Monen taksinkuljettajan tehtäviin kuuluu päivittäin koululaisten, vammaisten ja sairauksiensa vuoksi liikuntakyvyttömien kuljettaminen.
He toimivat hoito-alan ammattilaisina ja kuljettajina hoitaen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain alaisia asiakkaita. Tehtäviin kuuluu sairaankuljetuksia, lääkäriin vientiä, kuljetettavien sisältä hakuja, sisälle vientejä, avustustehtäviä vaatteiden pukemisessa, kauppaan viemistä, apteekeissa käyntejä, ja tietenkin pyörätuolien työntämistä lumihangessa, liuskoissa ja vetämistä portaita, askelma kerrallaan jne.
Tehtävät ovat usein vastaavia kuin ambulansseissa suoritettavissa siirtoajoissa. Palkkaus olisi oikeudenmukaista sitoa terveydenhuoltoalan TESsiin kyseisissä tehtävissä.
Kaupunkien ja kuntien päättäjien pitäisi lopettaa taksinkuljettajien ammattiryhmän sortaminen sekä röyhkeä hyväksikäyttö ja vaatia kilpailutuksissa maksettavaksi taksinkuljettajille sama palkka kuin sairaanhoitajille.
Taksinkuljettajat pitävät yhteiskuntaa pyörimässä vaarantaen oman terveytensä muiden hyväksi. Ilman heitä hoitajatkin olisivat työttömiä, kun potilaita ei kuljettaisi kukaan. Lanssikyydin hinta on 20 kertainen, joten poliitikot haluavat hyväksikäyttää taksialan heikkoja palkkoja.
Todellisuudessa kuljettaja eivät ole autonkuljettajia, vaan hoitajia, avustajia, terapeutteja ja monille vanhuksille ainoa mahdollisuus saada ruokaa ja päästä lääkäriin.
Hallitus, hävetkää, jos osaatte.
Taksinkuljettajat ovat hoitotyön ammattilaisia
19
269
Vastaukset
- Anonyymi
Turvallisempaa on mennä taksilla kuin ambulanssilla, jos ei tarvita ensihoitoa. Ajo-opetusta ei sisälly ambulanssikuskin koulutukseen lainkaan.
- Anonyymi
Kuinkas paljon ajo-opetusta kuuluu taksikurssille?
- Anonyymi
Taksi on siinäkin mielessä turvallisempi, että Trafi tarkistaa taksinkuljettajien rikosrekisterin ennen luvan saamista. Lanssikuski voi olla vaikka rattijuoppo ja varas. Siihen työhön voi mennä samana päivänä kun pääsee vankilasta, toisin kuin taksinkuljettajaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinkas paljon ajo-opetusta kuuluu taksikurssille?
Kuinkas paljon ajo-opetusta kuuluu taksikurssille?
Ei varmaan mitään nykyisin,kun katsoo Helsingin tappelua viidakossa. Mölytoopet ei osaa mitään ja kiitos Keskustan !
- Anonyymi
Taksinkuljettajille kuuluisi maksaa koronan vuoksi riskilisää 2000€/kk valtion toimesta puhtaana käteen.
- Anonyymi
Taksinkuljettajille kuuluisi maksaa koronan vuoksi riskilisää 2000€/kk valtion toimesta puhtaana käteen.
Osalle pitäis antaa turpaan apina käyttäytymisestä.Mitään eivät osaa,kun revitään ojasta kuskit!
- Anonyymi
Todella asiallinen kommentti kuljettajan työstä. Harva tietää työstä mitään, varsinkaan päättäjät. Todellisuudessa alaa ei kukaan arvosta, kadehtitaan helppona uuden auton kuljettajana.
- Anonyymi
Jos sina meuvo mina missa mikkokatu mina aja sina sinne. Maksa vain 40 euro, ei kuitti papperi loppu.
- Anonyymi
Taksivitsistä vielä niin, tärkein on työ revenneisen maksuvälineiden ja sen palvelun sijaan. Demarit repii palveluseteli sä viimeistään.
- Anonyymi
Hihii, vossikkakuskit kehuu toisiaan ja keksivät hauskoja juttuja.
Taksi on kaikista epäluotettavin tällä hetkellä ainakin Hesassa. - Anonyymi
Olen Linja-auton kuljettaja täällä maaseudulla. Ajan 13 paikkaista pienoislinja-autoa ja työ on vastuullista. Kuljetan kehitysvammaisia ja koululaisia.
- Anonyymi
Suuri vastuu puolustuskyvyttömistä henkilöistä. On hienoa, että joku jaksaa tehdä vastuullista ja tärkeää työtä pienellä palkalla. Ilman sinua lapset eivät pääsisi kouluun, eivätkä kehitysvammaiset toimintoihin ja kuntoutuksiin.
- Anonyymi
Suuri vastuu puolustuskyvyttömistä henkilöistä. On hienoa, että joku jaksaa tehdä vastuullista ja tärkeää työtä pienellä palkalla. Ilman sinua lapset eivät pääsisi kouluun, eivätkä kehitysvammaiset toimintoihin ja kuntoutukseen.
- Anonyymi
Olet täysin oikeassa. Minulle ja miehelleni taksinkuljettaja on tärkeämpi kuin sairaanhoitaja. Elämänne pysähtyisi ilman takseja. Ja aina on niin mukavaa ja hyvää kyytiä. Ei tarvitse pelätä mitään.
- Anonyymi
Käytät varmaan Uberia kun olet saanut mukavan ja hyvän kyydin?
- Anonyymi
minun mielestä 5 vuoden taksikuskina olo vastaa sairaanhoitaja koulutusta.pitäs päästä lomatetut kuskit sairaanhoidon puolelle töihin .kun alalla liikaa työntekiöitä voisi hallitus siirtaa 2000 kuljetajaa sairaanhoito piiriin. kun naiset ovat alaan väsyneitä.ronskia miehia alallale vaipoja vaihtamaa. hoi halliyus hoi tehkää taksi alalle jotain että saatas taas 2000e bruttopalkka pyhälisät. olen työtön kuski allala 6 vuotta mut lomautettu yli vuoden. tahdon sairaanhoitajaksi.
- Anonyymi
Koska palkkaus laitetaan oikealle tasolle?
- Anonyymi
Kuljettajille pitäisi maksaa enemmän palkkaa kuin hoitajille. Enemmän he minusta ovat huolehtineet kuin hoitajat.
- Anonyymi
Miksi minä edes luen näitä. Huoh........
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1466130
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253736Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1282931- 492620
- 412560
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262026Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2691924Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt511858- 341633
- 281620