Ei keskustalaset kehu Marinin osaamista, kun ei ole kehumista

Hallitus tyrii nyt vielä tämän koronankin. Rokotuksia ei ole tehty kuin 5% kansalaisista, kun suhteessa saman määrän rokotteita saanut Tanska on jo paljon edellä, mm Israel jo monissa miljoonissa jotka saaneet hyvän hallintotavan mukaisesti rokotteen.

Ero on siinä, että Suomi ja sen jäykkä julkinen sektori yrittää hoitaa asian viranomaistyönä, Tanska luottaa yksityiseen osaamiseen. Suomessa noin 50%, siis noin puolet, saaduista rokoteannoksista on pistetty, Tanskassa yli 80%. Lisäksi nyt kerrotaan, että rokotusneulat on loppu. Melkoinen farssi tämä hallituksen valmistautuminen, siis valmistautumattomuus.

Keskusta ei tule hyväksymään SDPn ja persujen hinnan korotusta.

Polttoaineen hintaan jopa 40 snt/litra – Sanna Marin nostaa esiin toisen korotuksen, jonka perussuomalaisetkin on hyväksynyt.
Bensan hinta. Polttoaineen hinta on nousemassa osana hallituksen fossiilisen liikenteen kokonaisuutta, vaikka polttoaineveron korotuksia ei olekaan tiedossa.

Hallituspuolue keskusta on linjannut jo useaan otteeseen, ettei se hyväksy polttoaineveron nostamista enää tällä hallituskaudella. Bensan hinta on kuitenkin arvioiden mukaan nousemassa toista kautta jonnka persut ja sdp jo hyväksyneet.

25

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Aika pöljä olet, kun et ole huomannut, että nyt on pula ROKOTTEISTA, ei rokottajista. Julkisella sektorilla olisi resursseja paljon nopeampaan rokotustahtiin. Heillä on kokemusta influenssan massarokotuksista. Isot hallit ovat valmiina ottamaan rokotettavia vastaan. Ja tuskinpa olet ope, kun noin tietämätön olet. Jos olet, säälin oppilaitasi. Yksityisen sektorin käyttö nykytilanteessa olisi tosi kallista veronmaksajille. Voitto menee välistä ja se menee veroparatiiseihin.

      • Anonyymi

        Pöljä ja pöljä.
        Sinunkin äänesi olisi erilainen jos tämä olisi Sipilän hallitus, varmaan ulvoisit kuin arosusi !
        Miksei saa osata kts Sipilän hallituksen talouden nosto ja työllisyyden, nekin oli sosuille väärin.

        Terveyden ja hyvinvoinnin laitos eli THL totesi perjantaina 19.2.2021, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöryhmään kuuluvan henkilökunnan rokottamisen jatkaminen on tässä tilanteessa valtioneuvoston asetuksen vastaista ja uusien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökuntaan kuuluvien ryhmien rokottaminen on keskeytettävä, kunnes rokotteiden saatavuus merkittävästi kohenee.
        Rokotteet tulee nyt kohdistaa ikääntyneille ja riskiryhmiin kuuluville.


      • Anonyymi

        Rokotteita menee hukkaan kun ei ole oikeita ruiskuja muistanut Kiuru tilata. Tulee syksyllä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokotteita menee hukkaan kun ei ole oikeita ruiskuja muistanut Kiuru tilata. Tulee syksyllä.

        Kiuru oli vissiin tilannut imupillejä.
        Niitäkin saa hyvään hintaan.
        t: Sarmanne.


    • Anonyymi

      Open kannattasi päivittää tietonsa, rokotukset Suomi 6.5% , Tanska 8.3%.
      Rokotusneuloja löytyy, vain pienimmästä koosta on pulaa joka on maailmanlaajuinen eikä siis koske vain Suomea.

      • Anonyymi

        Viime tieto rokotukset Suomi 5,1%


      • Anonyymi

        Väärällä ruiskulla menee rokotetta hukkaan.


    • Anonyymi

      Suomessa rokotettu kertaalleen vasta n 5 %,tätä kyytiä menee monta vuotta ennekuin viinmeisetkin rotuksen saaneet. Marinin lupaama, että kesään menneä kaikki rokotettu, ei tule toteutumaan seuraavanakaan kesänä.
      Nukkui pääministeri kesän ja syksyn, ei patistanut ministereitä hoitamaan velvollisuuksiaan. Antaa normaaliin sosialisti tyyliin kaatua asioiden päälle.

      Malli esimerkkiä Israelista sosialisti ja vasuri ministereille, jotka meillä koronaa hoitaa, tai pitäisi hoitaa.
      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007780588.html

      Noin Arska kehuu mitään saamatonta>
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16811094/myos-keskustalaisen-on-syyta-olla-ylpea-paaministeristamme

      • Anonyymi

        Perskokkareilla on suuria vaikeuksia ymmärtämisen kanssa, parempi kun ovat oppositiossa.


    • Anonyymi

      Teen sinusta ilmiannon Mäkelälle, mitäs siihen sanot?

      • Anonyymi

        Onko se lammas Mäkelä? Joka potkukelkalla käy lampolassa, jota täällä'kehunut.


    • Tanska keksi haalia itselleen "ylijäämiä" niistä maista, joita rokottaminen ei ylipäätään kiinnosta ainakaan noilla hinnoilla, mutta kovin suurta etumatkaa eivät silti saaneet muihin EU-maihin verrattuna. Israel puolestaan on saanut muita maita enemmän rokotteita suhteilla, koska rokotefirmat ovat pitkälti juutalaisomisteisia tai -johtoisia. Suomi ei hyödy siitä, että meillä heikäläisiä on valtiojohdossa vain Ben Zyskowicz, joka ei suostuisi ministeriksi, vaikka paikkaa hänelle tyrkytettäisiin. Ei rokottaminen Israelissakaan suju kovin tehokkaasti islamilaisväestön keskuudessa.

      Puutetta on rokotteista, ei rokottajista. Viimeinen kausi-influenssarokotuskin jaettiin kahdelle miljoonalle suomalaiselle kahdessa ja puolessa kuukaudessa kuntien virastoissa noudatettavina virka-aikoina ilman niitä poikkeusjärjestelyjä työaikoihin ja jakelupisteisiin, joihin koronarokotteiden suhteen on varauduttu. Ja näin myös tapahtuisi, mikäli rokotteita vain saataisiin.

      • Israelissa oli tiistaiaamuna rokotettu lähes 4,5 miljoonaa ihmistä, joista 3,1 miljoonaa kahdesti.

        Ajatella; se olisi meillä tosi hyvin kun olisi jutkuja ollut hallituksessa, oltaisiin loppusuoralla.
        Tyttöset odottaa hallituksessa että joku muu taho tekee hommansa. Eiole kuin yksi päämsiteri ja yksihallitus kerrallaan, AY-liikekkään ei sentään hallitukseen julkea tulla vaikka rahoittaakin jäsenmaksuilla vasemsmistolaisia poliitikkoja. Ja vaikka oliskin hallituksessa tuskin sielläkään haluja laitaa maan asiat Sipilän tavoin kuntoon.
        OLISPA SIPILÄ YHÄ PÄÄMINISTERI meillä olisi nämäkin asiat paljon paremmalla tolalla.


      • Anonyymi
        Lääketieteen-tohtori kirjoitti:

        Israelissa oli tiistaiaamuna rokotettu lähes 4,5 miljoonaa ihmistä, joista 3,1 miljoonaa kahdesti.

        Ajatella; se olisi meillä tosi hyvin kun olisi jutkuja ollut hallituksessa, oltaisiin loppusuoralla.
        Tyttöset odottaa hallituksessa että joku muu taho tekee hommansa. Eiole kuin yksi päämsiteri ja yksihallitus kerrallaan, AY-liikekkään ei sentään hallitukseen julkea tulla vaikka rahoittaakin jäsenmaksuilla vasemsmistolaisia poliitikkoja. Ja vaikka oliskin hallituksessa tuskin sielläkään haluja laitaa maan asiat Sipilän tavoin kuntoon.
        OLISPA SIPILÄ YHÄ PÄÄMINISTERI meillä olisi nämäkin asiat paljon paremmalla tolalla.

        Suomeen rokotteet tulevat EU:n yhteistilauksesta väestöosuuksien mukaan. Ei niitä hallitus erikseen tilaa. ”Lääketieteen tohtorilla” ei näytä olevan edes alkeistietoja rokotehankinnoista.


    • Anonyymi

      Suomessa ei kukaan poliitikko ota vastuuta mistään eikä kenenkään tarvitse koskaan erota, vaikka menisi kuinka päin persettä tahansa. Nykyhallitus on lauma kyvyttömiä akkoja. Vassarin motto onkin, että joku muu saa hoitaa.

      • Anonyymi

        Valtaa halutaan, mutta vastuuta ei oteta. Vuoron perää joku hallituksen ministeri töppää ja ei sitten eroa. Nyt oli Henrikssonin vuoro. Ja sama oli tulos. Ei otettu vastuuta.


    • Ei kukaan johtamisesta vähänkään ymmärtävä pidä Matinia ihan oikeana johtajana.

      • Matin ei todellakaan ole samanlainen johtaja kuin esimerkiksi minä joka olen kaikkien johtajien esikuva ja isoäiti. Mutta marin on ihan kehityskelpoinen yksilö.


      • Anonyymi

        Avustajat pitävät, koska siitä heille maksetaan. Ja aika hyvin.


    • Anonyymi

      Rokotteet on hallitus lähettäny Italiaan, enemmän tarvitseville.

    • Anonyymi

      ”Jos viranomainen jättää käyttämättä sille laissa säädettyä toimivaltaa, se on yhtä vakava asia kuin toimivallan ylittäminen. On myös syytä ottaa huomioon, että eduskunnan perustuslakivaliokunta ei ole missään vaiheessa ottanut kantaa siihen, ovatko pakolliset terveystarkastukset mahdollisia voimassa olevan tartuntatautilain nojalla, vaikka tällainen käsitys on saattanut julkisesta keskustelusta muodostua.”

      Koskahan hallitus rouvat myöntäis virheitänsä ??? Maski valehtelu , eu rahat ja yms . Nyt oli iltapäivälehdessä että RUISKUT LOPPUVAT KESKEN !! Voi pyhäyksinkertaisuus tätä HÖLMÖLANDIAA ! Espanjan reissulle vaaditaan hirvee kasa täytettyjä A4 isa , siellä kauppojen edessä käsidesiMIEHET suikuttamassa , ilman maskia turha yrittää mihkään !! Täällä kunnialomalaiset ym painelee miten haluaa ja väistelevät testaajat ,ei kiinnosta niitä !! HYvä hallitus miettii mitähän täs nyt tehtäis !!! No vaikka EROTA JA PYYTÄÄ ANTEEKSI , kansalta !!!
      Samalla SDP johto pyyttää 1918 punakapinaa anteeksi 60000 Suomalaista vainajaa...

      • Anonyymi

        Voihan nämä tilata ruiskuja. Kyllä heillä taito riittää siihenkin, vaikka ei olekkaan toimialeeseensa kuuluvaa. Eiks jumal... toi kokoomusvetoinen huoltovarmuuskeskus todellakaan saa YHTÄÄN MITÄÄN AIKAISEKSI?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voihan nämä tilata ruiskuja. Kyllä heillä taito riittää siihenkin, vaikka ei olekkaan toimialeeseensa kuuluvaa. Eiks jumal... toi kokoomusvetoinen huoltovarmuuskeskus todellakaan saa YHTÄÄN MITÄÄN AIKAISEKSI?

        Ruiskujen tilaukset kuuluvat kunnille ja sairaanhoitopiireille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ruiskujen tilaukset kuuluvat kunnille ja sairaanhoitopiireille.

        Väärin !
        Valtiovallan tulee huolehtia, jos olisi pystyvät ministerit.


    • Anonyymi

      Mikä on kepun osaamista? Paskanpuhuminen muovipillien muuttumisesta paperipilleiksi?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 186
      4145
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      99
      3438
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      100
      2756
    4. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      301
      2684
    5. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      39
      2366
    6. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      163
      2123
    7. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      0
      2070
    8. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      36
      1778
    9. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      7
      1608
    10. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      44
      1137
    Aihe