MTK:n huomioon - Maatalouden tulevaisuus

Anonyymi

Eläimet rikastuttavat elämääme monin tavoin ja ansaitevat hyvän huolenpidon, mutta minkälainen suhde kuluttajalla on nautaan, tai esimerkiksi broileriin? Eläintuotanto vaikutta luonnonvaraisten eläinten elintilaan ja ihmisen ylivaltaan maankäytössä.

Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä kasvispohjaisiin tuotteisiin nopeaa vauhtia hyvin moninaisten ajureitten kiihdyttämänä. Näistä monista tekijöistä on mm. peltojen turha vieljely, koska kolmannes riittää maapallon väestön ruuantarpeen tyydyttämiseksi. Loppu 2/3 on mahdollista uudelleenmetsittää. Järjetön tukipolitiikka haraa vastaan jäämällä kiinni menneeseen.

Me emme tarvitse laajamittaista eläintuotanoa, taloudellisten syitten, eettisten perusteitten, ilmstokriisin syvenemisen, pandemioitten lisääntymisen, vesistöjen tuhoutumisen, biodiversiteetin köyhtymisen, eläinlajien sukupuuttokuolemien, terveellisen ruuan, emmekä minkään muunkaan syyn varjolla. Ja me kaikki, myös MTK tietää, mikä on tulevaisuuden tie. Mikä ihme on se voima, joka pitää vanhetuneet käsityksen luutuneena tässä organisaatiossa? Päinvastoin pitäisi olla lujasti kiinni tulevaisuudessa ja kannustaa meitä suomalaisia vieljelijöitä huomaamaan ajoissa mikä on suunta ja heittää ajoissa hyvästit menneelle ajalle.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yllämainittuu 1/3 maankäyttöosuuteen ihmisravinnon tuotantoon on tarpeen tarkentaa:
      Todelliset tutkimusten luvut ovat, että vain 20% maapinta-alasta tarvitaan ihmisen ravinnonsaantiin tällä hetkellä ja lähes 80% eläintuotannon ylläpitoon. Mutta kun muutos on tehty, niin kasvisruuan käytön kasvaessa tarvitaan se noin 1/3 nykyisestä pinta- alasta vieljelyyn kaikkien ihmisten tarvitseman ruuan tuotantoon.

    • Anonyymi

      Mitä tulee lehmänmaidon kulutukseen niin se on laskenut joka vuosi keskimäärin 5% sitten 1950 luvun. Se on hyvä terveydelle ja ympäristölle, vaikka MTK itki tätä luonnollista ja oikeata kehitystä MTV:n uutisissakin.

      • Anonyymi

        Maidontuotanto ja kulutus on lisääntynyt joka vuosi ja lisääntyy koko ajan jatkossakin. Koskaan ennen ei ole kulutettu maitotuotteita niin paljon kuin nyt.
        2015 497 milj.tonnia
        2020 532 milj.tonnia


    • Anonyymi

      MTK elää 1950- lukua täysillä.

    • Anonyymi

      Opettelisit kiinankielen ja ryhtyisit valistamaan heitä. Siellä olisi sitä potentiaalia, semminkin kun lihansyönti Kiinassa kasvaa kymmeniä prosentteja vuodessa.

    • Anonyymi

      Taisi olla eilen kun Tv:ssä kerrottiin muutama tapa, joilla ruoka tuotetaan kaupungeissa tulevina vuosina. Ruuan hinta laskee, maataloustuet poituvat, eläinten kiusaaminen loppuu ja terveyshyödyt kasvavat.

    • Anonyymi

      Maatalouteen on juuri nyt tulossa jättireformi. Siksi, koska maatilojen taloudellinen tehokkuus laskee joka vuosi,. koska terveytemme vaatii lihansyönnin lopettamista, koska maatalouden perustaminen eläintuotantoon on ymäristön ja eettisten perusteiden kannalta täysin kestämätöntä.

    • Anonyymi

      MTK on kuin mitään ei oliskaan tapahtumassa. Miksi?

      • Anonyymi

        Sulkevat silmänsä nähdessään totuuden.


    • Anonyymi

      Turpeen energiakäytön loppuessa nopeasti loppuu myös turpeen kuivikäyttö maataloudessa, kun nyt nopeasti lihan ja maidon käyttö vähenee moninen syiden johdosta. Nämä syyt ovat terveydelliset, eettiset ja ympäristönsuojelulliset.

    • Anonyymi

      Meidän on muututtava itsekkäämmiksi ja vieljeltävä ruokaa ihmisille, eikä eläimille. Näin säästämme maatamme ja maapalloamme.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Jokaisen kannattaa katsoa kaikki jaksot, koska silloin ymmärtää muutoksen välttämättömyyden ja osittain sen tulvaisuuden, misssä olemme hyvin pian.


      • Anonyymi

        Nopea muutos on tapahtumassa. Välivaiheena ovat pelloilla kasvatetut kasviksiin perustuvat proteiinit ja hiilihydraatit.


    • Anonyymi

      Maapallolla tuetaan rahallisesti nautoja enemmän kuin ihmisiä. Joku laskelma jäi mieleen jostain kymmenen vuoden takaa.

      ?

      • Anonyymi

        Noin 350 euroa per ey (eläinyksikkö) kuukaudessa? Eläinyksikkö on hienompi nimitys tuotantoeläimelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin 350 euroa per ey (eläinyksikkö) kuukaudessa? Eläinyksikkö on hienompi nimitys tuotantoeläimelle.

        Korjaan. Noin 3500 euroa/vuosi.


    • Anonyymi

      Järkevänoloinen aloitus, mutta tähän tarvitaan MTK:n kannanotto. Ilman MTK:n kannanottoa keput ajavat traktorilla päin seinää.

    • Anonyymi

      Tavallaan kepulaiset ovat epäitsekkäitä, kun viljelevät eläimille, eikä itselleen. Jos olisivat itsekkäämpiä, niin kasvattaisivat ruokaa syötäväksi 5,5 miljoonalle ihmiselle, eikä syötettäväksi 30 miljoonalle tuotantoeläimelle. Tuonlainen epäitsekkyys aiheutta valtavan ja turhan peltojen vieljelytarpeen, elinympäristön tuhoutumisen, ilmastokriisin, pandemiat ja suoran sairastumisriskin vakaviin tauteihin epäterveen lihan ja liialliseten maitotuotteiden syömisen kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5887
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3727
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      2008
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1809
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1246
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1229
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1037
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      980
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe