Oma kansa ensin on vahingollista ajattelua :))

SDP:ssä ajatellaan sillä tavoin ja onhan se näkynytkin Lipposen hallituksen ajoista saakka eli 90-luvulta. Ja se näkyy kirkkaasti vihervasemmistossa, Keskusta on pelkurimainen luovija ja mielistelijä joka suuntaan vuorotelleen ja tulee pysymään siksi takiaispuolueena, heillä on sinisten kohtalo ja Saarikko varmistaa sen.

Suomen valtion ja kansalaisten rahaa, paljon lisävelkarahaa; on viskottu maailmalle ja EU:hun paistattelun ja vanhan ajan kansainvälisten sopimusten vuoksi.

Pian ollaan kusessa, vihervasemmisto suorastaan ohjaa meidät EU:n syliin velkoineen, jotta saavat sitten mainostaa, kuinka tärkeää on kuulua tuohon varain siirtoliittoon, jossa suharit voittaa ja kahmii eniten EU-velkarahaa.
1457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

SDP on oikeassa, sillä "oma kansa ensin" on rasismia.

Rauhantahtoista antirasismia on "oma kansaa viimeiseksi".
Siksi uusista hävittäjähankinnoista pitää luopua ja nekin rahat käyttää ulkomaanapuun.
Suomela on siten mahdollisuus tulla ulkomaanavun suurvallaksi.

Äänestä
  • Persuvaletta taas kerran.

    Äänestä

Kuka muu ajaisi oman kansan etua kuin maa itse? Muut maat kyllä vetävät kotiin päin minkä ehtivät, mutta Suomi ei osaa. Ilmankos Suomi on Hölmölandia.

Terveesti itsekäs voi ja pitääkin olla, muuten hukka perii.

Äänestä

Linkki aloituksen väitteeseen, muutoin valetta.

Äänestä

Kyllä heillä toimii myös oma kansa ensin -periaate. Silloin kun kyseessä on verojen ja maksujen lisääminen.

Äänestä
  • Porvarienemmsitöiset hallitukset ja eduskunnat vuodesta 2003 lähtien ovat nostaneet kaikkia välillisiä eli kaikille tulonsaajille tasaveroja kuten kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisäveroa, sähköveroa, polttoaineveroa, valmisteveroja ja kiinteistöveroa ja samaan aikaan antaneet suurimnmat verohelpotukset suurituloisille ja pääomatulojensaajille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Porvarienemmsitöiset hallitukset ja eduskunnat vuodesta 2003 lähtien ovat nostaneet kaikkia välillisiä eli kaikille tulonsaajille tasaveroja kuten kaikista tuotteista ja palveluista maksettavaa arvonlisäveroa, sähköveroa, polttoaineveroa, valmisteveroja ja kiinteistöveroa ja samaan aikaan antaneet suurimnmat verohelpotukset suurituloisille ja pääomatulojensaajille.

    Vihervasemmisto nostaa energiaverojen muodossa kaikkien tarvikkeiden hintoja. Vain siis rikkaimmilla on mahdollisuus hyvinvointiin joten sinuna olisin hiljaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vihervasemmisto nostaa energiaverojen muodossa kaikkien tarvikkeiden hintoja. Vain siis rikkaimmilla on mahdollisuus hyvinvointiin joten sinuna olisin hiljaa.

    Polttoaineveron korotus on minimaalinen verrattuna niihin polttoaineverokorotuksiin joita porvarinemmistöiset hallitukset ja eduskunnat ovat tehneet hallituskausinaan vuodesta 2003 lähtien.

    Äänestä

Riippuu asiasta. Jos on kysymyksessä esim. pandemia, niin jokainen altistunut tai sairastunut on hoidettava pikaisesti, on sitten mistä tahansa maailmaa kotoisin.
Mutta jos otetaan maahan ulkomaalaissyntyisiä siirtolaisia, niin heitä ei tule asettaa suomalaisen kodittoman tai työttömän edelle. Suomalainen syrjäytynyt on yhtä paljon avun tarpeessa kuin ulkomainenkin.

Äänestä
  • Eikö ministerivalassa vannota just oman maan nimeen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö ministerivalassa vannota just oman maan nimeen?

    Näköjään sitä ei tarvitse noudattaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

SDP:ssä ajatellaan sillä tavoin ja onhan se näkynytkin Lipposen hallituksen ajoista saakka eli 90-luvulta. Ja se näkyy kirkkaasti vihervasemmistossa, Keskusta on pelkurimainen luovija ja mielistelijä joka suuntaan vuorotelleen ja tulee pysymään siksi takiaispuolueena, heillä on sinisten kohtalo ja Saarikko varmistaa sen.

Suomen valtion ja kansalaisten rahaa, paljon lisävelkarahaa; on viskottu maailmalle ja EU:hun paistattelun ja vanhan ajan kansainvälisten sopimusten vuoksi.

Pian ollaan kusessa, vihervasemmisto suorastaan ohjaa meidät EU:n syliin velkoineen, jotta saavat sitten mainostaa, kuinka tärkeää on kuulua tuohon varain siirtoliittoon, jossa suharit voittaa ja kahmii eniten EU-velkarahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu