Psykiatrinen hoito, psyykenlääkitys ja siitä vieroittautuminen ovat syynä itsetuhoisille ajatuksilleni. Minulle on jäänyt psykiatrisesta lääkehoidosta traumat, joihin on hoitona tarjolla pelkkää psykiatrista lääkehoitoa. Eli ongelmaan tarjotaan ratkaisuksi lisää ongelman aiheuttajaa.
Pelko psykiatrisen hoitojärjestelmän hyökkäävyydestä ja arvaamattomuudesta saa minut vakavasti harkitsemaan itsemurhaa. Miten voisin varmistua siitä, että saisin elää totaalisen rauhassa psykiatrialta?
Pelko psykiatrisen hoitojärjestelmän hyökkäävyydestä ja arvaamattomuudesta saa minut vakavasti harkitsemaan itsemurhaa. Miten voisin varmistua siitä, että saisin elää totaalisen rauhassa psykiatrialta?
Vastaukset 40
Vanhimmat
Koko pienen ikäni olen "haaveillut" avustetusta itsemurhasta, ja kyllä totuus on niin, että se pitää tehdä itse, niinkuin myös ajatella omat ajatuksensa, eikä ostaa ostopalveluna.
"Miten+voisin+varmistua+siitä,+että+saisin+elää+totaalisen+rauhassa+psykiatrialta?"
Kuinka tarkasti mtt:ssä kytätään, hakeeko "potilas" (asiakas) SSRI-lääkkeensä apteekista? Jos ei itse hakeudu mtt:oon, ollaanko sieltä ennenpitkää yhteydessä ja painostetaan vastaanotolle? Jos näin on, niin en takuulla kuntoudu koskaan.
Psykiatrit ei välitä sinusta ja sinun sanomisista mistään, he ovat big farman asialla, ei sinun ja he ei laske sitä orjaa irti jonka he ovat kerran saaneet myytyä big farma pilleri tehtaalle orjaksi, älä puhu heille, suhtaudu heihin kuin stalinin, jos näytät ettet pidä stalinista, sinut viedään kostoksi leirille pakolla.
On oikein että pelkäät psykiatriaa, heillä on sama valta kuin poliisilla tai vanhan ajan kunikaalla pidättää sinut yöllä ja päivällä, jos naamasi ei miellytä
Ihmisillä ei ole niitä psykooseja ja tauteja joita psykiatrit latjaa kuormaksi ihmisille kannettaviksi, ne ovat kuvitteellisia tauteja. Jota tekee ainoastaan psykiatrian pillerit, jotka tekee sinulle psykoosia, levottomuutta, ahdistuneisuutta, itsemurhaisuutta, depressiota, sekavuutta ja tuhat muuta pahoin vointi oiretta,
Luuletko sinä että ihmisillä jotka markkinoi tuollaisia pillereitä ja vielä vakivallalla on minkaanlaista sielua?
Vähennä pilleriä 1/4 vahemmäksi joka kk siten että puolen vuoden kuluttua olet vieroitettu pillereistä, psykiatrielle et voi sanoa, näethän kuinka väkivaltaisia he on,
Näethän kuinka psykiatrit valehtelee päin naamaa että sulla on kemiallinen epätasapaino
Ilman labraa!!!!! He itse tietävät vaoehtelevansa mutta he ajaa vain ja ainoastaan lääketehtaan (ei sinun etua) joten pysy poissa heistä ja jos pakottavat yhteyteensä sano, että voit pahoin jos olet psykiatrien läheisyydessä, joten et voi olla koskaan hyvin voiva jos käyt heidän luonaan. Sen voit sanoa, mutta muista kritiikki saattaa johtaa betonilattialle kaasuttomaan kammioon, eli varo.
Ne pillerit tekee kemiallisen epätasapainon
Et ole ainoa. Olen koukussa neuroleptiin, jota olen syönyt kohta 12 vuotta. Olen yrittänyt lukuisia kertoja päästä irti siitä. Nyt minulla on injektio. En ole ennen halunnut tehdä itsemurhaa, mutta koko tämän neuroleptihelvetin takia ajattelen jatkuvasti itsemurhaa. On vain ajankysymys, kuinka kauan kestän tätä hermomyrkkyä. Elämänlaatu on täysin nollassa. Sairauksia on tullut tästä hermomyrkystä lisää. Neuroleptit ovat hirveäitä myrkkyjä. Hauta tuo helpotuksen.
Jotain vinkkejä:
-Omaksu terveelliset elämäntavat.
-Lue kirjoja jotka tukevat tunneälysi kehitystä.
(Esim. https://netn.fi/kirjat/normand-baillargeon-alyllisen-itsepuolustuksen-pikakurssi )
-Harrasta liikuntaa ja pidä fyysisestä kunnostasi huolta
-Tee mindfullness/meditaatioharjoituksia
"Kuinka tarkasti mtt:ssä kytätään, hakeeko "potilas" (asiakas) SSRI-lääkkeensä apteekista?"
Kyllä ne lääkärit voi tarkistaa, onko asiakas hakenut lääkkeet (tuskin ne niitä jaksaa kyttää ellei ole epäilys että asiakas ei syö niitä). Mutta riippuen paljon niistä joutuu maksamaan niin olen kuullut muilta sivustoilta että porukka hakee lääkkeet muttei syö niitä. Paitsi jos otetaan verikokeet, missä mitataan lääkeainepitoisuus. Itse joudun käymään verikokeissa joka kuukausi. Viimeksi mitattiin myös lääkeainepitoisuus.
Lääkkeethän sä saat lopettaa milloin vain haluat. Sulla on itsemääräämisoikeus. Eri asia on se, että jos sulla on joku työkyvyttömyystodistus lääkäriltä niin silloin tavallaan on velvollinen olemaan hoidon piirissä, että ne myöntää uuden todistuksen. Itselläni se tilanne, että en ole työkykyinen lääkkeellä, enkä ilman, joten taloudellisesti on pakko vielä sitoutua hoitoon. Mutta aiemmilla kerroilla kun olen ollut hoidon piirissä lopetin itsenäisesti lääkkeiden syönnin ja sanoin psykiatrille että haluan lopettaa hoitosuhteen ja se onnistui. Silloin diagnoosina oli joko masennus tai ahdistuskohtaukset. Sanoin vain etten tarvitse enää hoitoa ja hoito lopetettiin yhteistuumin. Nyt minulla on diagnoosina skitsofrenia ja siitä hoitosuhteesta taas ei ehkä pääse niin helposti eroon... kun jonkun mielestä lääkitys pitäisi olla ikuinen. SSRI-lääkkeet on kuitenkin ihan eri juttu, koska niihin ei välttämättä liity mitään ikuisen lääkityksen ajatusta.
Itse pääsin SSRI-lääkkeestä suht helpolla eroon. Tuli vain vähän outo olo ja jotain puutumisen tunnetta pään alueella. Sen sijaan psykoosilääkkeestäni en meinaa päästä millään eroon: huono olo lääkkellä ja eri tavalla huono olo ilman.
Kannattaa rohkeesti yrittää sitä SSRI-lääkkeen lopetusta (uudelleen? oot vissiin jo yrittänyt?), koska se voi myös käydä helpostikkin. Tai sitten lopettaa hitaasti esim. 3/4 tabletti, 1/2 tabletti, 1/4 tabletti. Itse lopetin seinään kun epäilin sen haittaavan unen laatua. Ihmiset on niin erilaisia, joittenkin on helppo lopettaa joku lääke ja joillekin se saman lääkkeen lopettaminen on yhtä tuskaa. Itseänikin vi***taa lukea netistä, että joku on päässyt mun syömästä psykoosilääkkeestä eroon helpolla. Toisaalta juuri ne viestit luo toivoa, että se on mahdollista (että vieroitusoireita ei juurikaan tule tai että ne on siedettäviä).
"Kannattaa rohkeesti yrittää sitä SSRI-lääkkeen lopetusta (uudelleen? oot vissiin jo yrittänyt?), koska se voi myös käydä helpostikkin."
Olen yrittänyt ja edellinen kerta teki minusta impulsiivisen, mikä ei todellakaan kuulunut alkuperäisiin oireisiini. Sitten löysinkin itseni avo-osastolta "masennuspotilaana". Oli muuten eka kerta ja toivottavasti viimeinen. Tämä jätti minulle pysyvän pelon koko psykiatrista järjestelmää kohtaan.
Ongelmieni aiheuttajan, Optiparin, käytön olen jo lopettanut uudelleen. Kuolen mieluummin kuin jatkan ko. kirotun valmisteen käyttöä. Vieroitusoireita olen joutunut lääkitsemään vortioksetiinilla. Siinä on pidempi puoliintumisaika ja se on toivottavasti helpompi lopettaa lähiaikana. Olo on kuin lääkitsisi heroiinin vieroitusoireita heroiinilla. "Hyöty" vortioksetiinista on ollut korkeintaan marginaalinen.
En tunne itseäni masentuneeksi, vaan olen varma että tämä on nyt jotain muuta. Apatia, anhedonia, välinpitämättömyys, tunteiden, kiintymyksen ja empatian katoaminen ovat kokonaisvaltaisia. Perusteellisia. Masennuslääkkeet ja terapiointi eivät auta. Näkisin että ongelmat ovat hermostossa ja aivokemioissa. Kun löytyisi lääkäri tai hoitaja, joka kuuntelisi. Eipä ole löytynyt
Mä olen melkein 2 vuotta sitte lopettanut lääkkeet enkä edes ehtinyt syödä niitä, kun viitisen vuotta, mutta ne teki mun persoonaan ja terveyteen jotain peruuttamatonta. Kärsin edelleen ikävistä oireista erityisesti hermostollisista on kihelmöintiä, huimausta, koordinaatio ongelmia, nykimisiä joita alkoi ilmetä jo käytön aikana. Ne näköjään tuli jäädäkseen ja ikinä ennen lääkkeitä en tälläsistä kärsinyt. Nykyään mun vaan tekee mieli tappaa itseni, että pääsisi pois näistä monen vuoden kärsimyksistä jo. Liika on liikaa kestettäväksi ja kärsittäväksi. Oon vaan niin luuseri, ettei musta ole edes tappamaan itseäni, mutta tällästä elämää en halua enää elää. Päivästä toiseen selvitymistä ja negatiivisia ajatuksia. Kaikki mitä ennen olin rakentanut on nyt viety pois ja se kaikki lähti lääkekuurejen aikana. Olisi kiva tietää mitä vahinkoa ne todellisuudessa aiheutti ja onko tästä enää mitään toivoa parempaan.
Ei+itseään+kannata+tappaa+siksi+että+aikamme+on+barbaari,+ja+olemme+ajallemme+sokeita+kuten+1940+Eurooppa.+
"..ja ennen kaikkea sinulle pitää pillereillä tehdä kemiallinen epätasapaino, josta sekoaa jokainen tervejärkinen."
Virallisesti masennuslääkitys aloitetaan, jotta saadaan kemiallinen epätasapaino aivoissa "korjattua". Tämä epätasapaino ei ole objektiivisesti mitattavissa, vaan perustuu pelkkään arvioon. Spekulaatioon. Voidaan vastaavati olettaa, ettei mitään kemiallista epätasapainoa ole ikinä ollutkaan.
Suuri osa ihmisistä on ikävä kyllä niin lampaita, että uskovat näihin satuihin ilman kritiikkiä. Koskee myös terveyden- ja sairaanhoidon henkilöitä, tämä on kyllä huomattu.
Se onkin niin päin, että masennuslääkitys nimenomaan aiheuttaa sen kemiallisen epätasapainon. Jos sitä ei aiemmin ollut, niin lääkityksen aloituksen jälkeen on takuuvarmasti. Sitten "ylläpitohoidolla" varmistetaan, että kerran luotu kemiallinen epätasapaino ei varmasti poistu ansaan kävelleen asiakkaan aivoista.
Kun lääkityksen lopettaa, kemiallisen epätasapainon takia tulevat sitten vieroitusoireet. Lääkäri toteaa taas asiakkaalla olevan kemiallinen epätasapaino, joten asiakkaan tulee palata lääkkeen käyttäjäksi. Riippuvuussuhde on valmis.
Kuka enää nykymaailmassa uskaltaa luottaa p$ykiatreihin?
Ennen sairastumista mä halusin itse sairaanhoitajaksi, mutta ei ollut varaa opiskella. Sitten sairastuin ja söin lääkkeitä 1,5 vuotta. Nyt yritän lopettaa, mutta se ei vaan onnistu. Pelkään että lääkkeet on jättänyt pysyviä vaurioita aivoihin, kun lopettaminen on niin vaikeeta. Luulis tosin että aivot tottuu sekä lääkkeisiin, että lääkkeettömyyteen, mutta joka viikko vieroitusoireet pahenivat kun olin ilman lääkkeitä (olin lopettanut porrastetusti ja vieroitusoireet ilmeni vasta pienissä annoksissa). Kuukauden syödessäni 1/3 annosta en enää kestänyt vieroitusoireita ja palasin 1/2 annokseen.
Opiskelen nyt kuntoutustuella sairaanhoitajaksi, vasta aloittelen, mutta kärsin siitä ajatuksesta että haluanko sittenkään alalle, jossa määrätään tällaisia lääkkeitä jotka jättää pysyviä jälkiä ihmiseen. Kehtaanko katsoa itseeni peiliin työpäivän jälkeen, kun asiakkaana on ihmisiä jolle määrätään leponexia, olantsapiinia, latudaa, ketipinoria, risperdalia jne. kaikki ihan kuraa. Toisaalta voinhan olla se hoitaja joka ei puhu elämänpituisesta lääkityksestä ja varoittaa että niistä lääkkeistä voi tulla myös vieroitusoireita, jotta asiakkaat tajuavat harkita edes lääkityksen aloittamista.
"Jos ei itse hakeudu mtt:oon, ollaanko sieltä ennenpitkää yhteydessä ja painostetaan vastaanotolle?"
En ole itse koskaan kokeillut, mutta ymmärtääkseni jos peruu yhden ajan ni ne varaa sulle uuden. Peruuttamattomasta ajasta tulee maksu, joten ne kannattaa peruuttaa. Kyllä hoito on ihan vapaaehtoista eli on mahdollista keskustella hoidon lopettamisesta.
Esimerkkinä yksi tarina, jossa käy hyvin ilmi minkälaista sananvaihtoa mahdollisesti voi joutua käymään hoitavan tahon kanssa ennen kuin siitä pääsee eroon: https://madinfinland.org/3828-2/
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että jos on hoidossa masennuksen takia niin siitä pääsee helposti eroon väittämällä ettei koe olevansa masentunut. Leikkii vaan tervettä niin aika helposti pääsi eroon hoitosuhteesta. Jos sua on taas hoidettu psykoosin tai muun vastaavan vakavamman mt-ongelman takia niin vakuuttelu hoidon lopettamisesta voi viedä vähän pidemmän aikaa kuten tossa linkissä esimerkkinä yksi tapaus.
Lainaus https://madinfinland.org/3828-2/
"Mikäli psykiatrit tietäisivät, millaista vahinkoa he aiheuttavat potilailleen, he tuskin pystyisivät edes katsomaan itseään peiliin."
Ei kai kyse voi enää olla tietämättömyydestä, kun touhu on jatkunut jo niin pitkään ja jatkuu yhä edelleen? En tiedä onko kyseessä välinpitämättömyys, kosto, alistamisen halu, vallankäytöstä nauttiminen vai mikä?
Oikeastihan lääkärit ovat yllättävän keskinkertaisia eikä suurinta osaa psykiatreista kiinnosta kuin oma palkkapussinsa ja yhteiskunnallinen statuksensa, ei heillä ole intressiä kyseenalaitaa hoitokäytäntöjään. Lääkärit hokevat itsevarmasti kuin robotit samoja asioita, joita heille opetettiin silloin joskus vuoden 1990 lääketieteellisen luennolla vuodesta toiseen ja jos he jotain tutkimuksia lukevat, niin tutkitusti he lukevat vain tutkimusten abstraktit eivätkä tutkimuksia itsessään. Ei heitä kouluteta lukemaan kriittisesti tutkimusnäyttöä, jolle käypä hoito -suosituksetkin pohjautuvat. Käypä hoito -suositustenkin kirjoittajatkin voivat tästä syystä kirjoitttaa mitä sattuu ja viitata tutkimusnäyttöön, jota ei ole olemassakaan. Tästä esimerkkinä Ben Furmanin kritisoima masennuksen käypä -hoito suositus, jossa hänen mukaansa viitataan tutkimuksiin tavalla, joka antaa vääristyneen kuvan meta-analyysien tuloksista ja täten päätyy suosittamaan hoitoa, jota ei edes lääkeyhtiöiden raskaasti rahoittama, tutkimusastelmiltaan todella vääristynyt lyhytkestoisia tutkimuksia käsittävä tutkimusnäyttöä tue:
https://madinfinland.org/4755-2/
Skitsofrenian kaltaisissa ns. vakavissa mielisairauksissa on ollut kautta historian käytäntönä, että jos hoidon aiheuttamat komplikaatiot ja heikot hoitotulokset selitetään sairaudella itsessään. Jos skitsofreenikko ei saa töitä, niin syy on hänen oletetuissa kognitiivisssa rajoitteissaan huolimatta siitä, että monien tutkimusten mukaan toisenlaisella hoitomuodolla tai jopa ilman hoitoa työllistyminen on pitkällä aikavälillä monta kertaa todennäköisempää. Se että psykoottisten oireet kroonistuvat ja toimintakyky heikkenee vuodesta toiseen ei ole mitään tekemistä hoidon kanssa siitä huolimatta, että kehitysmaissa ilman lääkitystä skitsofreenikoista puolet saavuttaa remission spontaanisti.
Koska psykiatrien ei tarvitse itse ajatella yhtään mitään itse eikä ottaa vastuuta huonoista hoitotuloksistaan, jää tutkijoiden ja käypä hoito -suositusten kirjoittajille velvollisuus ajatella heidän puolestaan ja valikoida omiin tutkimuskatsauksiinsa ja meta-analyyseihinsa sellaisia tutkimuksia, jotka edistävät psykiatrian asemaa yhteiskunnassa. Esimerkiksi skitsofrenian pitäakaistutkimuksen tehneen Martin Harrowin tutkimukselta uhattiin viedä pois tutkimusrahoitus, kun alkoi näyttää siltä, että tutkimusnäyttö ei mielyttänyt rahoittajaa. Kun hän sitten lopulta sai julkaistua tutkimuksensa, niin se haluttiin vaimentaa kuoliaaksi ja tulokset haluttiin tulkita niin, että niistä koituisi mahdollisimman vähän harmia psykiatrian tieteelliselle konsensukselle. Tutkimustulosten tulkinta onkin yksi tieteenlaji itsessään. Vallitsevan tulkinnan mukaan esimerkiksi neuroleptien kliinisesti merkityksetön teho skitsofrenian hoidossa lyhytkestoisesti on mullistava hoitomuoto, koska sen NNT on keskimäärin noin seitsemän. Eli pitää hoitaa seitsemän potilasta, jotta yksi hyötyy aktiivisesta lääkkeestä eikä pelkästään plasebosta. Tämä tulos saadaan aikaan hyvin valikoituneella joukolla potilaista joista jokainen kärsii luonnollisesti vakavista vieroitusoireista kokeiden alkaessa, koska tutkitusti heidät vieroitetaan systemaattisesti aivan liian nopeasti edelliseltä lääkitykseltä. Vähän kuin vierottaisi kahdessa viikossa opioidiriippuvaisia narkomaaneja heroiinilta ja satunnastaisi toisen ryhmän kodeiinille ja toisen plasebolle ja tutkisi, kumpi ryhmä käyttäytyy häiritsevämmin ja on ahdistuneempi. Jos tutkisit ihan tavallisia ihmisiä ja hyödyntäisit skitsofrenian PANSS-skaalaa, niin saisit toisen ryhmän vaikuttamaan aika kahelilta jos vielä otttaa huomioon sen, että voit määritellä tutkimuksessa ihan vapaasti sen, mikä katsotaan relapsiksi.
Tämän vuoksi käsite "psykoosi" eli skitsofrenian relapsi voi eri tutkimuksissa viitata eri asioihin, harvemmin sillä viitataan sairaalahoitoa vaativaan psykoosiin eli kliinisesti merkitsevään relapsiin. Tutkijat saavat itse määritellä oman mielirelapsinsa skitsofrenialle tavalla, joka sopii tutkimuksen tarkoitusperiin. Jos pidät ihmistä psykoosiin taipuvaisena, niin pelkkä voimakas ahdistuneisuus ja vihamielisyys (jota myös mitataan esim. PANSS-skaalalla ja joiden ilmeneminen nostaa skitsofrenian "pisteitä") voi enteillä tutkijan mukaan psykoosia ja olla täten merkki "relapsista". Uskon, että opioidiriippuvaisista aika moni ahdistuu , jos heidät vieroitetaan alle kahdessa viikossa heroiinilta. Samalla tavalla moni vuosia neuroleptejä syönyt ihminen voi mennä pikkuisen sekaisin, jos hänet vieroitetaan alle kahdessa viikossa lääkkeeltä johon hän on neurologisesti sopeutunut. Mutta tuo kaikki on sivuseikka tutkijoille ja täten myös kliinistä työtä tekeville psykiatreille, eikä sitä oteta huomioon kun arvioidaan lääkehoitoon liittyvää tutkinäyttöä. Nuo rajoitteet plus se, että tutkimuksissa on usein aivan valtava kato, tekevät tutkimusnäytön myös vakavien mielisairauksien hoidossa todella huteraksi.
Koko psykiatria on niin törkeää kusetusta jossa tärkeintä tuntuu olevan psykiatrian aseman säilyttäminen ja se että löytyy asiakkaita jatkossakin kuin asiakkaiden hyvinvointi. Pitemmällä tähtäimellä he viis veisaavat miten potilaiden käy lääkekeskeisen mallin mukaisessa hoidossa.
Itse olen pyristellyt irti lääkkeistä ja välittäjäaineiden sotkemisesta seuranneet oireet ja viekkarit ovat hirveintä mitä olen ikinä kokenut.
Paras neuvoni on:koska psykiatria ei itse omaa kritiikkiä riittävästi ja hoitosuositukset on lääkekeskeiset, potilaana parasta on hankkia itse tietoa. Harmi että aloin hankkia sitä vasta kun olin joutunut satutetuksi erittäin pahasti.
Lisäys tohon edelliseen... en siis ole koskaan kokeillut olla ilmoittamatta sinne että kyseleekö ne perään. Vaan itsellä on kokemusta siitä, että ihan keskustelin niiden kanssa hoidon lopettamisesta.
"Tämä jätti minulle pysyvän pelon koko psykiatrista järjestelmää kohtaan."
Juuri tuo pelko pitää sinut poissa psykiatrian piiristä. Kun apua on pakko saada sitä alkaa käydä itse luovaksi ja keksimään itse uusia keinoja pärjätä koska psykiatrialta avun pyytäminen on aina huonompi vaihtoehto. Tällöin "potilas on parantunut" kun ei palaa enää hoitoon.
Psykiatria auttaa siten kuin se auttaa (lääkepainoitteinen hoito, mahdollisesti terapiaa). Jos ei ole kokemusta siitä niin sitä toivoo, että siitä olisi apua. Jokainen lääkäri jonka ole tavannut, on kyllä näennäisesti kuunnellut mutta ratkaisu on ollut aina sama - haluatko lisää lääkkeitä tai kokeilla jotakin uutta lääkettä. Mä oon kokeillut elämäni aikana yli kymmenen lääkettä enkä jaksa enää yrittää niiden kanssa. Terapiassa ollut muutamia kertoja. Joka kerta tuntunut että terapeutti lähinnä kuluttaa aikaansa, jotta saa palkkaa ja keskittynyt mun asioissa epäoleellisiin asioihin. Ainoastaan kerran mulla oli hyvä psykologi, kun erosin mutta se oli lyhytterapiamuoto. Nyt tosin odotan uutta psykologia, jos se tällä kertaa auttaisi. Odotukset tosin ei ole korkealla.
"Ei kai kyse voi enää olla tietämättömyydestä, kun touhu on jatkunut jo niin pitkään ja jatkuu yhä edelleen? En tiedä onko kyseessä välinpitämättömyys, kosto, alistamisen halu, vallankäytöstä nauttiminen vai mikä?"
Mä olen ajatellut sen jotenkin niin että ihmiset vaan päätyy sille alalle - mahdollisesti heillä on jopa aito halu auttaa siinä vaiheessa. Ja sitten on helpompi toimia niin kuin psykiatriassa on tapana toimia, sillä hoidon pitää perustua tutkimuksiin ja näyttöön joten systeemin muuttaminen on tosi vaikeaa.
Mutta kun joku kyseli että kyttääkö ne lääkärit että syökö niitä lääkkeitä niin uskon että lääkärit, jotka ymmärtävät potilaita, ymmärtävät että osa jättää lääkkeet syömättä ja katsoo sitä läpi sormien.
Psykiatria on sellainen demon, joka näyttää ja käyttää valtaa ja voimaa,
-alistaa ihmisiä jotka ei ole koskaan ennen kokeneet altistusta ja pahuutta.
-noyryyttää ihmisiä jotka ei ennen ole kokeneet nöyryytystä.
-rankaisee ja vangitsee ihmisiä, joiden käytös on niin sivistynyttä ettei he voi kenellekään tehdä pahaa, mihin he tarvitsevat rangaistuksia? joista jää järkyttävä pelon sekainen levottomuus ja ahdistuneisuus jota ihminen ei joudu kokemaan, ellei hän joudu psykiatrien kynsiin.
Rangaistus muotoja on vangitseminen, yhteyksien katkominen hyviin ihmisiin, eli yksilö eristetään pahuuden eli psykiatrien ympärille, joila on tuhoisa vaikutus yksilön henkiselle ja fyysiselle hyvin voinnille, ainakin tajuat että elämme ajallemme sokeina jos kuvittelemme että psykiatrit ovat auttajia, sillä
Todellinen auttaja on laupias, ymmärtävä, ei koskaan vangitse ihmisiä, ei leimaa, ei aiheuta ihmisille kärsimyksiä, eikä pahaa. Eikä väkivalloin injektoi myrkkyjä, koululääketiede on oikein yliviisauden ja puoskaroinnin mestari, sillä se on ainoa joka on yhtä totalitaatiseksi tullut kuin marxismi teorioissaan.
Koululääketoedettä tulee varoa, koska se ei esim. tiedä että ihmisellä, sinulla ja minulla on iankaikkinen ylösnouseva sielu, (ei mitään psycheä) ei ole mitään sellaista Psyykke jossa on tuhansia tauteja, jotka paranee maksaa munuaisia ja haimaa myrkyttämällä.
Psykiatria on pelättävä, kritiikkiä sietämätön ja sillä on oikeus vangita kuin vanhan ajan kunikaalla yöllä ja paivällä, joten he ovat kaikkein pelättävän ihmisryhmä,
Joten
1. Pysy heistä erossa. (älä selosta heille mitään. Mitä tunnet, he ovat kollektiivisia ja noudattavat professorinsa sairaita oppeja. Joten heille on turha kertoa, kuinka kärsit heidän rauta kourissaan, se ei auta, heillä ei ole sielua.
Minulle tuli pakkohoidosta aikoinaan äärimmäinen pysyvä ahdistus ja itsemurhaisuus (neuroleptit tekee sitä myös) siitä kammottava sta käsittelystä, koska en koskaan ollut nähnyt niin pahoja ihmisiä kuin psykiatrit ja heidän käskyvallassa oleva henkilökunta. (en tosin puhunut koko ainakana heille)
Olin varma että heidän tekemistä traumoista ei selviä kuin itsemurhalla, ja sellainen levottomuus jota en koskaan ennen ollut kokenut, koska kukaan ei ollut koskaan ennen mitätöinyt, - nöyryyttänyt - alistanut - pilkannut ja rangaissut ei mistään ei lapsena eikä aikuisena ja se levottomuus mikä psykiatreista tuli oli kauhea ja ajattelin se ei koskaan mene ohi, mutta en myöskään voinut tappaa itseäni 2 syystä,
Mulla oli lapsi ja olen kristitty ja RAAMATTU sanoo älä tapa ja se koskee itseä ja muita.
Menin vapaakirkon (jossa en ennen ollut käynyt) kohdalle jalkakäytävälle istuen autossani ja rukoilin: Jeesus jos siellä on joku joka on sinun pyhän Hengen voitele a, anna sen ihmisen itse tulla tähän minun auton luo.
Pian rollaattori mummo taapersi ihan autoni viereen, esitteli itsensä ja kutsui kylään lähellä olevaan asuntoonsa ja lähdin.
Kerroin hänelle ahdistuksestani (en kertonut että olin ollut valtion häpäisy laitoksessa) ja hän lupasi huokailla ylöspäin pyoräyttäen suuret silmäsnsä taivasta kohti.
Seuraavana keskiviikkona yks kaks se ahdistuneisuus ja levottomuus katosi,
Menin tän vanhan mummon luo.
Hän sanoi, onhan mie sitä siunii asiita huokassu tuonne ylös ja taas silmät pyörähti ylöspäin.
Mie sanoin: kyllä mie huomasin, se ol viime keskiviikko kun sie huokasit.
Eli meillä on tiavaan Jumala joka voi poistaa kaikki vihollisen teot.
Mutta älä koskaan ole psykiatria uskovien ihmisten kanssa tekemisissä, älä odota heiltå ymmärrystä. He uskovat kaiken mitä valtio neuvoo, jos valtio käskee potkimaan, he sanoo se on oikeutettua, jos raiskaamaan, se on hyvä, eli älä ole ihmisten kanssa tekemisissä jotka sanoo että psykiatria on hyvä.
Mutta meillä on taivaan Jumala joka on hyvä ja nyt mie vuorostaan rukoilen sinun puolesta kuten vanha mummo, että siultakii se psykiatrien tekemä ahdistus ja levottomuus poistuu, traumat jää ikuiset ja post traumattinen stressi lyö heti pariksi viikoksi päälle jos kuulen psykiatri sanan, varsinkin heidän kehuminen auttajana pamauttaa sisäisen raivon ja post traumat 2 viikkoo. Ja ne kestää kuolemaan asti.
Koska psykiatria osaa kiduttaa, rangaita ja vahingoittaa, mutta ei korjata.
Eikä ole mitään sellaista Psyykkeä mitä psykiatrit opettaa olemassakaan, eikä myöskään niitä tauteja joita he näkee muka toisissa ihmisissä, ne on psykiatrien kuvittelemia tauteja, ei todellisia olemassa olevia tauteja, joten pysy pois MT systeemistä, muuta vaikka ulkomaille, jos pystyt,
Liikahdan kyllä tarvittaessa valtakunnanrajojen ulkopuolelle pysyvästi, jos tarve niin vaatii. En suostu psykiatrian sylkykupiksi, se on varma!
"Minulle tuli pakkohoidosta aikoinaan äärimmäinen pysyvä ahdistus ja itsemurhaisuus (neuroleptit tekee sitä myös) siitä kammottava sta käsittelystä, koska en koskaan ollut nähnyt niin pahoja ihmisiä kuin psykiatrit ja heidän käskyvallassa oleva henkilökunta. (en tosin puhunut koko ainakana heille)
Olin varma että heidän tekemistä traumoista ei selviä kuin itsemurhalla, ja sellainen levottomuus jota en koskaan ennen ollut kokenut, koska kukaan ei ollut koskaan ennen mitätöinyt, - nöyryyttänyt - alistanut - pilkannut ja rangaissut ei mistään ei lapsena eikä aikuisena ja se levottomuus mikä psykiatreista tuli oli kauhea"
Tällaiset pitäisi ottaa hyvin vakavasti.
Hirveää, ja yhteiskuntaa hyvin kuvaavaa on, kuinka tällaisille tosikertomuksille (joita on paljon) sekä mielenterveysjärjestelmässä että muualla usein nauretaan ja kohautetaan olkapäitä. Mt-työntekijät tiedostavat kyllä "trauman" olemassaolon, joka pakkohoidosta seuraa, mutta vähättelevät sitä usein aivan uskomattomalla tavalla. He pitävät sitä välttämättömänä pikku pahana, joka pitää sietää, jotta saisi jotain erinomaisen hyvää ja tarpeellista psykiatrisesta hoidosta. Ja kammottavinta on, kun sitä traumaa pyritään "hoitamaan"... vähättelemällä potilaana olevan puheita lisää, pakottamalla tai painostamalla vielä LISÄÄ lääkkeitä! - En ole itse ollut pakkohoidettavana enkä -lääkittynä, mutta tiedän niin paljon näitä tapauksia, tunnen ihmisiä myös lähipiiristäni jotka ovat tämän kokeneet. Että sympatiani ovat heidän puolellaan.
Ihmisiä voi ja pitää auttaa vaikeuksissa, mutta psykiatria on useammin hirviö ja tilanteen pahentaja kuin minkäänlainen auttaja.
Anonyymi 05.03.2021 08:01
"Miten voisin varmistua siitä, että saisin elää totaalisen rauhassa psykiatrialta?"
Yleensä se riittää, että sille ei ole tarvetta.
Niinpä. Entä jos potilaan ja psykiatrian näkemykset ovat erilaiset? Tämän tarpeen määrittelystä kun ei viimekädessä voi neuvotella.
Kun sinä ilmeisesti edustat hoitavaa tahoa, niin kerrohan, onko sellaisen, joka tarvitsee hoitoa ja kärsii kemikaaliyliherkkyydestä sekä neurotoksisuudesta, MAHDOLLISTA saada LÄÄKKEETÖNTÄ hoitoa? Ymmärrätkö mitä tarkoitan?
"Entä jos potilaan ja psykiatrian näkemykset ovat erilaiset? Tämän tarpeen määrittelystä kun ei viimekädessä voi neuvotella."
Itse koen, että olen pystynyt neuvottelemaan lääkityksen ja hoidon tarpeellisuudesta. Sitä vaan joutui vakuuttamaan ja leikkimään tervettä, kun hoito ei enää kiinnostanut. Hoito lopetettiin lopulta yhteistyössä.
" onko sellaisen, joka tarvitsee hoitoa ja kärsii kemikaaliyliherkkyydestä sekä neurotoksisuudesta, MAHDOLLISTA saada LÄÄKKEETÖNTÄ hoitoa? "
Itse en edusta mitään hoitotahoa, mutta kokemuksesta ja netistä muiden tarinoita lukeneena lääkkeetön hoito onnistuu niin että otat reseptin vastaan, haet lääkkeet apteekista mutta et syö niitä. Sitten jatkat psykologin tapaamisia sillä edellytyksellä että sinulla on psykologi. Jos ei ole niin pyydä.
Psykologit tosin eivät ole mitään ihmeparantajia mutta voi niistä olla apua. Tai sitten turhaudut siihen lääkkeettömään hoitoon ja päätät ruveta auttamaan itse itseäsi.
Taidankin heittää masennusta aiheuttavat lääkkeet jatkossa ihan vain roskiin, mihin ne kuuluvatkin. Vaikka tuoteselosteessa kuinka pyydetään viemään käyttämättömät lääkkeet apteekkiin. "Näin menetellen suojelet luontoa." Tekopyhät paskiaiset, oikeat "hyväntekijät"! Ei saatana!
Kuka suojelisi ansaan kävellyttä potilasta mielialalääkkeiden sivuvaikutuksilta ja vieroitusoireilta? Ei niin kukaan.
On mahdollista saada myös lääkkeetöntä hoitoa, jos saa vakuutettua psykiatrin siitä, että lääkkeet ei auta voimaan hyvin. Itse sain siten, että olin lopettanut lääkkeet ja aloinkin voimaan paremmin, minkä varmaan psykiatrikin havaitsi. Eri asia on kuka haluaa enää psykiatrialta hoitoa sen jälkeen kun on sen hoidolla ensin ajautunut huonoon oloon?
On psykiatrialla lääkkeettömiäkin tapoja auttaa ihmisiä. Niistä vaan ei hiiskuta ennenkuin ollaan jo tungettu Käypähoidon mukainen lääkeresepti kouraan.
Kyllä te höpötätte ihmeellisesti. Minä lopetin lääkkeet (zyprexa) ihan kerta heitolla ja samalla kaikki tapaamiset. Diagnoosi joka on keksitty on paranoidinen skitsofrenia.
Ei hakenut poliisit kotoa eikä puheluihin ja viesteihin ole pakko vastata.
Mitä te pelkäätte ? Lopettakaa kaikki "hoidot" jos haluatte.
10 vuotta olen ollut syömättä mitään lääkkeitä ja työelämässä täyttä päivää olen.
" Minä lopetin lääkkeet (zyprexa) ihan kerta heitolla ja samalla kaikki tapaamiset. Diagnoosi joka on keksitty on paranoidinen skitsofrenia. "
Sama lääke, sama diagnoosi. Mutta kun mulla tuo lopettaminen on helvetin vaikeeta. Tulee ihan järkky vieroitusoireet.
5 muuta lääkettä onnistuin lopettamaan noin vain ongelmitta. Mutta jostain syystä mun kroppa on täydellisen koukuttunut Zyprexaan.
Käytännössä oon kaikille tosi kateellinen ketkä onnistuneet Zyprexan lopettamisessa.
Mäkin lopettelin lääkkeitä miten sattuu aikanaan. Seinäänkin tai nopeilla alasajoilla. Sitten kävikin köpelösti ja yhdestä lääkkeestä tuli kunnon vieroitusoireet. Olen lukenut, että se voi johtua siitä, että hermosto alkaa herkistyä tuollaisesta, kun lääkkeitä lopetetaan, vaihdetaan, lopetetaan seinään ja aloitetaan uudelleen.
Selvennöstä kaikille. Jos ette ole pakkohoidossa, teillä on oikeus lopettaa psykiatrinen hoito. Lääkkeitä ei ole pakko syödä, jos ette ole pakkohoidossa, ihan sama mikä diagnoosi teillä on.
Tietenkin teitä voidaan monin tavoin painostaa siihen.
Lisäksi lääkkeet ovat koukuttavia ja voi tarvita psykiatria uusimaan lääkkeet vähentämisen ajaksi.
Mä oon just vieroittautumassa psykoosilääkkeestä ja kärsin itsetuhoisista ajatuksista sen aikana, mutta en siis aijo tehdä mitään sen suhteen. Olo on vaan niin kauhea vieroitusoireissa ja sitä tuntuu että olo jatkuu ikuisuuden eikä pysty elää sen kanssa.
Yritän saada psyykattua itseäni ja uskoa, ettei noi vieroitusoireet kestä ikuisuutta.
Ei ne kestä ikuisesti. Selviät kyllä.
AP jatkaa..
Vieroittauduin paroksetiinista (C19H20FNO3) ja vieroitusoireet olivat pitkäkestoisia. Oli sähköiskutuntemuksia, unettomuutta, ärtyisyyttä, kovaa ahdistusta ja impulsiivisuutta. Sen seurauksena altistuin haitalliselle kemikaalille ja lopulta päädyin viikoksi psykiatriselle osastolle. Päihdetaustaa minulla ei ole, vaikka sitä ei varmaan kukaan uskokaan.
Kaiken tapahtuneen sekä nopeasti tehtyjen lääkitysten muutosten takia pelkään nyt saaneeni lievän aivovamman. Tai mahdollisesti jo aiemmin olleen vamman pahentuneen.
Päähäni on nimittäin kohdistunut elämäni varrella useita iskuja. Lensin leuka edellä asfalttiin fillarin ohjaustangon yli ja minua heitettiin kerran kovaa omenalla ohimoon välitunnilla. Kerran minua on lyöty kasvoihinkin, sen seurauksena kaaduin maahan. Tajuttomaksi en näistä mennyt. Niin, on minulla vaikea-asteinen uniapneakin.
Nyt kärsin apatiasta ja anhedoniasta, muisti ja keskittyminen ovat mitä sattuu, verenkierto on heikentynyt ja janon tunne lähes olematon. Ei ole löytynyt lääkäriä, joka olisi pystynyt auttamaan. Tuskin löytyykään.
Avuksi on tarjottu vain lisää väkivaltaa pääkopalleni psyykenlääkkeiden muodossa. Olen päässyt myös repimään vanhoja, kymmenien vuosien takaisia haavoja auki kognitiivisessa psykoterapiassa. Turhaa hommaa. Kaikki vaivani laitetaan masennuksen ja kuvittelun piikkiin. Voin vakuuttaa, että ihan tavallisesta masennuksesta ei nyt ole kyse. Tätä ei usko kukaan, vaikka kuinka vakuuttelisin.
Olen aina yrittänyt elää ihmisiksi ja olla ystävällinen kanssaihmisille, enkä ole koskaan ollut riidanhaastaja. Jotain pahaa minun on kuitenkin täytynyt tehdä, kun karma näin kostaa. Ehkä olen ollut liian erilainen?
"Päähäni on nimittäin kohdistunut elämäni varrella useita iskuja. Lensin leuka edellä asfalttiin fillarin ohjaustangon yli ja minua heitettiin kerran kovaa omenalla ohimoon välitunnilla. Kerran minua on lyöty kasvoihinkin, sen seurauksena kaaduin maahan"
Tuo, ja kaikki muu kertomasi, tuntuu vain niin pahalta kuulla :(
Olet kuitenkin vahva ihminen, se kuultaa rivien välistä jotenkin. Selviät varmasti. Ajattele, että elämä vaan koettelee.
Samoja asioita on tullut kirjoiteltua tähänkin ketjuun useasti, kun muisti ei enää toimi. Olisin todella ottanut mieluummin vaikka syövän kuin psykiatriset diagnoosit.
Vahvuutta kyllä löytyy ja varmasti selviän. Menetelmä on jo katsottuna. Ajanrajan tuolla puolen loppuu kiusaaminen. -AP
"Ei ne kestä ikuisesti. Selviät kyllä."
Kiitos tsempistä :)