Navalny mätänee vankilassa eikä itku auta

Moskovalainen vetoomustuomioistuin on pitänyt voimassa venäläisen oppositiopoliitikon Aleksei Navalnyin ehdottoman 3,5 vuoden vankeustuomion.

Venäjän hallinnon tunnetuin kriitikko Navalnyi oli valittanut kuun alussa tehdystä päätöksestä, joka muutti hänen vuonna 2014 kavalluksesta saamansa ehdollisen vankeusrangaistuksen ehdottomaksi. Hän joutuu kärsimään tuomionsa vankileirillä. Koska Navalnyi on istunut aiemmin kotiarestissa, hänelle jää vankeusaikaa jäljelle noin 2,5 vuotta.

Navalnyin tuomio muuttui ehdottomaksi, koska oikeus katsoi hänen rikkoneen ehdonalaisensa sääntöjä oltuaan Saksassa sairaalahoidossa elokuisen myrkytysyrityksensä jälkeen. Navalnyi syyttää myrkytysyrityksestä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:tä. Navalnyi palasi Venäjälle tammikuussa, ja hänet otettiin saman tien kiinni.

Venäjän rikosseuraamusviraston mukaan Navalnyi oli rikkonut toistuvasti tuomion ehtoa ilmoittautumisesta viranomaisille. Navalnyin puolustus on korostanut että hän oli koomassa, ja että hänen olinpaikkansa oli koko ajan Venäjän viranomaisten tiedossa.

Siinä nato-trolleille purtavaa =)

22

90

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutta hän ei pelkkää toisin kuin Putin.

      • Muuten vain pakeni tuomiota ulkomaille. Kiitos järkevästä kannanotosta =)

      • Anonyymi
        PelleSinäOlet kirjoitti:

        Muuten vain pakeni tuomiota ulkomaille. Kiitos järkevästä kannanotosta =)

        Sinä se jaksat plussailla omia höpötyksiäsi illasta toiseen.

      • Anonyymi
        PelleSinäOlet kirjoitti:

        Muuten vain pakeni tuomiota ulkomaille. Kiitos järkevästä kannanotosta =)

        Meni perille ,suoraan palleaan,sompu vaikeroi!

      • Anonyymi
        PelleSinäOlet kirjoitti:

        Muuten vain pakeni tuomiota ulkomaille. Kiitos järkevästä kannanotosta =)

        Hullujahan sinä kirjoittelet. Ei hän paennut ulkomaille, vietiin tajuttomana hoitoon Saksaan, jossa hän sai onneksi hyvän ja asianmukaisen hoidon tuohon myrkytykseen. Sivistysvaltiossa, kuten tuolla Venäjällä, tapahtuu tuollaisia alkulantaisia myrkytystapauksia joita ei muualla tapahdu paitsi tietysti venäläisten toimesta muuallakin maailmassa.

        Ei nuo venäläiset taida olla turvassa, vaikka yrittävät lähteä paremmille asuinsijoille.

        Onkohan siellä Venäjällä tuomareilla sellaiset lakikirjat, jotka Putin on kirjoittanut? Muuten noita tuomarien päätöksiä ei oikein länsimainen ihminen ymmärrä.

    • Anonyymi

      Mikä pointti tähän oli Nato sotkea?

      • Niipä hyvä kysymys, mikä pointti oli nato " tähän" sotkea, Kysypä sitä homppelipekalta, lisäksi mikä pointti oli sotkea " tähän" vihervasurien Tsetseniasta Venäjälle kuskaama homopari , Jonka Venäjä palautti, Suomi on viimevuosina palauttanut SATOJA jehovantodistajia Venäjälle. koska heitä ei uhkaa siellä mikään, kunhan noudattavat maanlakeja .Miksi sekoittaa "tähän" amerikkalainen järjestö = JEHOVANTODISTAJAT . Mikä pointti ateisti ja pakana homppelipekalla oli jehovia puolustaa ja sekoittaa "tähän" Amerikkalaisilla on valtavat maaomisuudet ympäri mailmaa jehovantodistajien kansoilta kusettamina. Jehova iskee kun ihminen on haavoittuvaisessa tilassa. esim. läheisen kuoleman johdosta, jehova saapuu auttamaan , valmis testametti mukanaan, ja omisuus SIIRTYY lyhentämättömänä NEW YORKIN BROOKLYNNISSÄ päämajaansa pitävälle "korkeimmalle"hallintoelimelle. Venäjälläkin nämä kusettajat ja heidän tapansa toimia tiedetään

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Niipä hyvä kysymys, mikä pointti oli nato " tähän" sotkea, Kysypä sitä homppelipekalta, lisäksi mikä pointti oli sotkea " tähän" vihervasurien Tsetseniasta Venäjälle kuskaama homopari , Jonka Venäjä palautti, Suomi on viimevuosina palauttanut SATOJA jehovantodistajia Venäjälle. koska heitä ei uhkaa siellä mikään, kunhan noudattavat maanlakeja .Miksi sekoittaa "tähän" amerikkalainen järjestö = JEHOVANTODISTAJAT . Mikä pointti ateisti ja pakana homppelipekalla oli jehovia puolustaa ja sekoittaa "tähän" Amerikkalaisilla on valtavat maaomisuudet ympäri mailmaa jehovantodistajien kansoilta kusettamina. Jehova iskee kun ihminen on haavoittuvaisessa tilassa. esim. läheisen kuoleman johdosta, jehova saapuu auttamaan , valmis testametti mukanaan, ja omisuus SIIRTYY lyhentämättömänä NEW YORKIN BROOKLYNNISSÄ päämajaansa pitävälle "korkeimmalle"hallintoelimelle. Venäjälläkin nämä kusettajat ja heidän tapansa toimia tiedetään

        Mites noi persujen Jussi ja Sebu. Armeijan käyneitä heteroja, vai? 😂😂😂

        Eli puhut ristiin: Venäjällä Jehovan Todistajat tulkitaan "ulkomaiseksi agentiksi" - ei siinä auta jos "noudattaa maan lakeja"-
        Venäjällä ei ole aitoja kansalaisoikeuksia ; se on autoritaarinen valtio, jossa valtaapitäviä ei saa arvostella. Neuvostoliitosta ei olla lopulta kovin kaukana. Navalnyin työleirituomio ir vokkuudessaan osoitti sen taas.
        Tietäähän sen kuinka sairas maa on, kun siellä ihaillaan massamurhaaja Stalinia!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin se olet sinä joka olet kirsin kanssa pihalla, natsilippua heilutellen, aivan pelkkää sontaa suollatte kumpikin ja tyhjänpäiväisiä horisette. MITEN jehova joka on ulkomaisen "firman"palveluksessa keräten omanmaan kansalaisten omaisuutta ...viekkaudella,, toimittaen sen lyhentämättömänä amarikkalaiselle pörssiyhtiölle ,mikä tärkeintä
        OMAA TAIVASPAIKKAA VASTAAN. Islamistit pyrkivät samaan päämäärään RÄJÄYTTÄMÄLLÄ itsensä ja MAHDOLLISEMMAN PALJON VÄÄRÄUSKOISIA, johonka juuri jehovat etunenässä kuuluvat ,Millä vihervasuri ja demokraatti perustelee toiminnan lainmukaisuuden? TOLKUNMIÄHEN järjenjuoksun mukaan molemmat on rikollisia ja HARHAANJOHDETTUJA. Jos nämäkin olisivat TOLKUNIHMISIÄ, kyseisenlainen aivopesu ei onnistuisi, toisin on sinulla TOLKUNMIÄHEN käsitys on, että jehovantodistaja on uhri, täysin aivopesty ,hyväksikäytetty hölmö, Tähän rikollisuutta hipovaan toimintaan on jonkun puututtava, Onneksi VENÄJÄ teki sen ensimmäisenä. Islamistit jotka tappavat vääräuskoisia sekä seitsämän neitsyttä raiskattuaan on samaisen taivaspaikan lunastanut TOLKUNMIÄHEN käsityson, että .....ilmanmuuta SUURrikollisia !!!!! VAI MITÄ VIHERVASURI? ONKO NÄIN ?????????????????? Onneksi Venäjällä tilanne tajuttiin. Vastaan siis sinulle näin, . ULKOMAINEN AGENTTI (jehovantodistaja) RIKKOO LAKIA KAIKKIALLA missä toimii. Kuten Ihmiskunnan ROTAT,,,,,,,, politiikot ja ISLAMISTIT Lainrikkominen on näiden edellämainuttujen OMINAISUUS ja elämäntapa ei varsinainen vika.

        Sinä olet kyllä kaukana tolkun miehestä.

    • Anonyymi

      putinia suurempaa roistoa ei ole venäjän historiassa ollut vielä koskaan.

      kansa kärsii, johtaja kavereineen ryövää omaisuudet.

      • Anonyymi

        Sinä se rakastat niitä ryssiäs!Toisena päivänä ne on ryssiä ja tänään niin armaita naapureita.
        Arvaappa uskooko joku sun livertelyys itärajan takana??

    • Anonyymi

      PellePersu taas todisti kuinka kovasti hän rakastavat Putiniaan - ilmeisesti toivoo hänestä tosiaan Suomenkin presidenttiä.

      • IHMISEN kolmas persoona on HÄN. On eräitä asioita jotka TOLKUNMIÄSTÄ ylikaiken V it..aa. Yksi on se että eräät sairaat ihmiset luulevat koiransa tai kissansa olevan ihmisiä. ...On siinä tauti pahassa mallissa. VOIMIA!!??

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        IHMISEN kolmas persoona on HÄN. On eräitä asioita jotka TOLKUNMIÄSTÄ ylikaiken V it..aa. Yksi on se että eräät sairaat ihmiset luulevat koiransa tai kissansa olevan ihmisiä. ...On siinä tauti pahassa mallissa. VOIMIA!!??

        Voimia sinulle, Likinäköinen. Ruokasoodaa ja hopeavettä tropiksi, persutyyliin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voimia sinulle, Likinäköinen. Ruokasoodaa ja hopeavettä tropiksi, persutyyliin.

        Hopeaveteen uskoo rantaruotsalaiset, eli RKP . Ruokasooda käy hopeankiillotukseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voimia sinulle, Likinäköinen. Ruokasoodaa ja hopeavettä tropiksi, persutyyliin.

        Älä nyt onneton eu-populisti unohda siitä kattisi ruokintaa. Sinulle se on hän , voi kiesus.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Älä nyt onneton eu-populisti unohda siitä kattisi ruokintaa. Sinulle se on hän , voi kiesus.

        Putkinäköinen, avaa se toinenkin silmä, että näet maailman tapahtumat laajemmin, etkä vain sieltä yhdestä diktatuurimaan kulmasta.

      • Anonyymi
        tarkkanäköinen kirjoitti:

        Älä nyt onneton eu-populisti unohda siitä kattisi ruokintaa. Sinulle se on hän , voi kiesus.

        Sanoo Likinäköinen joka näkee EU-kannattajia ja "vihervassareita" jopa siellä missä niitä ei ole. Persuista huomaa, että mielenterveysbudjeteista on säästetty ihan liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hopeaveteen uskoo rantaruotsalaiset, eli RKP . Ruokasooda käy hopeankiillotukseen.

        Persuissa on myös näitä ruokasooda-, hopeavesi- ja homeopatiauskovaisia.

    • Anonyymi

      Yhteiskuntarauhan horjuttamisesta, mielenositusten järjestäminen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      619
      2572
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      416
      2033
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2000
    4. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1576
    5. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      67
      1509
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1488
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      124
      1243
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      1060
    9. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      18
      1022
    10. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      988
    Aihe