Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on saanut henkisen yliotteen Venäjän presidentti Vladimir Putinista, valtiotieteen tohtori ja historioitsija Jukka Tarkka kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomissa ja Facebook-sivuillaan.
– Hän osoitti sankarillista draaman tajua palaamalla kotiin, vaikka kaikki tiesivät, mitä siitä seuraisi. Pian hän sai valtakoneiston naurunalaiseksi pilkkaamalla sen möhläyksiä, ja onnistui populismissaan täydellisesti, Tarkka kirjoittaa.
Tarkan mielestä Putin on kompuroinut ennennäkemättömällä tavalla.
Putin ampui Tarkan mielestä omaan jalkaansa kiistäessään osallisuutensa Navalnyin myrkytykseen.
– Hän hekotteli, että uhri ei olisi jäänyt eloon, jos murhaprojekti olisi perustunut viranomaiskäskyyn. Valtakoneisto on siis vastuussa vain kuolemaan johtaneista myrkytyksistä.
Tilanne on Tarkan mielestä yksinvaltiaalle sietämätön. Putin on joutunut niin ahtaalle, että häneltä voi odottaa mitä tahansa.
– Kaikki Navalnyin tähän asti kokemat ikävyydet voivat olla pientä siihen verrattuna, mikä on tulossa.
Navalnyi on Tarkan mukaan asettanut tavoitteekseen nousta presidentiksi Putinin paikalle.
Tarkan mielestä on vaikea kuvitella, miten se voisi onnistua. Tilanne johtaisi ojasta allikkoon.
Jos Putinia palveleva hallinto ja asevoimat joutuisivat niille sietämättömän presidentin komentoon, tuloksena voi olla palatsivallankumous. Se olisi katastrofi orastavalla demokratialle.
Hallinnon demokratisointi voi onnistua laillisin keinoin vain, jos vaihtoehtoliikkeet saisivat johtoaseman duumassa.
Se ei Tarkan mielestä ole todennäköistä, sillä presidentti hallinnoi vaalitoimitusta.
Ennuste ei ole hyvä, jos kansalaisliike korvaa Putinin hallinnon.
– Historia osoittaa, että kaatunutta autoritarismia on melko usein seurannut uusi autoritarismi.
Ainoa toiveen pilkahdus voisi Tarkan mielestä olla nettiavaruudessa.
Nettiin on kehittynyt niin monia yhteydenpidon väyliä, ettei nettipoliisi ehdi vaimentaa kaikkia. Kansanliike voi tällä tavalla lisätä suosiota ja korvata yksinvallan.!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllähän Putin kompuroi Navan kanssa kun järjesti hänen pääsynsä Berliiniin sairaalaan ilmeisesti siinä toiveessa että Nava jää sinne loppuiäkseen. Jos Putin olisi yksinvaltias niin olisi antanut Navan toipua sairaalassa jonne hänet ensin tuotiin Omskissa ja myöhemmin olisi siirretty Moskovaan jos tilanne olisi niin vaatinut koska Navalla ei ollut matkustusoikeutta ulkomaille ehdonalaisensa takia. Nyt Putin sai niskaansa lännen keksimän myrkytysväitteen ja Navan manipuloiman mellakoinnin palattuaan Berliinistä Moskovaan ihan sen takia että puuttui vankeinhoitolaitoksen toimintaan Navaa paapoessaan. Nava on kuitenkin poliittisesti niin pikkutekijä että ei saa kansan nousua pystyyn presidentiksi päästäkseen vaan joutuu odottamaan kymmenen vuoden kuluttua pidettäviä presidentinvaaleja yrittääkseen presidentiksi kun seuraavviin vaaleihin ei pääse vankilatuomion takia. Niinpä Putin on onnekkaasti selvittänyt tämänkin töppäyksensä ja suuntaa kohti seuraavia presidentin vaaleja.