Mistä Neuvostoliiton hidas teknologinen kehitys viimeistään 70 luvulta lähtien johtui?

Anonyymi

Naton aseet ja muukin teknologia paljastui viimeistään Neuvostoliiton romahdettua olevan vuosia edellä Varsovan liittoa. Johtuiko tämä pääosin vain siitä että vapaassa kapitalismissa parhaat ihmiset kykenevät nousemaan huipulle? Toisaalta oli varmasti joitakin muitakin tekijöitä kuten se että demokratiassa oli mahdollista kritisoida eliittiä ja heidän tekemiään virheitä joka johti parannuksiin ja taloudelliseen kehitykseen. Ja teknologian kehitys tietysti vaatii vahvaa taloutta.

53

194

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nl poliittinen johto surkastui. Osaaminen väheni ja ylläpitävä toiminta voimistui.
      Elettiin omassa "kuplassa". Hallinto porukan elintaso oli hyvä, ja ei nähty kansan köyhyyttä. ( vrt suomi maass-työttömyys, köyhyys nykyään ).
      Uudistuksiin ei ollut kykyä, ja johtavan luokan oma elintaso oli hyvä.?

      • Anonyymi

        suomessa on tosiaan samoja ongelmia kuin entisessä nl !

    • Anonyymi

      Kapitalistien kätyrit saivat liikaa valtaa puolueessa ja toimittivat Neuvostoliiton selvästi paremman teknisen kehityksen hedelmät amerikkalaisille puoli-ilmaiseksi.
      Volgakin oli paljon taloudellisempi auto kuin amerikkalaiset bensaa ahmivat ylisuuret autot joissa läskiperseiset jenkit matkustivat kotoaan kilometrin päässä sijaitsevaan pikaruokalaan ahmimaan tuhottomasti hampurilaisia.
      Neuvostoliiton palkittu työnsankari taas oli vetreässä kunnossa syötyään terveellistä hapankaalia ja kaviaaria Breeznevin opeilla ja meni sen jälkeen suunnittelemaan avaruusaluksia ja satelliitteja joiden piirustukset kapitalistin kätyrit sitten varastivat.
      Extyökkäri oli yksi näistä pahimmista kätyreistä.

    • Anonyymi

      Esimerkiksi tietotekniikan osalta NL alkoi varastaa vakoilun kautta ja sitten kopioida länsimaisia vehkeitä. Omaa osaamista ei tuettu.

      Toinen syy tähän oli, että totalitaristinen järjestelmä ei ollut kovin suotuisa omille innovaatioille. Steve Jobsin tai Bill Gatesin kaltaiset tapaukset olivat täysi mahdottumuus siinä ilmapiirissä.

      Koulutusta ja lahjakkuuksia oli ja on NL:ssä ja nykyisellä Venäjällä. Aivovuoto on vain massiivista.

    • Anonyymi

      Äärimmäisen hyvää oli tekniikka. Sen todistaa porvarinkin tiede

      • Anonyymi

        Näin on, sillä Breeznevin elämäntyön innoittamana herra nimeltä Aleksei Pazitnov suunnitteli Neuvostoliitossa kaikkien tunteman Tetris tietokonepelin vuonna 1984 josta tulikin sitten länsimaisten tietokone ja pelivalmistajien himoitsema peliohjelma johon perustuu nämä nykyisetkin pelit.

      • Anonyymi

        "Äärimmäisen hyvää oli tekniikka. Sen todistaa porvarinkin tiede"

        Todella avutonta oli tietotekniikka Neuvostoliitossa! Sen todistaa kaikki! Se oli yksi syy romahdukseen!

    • Anonyymi

      Syy on yksinkertainen: lännen kehitys elektroniikan alalla eteni niin huimaa vauhtia, ettei neukkujen kyky kopioida sitä pysynyt alkuunkaan perässä.

      • Anonyymi

        Valtavasti kopioi länsi Tetristä ja tietotekniikkaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtavasti kopioi länsi Tetristä ja tietotekniikkaa

        Semmoinen tietokonemies joka näki aikoinaan SM 5:n sisälmykset, tajuaa miksi hapankaali ja Mosse olivat teknisen kehityksen huippu NL:ssa.

        SM 5 oli neukkujen kopio 1970- luvun Digitalin PDP- tietokoneesta. Kun katsoo käsin punottua ferriittihelmitaulua eli SM 5:n Core-muistia, niin tajuaa millaisten ongelmien edessä naapurissa askarreltiin. EI KYETTY valmistamaan riittävän nopeaa puolihdemuistia, niin punottiin helmitauluja. Minulla on monta muistikorttia tallessa näistä MUNAKAUPAN ihmeistä. Muistit oli kuin suoraan oppikirjoista. Kaksi kuparilankaa ferriittihelmen läpi. 20cm x 15 cm matriiseja kaksipuolisella piirikortilla ja kortteja rivissä räkillinen! Ne on kuin mekaanisia käsityön taideteoksia. Minun on vaikeaa uskoa kuinka neukut kykeni ohjus- ja avaruustekniikkaan niin alkeellisilla ja epäluotettavilla virityksillään. SM-5 edusti alansa huippya NL:ssa ja ne oli valmistettu nähtävästi itä-Saksassa (Roboticsin toimesta ?)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtavasti kopioi länsi Tetristä ja tietotekniikkaa

        ” Valtavasti kopioi länsi Tetristä ja tietotekniikkaa”

        Tetris oli vain yksi tietokonepeli satojen lännessä tehtyjen joukossa! Neukku hyytyi tietotekniikassa lähtökuoppiinsa eikä ole koskaan saavuttanut lännen etumatkas!

        Osa ongelmista johtui järjestelmästä! Esim. Valokopiokone koettiin Neuvostoliitossa vaaralliseksi laitteeksi ja valokopioita vahdittiin sivun tarkkuudella! Tällaisessa ympäristössä ei innovatiivisuus ja uuden tai eri vaihtoehtojen tutkiminen kuki, mikä on tietotekniikan kehityksessä tärkeätä!

      • Anonyymi

        Krhitys sakkasi nlännessä , varastivat tiedot

    • Anonyymi

      Aloittaja on ilmeisesti täysin tekniikkaa tuntematon röllipeikko

      • Anonyymi

        "Aloittaja on ilmeisesti täysin tekniikkaa tuntematon röllipeikko"
        Kommentoijat ovat kuin "Iso-Rölli", koko on, mutta ei järkeä. Ei mitään todellista tietoa NL liitosta.
        Entn. Kommunisti Pietarista

    • Anonyymi

      CoCom-sopimus kielsi viemästä huipputekniikkaa Varsovan liiton maihin ja N-liittoon. Myöskään Suomeen ei saanut tuoda aivan tuoreinta high endiä, miksiköhän...?

      • Anonyymi

        Ehkä uskottiin että Suomi konttasi Neuvostoliiton talutushihnassa.

    • Anonyymi

      Miksi tehdä jotain itse kun voi varastaa/kopioida länsimaista teknologiaa?

      • Anonyymi

        "Miksi tehdä jotain itse kun voi varastaa/kopioida länsimaista teknologiaa"

        Silloin on tuomittu elämään aina kehityksen suhteen jälkijunassa! Se oli yksi naula neukun arkussa lisää!

    • Anonyymi

      "Syy on yksinkertainen: lännen kehitys elektroniikan alalla eteni niin huimaa vauhtia, ettei neukkujen kyky kopioida sitä pysynyt alkuunkaan perässä."

      Mutta kopiointi on valtavan paljon vaikeampaa kuin uuden keksiminen. Esim. on helpompaa lukea Einsteinin teoksia kuin olla itse älyllisesti Einsteinin tasoa.

      • Anonyymi

        Piti kirjoittaa että kopiointi on valtavan paljon helpompaa kuin uuden keksiminen, virheitä sattuu. Joka tapauksessa koska teknologinen kehitys oli 1900-luvulla nopeaa lännen muutamankin vuoden etumatka oli iso asia, toisin kuin esim keskiajalla jolloin teknologinen kehitys oli jopa käsitteenä suurimmalle osalle ihmiskunnasta täysinn tuntematon asia. Neuvostoliiton johto oli 70-luvulla liian vanhaa ja seniiliä tajutakseen että kommunismin loppu oli lähellä jos uudistuksia ei saataisia nopeasti aikaan.

        Suhteellisuusteoria ja esim. sähkömagnetismi tai kvanttifysiikka on perustutkimusta. Siinä NL oli ihan ajan tasalla, siellä oli kova taso fysiikan ja matematiikan tutkimuksessa.

        Toinen asia on tutkimuksen soveltaminen . Niinpä jäivät henkilökohtaiset tietokoneet tai vaikkapa kännykät keksimättä.

        Ydinohjelma, raketit ja avaruusohjelma saatiin kyllä massiivisella satsauksella ja vakoilulla aikaiseksi.

    • Anonyymi

      Kopioija tulee aina keksijän jäljessä. Lisäksi "yhden totuuden" järjestelmillä on taipumus vastustaa kategorisesti kaikkia uusia innovaatioita, koska ne ovat selkeä epäluottamuslause täydellisen järjestelmän täydellisille johtajille.

    • Anonyymi

      Jos länsiteknologiaa ei kyetty kopioimaan/varastamaan, niin sitä ostettiin länsivaluutalla. Jossain määrin harhaanjohtavasti, sanottiin että tämä automaatio menee Moskovan metroon, vaikka kojeet päätyivät ohjuspuolustusjärjestelmiin.

    • Anonyymi

      Tietokoneita ruplaluotolla

      Laboratorioinsinööri Kalevi Reinikainen kertoo, kuinka psykologian laitoksella kasattiin tietotekniikkaympäristöä idänkaupan avulla:

      http://www.helsinki.fi/atk/50v/1980-luku.html

      Pikku vikoja lukuunottamatta SM4 täytti hyvin tehtävänsä, mutta ryhmän tuotoksen kasvaessa koneen laskentakapasiteetti alkoi pian muodostua pullonkaulaksi. Taas käännyttiin opetusministeriön puoleen. Siellä suhtauduttiin erittäin myönteisesti anomukseemme SM4:n korvaamiseksi uudella tehokkaammalla mallilla SM5, jossa keskusmuistiakin oli jo ruhtinaalliset 1 Mtavu. Miljoona markkaa maksanut SM5 otettiin käyttöön vuonna 1986. Lisää laskentatehoa toivat myös yliopiston laitetoimikunnan meille osoittamat kaksi käytetttyä PDP 11/23 -konetta, josta ensimmäinen saatiin hammaslääketieteen laitokselta vuonna 1984 ja toinen kemian laitokselta vuonna 1986. Näiden koneiden käyttöönotossa meille oli korvaamattomana apuna kiihdytinlaboratoriossa työskennellyt Sisko Vikberg, joka kokeneena PDP-käyttäjänä oli aina valmis neuvomaan ja auttamaan.

    • Anonyymi

      Miksi juuri tietokoneet olivat Neuvostoliiton heikko kohta?

      • Anonyymi

        Automaatio ja robotiikka. Kenties ydinvoimalalaitoksiin, avaruus- ja sotateknologiaan riitti koneita, mutta siihen se loppui.

        Modernit tuotantolaitokset ovat pitkälti automatisoitu, ja tähän haasteeseen NL ei pystynyt vastaamaan.

        Japani oli ja on automaation ja robotiikkan edelläkävijä maa, mopeasti vanhenevan väestön takia. Ilmeisesti Neuvostoliiton johtajat eivät ymmärtäneet modernin teknologian tärkeyttä.

        He kopioivat teknologiansa Neuvostoliitolle yksiselitteisesti kuuluneelta Sahalinin saarelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He kopioivat teknologiansa Neuvostoliitolle yksiselitteisesti kuuluneelta Sahalinin saarelta.

        Miksi olisivat kopioineet pskatunkiolle yhtään mitään! Mailla ei ole vieläkään rauhansopimusta johtuen kiistasta Sahalinin saarista! Ei Japanille ollut tai ole mitään tarvetta auttaa alueensa miehittäjää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Automaatio ja robotiikka. Kenties ydinvoimalalaitoksiin, avaruus- ja sotateknologiaan riitti koneita, mutta siihen se loppui.

        Modernit tuotantolaitokset ovat pitkälti automatisoitu, ja tähän haasteeseen NL ei pystynyt vastaamaan.

        Myös modernit autot ja m-pyörät omaavat runsaasti elektroniikkaa ja mikroprosessoreita, joissa asiassa Venäjä on jälkijunassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi olisivat kopioineet pskatunkiolle yhtään mitään! Mailla ei ole vieläkään rauhansopimusta johtuen kiistasta Sahalinin saarista! Ei Japanille ollut tai ole mitään tarvetta auttaa alueensa miehittäjää!

        On se kumma, että Japani haluaa kaikki saaret itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He kopioivat teknologiansa Neuvostoliitolle yksiselitteisesti kuuluneelta Sahalinin saarelta.

        Sahalinin pitäisi olla osa Japania.

        Itse asiassa stalinisti julisti Japanin varastaneen teknologiaa Neuvostoliitosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sahalinin pitäisi olla osa Japania.

        Miksi? Sahalinin ensimmäiset kehittynneemmät yhdyskunnat rakentaneet olivat venäläisiä. Sen jälkeen japanilaiset maahanmuuttajat muodostivat enemmistön ja lopulta Japani liitti sen itseensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He kopioivat teknologiansa Neuvostoliitolle yksiselitteisesti kuuluneelta Sahalinin saarelta.

        Mitkä teknologiat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Automaatio ja robotiikka. Kenties ydinvoimalalaitoksiin, avaruus- ja sotateknologiaan riitti koneita, mutta siihen se loppui.

        Modernit tuotantolaitokset ovat pitkälti automatisoitu, ja tähän haasteeseen NL ei pystynyt vastaamaan.

        Miksi olisi vastannut kun oli paljon ilmaisia biologisia koneita eli orjia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se kumma, että Japani haluaa kaikki saaret itselleen.

        Vain yhden.

    • Anonyymi

      Mitäs tekniikkaa tämä nykyinen vapaa Venäjä on synnyttänyt?

      • Anonyymi

        Miten tämä todistaa että kommunismi ei hidastanut teknologista kehutystä?

    • Anonyymi

      Nazisaksa oli kartellien hovihankkija, missä brassailtiin leluilla, NL:ssa Marxin periaatteilla toimimaton lelu heitettiin roskiin ja keksijä tyrmään. Sotakommunismi oli toimivaa, se kun ei kilpailuttanut eri suuntauksia, vaan pakotti ne yhteen.

    • Anonyymi

      Tsaarien Venäjä kärsi mongolivalloittajien jättämästä orjamentaliteetista, Neuvostoliiton kommunismi jalosti sen dekadien potensseihn ja nykyinen Venäjä yrittää elää tuon menneisyyden kanssa. Neuvostokommunismi tuhosi myös jotain sellaista, mihin erilaiset valloittajat eivät vuosisatoihin pystyneet: moraalin. Ja se on nykyisen Venäjän suurin ongelma: on turha yrittää mitään, kun mafiosot vievät kaiken heti, jos onnistuu yrityksessään.

      • Anonyymi

        Miksei Putin tee näille rikollisille mitään?

      • Anonyymi

        En ole täysin varma miten kommunismi olisi voinut onnistua niin hyvin (eliitin suunnitelmien mukaan) että se tuhosi moraalin jopa yksilötasolla, voitko selittää tarkemmin?

        Vastaan omalla tahollani.

        Kommunismi sinänsä ei tuhonnut moraalia, vaan arkipäivän reaalisosialismi. Se, että jonotat keskimäärin kaksi tuntia päivässä kaupassa, jonotat autoa tai asuntoa n. 10 vuotta, alkoholisoidut työssäsi joka on yhdentekevää, eikä siitä edes kunnolla makseta ("Teeskentelemme, että teemme työmme ja te teeskentelette maksavanne meille palkkaa").

        Reaalisosialismi poisti kaikki kuvitelmat kauniista ja hyvästä tulevaisuudesta kommunismissa. Se teki ihmisista kyynisiä ja opportunisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei Putin tee näille rikollisille mitään?

        ” Miksei Putin tee näille rikollisille mitään?”

        Ei tee, koska on rikollinen itsekin! Ei korppi korpin silmää noki!

        Kuinka moni oikeasti uskoo edes Suomessa, että Mustan meren palatsi oli tarkoitettu jollekin muulle kuin Putinille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Miksei Putin tee näille rikollisille mitään?”

        Ei tee, koska on rikollinen itsekin! Ei korppi korpin silmää noki!

        Kuinka moni oikeasti uskoo edes Suomessa, että Mustan meren palatsi oli tarkoitettu jollekin muulle kuin Putinille?

        Putin on laki, Putin on Venäjä.

    • Anonyymi

      Bandalissimus vihasi tietokoneita, ne olivat kapitalistin juoni viedä työläisten leipä .
      Tietokoneet levisivät toimistoihin ja teollisuuteen Yhdysvalloissa ja useimmissa länsimaissa, Neuvostoliitto ei onnistunut pysymään mukana. Vuoteen 1989 mennessä soviet sajuuzan maassa oli yli 200 000 tietokonetta. Vuonna 1984 Neuvostoliitolla oli noin 300 000 koulutettua ohjelmoijaa, mutta heillä ei ollut tarpeeksi atk-laitteita.

      • Anonyymi

        Neukut kävivät jo 70- luvun puolivälissä opiskelemassa eli vakoilemassa Helsingissä Paragonin markkinoimaa ämeriikkalaista Burroughs B1700 tietämyskonetta. Meinasivat tehdä siitä oman ja paremman version. Kone oli kyllä hyvin soveltuva neukkujen teknologiaan eli ei toiminut kuten piti ja usein käry kävi, kun kuumeni liikaa ja savu nousi koneen sisuksista. IBM:n S/360 pärjäs paremmin ja neukut tekivät siitä ihan hyvän oman versionsa tietovuotojen johdosta.

        Millä tekniikan aloilla Nuevostoliitto oli 80-luvulla jäljessä länttä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Millä tekniikan aloilla Nuevostoliitto oli 80-luvulla jäljessä länttä?

        Tietotekniikassa varmasti.

        Lisäksi maa ei kyennyt tuottamaan silloin (eikä nyt!) mitään lännessä kaupaksi käyviä kulutustavaroita!

        Kuinka monella meistä mahtaa olla itänaapurissa valmistettu kodinkone, viihde-elektroniikkaa, televisio, moottoripyörä, auto jne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietotekniikassa varmasti.

        Lisäksi maa ei kyennyt tuottamaan silloin (eikä nyt!) mitään lännessä kaupaksi käyviä kulutustavaroita!

        Kuinka monella meistä mahtaa olla itänaapurissa valmistettu kodinkone, viihde-elektroniikkaa, televisio, moottoripyörä, auto jne?

        Kykeneekö Venäjä?

    • Anonyymi

      Oliko Neuvostoliitto koskaan missään länttä edellä jos satelliitteja ei lasketa?

      • Anonyymi

        - Rakettiteknologia, esim. Proton

        Muita ei tule kyllä mieleen heti.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      51
      3383
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      52
      3066
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2859
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      135
      1379
    Aihe