Putrel pulassa

Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on saanut henkisen yliotteen Venäjän presidentti Vladimir Putinista, valtiotieteen tohtori ja historioitsija Jukka Tarkka kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomissa ja Facebook-sivuillaan.

– Hän osoitti sankarillista draaman tajua palaamalla kotiin, vaikka kaikki tiesivät, mitä siitä seuraisi. Pian hän sai valtakoneiston naurunalaiseksi pilkkaamalla sen möhläyksiä, ja onnistui populismissaan täydellisesti, Tarkka kirjoittaa.

Tarkan mielestä Putin on kompuroinut ennennäkemättömällä tavalla.

Putin ampui Tarkan mielestä omaan jalkaansa kiistäessään osallisuutensa Navalnyin myrkytykseen.

– Hän hekotteli, että uhri ei olisi jäänyt eloon, jos murhaprojekti olisi perustunut viranomaiskäskyyn. Valtakoneisto on siis vastuussa vain kuolemaan johtaneista myrkytyksistä.

Tilanne on Tarkan mielestä yksinvaltiaalle sietämätön. Putin on joutunut niin ahtaalle, että häneltä voi odottaa mitä tahansa.

– Kaikki Navalnyin tähän asti kokemat ikävyydet voivat olla pientä siihen verrattuna, mikä on tulossa.

Navalnyi on Tarkan mukaan asettanut tavoitteekseen nousta presidentiksi Putinin paikalle.

Tarkan mielestä on vaikea kuvitella, miten se voisi onnistua. Tilanne johtaisi ojasta allikkoon.

Jos Putinia palveleva hallinto ja asevoimat joutuisivat niille sietämättömän presidentin komentoon, tuloksena voi olla palatsivallankumous. Se olisi katastrofi orastavalla demokratialle.

Hallinnon demokratisointi voi onnistua laillisin keinoin vain, jos vaihtoehtoliikkeet saisivat johtoaseman duumassa.

Se ei Tarkan mielestä ole todennäköistä, sillä presidentti hallinnoi vaalitoimitusta.

Ennuste ei ole hyvä, jos kansalaisliike korvaa Putinin hallinnon.

– Historia osoittaa, että kaatunutta autoritarismia on melko usein seurannut uusi autoritarismi.

Ainoa toiveen pilkahdus voisi Tarkan mielestä olla nettiavaruudessa.

Nettiin on kehittynyt niin monia yhteydenpidon väyliä, ettei nettipoliisi ehdi vaimentaa kaikkia. Kansanliike voi tällä tavalla lisätä suosiota ja korvata yksinvallan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu