Enkä kyllä yhtään ihmettele. Ellei nuorisomme olisi niin aivopestyä se mellakoisi kaduilla ja polttaisi kutsuntapaperit ja nuoret reserviläiset sotilaspassinsa. Tämä maa on tuhon oma.
Yhä useampi kansalainen alkanut inhota koko Suomea?
Anonyymi
10165
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Jos olisin nuori vastavalmistunut 21-27 v muuttaisin Norjaan. En taatusti jäisi Suomeen.
Asiallista puhetta.
Joo, aivan kuten mäkihyppääjä aikoi muuttaa Tanskaan.
Aivan höpöpuheita tuollaiset.
Tanska ja Hollanti ovat sellaisia paikkoja mihin nuoren kannattaisi harkita muuttoa palkat siellä on paremmat kuin Suomessa ja työllistyminen mielekkäämpää. Tanskassa muutamia alueita esim Lolland on jo täysin pihalla mutta on siellä esim Kööpenhaminassa alueita missä voi elää mukavasti vaikka Norrebro tosin juutit nauravat että se on jo "Köpiksen lähi-itä". Maahanmuuttajien kanssa tulee kuitenkin toimeen missä tahansa jos vain haluaa. Amsterdam on rauhoittunut ja erityisesti nyt kun turistivirtoja on alettu ohjaamaan punaisten lyhtyjen alueelta pois kaupungin yleiskuva muuttuu.
Norja on kallis ja byrokraattinen maa Ruotsia vaivaa puolestaan hallitsematon väkivalta. Suomella ja Suomessa kaikki kielteinen ja lieveilmiöt ovat vasta edessä.
Jos Tanska on ensi kesänä auki käykää ihmeessä kurkkaamassa miten upea paikka tuo Nörrebrö on ohittaa mennen tullen erikoisuudessa Nizzankin
https://www.vagabondablogi.fi/norrebro-koopenhamina/
Samoin ja olisin mennyt todella lujaa.
Moni muistelee itsenäistä suomea, jolloin elintasopakolaisia ei ollut lainkaan. Oli sopivasti väriä kulttuurissa työperäisistä maahanmuuttajista.
Oli ne aikoja, huoh.
Puolustakoon ne suomea ketkä haluavat jotain maasta omistaa, minä en halua enää suomelta mitään, paskaa olen saanut tähän saakka, se riittää.
Koitappas muuttaa asennettasi. Tämä on kuitenkin " isänmaasi" vaikka tunnustat olevasi täällä muukalainen. Olet saanut täältä ilmaisen koulutuksen ja mahdollisuuden elää, vaikkakin muiden maksamilla verorahoilla. Sinulla on nyt velvollisuus antaa saamasi "almut" takaisin, esim. tekemällä työtä.
Me muut kyllä hyväksymme sitten sinut, mutta loisimaan tänne sinun ei kannata jäädä.
Tanskassa sitä saa vähän pössytellä kenenkään ahditelematta.
Tanskalaiset tekevät jo pisnistä pössyillä
https://yle.fi/uutiset/3-11140970
Onkohan Tanskan hallituskin jatkuvasti pilvessä?
Muukalaisiahan suomalaiset ovat omassa maassan siitä pitää huolen Heil Merkel.
Harva rakastaa Stalinin Venäjää, joten ei ihme että sinnepäin mentäessä väki häviää kyydistä.
Persut ovat onneksi suurena puolueena onnistuneet hidastamaan mielivallan tuloa Suomeen estämällä Marinin haluamat perustuslakimuutokset.
Persut saatteli 35000 mamua Suomeen vuonna 2015. Siinä on persuloisien "isänmaallisuus".
Persuilla ei ollut mitään tekemistä vuoden 2015 invaasioon. Pääministeri Sipilä kutsui heidät tarjoamalla taloaan asuttavaksi (mitä lupausta ei tyypilliseen kepulaiseen tapaan pitänyt) Ruotsi lähetti heidät ohjaamalla pohjoisen junaan ja sisäministeri Orpo toivotti tervetulleeksi pistämällä varusmiehet kantamaan matujen laukkuja
Ja tässä on kanssa yksi haitallisen poppoon pääjehu:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007806050.html
Kirjoitatte palturia, joskin luultavasti ymmärtämättänne.
EU (Saksa) toivotta 2015 kansainvaeltajat tervetulleiksi EU:iin.
Suomi ei näillä näkymin ole vielä pitkään aikaan valmis tekemään vastoin Berliinin määräyksiä.
Suomi alkaa olla mennyttä
Persujen "isänmaallisuus" se vaan jaksaa ilahduttaa.😒
Maa myydään tulonsiirto maaksi.
Pahempia oman pesän likaajia ei ole kuin persut. Täysin Pietarin asialla, eivät Suomen.
Vihreitten "oikeudenmukaisuus" se vasta on sairasta.
Mitä höliset? Keksit valheita, kun et muuta osaa.
Kyynisyydellä ja luovuttamisella mikään asia ei parane.
Eipä yltiö (perustelematon) optimismikään mitään auta. Italiat espanjat ranskat ja muut persreikä maat on kusessa ottaneet miljoonia muslimeita ja koittavat nyt selittää että
" sori rahaa ei olekkaan teidän elättämiseen koittakaa tulla vähemmällä toimeen"
Saa nähdä mitkä levottomuudet noihin maihin viellä leviää...
Suomea inhoaa pieni "isänmaallisuuttaan" mainostava joukko.
Jos inhottaa, niin lähtekää. Tuskin kenellekkään tulee ikävä.
Amirit ovat käyneet kusettamassa moukkaa suomea, mennen tullen ja lisää on tulossa, Soro noo!!
Nuoriso on kohtalaisen tyytyväistä nykyelämään. On mahdollisuuksia päästä eteenpäin opinnoissa ja elämässä muutenkin.
Siksipä nuoriso ei enemmältä elämöi, eika mellakoi. Tuo aivopesu on kyllä kaukaa haettua, lähinnä huvittavaa.
Suomen haukkujat ovat niitä, jotka eivät pärjää opiskelussa, eivätkä työllistymisessä. Ne haluavat rautasaappaat marssimaan kaduille ja diktaattorin neuvomaan miten pitää elää.
Tappelee kaduilla ja tapa toisiaan. Siinäkö se näkyy?
https://yle.fi/uutiset/3-11698738
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/57070f78-7726-4eee-b952-faf75ba9fda8
Sosiaaliturva on rapautettu ja perheet ajettu köyhyyteen.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007358672.html
https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/
Omilta on leikattu eläke ikää ja nyt eläkeputki pois. Rahat etelän maiden toimeentulon turvaamiseksi ,joiden toimeentulosta huoli näyttää olevan suurin ja etusijalla.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a2e93b1f-7615-4870-82e4-aeba58987f16
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005019101.html
Jos tämä on sitä glopaalia hyvinvointia ,entisen sijaan jossa ovet jätettiin auki yöksi turvallisin mielin ja huolehdettiin omien toimeentuloturvasta ,niin ei kiitos. Minulta ei tuolaiselle menolle tule kannatusta .
Noidenkin linkkien mukaan Suomi pärjää varsin hyvin eurooppalaisessa vertailussa, pohjoismaisessa jopa aivan kärkiluokkaa.
Juuri näin. Suomessa pärjää varsin hyvin, jopa oikein hyvin, kun opiskelee ammattiin. Silloin saa hyvän työpaikan ja menestyy elämässään.
Nämä epäisänmaalliset haluavat repiä suomalaisen hyvinvoinnin alas.
>entisen sijaan jossa ovet jätettiin auki yöksi turvallisin mielin ja huolehdettiin omien toimeentuloturvasta
Siihen aikaan kun "ovet jätettiin auki yöksi" ei ollut mitään sosiaaliturvaa. Nyt menee persulla aikakaudet sekasin.
Nurmijärvellä siitä ovesta tuli kerran kulkija joka tappoi talosta kaikki paikalla olleet. Vuosi muistaakseni 1956.
Joidenkin tutkimusten mukaan Suomi ei ole enää pohjoismainen hyvinvointivaltio vaan sen hyvinvointi on laskenut Portugalin tasolle. Eu-elvytyspaketin hyväksyminen ja Korona-pandemia vievät Suomea entisestään alaspäin. Suunta on huolestuttava, muut maat menevät hyvinvoinnissa ylöspäin, Suomi menee alaspäin.
Onko sellaista aikaa Suomessa ollutkaan, että ovet on jätetty auki yöksi? Ehkä jossakin pikkukylällä, mutta sielläkin päivällä,luuta oven päälle ja silleen, mutta ei yöllä.
Jokaisella on oma tapansa ilmaista ajatuksiaan. Ja pitäisikin olla. Niinkuin pitäisi olla myös oikeus päättää omista asioistaan kuten esimerkiksi Unkarilla, joka haluaa pitää oman kansansa puolta.
Suomen päättäjät ovat Eu ja Saksan-miellyttämisen mestareita. Pokkuroivat Eu:ta niin syvään kuin kykenevät ja samalla pyllistävät omalle kansalleen. Eihän se ole tyhmä, joka pyytää, mutta tyhmä se on joka maksaa.
>Niinkuin+pitäisi+olla+myös+oikeus+päättää+omista+asioistaan+kuten+esimerkiksi+Unkarilla,+joka+haluaa+pitää+oman+kansansa+puolta.+
Huhhuh.+Onko+vapaan+median+murskaaminen+ja+omien+valta-asemien+betonointi+tosiaan+perussuomalaisten+käsitys+oman+kansan+puolustamisesta?+Näinkö+pyrkisitte+toimimaan,+jos+saisitte+vaikkapa+40+%+äänistä?
Sitä+vallattomampaa+Sannaa+lainaten:+"Vastatkaa+kyllä+tai+ei!+Vastatkaa+kyllä+tai+ei!"
Kyllä muut puolueet kuin Persut vievät Suomen hyvinvointia alas. He kyllä luovat muille maille ja -maalaisille hyvinvointia, mutta Suomen ja suomalaisten hyvinvonnista he eivät välitä, se on heille kuin ilmaa.
Kouluttautua kannattaa aina, mitä enemmän, sen parempi. Koulutus tuo myös sivistystä! Kuitenkin moni akateeminenkin on työtön.
Eli pitää nyökytellä kaikkeen, että kyllä käy. Viekää kaikki, olkaa hyvä! Marin ihan selvästi sen kertoi, että Suomella ei ole varaa mihinkään EU.ssa sanoa, että ei, tämä ei käy Suomelle, vaan on alistuttava kaikkeen, mitä Saksa EU.n valtias käskee. Ei ole vaihtoehtoa. Onko se demokratiaa, ei , se on diktatuuria!
>Onko se demokratiaa, ei , se on diktatuuria!
Todellisuudessa kansa voi äänestää persuille murskaavan vaalivoiton sataprosenttisen vapaasti ja sen jälkeen voittekin erota kaikesta pakolaissopimuksia myöten, mikä varmaan tuottaa kansallemme suuren vaurauden ja onnen, kun ainoa maa jota silloin enää kiinnostamme on Venäjä.
Ja sitten toteutetaan muutenkin persupolitiikkaa, mitä ikinä se sitten lieneekin. No ainakin Yle murskataan paskaksi ja köyhille tulee de facto maksukanavapakko jos aikovat nähdä muutakin kuin loputtomia mainoksia.
Onko sellaista aikaa Suomessa ollutkaan, että ovet on jätetty auki yöksi?
Kyllä on, en kyllä kuullut että meidän kylällä kukaan olisi sulkenut ovet yöksikään vielä viime vuosituhannen lopulla, eikä sentään korvessa asuttu, kirkonkylään linnuntietä noin 3km. Jos olisi kuullut että joku sulkee ovet yöksi, olisi ihmetelty että mitähän ne pelkää.
Maahanmuuttopolitiikkaakin voi olla tiukempaa ja löysempää. Suomen Punavihreät harrastavat mahdollisemman löysää maahanmuuttopolitiikkaa. Espanjassa on sosialistihallitus, siellä Marokosta tulleet pilaavat Kanarian saaret. Tanskassa demarit eivät ota yhtään maahamuuttajaa. Italiassakin on tullut esiin selvästi, kun on sosialistihallitus, maahanmuuttopolitiikka on erittäin epäjärkevää, muulloin maahanmuuttopolitiikka järkevöityy. Kuitenkin nämä maat kuuluvat EU.hun ja voivat tehdä joko järkevää tai järjetöntä maahanmuuttopolitiikkaa.
Suomen punavihreät tekevät kahjoa maahanmuuttopolitiikkaa, toisin kuin moni muu EU:hun kuuluva maa, mutta Suomi onkin Punavihreiden vallassa Hölmölandia.
Yle tuskin poistuu Persujen hallituksessa ollessa, toki Yle:ä voisi kyllä kehittää Suomi-myönteisempään suuntaan. Suhteet kaikkiin muihin maihin, myös Venäjään pitää pitää kunnossa, myös kauppasuhteet. Venäjän välisellä kaupalla Suomi on aiemminkin luonut Suomeen hyvinvointia. Tuskin Italia ja Espanja ovat Suomelle merkittäviä vientimaita, jota on niin kovasti korostettu niiden elvytyslainassa.
Kuulostaa tynnyrimäiseltä kasvualustalta.
Vielä vähemmän pärjäisivät ulkomailla.:D:D
>Suomen Punavihreät harrastavat mahdollisemman löysää maahanmuuttopolitiikkaa.
Vai niin. Miten tämä on viime vaalien jälkeen käytännössä ilmennyt? Perussuomalaiset kansantovereineen päästivät 2015... niin, aika Helvetin monta æhlæmiä. Paljonkos punavihreät ovat päästäneet?
Et kai ole unohtanut, että Mestarin mukaan Venäjä on Suomelle uhka ja meidän tulisi sen vuoksi liittyä Natoon? Oletko samaa mieltä kuin hän?
Aloittaja+onj+oikeassa.+Idari-+nieleskijä+persut+ovat+jo+vallannet+20%+kansasta+populismilisilla+huudoillaan.
En+tunne+enään+tätä+isänmaaksi+ja+siirän+firmani+Viroon.
🤪🤪🤪🤪🤪🙃😁
Tuskin kovin moni haluaa näitä skenaarioita Suomeen mitä on nyt Ruotsissa
https://mvlehti.net/2020/08/15/henkirikollisuus-ruotsissa-pahenee-entisestaan-lasten-raiskaukset-lisaantyivat-perati-40-kesakuussa-2020/
https://mvlehti.net/2019/07/07/ruotsi-sodassa-jarisyttava-uutiskooste-tilanteesta-kesa-heinakuussa-2019-pt-media/
Väärä linkki. Ei avata.
Miksei+mitävittulaiset+kirjoita+koskaan+mitään+diktatuuri+Venäjän+kaameista+oloista?+Tulotasokin+on+siellä+laskenut+jo+11+%+vuodesta+2013.+Nyt+piti+vehnän+vientiä+rajoittaa,+kun+kansalla+alkaa+olla+vaikeuksia+ostaa+edes+ruokaa.+Mites+Ruotsissa?+Putinin+kleptokratia+toivoo,+että+vientitullit+alentaisivat+hintoja.+Kyllä+siellä+oikeasti+pelätään+mitä+tapahtuu+kun+kansa+saa+tarpeekseen,+mutta+MV+ei+"sattuneesta+syystä"+koskaan+"tiedä"+mistään+mitään.
Huippuhyvinvointivaltioiden+päälle+kyllä+oksennetaan+mitävittulaisten+mahan+koko+sisältö+paksusuolta+myöten.+Hyi+Helvetti.+🤮💩👎🏻🚮⬇️
Veäjällä on eletty huonompiakin aikoja, puutetta kaikesta ja pitkät jonot. Suomen suunta kaikessa on alaspäin, kun muiden maiden kehitys kulkee ylös, se on huolestuttavaa.
>>Suomen+suunta+kaikessa+on+alaspäin,+kun+muiden+maiden+kehitys+kulkee+ylös,+se+on+huolestuttavaa.<<
Viime+vuonna+Suomella+tuli+vähemmän+koronaa+takkiin+kuin+monella+muulla+ja+tänä+vuonna+bkt:n+odotetaan+kasvavan+2-3+%.+Mikä+on+se+mittari+jolla+mennään+alaspäin,+näytä.
Tiedetäänhän se toki.
Kaikki!
Suomi on harvaan asuttu maa ja täällä asu pieni, varautunut ja tunnollinen kansa.Se on auttanut Suomea koronahoidossa. Korona-tartunnat ovat tulleet ulkomailta ja sen hallitus on antanut tapahtua vapaasti vedoten Suomen perustuslakiin, jotta se ei voi velvoittaa ulkomailta tulevia testeihin eivät karanteeneihin eikä oikein mihinkään, vaan korona voi ulkomailta tulevien mukana vapaasti uiskennella Suomeen.
Eikö Suomen perustuslaki ole luotu suojaamaan suomalaisia korona-virukselta, vaan pelkästään toteutuu ulkomaalaisten oikeuksissa? Taas tämä toistuu, hallitus ajaa pelkästään ulkomaalaisten oikeuksia, ei välitä suomalaisten oikeuksista.
Olen perin pohjin kyllästynyt tällaiseen hallitukseen, joka katsoo ja toimii kaikessa vain ulkomaalaisten edun ja oikeuksien asianajajana, ja vähät välittää oman maan kansan oikeuksista. Suomalaiset ovat lainsuojattomia.
Pitääkö uppoava laiva jättää ja hylätä, ei vaan pitää tehdä jotakin asian hyväksi, jotta laiva saadaan taas oikealle reilalle ja asiat menemään oikeaan suuntaan?
Siksi äänestän nykyään Persuja, ainoaa Suomen ja suomalaisten puolesta puhujaa. Muille puolueille on tärkeää vain, EU ja ulkomaalaiset, vähemmistöt, rikolliset ja heidän oikeutensa. Suomalaisille ei mitään hyvää suotaisi. Uhritkin jäävät vaille suojelua, kun joka asiassa puhutaan vain rikollisten oikeuksista.
Viimeksi Ohisalo puhui ulkomaalaisista haavoitetuista je heidän auttamisistaan. Mitä ihmeen haavoitettuja ovat maahanmuuttajat jotka tulevat turvapaikkaa Suomesta hakemaan ja sitten turvamaassa huijaavat, tekevät rikoksia ja raiskauksia, rötöstelevät ja häiriköivät.
On ennenkin tullut Suomeen maahanmuuttajia eikä heistä ole ollut niin paljon harmia kuin nykymaahanmuuttajista On ikävä kuulla heidän tekemistään pahoista asioista ja he oikeudessa vain virnuilevat ja näyttävät voitonmerkkiä. Järkimaa laittaisi tuollaisilta epäkelvoilta "haavoitetuilta" portit kiinni Suomeen. Jos ei voi elää rauhassa ja sovussa ja kunnolla turvamaassa, pysykööt kotimaassaan.
Syyllistät kaikki turvapaikanhakijat kollektiivisesti. Sellainen ei ole kovin järkevää.
Valitettavan paljon noita maahanmuuttajarikollisia tulee esiin, ihan omien tekemien rikostensa vuoksi tulevat esiin, ei ennen ole ollut noin.
Tunnen ja tiedän itsekin tolkun maahanmuuttajia ja maahanmuuttajarikolliset, joita on ihmeen paljon pilaavat kunnollisten maamiehiensä maineen.
Sinun mielestä, että kun osa on kunnollisia, ei saa puhua rikollisista maahanmuuttajista, joita nykymaahanmuuttajissa on todella paljon. Jopa mallikotoutujat ovat syyllistyneet rikoksiin.
Ei noin, mutta ei pidä selittää rikollista toimintaa koko etnisen ryhmän syyksi. Ei ole olemassa kollektiivista syyllisyyttä. Yksilöt tekevät rikoksia, he ovat itse syyllisiä tekemiinsä rikoksiin.
Kollektiivinen syyllisyys oli vallalla juutalaisvainoissa, tai Stalinin vainoissa. Nykyisin on ollut tällaista Indonesiassa ja Aasiassa.
Tuossa oli melko lailla ok, mutta älä äänestä persuja. Kun tulet isommaksi, huomaat että sinäkään et halua tehdä paskaduuneja, joten ulkoa tulevia tarvitaan niihin hommiin. Persut estävät sinun pärjäämisesi tulevaisuudessa, muuten todellakin teet niitä paskaduuneja koko ikäni.
Paljon suurempia kokonaisuuksia ja kauas kantavia juttuja. Kaikella on merkityksensä. Nyt ei ole varaa äänestää muita kuin Persuja, on niin monta hyvää syytä.
Miksi aiemmat maahanmuuttajat, paitsi nuo monta vuotta sataa sitten Suomeen tulleet, sopeutuivat ihan hyvin, mutta nämä viimeksi tulleet eivät? Joku syy siihen on.
Oikeudenmukaisuus on ertyispiirteeni enkä voi sietää sitä, että joku käyttää jotakin hyväkseen esimerkiksi Suomen hyväntahtoisuutta. Näitä esimerkkejä on liian paljon.
Tunnen ja tiedän monta maahanmuuttajaa, jotka ovat hyvin sopeutuneet Suomeen enkä ole heitä vastaan, mutta Suomen kantokyky ei riitä kaikkia maailman kansalaisia elättämään.
En kasva enää isommaksi, eikä tarvitse enää töitäkään tehdä, eikä äänestää persuja.
"Eikä tarvitse ajatella mitään, kun vain pössytellä kun ei ole muutakaan tekemistä, kun vihervassut vapauttavat huumeet ja voi harjoittaa kaikkea perverssiä vaikka kiusata heikompia ja videoida kauheita kuvia ja kehua niillä muille hunttanoille. Saa vain taputusta päähän ja omat vanhemmatkin saavat paljon sympatiaa, kun on näin monsterikakru. Eipä elämässä ole muuta tavoitetta kuin pitkä kakku ja linnaura. Ei ole häävit tavoitteet, mutta ei nyky- yhteiskunta opeta, mikä on oikein ja mikä väärin. Päinvastoin päättäjät oikein ohjaavat rikospoluille, suojelevat ja sympatisoivat kaikkia rikollisia ja heidän vanhempiaan. Opettajat eivät välitä, vaikka kuinka kiusataan. "
Tällaiseen ohjaavat punavihreät päättäjät ja se näkyy ja tuntuu tämän päivän yhteiskunnassa. Tuo oli punavihreän puheenvuoro.
Olen vastakkaista mieltä. Olen kauniin, hyvän, terveen, luomun, Suomen ja suomalaisen puolella. Inhoan pahaa, rumaa, perverssiä ja huumeita, mikä on tuhonnut monen nuoren elämän ja aiheuttanut kärsimystä heidän läheisilleen.
Persut ovat lähimpänä omia arvojani. Siksi äänestän heitä.
Toivotaan tosiaan että nuo loisivat persut lähtevät norjalaisten tai hollantilaisten iloksi. Voin maksaa muutaman matkalipun ja anna rahaa myös hampurilaiseen että ette näänny matkalla. Epäilen tosin että luku- ja kielitaidottomat suomihampuusit eivät sinnekään kelpaa.
Noinko paljon Suomea vihaat, että haluat sen ainoiden puolustajien lähtevän pois Suomesta?
Nyt on enemmän kuin koskaan tilausta Persuille, koska punavihreät eivät välitä Suomen edusta yhtään, vaan työntävät kaiken hyvän Suomesta ulkomaille ja ulkomaalaisille. Nyt mennään hurjaa vauhtia alasuuntaan kaikessa. Ja sinä tietenkin kiität punavihreitä Suomen alasajosta, taidat olla oikein nyökyttelemässä sille ja huikkaat, että "hyvä, hyvä, Suomen hyvinvointi alas! Se on oikea suunta".
>Epäilen tosin että luku- ja kielitaidottomat suomihampuusit eivät sinnekään kelpaa.
Toisaalta norjan tai flaamin kielen oppimiselle on hyvä pohja se ettei osaa ennestään mitään kieltä kunnolla. Ei ole haittaavaa tarpeettoman kieliopin ja sanaston osaamista. On tavallaan kuin lapsi – tabula rasa.
>Noinko paljon Suomea vihaat, että haluat sen ainoiden puolustajien lähtevän pois Suomesta?
Puhuit tyhmyyttäsi itsesi pussiin. Luuletko että enemmistöllä olisi kovastikin ikävä edustamaasi vähemmistöä, joka loukkaa ja pilkkaa enemmistöä joka päivä valehtelemalla edustavansa ainoita itsenäisen Suomen puolustajia ja julistamalla tavallisen, kunnollisen ja isänmaallisen enemmistön joksikin Saatanan maanpettureiksi?
Menkää, Jeesuksen tähden! Hakekaa Hitto vie vaikka poliittista turvapaikkaa! ♿️🚴🏻♀️🏃♂️
Tuo on yleistämistä ja mollaamista. Kertoo sinun alhaisesta sivistystasosta.
Se että moni persu kirjoittaa somessa kuin apukoulun tarkkiksen luokalle jäänyt oppilas ei varmaankaan ole minun syyni.
Kuten ei sekään ole ansioni, etteivät kaikki persut kirjoita niin.
Kirjoituksesi on asiatonta kielteisten tunteiden purkamista eikä osoita sinun olevan sivistynyt.
Haluan Suomelle ja suomalaisille vain hyvää ja siksi äänestän Persuja ja ihan hyvästä syystä. He ovat Suomen ja suomalaisten puolella toisin kuin muut puolueet, joille on tärkeää vain muiden maiden, ulkomaalaisten, vähemmistöjen ja rikollisten oikeudet. Yksipuolinen ilmastonsuojelu. Kannatan luonnonsuojelua, johon kuuluu myös ilmastonsuojelu ja ihmisen suojelu, mutta nykyiset puolueet ajavat pelkästään yhtä agendaa, mikä on pieni osa kokonaisuutta. Eli pilaavat luontoa monella tapaa.
Oletko sinä apukoulun tarkkisluokan käynyt oppilas? Hekin ovat ihmisiä, monet ihan älykkäitä. Et kuitenkaan ehkä sinä.
Todistat jälleen alhaisesta sivistystasostasi. Etkä ole persu vaan kenties kehityksessä kesken jäänyt persoona, joka yrittää jotakin sanoa, mutta ei osaa mitään. Ei kannata käännellä ja väännellä asioita liian kiemuroiksi, sinulla menee siinä vain pää sekaisin.
Ja sama typerä enemmistön mollaaminen vain jatkuu.
Kaikki tuo roska tuottaa yhä uusia pieniä rikkoja siihen rokkaan, joka sulattaa viimeisetkin savenmurut persujen hallituskelpoisuuden jaloista.
Tuskin kukaan oikeasti sivistynyt kirjoittaa tällä palstalla!?
Katsohan omia kirjoituksiasi ja selitä itsellesi, kuka mollaa ja ketä. Sitä saat mitä tilaat.
Jos et sinä, niin minä ainakin, mutta puolustaudun kyllä, jos asiattomasti syytetään ja mollataan.
Norjassa ja Hollannissa on maahanmuuttajissa vähintään 40 prosenttia sellaisia jotka eivät ymmärrä halaistua sanaakaan Norjan tai Hollannin kieltä. Kehon kieli se on kaikista tärkein.
Nuoret - harkitkaa vakavasti muuttoa Norjaan. Suomessa tulevaisuus on synkkä.
Norjaan kalastamaan turskaa. Töitä on myös kalanjalostamoissa turskan fileoinnissa, paloittelemisessa, pakkaamisessa ja pakastamisessa. Liukuhihnatyötä, mutta oikeaa työtä se on, ei Norjassakaan pärjää vutkuloimalla.
Se paranee heti kun Persujen omaan pesään paskominen lakkaa.
Norjassa suomalaisia työntekijöitä arvostetaan hyvän työmoraalin takia. Monet norjalaiset suhtautuvat esim. palkallisiin sairaslomapäiviin lomana ja saattavat jopa ilmoittaa etukäteen milloin ovat sairaana.
Sairaanhoitajille on Norjassa hyviä työmahdollisuuksia. Norjassa sairaanhoitajan palkan ostovoima on reippaasti Suomen vastaavaa suurempi.
Punavihreät sotkevat ja sekoittavat Suomen monella tavalla, mutta eivät siivoa sotkujaan vaan rientävät puhdistamaan muuta maailmaa.
Tuo on totta. Kun vielä vihervasemmistososialistit lopettaisivat Suomen paskomisen. Ei ole mitään järkeä tehdä Suomesta Ruotsin vanavedessä kamelinpaskavaltiota.
Parempi olisi lähettää sinne vieras aines.
Noh, enpä usko että meillä käy kuten Unkarissa, josta sadat tuhannet koulutetut ovat muuttaneet pois sen jälkeen kun perusunkarilaista diktatuuria alettiin pystyttää.
Mitä suomi tekee jollain hävittäjillä tai puolustusvoimilla jos niillä ei ole munaa muuhun kuin kantamaan terroristien laukkuja 😂🤣😂🤣😂🤣 variksetki nauraa kyllä meitä ei oteta tosissaan ees fär saarilla! Katsokaa kyllä minä en ois kantanu oisin menny ennemmin vaikka sotaoikeuteen... Nolouden ja säälittävyyden huippu ei juma...
https://m.youtube.com/watch?v=b2bw4veIuvo
Jos tuo nöyryytys ei ole häviämisen ja antautumisen merkki niin ei sitten mikään ois haavisto näyttäny tuon lavroville nehän ois jo nauraen vallannu suomen
Tuo invaasio oli Putinin värväämä.
Naurettavaa edes yrittää nostattaa jotain isänmaallista mieltä maassa jonka tuotanto myyty ulkomaalaisille ja jonka verotuloista miljardeja ohjataan muualle. Jos olisin 40 v nuorempi lähtisin tästä maasta. 1980-luvun alussa oli vielä Suomi-projekti.
>1980-luvun alussa oli vielä Suomi-projekti.
Juu, ja se oli maan pitäminen vapaana ja itsenäisenä Neuvostoliiton hillittömässä puristuksessa. Sotaharjoituksiakin meille ehdottivat Kekkosen vielä hallitessa, ja se olisi sitten ollut menoa jos olisivat toteutuneet. Nyt tosin kuuluisimme Natoon...
Mutta haittoja tuetaan sisältä päin myyrän työllä. Korkea-arvoiset myyrät:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007806050.html
Tämä maa ei muuten ole enää puolustamisen arvoinen. En olisi kuvitellut vielä 20 v sitten sanovani kerran nämä sanat mutta nyt sen sanoin ja tarkoitan myös mitä sanon. Minulla ei ole enää sitä isänmaata johon kerran uskoin. Herrat ja niiden ämmät tämän aikaasaivat.
Niinpä niin. Olemme neukkula kakkosen jatko, tulonsiirto makunta.
Kyllä Suomi on aina puolustamisen arvoinen. Siksi ääni Persuille!
Meikäläinen syntyi pian sen jälkeen kun Kekkosesta tuli maan presidentti ja se mies ajoi paljon enemmän Suomen etua kuin mitä myöhemmät. Tämä viimeinen mulkero onkin sitten muodostunut katastrofiksi. Kaukopartiomies puolestaan päästi somalit sisään ja siitä lähtien piikki onkin ollut auki. Sama ukko tuhosi talouden. Varsinaissuomalaiset presidentit (Ryti, Koivisto, Niinistö) ovat olleet surullinen luku Suomen lyhyessä historiassa.
Voi herttinen sentään! Kylläpä minusta on tullut vanha!
Isänmaalliset persut Pietarissa inhoaa suomalaisia!
Suomi on kovaa vauhtia Ruotsin vanavedessä muuttumassa kamelinpaskamaaksi.
No miten Sanna Marin, jos antaisi, sen vappusatasen, jonka Antti Rinne vittuuksissaan lupasi, sai äänestämään pölhöt.
No pitihän se jo arvatakin, että niinhän siinä käy.
Perseaukiiset ruikuttavat rahaa ja pajattavat, kun kaikki on kallista.
Kai niitä parempiakin lomailupaikkoja olisi, minne voisi mennä, Italia ja espanja...ha..haaa....
Ja haittamaahanmuutto, eli maahamme tunkeutuminen laittomasti näkyy jatkuvan kulisseissa koko ajan. Tänään on uutisoitu ,jotta rajavartiolaitos tutkii Lahdessa Lähi-Idästä Suomeen tapahtunutta ihmisten tuontia.
Ihmissalakuljetuksen toteuttajina ilmeisesti Suomessa pesivät matut? On käsittämätöntä, että ilman mitään laillisia papereita on voineet tuoda Kaakkois-Suomen raja-asemien läpi ja Helsinki-Vantaan ja laivasatamien kautta lisäväkeä elätettäväksi:(
Toisaalla ministeri Ohisalo haluaa laillistaa konstilla jos toisella, ennestäänkin laittomasti Suomessa kuleksivat matut, joita epäillään olevan jopa n.10000:tta.
Missä vaiheessa suomalaisten silmät avautuvat laajamittaisemmin ja tulee jotain järkeä tähän kaheliin kouhotukseen??
Sitä minäkin odotan. 2000-luvun loppupuolella alkoi hillitön muukalaistaminen Rkp ministerin johdolla. Silloin innokkaimpia humanitääristä väkeä haalivia olivat vasemmistot Rkp:n ministerin johdolla, mutta nyt samaan joukkoon ovat liittyneet Kepu ja Kokoomus.
En ikinä unohda vuotta 2015, jolloin tämä Kepu-Kokoomuskaksikko haali tänne yli 30.000 kassalla eläjää ja moitti meitä alkuasukkaita suvaitsemattomaksi. Varsinkin se nuori poika, joka yritti rajalla hädissään pelotella valkoisella asulla sai ankarat moitteet, vaikka toimi meidän kaikkien hyväksi. Ja kauhistuttaa, että meillä on maallemme haitallinen sisäministeri.
Rajan yli tulevat vaikka on korona-aika. Pöysti näyttää vihreää valoa kaikille ulkomaan tulijoille ja heidän mukana myös korona-virukselle, kun heillä on se oikeus, muulla ei mitään väliä.
"Minulla ei ole enää sitä isänmaata johon kerran uskoin."
Alamäki tavisduunareiden kohdalla alkoi silloin, kun liityttiin EU:hun. Ehkä jollain firmoilla on ollut talouskasvua ja yksittäiset rikkaat on hyötyneet EU-ajasta.
Mutta siitä huolimatta Suomessa on kuitenkin asiat myös duunareilla aika hyvin. Se on ihan sama mihin maahan muuttaisi ni duunari on duunari ja elää kädestä suuhun. Joissakin maissa vaan ei riitä suuhun asti juuri mitään, toisin kuin vielä Suomessa.
On siitä jotakin vielä jäljellä, mutta kuinka kauan?