On väärin että suurten yritysten johtopaikoilla on suurin osa miehiä, ja naisia vain pieni osa. Olen sitä mieltä että, että käyttöön tulisi ottaa sääntö jonka mukaan miesten määrä yritysten johtopaikoilla ei saisi ylittää 50%.
VÄÄRYYS
Feminainen
7420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omistusoikeus antaa omaisuuden haltijalle oikeuden päättää kenet hän rahoillaan palkkaa. Markkinatalous yhteiskunnassa työnantaja saa päättää kenet rahoillaan palkkaa tai on palkaamatta. Suomi ei tosin ole markkinatalous.
Kiintiöjärjästelmät ovat yrittäjien ja kansalaisten perusoikeuksien loukkaamista.
On ilmennyt, että monissa yrityksissä johtoportaassa istuu enemmistö oikeakätisiä. On tultava laki, joka edellyttää yrityksiltä vähintään 40% vasenkätisten osuutta yrityksen johdossa.
Lisäksi huutava vääryys on se, että esim. kirkkohallituksissa istuu suuri osa kristillisiä. Tämä vääryys on korjattava ja lailla osoitettava jokaiseen kirkkohallitukseen oma osuutensa ateisteille, hinduille, muslimeille, wiccalaisille. Lisäksi kaikkia näitä lahkoja on oltava kirkkohallituksessa yhtä paljon miehiä ja naisia sekä oikea- että vasenkätisiä. Mikäli kirkkohallitukseen ei myöskään oteta yhtään kaljuuntuvaa sekä pitkätukkaista on lailla määrättävä kirkkohallitus lopetettavaksi.
Kaiken pahinta on, että eläkeläisseuroissa ei ole yhtään alle 30v edustajaa. Tämä ikärasismi on lopetettava heti alkuuna.
Itseasiassa ainoa tapa saada oikeudenmukaisuutta maahamme on se, että lailla edellytetään jokaisen suomalaisen liittyvän jokaiseen järjestöön, yrityksen hallitukseen, aateliikkeeseen, uskontosuuntaukseen. Lisäksi jokaisen on opeteltava sekä oikea- että vasenkätiseksi. Koska jotkut ovat kaljuja eikä heille tukka kasva, tulee koko suomen kansan ajaa itsensä kaljuksi...
LISÄÄ VALTIO VALLAN KONTROLLIA!!! MISSÄ MILIISI? MISSÄ POLIISI? ISOVELI MIKSET JO VALVO?
Ois kai se hieman outoa, jos oikeakätisiä johtopaikoilla olisi 70 %, etenkin jos väestöstä suurin osa olisi vasenkätisiä.
mutta minkäs teet - meidän maapallolla on yx sen tason miesjärjestö johon naisilta on pääsy evätty
ja johon verrattuna nämä feministiasiat kulkevat tulevaisuudessakin heikoilla jäillä. Mutta aina kannattaa yrittää parantaa omia olosuhteitaan. Ehkäpä "Kuningas Salomonin" tienkulkijat jonakin päivänä jopa heltyvät ja ravistelevat essujensa kätköistä pari almua feministeillekin. Kevättä rintaan - eiku molempiin.
Paljonko olisit valmis laskemaan palkkaasi tämän epäkohdan korjaamisen vuoksi?
Ruotsinkielisiä on enemmän johdossa kuin väkiluku antaa periksi sekin on väärin samoin kuin heidän koulutuspaikat. eikö?
On väärin että miehet ovat perustaneet suurimman osan hyvin menestyvistä yrityksistä ja joutuneet ottamaan sen vuoksi suuria riskejä. Olen sitä mieltä että jokaista miehen johtamaa menestyvää yritystä kohti täytyy löytyä nainen joka ajaa oman yrityksensä menestymään yhtä hyvin.
Lisäksi on suuri vääryys että miehet joutuvat maksamaan paljon enemmän veroa kuin naiset. Tähänkin on otettava verokiintiö eli molempien sukupuolten yhteenlaskettu verokerääntymä tulee olla tasan 50/50.