Tuntematon painajainen

Eräänä iltana eräs tyttö, Danielle, istui soffalla katsomassa televisiota ja ahmi samalla sipsejä. Elokuvan ikäraja oli 18 vuotta ja Danielle oli vasta 12-vuotias. Elokuvan nimi oli Uinu, uinu lemmikkini. Daniellen mielestä elokuva oli alussa tosi hyvä, mutta keskivaiheessa elokuvaa häntä alkoi pelottaa.
Elokuvassa mies oli ampunut Zowie-nimisen koiran ja koira oli kuollut. Koiran omistaja ja tämän ystävä hautasivat sen lemmikkien hautausmaalle, juuri sinne, minne ei olisi saanut mennä. Seuraavana iltana koira oli tullut takaisin omistajan luo ja raapi kanojen häkkiä…
Danielle tärisi. Hän rutisti sipsikulhoa käsissään ja katsoi elokuvaa, vaikkei halunnutkaan. Hän vilkaisi nopeasti kelloaan: se oli puoli 12 yöllä. Yhtäkkiä Daniellelle tuli kova vessahätä. Hän pidätteli hätäänsä, mutta sitten hän voitti pelkonsa. Hän nousi soffalta ja kipitti portaat alas. Juuri kun hän oli avaamassa vessan ovea, ulko-oven takaa kuului raapaisuja ja murisemista. Danielle haukkoi henkeään ja meni hitaasti ovelle. Hän raotti ovea, mutta tuuli lennätti sen auki. Danielle haukkoi henkeään uudestaan. Suoraan hänen edessään seisoi valkoinen koira, jolla oli iso, iso aukinainen haava lanteessa. Siitä valui verta ja koira murisi. Eläimen silmät loistivat punaisina ja sen tassut olivat kuraiset. Miksi sen piti tulla juuri tänne?, Danielle ajatteli kauhuissaan. Muuta hän ei ehtinyt ajattelemaan, kunnes koira oli jo hyökkäämisasennossa. Danielle kirkui, kun koira hyppäsi! Danielle kaatui koira päällään ja koira raapi ja puri Daniellea. Jo muutaman sekunnin päästä Danielle tunsi kuinka hänen naamansa oli verillä ja hän oli ihan kokonaan joka puolelta veressä. Hän näki vielä kerran koiran naaman ja sitten se raapaisi häntä naamaan. Danielle meni tajuttomaksi. Hänen hengityksensä hidastui…
- Danielle… Danielle, herää!
Hän makasi sairaalan vuoteella. Hänellä oli verisiä siteitä joka puolella vartaloa, hän tunsi ne, mutta ei… Hän ei nähnyt niitä! Hän alkoi kiljua, hän kiljui kuin palosireeni. Hän kiljui, eikä lopettanut, kukaan ei saanut häntä lopettamaan. Hän kiljui seuraavat kolmekymmentä sekuntia, kunnes lopetti silmät vetisinä. Hoitajat olivat hänen vierellään.
- Danielle, miksi kiljut noin? Täällä voi joku saada kohtauksen! hänen äitinsä itki.
- Minä… Minä en näe mitään! Olen sokea ja kaikki on sen helvetin rakin syytä! Danielle karjui.
Parin kuukauden kuluttua, Danielle pääsi kotiin. Hän oli täysin sokea, mutta hän ei missään tapauksessa halunnut mitään keppiä avuksi.
- Sinulle on ostettava keppi, jolla voit liikkua, äiti sanoi.
- En halua mitään tikkua, pärjään kyllä yksinkin! Danielle huusi.
Hän ei tahtonut mitään apuvälinettä.
- Danielle, voitko kertoa, miksi olit noin verinen, kun tulimme kotiin ja kyyditimme sinut nopeasti sairaalaan? äiti kysyi.
- Kerroin jo, että se on sen koiran syytä, hän vastasi. – En halua puhua siitä!
Hän nukkui alakerrassa olevalla soffalla monta päivää.
Sitten parin viikon päästä Daniellea alkoi ahdistaa, koska hän ei voinut käydä kävelyllä ilman mitään apuvälinettä. Hän kertoi siitä vanhemmilleen ja he ehdottivat koiraa. Danielle suostui. Hän ei enää muistanut, että vihasi koiria siitä lähtien, mitä koira hänelle teki. He kävivät katsomassa koulutettuja koiria. Danielle sai silittää kaikkia vaihtoehtoina olevia koiria. Hänelle kerrottiin, että vaihtoehtoina olivat: musta labradorinnoutajauros George, kultainennoutajauros Snigge, ajokoiranarttu Phoenix ja samojedinkoirauros Zowie. Hän valitsi Zowien, sillä hän oli aina pitänyt samojedeista ja kun kerta nyt sai samojedin, hän oli onnellinen.
Hän kävi Zowien kanssa lenkeillä ja hoiti koiraa. Eräänä yönä Danielle nukkui taas soffalla ja Zowie lattialla hänen vieressään. Koira alkoi murista ja raapia soffaa. Danielle heräsi. Hän nousi istumaan, muttei tietenkään nähnyt mitään. Hän kuuli koiransa murisevan ja raapivan soffaa, mutta hän luuli, että koira näki painajaista ja meni takaisin makuulle. Yhtäkkiä Daniellen muisti palasi etukäteen kertomatta. Danielle nousi ja avasi silmät, vaikkei siitä ollut mitään hyötyä… Mutta sitten siitä olikin! Hän näki Zowien sellaisena, kuin se verenhimoinen rakkikin oli. Hän haukkoi henkeään nähdessään Zowien lanteen. Siinä oli aukinainen haava! Se oli sama koira! Hän alkoi kirkua kovaa. Hänen vanhempansa heräsivät ja ryntäsivät pesäpallomailat kädessään olohuoneeseen ja näkivät, kuinka Zowie hyppäsi Daniellen kimppuun. Danielle potki ja kiljui kuin viimeistä päivää. Hänen vanhempansa olivat kauhusta jäykkinä. He pudottivat mailat varpailleen, mutteivät tunteneet mitään.
- Minä en ole sokea enää! Ottakaa koira pois, niin voin jatkaa elämää niin, että näen! Apua! Danielle kiljui.
Juuri kun Daniellen isä oli menossa koiran luo, koira repi Daniellelta kaulan auki, niin että Danielle kuoli samantien. Koira katosi yhtäkkiä.
Danielle haudattiin heidän talonsa taakse. Hautajaiset olivat pienet ja kaikki itkivät. Paikalla olivat vain kaikki sukulaiset, ystävät perheineen ja koulun opettajat. Jatkuu...