Valehtelet jatkuvasti, mikä kertoo lapsen tappamisen syvistä, vuosikymmenten syyllisyystraumoista, mutta tietenkin kiellät nämäkin vaikka ne on kaikkien huomattavissa.

        "eivät liikuta palaneen puupennin vertaa. On tässä tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Tämä aborttipalstalla seikkailu on hermoja rauhoittavaa ja todellinen hupipalsta. Käyn täällä rentoutumassa."

        Kaikkea sitä saakin lukea... XD Minkähän takia ei nyt ihan siltä vaikuta?

        Voit ajatella ihan mitä lystäät, täällä on mielipiteen vapaus.

    • Anonyymi

      Viimeinkin asiaa siitä miksi abortin kritisoiminen ja vastustus on vain sivullisten ulinaa, tekemisen puutteessa varmaan.

      • Anonyymi

        Kovastihan se eräitä näyttää harmittavan... kuten sinuakin, ;)

    • Anonyymi

      Valheidenisä iski jälleen.

    • Anonyymi

      Otsikkosi viittaa ikäväpalstan vahingollisimpiin tekijöihin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toni Niemisen lapset otettu huostaan

      Heidi Nieminen, Tonin ex vaimo onko kyseessä? Eihän Tonilla ole muiden naisten kans enää niin pieniä lapsia? Eli mitä siellä on tapahtunut? Neljä last
      Kotimaiset julkkisjuorut
      52
      2396
    2. Oma kansa ensin?

      Mitä tarkoittaa oma kansa ensin? Mihin verrattuna. Muitten kustannuksella? Miten voisimme olla erillään maailmasta? Mikä on se kansa, joka on vauras
      Maailman menoa
      456
      1787
    3. Yllätys! Maajussille morsian -sarjan maajussi ja tangokuningatar v. 2019 Temptation Islandissa!

      Oooo, Maajussille morsian kohtaa Tempparit… Aika villiä. Mitä tunteita herättää, aiotko katsoa nyt Temptation Islandia, jos olet katsonut Maajussill
      Tv-sarjat
      13
      1351
    4. Soini lähdössä viemään persuilta ääniä

      Soini harkitsee lähtevänsä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa ensi keväänä ehdokkaaksi. Myös EU vaalit parin vuoden kuluttua häntä kiinnostavat. Aika m
      Perussuomalaiset
      116
      1165
    5. Taas sun kuvaasi

      katselin 🤣🙆‍♂️
      Ikävä
      58
      949
    6. Bonussyy seuraavan askeleen ottamiselle

      Huvittaa jo valmiiksi joidenkin reaktio jos tulevaisuudessa näkevät meidät yhdessä.
      Ikävä
      57
      827
    7. Venäjän rintama romahtanut. Lännen pitää alkaa miettiä pilkotaanko venäjä useaksi pikkuvaltioksi

      Venäjän rintama näyttää romahtaneen täysin myös Hersonin suunnalla. Asiasta twiittaa muun muassa sotahistorian asiantuntija ja suomenkielistä Ukraina
      Maailman menoa
      180
      725
    8. Persut erotti rokotekriitikon

      Turun ”korona­paasaaja” heitettiin ulos perus­suomalaisten ryhmästä: https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009111451.html?share=b969f2bb00583cc8f0a2
      Maailman menoa
      176
      699
    9. Kysy mitä vain peurasta torstaina 6.10. kello 14-20

      Suomen riistakeskuksen asiantuntijat vastaavat Suomi24:n käyttäjien kysymyksiin Puhutaan peurasta -keskustelussa torstaina 6.10. kello 14—20. Valkoh
      Suomi24 Blogi ★
      12
      695
    Aihe