Ateismi

Vain 2 prosenttia ihmisistä on ateisteja.

Käytännössä siis melkein kaikki ihmiset uskovat että maailmassa on jotakin muuta kuin vain fyysinen ulottuvuus.

Mitä naturalismi ja evoluutio ajattelee tästä?

Voidaan olettaa että koska lähes kaikki ihmislajin edustajat uskovat jonkin yliluonnollisen olemassaoloon ja saavat siitä elämäänsä turvallisuutta ja onnea, sen täytyy olla jotakin sellaista joka vaikuttaa positiivisesti lajin säilymiseen.

Käytännössä olemme siis tilanteessa jossa evolutiiviset prosessit ovat luoneet luontoon muuntelumahdollisuuden josta kumpuaa ajatus sellaisesta, mitä ei oikeasti ole.

Tai toinen vaihtoehto, yliluonnollista on olemassa ja ihmiset ovat yhteydessä siihen. Mutta tämähän on aivan naurettava ajatus?
201120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Moi !

Raja ei ole jyrkkä. 2% on "varmoja" ateisteja, se on ehkä totta. Veikkaisin että iso osa on epävarmoja, kuuluu luokkaan "ei kiinnosta pätkääkään" tai "ei tiedä".

Varmoja jonkin asteisesta jumalasta ja siihen liittyvästä viimeisestä tuomiosta on todella vähän. Tämän näkee käyttäytymisestä. Ei todellakaan pelätä tuomion aikaa.

Oikeasti mitään yliluonnollista ei ole olemassa, kaikki siihen viittaava syntyy aina kyseisen henkilön päässä harha-aistimuksiana.

Plasebovaikutus on totta. Siinä selitys sinullekkin uskonnon autuuteen.

--

Äänestä
  • Niinkuin sinunkin huhaa sepustuksesi!!!!

    Äänestä

>> Vain 2 prosenttia ihmisistä on ateisteja. >>

Yhteiskunta on siis juuri sellainen kuin miksi uskovat sen ovat valtavalla äänienemmistöllään demokratian keinoin muovanneet ?
Kuitenkin juuri monien uskovien mielestä kaikki on aivan rempallaan, suorastaan päin helvettiä jas hiukan voimakkaampi ilmaus sallitaan näin vakavassa asiassa ?

Miten tämä on mahdollista, ei se nyt ainakaan vaivaisen 2%'n vika voi olla ?

>> Voidaan olettaa että koska lähes kaikki ihmislajin edustajat uskovat jonkin yliluonnollisen olemassaoloon ja saavat siitä elämäänsä turvallisuutta ja onnea, sen täytyy olla jotakin sellaista joka vaikuttaa positiivisesti lajin säilymiseen. >>

Tuo on mielestäni varsin oikeaan osuva olettamus.
Oman vähäpätöisyyden ymmärtäminen ja lopullisen kuoleman hyväksyminen on ylivoimaisen vaikeaa hyvin monelle. Uskonnot ovat mainio suojakeino karua todellisuutta vastaan, lisäksi keino kostaa vihamiehilleen, jos ei nyt niin helvetissä viimeistään.

Uskonnot lisäävät myös yhteistyökykyä, se antaa niin piiskan kuin porkkanankin heimopäällikölle ja ylipappille. Yhteistyökykyinen heimo hakkaa naapurinsa sodassa kuin sodassa, ja evoluutio huolehtii henkiinjääneiden geenien leviämisestä.

Uskonnot ovat olleet hyvin positiivisia ilmiöitä evoluution kannalta, ja ovat vieläkin ties miten kauan tulevaisuuteen. Kysyntää riittää niin vallanpitäjien kuin ikuista elämää janoavien alamaistenkin taholta ja ajatteleppa nyt vaikka lapsilukuja lestaadiolaisperheissä...

Äänestä
  • On meillä ateisteilla suunnaton valta kun pystymme miinoittamaan koko demokratian. Miten uskovaiset yleensäkään voivat sinnitellä tässä hyvinvointivaltiossa. Mielestäni kaikkien tosi uskovaisten pitäisi muuttaa USAan. Siellä on uskovainen presidentti, hurmahenkisiä uskovaisia, eniten köyhiä teollisuusmaista ja suuri mahdollisuus tulla surmatuksi käsiaseella.

    USAko on kaikkien uskovaisten suuri henkinen koti? Sitäkö he kaipaavat kun he haukkuvat ateistien pilaavan heidän yhteiskuntansa?

    Antaisivat meidän pitää hyvinvointivaltiomme ja menkööt uskovaiset sinne missä GWB hallitsee...

    Äänestä

  • Viittasin kirjoituksessani lähinnä luonnossa tapahtuvaan lajien säilymiseen/jatkuvaan kilpailutilanteeseen.

    Päinvastoin kuin naturalisti luulee, usko ei tähtää kostoon eikä hyvitykseen, vaan se avaa silmät sille todellisuudelle joihin meidät on tarkoitettu. Kaikki jotka täälläkin uskoaan julistavat uskosta osattomille, tekevät sitä lähtökohtaisesti siitä syystä että haluavat että ihmiset tulisivat osallisiksi valtavasta ilosta. Valitettavasti jotkut epäonnistuvatkin tässä ja lopputulos saattaa olla tuomitseva ja negatiivisia ajatuksia herättävä.

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    Viittasin kirjoituksessani lähinnä luonnossa tapahtuvaan lajien säilymiseen/jatkuvaan kilpailutilanteeseen.

    "että ihmiset tulisivat osallisiksi valtavasta ilosta."

    uskovaisia vierestä seuranneena he ovat hyvin samanlaisia, ehkä hiukan pessimistisempiä ja ilottomampia kuin normaalit ihmiset.

    Äänestä

  • Nasse kirjoitti:

    "että ihmiset tulisivat osallisiksi valtavasta ilosta."

    uskovaisia vierestä seuranneena he ovat hyvin samanlaisia, ehkä hiukan pessimistisempiä ja ilottomampia kuin normaalit ihmiset.

    Luulen että arvomaailma ja ilon käsitys tai se mikä tuottaa iloa on erilainen.

    Henk. koht. en ole missään tavannut iloisempia, vapautuneempia ja aidompia ihmisiä kuin nuorten kristillisessä toiminnassa. Mutta tietysti tämä on vain oma subjektiivinen näkemykseni.

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    Viittasin kirjoituksessani lähinnä luonnossa tapahtuvaan lajien säilymiseen/jatkuvaan kilpailutilanteeseen.

    Päinvastoin kuin naturalisti luulee, usko ei tähtää kostoon eikä hyvitykseen, vaan se avaa silmät sille todellisuudelle joihin meidät on tarkoitettu. Kaikki jotka täälläkin uskoaan julistavat uskosta osattomille, tekevät sitä lähtökohtaisesti siitä syystä että haluavat että ihmiset tulisivat osallisiksi valtavasta ilosta. Valitettavasti jotkut epäonnistuvatkin tässä ja lopputulos saattaa olla tuomitseva ja negatiivisia ajatuksia herättävä.

    Et vastannut kysymykseen kenen syytä kaikki, etenkin uskovien usein luettelemat, vääryydet ja epäkohdat nyky-yhteiskunnassa ovat. Ateistien vikahan ne eivät voi olla, meitä kun kertomasi mukaan on vain vaivaiset 2% ? Niin pienellä joukolla ei vaaleissa eikä muutenkaan ole juuri mitään merkitystä uskovien valtavaan määrään verrattuna.

    >> Viittasin kirjoituksessani lähinnä luonnossa tapahtuvaan lajien säilymiseen/jatkuvaan kilpailutilanteeseen. >>

    Niin minäkin oletin sinun viitanneen. Siksipä vastasinkin juuri siihen. Oliko sepustuksessani jotakin joka jäi epäselväksi ?

    >> Päinvastoin kuin naturalisti luulee, usko ei tähtää kostoon eikä hyvitykseen..>>

    Saattaa olla, toivottavasti onkin. Jotkut uskovat kuitenkin usein vetoavat juuri niihin, helvetin piinaan ja taivaan ihanuuteen. Ateistillä kun ei omaa kokemusta uskosta ole, on pakko arvioida sen olemusta uskoviksi itseään kutsuvien ihmisten käyttäytymisen perusteella. 'Hedelmistään puu tunnetaan'. Onko muuten naturalisti vähääkään sama asia kuin nudisti ?

    >> ..se avaa silmät sille todellisuudelle joihin meidät on tarkoitettu. >>

    Uskovilla on monenlaisia todellisuuksia, eikö lie yhtä monta erilaista kuin on uskoviakin ? Kummallista piiloleikkiä siltä joka eri ihmisten silmät on aivan eri todellisuuksille avannut.

    >> Kaikki (KAIKKI) jotka täälläkin uskoaan julistavat uskosta osattomille...haluavat että ihmiset tulisivat osallisiksi valtavasta ilosta. Valitettavasti jotkut epäonnistuvatkin...>>

    On mahdotonta tietää mitä tämänkin palstan keskustelijat itseasiassa haluavat, tietäneekö moni sitä itsekkään ? Voimme vain lueskella niitä viestejä joita tänne lähetetään. Jos kaikki uskovina esiintyvät yrittävät lähimmäisilleen iloa jakaa, on ikävä kyllä sanottava, että epäonnistumisprosentti on melkoinen.

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    "Et vastannut kysymykseen kenen syytä kaikki, etenkin uskovien usein luettelemat, vääryydet ja epäkohdat nyky-yhteiskunnassa ovat."

    Ehkä en haluakaan osoitella sormella.

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    "Et vastannut kysymykseen kenen syytä kaikki, etenkin uskovien usein luettelemat, vääryydet ja epäkohdat nyky-yhteiskunnassa ovat."

    Ehkä en haluakaan osoitella sormella.

    >> Ehkä en haluakaan osoitella sormella. >>

    Eipä tosiaan, ruma tapahan se sellainen on.
    Riittää vallan mainiosti kun vain olet yhtä mieltä siitä että ateistien vika se ei ainakaan voi olla , vaivaisen 2%'in !

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> Ehkä en haluakaan osoitella sormella. >>

    Eipä tosiaan, ruma tapahan se sellainen on.
    Riittää vallan mainiosti kun vain olet yhtä mieltä siitä että ateistien vika se ei ainakaan voi olla , vaivaisen 2%'in !

    no minusta se on yhtälailla kaikkien vika, ja ei kenenkään vika yksin.

    Ihminen kun on itsessään itsekäs ja ahne, olis sitten ateisti tai uskova.

    Äänestä

  • Ana-mzk kirjoitti:

    Luulen että arvomaailma ja ilon käsitys tai se mikä tuottaa iloa on erilainen.

    Henk. koht. en ole missään tavannut iloisempia, vapautuneempia ja aidompia ihmisiä kuin nuorten kristillisessä toiminnassa. Mutta tietysti tämä on vain oma subjektiivinen näkemykseni.

    vanha pieru joka ei tapaa nuoria ihmisiä missään muualla kuin hihhuliporukan tilaisuuksissa.

    Minä taasen referoin sellaisiin uskiksiin joilla tiima alkaa olla tapissa ja ´taivas´ odottaa.

    He ovat ei-uskistuneita ikätovereitaan apaattisempia ja negatiivisempia, liekö epäilys siitä että elämä kului palvoessa olemattomia pikku-ukkeilta hukkaan?

    Äänestä

  • Nassen kirjoitti:

    Jos 23 on mielestäsi vanha pieru niin so not. (Niinkuin M. Nykänen sen hyvin ilmaisee.)

    Hukkaan mennyt nuoruus.. henkilökohtaisesti en ole menettänyt valinnallani mitään, päin vastoin, saanut rikkaan elämän ja myönteisen asenteen tähän hommaan. =)

    Kerrohan minulle, mitä uskis mielestäsi menettää, niin voin sitten uskiksena kertoa, onko näin.

    1. Rakastua elämänsä mieheen (jos uskis on mies)
    2. Rakastua elämänsä naiseen (jos uskis on nainen)
    3. Opiskella luonnontieteitä, etenkin biologian aloja(tuhoaa uskon)
    4. Työskennellä luonnotieteellisillä aloilla, etenkään biologian aloilla(tuhoaa uskon)
    5. Olla seksuaalisesti itsenäinen (uskikset pakotetaan heterofiileiksi)
    6. Nukkua sunnuntaina pitkään ja ottaa rennosti koko päivä (totta kai nyt sunnuntaiseen aivopesuun ja vihanlietsontaan osallistutaan)

    Keksin varmaan päivän kuluessa enemmän...

    Äänestä

Esimerkiksi kirkkoon kuuluvista suuri osa ei usko Jumalaan...

Äänestä

"Fyysinen ulottuvuus"? Kyllä ateistikin usemmiten uskoo että asioilla on muukin ulottuvuus kuin fyysinen: niihin sisältyy tunteita, tunnelmia, mielipiteitä, aavistuksia, kauneutta... siis subjektiivisia tuntemuksia.

Mutta mitään tarvetta ei ole olettaa että jokin tietoinen olento ohjailisi kaikkea ei-fysikaalista. Etenkin että tuo olento olisi juuri tietyn uskonnon/uskonnon osa-alueen määrittelemä jumala.

"Yliluonnollinen?" Ihmiset uskovat että on "jotain", minkä puolesta elää, taistella, suojella toisia, kaiken alkusyy. Ei sitä tarvitse nimittää miksikään yliluonnolliseksi. Maailma on ihmeellinen ihan sinällään, ihmiskunnan lyhyt historia osana sitä.

On kyllä kiehtovaa että evoluution kautta on syntynyt laji, joka haluaa uskoa "johonkin". Tietoisuus syntyy aivojen kemiallisena prosessina mutta on kuitenkin jotain enemmän. Tunne, kuohahdus ihmisen sisällä on helkutin fyysinen tunne. Silti ihminen mieltää sen omakseen, joksikin ruumista erilliseksi. Tietoisuus on aika mieletön ja monimutkainen juttu. Siellä on jokaisen oma "jumala", yksi kupla elämän monimuotoisessa virrassa.

Äänestä

Muuttuuko valhe totuudeksi jos tarpeeksi moni uskoo siihen?

Uskooko ihminen enemmän todisteiden kuin emootion(valaistus,sisäinen varmuus) kautta?

Onko ihmisellä taipumusta mielikuvitukseen?

Onko ihmisellä taipumusta valehteluun?

Onko ihmisellä taipumusta erehtymiseen?

Voiko ihminen keksiä asioita joilla ei ole todellisuuspohjaa-ja saada muutkin mukaan touhuunsa?
(Jos et,niin Hubbard ja skientologia on sitten myös totta.)

Äänestä
  • Kaikki ihmiset uskovat valheen helpommin kuin totuuden.On paljon helponpaa uskoa toivomansa asia todeksi kuin epätoivottu.Lupauksiin uskotaan helpommin kuin varoituksiin.Suuren edun vuoksi otetaan riski helpommin kuin panostetaan vaaran välttämiseen.Yhteiseen etuun vetoavat usemmin ne jotka muutenkin nauttivat suurimpia etuja.Ne joiden toiminta on yhteisillä varoilla rahoitettua haluavat perustella toimintansa mahdollisimman suurelle yleisölle.Silloin ei ole tärkeintä totuus vaan yleinen mielenkiinto.Mielenkiinto tarvitsee julkisuutta.Julkisuus tarvitsee satuja mielenkiinnon säilyttämiseksi.Mielenkiinto säilyy tarinoilla tuottavammin kuin pelkistetyllä totuudella.

    Äänestä

  • "magpie" kirjoitti:

    Kaikki ihmiset uskovat valheen helpommin kuin totuuden.On paljon helponpaa uskoa toivomansa asia todeksi kuin epätoivottu.Lupauksiin uskotaan helpommin kuin varoituksiin.Suuren edun vuoksi otetaan riski helpommin kuin panostetaan vaaran välttämiseen.Yhteiseen etuun vetoavat usemmin ne jotka muutenkin nauttivat suurimpia etuja.Ne joiden toiminta on yhteisillä varoilla rahoitettua haluavat perustella toimintansa mahdollisimman suurelle yleisölle.Silloin ei ole tärkeintä totuus vaan yleinen mielenkiinto.Mielenkiinto tarvitsee julkisuutta.Julkisuus tarvitsee satuja mielenkiinnon säilyttämiseksi.Mielenkiinto säilyy tarinoilla tuottavammin kuin pelkistetyllä totuudella.

    >> Kaikki ihmiset uskovat valheen helpommin kuin totuuden. >>

    Ei kuulosta uskottavalta. En usko tuohon.

    >> On paljon helponpaa uskoa toivomansa asia todeksi kuin epätoivottu. >>

    Niin varmaan. Kertooko se jotain siitä kumpi vaihtoehto on 'totta' ja kumpi 'valhetta' ?

    >> Lupauksiin uskotaan helpommin kuin varoituksiin. >>

    Luonnekysymys. Nettiprofeetat tuntuvat uskovan millaisiin lopunaikojen ennusmerkkeihin hyvänsä.

    >> Suuren edun vuoksi otetaan riski helpommin kuin panostetaan vaaran välttämiseen. >>

    Niin pitääkin tehdä, ei ihminen muuten olisi koskaan uskaltanut puusta laskeutua.

    >> Yhteiseen etuun vetoavat usemmin ne jotka muutenkin nauttivat suurimpia etuja. >>

    Tarkoitatko poliitikkoja, piispoja, liike-elämän tirehtöörejä, huippu-urheilijoita, tangokunikaita vai ketä ?

    >> Ne joiden toiminta on yhteisillä varoilla rahoitettua haluavat perustella toimintansa mahdollisimman suurelle yleisölle.Silloin ei ole tärkeintä totuus vaan yleinen mielenkiinto. >>

    Kenestäkäs tässä on kysymys ? Verovaroin rahoitetaan kaikenlaista, kouluja, sairaaloita, poliisia jne. jne.

    >> Ihminen on viisas vain omasta mielestään.>>

    Miten niin VAIN ? Kyllä minä näen viisautta (järkevyyttä?) kaikissa tuntemissani ihmisisää. Tyhmyyttä myös, ei sen puoleen. Ei maailma mustavalkoinen ole, ja ihmiset ovat aivan erityisen kirjavia !

    Äänestä

Tietääkseni on olemassa virallinen "uskonto" nimeltä ateismi ja sen jäseniä ovat nuo 2%.

Tuohon ei ole laskettu niitä ihmisiä jotka eivät kuulu mihinkään uskontoon tai niitä jotka ovat kirkossa kirjoilla vaikkeivat uskokaan. Niitä tuskin on edes laskettu.

Kastaminen on perinne, ainakin suomessa. Kirkosta eroaminen on monien mielestä suurempi riesa kuin siihen nimellisesti kuuluminen.

Sitten jos kirkosta eroaa, niin harva viitsii tehdä itsestään virallisesti ateistia ja miksipä tekisikään.

Älä yleistä, kaikki eivät usko.
Uskoin minäkin viisivuotiaana joulupukkiin ja kai se toi tiettyä onnellisuutta. Olisi oikeasti hyvä jos joku kertoisi uskovaisille kun he ovat esikouluiässä että joulupukin lisäksi myös se jeesus on satuolento. Lapsi on terve kun se leikkii, sairas kun ei osaa lopettaa.

No kyllähän se kieltämättä aika naurettava ajatus on. Jätetään ne ihmeteot ja yliluonnolliset ilmiöt sinne tv-sarjoihin ja elokuviin eikä oikeasti uskota kaikkea mitä se ylipalkattu huuhaa henkilö siellä kirkossa satuilee sunnuntaisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ana-mzk kirjoitti:

Vain 2 prosenttia ihmisistä on ateisteja.

Käytännössä siis melkein kaikki ihmiset uskovat että maailmassa on jotakin muuta kuin vain fyysinen ulottuvuus.

Mitä naturalismi ja evoluutio ajattelee tästä?

Voidaan olettaa että koska lähes kaikki ihmislajin edustajat uskovat jonkin yliluonnollisen olemassaoloon ja saavat siitä elämäänsä turvallisuutta ja onnea, sen täytyy olla jotakin sellaista joka vaikuttaa positiivisesti lajin säilymiseen.

Käytännössä olemme siis tilanteessa jossa evolutiiviset prosessit ovat luoneet luontoon muuntelumahdollisuuden josta kumpuaa ajatus sellaisesta, mitä ei oikeasti ole.

Tai toinen vaihtoehto, yliluonnollista on olemassa ja ihmiset ovat yhteydessä siihen. Mutta tämähän on aivan naurettava ajatus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu