Yhdysvallat tarvitsee nyt EU-Euroopan apua - Kiinaa vastaan!

Maailmallisesti on käynnissä idän ja lännen välinen, vähintäänkin informaatiosota -paljolti lännen ja Yhdysvaltojen ohjastamana

Ehkä edellisen us-presidentti Donald Trumpin aloittama "uhkaa, kiristä ja pakota" politiikka saa nyt us-presidentti Joe Biden' in aikana diplomaattisempia muotoja - eikä todisteettomia väitteitä case Huawei tapaan enää tule.

Tänään Kiina on maailman suurin talous (bkt/PPP - IMF 2015), ollen myös suurin viejävaltio kuin suurin massavalmistaja maailman suurimmilta liukuhihnoilta.

Tämä Kiinan suuruus syntyi ehkä lännelle yllättäen

Ei oltu osattu ennakoida Kiinan suuren miehen - Deng Xiaoping' in kehotteeseen kansalleen: "Menkää ja rikastukaa". Tosin tänään kiinalaiset ajattelijat jo pohtivat mitähän Deng lopulta tarkoitti rikastumisella.

Viime vuosisata oli "lännenmiehen" kulta-aikaa; sitä pohjusti löytöretkien jälkeinen kolonialismi - lähes kaikkialla maailmassa, jopa seurauksiin Kiinassa, jossa Kiinan keisari joutui käymään Opium-sodat, puolustaessaan kansaansa britti-imperiumin alusmaa Intiasta lähteneiden huumeiden käytöltä. Maailman suurin kolonialisti Englanti oli sitä mieltä, että Kiina oli suuri huumemarkkina ja sinne piti päästä.

Kolonialismin ehkä tylyintä ilmentymää oli mustat orjat, joita rahdattiin Afrikasta niin Englantiin kuin erityisesti Yhdysvaltoihin - olihan us-etelävaltiot erikoistuneet mustien orjien käyttöön puuvillapelloillaan. Tämä värillisyyden vastakkainasettelu ei ole poistunut täysin tänä päivänäkään.

Amerikkalainen laatuaviisi The Newsweek kirjaili joku vuosi sitten lehtensä numeroon kannen: "China' s Century". Oliko tuo ilmentymä heräämisestä, että tämä maailman suurin ihmispopulaatio 1,4/7,8 oli siirtynyt ehkä jo merkittävimmäksi talousvaikuttajaksi, lähinnä suuren vientitoimintansa kautta - unohtamatta kiinalaisiarahoitusvirtoja kaikkialle maailmaamme.

Nyt US tarvitsee johtajuutensa palauttajaksi EU-Euroopan, jolloin US' n 0,33/7,8 väestö saa avukseen EU' n 0,44/7,8.

Entä talouskaava: CN RU > US EU?

...
25030

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Et taida tietää että Kiinan nousu alkoi jo puhemies Maon aikana 1960-luvun lopulla. Juuri kulttuurivallankumous aikaansai valtavan halun Kiinassa opiskella ja oppia. Mao loi myös mallin jossa jokaisen kiinalaisen tuli voida omistaa asunto jossa asuu.

    • Anonyymi

      Kiinalaisilla on noin 5-7 pisteen etumatka amerikkalaisiin älykkyystesteissä. Luulisi silläkin olevan merkitystä. Lihava, tyhmä, hidas ja kankea amerikkalainen on menettänyt kilpailukykynsä. Ihraporsas huohottaa ja hikoilee.

    • Bidenin taktiikka näyttää oikealta. Edellinen presidentti oli idiootti kun yritti pullikoida Kiinaa vastaan ja samalla hajotti parhaansa mukaan läntisten demokratioiden rintamaa uhkailuilla ja tulleilla. Kyse ei ole pelkästään siitä millä maalla on taloudellinen johtoasema vaan minkälaiten arvojen pohjalta maailmaa kehitetään. Johdetaanko kehitystä länsimaisten arvojen pohjalta vai edustaako johtava valtio kyynistä diktatuuria.

      Emme saa unohtaa emmekä sivuuttaa sitä, että Kiina on hirmuhallinto. Kiina on julma, korruptoitunut diktatuuri, joka on rakentanut ennennäkemättömän valvonta- ja urkintakoneiston, jolla se valvoo ja sortaa omia kansalaisiaan. Kiina levittää kansalaistensa (ja kaksoiskansalaisten) urkintaa myös rajojensa ulkopuolelle.

      Orwelin 1984 oli kalpea aavistus siitä digidystopiasta jonka Kiina on rakaentanut. Kiinan vaikutusvallan kasvua ei voi hidastaa kuin USA ja EU yhdessä. Kiinan hajoita ja hallitse politiikalle edellinen USA:n presidentti, Brexit ja EU:n "kansallismielisten" oikeistopopulistien menestys ovat olleet suuria voittoja. Toivottavasti nyt on tapahtumassa käänne.

    • Anonyymi

      Siis kaikilla mittareilla suhteessa Kiinaan USA ja Eurooppa taantuu. Britanniassa oppilaiden matemaattiset taidot ovat taantuneet 50 vuodessa. Kun 1970-luvulla 25% suoriutui vielä vaativista matemaattisista tehtävistä niin 2010-luvulla enää vain 5%. Norjassa lasten älykkyystaso pudonnut 1990-luvun puolivälin jälkeen 4 pistettä 10 vuoden aikana.

    • Anonyymi

      Varmasti tarvitsee kun tuollainen vellihousu punainen tuli puikkoihin.

      • Anonyymi

        Trump vielä taisteli miehen lailla Kiinaa vastaan, mutta tästä ukon käppänästä ei siihen ole.


      • Anonyymi

        Trump taisteli miehen lailla Kiinaa vastaan mutta tästä ukon käppänästä ei siihen ole.


      • Anonyymi

        Trump taisteli miehen lailla Kiinaa vastaan mutta tästä luuserista ei siihen ole.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2355
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1532
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      63
      1217
    4. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      87
      1136
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      188
      1131
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      102
      1016
    7. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      960
    8. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      913
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      888
    10. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      883
    Aihe