Rokotukset ovat hyvällä mallilla myös Islannissa, ja maan kokoontumisrajoituksia päästiin purkamaan etuajassa.
Rokotukset poistavat jo eri maiden koronarajoituksia
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Tehokas myös tositilanteessa
Israelin suurin terveyspalvelujen tarjoaja Clalit analysoi yhteensä 1,2 miljoonaa ihmistä. Heistä 600 000 oli saanut rokotteen ja 600 000 oli rokottamatta.
Ryhmät vakioitiin tilastollisesti, muun muassa asuinpaikan, terveydentilan ja tartunnan saamisen riskin osalta.
Rokotuksen saaneilla oireisten tartuntojen määrä laski 94 prosenttia verrattuna rokottamattomiin.
– On yksiselitteisesti selvää, että Pfizerin rokote on myös tosielämässä erittäin tehokas, viikko toisen annoksen saamisen jälkeen. Tämä tulos saatiin toki jo aikaisemmin kliinisissä testeissä, kertoo Clalitin tutkimusjohtaja Ran Balicer Sky Newsille.
Vakavien tautimuotojen määrä väheni 92 prosentilla. Tämä tulos on uusi, jota ei kliinisissä kokeissa ei vielä saatu selville.
Balicer kuitenkin painottaa, että huolimatta suuresta määrästä tutkittuja ihmisiä tulokset ovat vielä alustavia.
Huolestuttavaa että rokotteella, joka poistaa vain oireet mutta ei estä perinteisten rokotteiden tapaan itse tartuntaa tai sen levittämistä rokotetut saavat liikkua vapaasti ja rajoituksia puretaan. Sars-cov-2 viruksen määrä väestössä siis lisääntyy taas vaikka oireita ei rokotetuilla olisikaan. Tämä lisää uusien virusvarianttien riskia, myös sellaisten joihin rokotteen antama suoja ei tehoa ja jopa kohtalokkaiden virusvarianttien. Koronavirustartunnat pitäisi tukahduttaa maahantulijoiden pakkotesteillä ja omakustanteisilla pakkokaranteeneilla. Oireet poistava romote ei ole syy purkaa tartuntoja estäviä rajoituksia ja suosituksia, erityisesti maasta toiseen matkistuksessa.
Rokotteet+ovat+poistaneet+uusia+tartuntoja+Israelissa+jo+yli+98%.
Tekevät niin, että rajoitukset poistuvat rokotepassisilta eli rokotetuilta käytännössä. Lopulta rokotepassi muuttuu/muutetaan digitaalisesksi ihonaluspassiksi ja vain sillä pystyy asioimaan kaupoissa. Tuo luultavasti on jo ensi kesänä tai loppukesästä kaikissa diktatuurimaissa.
Maski aiheuttaa happivajetta. Jollakulla oli hapen saturaatioarvo laskenut hänen käytettyä maskia ja sen takia oli luopunut siitä sekä hoitotyöstä, jossa olisi ollut pakko sitä käyttää. Saturaatioarvo oli mennyt niihin lukemiin, mitä on tehostettua hoitoa saavilla. Jos hoitotajat tuolta tipahtaa, niin kuka siellä hoitaa enää? Ja aina tipahtaa, kun pakkomaskit pitää olla päällä. Lisänä toki haiheuttaa aivosolujen kuolemaan ja alzheimerin tautia.
Mitenkähän ne ovat miettineet sen, että millä perusteella rokottamaton ei saisi tilata ruokaa kotiinsa netistä? Mikähän selitys siihen keksitään?
Eilen kauppakeskuksessa lähelläni hengitti tosi raskaasti nuori nainen maskin kanssa. Tosi huolestuttavan kuuloista. Lisää tarvittaisiin lääkäreitä julkisuuteen, jotka varoittelisi. Vaikka toreille ja kauppakeskuksiin jakamaan lehtisiä, se on heidän velvollisuutensa.
Kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂
🙋🏼 😁🌷🌹🌼🌺🌞
*Hymyilee leveästi takaisin*
Faktattomiin epäisänmaallisten rokotevastaisiin väitöksiin kannattaa suhtautua kuten pienten lapsien väitteisiin. Ymmärtäväisellä Hymyllä. 🙂
Taidat olla botti.
Tehokkaasti rokottaneita maat aukaisevat yhteiskunta ja poistavat rajoitteita. Valoa tulvii tunneliin nyt rokotteiden takia.
Tehokkaasti rokottaneiden maiden päivittäiset tartunnat ovat laskeneet odotettua nopeammin.
Toivo herää kun tartunnat tippuu
Monessa maassa tartunnat tippuneet nopeasti
Tartunnat tippuvat ja rokotukset kiihtyvät
Suomessa vaan ei saada rokotuksia aikaan, ollaan sentään saatu oma virusmuunnos. Rokotetut kulkevat toki innokkaasti maskillisten seurassa ilman maskia, eihän se enää heitä haittaa.
Rokotukset suomessa annetaan kuulemma ensin HUS;in lääkäreille, ei hoitajille mikis?
Monessa paikassa lääkärit käyttävät suhteitaan ja saavat rokotuksia, vaikka eivät toimisikaan ns. sellaisissa työpaikoissa, että rokotukset olisivat ns kiirellisiä heille!
Eikö myös alunalkaen HUS;in lääkärit aloittaneet korona levityksen Levillä ollessaan joukko kokouksissa, vaikka toisin kiellettiin. Lääkäripäivät, koulutukset jne suurin joukoin.
Nyt maailmalla myös kaikki rikkaat maat ostavat ohi ja saavat rokotuksia esimerkiksi EU; n jne ohi kuten Englanti on saanut. Missä on EU; n rokotteet ja meilläkin ollaan kohta räjähdysaltis tilanne suomessa kun rokotteita ei toimiteta saada ja ne ohjataan muihin maihin.
Katsokaapa jos selvitään koronasta niin kuinka moni on ahnehtinut rahalla ja muilla vilpillisillä keinoilla, ahneus ja om napa ensin!
Tahti taitaa taas hidastua:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/huonoja-uutisia-astra-zenecalta-ei-saa-paikattua-eu-rokotetoimituksiaan-pystyy-toimittamaan-alle-puolet-sovituista-annoksista/8088554
Israelissa+tähti+vain+kiihtyy.+Nyt+tartunnat+ja+kuolemat+ovat+tippuneet+joo+yli+98%.
Israelin luvut paranevat aina vaan.