https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/14f3c11a-4d16-4841-9e93-515a5f1f5941
" Erna Solberg kehuu erityisesti Marinin työtä koronaviruspandemian torjunnassa."
Eihän Marinilla ole osuutta eikä arpaa koko koronatorjunnan suhteen suomessa. Hallitus vetkuillut ja tekee sitä yhä, tartuntamäärär kovassa nousussa meillä.
Mitkä tahot ohjaavat toimittajia totuudenvastaisesti ja nyt kaupan kassa pääsee Time-lehden kanteen.
" Erna Solberg kehuu erityisesti Marinin työtä koronaviruspandemian torjunnassa."
Eihän Marinilla ole osuutta eikä arpaa koko koronatorjunnan suhteen suomessa. Hallitus vetkuillut ja tekee sitä yhä, tartuntamäärär kovassa nousussa meillä.
Mitkä tahot ohjaavat toimittajia totuudenvastaisesti ja nyt kaupan kassa pääsee Time-lehden kanteen.
Vastaukset 212
Vanhimmat
Kun muistaa Marinin eilisen vetäytyvän tyylin eu:n tukipaketti käsittelyssä, niin aika väärä henkilö pääsee lehden kanteen.
Hyvä Sanna ja toki nautin kun persuja vituttaa.
Miten Persuja muka hatuttaisi Persuthan diggaavat Sanna Marinia täysillä seuraavaksi pressaksi.
Vieläkö teillä persuilla on kuvitelma, että olette koko kansa?
Miksi ihmeessä ulisette sitten oppositiossa? Oletteko tyhmiä?
Aloitus on turhan persun turha provoilu.
Tässä oikeen kuva meidän kaikkien pikku prinsessasta eduskuntatyössä. Onkohan taas kyselytunti tulossa:)?
https://mvlehti.net/2021/02/10/paivan-kuva-kysyyko-joku-minua-keskustelemaan-elvytyspaketista/
Olisi persujen kannalta paljon parempi, että Sanna olisi pressa eikä PM. Eivät tule sitä iloa saamaan.
Sortavalan tyrannian äänenkannattajaa ei valitettavasti klikata.
Erinomainen kommentti. Juuri tuo on persujen perusongelma. Oletettavasti vajailla hengenlahjoilla on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta ymmärtää sitä, että on olemassa muitakin ja hyvinkin erilaisia näkemyksiä ympäröivästä todellisuudesta. Tämäntapaisissa tilanteissa tämä puute pullahtaa jatkuvasti pintaan.
Persu hämmästelee, miksei muutkin ymmärrä kuinka loistava valtiomies Donald T. on. Persun tikapuhermosto tallentaa muistiin, kun Donald möläyttää jotain persun ajatusmaailmaan sopivaa. Tämän jälkeen persu onkin ihmeissään: Eikö Meksikon muuri olekin Nobelin niin talouden kuin rauhan palkinnon arvoinen innovaatio. Toisaalta persun valikoiva kuulokaan ei leikkaa kaikkia tietoja pois. Tällaisia vuotoja varten persut ovat kehittäneet suurenmäärän salaliittoteorioita. Niiden avulla persu säilyttää mielenrauhansa, ei hän iso D. todellisuudessa hävinnyt pressanvaaleja, vaan valtaisa joukko kommunistisen salaliiton jäseniä uurasti tuhansia tunteja väärentäen kunnon amerikkalaisten äänestysmielipiteet haluamakseen.
Linkki!!! muutoin oot tyhymä, kuin vihreiden keppihevonen tunkiossa.
Lyö maahan korska ylpeä henki. Tomua kaikki oommehan vain.
Luitko tuon. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun rukoilit totuuden mukaisesti.
No eipä sinustakaan oo muuta evoluutiosi saanu aikaan , kuin nurinpäin toimivan ylimielisen metaaniletkun pätkän. Meistä lukijoista rupustuksesi kuulosti ihan hornamaiselta pierulta, mutta teikäläisistä varmaan sama ääni oli sulosointuista sinfonimaista röhkintää.
Kuuletteko "te lukijat" useinkin ääniä tekstipohjaisilla keskustelupalstoilla?
Haha! Joopa joo, kaikki valmiiksi kirjoitetut vastaukset pitää lukea lapulta tai vähintään hyvin ulkoa opeteltuna, mitään ei muuten pysty vastaamaan tai koronavilikku alkaa huutamaan.
Kaikki vastuuntuntoiset johtajat käyttävät muistiinpanoja muistin tukena, näin myös Marin tarvittaessa.
Telkkarissa jenkkipoliitikot kuten Trump käyttävät telepromptereita, josta lukevat tekstit. Sen näkee siitä, että kääntyvät vuoroon oikeaan, vuoroon vasempaan lukemaan prompterista. Kun puheenkirjoittaja laittaa heille tekstin jossa puhutellaan tv-katsojia, niin poliitikko kääntyy katsomaan suoraan edessä olevaa prompteria. Yksi prompteri on kaiken varalta puhujanpöntössä.
Kunnian ansaitsevat vastuulliset suomalaiset!
Marinilla ei ole tässä mitään tekemistä muutakuin Marin sallii mm. skopjesta lennot Suomeen levittämään koronaa.
Höpö höpö.
Menikö höpöt lahkeeseen, kuin bussiäkistäjilläkin.
Eihän ne tiedä muuta, kun mitä Sanna Marin on itsestään ja tekemisistään heille kertonut.
Tekstin on kirjoittanut Norjan pääministeri Erna Solberg! Time-lehti ei ole haastatellut Marinia.
Nytkö sinä yhtäkkiä arvostat Time-lehden uutisointia?
En. Persu arvostaa vain MVtä ja RTtä.
Ja alfatv kans🤣
Joo kato kun ei olla kommunisteja niin kuin nykyinen vasemmisto.
Persu parka.
Uutisia. Nappulaliigan johto on saanut kuvansa lehteen tosin ilman Eu.n myöntämää kunniamerkkiä. Koijärven vedet ovat nousseet uudelle diplomaattiselle tasolle. Korona virus on suomettunut. Demokratia säästöliekeillä mutta toimii. Alkoholin kulutus on noussut vaikka Bupilama kourii suomea. Velkarahan kotiutus puolittunut. Potilas leikattiin ennen elvytystä. Nopeutetut Koronarokotukset kuntavaali voittajille.
time lehti on vasemmistomediaa. Ja kuka on erna solberg.
Erna on Norjan Sanna Marin.
Halla-aho pääsee MV-median keulakuvaksi. Ja idässä Pravdan.
Voi pylly! Siihen olisi pitänyt saada klonksuttelevan Jussi-pojan pärstä. Hän on kuitenkin MESTARI kehittelemään ongelmia omiensa ratkottavaksi.
Laitoin jo mailia Timen toimitukseen ja kerroin totuuden. Saa nähdä ehtivätkö vielä muuttaa kanteen jonkun toisen, esimerkiksi sen jalkapalloilijan tai rap-artistin.
No ihan varmastihan Time tekee juuri kuten joku anonyymi nettiperseilijä käskee.
Tekee, tai itkee ja tekee. Omapahan on valintansa.
Valitsivat jo. Jostain kumman syystä jättivät sinut huomiotta.
Kylläpäs pojan klopilla on isot puheet :D
Kehtaatko sanoa tuon ihan omalla naamalla?
Tottak kai. Se on tekiämies 🤣🤣🤣
Meinaako käydä vasaran kanssa itkettämässä?
Varma presidentti Suomelle
Sanna Marinin yksi ominaisuus on korkea paineensietokyky hän ei esimerkiksi vedä herneitä nenään siitä että joku arvostelee häntä.
"Eiko Teitä HÄVETÄ!" huuto Marinilta psykoottinen katse päällä ei lähde verkkokalvolta.
Olisi ehkä syytä, kun siitä on jo pitkästi toista vuotta aikaa ja yritysjohtajien kanssa pidetty monet kulissientakaiset palaverit.
Kuka muuten sanoi: "En usko Jeesukseen enkä muihinkaan menninkäisiin"?
Mene silmälääkäriin!
>>Kuka muuten sanoi: "En usko Jeesukseen enkä muihinkaan menninkäisiin"?<<
Tuo on niin rumasti sanottu, että perussuomalaisena veikkaan Sanna Marinia.
Väärin veikkasit. Itse Mestarihan se noin sanoi:
https://www.halla-aho.com/scripta/homot_ja_kirkko.html
Voi sitä ulinaa mikä setä-miehistä taas lähtee.
Paikallisesta räkälästä kuului hirmuinen vollotus ja hampainen kiristely. Voi persutteja, ihan säälittää.
Hauskinta on persujen itkupotkuraivarit. 🤣🤣🤣
Photoshopattuna kanteen. Eilen eduskunnassa rasvaiset hiukset, mustat silmänaluset, musta maski ja hautajaismekolta näyttävä asu ei Time lehden kanteen päätyisi sellaisenaan.
Ehkä Sanna suree kun ei päässyt faijansa hautajaisiin. Oli samalle päivälle sovittu se tissikuvaus.
Mieluummin photoshopattu Marin Time lehden kannessa kuin Hakkaraisen kikkelikuvat (persut eivät muuhun pysty), onkohan nekin sopattu!!!
Sureekohan Mestari isänsä alkoholismia ja sitä kun katkaisi välinsä häneen täysin jo nuorena?
Milläs aikakaudella se persu elää, kun ei tiedä että kaikki lehtikuvat on photoshopattu jo yli 25 vuotta? 😅
Elämme Ilmestyskirjassa ilmoitettuja lopun päiviä, kun teikäläisten tunarointeja näkee.
Siellä kerrotaan laittomuuden pääsystä valtaan vähän ennen bankrottia.
Olemme kyllä huomanneet, että elätte. Oma asianne muuten, mutta surullista läheisillenne.
Miten alkoholistiin pidetään välejä? Se on loputonta sammaltavan örinän kuuntelua, josta ei tule sen valmiimpaa, ellei alkoholisti itse päätä panna korkkia kiinni.
Photari 1.0 tuli markkinoille 1990 ja otettiin lehdistössä käyttöön nopeasti. Jo 30 vuotta on kuvat photoshopattu.
En minä tiedä. Mutta persujen mielestähän Marinin olisi pitänyt pitää välit kunnosa alkoholisti-isäänsä. Ilmeisesti siis persujen ei tarvitse pitää välejä omiin alkoholistisukulaisiinsa, kun kerran Führerinsakaan ei pidä?
Hyvä huomio. Jostain syystä Mestarin harsomaiset välit isä-Yllin kanssa eivät vaivaa persuja lainkaan, mutta Sannan vastaava suhde kyllä.
Ehkä tyttäreltä oikeistokonservatiivisuudessa vain odotetaan enemmän häpyä iskänsä suuntaan kuin pojalta? 😇
Marin on erinomainen lahjakkuus tyhjyyteen tuijottamisessa ja kalvoilta lukemisessa.
Noilla avuilla hän pani tiukkaan kuriin Tampereen valtuuston kuohuvat ja kaoottisuuteen pyrkineet ratikkakokoukset. Tyhjyyteen tuijottamalla ja kalvoja lukemalla hän sai ne kokoukset sujumaan niin mallikkaasti, että likasta alettiin samantien leipoa koko puolueen puheenjohtajaa. Persujenkin pitäisi oppia tuijottamaan tyhjyyteen ja lukemaan kalvoja niin he voisivat joskus päästä hallitusvaltaan!
No auttaako tuo kuva nyt koronan torjunnassa ?
Auttaako Turtiaisen uhkailu eduskunnassa?
osuiko taas suvakkiin
En usko että persujen mielikuvitusolentoihin edes voi mitenkään "osua".
Se oli hyvin maalitettu.
Miten Suomen positiivinen näkyvyys maailmalla vaikeuttaa koronan torjuntaa?
Tuli maksamaan miljardeja suomalaisille että tuo otus pääsi kanteen.
kuuluu samaan kategoriaan kuin että "suomi-maailman onnellisin ja älykkäin kansa"..tai nämä pisa-listat tai puhumattakkaan korruptiosta hah hah. no muutkin näkevät että kuka meillä tätä showta johtaa. pelkkää pintaa ja sekin lasia
Ei se ole koko kansan ongelma jos sinä et koe olevasi onnellinen.
Eikös Persut ole koko kansa? Ja sitä kautta hänen ongelmansa kaikkien ongelmia 🤣
Ei niin kauan kun hän ei omista metsästysasetta. Ne ovat toki enimmäkseen kepulaisilla ja kokkareilla.
Viime syksy vakavat metsästysonnettomuudet tosin viittavat siihen että tussarilupia on erehdytty antamaan myös persuille.
Nythän on virallisen valheen aika!
Tossakin linkki. https://www.google.com/search?q=fuck sanna marin&client=firefox-b-d&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=2ahUKEwjGj7vHkfHuAhWHCOwKHZ26BpoQ_AUoAXoECAUQAw&biw=1920&bih=910
Öyhöyh
Vaihda siihen hakusanaksi HaIIa-aho's hairy ass. Ja piilota edes nuo omat tietosi linkistä, ennen kuin tänne postailet ;-)
Eipä arvostella pääministeritärtä!
Jos pääministeritär poseeraa korumainoksessa paita auki, niin hän tekee sen Suomen parhaaksi ei missään tapauksessa ilmaista julkisuutta tai omaa etuaan tavoitellen.
Suomen johtajien positiivinen kansainvälinen julkisuus on aina koko maan ja kansan positiivista julkisuutta. Jopa persuille, sillä heidät luetaan yhä Suonen kansaan kuuluviksi.
Minä olen lukenut persut Venäjän kansaan kuuluvaksi siitä saakka, kun demokratiaa halveksuva äärioikeisto kaappasi siellä vallan.
Joitain tuntuu harmittavan kun Suomessa asiat hoidettu melko mallikkaastoi koronan aikana. Aika älyttömiä komentteja peräkammarientytöiltä ja pojilta jotka ei seuraa todeliista elämää maailmalla.
Onko kyse tyhmyydestä vai puoluepolitiikasta?
Aivan loistavaa, suuremmoinen keulakuva kaikille nuorille poliitikoille.
Kylläpäs porukka on kateellista kun nuori nainen on onnistunut siinä missä nämä kateelliset ovat epäonnistuneet. Jos ottaa noin pahasti itsetunnon päälle, kannattaisi ehkä rauhoittua ja miettiä mitä typeryyksiä on nettiin kirjoittamassa.
Edellinen yritys tuoda uudenlainen yhteisvastuu ja sosialismin ideologia Eurooppaan epäonnistui aika pahasti.
https://aijaa.com/qdBjB7
Nyt on uudet kasvot ja uudet palavasilmäiset sosialismin ja EU-solidaarisuuden kauppiaat taas liikkeellä.
Suomessahan on jo pitkään harrastettu noita ulkomailta tilattuja katteettomia propakanda kehuja. Paljonkohan on niihin varattu ja budjetoitu sdp toimesta verorahoja.
TUOMMOSTA PROPAKANDAA harrastavat siksi, että saavat kohta syötettyä taas uuden sontakuorman kansan maksettavaksi.
No se vasta saavutus olisikin, jos Marin pystyisi painostamaan Time-lehden tekemään itsestään mieleisensä jutun vastoin Time-lehden journalistista linjaa. Jos sellainen olisi mahdollista, niin luuletko, ettei D.Trump, Putin, Xi jne olisi jo samaan temppuun turvautunet?
Time-lehden journalistinen linja = raha.
Niin, on Taivahan totta että kaunis, lahjakas ja superkiinnostava huippupoliitikko myy lehteä erittäin hyvin.
Jos tätä yksinkertaista yhtälöä ei täysin tajua, on todennäköisesti perussuomalaisten kannattaja.
No niin serämiehet, eiku öyhöttämään🤣
Persujen jutut alkaa olla samaa taosa kuin katkeran kriitikon juttu, jossa kirjoitti, että "Ei orkesteri soittanut hyvin. Se vain kuulosti siltä."
Kissan ristiäisissä Marinilla on aikaa juosta mutta ei väitellä julkisesti Malisen kanssa.
Kuka sen tahvon kanssa viittis mistään puhua🤣
Kuka on malinen? Miks malisen kaa pitäs väitellä? Eikö malinen vois junkailla ihan itekseen?
Erittäin oikeistolainen dosentti.
Mihin sellaiseen poliittiseen asemaan Malinen onkaan valittu, että hänen kanssaan pitäisi pääministerin alkaa väitellä? Tietääkseni ei yhtään mihinkään.
Persuilla on 38 kansanedustajaa, jotka pääsevät kaikki väittelemään pääministerin kanssa jos niin haluavat. Eikö tämä teille riitä? Muillekin puolueille se riittää, vaikka niillä kaikilla on vähemmän edustajia kuin persuilla.
Ja siinä kaikki. Ei valittu mihinkään poliittiseen tehtävään, puhumattakaan että olisi kansanedustaja.
Myös Hitlerin kuva oli kerran Time-lehden kannessa.
Nimenonmaan, täällä ne Aatuvainaa ja Marin poseeraa, saman aviisin kannessa. Molemmat kaupittelee sosialismia lääkkeeksi Euroopalle.
https://aijaa.com/qdBjB7
Ai nyt Hitler oli kommunisti 🤣🤣🤣
Vaan Halla-ahoa ei edelleenkään kukaan katso minkään arvoiseksi.
Sivarit ovat miinanpolkijoita.
Juuri äsken eli noin 85 vuotta sitten.
Oli peräti Vuoden mies, mitä titteliä Sanna ei tule koskaan saamaan. 😃
Niin muuten oli Mannerheimnkin Time-lehden kannessa aikanaan. Ilmeisesti persujen mielestä paheksuttavakin asia.
Ilta-Sanomien uutisista: "Timen painetulla versiolla on noin 1,6 miljoonaa lukijaa, joista yksi miljoona Yhdysvalloissa". Aika vaatimaton painos. Suomeen suhteutettuna vastaisi noin 15 000 lukijaa. Lehden merkittävin anti lienee nykyään kansi.
Tietysti oikeistopopulistinen IS vähättelee Timen levikkiä, sehän on kova pala Haapalalle et kumpp kun heidän jatkuvastí mollaamansa päämisteri pääsee kansikuvaan, ei sellainen sovi kaupan kassatyttelin imagoon, palatkoon Pispalan kassalle takaisin ja sassiin!!!
Tulee lämmin olo kun tietää Haapalaa v*tuttaa 😎
Timen merkitys on paljon sen levikkiä suurempi, kuten myös esimerkiksi The Times -sanomalehden laita on aina ollut.
Näin Suomen köyhälistö saa suurimman avun ja tuen pääministeriltä!
Onhan persuilla se ihana ano-petteri - yhtä ikävä s a t t u m u s kuin se assan potkija-natsikin.
On se harmi kun maailman arvostetuimmat lehdet Forbesista Time-lehteen sekä myös enemmistö Suomen kansasta pitää Marinia pätevänä johtajana, mutta pieni suomalaisten persujen joukko on ainoa joka tässäkin asiassa tietää totuuden.
Jaksuhali!
Pettämätön logiikka ja vielä "persu" mainittu!
Yllättävin lehdessä kirjoitettu arvio Marinista tuli Ruotsista ja vielä Expressen-lehdeltä, jossa ei liiemmin ole Suomea kehuttu.
Kun Marin tuurasi Ruotsin pääministeriä Stefan Löfveniä EU-pääministerikokouksessa viime lokakuussa, niin Expressen kirjoitti, että kun katsoo Ruotsin ja Suomen tapaa hoitaa koronaa, niin Marin voisi hoitaa Löfvenin virkaa vähän aikaa Ruotsissakin.
Vaikka itse ehdotus oli huumoria, niin harvoin Ruotsista tulee noin selvää tunnustusta Suomelle.
Hieno juttu! Hyvä hallitus ja hyvä pääministeri! Hyvä, että maailmalla arvostetaan!
Nyt näyttää siltä, että kokkareita ja persuja v*tuttaa. Mutta suurin osa suomalaisista osaa arvostaa Marinia ja hallitustamme!
Halla-ahon kateus haisee kilometrin päähän.
» On se harmi kun maailman arvostetuimmat lehdet Forbesista Time-lehteen sekä myös enemmistö Suomen kansasta pitää Marinia pätevänä johtajana,»
Nää naisväen tekemät. omat vaikutuvsvaöltalistaukset on pikkasen sotkuisia listoja.
Poplaulaja Rihanna on Forbesin mukaan sijalla 69. maailman vaikutusvaltaisista naisista, ja Sanan Marin sijalla 85.
Mitähän toi mulatti Rihanna saisi aikaiseksi maailman mittakaavassa, jos oikein yrittäisi? Tai mitä Sanna Marin saa aikaiseksi, oman pääministeripestinsä ulkopuolela. Hel-ve-tisti osaa ottaa lisää velkaa, mutta ei muuta.
Persut ottaisi ihan saman verran...
Forbesissa oli juttu myös maailman kuudesta parhaasta koronakriisin johtajasta ja Marin oli mainittu yhtenä heistä.
Olen pahoillani, jos "isänmaallista" kamalasti harmittaa kun joku asia Suomessa hoidetaan hyvin.
Ja hölmöt persukannattajat hyväksyisivät sen täysin, kun Mestari selittäisi perusteet tutulla muinaiskirkkoslaavimaisella tyylillään niin ettei kukaan persu taatusti ymmärtäisi siitä mitään muuta kuin sen että hjuva, hjuva on nyt velka. 😏
>>Mitähän toi mulatti Rihanna saisi aikaiseksi maailman mittakaavassa, jos oikein yrittäisi?<<
Rasistipersu teki Rihannasta ali-ihmisen yhdellä sanalla. Ei jatkoon.
Eivät ne tiedä siellä totuutta. Sanna Marin on kovimman luokan valehtelija.
Englantilaisilla vedättää hölmöjä sosialisteja uskomaan, että miten arvovaltainen johtaja on, menee kai pohjois- koreaan kimin kanssa ratsastaa valkoisella hevosella Pyhälle vuorelle.
Kyllä teistä persuista ainakin viihdettä saa🤣
Ei taida vielä kaupan kadsa päästä, mutta pääministerillä on mahdollisuuksia!
Tältä foorumiltahan saataisiin suomeen oikein hyvä vittuilupuolue. Varmasti olisi seuratuin rähjäsakki, kun olisi vielä naamatkin näkyvissä. Siinä puolueessa olisi tietysti silakat ja salakat ja muutkin totuutta sietämättömät, järki nurinpäin vihreät enemmistönä. Mutta PS voisi ottaakkin Ano Turtiaisen ulosheitto ministeriksi, niin nuo monituhat sukupuoliset ja muutkin niittinaamavihreät olisi olisivat kierrankin ihmisiksi.
Sitä pekonia nyt kukaan tottelis
"Eihän Marinilla ole osuutta eikä arpaa koko koronatorjunnan suhteen suomessa. Hallitus vetkuillut ja tekee sitä yhä, tartuntamäärär kovassa nousussa meillä."
Ja jos jotakin aikoo tehdäkin, niin persut ulvovat kuorossa, että perustuslain vastaista, perustuslain vastaista...
Pöljimmät väittävät jopa, ettei mitään koronaa olekaan ja vähemmän pöljät että korona on vain tavallinen kausi-influenssa eikä vaadi mitään erityistoimenpiteitä niin kuin maskipellet väittävät.
THL voi olla toista mieltä tuosta koronan hoidosta. Aika järkyttävää että tällaiset valheet korona hyvästä hoidosta, jota kirjotetaan mediassa menee läpi kansainvälisesti. Ja Marinin kommentti twitterissä kertoo narsismista.
Kyllähän noita vaihtoehto faktoja löytyy. Mv vai partisaani?
Marinin kuva Time-lehden kannessa maksaa Suomen kansalle monta miljardia euroa.
Jos Suomi ei syytäis rahaa Eurooppaan, ei varmana olis kuvaa tuon lehden kannessa.
Miten toi liittyy mitenkään tähän asiaan? Eikä tarvitse heittää sitä persu öyhötystä. Olisko jotain konkreettista?
Marin halusi että Suomi seuraa Ruotsia koronan hoidossa ja ilman Niinistön ärähdystä nyt oltaisiin Ruotsin tilanteessa. Eikö ne tiedä?
Kun persu ei muuta osaa, niin persu valehtelee.
Tästä voi johtua se, että persu valehtelee niin paljon.
Sitten kun kansikuvan saa muutettua rahaksi Suomen valtion kassaan, voidaan palata asiaan.
Kylläpä persua ja kokkaria nyt kirveltää! Hyvä Sanna Marin! Ylpeä olla taas suomalainen.
Kovaan seuraan on Marini päässyt. Aikaisempia Time-lehden kansistaroja mm. Stalin, Hitler, Putin, Trump ja Pohjois-Korean Kim! Wau!
Ja Marsalkka Mannerheim.
Se on semmoista kun Sanna-Nukke puhuu pankkiirien suulla ja tekee juuri niin kuin uuden maailman järjestyksen suunnitelmiin kuuluukin. Maailman eliitti on mielissään kun Sanna velkaannuttaa lapsemme ja vielä lastenlastenlapsemmekin.
Kommunistihan se on persujen mukaan. Miten se pankkiirien suulla puhuu?
Kaikkihan ovat kommunisteja, jos eivät ole persuja. Eikä pankkiirit ole. M.O.T.
Ihanaa että meillä on Super Sanna.
Greta Ruotsin vihreä ilmasto-tyttö oli samaisen lehden kannessa taannoin, että semmoinen lehti.
Kuka siis olisi pitänyt olla?
Tietenkin jussi "homppelille kuula kalloon" & "osta multa sanakirja 40 donalla" hullu-aho. Siinä oon tuleva nuori johtaja!?!
Kyllä ne tietää, sinä puolestaan et, vaan uskot valheisiin. Kyllä nyt taas persuja, mielensäpahoittajia, niin maan perusteellisesti ketuttaa. Melkein sääliksi käy teitä. 4 vuotta pelkkää ketutusta. Hyvin mahdollisesti toiset neljä heti perään. Lol.
Niin kauan kun valtaa on, siinä roikutaan kiinni erilaisin keinoin.
Sanna Marin on kovalla työllä kansamme hyväksi ansainnut paikkansa. Kaikkea hyvää
hänelle myös tulevissa toimissaan näinä vaikeina aikoina. T. Kansalainen. ;)
Hyvähkö vitsihkö kuitenkin !
tosiasiassa mitään ei ole saatu aikaan, ei yhtään mitään plusmerkkistä asiaa.
Tämä on perussuomalaisten luja ja johdonmukainen linja. Paljon useimpia muita maita parempi koronanhoito ei ole plusmerkkinen, edellytysten tarjoaminen Kemin jätti-investoinnille ei ole, Haaviston kestäminen Lavrovin puristuksessa ei ole (paitsi Mika Niikon mielestä), mikään ei ole, koska isänmaata pitää mollata kaikissa mahdollisissa käänteissä mahdollisimman antaumuksellisesti.
Toivottavasti persut vielä joskus pääsevät hallitusvastuuseen, niin saamme nähdä suomalaisen politiikan Todella upeeta -sarjan, tosin vain mininä mutta kuitenkin. Itse en silti aio äänestää sen vaihtoehdon puolesta.
Persujen ja konservatiivikristittyjen valheet eivät ole saavuttaneet Norjan pääministeriä, joka oli tuon jutun Marinista lehteen kirjoittanut, eikä lehden toimittajia. Tai jos ovat saavuttaneet heidät, niin eivät ole olleet persuvalheiden höynäytettävissä.
Mikään ei ole hauskempaa kuin seurata persujen kiukuttelua Marinista ja hallituksesta.
Ei niille oo totuudella mitään merkitystä. Ne nauraa käkättää vaan keskenään heti, kun kamerat sammutetaan.
Nehän siellä nimenomaan tietävät totuuden, eivätkä usko persuvalepropagandaa.
Voiko ketutuksen kuolla?
Milloinkahan suomi saa todellisia johtajia tärkeille paikoille, no ei koskaan koska kaikki nimitykset on pelkkää politiikkaa ja kähmintää, eli meillä on paha ongelma.
Tarkoitatko että johtajat pitäisi valita jotenkin muuten kuin demokraattisella politiikalla? Miten? Missä jollain muulla menettelyllä on onnistuttu?
Mikään ei ole hauskempaa kuin seuraavat vaalit !
ja varsinkin sitä seuraavat.
Vuosi on nyt seisottu rivissä ja kerrattu koronaa eestaa j a taasee, mitään lookisuutta ei ole missään siihen liittyvässä, tänään sitä ja huomenna jotain muuta, joko on pian avaruuspuku pakollinen, mutta juottoloita ei saada kiinni eikä tuota tyhjäntoimittavaa ristaamista rintestä toiseen, siinä sitä on hyvää suoriutumista!
maskikaupat meni pitkin seiniä ja velkarahaa miljoonia, kukaan ei ole mistään vastuussa asiat vaan lakastaan median kautta hiljaseksi jos joku meinsisikin jotain ääneen sanoa! eeuusta ei viitsi edes sanoa mitään on se niin surkeaa säätämistä.
saa sitä sitten seistä lehtien kannessa, se varmaankin auttaa paljonkin.
Time on menettänyt lukijoita reippaasti parin vuoden ajan. Ongelmaa on lähdetty korjaamaan muuttamalla lehteä somen suuntaan eli laadun kustannuksella.
Nykyisin lehti tavoittaa eniten alle 35-vuotiaita ja lukijakunnasta yli puolet on nuoria naisia. Siis somen suurkuluttajia, jotka evät faktojen perään kysele.
Time on saanut kritiikkiä muuttumisestaan mielipide-/ei-faktapohjaiseksi julkaisuksi. Siis oivallinen julkaisualusta esim. pohjoismaiselle naispoliitikolle (Norjan pm), joka hakee synenergiaa muista pohjoismaisista naispoliitikoista, olkoon oikeasti vaikka kuinka huonoja. Norjan pm on myös naisverkostoitunut Tarja Halosen kanssa.
Timen nykyinen omistaja on Hillary Clintonia 2016 vaaleissa tukenut, poliittista tulevaisuutta itselleen kaavaileva miljardööri Marc Benioff.
>Norjan pm on myös naisverkostoitunut Tarja Halosen kanssa.
Ja tämäkö on siis jotenkin paha asia, että kahteen kertaan vapaissa vaaleissa tasavallan presidentiksi valitun kanssa verkostoituu?
>Timen nykyinen omistaja on Hillary Clintonia 2016 vaaleissa tukenut, poliittista tulevaisuutta itselleen kaavaileva miljardööri Marc Benioff.
Kun varsinaisia ehdokkaita oli kaksi, tarkoitatko että tämä oli väärin ja hänen olisi pitänyt tukea Trumpia?
Verkostoituminen TH:n kanssa - Halonen on demari, jolla lievästi sanottuna vaikeuksia pysyä totuudessa ja joka haluaa demuja esiin joka välissä, vailla asiaperusteita.
Omistajan vasemmisto sympatiat ja omat poliittiset pyrkimykset - lehti ei ole puolueeton eikä objektiivinen faktan kertoja, vaan sen julkaisutoiminta vääjäämättä tukee omistajan pyrkimyksiä omistajan linjanvedoilla.
Mistä ihmeestä tähän Trumpin keksit?
Kallis kansilehti, kun Suomalaiset joutuu lyhentämään Italialaisten ja muiden etelän vetelien velekoja seuraavat 50 vuotta. Onnea Manna Sarin!
Ketju on taas loistava esimerkki siitä, että persumielisten päättäväisyydessä paskoa kansamme oma pesä ei ole mitään rajaa. Suomi ei saisi olla missään myönteisesti esillä, vaan kaikki hyvä pitäisi vetää lokaan palvelemaan persujen omia valtapyrkimyksiä.
Persujen ”isänmaallisuus”on vihaa, loukkauksia ja halveksintaa. Meidän pitäisi hävetä suomalaisuuttamme, mutta persujen harmiksi olemme silti siitä yhä ylpeitä, eikä mikään heidän kuranheittokampanjansa tule riittämään sen asiaintilan muuttamiseen.
No kysehän on siitä että nykyaikana valhe tai väärä tieto elää totuutena jos sillä katsotaan ajavan liberaaleja arvoja kuten nuori nainen johti koronanvastaista taistelua onnistuneesti. Näinhän ei suinkaan ollut vaan tätä nuorta naista piti patistella monen eri tahon, myös opposition kautta, toimimaan.
Höpö höpö, Sannan hallitus on kiistatta kyvykkäin sodan jälkeisistä hallituksista ja se tunnustetaan myös maailmalla. Sillä on merkitystä ,ei teidän persujen paskanjauhannalla.
Voi hyvänen aika, Marinhan se p*skoo omaan pesään, ei ole muuta tehnytkään. Ja on vienyt suomalaiset velkaorjuuteen sukupolviksi eteenpäin eikä halua tukahduttaa koronaa vaan antaa kansan kärsiä. Ei ole tervettä.
Sanna on edustanut Suomea maailmalla paremmin kuin kukaan koskaan nykymedian aikana. Persu ei tietenkään voi tätä sietää, koska hän tietää että yksikään persu ei milloinkaan kykene tekemään Suomelle mitään lähimainkaan yhtä hyvää.
Viestisi kertoo, että mikään ei ole persulle niin rakas kuin valhe. Typeryys on sijalla 2.
Kerro mikä vika on liberaaleissa arvoissa. En ole vielä keksinyt.
Voi hyvänen aika, viestisi kertoo, että demari ei edes tiedä mitä on totuus. Eihän se voi sitä tietää, kun sillä ei ole aivoja. Jostain se on oppinut sanan "persu" ja heittelee sitä joka paikkaan ja kaiken aikaa, vaikkei niitä persuja ole mailla halmeilla. "Persu" sanalla se yrittää mollata kaikkia, jotka kertovat totuuden.
Olisiko se vaikka se, että sinut tuhotaan jos mielipiteesi on väärä.
'Jostain se on oppinut sanan "persu" ja heittelee sitä joka paikkaan ja kaiken aikaa, vaikkei niitä persuja ole mailla halmeilla.'
Mitä hittoa, eikö koko kansa olekaan enää persuja?
Kyllä tuo on natsistinen eikä liberaali arvo.
Persut vuoroin edustavat koko kansaa ja vuoroin heitä ei ole missään.
Aivan kuten uskontopalstoilla kristittyjä on kulloisenkin tarpeen mukaan vain piskuinen lauma tai miljardeja.
Tuo nyt ei ole mitenkään yllättävä. Persut ja hurlumheilahkolaisuskovaiset ovat melkeinpä synonyymejä.
Mestari on tarjonnut hurlumheilahkouskovaisille lämpimän takkatulen, jonka eteen käpertyä uhanalaisen eläimen taljaan.
Bonuksena laitakonservatiiviset poliittiset tavoitteet, jotka viimeistään lämmittävät lahkolaistenkin kaikki neljä poskea söpön punaisiksi.
En ole lukenut koko ketjua, mutta nyt kyse on ulkonäkövetoisesta politiikasta. Ei ollut Halonen aikoinaan Timen kannessa vaikka oli naispresidentti. Tuskin Kiurukaan olisi sielä vaikka olisi pääministeri. Marin vetoaa ihmisiin ulkonäkönsä takia. Nuori laiha sanavalmis kaunis nainen on someajan ihanne. Mutta poliitikkona en nyt kannata sossujen totalitarismia. Marinin linja on liian autoritääristä, nk Neukkulassa. Mutta tosiaan miksi media ei hehkuta Kiurua tai Henrikssonia?
Jo Halosen aikaan presidentin valta oli pienempi kuin pääministerin. Presidentti voi olla virellisessa hierarkiassa pääministerin yläpuolella, mutta käytännön valtaa presidentillä on vähän.
Ja Marinia on nostanut myös Suomen erinomainen menestys koronan torjunnassa.
Missä asiassa Marin on ollut "autoritäärinen"? Vai onko kysymys siitä, että toiminta joka miespoliitikolta on "jämäkkää" on naispolitiikolta "autoritääristä", "vallahnaluista" tai peräti "kiukuttelua". Sanavalmiudesta olen samaa mietlä.
>Missä asiassa Marin on ollut "autoritäärinen"?
Jos Marin on autoritäärinen, mikähän Anonyymin arvatenkin ihailema Donald Trump sitten on? Eihän mikään asteikko enää silloin riitä.
>Vai onko kysymys siitä, että toiminta joka miespoliitikolta on "jämäkkää" on naispolitiikolta "autoritääristä", "vallanhaluista" tai peräti "kiukuttelua".
Kysymys on tietenkin juuri tästä.
Poikkeus on tietenkin perussuomalainen naispoliitikko, joka on aina jämäkkä. Kuten Sanna A: "Vastatkaa kyllä tai ei! Vastatkaa kyllä tai ei!"
Sairasta. Ei kukaan vieläkään näe tätä kommunismin uutta tulemista? Kohta soditaan.
Jännä miten sama tahot arvostelevat Putinin henkilökulttia vaikka tekevät aivan samoin, esim Hesarissa on jatkuvasti juttua demokraattien ocacio-cortezasta jota jopa demokraatit itse vieroksuvat. Mutta riittää että on nuori nainen ja feministi. Mediakin on muuttunut markkinasegmenttien takia, kaikki on pelkkää markkinaa, eikä journalismia.
Juurikin, journalismi on kadonnut.
Jännä että ette siellä Pietarissa huomaa eroa.
En ole tutustunut Ocacio-Cortez'n politiikkaan, mutta muistetaan kuitenkin, että Alexandria Ocasio-Cortez on valittu USA:n edustajainhuoneeseen demokraattisissa vaaleissa ja Putin diktaattori.
Voin kuvitella kuinka Marin paistattelee omassa mielessään Time lehden kannessa oloa. Jää siinä äärimmäisen vakava korona tilanne vähän vähemmälle.
Eihän se tajua mistään mitään, vain oma napa merkitsee. Vassari kun on.
Kenen navasta Halla-aho haaveilee?
Voit toki kuvitella. Todennäköisesti Sanna ei tule tuomaan esille asiaa sanallakaan.
Jos "korona tilanne" Suomessa on äärimmäisen vakava, millaisia ilmauksia sinulla on tilanteelle niissä lukemattomissa maissa, joissa se on paljon pahempi? Kerro ihmeessä. Vaikka mielestäni omaan runsaan sanavaraston, en kyllä keksi paljon mitään enää tuohon.
Sannalle lienee varattu hyvä virka EU:ssa. Haallituksen hajottua voi vaihtaa niihin hommiin.
Olisi kiva saada Tuomas Malinen Yleen keskustelemaan Marinin kanssa. Ylehän on sossuvetoinen laitos. Marinin talouspolitiikka on peestä. Sossut ovat siiryneet huomattavasti enemmän vasemmalle kuin aikasemmin. Hän ajaa valtiota jonka kansalaisilta viedään vapaus EU lainsäädännön kautta. Se on helppoa pelottelun kautta. Samoin hän haluaa siirtää valtaa EU n keskuspankille. Hehe rokotuspassit ym ovat hyvä keino laittaa ihmiset täyteen kontrolliin.se on helppoa kun ihmiset oman turvallisuutensa haluavat valtion syleilyyn. Marin on wannabe diktaattori. Sellainen someajan punikki.
Ihmisiltä vapaus pois, itsestä diktaattori, joka saa vahvistusta harhaiselle käsitykselleen omasta erinomaisuudestaan avustajalauman mediaan suoltamasta propagandasta. Tällaiselle tyypille on olemassa ihan oma karmea diagnoosinsa.
Tarkoitatko Tuomas Malista?
Miksi joku dosentti-nobody pitäisi saada keskustelemaan jostain Ylelle pääministerin kanssa? Miksi pääministerin yleensä pitäisi tuhlata aikaansa johonkin Maliseen?
Kiva lukea peräkylän Elvisten katkeria kommentteja kun meidän upea pääministerimme Marin edustaa meitä maailmalla ja täytyy sanoa että onneksi siellä ei ole esimerkiksi latvakakkonen littanan maan Persusaari saisi hävetä silmät päästä.
Meillä ei ole millään mittapuulla upeaa pääministeriä, ja maailmalla sitä viedään kuin litran mittaa, jotta isot EU-maat saavat suomalaisten rahat. Eikä tätä litran mittaa haittaa ollenkaan, myy maansa saadakseen itse hillotolppa viran vastapalveluksena.
Jotenkin liikuttavaa, kun meillä Suomessa on pitkä Venäjää nuoleva historia. Marin on siitä suora jatkumo. Demokratiaan vetoamalla ihmisiltä viedään oma henkilökohtainen valta. Se on hassua että ihmisiin vetoaa ulkonäkö niin paljon. Hän on ylimielinen ja tyli jotenkin muistuttaa Putinia. Naispuolinen Putin ehkä.mutta sellainen vetoaa suomalaisiin.
Marinilla on samanlaisia elkeitä kuin Benito Mussolinilla: suupielet alaspäin, lasittunut ylimielinen katse, leuka rehvakkaasti eli miehekkäästi koholla. Fasistin tyyli, tässä tapauksessa vasemmisto fasistin.
Ei kuitenkaan näytä rujopäiseltä kehitysvammaiselta Sivarilta nieleskelemässä.
Kyllä on vaikeaa, kohta alat varmaan löytää yhtäläisyyksiä saatanan kanssa, mikä se sitten lieneekin.
Ei vai?
Tytöt näyttelevät tissejä lehdissä ja elävät yli varojensa.
Jos sama lehden mielestä Prinssi Harry ja hänen omituinen vaimonsa ovat vuoden mielipidevaikuttajia niin ei ihme, että Marinkin kelpasi kanteen.
Marin on sopiva pääministeriksi. On yhtä tyhmä kuin ihailijansakin.
Ei Time tai Forbes tai BBC tai kukaan muukaan tiedä mitään. Vain persu tietää. Ja persu tietää vain sen, että Mestari kyllä tietää.
Time on muuttunut mielipiteitä julkaisevaksi lehdeksi. Faktojen tarkistaminen ja objektiivisten juttujen kirjoittaminen ei kiinnosta. Raha tulee helpommalla some hörhöille suunatuilla tarinoilla.
haiskahtaa lehden kirjoittajan isolta vitsiltä
Marin on vain hymyillyt ja siksi pääsee lehtien kanteen.
Jos avaa suunsa, ei ketään kiinnosta
Ku-Klux-Klaanin johtajakin oli (hyvässä) aikoinaan Time lehden kannessa. Siis mitä tuosta kansikuvasta nyt pitäis päätellä ?
Riippumatta poliittisesta kannasta on kaikkien etu kun Suomen PM saa positiivista julkisuutta maailmalla. Joku raja sille katkeruudelle ja mollaamiselle vaikka ei juuri se oman puolueen edustaja olisikaan siellä valokeilassa.
Tuubista löytyy koodilla l7sHdPmqVgs parin minuutin mittainen englanninkielinen meriselitys aiheesta. Kehuu siinä mm. Merkeliä. Sukupuolten ja sukupolvien välisen tasa-arvon edistäminen ovat hänen poliittisia motiiveitaan, ei niinkään pääministerin pallilla istuminen.
Kun tämä muuntokorona nostaa päivittäiset taruntamäärät pian lähelle 2000 sairastunutta päivässä, jopa ulkomailla tajutaan Marin kupla.
Marin ei ole kaunis, mutta verrattuna vartaloonsa, on kasvot paras osa.
Jos Marinin tilalla olisi ministeri Henriksson, Time lehden toimittaja olisi juossut karkuun kirkuen.
Amerikan entinen presidentti Trump on päässyt joskus myös saman julkaisun kansikuvatytöksi.
https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/a3210c44ed814446a6398a464e498548.jpg
Marinin suurin ongelma on, ettei ymmärrä itse omaa tyhmyyttään.
...sanoo ihminen jonka suurin saavutus on suunsoitto nimettömänä internetissä.
Aloittajalla selvästi vakava "Sanna Marin-mania". Ei kun hoitoon!
Miksi hallitus ei EU yhteistilauksen lisäksi ole yrittänyt saada rokotteita lisää.