En jaksa enää tätä koronaa. Tuskin olen ainoa ja voisi sitä pahemminkin olla, mutta en silti enää jaksa. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että minulla on astma ja maskin pitäminen ahdistaa. Toki silti pidän sitä mutta se ärsyttää joka kerta enemmän ja enemmän.
Olen myös alkanut erakoitumaan viimeistään nyt. Mitään ei voi tehdä eikä ketään nähdä rennoin mielin, aina mietin että ei helvetti entä jos nyt sairastuisin niin ketä olisinkaan altistanut ja missä. Kaupassakin pitää käydä kiireellä ja aina ärsyttää ne perseessä jonottajat.
Löysin vihdoin harrastuksen josta oikeasti pidän ja johon on varaakin. Nyt sekin uhkaa loppua. En muuten valittaisi siitä koska muiltakin on harrastukset viety, mutta tämä on ainoa harrastus josta oikeasti olen tykännyt ja jaksanut sitä kaikesta huolimatta ylläpitää. Ulkona liukastelu ei kiinnosta yhtään, sisällä tulee hulluksi.
Olen myös pitkään, siis paljon ennen koronaa, miettinyt koiran ostamista. Nyt kun ajattelin että sehän voisi jopa piristää, on kaikki pennut varattu kuukausia etukäteen, kasvattajat saavat kuulemma kymmeniä puheluita päivittäin. Ei siis toivoakaan saada nyt koiraa. Tämän jopa hyväksyn, mutta korona on vaikuttanut ihan kaikkeen ja se ärsyttää.
En saa lapsia ikinä hoitoon. Ainoat tukiverkot ovat lasten isovanhemmat. Onneksi nyt rokotteen saatuaan on paremmilla mielin voinut lapsia sinne antaakin. Ottaisivat kyllä, mutta omatuntoni huutaa samalla, entä jos vien heille koronan ja he kuolevat.. Pitkään sinnittelin, nyt tulee lapsetkin korvista ulos..
Myös työnkuvani on muuttunut. Aloitin uudessa työssä kun korona alkoi, enkä ehtinyt perehtyä omaan työhöni kunnolla kun korona sitä korona tätä. Huomenna näin, eilen noin. Kymmeniä tiedotteita päivittäin ja muuttuvia käytänteitä, kun en ole oppinut ikinä perustyötänikään. Yt-neuvottelut kesällä ja uusilla uhkaillaan. Kahvitauoilla ei voi jutella, koska ei tietenkään saa olla nyt yhtään ylimääräistä minuuttia lähikontaktissa.
Sitten treffeillä käyminen korona-aikana. No eipä olisi lasten hoitajaakaan mutta ei tässä uskalla sitäkään vähää mitä voisi. Tarpeet ne on minullakin. Ja kohta krooninen jännetupen tulehdus. Ei saa tavata ketään, ei mennä mihinkään, ei olla kontaktissa kehenkään. Ei edes lasillisella käydä töiden jälkeen purkautumassa ilman pelkoa ja häpeää. Umpimetsä on ainoa koronavapaa paikka todennäköisesti enää, se ei lohduta. Ei voi virkistyä etelän lämmössä, ei edes pohjoisen tunturimaisemissa.
Rokotteiden piti helpottaa, senkin suhteen uutiset vaihtuu koko ajan. Suojaako eteen päin tartuttamiselta vaiko ei, saako sen kesällä vai ensi vuonna, tehoaako muunnoksiin, montako kertaa pitää tehostaa, saanko sitä ennen koronan tai jäänkö vaikka auton alle? Tuleeko huomenna uusia rajoituksia, mitä teen jos joudun karanteeniin, kuka auttaa, mihin lapset jos olen tosi sairas, miten töihin paluu kun kaikki on kasautunut?
Olen niin loppu, niin loppu. En jaksa enää. Mitään valoa ei ole tunnelin päässä. Tämä ei lopu koskaan. Vuosi tätä kestettiin, montako vielä on edessä? Löysin sattumalta artikkelin viime vuoden keväältä, jossa arvioitiin että pahimmillaan korona kestäisi (viime) vuoden loppuun saakka. No mitäs nyt kun edelleen on satoja tartuntoja päivässä, rokotukset jumittaa ja rajoituksia lisätään? Onko tämänkään vuoden lopussa tiedossa mitään helpotusta, vai mahdollisesti vasta 1-2v päästä? Minä en jaksa enää kauaa. Enkä tiedä mitä teen kun en enää jaksa. Pakko olisi, mutta minkä takia? Tuntuu hullulta jatkaa taistelua koronaa vastaan jotta saisi normaalin arjen takaisin. Saisi tämän mustan arjen tilalle sen harmaan arjen. Miksi me oikein taistelemme? Koska tästä painajaista oikein herää?
Mistä ihmeestä te saatte voimaa
583
14845
Vastaukset
- Anonyymi
Mä odotan vaan että lämpenee ilmat ja täällä helsingissä ehkä lumet sulaa jo ensiviikolla sen verran että voin käynnistää tehokkaan S1000RR moottoripyöräni ja pistää musiikit kovalle. Jotain kovaa rokkia soimaan ja kahvalämppärit punaseksi. Ajelen ympyrää vaan kehäteitä...sitä odottelen todella paljon.
- Anonyymi
No siinä ei kyllä koronat paina. Kannattaa pitää järki päässä tien päällä silti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinä ei kyllä koronat paina. Kannattaa pitää järki päässä tien päällä silti.
Joo, prätkän selässä saa koronan tosi helposti, toisin kuin ahtaissa julkisissa...
- Anonyymi
Joo, tulisi vaan kesä ja pääsisi ulos. Ulkona ei koronat tartu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tulisi vaan kesä ja pääsisi ulos. Ulkona ei koronat tartu.
No voehan vitalis, millonkaa en oo ollunna ulukona niin paljoko tänä talavena. Yhtä lumen kolluuta ja lapijoentia koko talavi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siinä ei kyllä koronat paina. Kannattaa pitää järki päässä tien päällä silti.
Vitut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tulisi vaan kesä ja pääsisi ulos. Ulkona ei koronat tartu.
Mitä ihmettä te ihmiset valitatte,? En ihan ymmärrä.... vai onko se hyvä tekosyy siihen että oma elämä on sitä samaa tapahtumatonta arkea ,jota se todennäköisesti oli ennen koronaakin mutta nyt on joku syy siihen että voi voi korona on pilannut elämäni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tulisi vaan kesä ja pääsisi ulos. Ulkona ei koronat tartu.
Mikäs estää ulkoilemasta nyt? Ihana kunnon talvi! Itse olen kaiket illat ja hiihtämässä tai jäällä ulkoilemassa. Aivan mahtavaa! Korona ei ole vaikuttanut minun elämääni juuri mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tulisi vaan kesä ja pääsisi ulos. Ulkona ei koronat tartu.
Piristykää, kevät on tulossa. Lupaan teille sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, tulisi vaan kesä ja pääsisi ulos. Ulkona ei koronat tartu.
Jep.Ulkona voi vaikka pussailla niin ei se korona tartu jos se ei ole tarttuakseen.....
- Anonyymi
Voi kun ikävää,ei tuo ole kivaa.mutt elettävä on olisinpa siellä,niin voisin helpottaa ehkä oloasi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs estää ulkoilemasta nyt? Ihana kunnon talvi! Itse olen kaiket illat ja hiihtämässä tai jäällä ulkoilemassa. Aivan mahtavaa! Korona ei ole vaikuttanut minun elämääni juuri mitenkään.
Ei kaikki halua hiihtää tai luistella. Voi tykätä vaikka lattari tansseista ja se on yhtä oikein. Ei tarvitse olla kaikkien samasta muotista. Ja mua ainakin kyllästyttää tosiaan tää korona aika!!! On tosiaan ankeeta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, prätkän selässä saa koronan tosi helposti, toisin kuin ahtaissa julkisissa...
Virtsaako joku autoilija autonsa pissapoikanestesäiliöön itsetehostustaan parantaakssen kilpa ajoissa ?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs estää ulkoilemasta nyt? Ihana kunnon talvi! Itse olen kaiket illat ja hiihtämässä tai jäällä ulkoilemassa. Aivan mahtavaa! Korona ei ole vaikuttanut minun elämääni juuri mitenkään.
Ihmiset eivät kestä kun on liikaa aikaa ajatella asioita. Yleensä duuni, harrastukset, sosiaalinen elämä ym. on vienyt niin suuren osan ajasta, että ei ole tarvinnut kohdata omia ajatuksia. Nyt niitä ei oikein pääse karkuun ja musta se on ihan hyvä asia. Nyt nimenomaan olisi aikaa miettiä ja ottaa asioista selvää.
Sitäkin kannattaa ajatella, että onko tämä virus oikeasti olemassa vai onko se propagandaa. Vai onko siinä jotain perää, mutta liioitellaanko sitä ja jos, niin miksi ja keiden toimesta. Kannattaa lukea riippumattomista lähteistä mm. viruksista ja niiden leviämisestä. Se on 100%, että joku maski estäisi mitään virusta leviämästä. Joitain bakteereja se kyllä estää, mutta ei mitään virusta. Miksi THL vääristelee tilastoja? Vertailkaa muiden maiden tilastoja ja keskustelkaa ulkomaalaisten tavallisten ihmisten kanssa netissä.
Itse suhtauduin erittäin kriittisesti kun tästä viruksesta tiedotettiin ensimmäistä kertaa. Tiedot olivat ristiriitaisia lääketieteelisten faktojen kanssa ja eri maissa media kertoo eri asioita. En väitä mitään, kehotan ihmisiä vain ajattelemaan ihan tavallisella maalaisjärjellä ja lukemaan uutisia muualatakin kuin valtamediasta (Yle, Hesari ym... ). Kannattaa myös tsekata kuka/ketkä valtamediat Suomessa omistaa ja laskea yhteen 1 1. Tällä hetkellä luottaisin varmasti jopa venäjänkin lehdistöön enemmän kuin Suomen. No, se oli vitsi, mutta ehkä pieni osanen totta, mene ja tiedä.
Käykää kävelyllä, (jos on lunta, menkää luistelemaan tai hiihtämään), lukekaa kirjoja, syökää terveellisesti (minä paraskin sanomaan :D) ja yrittäkää tehdä kaikkea mistä tulee hyvä fiilis. Älkää antako ahdistukselle valtaa, älkääkä varsinkaan pelolle. Suomalaiset ovat sisukkaita, fiksuja ja maanläheisiä ihmisiä. Ovat selvinneet niin paljosta ja tulevat selviämään myös tästä! Voimia ja rakkautta kaikille!
Valo nousee Pohjolasta. - Anonyymi

Valo nousee Pohjolasta.lampaat ajetaan teuraaksi, eli käyttäkää vain maskeja, katsotaan mitä seuraavaksi käsketään.
- Anonyymi
Hienoa, että joukossamme on niitä, joille bensan poltto ei aiheuta ahdistusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikki halua hiihtää tai luistella. Voi tykätä vaikka lattari tansseista ja se on yhtä oikein. Ei tarvitse olla kaikkien samasta muotista. Ja mua ainakin kyllästyttää tosiaan tää korona aika!!! On tosiaan ankeeta!
Pitääkö sitä aina tykätä tekemisistään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vitut.
Toivotaan että ajat seinään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa, että joukossamme on niitä, joille bensan poltto ei aiheuta ahdistusta!
Letku pakoputkeen toinen pää maskin sisälle kypärä päähän.
- Anonyymi
Eksovertit kärsii ja introvertit nauttii.
- Anonyymi
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein. - Anonyymi
Joo introverttina nautin. Ei tarvii selitellä kotona olemista.
- Anonyymi
Känny ja some on vähentänyt introvertit 10%:iin. Mä haluun bilettää, tulla julkkiksek, lentää aurinkoon laittaen paljasta pintaa instaan ja sairastaa kaikessa rauhassa tätä aikuisiän ADHD:tä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Ei pidä paikkaansa. Introverteilläkin on sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet. Olen hyvin introvertti, hyvin puutteessa, ja ketään en ole koskettanut kuukausikaupalla. Onneksi tällä alueella voi harrastaa, mutta henkilökohtaisia ihmissuhteita ei ole, etenkin kun olen muuttanut tänne korona-aikana. Ja autottomana en pääse minnekään JÄRKEVÄÄN paikkaan. Eli talven ja kinosten vankina olen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Introverteilläkin on sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet. Olen hyvin introvertti, hyvin puutteessa, ja ketään en ole koskettanut kuukausikaupalla. Onneksi tällä alueella voi harrastaa, mutta henkilökohtaisia ihmissuhteita ei ole, etenkin kun olen muuttanut tänne korona-aikana. Ja autottomana en pääse minnekään JÄRKEVÄÄN paikkaan. Eli talven ja kinosten vankina olen.
En ole harrastanut seksiä kymmeneen vuoteen, eikä tunnu missään.
Lopeta se naistenlehtien (Helsingin Sanomat) ja amerikkalaisen propagandan (Netflix) kuluttaminen niin pääset ajatuksesta, että pitäisi jatkuvasti olla nussimassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Ei aikuisen tarvii tavata vanhempiaan alvariinsa - jos he eivät siis ole omaishoitajavastuulla lapsensa niskassa. Kyllä pärjäilevät ihan hyvin muussa tapauksessa.
- Anonyymi
Elämä nyt on tällaista koronan kanssa.
Etpä ole ainoa noiden tunteidesi kanssa.
Aina voi lähteä vaikka kävelylle jos sisätilat ahdistaa.
Pitää keksiä jotain sellaista harrastusta mitä pystyy tekemään vaikka kotonakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole harrastanut seksiä kymmeneen vuoteen, eikä tunnu missään.
Lopeta se naistenlehtien (Helsingin Sanomat) ja amerikkalaisen propagandan (Netflix) kuluttaminen niin pääset ajatuksesta, että pitäisi jatkuvasti olla nussimassa.Ei tarvi jatkuvasti mutta kerran viikossa ois kiva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tarvi jatkuvasti mutta kerran viikossa ois kiva.
Kerran viikossa on enemmän kuin jatkuvasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Paitsi etteivät kaikki nauti. Olen vahvasti introvertti ja kärsin tästä ajasta silti. Töissä alalla jossa ei voi jäädä etätöihin, joten jatkuva pelko altistuksesta suuntaan tai toiseen tai tartunnasta, lisäks työnäkymät muuttui taas epävarmemmaksi eli jatkuva pelko lomautuksista tai irtisanomisista. Lisänä stressaa poukkoilevat rajoitukset ja millon kenenkin huutaminen miten ollaan veitsen terällä menossa kohti katastrofia, mitään positiivista tai edes valoa tunnelin päässä ei tunnu olevan. Pää hajoaa ja ahdistaa niin ettei kotonakaan kestäisi olla, mut apua ei mistään saa, koska korona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole harrastanut seksiä kymmeneen vuoteen, eikä tunnu missään.
Lopeta se naistenlehtien (Helsingin Sanomat) ja amerikkalaisen propagandan (Netflix) kuluttaminen niin pääset ajatuksesta, että pitäisi jatkuvasti olla nussimassa.Totta. Ja miks lapsellinen ihminen on etsimässä miesseuraa. Eikös se mies oo ollu jo ennen lasten hankkimista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Mulla ei ole elämä pahemmin muuttunut.
Mitä nyt maskia joudun töissä käyttämään ja kaupassa käytän.
Muuten olen jatkanut samaan malliin.
Asun koronasta pahasti kuulemma kärsivällä alueella.
En tunne kuitenkaan yhtään ihmistä, jolla olisi ollut korona.
Tunnen kyllä todella paljon ihmisiä, että ei se siitä ainakaan johdu.
Rokotetta en jaksa stressata. Tuskin edes otan sitä.
Seurailen lähinnä rokoteuutisia vain.
Älkää ihmiset turhaa stressatko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ja miks lapsellinen ihminen on etsimässä miesseuraa. Eikös se mies oo ollu jo ennen lasten hankkimista?
Hyvänen aika :D Kyllä sitä silti seuraa tarvitseva ihminen on vaikka on lapsia saanut. Ihminen ihan inhimillisillä tarpeilla. Ja yhtäläiset oikeudet valita seuransa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Introverteilläkin on sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet. Olen hyvin introvertti, hyvin puutteessa, ja ketään en ole koskettanut kuukausikaupalla. Onneksi tällä alueella voi harrastaa, mutta henkilökohtaisia ihmissuhteita ei ole, etenkin kun olen muuttanut tänne korona-aikana. Ja autottomana en pääse minnekään JÄRKEVÄÄN paikkaan. Eli talven ja kinosten vankina olen.
Lopettakaa tuo korona-aika sanan käyttö. Todella kuvottava termi. HiV-aika ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Hyvä positiivinen näkemys.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopettakaa tuo korona-aika sanan käyttö. Todella kuvottava termi. HiV-aika ?
Aivan samaa mieltä! Tuo "korona-aika"-sanan käyttö taitaa paljastaa, että eipä täällä ole menossa mitään kovin suurta katastrofia. Todellisessa tilanteessa taitaisivat sanavalinnat olla hiukan eri luokkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Introverteilläkin on sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet. Olen hyvin introvertti, hyvin puutteessa, ja ketään en ole koskettanut kuukausikaupalla. Onneksi tällä alueella voi harrastaa, mutta henkilökohtaisia ihmissuhteita ei ole, etenkin kun olen muuttanut tänne korona-aikana. Ja autottomana en pääse minnekään JÄRKEVÄÄN paikkaan. Eli talven ja kinosten vankina olen.
Ymmärrän hyvin! Asun yksin ja olen ollut tunnollinen ja pitänyt kontaktit= marketeissa käynnit = kyläilyjä vain muutama x koko vuonna.
Olen hyvin sosiaalinen, mutta toisaalta olen myös yksinviihtyvä, ja minulla on harrastuksia kotona.
Silti koen rasitusta. Sen aiheuttaa,- huomasin- eniten se, että näen sivusta kuinka piittaamattomasti suomalaiset suhtautuvat COVID-19. Kyläillään vanhempien luona - toki ilm.sitten vamhempansakin sen hyväksyvät. Ihmettelen miksi suomalaiset kokevat rajoituksia. Sillä verrattuna lähes mihin tahansa euroopan maahan ei meillä ole rajoituksia juurikaan.
Mutta yksin asuminen on rasittavaa ollut nyt.
Tsemppiä. Itsekin odotan kesää. Kun pääsee aurinkoon - kotimaassa . Meillä on tilaa olla ulkona poissa ihmismassoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samaa mieltä! Tuo "korona-aika"-sanan käyttö taitaa paljastaa, että eipä täällä ole menossa mitään kovin suurta katastrofia. Todellisessa tilanteessa taitaisivat sanavalinnat olla hiukan eri luokkaa.
Me elämme COVID-19 aikaa 100%
Paitsi Suomessa emme ymmärrä viruksesta mitään!
Ihmiset eivät piittaa edes lievistä rajoitteista.
Mutta tilanne oli tänään 720 tartuntaa, vuoden ennätys.
Eli kohta suomalainen tajuaa, mikä on COVID-19 aika.
Euroopassa se tajutaan. Hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Kyllä alkaa vuosi etätöissä kyykyttää introverttiäkin..kun pääsis takaisin maalle asumaan . Kaupungissa sekoaa pää. Ei täällä mitään tekemistä. Ei tuo käveleminenkään paljon innosta.
- Anonyymi
Ainahan voit mennä omin käsin onneen. Lelujakin saa kaupasta jos jännetupin tulehdus uhkaa rannetta tai jo on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole harrastanut seksiä kymmeneen vuoteen, eikä tunnu missään.
Lopeta se naistenlehtien (Helsingin Sanomat) ja amerikkalaisen propagandan (Netflix) kuluttaminen niin pääset ajatuksesta, että pitäisi jatkuvasti olla nussimassa.Sama täällä.
Siis oikeesti, ei tosielämä voi pyöriä minkään römpöttimen/heijarin ympärillä.
Ei niiden omien kassien tyhjentämiseen tarvita toista ihmistä!
Eri asia jos löytää sen oikean ja se tapahtuu silkasta rakkaudesta halusta miellyttää toista ihmistä, mutta että omien tarpeiden pohjalta ristiin rastiin paneskelua... yöks! hyi helveta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ja miks lapsellinen ihminen on etsimässä miesseuraa. Eikös se mies oo ollu jo ennen lasten hankkimista?
Kondomi suojaa koronatartunnalta omalta osaltaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä.
Siis oikeesti, ei tosielämä voi pyöriä minkään römpöttimen/heijarin ympärillä.
Ei niiden omien kassien tyhjentämiseen tarvita toista ihmistä!
Eri asia jos löytää sen oikean ja se tapahtuu silkasta rakkaudesta halusta miellyttää toista ihmistä, mutta että omien tarpeiden pohjalta ristiin rastiin paneskelua... yöks! hyi helveta!Oma apu- paras apu. ...Ja saat ainakin laadukasta ja tarpeet huomioonottavaa käsittelyä
- Anonyymi
Oma apu on paras apu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on varmaankin juuri noin.
Itse olen introvertti, enkä ole huomannut että tämä korona-aika olisi aiheuttanut suuriakaan muutoksia omaan elämääni.
Eniten vain harmittaa kun ei voi/kannata tavata iäkkäitä vanhempiani...
Toki heillä on toisensa, eli siinä mielessä heillä on asiat hyvin, ja kun maaseudulla asuvat niin on tilaa missä touhuta ja harrastaa, toivottavasti pysyisivät vain terveenä... Toki soitan melko usein.Yksin asuva erakko ei huomaa eroa entiseen, turvallinen oli kun ei saa tavata ihmisiä. Nauttikaamme luonnosta, liikunnasta, kevät tulee, linnut laulaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Introverteilläkin on sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet. Olen hyvin introvertti, hyvin puutteessa, ja ketään en ole koskettanut kuukausikaupalla. Onneksi tällä alueella voi harrastaa, mutta henkilökohtaisia ihmissuhteita ei ole, etenkin kun olen muuttanut tänne korona-aikana. Ja autottomana en pääse minnekään JÄRKEVÄÄN paikkaan. Eli talven ja kinosten vankina olen.
Seksuaaliset tarpeet voi tyydyttää katsomalla pornoa netistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me elämme COVID-19 aikaa 100%
Paitsi Suomessa emme ymmärrä viruksesta mitään!
Ihmiset eivät piittaa edes lievistä rajoitteista.
Mutta tilanne oli tänään 720 tartuntaa, vuoden ennätys.
Eli kohta suomalainen tajuaa, mikä on COVID-19 aika.
Euroopassa se tajutaan. Hyvin.Korona ja, Covid-19... suomalaiset eivät edes tiedä mitä nuo sanat tarkoittaa. Luulevat ilmeisesti että ovat synonyymejä keskenään. Sama pätee jopa mediaan jossa noita termejä sekoitetaan yhtä iloisesti kuin maahanmuuttaja/pakolainen/turvapaikanhakija/siirtolainen sanojakin.
Siis Korona on sen viruksen nimitys, ja Covid-19 siitä mahdollisesti saadun taudin nimi. Tautiahan ei tule lähestkään jokaiselle, kuten ei monista muistakaan viruksista kehity aina tautia, vaan immuniteetti estää sen. Suurimmalla osalla ihmisistähän Korona-virus ei aiheuta oireita, joten ihmisillä on itseasiassa vastustuskyky sitä vastaan jo ilman rokotteitakin.
Tälllä on suuri merkitys, koska moni näyttää kuvittelevan että tartuntojen määrä kertoisi jotain siitä kuinka moni on sairastunut. Mutta itseasiassa median hypettämillä tartunaluvuilla ei ole paniikin lietsonnan lisäksi juuri mitään merkitystä. Ainoastaan niillä luvuilla olisi merkitystä, että moniko on sairastunut vakavastai, tai kuollut Covid-19 tautiin. Ja kuolleista pitäisi myös uutisoida miten he ovat tarkalleen ottaen kuolleet koronaan, sekä ikä, perustaudit yms. Se että puhutaan vain "koronaan liittyvistä kuolemista" vaikuttaa erittäin epäilyttävältä. Ilmeisesti Korona-kuolemiksi kun tilastoidaan kaikki kuolemat, jos kuolleella vain todetaan Korona-tartunta, oli hänellä sitten Covid-19 tautia tai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa. Introverteilläkin on sosiaaliset ja seksuaaliset tarpeet. Olen hyvin introvertti, hyvin puutteessa, ja ketään en ole koskettanut kuukausikaupalla. Onneksi tällä alueella voi harrastaa, mutta henkilökohtaisia ihmissuhteita ei ole, etenkin kun olen muuttanut tänne korona-aikana. Ja autottomana en pääse minnekään JÄRKEVÄÄN paikkaan. Eli talven ja kinosten vankina olen.
Paljonko sinulla on ikää? Ns. puutteet vähenee, kun ei enää seiso. On siis jossain mielessä helppoa eläkeläisenä!
Olen pian 65v mies, ja en ole ollut kotona Helsingissä kovinkaan paljoa noin 11 kuukauteen. Lähdin sieltä ennen Uudenmaan sulkua 3/2020 tänne 100 km päähän pikkukaupunkiin, jossa ensin olin viikon tai kaksi, sitten aloitin mökkikauden melko lähellä tuota pikkukaupungin asuntoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Seksuaaliset tarpeet voi tyydyttää katsomalla pornoa netistä.
Nuorena ei tarvinnut mitään pornoa. Pussit oli usein niin täynnä, että jo vähäinenkin mielikuva jostain naisesta auttoi käteenvedossa. Joskus maalla kotona käydessä, esim. kesällä, piti käydän talon takana ulkona vetämässä pikaisesti käteen. Meillä ei ollut oikein ketään asumassa kotitalollani enää, sisarukseni asuivat muualla.
Pilluahan minulla ei nuorempana ollut lainkaan. Vasta noin 30 vuotiaana rupesi pilua jonkinverran löytymään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona ja, Covid-19... suomalaiset eivät edes tiedä mitä nuo sanat tarkoittaa. Luulevat ilmeisesti että ovat synonyymejä keskenään. Sama pätee jopa mediaan jossa noita termejä sekoitetaan yhtä iloisesti kuin maahanmuuttaja/pakolainen/turvapaikanhakija/siirtolainen sanojakin.
Siis Korona on sen viruksen nimitys, ja Covid-19 siitä mahdollisesti saadun taudin nimi. Tautiahan ei tule lähestkään jokaiselle, kuten ei monista muistakaan viruksista kehity aina tautia, vaan immuniteetti estää sen. Suurimmalla osalla ihmisistähän Korona-virus ei aiheuta oireita, joten ihmisillä on itseasiassa vastustuskyky sitä vastaan jo ilman rokotteitakin.
Tälllä on suuri merkitys, koska moni näyttää kuvittelevan että tartuntojen määrä kertoisi jotain siitä kuinka moni on sairastunut. Mutta itseasiassa median hypettämillä tartunaluvuilla ei ole paniikin lietsonnan lisäksi juuri mitään merkitystä. Ainoastaan niillä luvuilla olisi merkitystä, että moniko on sairastunut vakavastai, tai kuollut Covid-19 tautiin. Ja kuolleista pitäisi myös uutisoida miten he ovat tarkalleen ottaen kuolleet koronaan, sekä ikä, perustaudit yms. Se että puhutaan vain "koronaan liittyvistä kuolemista" vaikuttaa erittäin epäilyttävältä. Ilmeisesti Korona-kuolemiksi kun tilastoidaan kaikki kuolemat, jos kuolleella vain todetaan Korona-tartunta, oli hänellä sitten Covid-19 tautia tai ei.Sanoma oy ja aller media pahoittelevat syvästi moraalitonta uutisointiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla ei ole elämä pahemmin muuttunut.
Mitä nyt maskia joudun töissä käyttämään ja kaupassa käytän.
Muuten olen jatkanut samaan malliin.
Asun koronasta pahasti kuulemma kärsivällä alueella.
En tunne kuitenkaan yhtään ihmistä, jolla olisi ollut korona.
Tunnen kyllä todella paljon ihmisiä, että ei se siitä ainakaan johdu.
Rokotetta en jaksa stressata. Tuskin edes otan sitä.
Seurailen lähinnä rokoteuutisia vain.
Älkää ihmiset turhaa stressatko.Hienoa, että osaat ajatella omilla aivoillasi ja olet pidät jalat maassa. Seuraa myös muiden maiden rokoteuutisia, koska ne poikkeavat toisistaan todella paljon kuten tartunta- kuolleisuustilastotkin. Itse en myöskään tiedä ketään, edes tutun tutun tuttua, jolla olisi korona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me elämme COVID-19 aikaa 100%
Paitsi Suomessa emme ymmärrä viruksesta mitään!
Ihmiset eivät piittaa edes lievistä rajoitteista.
Mutta tilanne oli tänään 720 tartuntaa, vuoden ennätys.
Eli kohta suomalainen tajuaa, mikä on COVID-19 aika.
Euroopassa se tajutaan. Hyvin.Totta kirjoituksessasi oli ainoastaan kohta "emme ymmärrä viruksesta mitään". Jos ymmärtäisimme yleensäkin viruksista edes perusasiat, ymmärtäisimme myös, että meitä viedään kuin pässiä narussa. Uskomme kaiken mitä uutisissa sanotaan ja tottelemme kuin sokeat lampaat. Olemme naiivisti siinä uskossa, että ei Suomen hallitus, media tai THL ikinä johtaisi meitä harhaan, saatika sitten valehtelisi noin räikeästi.
Siinäkin olet osittain oikeassa (tosin toisin kuin luulet), että Euroopassa tajutaan. Luepa/ katsopa esim. saksalaisten, brittiläisten, norjalaisten, ruotsalaisten ja virolaistenkin lääkäreiden kriittisiä ja tieteellisesti hyvin perusteltuja kommentteja ja perusteluja koronasta ja rokotteista. Ja varsinkin tilastojen väärentämisestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona ja, Covid-19... suomalaiset eivät edes tiedä mitä nuo sanat tarkoittaa. Luulevat ilmeisesti että ovat synonyymejä keskenään. Sama pätee jopa mediaan jossa noita termejä sekoitetaan yhtä iloisesti kuin maahanmuuttaja/pakolainen/turvapaikanhakija/siirtolainen sanojakin.
Siis Korona on sen viruksen nimitys, ja Covid-19 siitä mahdollisesti saadun taudin nimi. Tautiahan ei tule lähestkään jokaiselle, kuten ei monista muistakaan viruksista kehity aina tautia, vaan immuniteetti estää sen. Suurimmalla osalla ihmisistähän Korona-virus ei aiheuta oireita, joten ihmisillä on itseasiassa vastustuskyky sitä vastaan jo ilman rokotteitakin.
Tälllä on suuri merkitys, koska moni näyttää kuvittelevan että tartuntojen määrä kertoisi jotain siitä kuinka moni on sairastunut. Mutta itseasiassa median hypettämillä tartunaluvuilla ei ole paniikin lietsonnan lisäksi juuri mitään merkitystä. Ainoastaan niillä luvuilla olisi merkitystä, että moniko on sairastunut vakavastai, tai kuollut Covid-19 tautiin. Ja kuolleista pitäisi myös uutisoida miten he ovat tarkalleen ottaen kuolleet koronaan, sekä ikä, perustaudit yms. Se että puhutaan vain "koronaan liittyvistä kuolemista" vaikuttaa erittäin epäilyttävältä. Ilmeisesti Korona-kuolemiksi kun tilastoidaan kaikki kuolemat, jos kuolleella vain todetaan Korona-tartunta, oli hänellä sitten Covid-19 tautia tai ei.Olet asian ytimessä. Tarkoitus on juurikin lietsoa pelkoa ja hysteriaa valtamedian taholta. Suomessa moni lääkäri on saanut potkut tai eronnut itse kun ei ole merkinnyt kuolinsyyksi Covod 19/ Koronaa. Vain muutama heistä on uskaltanut puhua siitä, mutta ei omalla nimellään. Mutta kummasti katoavat tuollaiset totuudenpuhujien mommentit. Myös netissä ja somessa" koronarealistien" kommentit ja tutkimukset katoaa nopeasti. Sananvapautta ei ole enää. Elämme Orwellilaisessa dystopiassa kohta, elleivät ihmiset herää todellisuuteen. Mitään tautia ei ole (Koronavirusta ei ole yksikään lääkäri tai virologi pystynyt eristämään), tämä on poliittinen ja taloudellinen agenda.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ja miks lapsellinen ihminen on etsimässä miesseuraa. Eikös se mies oo ollu jo ennen lasten hankkimista?
Oletko ikinä kuullut sellaisia termejä kun eronnut, yksinhuoltaja tai vaikkapa leski?
Omiakin aivoja saa käyttää sen sijaan että kyselee tyhmiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me elämme COVID-19 aikaa 100%
Paitsi Suomessa emme ymmärrä viruksesta mitään!
Ihmiset eivät piittaa edes lievistä rajoitteista.
Mutta tilanne oli tänään 720 tartuntaa, vuoden ennätys.
Eli kohta suomalainen tajuaa, mikä on COVID-19 aika.
Euroopassa se tajutaan. Hyvin.Mutta ei Ruotsissa--Yli 13000kuollutta ja juuri parasta aikaa protestoivat Tukholmassa koronarokotuksia,rajoituksia aborteja vastaan ja vaativat samalla kaikille aseenkantolupaa..Ne on äärioikeistolaisia sun muita hihhuleita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me elämme COVID-19 aikaa 100%
Paitsi Suomessa emme ymmärrä viruksesta mitään!
Ihmiset eivät piittaa edes lievistä rajoitteista.
Mutta tilanne oli tänään 720 tartuntaa, vuoden ennätys.
Eli kohta suomalainen tajuaa, mikä on COVID-19 aika.
Euroopassa se tajutaan. Hyvin.Kannatetaan lisää uhreja tarvitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko ikinä kuullut sellaisia termejä kun eronnut, yksinhuoltaja tai vaikkapa leski?
Omiakin aivoja saa käyttää sen sijaan että kyselee tyhmiä.Ei miestä kunnon nainen tarvitse
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei Ruotsissa--Yli 13000kuollutta ja juuri parasta aikaa protestoivat Tukholmassa koronarokotuksia,rajoituksia aborteja vastaan ja vaativat samalla kaikille aseenkantolupaa..Ne on äärioikeistolaisia sun muita hihhuleita
Suomessa toivotaan myös lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi etteivät kaikki nauti. Olen vahvasti introvertti ja kärsin tästä ajasta silti. Töissä alalla jossa ei voi jäädä etätöihin, joten jatkuva pelko altistuksesta suuntaan tai toiseen tai tartunnasta, lisäks työnäkymät muuttui taas epävarmemmaksi eli jatkuva pelko lomautuksista tai irtisanomisista. Lisänä stressaa poukkoilevat rajoitukset ja millon kenenkin huutaminen miten ollaan veitsen terällä menossa kohti katastrofia, mitään positiivista tai edes valoa tunnelin päässä ei tunnu olevan. Pää hajoaa ja ahdistaa niin ettei kotonakaan kestäisi olla, mut apua ei mistään saa, koska korona.
Kannattaa sun varmaan sitten tappaa itsesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla ei ole elämä pahemmin muuttunut.
Mitä nyt maskia joudun töissä käyttämään ja kaupassa käytän.
Muuten olen jatkanut samaan malliin.
Asun koronasta pahasti kuulemma kärsivällä alueella.
En tunne kuitenkaan yhtään ihmistä, jolla olisi ollut korona.
Tunnen kyllä todella paljon ihmisiä, että ei se siitä ainakaan johdu.
Rokotetta en jaksa stressata. Tuskin edes otan sitä.
Seurailen lähinnä rokoteuutisia vain.
Älkää ihmiset turhaa stressatko.Juuri näin.
Aika leppoisaa elämää tämä on ollut kun vaan jättää osan median roskasta lukematta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona ja, Covid-19... suomalaiset eivät edes tiedä mitä nuo sanat tarkoittaa. Luulevat ilmeisesti että ovat synonyymejä keskenään. Sama pätee jopa mediaan jossa noita termejä sekoitetaan yhtä iloisesti kuin maahanmuuttaja/pakolainen/turvapaikanhakija/siirtolainen sanojakin.
Siis Korona on sen viruksen nimitys, ja Covid-19 siitä mahdollisesti saadun taudin nimi. Tautiahan ei tule lähestkään jokaiselle, kuten ei monista muistakaan viruksista kehity aina tautia, vaan immuniteetti estää sen. Suurimmalla osalla ihmisistähän Korona-virus ei aiheuta oireita, joten ihmisillä on itseasiassa vastustuskyky sitä vastaan jo ilman rokotteitakin.
Tälllä on suuri merkitys, koska moni näyttää kuvittelevan että tartuntojen määrä kertoisi jotain siitä kuinka moni on sairastunut. Mutta itseasiassa median hypettämillä tartunaluvuilla ei ole paniikin lietsonnan lisäksi juuri mitään merkitystä. Ainoastaan niillä luvuilla olisi merkitystä, että moniko on sairastunut vakavastai, tai kuollut Covid-19 tautiin. Ja kuolleista pitäisi myös uutisoida miten he ovat tarkalleen ottaen kuolleet koronaan, sekä ikä, perustaudit yms. Se että puhutaan vain "koronaan liittyvistä kuolemista" vaikuttaa erittäin epäilyttävältä. Ilmeisesti Korona-kuolemiksi kun tilastoidaan kaikki kuolemat, jos kuolleella vain todetaan Korona-tartunta, oli hänellä sitten Covid-19 tautia tai ei.Lietsomme mieluummin paniikkia koska meillä on pienet munat
Sanoma
- Anonyymi
Minä en pidä naamareita. Elän kuten ennenkin. Tavallista elämää. En harrasta pubeja enkä irtosuhteita uskalla muistakaan syistä.
Olen ihan tavallinen ihminen ja jatkan elämääni normaalisti. En kiihkoile tai kyttäile muita. Kukin elää omaa elämäänsä. En syytä heitä siitä.
Sosiaalisuus?
Hymyilen ihmisille, olen ystävällinen ja juttelen kun osuu kohdalle sopiva juttelu-ihminen. En mene lähelle enkä koe tarvetta poskipusuille.- Anonyymi
Sama täällä. Elän elämääni normaalisti. En lähde mukaan tähän teatteriin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vaarallinen virus tavallisille ihmisille. Vanhuksia ja todella sairaita se tappaa niinkuin influenssat joka vuosi.
Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut vaan itseasiassa laskenut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä. Elän elämääni normaalisti. En lähde mukaan tähän teatteriin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vaarallinen virus tavallisille ihmisille. Vanhuksia ja todella sairaita se tappaa niinkuin influenssat joka vuosi.
Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut vaan itseasiassa laskenut.Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
- Anonyymi
Annan yhden reseptin: huumori. Katso hupileffoja ja viihdyttäviä sarjoja, lue humoristisia kirjoja. Jätä ankeat jutut väliin, ehdit katsoa niitä kun tilanteesi on parempi.
Yritä saada joka päivä edes yksi kunnon nauru. Lasten kanssa tämä onnistuu yleensä helposti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annan yhden reseptin: huumori. Katso hupileffoja ja viihdyttäviä sarjoja, lue humoristisia kirjoja. Jätä ankeat jutut väliin, ehdit katsoa niitä kun tilanteesi on parempi.
Yritä saada joka päivä edes yksi kunnon nauru. Lasten kanssa tämä onnistuu yleensä helposti.Aloittaja on hyvä tyyppi. Olet jaksanut lapset, työn ja koronan. Ongelmasi taitaakin olla liika huolehtiminen ja liialliset vaatimukset itseäsi kohtaan. Relaa, ja kiitä itseäsi!
- Anonyymi
Älä selitä, rajoja pidetty auki niin mistä luulet näiden muuntovirusten tulevan??helvetin typeriä päätöksiä hallitukselta joka on jo vuoden ryssiny hommansa. Ei ne pubit ja baarit vaan ulkomailta tukevat. Äly hoi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Minä otan rokotuksen kunhan vaan vuoroni koittaa. Sen jälkeen en käytä maskia tähän "influenssaan". Köhin ympäriinsä ja tungen ihmisten iholle. Jos olen oireeton tartuttaja, niin mitä sitten, kunhan itse en enää sairastu. Näin ajattelee minäihminen. Siis samalla tavalla kuin nyt te maskittomat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä. Elän elämääni normaalisti. En lähde mukaan tähän teatteriin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vaarallinen virus tavallisille ihmisille. Vanhuksia ja todella sairaita se tappaa niinkuin influenssat joka vuosi.
Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut vaan itseasiassa laskenut.Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty. - Anonyymi
Asutko israelissa vai päätteletkö valtamedian uutisten mukaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on hyvä tyyppi. Olet jaksanut lapset, työn ja koronan. Ongelmasi taitaakin olla liika huolehtiminen ja liialliset vaatimukset itseäsi kohtaan. Relaa, ja kiitä itseäsi!
Samaa mieltä, hyvin kirjoitettu ja moni pystyy samaistumaan. Lähetän etähalit ja toivon että jaksat vielä tsempata! Lasten kanssa jotain hauskaa puuhaa ja omalla ajalla just niitä huumorileffoja tai pitkiä puheluita tai chattailuja kavereiden / sukulaisten / deittiehdokkaiden kanssa. Kaikki me ollaan samassa veneessä ja kyllä tämä koronahomma kaikkinensa ketuttaa, etenkin jos on yksinäinen tai huonossa suhteessa elävä. Vastuuta on paljon ja iloja vähän. Hyvä että ihmiset uskaltaa kertoa tuntemuksistaan, koska vertaistukea on varmasti saatavilla kun vain avaa suunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on hyvä tyyppi. Olet jaksanut lapset, työn ja koronan. Ongelmasi taitaakin olla liika huolehtiminen ja liialliset vaatimukset itseäsi kohtaan. Relaa, ja kiitä itseäsi!
Minäpä olen elänyt jo tuokin kiihtymisvaiheen yli. Joten olen seestymisvaiheessa siis vanha ja menneestä onnellinen .Ja vaikka kuulunkin riskiryhmään olen laihanpuoleinen Ja pian olen entistä onnellisempi kun sain säästettyä näin Korona aikana itselleni ensimmäiset tekohampaat tosin vain akryyliset .Kyllä nyt köyhänkin taas kelpaa hymyillä ilman maskia ja mutustaa Oululaista jälkiuunileipää.. Hmm.. Ai että kun tämä on hyvää niin monen vuoden jälkeen....
- Anonyymi
Suomessa tollot istuneet ravintoloissa ilman maskia suurin joukoin. Vastuuntunnottomat levittää virusta mistään piittaamatta.
Pakkoko tai sakko vasta saa toimimaan oikein ja ajattelemaan toisia ihmisiä ja viruksen vakavuutta. Virus tappaa ja tuhoaa ihmisen elimistössä. Siitä voi jäädä vaikeitakin jälkitauteja ellei kuolema vie. Kovat sanktiot voimaan ellei tule järkeä noudattaa neuvoja ja rajoituksia. On turhaa vähätellä koronaviruksen vaikutuksia. - Anonyymi
Samat sanat täällä! Terveisiä sulle! Ainoo mikä pännii on tää keli tällähetkellä.. on niin liukasta ettei voi käydä reippailla lenkeillä, joutuu kävelemään kuin katkokävelyä ettei kaadu :D ihanaa kohta on kevät ja pääsee oleen ulkona ja metsässä järven rannalla.. ainoo miinus puoli tässä koronassa että luonto on pop ja paikat kuhisee ihmisiä ketkä muutoin eivät olisi liikenteessä. Just nää tälläset ketkä ei osaa olla hiljaa missään. Itse kun rentoudun luontoo tutkimalla ja ihan vain oleilemalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annan yhden reseptin: huumori. Katso hupileffoja ja viihdyttäviä sarjoja, lue humoristisia kirjoja. Jätä ankeat jutut väliin, ehdit katsoa niitä kun tilanteesi on parempi.
Yritä saada joka päivä edes yksi kunnon nauru. Lasten kanssa tämä onnistuu yleensä helposti.No ihan viimeiseksi telkusta tulevia paskasarjoja kannattaa päiväkausia alkaa vahtaamaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty.Lampaat uskovat kaikenlaisia satuja mitä valtaa pitävät suoltavat.
- Anonyymi
Itse taas koen, että kasvomaskin/kirurgisen maskin käyttö esim. pakollisilla kauppareissuilla on vähintä mitä voin muiden vuoksi tehdä.
Ottaa toiset ihmiset huomioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Nyt olet hukassa. Oletkohan lukenut lehtesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse taas koen, että kasvomaskin/kirurgisen maskin käyttö esim. pakollisilla kauppareissuilla on vähintä mitä voin muiden vuoksi tehdä.
Ottaa toiset ihmiset huomioon.Samaa mieltä .
- Anonyymi
Meille on sanottu monesta suunnasta, että tämä on uusi normaali. Tämä tulee jatkumaan ikuisesti. Koronavirus on ollut jo pitkään maailmassa (ei ole mikään uusi viruslaji) eikä se tule häviämään ikinä. Virus muuntautuu jatkuvasti, ei mikään rokote pysy sen perässä. Ihmiskunta on luonut itselleen maanpäällisen helvetin, josta vain Jumala pelastaa. Sitä odottelen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No ihan viimeiseksi telkusta tulevia paskasarjoja kannattaa päiväkausia alkaa vahtaamaan
Luin Orwellin kirjan uusi uljas maailma. Siinä puhuttiin juuri viihteestä. Ihmisistä oli tehty yhteiskunnan orjia ja juuri viihteen avulla ihmiset eivät huomanneet tilaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lampaat uskovat kaikenlaisia satuja mitä valtaa pitävät suoltavat.
Onneksi sinä tiedät paremmin, eikä sinua voi huijata.
Suorastaan säälit noita maskeja käyttäviä tolloja, satuihin uskovia lampaita.
Sinä olet fiksumpi,
et vain luule, vaan tiedät,
että kyseessä on
maailmanlaajuinen salaliitto
"valtaa pitävien" taholta. - Anonyymi
En sairasta koronaa, mistä sellaista sait päähäsi?
Kyse on varotoimista.
Hysteria ei auta ketään.
Tilaa sinä ostokset kotiisi äläkä tule kauppoihin lietsomaan hysteriaa.
Kiitos! - Anonyymi
Muista asenteesi kun yrität turhaan saada henkeä kotona kourissa samalla kun lääkäri pistää suhun mopoa että voi intuboida.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille on sanottu monesta suunnasta, että tämä on uusi normaali. Tämä tulee jatkumaan ikuisesti. Koronavirus on ollut jo pitkään maailmassa (ei ole mikään uusi viruslaji) eikä se tule häviämään ikinä. Virus muuntautuu jatkuvasti, ei mikään rokote pysy sen perässä. Ihmiskunta on luonut itselleen maanpäällisen helvetin, josta vain Jumala pelastaa. Sitä odottelen.
Juuri näin. Jumala pelastaa. Itse käytän tätä metodia päivittäin. Menen yksinäiseen paikkaan ja puhun ja itken tuskani ääneen taivaalliselle psykiatrille. Hän ottaa vastaan 24/7 Sen jälkeen olen kuin uusi ihminen. Vain sillä jaksan työn ja arjen pyöritystä. Eikä tarvi pelätä kuolemaa. Jeesuksen sovitustyössä on rakkauden sanoma joka iikalle, voima jokaiseen päivään. Käyttäkää tämä mahdollisuus hyväksenne, uskoen, nöyrtyen ja tosissanne <3
- Anonyymi
Rajat olisi pitänyt laittaa kiinni jo ajat sitten: ei yhtäkään vierasmaalaista rakennusmiestä tai muutakaan ammattilaista maahan. Tai sitten valvotun, työnantajan maksaman valvotun karanteenin kautta.
- Anonyymi
Sama juttu. Nuo kalliit testit vaan hemmettiin ja säästyy 1,5 miljoonaa euroa päivässä.
Sitten maskit vex ja rokotus seis, ettei tule enää lisää uhreja.
Sitten vaan kaikki auki - eikä mitään hätää olisi.
Tämä on niin tekaistu nuhacorona, että pannuun ottais jos emme viettäisi ihan entistä elämää mistään huolehtimatta. Tv ja radio kiinni vaan ja lehtiä ei olla luettu (sensuurin vuoksi) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä selitä, rajoja pidetty auki niin mistä luulet näiden muuntovirusten tulevan??helvetin typeriä päätöksiä hallitukselta joka on jo vuoden ryssiny hommansa. Ei ne pubit ja baarit vaan ulkomailta tukevat. Äly hoi.
Joo, hieman kuin prse edellä puuhun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin Orwellin kirjan uusi uljas maailma. Siinä puhuttiin juuri viihteestä. Ihmisistä oli tehty yhteiskunnan orjia ja juuri viihteen avulla ihmiset eivät huomanneet tilaansa.
Vanha resepti, leipää ja sirkushuveja. Roskan sijaan on mielekästä opiskella itseään kiinnostavia asioita ja siinä sivussa hahmottuu yhteiskunnan mätäaines ja loisisto ihan toisella tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Naurettavaa tuo höpinäsi. Katso miten Ruotsissa nyt menee kun siellä ei otettu koronaa vakavasti.
Samoin nyt siellä hus:in alueella . Kun ei oteta vakavasti eikä uskota niin koronan leviää ja rajoituksia jouduttiin taas kiristämään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat sanat täällä! Terveisiä sulle! Ainoo mikä pännii on tää keli tällähetkellä.. on niin liukasta ettei voi käydä reippailla lenkeillä, joutuu kävelemään kuin katkokävelyä ettei kaadu :D ihanaa kohta on kevät ja pääsee oleen ulkona ja metsässä järven rannalla.. ainoo miinus puoli tässä koronassa että luonto on pop ja paikat kuhisee ihmisiä ketkä muutoin eivät olisi liikenteessä. Just nää tälläset ketkä ei osaa olla hiljaa missään. Itse kun rentoudun luontoo tutkimalla ja ihan vain oleilemalla.
Osta liukuesteet kenkiin niin pääset taas reippaasti kävelemään.
Kestävät monta vuotta ja eivät ole kalliit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
No niin nyt löytyi se jolle rätti naamaan on ihmisoikeusloukkaus. Niin pienestä kiinni on joidenkin elämä. Ja tuskin oikeasti vaivaa tätä tuo Israelin tieto. Kun minä taas kuulin että siellä olisi likipitäen kaikki jo rokotettu.... Mutta oikeastaanhan ei vastata kysymykseen mistä saa voimaa kestää tätä paskaa. Siis: oli rättiä tai ei, oli salaliitto tai ei. Siihen ei nyt puututa. Aloittajalle: tämä on nyt kuin talvisota, joka päivä mennään päivä kerrallaan. Rätittömät ja Israelin rokotevaatimusta kauhistelevat aikaansaavat meille kohta ulkonaliikkumiskiellon ja sehän on kuin sodassa (niin, jos joka iikka pitäisi sitä rättiä olisiko lukemat positiivisemmat, sitähän ei kannata edes yrittää kun ihmisoikeus on katkolla?). Päivä kerrallaan mennään, ja tarpeen vaatiessa tunti kerrallaan, kunnes uutiset tai huuhaapropaganda päivittyy.
- Anonyymi
Huumoria pitää olla,sitten jaksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty.Kyse on tavallisesta influenssasta. Ainoa ero kausi-influenssaan on PR-kampanjassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
tästä löytyykin rivien välitä päivän piristävä hyvä uutinen kaiken koronakurjuuden keskellä! emme enää tarvitse natseja, koska juutalaiset ovat näköjään ruvenneet vainoamaan omiaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille on sanottu monesta suunnasta, että tämä on uusi normaali. Tämä tulee jatkumaan ikuisesti. Koronavirus on ollut jo pitkään maailmassa (ei ole mikään uusi viruslaji) eikä se tule häviämään ikinä. Virus muuntautuu jatkuvasti, ei mikään rokote pysy sen perässä. Ihmiskunta on luonut itselleen maanpäällisen helvetin, josta vain Jumala pelastaa. Sitä odottelen.
Jeesus siunatkoon meitsi ja tappakoon teitsi. Tulos nääs tiistaina nähtävänä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annan yhden reseptin: huumori. Katso hupileffoja ja viihdyttäviä sarjoja, lue humoristisia kirjoja. Jätä ankeat jutut väliin, ehdit katsoa niitä kun tilanteesi on parempi.
Yritä saada joka päivä edes yksi kunnon nauru. Lasten kanssa tämä onnistuu yleensä helposti.Hyvä, asiallinen kommentti aiheeseen on just tuo huumori. Koira on myös hyvä, sen kanssa saa nauraa joka päivä ja ulkoilla.
Meidän koira, labbis on keksinyt ruveta laskemaan mäkeä omalla kyljellään.
Se oikein nauttii siitä.
Juoksee mäen ylös ja sujuttelee uudestaan. 😂 - Anonyymi
Kyseinen h:lö osui tasan napakympiin
Sillä olen kanssasi samaa mieltä
Sillä välinpitämättömyydestä saa kaikki maksaa ja enemmäkin kun osuu omalle kohdalle joten ohjeita on helppo noudattaa
Jos haluaa maski ja käsien pesu että turva
väli niin vapaa aikana ja töissäkin ja rokotusten kanssa tarve harkitaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä otan rokotuksen kunhan vaan vuoroni koittaa. Sen jälkeen en käytä maskia tähän "influenssaan". Köhin ympäriinsä ja tungen ihmisten iholle. Jos olen oireeton tartuttaja, niin mitä sitten, kunhan itse en enää sairastu. Näin ajattelee minäihminen. Siis samalla tavalla kuin nyt te maskittomat.
Ja ei-vegaaniset ihmiset jotka jatkaa raatojen parissa puuhastelua josta koko ongelma juontaa juurensa.
- Anonyymi
Se että muuntovirus päästettiin Suomessa niin nopeasti leviämään, on Marinin ja hallituksen käsissä, kymmeniä tuhansia vieraistyöläisiä ja muita matkaajia on viikoittain kulkenut edestakaisin alueilta, missä tauti on valtoimenaan. Baareilla ei ole merkitystä, kuin joidenkin suhteellisuudentajun menettäneiden mielissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa tollot istuneet ravintoloissa ilman maskia suurin joukoin. Vastuuntunnottomat levittää virusta mistään piittaamatta.
Pakkoko tai sakko vasta saa toimimaan oikein ja ajattelemaan toisia ihmisiä ja viruksen vakavuutta. Virus tappaa ja tuhoaa ihmisen elimistössä. Siitä voi jäädä vaikeitakin jälkitauteja ellei kuolema vie. Kovat sanktiot voimaan ellei tule järkeä noudattaa neuvoja ja rajoituksia. On turhaa vähätellä koronaviruksen vaikutuksia.Sinulta on jokin virus vienyt aivot. Vastuulliset istuu hallituksessa, jotka päästivät viruksen nopeasti leviämään jo toisen kerran suomeen. Ravintoloiden osuus tartunnoista on ollut 1 - 5% ja nekin sen takia, koska rajaliikenne jatkui vapaasti liian pitkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
"Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää."
Kunhan muistaa elämäänsä jatkaessaan, että pitää etäisyyttä ja käyttää maskia, koska jos sattuisi tartuttamaan jonkun, niin huonolla tuurilla voipi myöhemmin tulla naama kipeeksi .. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
"Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet"
Ihmisoikeudet? Mitä oikein horiset? Onko se ihmisoikeuksien loukkaamista, jos suojellaan kansalaisia tappavalta taudilta? Jos se on ihmisoikeuksien viemistä, niin sittenhän täytyy lopettaa poliisitoimintakin ja ottaa vahtimestarit pois ravitsemusliikkeiden ovilta ja vartijat pois asemilta jne.
Järki käteen, vaikka Hölmölässä eletäänkin. Edes se vähä, minkä on sattunut saamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naurettavaa tuo höpinäsi. Katso miten Ruotsissa nyt menee kun siellä ei otettu koronaa vakavasti.
Samoin nyt siellä hus:in alueella . Kun ei oteta vakavasti eikä uskota niin koronan leviää ja rajoituksia jouduttiin taas kiristämään.Se on todennäköisesti ja pääasiassa media, joka on iskostanut tuon ajatuksen päähäsi. Mitä sinä tiedät Ruotsin tilanteesta ilman tiedoitusvälineitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäpä olen elänyt jo tuokin kiihtymisvaiheen yli. Joten olen seestymisvaiheessa siis vanha ja menneestä onnellinen .Ja vaikka kuulunkin riskiryhmään olen laihanpuoleinen Ja pian olen entistä onnellisempi kun sain säästettyä näin Korona aikana itselleni ensimmäiset tekohampaat tosin vain akryyliset .Kyllä nyt köyhänkin taas kelpaa hymyillä ilman maskia ja mutustaa Oululaista jälkiuunileipää.. Hmm.. Ai että kun tämä on hyvää niin monen vuoden jälkeen....
Tästä viestistä sain itse voimaa. Elämän pienistä iloista nauttiminen, kiitollisuus menneistä ajoista ja muistoista. :')
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meille on sanottu monesta suunnasta, että tämä on uusi normaali. Tämä tulee jatkumaan ikuisesti. Koronavirus on ollut jo pitkään maailmassa (ei ole mikään uusi viruslaji) eikä se tule häviämään ikinä. Virus muuntautuu jatkuvasti, ei mikään rokote pysy sen perässä. Ihmiskunta on luonut itselleen maanpäällisen helvetin, josta vain Jumala pelastaa. Sitä odottelen.
Mutta kun ei ole mitään jumalia missään,ei voi olla. Ihmisen on taas kerran osattava pelastaa itse itsensä jos aikoo jatkaa elämäänsä mitenkään. Jumaliin uskominen vaan sekoittaa ihmisten päitä aina vaan lisää.
Anonyymi kirjoitti:
Luin Orwellin kirjan uusi uljas maailma. Siinä puhuttiin juuri viihteestä. Ihmisistä oli tehty yhteiskunnan orjia ja juuri viihteen avulla ihmiset eivät huomanneet tilaansa.
Taisi olla Aldous Huxley, tuon kirjan kirjoittaja, mutta mitä välii..))
Tätä aikaa seuratessa kirja on monesti tullut mieleen. "Soma" oli se huume, millä jokainen saatiin pysymään ruodussaan. Muistuttaa aika tavalla "somea"..))- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Tässä puhutaan asiaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Annan yhden reseptin: huumori. Katso hupileffoja ja viihdyttäviä sarjoja, lue humoristisia kirjoja. Jätä ankeat jutut väliin, ehdit katsoa niitä kun tilanteesi on parempi.
Yritä saada joka päivä edes yksi kunnon nauru. Lasten kanssa tämä onnistuu yleensä helposti.Kunnon nauru tulee myös Ylen uutisista. ..tosin myöhemmin sitä seuraa itku kun tajuaa että ne tahvot kommarit todellakin olivat tosissaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa tollot istuneet ravintoloissa ilman maskia suurin joukoin. Vastuuntunnottomat levittää virusta mistään piittaamatta.
Pakkoko tai sakko vasta saa toimimaan oikein ja ajattelemaan toisia ihmisiä ja viruksen vakavuutta. Virus tappaa ja tuhoaa ihmisen elimistössä. Siitä voi jäädä vaikeitakin jälkitauteja ellei kuolema vie. Kovat sanktiot voimaan ellei tule järkeä noudattaa neuvoja ja rajoituksia. On turhaa vähätellä koronaviruksen vaikutuksia.Noinko paljon sinä rassu pelkäät? Ja ihan turhaan.
Lukekaa oikeaa tietoa muualta kuin valehtelevalta valtamedialta niin turhat pelot väistyy.
En ota rokotetta enkä vapaaehtoisesti käytä kuonokoppaa, enemmän on hoidossa rokotteista sairastuneita kuin koronaisia.
Koronatartunnatkin leikataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin nyt löytyi se jolle rätti naamaan on ihmisoikeusloukkaus. Niin pienestä kiinni on joidenkin elämä. Ja tuskin oikeasti vaivaa tätä tuo Israelin tieto. Kun minä taas kuulin että siellä olisi likipitäen kaikki jo rokotettu.... Mutta oikeastaanhan ei vastata kysymykseen mistä saa voimaa kestää tätä paskaa. Siis: oli rättiä tai ei, oli salaliitto tai ei. Siihen ei nyt puututa. Aloittajalle: tämä on nyt kuin talvisota, joka päivä mennään päivä kerrallaan. Rätittömät ja Israelin rokotevaatimusta kauhistelevat aikaansaavat meille kohta ulkonaliikkumiskiellon ja sehän on kuin sodassa (niin, jos joka iikka pitäisi sitä rättiä olisiko lukemat positiivisemmat, sitähän ei kannata edes yrittää kun ihmisoikeus on katkolla?). Päivä kerrallaan mennään, ja tarpeen vaatiessa tunti kerrallaan, kunnes uutiset tai huuhaapropaganda päivittyy.
Hyvä kirjoitus !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä. Elän elämääni normaalisti. En lähde mukaan tähän teatteriin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vaarallinen virus tavallisille ihmisille. Vanhuksia ja todella sairaita se tappaa niinkuin influenssat joka vuosi.
Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut vaan itseasiassa laskenut.jep... kuulostaa tutulta, elämäni ei ole muuttunut mitenkään koronan takia.
Huvittaa ja vituttaa tämä turha korona vouhotus, ihan niinkuin se olisi joku maailmanloppu.
Muut hysteerikot ja mediauskovaiset pitäköön maskeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Pelottaa ihmisoikeuksien polkeminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja on hyvä tyyppi. Olet jaksanut lapset, työn ja koronan. Ongelmasi taitaakin olla liika huolehtiminen ja liialliset vaatimukset itseäsi kohtaan. Relaa, ja kiitä itseäsi!
Erään lehden kannessa oli eilen kirjoitus Etna tulivuoren romahtamisesta mereen.Voi tulla 100metriä korkea tsunami.Miksi YLE vaikenee asiasta?
- Anonyymi
Minullekin kerran olisi annettu. 1975 muistaakseni. Mutta en löytänyt sitä, vaikka sormella kokkeilin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty.Älä viitsi valehdella. Ei tule pahentumaan vaan päinvastoin helpottumaan 🌞🤸♂️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama täällä. Elän elämääni normaalisti. En lähde mukaan tähän teatteriin. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään vaarallinen virus tavallisille ihmisille. Vanhuksia ja todella sairaita se tappaa niinkuin influenssat joka vuosi.
Kokonaiskuolleisuus ei ole noussut vaan itseasiassa laskenut.Nimenomaan teatteriin. Nukketeatteri ja me olemme marionetteja, sätkynukkeja. Ja jos viitsii tutkia asiaa riippumattomista medioista, niin saa myös tietää kuka/ketkä on/ovat Master(s) of Puppets.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Juuri näin. Varmaan 80-90% maailman ihmisistä on massapsykoosin ja aivopesun uhreja. Ja nimenomaan tämä ON RIKOLLISTA. Tässä on tehty paljon ihmisoikeusrikoksia median, hallituksen, terveydenhuollon (tai eihän sitä enää terveydenhuolloksi voi sanoa). Ihmiset ovat alkaneet onneksi nyt vähän heräämään (valitettavasti erittäin vähissä määrin). Minäkin olen tiennyt, että tämä tai jotain tällaista tulee tapahtumaan todella suuressa mittakaavassa ja onhan tätä yritetty jo aikaisemminkin. Hyvä neuvo sinulta, älkää katsoko/lukeko uutisia, jotka vain lietsovat pelkoa ja paniikkia. HERÄTKÄÄ!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä otan rokotuksen kunhan vaan vuoroni koittaa. Sen jälkeen en käytä maskia tähän "influenssaan". Köhin ympäriinsä ja tungen ihmisten iholle. Jos olen oireeton tartuttaja, niin mitä sitten, kunhan itse en enää sairastu. Näin ajattelee minäihminen. Siis samalla tavalla kuin nyt te maskittomat.
Ei se maski estä viruksia tarttumasta. Eikä käsidesi. Vain bakteereita kliinisissä oloissa. Jos ihmiset viitsisivät ottaa ihan perusasioista selvää, niin moni asia valkenisi ja tämä massapsykoosi loppuisi tai edes vähän hellittäisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty.Tilanne tulee pahentumaan kun ihmiset uskoo tätä pelkopropagandaa. Ymmärtävät vasta sitten kun ovat ottaneet rokotteet ja heräävät todellisuuteen, mutta silloin on liian myöhäistä. Mitkä mediat ovat väittäneet tehoitopotilaista tuollaista? Varmasti ainakin Yle ja HS? Itse kun en enää seuraa uutisia. Fakta on se, että esim. Meilahden teho-osastoiden tilanne on ihan samanlainen kuin ennen tätä niinsanottua koronaa. Jos et usko niin mene itse katsomaan vaikka Meilahden teho-osastolle kun se ei olekaan täynnä!!! Suomen sairaanhoito on äärirajoilla ainoastaan psykiatrian puolelta. Ja onko ihme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lampaat uskovat kaikenlaisia satuja mitä valtaa pitävät suoltavat.
Sinä voit itse kävellä HUS:In alueiden teho-osastoille sisään. Ei siihen mediaa tarvita. Tai kuunnella sairaanhoitajia. Itse olet lammas kun uskot kyselemättä näitä salaliittoteorioita. Sinun "totuus" maailmassasi maapallokin on littana, eikö vain 😅?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lampaat uskovat kaikenlaisia satuja mitä valtaa pitävät suoltavat.
Ja niin kauan tää jatkuu ku lampaat sokeasti uskoo ja tottelee täysin kyseenalaistamatta kaiken. Joskus melkein toivon, että ottais vaan äkkiä sen rokotteen, niin päästäis niistäkin. Sitten loput huomaa mitä rokottesta seuraa ja alkaa EHKÄ tajuta asioita. Kysymys on nimenomaan vallasta ja rahasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin Orwellin kirjan uusi uljas maailma. Siinä puhuttiin juuri viihteestä. Ihmisistä oli tehty yhteiskunnan orjia ja juuri viihteen avulla ihmiset eivät huomanneet tilaansa.
Juuri näin. On muuten hyvä kirja kuten muutkin Orwellin. Leipää ja sirkushuveja, niin ihmiset ovat tyytyväisiä ja heidät on helppo orjuuttaa valtaapitävien toimesta. Orwell ja moni muu on tämän ymmärtänyt ja ennustanut jo aikoja sitten. Nyt kun ihmisillä olisi aikaa ajatella ja huomata tilanne, niin miksi he eivät sitä tee? Nytkin ihmiset eristetään juuri siksi, että olisi helpompi hallita, mutta kun uutisissa sanotaan, että se on vain heidän omaksi parhaakseen, he uskovat. Eikö "Hajoita ja hallitse" ole yhtään tuttu sanonta? Olen pitänyt suomalaisia fiksuina ihmisinä, joilla on järki päässä ja jalat maassa, mutta nyt ollaan sekopäisinä joukkopsykoosissa. Nyt pitäisi ihmisten avata silmänsä ja nähdä itse, että keisarilla ei ole vaatteita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama juttu. Nuo kalliit testit vaan hemmettiin ja säästyy 1,5 miljoonaa euroa päivässä.
Sitten maskit vex ja rokotus seis, ettei tule enää lisää uhreja.
Sitten vaan kaikki auki - eikä mitään hätää olisi.
Tämä on niin tekaistu nuhacorona, että pannuun ottais jos emme viettäisi ihan entistä elämää mistään huolehtimatta. Tv ja radio kiinni vaan ja lehtiä ei olla luettu (sensuurin vuoksi)Suomen valtio on jo maksanut itsensä kipeäksi testeistä ja rokotteista. Ne lääkärit, jotka yrittävät kertoa totuuden koronakusetuksesta, hiljennetään tehokkaasti. Ulkomailla jopa tapetaan, tai ainakin he ovat hävinneet johonkin. Tuskinpa lomalle lähtenyt. Jos lahjonta ei tehoa, käytetää uhkailua. Koronaa ei ole ja rokotteet tappaa tai ainakin sairastuttaa vakavasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyse on tavallisesta influenssasta. Ainoa ero kausi-influenssaan on PR-kampanjassa.
Kutsuisin sitä ennemminkin aivopesuksi. Mutta muuten olet oikeassa, ihan tavallinen flunssa, johon on kohta pakkorokotus (josta tulee oikeasti vakavia sairauksia).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on todennäköisesti ja pääasiassa media, joka on iskostanut tuon ajatuksen päähäsi. Mitä sinä tiedät Ruotsin tilanteesta ilman tiedoitusvälineitä?
Ruotsissa ei oteta tällaista huijausta tosissaan ja siellä menee ihan hyvin. Mieheni ystäviä ja sukuaisia asuu Tukholmassa, Eskilstunassa ja Göteborgissa Ja jos laittaa Faceen tai muuhun someen kommenttia, ettei siellä ole sen enempää kuolleita kuin ennenkään ja vertaa koronaa korkeintaan influenssaan, kommentti poistetaan tai jopa koko tili poistetaan.
- Anonyymi
demeter1 kirjoitti:
Taisi olla Aldous Huxley, tuon kirjan kirjoittaja, mutta mitä välii..))
Tätä aikaa seuratessa kirja on monesti tullut mieleen. "Soma" oli se huume, millä jokainen saatiin pysymään ruodussaan. Muistuttaa aika tavalla "somea"..))Niin muuten olikin Huxleyn, mäkin sekoitin Orwelliin kun luin myös Vuonna1984 uudestaan. Sitten joku mulle ihan uusi kirjailija kirjoitti kanssa ihan tästä ajasta ja siinä mainittiin siri ja muita sanoja, jotka muistuttavat eri somealustoja ja he olivat pahishallitsijoita. Kaikki ns. dystopiakirjat, joita olen nyt lukenut, kertoo niin uskomattoman hyvin ja tarkasti tästä ajasta. Ja vieläpä yksityiskohtaisesti. Olen myös kuunnellut eri bändien (yleensä metalli) sanoituksia aivan eri lailla. Lyriikat, joita on kirjoitettu 60- 70-luvulla kertovat juuri tästä ajasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erään lehden kannessa oli eilen kirjoitus Etna tulivuoren romahtamisesta mereen.Voi tulla 100metriä korkea tsunami.Miksi YLE vaikenee asiasta?
Yle ja Hesari vaikenee oikeista uutisista, koska heillä on kiire pelotella tyhmiä ihmisiä olemattomalla viruksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. On muuten hyvä kirja kuten muutkin Orwellin. Leipää ja sirkushuveja, niin ihmiset ovat tyytyväisiä ja heidät on helppo orjuuttaa valtaapitävien toimesta. Orwell ja moni muu on tämän ymmärtänyt ja ennustanut jo aikoja sitten. Nyt kun ihmisillä olisi aikaa ajatella ja huomata tilanne, niin miksi he eivät sitä tee? Nytkin ihmiset eristetään juuri siksi, että olisi helpompi hallita, mutta kun uutisissa sanotaan, että se on vain heidän omaksi parhaakseen, he uskovat. Eikö "Hajoita ja hallitse" ole yhtään tuttu sanonta? Olen pitänyt suomalaisia fiksuina ihmisinä, joilla on järki päässä ja jalat maassa, mutta nyt ollaan sekopäisinä joukkopsykoosissa. Nyt pitäisi ihmisten avata silmänsä ja nähdä itse, että keisarilla ei ole vaatteita.
Siis Huxleyn Uusi uljas maailma ja Orwellin Vuonna 1984.
Anonyymi kirjoitti:
Niin muuten olikin Huxleyn, mäkin sekoitin Orwelliin kun luin myös Vuonna1984 uudestaan. Sitten joku mulle ihan uusi kirjailija kirjoitti kanssa ihan tästä ajasta ja siinä mainittiin siri ja muita sanoja, jotka muistuttavat eri somealustoja ja he olivat pahishallitsijoita. Kaikki ns. dystopiakirjat, joita olen nyt lukenut, kertoo niin uskomattoman hyvin ja tarkasti tästä ajasta. Ja vieläpä yksityiskohtaisesti. Olen myös kuunnellut eri bändien (yleensä metalli) sanoituksia aivan eri lailla. Lyriikat, joita on kirjoitettu 60- 70-luvulla kertovat juuri tästä ajasta.
Orwell on minulta lukematta, ehkä pitäisi lukea sekin - kirkastamaan ajankuvaa..)) Lyriikat tekevät varmasti tuota samaa.
Näistä dystopioista voisi myös mainita William Goldingin Kärpästen herran. Se peilautuu hyvin tuohon Koskelassa tapahtuneeseen murhaan. Mitä voi tapahtua, kun lapset/nuoret jätetään ilman aikuisuutta, auktoriteettia, vain toistensa ja sen rajattoman vapauden armoille.
Sellaisen tulkinnan itse tuosta teoksesta tein.
Kiva, että löytyy muitakin, jotka löytävät dystopioista osuvaa ajankuvaa..))- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse taas koen, että kasvomaskin/kirurgisen maskin käyttö esim. pakollisilla kauppareissuilla on vähintä mitä voin muiden vuoksi tehdä.
Ottaa toiset ihmiset huomioon.Jaa miksi? Eihän niitä ole tarkoitettu pidempiaikaiseen käyttöön, vaan lyhyeen käyttöön lääkärin toimenpiteen ajaksi. Ja siksi ne eivät luonnollisestikaan myös toimi muussa käytössä.
Siis kun maskia käyttää pidemmän aika,a niin sehän kostuu hengityksestä, ja mahdollisesti myös kosteasta ilmasta. Kai jokainen ymmärtää että kostea, karheakankainen maski, kerää viruksia ilmasta erittäin tehokkaasti? Ja nuo kun eivät edes suodata viruksen kokoisia partikkeleja, niin sitten ne vielä hengitetään siitä maskista.
Rumasti sanottuna jengi siis kulkee koste rätti naaamallaan ja uskoo sen estävän jotain koronaa. No ei estä suuntaan eikä toiseen.
Lisäksi noista halpismaskeista ja varsinkin kangasmaskeista voi vieläpä irrota pölyä joka saa viruksen leijailemaan vielä paremmin ympäristöönsä.
Siis eihän maskit ole todistetusti vähentäneet tartuntoja missään päin maailmaa, vaikka monissa maissa on käytetty niitä pakkolailla jo jopa vuoden. Ylläolevan perusteella väittäisin jopa, että ne ovat olleet muualla jopa syy koronan voimakkaaseen leviämiseen. Ja ovathan koronatapaukset lisääntyneet Suomessakin sitä mukaa kuin maskien käyttö on lisääntynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty.Elät vaan normaalia elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muista asenteesi kun yrität turhaan saada henkeä kotona kourissa samalla kun lääkäri pistää suhun mopoa että voi intuboida.
Kaikki ei ole kurittomia niin kuin sinä reppana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaaralliseksi tämän tekee nyt se, että saadaan lakimuutoksia, joilla viedään meidän ihmisoikeudet, tämän varjolla läpi. Sekä pakotetaan ottamaan se rokote. Israelissa ei pääse edes ruokakauppaan ilman rokotepassia. Niiden, jotka eivät ole ottanut rokotetta nimet julkistetaan. Kamalaa katsoa, kun ihmiset ei herää, kun itse on tiennyt jo kauan, että nämä tulee tapahtumaan. Pahempaan mennään ja kovia kärsimyksiä tulee kaikille. Kyllä nyt ihmisten pitäisi ymmärtää, että ovat laumapsykoosin uhreja. Pelottelu on kestänyt jo toista vuotta, täysin rikollista touhua. Mitä voitte tehdä, niin sulkea pelkomedian ja jatkaa elämää.
Toivotaan lisäksi kuppaa ja syrjimistä konkursseja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asutko israelissa vai päätteletkö valtamedian uutisten mukaan?
Valtava huomio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Just sinunlaiset ihmiset takaa sen, että tämä koronahelvetti jatkuu..
Etkö ymmärrä, että nyt ei ole tavallisesta influenssasta kyse. Kaikki ne jotka joutuu tehohoitoon kuormittaa tätä yhteiskuntaa. Suomen sairaanhoito on nyt jo äärirajoilla. Hussistakin muille paikkakunnille jo rahdataan tehohpoitopotilaita.
Nyt jos koskaan on aika herätä tähän todellisuuteen.
Tilanne tulee pahentumaan vielä lisää. Kohta on sitten ulkonaliikkumisrajoitustenkin aika. Sitäkö haluat? Itsekkyys ei ole nyt hyväksi. Pitää ajatella muitakin ihmisiä. Opettele siihen.
Noudattakaa suosituksia. Ottakaa rokotteet kun on sen aika.
Me kaikki halutaan päästä tästä piinasta normaaliin arkeen.
Ja vaikka kuinka vetuttaa rajoitukset niin silti niitä pitää noudattaa. Ei niitä turhantakia ole keksitty.Minä haluan koronan jatkuvan ikuisesti.
Yle
- Anonyymi
Hengitystieinfektiot helpottavat kesällä. Niin influenssaa useampi kertaluokkaa vaarallisempi SARS-CoV-2 viruksen aiheuttama covid-19 infektiokin, ellei löysäilyllä tilannetta päästetä niin pahaksi että kesälläkin tartuntaketjut pysyvät laajoina. Kepun pitäisi nyt suostua anniskeluravintoloiden sulkuun, kuten THL ja HUS vaativat. Siten saisimme tartunnat kevääksi alas jolloin kesä olisi viime kesän tapaan melko rajoitukseton. Ensi syksynä alkaa taas kolmas kausi, mikäli pitää paikkansa että rokotteet suojaavat vain vakavalta tautimuodolta ja vakavilta oireilta eivätkä itse tartunnalta tai jatkotartuttamiselta.
- Anonyymi
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa. - Anonyymi
Ei pidä paikkaansa että rokotteet eivät suojaisi tartunnalta. Suoja ei ole sataprosenttinen, mutta kaikki rokotteet suojaavat vakavimmilta tautimuodoilta. Sekin on suuri helpotus, jos ei joudu sairaalaan.
Juuri tuli Israelista tieto, että rokote suojaa myös tartuttamasta tautia eteenpäin.
Vaarallisimpia ovat rokottamattomat oireettomat koronatautiset, sillä he voivat tietämättään levittää tautia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.Valehtelet, trolli. USA:ssa koronaan on kuollut enemmän ihmisiä kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja Vietnamin sodassa yhteensä. Suomi on pärjännyt rajoituksilla ja sillä, että suurin osa ihmisistä noudattaa niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.Höpön, löpö. Ilman maailmanlaajuisia tiukkoja rajoituksia koronavirukseen olisi kuollut jo kymmeniä miljoonia ihmisiä. Influenssa ei tällaisia sulkuja ja rajoituksia ole aiheuttanut, joten niiden uhrimäärä on suuressa osaa maapalloa se mikä on, tietenkin osa väestöstä saa influenssarokotteen, mutta vain pieni osa.
- Anonyymi
Ruotsin asiantuntija Tegnell totesi jo viime vuonna, että Suomella on edessä Ruotsin tie. Viruksilta ei voi välttyä millään keinolla, vaikka siltä äkkinäisestä vaikuttaisikin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä paikkaansa että rokotteet eivät suojaisi tartunnalta. Suoja ei ole sataprosenttinen, mutta kaikki rokotteet suojaavat vakavimmilta tautimuodoilta. Sekin on suuri helpotus, jos ei joudu sairaalaan.
Juuri tuli Israelista tieto, että rokote suojaa myös tartuttamasta tautia eteenpäin.
Vaarallisimpia ovat rokottamattomat oireettomat koronatautiset, sillä he voivat tietämättään levittää tautia.AstraZenecan kerrotiin vähentävän virusmäärää elimistössä 67% eli 33% viruksesta on edelleen elimistössä ja hengityspäästöissä voiden aiheuttaa tartunnan. Ja koska rokotetut arvatenkin pian rokotepassien avulla alkavat saada erioikeuksia liikkumisessa ja matkailussa, he levittävät virusta paljon tehokkaammin kuin kansalaiset rokottamattomat täyden virusarsenaalin omaavat tällä hetkellä, koska on päällä erinäisiä rajoituksia ja suosituksia. Koska uudet tarttuvammat virusvariantit tarttuvat helpommin, myös tuo 33% virusmäärä riittää siihen että väestössä koronavirus jatkaa leviämistään, mahdollistaen taas uusien vielä vaarallisempien, tarttuvampien tai jopa kohtalokkaiden varianttien syntymisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.Sinä jauhat paskaa ja ummistat silmäsi totuudelta. Kuinka paljon olisikin kuolleita ilman rajoitustoimia. Influenssaan sairastuu vuosittain 5%-20% (ilman rajoitustoimia) se on suomen kokoisessa kansassa noin 275'000 - 1'100'000 ihmistä joista kuolee noin muutama sata. Tartuntaluvut on siis aivan toista luokkaa verraten kuolleisiin kuin koronassa. Jossa nyt rajoitustoimista johtuen tartuntoja on ollut tähän mennessä 55'000 ja kuolleita 737 ihmistä. Perus matematiikalla voi jo laskea että kuolleisuus on koronassa kymmeniä kertoja suurempaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.niin joten kiristystoimet eivät liity koronaan. mitä sieltä sitten selviäkään niin en aio äänestää oli ne vaalit sitten siirretty tai ei. samanlaisia ne on kaikki koko järjestelmä kuuluisi uusia. no parempaa maailmaa odotellessa ja sehän aika ei ole kaukana...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä jauhat paskaa ja ummistat silmäsi totuudelta. Kuinka paljon olisikin kuolleita ilman rajoitustoimia. Influenssaan sairastuu vuosittain 5%-20% (ilman rajoitustoimia) se on suomen kokoisessa kansassa noin 275'000 - 1'100'000 ihmistä joista kuolee noin muutama sata. Tartuntaluvut on siis aivan toista luokkaa verraten kuolleisiin kuin koronassa. Jossa nyt rajoitustoimista johtuen tartuntoja on ollut tähän mennessä 55'000 ja kuolleita 737 ihmistä. Perus matematiikalla voi jo laskea että kuolleisuus on koronassa kymmeniä kertoja suurempaa.
Niinpä!
Ei jaksa ymmärtää näitä idiootteja jotka vertaa koronaa perusflunssaan tai influenssaan, ei pysty kuin miettimään että onko nää tyypit ikinä läpäissyt ala-asteen matematiikkaa tai äidinkieltä.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet, trolli. USA:ssa koronaan on kuollut enemmän ihmisiä kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja Vietnamin sodassa yhteensä. Suomi on pärjännyt rajoituksilla ja sillä, että suurin osa ihmisistä noudattaa niitä.
Amerikkalaiset on maailman läskeintä kansaa. Sillä elämän tyylillä ei kummoista yleiskuntoa ole. Ne kuolisi jo rappusia kiivetessä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpön, löpö. Ilman maailmanlaajuisia tiukkoja rajoituksia koronavirukseen olisi kuollut jo kymmeniä miljoonia ihmisiä. Influenssa ei tällaisia sulkuja ja rajoituksia ole aiheuttanut, joten niiden uhrimäärä on suuressa osaa maapalloa se mikä on, tietenkin osa väestöstä saa influenssarokotteen, mutta vain pieni osa.
Kymmeniä miljoonia noin kahdeksasta miljardista ihmisestä. Paljon prosenteissa? Enemmän kuin kausi-influenssa? Maailman ongelma on muutenkin liikakansoitus. Ehkä tämän on luonnon tapa vähentää saastaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet, trolli. USA:ssa koronaan on kuollut enemmän ihmisiä kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja Vietnamin sodassa yhteensä. Suomi on pärjännyt rajoituksilla ja sillä, että suurin osa ihmisistä noudattaa niitä.
Nuo koronaan kuolleiden tilastot ovat täysin valheellisia Usa:ssa, siellä on koronarokotuksiin kuolleita enemmistö, samoin Israelissa - Molemmissa maissa varsinainen kansanmurha menossa, kuten muuallakin, mutta nämä johtaa tässä murhahulluudessaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.Korona jättää vaan 20-25% sairastuneista pysyvästi työkyvyttömäksi. Nykyiset työttömät ei riitä paikkaamaan kuolleiden ja työkyvyttömien työpanosta eikä ainakaan osaamista.
- Anonyymi
Minä sairastin tuntemattomasta syystä johtuvan keuhkokuumeen 2016 ja olin sairaala hoidossa 20 vrk keuhko-osastolla. Nyt olen kärsinyt jälkioireista niin, että pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 53 vuotiaana. Jos koronan sairastuneista 20-25% saa jälkioireet, meidän eläkejärjestelmä kaatuu ja työttömät ei riitä täyttämään työpaikkoja, jos sairastuneita on paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.Hyss..Pääasia kun rokotteet myyvät.
- Anonyymi
Ennenkin influenssan jälkitautina oli keuhkokuume.
- Anonyymi
Influenssaa on ollut ennen koronaakin ja yhtä vaarallinen kun korona. Jälkitautina keuhkokuume.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpön, löpö. Ilman maailmanlaajuisia tiukkoja rajoituksia koronavirukseen olisi kuollut jo kymmeniä miljoonia ihmisiä. Influenssa ei tällaisia sulkuja ja rajoituksia ole aiheuttanut, joten niiden uhrimäärä on suuressa osaa maapalloa se mikä on, tietenkin osa väestöstä saa influenssarokotteen, mutta vain pieni osa.
Tuo väite vaatisi tarkkoja perusteluja, miksi olisi niin. En sano, etteikö sairauteen kuole ihmisiä, vaan totean, että tämä koronavirus on suuresti vääristynyt tekosyy ja paisuteltu tekijä viimeaikaisten tapahtumien taustalla. Pystyn täysin aukottomasti todistamaan, että suuri osa koronaviruksen ympärillä tapahtuneista viime aikaisista tapahtumista on vääristynyttä tai jopa tarkoituksellisesti vääristeltyä tiedonkulkua. Kaikella kunnioituksella kaikkia kyseisestä taudista kärsineitä kohtaan, mutta on täysin perusteltavissa, miksi suuri osa viimeaikaisesta tiedotuksesta (liittyen koronaviruksen) on täyttä höpöhöpöä. Minun ei tarvitse edes kieltää viruksen tai taudin olemassaoloa, että voin todeta, että ihmisiä viilataan linssiin tällä hetkellä todella rajusti.
- Anonyymi
Onkohan ihan noin. Kausi-influenssastakin tulee kuulemma joka vuosi uusi variantti eikä niidenkään kohdalla puhuta joka vuosi uudesta aallosta. Miksi tämän koronasirkuksen kohdalla pitäisi? Toinen kysymys on se, miksi kyseiseen virukseen (väitetysti) kuolleet lasketaan jatkuvasti yhteen ilman, että eri kausina menehtyneet muodostaisivat oman ryhmänsä. Aivan kuin aika ennen koronasirkusta olisi omat vuotensa ja aika koronasta alkaen laskettaisiin menehtyneiden uhrien määrällä riippumatta siitä milloin ja minkä vuoden aikana uhri on menehtynyt. Ei edes tarvitse kieltää viruksen olemassaoloa, että voi todeta "taudin" ympärillä liikkuvan erittäin ristiriitaista tietoa, mikä "vaaditaan" uskomaan totena ilman mitään epäilystä. Suuri huijaus siinäkin tapauksessa, että tauti on todellinen.
Anonyymi kirjoitti:
Amerikkalaiset on maailman läskeintä kansaa. Sillä elämän tyylillä ei kummoista yleiskuntoa ole. Ne kuolisi jo rappusia kiivetessä.
Suomalaiset seuraa hyvää vauhtia lihomisessa. Ilmeisesti kärkipäässä Euroopassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä sairastin tuntemattomasta syystä johtuvan keuhkokuumeen 2016 ja olin sairaala hoidossa 20 vrk keuhko-osastolla. Nyt olen kärsinyt jälkioireista niin, että pääsin työkyvyttömyyseläkkeelle 53 vuotiaana. Jos koronan sairastuneista 20-25% saa jälkioireet, meidän eläkejärjestelmä kaatuu ja työttömät ei riitä täyttämään työpaikkoja, jos sairastuneita on paljon.
Olet ottanut jo useampana vuonna rokotuksen influenssaa vastaan. Samoin pneumokokkirokotteen otin , eli keuhkokuumetta vastaan. Olen ihan rauhallisin mielin koronan suhteen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Influenssaa on ollut ennen koronaakin ja yhtä vaarallinen kun korona. Jälkitautina keuhkokuume.
Kannattaisiko ottaa muidenkin pneumokokkirokote sitä keuhkokuumetta vastaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korona jättää vaan 20-25% sairastuneista pysyvästi työkyvyttömäksi. Nykyiset työttömät ei riitä paikkaamaan kuolleiden ja työkyvyttömien työpanosta eikä ainakaan osaamista.
Työikäisiä on kuollut erittäin vähän. Suurin osa kuolleista on jo 80 v täyttäneitä.
No nyt kyllä sanotaan, että joku uusi viruksen muoto esiintyy jo nuoremmillakin ihmisillä, esim. alle keski-ikäisillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
COVID19 ei missään tapauksessa ole olennaisesti vaarallisempi infektio kuin hieman keskivertoa pahempi influenssa. Itse asiassa viimeisten 30 vuoden aikana on koettu selvästi tappavampiakin influenssoja, eikä niistä ole tehty sen suurempaa numeroa. Tämä käy ilmi Ruotsin SCB:n tilastotietokannoista.
THL jauhaa paskaa, uutiset jauhavat paskaa, HUSin ylilääkarit ym. jauhavat paskaa.Moni lääkäri on sitä mieltä, että COVID19 ei edes ole totta. Tai varmasti joka ikinen lääkäri on sitä mieltä, koska se on totuus, mutta ei uskalla siitä puhua. Kukaan virologi ei ole sitä virusta pystynyt eristämään. Kukaan ei pysty todistamaan, että se olisi olemassa edes. Toki maailmassa on miljoonia eri viruksia ja meille uskotellaan, että tavallinen influenssa olisi korona. THL on WHO:n talutusnuorassa. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Vallasta ja rahasta tässä on kysymys. Ja väestön vähentämisestä. Mutta eivät he suinkaan kuole keksittyyn virukseen vaan rokotteisiin. Bill Gates on sanonut ainakin kahdella eri videolla, että paras tapa hallita maailman väestönkasvua, ovat rokotteet. Ja paras tapa hallita ihmisiä ovat mind control- ohjelmat. Ainakin suomalainen media aivopesee huolella, mutta Gatesin ollessa kysymyksessä tarkoitti kai jotain teknologiajuttuja. Ainakin moni some poistaa kaikki rokotevastaiset kommentit ja varoituksen jälkeen koko tilin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet, trolli. USA:ssa koronaan on kuollut enemmän ihmisiä kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja Vietnamin sodassa yhteensä. Suomi on pärjännyt rajoituksilla ja sillä, että suurin osa ihmisistä noudattaa niitä.
Oletko lukenut muista kuin suomalaisista medioista? Niissä on aivan eri luvut! Pösilöt uskoo kaiken mitä parissa mediassa sanotaan. Ei minkäänlaista lähdekriittisyyttä. Ja kannattaa tarkistaa myös se, että kenen omistuksessa kyseinen media on, josta uutisen luet. Monen eri maan mediat on täysin ristiriidassa suomalaisen median kanssa. Ja netissä voi jutella ihan tavallisten amerikkalaisten kanssa, jotka nauraisivat (tai sitten itkisivät) jos kuulisivat, että joku (ja vieläpä suomalainen, jolla pitäisi olla korkea koulutus) uskoo tuollaisia. Mieti nyt itsekin kuinka paljon Toisessa maailmansodassa kuoli (jos edes tiedät) ja sitten lisäät siihen Vietnamin sodassa kuolleet! Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että uskoisi tuota. Jenkeissä kyllä kuolee koko ajan paljon ihmisiä, mutta ei feikkivirukseen vaan muista syistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä jauhat paskaa ja ummistat silmäsi totuudelta. Kuinka paljon olisikin kuolleita ilman rajoitustoimia. Influenssaan sairastuu vuosittain 5%-20% (ilman rajoitustoimia) se on suomen kokoisessa kansassa noin 275'000 - 1'100'000 ihmistä joista kuolee noin muutama sata. Tartuntaluvut on siis aivan toista luokkaa verraten kuolleisiin kuin koronassa. Jossa nyt rajoitustoimista johtuen tartuntoja on ollut tähän mennessä 55'000 ja kuolleita 737 ihmistä. Perus matematiikalla voi jo laskea että kuolleisuus on koronassa kymmeniä kertoja suurempaa.
Sinä se ummistat silmäsi totuudelta. Korona on huijausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo koronaan kuolleiden tilastot ovat täysin valheellisia Usa:ssa, siellä on koronarokotuksiin kuolleita enemmistö, samoin Israelissa - Molemmissa maissa varsinainen kansanmurha menossa, kuten muuallakin, mutta nämä johtaa tässä murhahulluudessaan.
Käytit ihan oikeaa sanaa. Kansanmurha. Ihmiset ihan itse massapsykoosin ja valtamedian aivopeseminä haluavat rokotteen. Jokaisessa maassa on kuollut rokotteeseen paljon enemmän ihmisiä mitä media paljastaa. Suuri osa on sairastunut vakavasti eikä elä ihmisarvoista elämää rokotteen ottamisen jälkeen. Jokainen tulee kuolemaan rokotteeseen tavalla tai toisella eikä sillä ole väliä minkä lääkefirman rokote on kysymyksessä. Ja surullisin asia tässä on se, että koko koronaa ei ole edes olemassa, näihin rokotuksiin ollaan tähdätty koko ajan sillä järkyttävällä pelkopropagandalla, jota valtamedia syytää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet, trolli. USA:ssa koronaan on kuollut enemmän ihmisiä kuin ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa ja Vietnamin sodassa yhteensä. Suomi on pärjännyt rajoituksilla ja sillä, että suurin osa ihmisistä noudattaa niitä.
USA:han maksetaan lääkäreille ja terveyskeskuksille koronalisää, joten mistäköhän nuo kuolinluvut ovat oikeasti tulleet...?
Ja Suomessa ei kyllä ole ollut mitään rajoituksia verrattuna muihin maihin. Ei edes maskipakko.
Ja edelleen, Koronaan ei ole kuollut ketään vaan Covid-19 tautiin. Yritetään pitää edes termit oikeina kiitos. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan ihan noin. Kausi-influenssastakin tulee kuulemma joka vuosi uusi variantti eikä niidenkään kohdalla puhuta joka vuosi uudesta aallosta. Miksi tämän koronasirkuksen kohdalla pitäisi? Toinen kysymys on se, miksi kyseiseen virukseen (väitetysti) kuolleet lasketaan jatkuvasti yhteen ilman, että eri kausina menehtyneet muodostaisivat oman ryhmänsä. Aivan kuin aika ennen koronasirkusta olisi omat vuotensa ja aika koronasta alkaen laskettaisiin menehtyneiden uhrien määrällä riippumatta siitä milloin ja minkä vuoden aikana uhri on menehtynyt. Ei edes tarvitse kieltää viruksen olemassaoloa, että voi todeta "taudin" ympärillä liikkuvan erittäin ristiriitaista tietoa, mikä "vaaditaan" uskomaan totena ilman mitään epäilystä. Suuri huijaus siinäkin tapauksessa, että tauti on todellinen.
Kyllä tämä korona on jatkossa kausi infulenssa
siinä kuin aiemmatkin infulenssat - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko lukenut muista kuin suomalaisista medioista? Niissä on aivan eri luvut! Pösilöt uskoo kaiken mitä parissa mediassa sanotaan. Ei minkäänlaista lähdekriittisyyttä. Ja kannattaa tarkistaa myös se, että kenen omistuksessa kyseinen media on, josta uutisen luet. Monen eri maan mediat on täysin ristiriidassa suomalaisen median kanssa. Ja netissä voi jutella ihan tavallisten amerikkalaisten kanssa, jotka nauraisivat (tai sitten itkisivät) jos kuulisivat, että joku (ja vieläpä suomalainen, jolla pitäisi olla korkea koulutus) uskoo tuollaisia. Mieti nyt itsekin kuinka paljon Toisessa maailmansodassa kuoli (jos edes tiedät) ja sitten lisäät siihen Vietnamin sodassa kuolleet! Kukaan ei voi olla niin tyhmä, että uskoisi tuota. Jenkeissä kyllä kuolee koko ajan paljon ihmisiä, mutta ei feikkivirukseen vaan muista syistä.
Sanoma pyytää anteeksi ylimielisyyttään.
- Anonyymi
Jeesus on yleensäkin kaikkien ihmisten ainoa Toivo. Korona on vain tuonut sen faktan päin näköä niille jotka eivät ole mistään mitään välittäneet.
Toisille tällainen "karanteeni" on jatkunut jo vuosikausia. Köyhä ei harrasta mitään ei käy missään ei osta mitään.
Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon. Vaikka se ennustettu ja tiedetty ydinsotakin jossain vaiheessa tulee ja tuhoaa kokonaiset kaupungit niin senkin jälkeen Jeesus tuo tulevaisuuden ja toivon.
Rukoile siis apua Jeesukselta.
Jos koko maa tämän faktan hyväksyisi ja toimisi sen mukaan niin koronakin katoaisi nopeasti.
Mutta jos ei niin koronan jälkeen tulee uusi katastrofi ja sen jälkeen uusi .... koska synnin palkka on kuolema, sanoo Raamattu.
Mutta Jumalan ARMO LAHJA on ikuinen elämä Jeesuksen kanssa.- Anonyymi
Kummasti ne kulkutaudit ja sodat ovat niittäneet väkeä ennen vanhaan, vaikka oltiin paljon nykyistä kristillisempiä. Musta surmakin tappoi kolmasosan Euroopan väestöstä, vaikka kaikkialla rukoiltiin ja uskottiin Jumalaan ja Raamattuun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummasti ne kulkutaudit ja sodat ovat niittäneet väkeä ennen vanhaan, vaikka oltiin paljon nykyistä kristillisempiä. Musta surmakin tappoi kolmasosan Euroopan väestöstä, vaikka kaikkialla rukoiltiin ja uskottiin Jumalaan ja Raamattuun.
Eurooppa on katolista aluetta. Se että tottelee Paavia ja maksaa lunnaita niin ei tarkoita että tuntee Jeesuksen pelastajana.
Katoliset poltti Jeesukseen uskovia roviolla.
Paavi sopi hitlerin kanssa että Jumalan valittua kansaa, juutalaisia, saa teurastaa.
Kristillisyys ei aina tarkoita uskovaisuutta.
Jokainen suomalainenkin tietää että jos koko kansa kuuluu kirkkoon niin vain 10% lienee uskovia, jos niinkään paljon.
Jumala antaa mieluummin mustan surman jotta ihmiset miettisivät kuinka pelastua helvetistä. Kuin että Jumala antaisi vain hyvyyksiä ikuisesti ja kaikki menisivät juhlien helvettiin.
Jeesus tuli maanpäälle kertomaan kuinka voi pelastua tuosta helvetistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on katolista aluetta. Se että tottelee Paavia ja maksaa lunnaita niin ei tarkoita että tuntee Jeesuksen pelastajana.
Katoliset poltti Jeesukseen uskovia roviolla.
Paavi sopi hitlerin kanssa että Jumalan valittua kansaa, juutalaisia, saa teurastaa.
Kristillisyys ei aina tarkoita uskovaisuutta.
Jokainen suomalainenkin tietää että jos koko kansa kuuluu kirkkoon niin vain 10% lienee uskovia, jos niinkään paljon.
Jumala antaa mieluummin mustan surman jotta ihmiset miettisivät kuinka pelastua helvetistä. Kuin että Jumala antaisi vain hyvyyksiä ikuisesti ja kaikki menisivät juhlien helvettiin.
Jeesus tuli maanpäälle kertomaan kuinka voi pelastua tuosta helvetistä.Hyvin perusteltu! Asia on juurikin noin kuten kirjoitit.
- Anonyymi
Lukemattomat uskovaiset ovat maailmassa kuolleet koronaan, joten puhut puppua.
- Anonyymi
Juuri noin. Jeesuksen vastaan ottaneet ovat turvassa... Se on meile lupaus, vaikka kärsimystä ja sairautta on kaikkialla, se ei horjuta meitä. Kuolemme jokainen, jokainen aikanaan... Sydän lakkaa sykimästä, mutta me siirrymme taivaallisiin. Ota vastaan Jeesus, rukoile Häntä avuksi niin saat kokea uudestisyntymisen ihmeen ja kokea rauhan sydämmeesi. Saat olla siunattu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on katolista aluetta. Se että tottelee Paavia ja maksaa lunnaita niin ei tarkoita että tuntee Jeesuksen pelastajana.
Katoliset poltti Jeesukseen uskovia roviolla.
Paavi sopi hitlerin kanssa että Jumalan valittua kansaa, juutalaisia, saa teurastaa.
Kristillisyys ei aina tarkoita uskovaisuutta.
Jokainen suomalainenkin tietää että jos koko kansa kuuluu kirkkoon niin vain 10% lienee uskovia, jos niinkään paljon.
Jumala antaa mieluummin mustan surman jotta ihmiset miettisivät kuinka pelastua helvetistä. Kuin että Jumala antaisi vain hyvyyksiä ikuisesti ja kaikki menisivät juhlien helvettiin.
Jeesus tuli maanpäälle kertomaan kuinka voi pelastua tuosta helvetistä.Aivan totta.
Ei se että kuuluu kirkkoon tarkoita että on elävässä uskossa. Täällä on paljon ihmisiä jotka väittävät toimivansa uskon nimissä (mikä uskonto tahansa) mutta oikea syy on jossain ihan muualla.
Itse olen nyt toista vuotta elävässä (ristin)uskossa enkä kuulu kirkkoon.
Oikeastaan epäilen ettei kovinkaan moni siihen instanssiin kuuluva oikeasti ole uskossa koska kirkko toimii Jumalan sanaa vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin. Jeesuksen vastaan ottaneet ovat turvassa... Se on meile lupaus, vaikka kärsimystä ja sairautta on kaikkialla, se ei horjuta meitä. Kuolemme jokainen, jokainen aikanaan... Sydän lakkaa sykimästä, mutta me siirrymme taivaallisiin. Ota vastaan Jeesus, rukoile Häntä avuksi niin saat kokea uudestisyntymisen ihmeen ja kokea rauhan sydämmeesi. Saat olla siunattu!
Uskonto on pahinta minkä ihmiskunta on maan päälle luonut, näkymättömän nimiin tapettu ja murhattu miljoonia . Luvataan hihhuleille ikuista elämää ja samalla papit nauraen ottavat uhrirahat vastaan muka taivaspaikan samalla luvaten. Pölhöä on helppo jymäyttää...
- Anonyymi
EI ole todistettu historiallisesti että Jeesusta oli oikeasti edes olemassa. Sen lisäksi uusi testamentti raamatussa on pelkkiä jälkeenpäin keksittyjä tarinoita.
- Anonyymi
Jos se sun Jeesuksesi suojaa, mene vapaa ehtoiseksi korona hoitajaksi. Muista tartuttaa kaikki uskoneet ja sisaret.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
EI ole todistettu historiallisesti että Jeesusta oli oikeasti edes olemassa. Sen lisäksi uusi testamentti raamatussa on pelkkiä jälkeenpäin keksittyjä tarinoita.
Historijoitsijat ovat eri mieltä kanssasi:" Historiantutkijat kiistelevät siitä, millainen henkilö Jeesus oli ja mitä hän opetti. Tutkijat ovat silti yksimielisiä siitä, että Jeesus Nasaretilainen -niminen saarnaaja ja parantaja eli Israelissa noin 2 000 vuotta sitten. Jeesus esiintyy Raamatun lisäksi myös muinaisten roomalaisten ja juutalaisten historiankirjoittajien teoksissa."
https://www.hs.fi/tiede/art-2000002554836.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto on pahinta minkä ihmiskunta on maan päälle luonut, näkymättömän nimiin tapettu ja murhattu miljoonia . Luvataan hihhuleille ikuista elämää ja samalla papit nauraen ottavat uhrirahat vastaan muka taivaspaikan samalla luvaten. Pölhöä on helppo jymäyttää...
Mistäpäs sinä tuom tiedät? Uskotko, koska sinulle on niin kerrottu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eurooppa on katolista aluetta. Se että tottelee Paavia ja maksaa lunnaita niin ei tarkoita että tuntee Jeesuksen pelastajana.
Katoliset poltti Jeesukseen uskovia roviolla.
Paavi sopi hitlerin kanssa että Jumalan valittua kansaa, juutalaisia, saa teurastaa.
Kristillisyys ei aina tarkoita uskovaisuutta.
Jokainen suomalainenkin tietää että jos koko kansa kuuluu kirkkoon niin vain 10% lienee uskovia, jos niinkään paljon.
Jumala antaa mieluummin mustan surman jotta ihmiset miettisivät kuinka pelastua helvetistä. Kuin että Jumala antaisi vain hyvyyksiä ikuisesti ja kaikki menisivät juhlien helvettiin.
Jeesus tuli maanpäälle kertomaan kuinka voi pelastua tuosta helvetistä.Aika kieroa touhua Jumalalta. Antaa sairauksien riehua ja sitten muka pelastaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonto on pahinta minkä ihmiskunta on maan päälle luonut, näkymättömän nimiin tapettu ja murhattu miljoonia . Luvataan hihhuleille ikuista elämää ja samalla papit nauraen ottavat uhrirahat vastaan muka taivaspaikan samalla luvaten. Pölhöä on helppo jymäyttää...
"kun kolikko kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa"
- Anonyymi
No toivottavasti avautuminen auttoi edes vähän. Tiedäthän, että on saatavissa tukea (ainakin keskustelu), jos kovin rankaksi käy. Muista se. Etenkin kun on lapsia niin pitää jaksaa pitää itsestään huolta.
Tuskin tämä oloasi auttaa, mutta on ihmisiä (itseni mukaan lukien), jotka ovat täysin eristyksissä yksin, sairaita ja ainoa virike on käydä kerran viikossa kaupassa (jonne juuri ja juuri pääsee liikuntakyvyn ollessa niin huono). Ja kaikki kuntoutus/tutkimukset aika jäissä tämän koronan takia. Olisin onnellinen, jos voisin vaikka siivota tai käydä lenkillä.
Tsemppiä itse kullekin!- Anonyymi
Kiitos viestistäsi vaikka en olekaan aloittaja.
- Anonyymi
Sanoinkin alussa, että voisi olla pahemminkin, mutta se ei enää ajatuksena auta-yhtään. Tämä eristäytyminen ja koronakeskeisyys on tehnyt kovin itsekeskeiseksi, näkee vain omat ongelmansa kun on yksin omien ajatusten kanssa suuren osan ajasta. Ei jaksa kiinnostua muiden ongelmista.
Käyn kyllä keskustelemassa myös ammattilaisen kanssa. Mutta en alunperin hakenut apua koronauupumukseen vaan muihin asioihin ja koen että tarvitsen nyt nimenomaan muuta ajateltavaa ja puhuttavaa kuin koronan tuomat ongelmat. Toki asiaa on käyty läpi ja koronan vaikutuksista puhun sielläkin. Kun raja on tullut vastaan ei mikään tunnu auttavan. En jaksa pysyä enää optimistisena, kun en näe sille syytä enää. Viime vuonna vielä jaksoin sen voimalla että jonain päivänä helpottaa. Mietin myös välillä tulevaa kesää, jospa helpottaisi. Mutta ei ole montaa vuotta kun vielä toukokuussa oli umpihanget, joten pelkään että kesän helpotus alkaa näkyä vasta kesän loppupuolella ja nykyisellä tartuntatahdilla se tarkoittaa että sitä ennen on vielä totaalinen lockdown.
Lasten takia täytyisi jaksaa. Niimpä. Mutta jos kaikki lapsivapaat menee 4 seinän sisällä maaten, siivoten tai parhaimmillaan suklaalevy seurana tv:tä tuntitolkulla katsellen, en palaudu kunnolla. En tunne eläväni, en näe elämällä merkitystä. Työt, lapset, nukkumaan. Olin aiemmin menevä ja eläväinen ihminen. Yritin ottaa koronan pysähtymisenä ja oppimisena. Nyt tuntuu että arvot on jo laitettu uusiksi, yksin on opittu olemaan ja paljon hyvää myös seurannut. Haluaisin silti monet vanhat asiat takaisin. Ei kaikkea, mutta osan. Olen jo läksyni oppinut, mutten koe hyötyväni koronan tuomista positiivisista asioista 4 seinän sisällä yksin.
Ps. Olen myös rukoillut, mutta Jumala on ilmeisesti toista mieltä siitä, mitä minä tarvitsen ja ansaitsen. Joten koska pallo on Jumalalla, en koe tarvetta häneen enää turvautua kun olemme selkeästi eri mieltä asioista. - Anonyymi
Samoin, tsemppiä kaikille! Uudet rajoitukset yhdessä rokotusten kanssa taltuttavat taudin. Kevät tulee, aurinko palaa, asiat parantuvat, koittakaa kestää vielä hetki!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoinkin alussa, että voisi olla pahemminkin, mutta se ei enää ajatuksena auta-yhtään. Tämä eristäytyminen ja koronakeskeisyys on tehnyt kovin itsekeskeiseksi, näkee vain omat ongelmansa kun on yksin omien ajatusten kanssa suuren osan ajasta. Ei jaksa kiinnostua muiden ongelmista.
Käyn kyllä keskustelemassa myös ammattilaisen kanssa. Mutta en alunperin hakenut apua koronauupumukseen vaan muihin asioihin ja koen että tarvitsen nyt nimenomaan muuta ajateltavaa ja puhuttavaa kuin koronan tuomat ongelmat. Toki asiaa on käyty läpi ja koronan vaikutuksista puhun sielläkin. Kun raja on tullut vastaan ei mikään tunnu auttavan. En jaksa pysyä enää optimistisena, kun en näe sille syytä enää. Viime vuonna vielä jaksoin sen voimalla että jonain päivänä helpottaa. Mietin myös välillä tulevaa kesää, jospa helpottaisi. Mutta ei ole montaa vuotta kun vielä toukokuussa oli umpihanget, joten pelkään että kesän helpotus alkaa näkyä vasta kesän loppupuolella ja nykyisellä tartuntatahdilla se tarkoittaa että sitä ennen on vielä totaalinen lockdown.
Lasten takia täytyisi jaksaa. Niimpä. Mutta jos kaikki lapsivapaat menee 4 seinän sisällä maaten, siivoten tai parhaimmillaan suklaalevy seurana tv:tä tuntitolkulla katsellen, en palaudu kunnolla. En tunne eläväni, en näe elämällä merkitystä. Työt, lapset, nukkumaan. Olin aiemmin menevä ja eläväinen ihminen. Yritin ottaa koronan pysähtymisenä ja oppimisena. Nyt tuntuu että arvot on jo laitettu uusiksi, yksin on opittu olemaan ja paljon hyvää myös seurannut. Haluaisin silti monet vanhat asiat takaisin. Ei kaikkea, mutta osan. Olen jo läksyni oppinut, mutten koe hyötyväni koronan tuomista positiivisista asioista 4 seinän sisällä yksin.
Ps. Olen myös rukoillut, mutta Jumala on ilmeisesti toista mieltä siitä, mitä minä tarvitsen ja ansaitsen. Joten koska pallo on Jumalalla, en koe tarvetta häneen enää turvautua kun olemme selkeästi eri mieltä asioista.Varmaan tiedätkin, ettei Jumala ole mikään automaatti. Että hän antaa mitä pyydät ja heti.
Jumala kasvattaa meitä kaikkia, osa oppii, osa ei. Jumala antaa sen mikä on sinulle parhaaksi, ei sitä mikä on sinusta itsellesi parhaaksi.
Voisin kirjoittaa pitkän tarinan omasta sairaudestani mitä kukaan ei uskoisi jos näkisi minut nyt. Nyt olen terve, Jumalan ihme.
Kun uskoo Jumalaan niin ei se tarkoita ongelmatonta elämää. Mutta lohduttaa, kun tietää, että Jumala tietää ihmisten ongelmat ja Jumala auttaa, kun noudattaa kymmentä käskyä ja lukee Raamattua.
Kesä tuo lämpöä, valoa ja linnunlaulun. Minä toivon, että näät valoa😊 Sinulla on työ, sekään ei ole itsestäänselvyys. Eikö ollutkin?
Kuulostit niin ahdistuneelta ja negatiiviselta. Käännä asenteesi niin, että mietit kaikkea hyvää mitä sinulla on😊
Tykkäätkö moottoripyöristä 😊 Liity fb motoristiryhmiin ja pääset jonkun kyytiin kokemaan jotain mahdollisesti uutta 😊
Sitä kun harrastetaan ulkona niin on turvallista. Saatat saada ajokypärän lainaksi jne, joten ei jää siitä kiinni😊
Olen pahoillani astmasi vuoksi. Minä olen kaupassa työssä, isossa kaupassa, hyllytän tavaraa, palvelen asiakkaita ja tarvittaessa käyn kassalla.
Työ on ruumiillista ja 8 h maski päällä tekee työstä raskaampaa. Korona on ahdistanut vuoden, koska kaikki käyvät kaupassa, ovat sitten terveitä tai ei. Koska muualle ei pääse niin kaupppaan tullaan koko perheen voimin. Olen kuullut näin. Juttukerhoja pidetään määräyksistä huolimatta ja näin levitetään koronaa meihin myyjiin ja muihin asiakkaisiin.
Pidän kuitenkin työstäni ja olen kiitollinen, että saan laskut maksettua. Vaikka korona pelottaakin työni takia.
Harrastan moottoripyöräilyä ja sitä on turvallista harrastaa, kun vältän ihmisiä. Ajaessa helpottaa työn tuoma korona ahdistus, kun ihmisiä ei ole tartuttamassa minua. Sitten jaksan taas työssä.
Ajokausi alkaa varmaan parin, kolmen viikon kuluessa.
Korona ahdistaa, mutta luotan Jumalan varjelukseen. Rukoilen varjelusta ja olen nöyrä Jumalan edessä.
Toivon kaikkea hyvää sinulle 😊 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoinkin alussa, että voisi olla pahemminkin, mutta se ei enää ajatuksena auta-yhtään. Tämä eristäytyminen ja koronakeskeisyys on tehnyt kovin itsekeskeiseksi, näkee vain omat ongelmansa kun on yksin omien ajatusten kanssa suuren osan ajasta. Ei jaksa kiinnostua muiden ongelmista.
Käyn kyllä keskustelemassa myös ammattilaisen kanssa. Mutta en alunperin hakenut apua koronauupumukseen vaan muihin asioihin ja koen että tarvitsen nyt nimenomaan muuta ajateltavaa ja puhuttavaa kuin koronan tuomat ongelmat. Toki asiaa on käyty läpi ja koronan vaikutuksista puhun sielläkin. Kun raja on tullut vastaan ei mikään tunnu auttavan. En jaksa pysyä enää optimistisena, kun en näe sille syytä enää. Viime vuonna vielä jaksoin sen voimalla että jonain päivänä helpottaa. Mietin myös välillä tulevaa kesää, jospa helpottaisi. Mutta ei ole montaa vuotta kun vielä toukokuussa oli umpihanget, joten pelkään että kesän helpotus alkaa näkyä vasta kesän loppupuolella ja nykyisellä tartuntatahdilla se tarkoittaa että sitä ennen on vielä totaalinen lockdown.
Lasten takia täytyisi jaksaa. Niimpä. Mutta jos kaikki lapsivapaat menee 4 seinän sisällä maaten, siivoten tai parhaimmillaan suklaalevy seurana tv:tä tuntitolkulla katsellen, en palaudu kunnolla. En tunne eläväni, en näe elämällä merkitystä. Työt, lapset, nukkumaan. Olin aiemmin menevä ja eläväinen ihminen. Yritin ottaa koronan pysähtymisenä ja oppimisena. Nyt tuntuu että arvot on jo laitettu uusiksi, yksin on opittu olemaan ja paljon hyvää myös seurannut. Haluaisin silti monet vanhat asiat takaisin. Ei kaikkea, mutta osan. Olen jo läksyni oppinut, mutten koe hyötyväni koronan tuomista positiivisista asioista 4 seinän sisällä yksin.
Ps. Olen myös rukoillut, mutta Jumala on ilmeisesti toista mieltä siitä, mitä minä tarvitsen ja ansaitsen. Joten koska pallo on Jumalalla, en koe tarvetta häneen enää turvautua kun olemme selkeästi eri mieltä asioista.Voi kun olisi saanut olla kotona rauhassa silloin kun lapset oli pieniä! Omia jumppa, askartelu, laulu, leikki ja ruoanlaittotuokioita ihan oman perheen tahtiin.... Kun omat lapseni olivat pieniä pyöritin lähes koko ajan miehen suvulle majataloa ja ainoa pako siitä oli mennä yökylään kimpsuineen, kampsuineen ja omine eväineen sukulaisten nurkkiin. Allergisena kun emme syöneet etenkin miehen suvun tarjoamaa edellista kalaa.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin, tsemppiä kaikille! Uudet rajoitukset yhdessä rokotusten kanssa taltuttavat taudin. Kevät tulee, aurinko palaa, asiat parantuvat, koittakaa kestää vielä hetki!
Hah-hah, kun naurattaa niin makeasti
- Anonyymi
Ei ahdista, sillä olen matkan varrella oppinut, että ihminen ei mahda viruksille mitään. Koronaan asennoidun niin, että en käytä maskia, käyn pikaisesti kaupassa ja pyrin pitämään turvaväliä muiden rauhoittamiseksi. Pari oireiden perusteella virusperäistä tautia sairastin viime syksynä käymättä lääkärissä. Turha stressata, kun henki yhä miten kuten pihisee.
- Anonyymi
Korona ongelmistani pienin vaikka luultavasti olisi minulle hyvin vaikea jos sen saisin. Olisipa noin hyvin asiat ☹️, no jokaisella omat haasteensa. Suhtaudun positiivisesti tulevaisuuteen, tai ainakin toivolla. Joka päivä kun pärjää kipujen kanssa, saa nukuttua jotenkin yönsä eikä tule uusia ongelmia niin olen tyytyväinen.
Valoisa luminen talvinen sää. Perhe. Puuhastelua kotona. Hyvä ruoka. Kiva tv-ohjelma.- Anonyymi
Toi Marin on aika ärsyttävä ja kaikki muut akkaministerit!!! Samaa mantraa jauhavat päivästä toiseen,ärsyttävämpiä kuin Korona.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi Marin on aika ärsyttävä ja kaikki muut akkaministerit!!! Samaa mantraa jauhavat päivästä toiseen,ärsyttävämpiä kuin Korona.
Laihempi ainakin kuin ne kaksi läskiä jotka vaativat nyt poikkeusoloissa muilta terveellistä elämää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laihempi ainakin kuin ne kaksi läskiä jotka vaativat nyt poikkeusoloissa muilta terveellistä elämää.
Ohisalo on ärsyttävä surunaama. Erityisen ärsyttävä kun yrittää söhiä Halla-ahoa yleensä torsoiksi jäävillä pikkusivalluksillaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi Marin on aika ärsyttävä ja kaikki muut akkaministerit!!! Samaa mantraa jauhavat päivästä toiseen,ärsyttävämpiä kuin Korona.
No niin on! Vuonna 2010 elokuussa Marin kirjoitti blogissaan otsikolla "Raharikas lääketeollisuus", että sikainfluenssa ei ollut uhka ja niin monet sairastuivat ja jopa kuolivat siihen rokoteeseen. Hän oli silloin oikeassa ja blogikirjoitus oli hyvä ja totuudenmukainen. Blogia on ahkerasti yritetty poistaa, mutta löytyy vielä netistä. Hän oli erittäin rokotusvastainen ja lääkefirmoja vastaan. Täysin eri ihminen kuin nyt. En ymmärrä, että millä summalla hänet on ostettu?! Vai onko hänet käännytetty muulla tavalla? En ymmärrä. Hän on kääntänyt takkinsa kaikissa asioissa. Hän jauhaa samoja lauseita kuin robotti. Hän myös ulkoistaa itsensä mediassa, puhuu itsestään kolmannessa persoonassa. Sanoo "Suomen pääministeri on sitä mieltä..." ennen sanoi "Minun mielestäni..." Ihanku olis ohjelmoitu koko nainen ja sanat laitettu suuhun. Tai sit on robotti tai klooni jonka on laitettu toistamaan samaa mantraa kuten edeläoleva kirjoitti.
- Anonyymi
Onko tämä keksitty juttu?
- Anonyymi
Taitaapa olla, ainakin osittain
- Anonyymi
Päivä kerrallaan! Ei hätää, sillä kaikki loppuu aikanaan!
- Anonyymi
Niin kurjaa on mutta huonomminkin voisi olla .Minun ystävä on maannut monta vuotta ei liiku mihinkään kun ei pääse .Ja urheilua nyt vaan katsomaan se on terapiaa ,voimia kaikille .
- Anonyymi
Hyvin jaksetaan koronaa, koska nämä rajoitukset ym ei ole mitenkään muuttanut elämää ennen koronaa. Meillä ei ole tarvetta istua ravintoloissa, kulkea julkisilla, pyöriä kaupoissa ja ostoskeskuksissa shoppailemassa ja tappamassa aikaa ystävien kanssa. Eletään normaalia perhearkea, käytetään maskia kun ollaan ruokaa ostamassa ja käydään normaalisti töissä. Ei ole mitään muutosta ja ei ahdista yhtään, ei missään vaiheessa. Ainoa asia mikä rassaa on, ettei pääse matkustamaan ja reissaamaan ympäri maailmaa. Siksi odotammekin mahdollisuuksia saada rokote ja todistus rokotuksesta...se lienee tulee olemaan ainoa keino päästä matkalle...ellei sitten ole seiskan sivuilla pyörivä mitätön ns. julkkis.
- Anonyymi
Mä matkustelin paljon ennen tätä paskaa. Rokotetta en kuitenkaan ota, se ei ole turvallinen! Olen tutkinut oikeasti tosi paljon tätä. Joten toivon, että tää kusetus paljastuu ja pääsee ilman rokotetta. Jos ei, pysyn Suomessa, tämä on hyvä maa. Matkustelemaan ei pahemmin ehdi sen jälkeen kun on rokotteen ottanut. En voi pakottaa ketään uskomaan, mutta jokainen voi itse tutkia asiaa mahdollisimman monista eri lähteistä ja ehkä ymmärtää ennenkuin on liian myöhäistä. Englanniksi, saksaksi ja ruotsiksi olen löytänyt paljon erotettujen tai itse lähteneiden lääkäreiden ja hoitajien kertomuksia ja varoituksia. Muita kieliä en osaa kunnolla, mutta norjaksi ja hollanniksi on myös paljon.
- Anonyymi
Hei ymmärrän sinua. Ei ole herkkua tämmöisellä mummillakaan olla aivan yksin jatkuvasti. Tämä kuulostaa varmasti ärsyttävältä mutta ajattele jos ei sinulla olisi lapsiakaan. Se vasta ankeaa olisi. Usko minua. Toivotan voimia. Kyllä tämä joskus loppuu.
- Anonyymi
Olen samaa mieltä ja mummo minäkin.
Rokotusta odottaen kun vuoroni tulee
Aloittajalle Voimia ja Halauksia!
Tämä on paha tauti, miniä sai eilen positiivisen testin. On lastenhoitaja päiväkodissa!
Poikani sairastui eilen testissä käynyt ja varmasti on hänelläkin korona.
Ykskaks tämä muuttuikin kaikki.
Kaikille voimia! - Anonyymi
Mummi, oletko kuullut tämän vanhan vitsin.
Taisi tapahtua joskus vuosia sitten, saunan jälkeen.
Perheen äiti kysyi isältä: Panitko jo sitä Mummia?
Nykyään kai paremmin tunnetaan Rexona ja Axe.
- Anonyymi
Ei kannata etsiä niitä negatiivisiä asioita, tilanne menee pahemmaksi koko ajan. Onneksi en asu ruuhka Suomessa. Jokainen elää elämänsä niinkuin tykkää, ei kannata miettiä missä se kotona tulee vastaan. Kun käyttää suojautumiseen tarvittavat maski ja hygienia voi aivan hyvin elää. Itse ne siellä kehäkolmosen sisällä ovat olleet liian varomattomia. Tätä jatkuu pitkään ja vaikka rokotukset saataisiin kaikille, ei enää ehkä tehoakkaan muuttuvaan virukseen. Kannattaa ajatella positiivisesti, jaksaa paremmin . Monella menee pahemmin, ei ole työtä, eikä ehkä terveyttä muusta syystä kuin kotona.
- Anonyymi
Suurinosa kuule täällä kehäkolmosen sisällä on elänyt kuin aloittaja, kaikkea varonut ja sosiaalisia suhteita välttänyt kun on ollut pakko, eikä matkustellut. Mutta kun asumistiheys on paljon tiheämpi kuin ei ruuhka Suomessa, tuo lentokenttä ja satama nyt kun lappaa halpatyövoimaa Eestistä ja Ukraanoista ja kun Itäkeskukset sun muut mamulähiöt nyt meidän halua huolimatta on täällä niin kyllähän se levii.
Täällä kaupassa kaikki käyttää maskeja paitsi ei tietty kansanryhmä. Ja on kykkinyt pienissä kaupunkiasunnoissaan masentumiseen saakka ja silti vaan korona leviää kun marginaalinen ryhmä ei välitä, rajat vuotaa testaamatonta porukkaa sisään joka päivä ja naapureita on ylhäällä, alhaalla ja vieressä ei ole sitä kilometrien naapuri välejä niin kuin idässä tai pohjoisessa. Ei ihme kun ihmiset on alkanut muuttaa enempi maalle ja koiranpentu jonot on kasvanut kuukausiksi. Onneksi on mökki johon paeta välillä mutta siellä ei ole niitäkään vähää kontaktea. Mutta arvatkaapas vain jos tulee jotain liikkumiskieltoja vielä tähän kaiken päälle meinaanko ottaa hatkat täältä, meinaan.
- Anonyymi
Kyl tää vielä helpottaa joskus.minä saan voimaa luonnossa liikkumisesta ja musiikin kuuntelusta.tseppiä kaikille!
- Anonyymi
Kiitos vastauksista.
Löydän itsekin voimaa välillä pienistä asioista, mutta tuntuu että tarvitsisi jo jotain uutta välillä. Ne muutamat voimaa aiemmin tuoneet asiat kuten vaikka musiikki ja kirjat, tuntuvat jo pakkopullalta. Pointtini on kuitenkin se, että koko ajan luvataan rajoitusten ja sinnikkyyden tuovan paremman tulevaisuuden, mutta yli vuodenkaan jälkeen niin ei ole käynyt vaan juurikin pahempaan päin mennään. En jaksa enää uskoa. Kun korona on ohi olen henkisesti niin loppu tästä sinnittelystä että makaan joka tapauksessa silloin vain kotona peiton alla todennäköisesti. En jaksa enää taistella, enkä jaksa enää kun korona on ohi. Siksi tuntuu turhalta kaikki.
Lapset olivat pitkään elämäni valo, mutta samoin kuin minä kaipaan heistä lomaa, kaipaavat he varmasti myös minusta. Se nyt ei ole isoin murhe mutta murhe nykyään sekin. En ole yksin, mutta yksinäinen.
Kaipaan ehkä eniten vapautta. Kai olen jollain lailla kapinallinen ihminen, kun en kestä näitä rajoituksia enää, mutta silti niitä noudatan.
Ennen koronaa elämässäni oli monia vastoinkäymisiä, kenellä nyt ei toki olisi, mutta se lisää tätä turhautumista. Ne asiat jotka olivat huonosti ovat nyt paremmin, mutta tilalle tuli korona joten fiilikset samat. Olin pitkään rahaton ja veloissa ja kun sain ne pois, tuli korona ja rahaa ei pääse käyttämään elämyksiin joista haaveilin. Jäin sinkuksi enkä pääse tutustumaan uusiin ihmisiin vaikka vihdoin olisin valmis. Lapset pärjäisivät vihdoin hetken keskenäänkin mutta mihinkään ei voi mennä. Jne jne.
Enkä oikeasti ole näin negatiivinen ja valittava. Sekin ärsyttää suunnattomasti. Olen iloinen ja positiivinen ihminen, mutten löydä enää sitä puolta itsestäni kuin harvoin, ja jaettu ilohan on paras ilo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
Löydän itsekin voimaa välillä pienistä asioista, mutta tuntuu että tarvitsisi jo jotain uutta välillä. Ne muutamat voimaa aiemmin tuoneet asiat kuten vaikka musiikki ja kirjat, tuntuvat jo pakkopullalta. Pointtini on kuitenkin se, että koko ajan luvataan rajoitusten ja sinnikkyyden tuovan paremman tulevaisuuden, mutta yli vuodenkaan jälkeen niin ei ole käynyt vaan juurikin pahempaan päin mennään. En jaksa enää uskoa. Kun korona on ohi olen henkisesti niin loppu tästä sinnittelystä että makaan joka tapauksessa silloin vain kotona peiton alla todennäköisesti. En jaksa enää taistella, enkä jaksa enää kun korona on ohi. Siksi tuntuu turhalta kaikki.
Lapset olivat pitkään elämäni valo, mutta samoin kuin minä kaipaan heistä lomaa, kaipaavat he varmasti myös minusta. Se nyt ei ole isoin murhe mutta murhe nykyään sekin. En ole yksin, mutta yksinäinen.
Kaipaan ehkä eniten vapautta. Kai olen jollain lailla kapinallinen ihminen, kun en kestä näitä rajoituksia enää, mutta silti niitä noudatan.
Ennen koronaa elämässäni oli monia vastoinkäymisiä, kenellä nyt ei toki olisi, mutta se lisää tätä turhautumista. Ne asiat jotka olivat huonosti ovat nyt paremmin, mutta tilalle tuli korona joten fiilikset samat. Olin pitkään rahaton ja veloissa ja kun sain ne pois, tuli korona ja rahaa ei pääse käyttämään elämyksiin joista haaveilin. Jäin sinkuksi enkä pääse tutustumaan uusiin ihmisiin vaikka vihdoin olisin valmis. Lapset pärjäisivät vihdoin hetken keskenäänkin mutta mihinkään ei voi mennä. Jne jne.
Enkä oikeasti ole näin negatiivinen ja valittava. Sekin ärsyttää suunnattomasti. Olen iloinen ja positiivinen ihminen, mutten löydä enää sitä puolta itsestäni kuin harvoin, ja jaettu ilohan on paras ilo.Niinpä, yksin ilokin tuntuu turhalta kun ei kukaan jaa sitä.
Mutta ei sitä ole jakanut kukaan ennen koronaakaan.
Se on toki vaikeaa kun on kasvanut siihen että vapaus on kaupungin ylellisyyksiä ja matkusteluja. Ja ministerien lupauksiin on turha luottaa. He eivät päätä kenenkään kohtalosta.
Joten en osaa enempää rohkaista. Ehkä ylellisyydet ja turismi ei enää palaa koskaan, joten elämä pitäisi löytää jostain muualta.
Voihan lasten kanssa mennä vaikka Korkeasaareen....
Osa ns "vankeudesta" on median luomaa propagandaa ja asennetta. Jatkuvat viestit "tee sitä älä tee tätä" ovat käskyja jotka rajoittaa vapauden tunnetta. Mutta kun ei kuuntele painostusta niin voi löytää vapauden jostain muusta näkökulmasta.
- Anonyymi
Ulkoilen, odotan kevättä ja kesää.
Virus heikkenee jokatapauksessa kesällä.
Ei minua kiinnosta muutenkaan teatteri tai baari.
Jonain päivänä kuolee jokatapauksessa, turha sitä on pelätä. - Anonyymi
Tänä vuonna oli tarkoitus mennä ulkomaille, kumppanin luokse välivuotta viettelemään työn merkeissä. Jouduin kuitenkin palaamaan, sillä koronatilanne oli maassa erittäin paha, Suomessakin todella vaikeaa saada töitä. Kela ei tue sillä en hakenut opiskelemaan, harrastuksia ei järjestetä, täällä ei ole kavereita, lockdown vie kaiken inspiraation. Toimeentulotukea en saa, sillä olen säästänyt opiskeluja varten. Lukiossa olin todella onneton, olen edelleen, terapiaan ei ole varaa. Työhaastatteluissa luvataan töitä mutta heistä ei myöhemmin kuulu. Majailen nyt onnettomana ja persaukisena porukoiden nurkissa :,)
- Anonyymi
Tää on upeeta aikaa, ei tarvi lähtee töihin, saunoa uida järvessä, avannossa siis, tehdä lumitöitä, lenkkeillä piiitkiä metsälenkkejä ponin kanssa, kuunnella musiikkia, soitaa pianoa, opetella uusia asioita, treenata , tehdä puuhommia, WOW..kerran viikossa pakollinen kauppareissu ja tuplamasi..
- Anonyymi
Aivan totta, ja kevättä pukkaa.
Itse saan tosin käydä töissä.
Tsemmpiä kaikille!
- Anonyymi
Mutta kaikille jotka ottivat Hänet vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi! Aamen
- Anonyymi
mä niin komppaan sua. Mulla on kans astma ja maskin pitäminen ärsyttää ja on tuskaa. Alkaa kyllästyttää tää koko korona-hommeli. MIKSEI IHMISET VAAN VOI PYSYÄ KOTONA EIKÄ HENGAILE JOSSAIN KAUPPAKESKUKSISSA??!! Joo et ole ainoa ketä kyllästyttää ja ärsyttää koko juttu.
Yritän elää mahdollisimman normaalia elämää kuitenkin. - Anonyymi
Hyödyntäkää ihmiset mielenterveyspalveluja! Erityisesti erilaisiin auttaviin puhelimiin kuten kriisipuhelimeen voi soittaa todella matalalla kynnyksellä. Samoin esim. Kriisikeskukset ja Tyttöjen talot tarjoavat keskusteluapua matalalla kynnyksellä.
- Anonyymi
Osta koira tori.fi tai nettimarkkinat.fi sivustolta?
- Anonyymi
Älä osta koiraa pentutehtailijalta. Ja muutenkin koiran hankinta on iso asia jota ei pitäisi tehdä kevein perustein, jos on jaksamisessa itsensä kanssa jo haasteita niin ei koiranpentua pidä missään tapauksessa ottaa! Koiraan pitää sitoutua vuosiksi eteenpäin, koira kun voi hyvin elää 20 vuotiaaksi. Pentu koirassa on myös paljon työtä ja opettelua ja kouluttamista.

Niinpä! Oikein aivoon ottaa nää idiootit jotka luulee että koiranpentu on helpotus tähän ku pitää olla kotona! No mitäs sitten kun ei enää tarvii ja se pentu luulee että oot koko ajan sen kanssa?! Mitä sitten kun se pentu itkee sun perään, eli huutaa, koko sen ajan kun oot poissa?? Mitä aiot tehdä kun naapureilta tulee valituksia ja koira on tuhonnut yksinäisyydessään asuntoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä osta koiraa pentutehtailijalta. Ja muutenkin koiran hankinta on iso asia jota ei pitäisi tehdä kevein perustein, jos on jaksamisessa itsensä kanssa jo haasteita niin ei koiranpentua pidä missään tapauksessa ottaa! Koiraan pitää sitoutua vuosiksi eteenpäin, koira kun voi hyvin elää 20 vuotiaaksi. Pentu koirassa on myös paljon työtä ja opettelua ja kouluttamista.
Realistisempaa on ,että elävät 5- 16 v. Rodusta riippuen pitkälti. Tämän sanon asiantuntijana
Todella pitää harkita kaikki seikat, ennen kuin hankkii koiran, taloudellinen resurssi yhtenä merkittävänä asiana, voi tulla tuhansien eurojen lääkärikuluja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Realistisempaa on ,että elävät 5- 16 v. Rodusta riippuen pitkälti. Tämän sanon asiantuntijana
Todella pitää harkita kaikki seikat, ennen kuin hankkii koiran, taloudellinen resurssi yhtenä merkittävänä asiana, voi tulla tuhansien eurojen lääkärikulujaAinakaan kaupunkiin, eikä taajamillekaan, koirat eivät kuulu
- Anonyymi
No, minun elämä ei ole paljon muuttunut. Etätöitä tein ennen coved19 saapumista. Harrastukset raysastus ja purjehtiminen, lenkkeily, hiito. Ystävien kanssa käydään pienissä ravintoissa lounaalla. Kaupassa normaalisti. Iloinen mieli pitää löytyä! Ja rokote ottaa! 🧝♀️🌼🔆 Eikä murehtia.
- Anonyymi
Jospa tuo 3 viikon sulkutila saisi leikattua tilannetta paremmaksi.
Sehän ei itsessään pelkästään auta, vaan on meistä kaikista kiinni.- Anonyymi
Ei se 3 viikkoa kuitenkaan riitä, tilanne räjähtää vaan entisistä pahempana sen jälkeen.
Sulkutila pitäisi olla vähintään 3 kuukautta , hyvä jos sekään riittäisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se 3 viikkoa kuitenkaan riitä, tilanne räjähtää vaan entisistä pahempana sen jälkeen.
Sulkutila pitäisi olla vähintään 3 kuukautta , hyvä jos sekään riittäisi.Jaa-a. No enpä itse ainakaan omista kristallipalloa, mutta kuten sanottua, se on pitkälti meistä kaikista kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a. No enpä itse ainakaan omista kristallipalloa, mutta kuten sanottua, se on pitkälti meistä kaikista kiinni.
Siis kyllä lyhytki aika auttaa koska sillä saadaan taas sairaalahoitoa vaativien määrä ja tartuntojen määrä alas edes hetkeksi joten menee taas aikaa ennenkuin sairaalat on täynnä. Ja rokotteen apuunhan tässä luotetaan ja yritetään ostaa lisäaikaa siihen asti.
Kiitän Jumalaa että itse pääsin leikkaukseen (ei henkeä uhkaavan sairauden vuoksi) vajaa 2 kk sitten, muuten olis voinut olla ettei ihan heti pääse kun nekin pitää alas ajaa.
- Anonyymi
Hei,ihmiset,kokeilkaa internetseksiä videopuheluiden kautta,se piristää kummasti eikä virukset tartu,nykylaitteet mahdollistaa jo senkin ja isollekin kuvaruudulle projektorin kautta ja vaikka interaktiivisten seksilelujen kanssa. Ja ympäri maapallon.
Se on jännittävä uusi maailma jonka olemassaolosta ei tiedetty aiemmin mitään,voit sekstailla kenen kanssa haluat ja milloin haluat ja omasta kotoasi tai vaikka autosta tai mistä vain, niiden kanssa kuka on hommassa mukana. Videosivustoja on jo satoja jos ei tuhansia ympäri internetin.
Yksikseen ei enää tarvitse jäädä murehtimaan kenenkään jos ei halua.
Uusi tekniikka on todella ihmeellistä oikein hyödynnettynä.- Anonyymi
Oksettavaa. Sopii tietysti sellaiselle jonka päämäärä on pelkkä laukeaminen eikä kosketuksella ja läheisyydellä ole väliä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oksettavaa. Sopii tietysti sellaiselle jonka päämäärä on pelkkä laukeaminen eikä kosketuksella ja läheisyydellä ole väliä.
Kyllä internetissäkin pääsee todella lähelle toista ihmistä jos haluaa,riippuu tietysti ihmisistä,empatiakykyiset tietenkin paremmin kuin muut.
Kukin kulkekoon tavallaan.
Toiset haluaa maksaa seksistä ja toiset ottaa siitä rahaa,ja toiset ei käytä siihen rahaa ollenkaan.
Pääasiahan on mikä toimii sulle ja mistä tulet onnelliseksi,se luo taas elämäniloa eteenpäin,eikä se ole keltään pois.
Mitä muuta elämältä voi odottaa tai edes tarvii? Uskovat tietysti kieltää kaikenlaisen tällaisen vapaan nautinnon mutta se on vain heidän ongelmansa. - Anonyymi
Todella oksettavaa. Vielä pahempaa kuin se että söisi karkit paperineen. Tollaset ihmiset ei oikeesti ketään tarvii. Täytyy olla paha tunnevamma kun ei ihokontaktia kaipaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oksettavaa. Sopii tietysti sellaiselle jonka päämäärä on pelkkä laukeaminen eikä kosketuksella ja läheisyydellä ole väliä.
Olen vanha ukko ja naimisissa, mutta olen nyt yksin muualla, yksi syy on se että täällä "maalla" on hyvin vähän Korona-virusta.
Jotenkin vain ne Aasian tyttöset on mielessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todella oksettavaa. Vielä pahempaa kuin se että söisi karkit paperineen. Tollaset ihmiset ei oikeesti ketään tarvii. Täytyy olla paha tunnevamma kun ei ihokontaktia kaipaa.
Se vamma on voinut olla jo varhaislapsuudesta asti. En ole kai halunnut koskaan olla sylissä, mutta ottaisin kyllä kauniin eksoottisen ja nuoren naisen syliini tai polvelleni istumaan.
Näitä kyllä on kiva katsella vaikka YouTubesta. Katseet kääntyvät maanosaan X Suomi-ukoilla! - Anonyymi
Juu no kannattaa joo tollasta harrastaa jos et välitä että pärstäsi on kohta jossain aikuisviihdesivuilla ja intiimipaikat kaikille internetissä nähtävillä. Tai niillä aletaan kiristää sinulta rahaa.
Ja kysymykseen mitä muutakaan elämässä on kuin seksi? Elämä itsessään kaikkine viattomien ihmeineen. Joku parin sekunnin laukeamisen tuoma mielihyvä joka päättyy rotkonpohjalle ei ole edes ajan käytön väärti. Enkä ainakaan itse kaipaa intiimejä tilanteita vain kuin harvojen ja valittujen. Ilman tunteita ja oikeaa vetovoimaa ei vain mikään paikka värähdä ja koko touhu on vastenmielistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se vamma on voinut olla jo varhaislapsuudesta asti. En ole kai halunnut koskaan olla sylissä, mutta ottaisin kyllä kauniin eksoottisen ja nuoren naisen syliini tai polvelleni istumaan.
Näitä kyllä on kiva katsella vaikka YouTubesta. Katseet kääntyvät maanosaan X Suomi-ukoilla!Tuskin ne kukaan nuori nainen sinun polvellesi haluaa 🤮 luulis että tossa iässä ois jo jotain itsekunnioitusta ja muiden. Ei tarvitse olla limanen äijä vanhanakaan.
Toivottavasti aasia tytöt lähettää videot vaimollesi. €€€€Rahojesi perässä ne on, ei sinun.
- Anonyymi
Saan voimaa omasta kodista, podcasyeista, salitreenistä, koiran kanssa ulkoilusta, lepäämisestä.
- Anonyymi
No kyllä se toivo loppupelissä ihmiselle Jumalalta tulee, Jeesus paransi aikoinaan ihmisiä maan päällä ja voi parantaa edelleen jos sitä pyydämme. Ja vaikka ei parantais niin iankaikkinen elämä on luvattu kaikille Häneen uskoville, kun täältä ajasta lähdemme. Se on sitten kyllä parempi kuin parhainkaan elämä täällä.
- Anonyymi
Älä kato enää uutisii vaa keskity vain ittees ja omaan elämääsi! <3
Tilanne on nyt tämä.. ei voida sitä muuttaa..
Ei auta ku hyväksyy se. Älä kato uutisii tms. Keskity vain ajatuksiin, jotka saa sut hyvälle tuulelle.
On hyvä ymmärtää se et me kaikki kuolemme elämämme päätyttyä, sitä on turha stressata, se on väistämätöntä!
Ei kannata ahdistuu nyt tuosta pöpöstä, vain nautitaan elämästä ja ollaan kiitollisia siitä että elämme<3
Nautitaan matkasta! :) Minä meen päivä kerrallaan, sometan, touhuan käsilläni, kokoan palapelejä ja käyn ulkona liikkumassa, kirpputoreilla jne. Mitä muutakaa tässä voi? Onhan tämä ihan kakkaa, mutta sille ajatukselle ei piä antaa valtaa. Ei tämä kestä ikuisesti, se on mun kantava ajatus varmaankin. Aattelen, että kohta tämä loppuu.
- Anonyymi
Onpas sinulla tylsää, itse lienen sinua 21 vuotta vanhempi. Nyt olen yksin Koronaa pakoilemassa poissa Helsingistä. Netti toimii hyvin täällä, samoin tv. Ruokkauppa on kävelymatkan päässä. Usein menen kuitenkin autolla.
- Anonyymi
Ota koira löytöeläin paikasta.siellä kodittomia riittää.googleen löytöeläin tarha.
- Anonyymi
Joo. Kodittomia, rakkautta ja turvaa tarvitsevia koiria on todella paljon! Niille pitäis antaa koti eikä itsekkäästi haluta jotain tiettyä trendirotua. Jos annat kodittomalle koiralle kodin, saat siitä ikuisen ja maailman uskollisimman ystävän/perheenjäsenen, jolle olet koko maailma. <3
- Anonyymi
Taudin yksi ilmentymä on sen pitkäkestoisuus. Monet on kärsineet taudin viimeisen vuoden aikana nk huomaamattomana tai vähäisin oirein mutta se on jäänyt elimistöön muhimaan, ja aktivoituu ajan tullen. Moni saa varautua siihen että loppuelämä tulee olemaan verenpaineita säätelevien lääkkeitten ja muiden kipulääkkeiden varassa
https://yle.fi/uutiset/3-11613115
Kyseessä ei ole mikään leikin asia vaan vaarallinen tauti joka esiintyy usealla eri varianteilla.- Anonyymi
Tässä maassa ja maailmassa on varmasti monia, jotka ovat kärsineet pitkään sietämättömistä kivuista tai oireista saamatta pienintäkään apua tai todistusta ongelmaansa - niin minäkin. Nyt yht' äkkiä tämä maa ja maailma olisi muka muuttunut niin huolehtivaksi, että paskaakaan välittäisi jokaisen vaivoista tai taudeista - en usko! Tästä koronasta on luotu joidenkin toimesta jokin ylijumala, joka on suurin kaikista taudeista. Koronatauti on prioriteetti numero yksi, koska se takaa heille huomiota ja tekemistä. Todellisuudessa he paskat välittävät vaikka ihminen kärsisi täysin vastaavista tai jopa pahemmusts oireista kuin tämän koronataudin yhteydessä on kuvailtu.
- Anonyymi
Muutama käytännön neuvo: jos sinulla on astma, ja naamari ahdistaa, osta uloshengitysventtiilillä varustettu FFP3 tai FFP2 maski, jossa on helpompi hengittää. Niitä pitäisi löytyä apteekeista.
Se ei suojaa ympärillä olevia yhtä hyvin kuin venttiilitön maski, mutta astmaatikkona voit ihan hyvin käyttää sellaista, ottaen huomioon että moni ei käytä maskia ollenkaan. Ainakin se suojaa sinua itseäsi, ja sitä kautta myös läheisiäsi tartunnalta.
Jos ostat niitä useamman kappaleen, voit pitää maskia ilmavassa paikassa kuivumassa vähintään 3 päivää, minkä jälkeen virukset ovat kuolleet, ja voit käyttää maskia uudelleen. Maskin voi myös pestä, joskin jokaisen pesukerran jälkeen suodatusteho vähenee.
Ulkona kävely pitää pään kunnossa. Jos sinulla on rahaa, osta kenkiin liukastumista estävät irrotettavat nastat. Parhaita ovat ne, missä nastat ovat sekä päkiän että kantapään kohdalla. Nastat ovat liukkaat kovalla lattialla, joten ne on hyvä ottaa pois sisällä. Erilaisia irrotettavia nastoja myyvät ainakin suutarit.
Itse hankin pari vuotta sitten kalliit Icebug-nastakengät urheiluliikkeestä. Olen ollut hyvin tyytyväinen. Tosin olisin halunnut ostaa kotimaisen Sievin kengät, joissa nastat saa käännettyä sisään sivussa olevaa vipua kääntämällä, mutta niissä on vasta nyt naisten kokoja.
Koronarokotuksetkin etenevät koko ajan. Riskiryhmään kuuluvana sain rokotuksen viime viikolla. Kyllä sinunkin vuorosi vielä tulee! - Anonyymi
itselleni korona ei ole tuonut isompaa henkistä tuskaa. Olen aina elänyt varsin pienimuotoista elämää mitä tulee ihmissuhteisiin. Isoja ystävyysverkostaja ei ole milloinkaan ollut. Ei myöskään eukkoa eikä lapsiakaan. Olen puhelias ja helposti ihmisten kanssa juttuun tuleva. En siis ole introvertti enkä edes ujokaan. Toisaalta pärjään oikein hyvin ilman kontakteja muihin ihmisiin. Luonto riittää minulle. Kuntoilua ja puuhastelua ja itseopiskelua riittää. Maskia käytän kun käyn sisätiloissa kaupoissa ostoksilla. Olen pari vuotta ollut vanhuuseläkkeellä. Elän lähestulkoon samanlaista elämää kuin ennen koronaa olen elänyt. Jos sairastun koronan vaikeampaan tautimuotoon, niin sitten saatan kokea mahdollisesti avuttomuutta. Toisaalta ajattelen niin että elämä on muutenkin katkolla joka päivä. Miksi siis murehtia. Päivä kerrallansa on aina ollut mottoni. Rokotteen otan kun kohdalle tulee.
- Anonyymi
Sanna Marin on oikeassa. Käytännön tasolta Suomi täytyisi eristää ja sulkea enemmän. Mutta eiköhän ole ajankohtaista pääsiäisen jälkeen. Sama kevät kuin vuosi takaperin
- Anonyymi
Ajatelkaa, mikä onni onnettomuudessa, että olemme suomalaisia! Olemme tottuneet olemaan omissa oloissamme emmekä kokoonnu koko ajan isolla sakilla jonnekin halailemaan ja pussailemaan toisiamme. Meitä on vähän, eli tartuttajia (ts. toisiamme) on helppo varoa. Ja kun rokotukset on saatu ja rajat aukeavat, on tosi kivaa käydä vaikka Kreikassa pitkästä aikaa. Meillä on hyvä, melkein ilmainen terveydenhuolto. Puhelimella sun muilla vimpaimilla on helppo pitää yhteyttä toisiimme.
Jaksamista astmasairaille, pienten lasten ja teinien vanhemmille, etätyössä oleville jne. Nyt täytyy vain ajatella, että pyrimme estämään tautiryppäitä, että hoitopaikat riittävät kaikille tarvitsijoille. Eihän tämä herkkua ole, mutta aika aikaa kutakin. - Anonyymi
itseäni kiinnostaa se et miten kauaa tätä mennään ja kuinka pitkään... onko korona ohi 2022-2023 sit
- Anonyymi
Riittävä rokotuskattavuus oltaisiin saamassa näillä näkymin tämän vuoden loppupuolella, että jos siihen mennessä normalisoituisi suurimmaksi osaksi.
- Anonyymi
Voi ehkä jonkin verran helpottaa kesäksikin kuten tapahtui viime kesänä.
- Anonyymi
Ei ole. Luin Ylen sivuilta, että rokote vähentää sairauden oireita, mutta ei tuedetä estääkö tartunnoilta. Eli suojaa sinut, mutta ei toisia. Mikäs lähimmäisteko tällaisen ottaminen on? Eikö olisikin taas kyse henkilöstä MINÄ.
- Anonyymi
Miksi sulku alkaa vasta 08.03.2021, eikö sen olis pitänyt alkaa jo 01.03.2021.
Nyt nämä Thermanit, Sofiat, Siepit ja Martinat levittävät virusta matkaillessaan ja nämä hiihtolomalaiset rinteillä.
Eletään kuin pellossa ja vastuuseen myös yrittäjät ja tämä Lappi , Vapaavuori, Pentikäinen jne. puolestapuhujat.
Hallitukselle, STM, ja muille päättäjille kiitosta, eduskunta räksyttää ja oppositiolle ala-arvoinen palaute. he ovat Häkämiehen jne johdolla lietsoneet pahaa koko ajan.
Jokainen suomalinen matkaaja voi katsoa itseään peiliin, kyllä se kuolema korjaa meidät kaikki tätä menoa, kun ei uskota, että kyseessä on todella muuntuva ja vakava virus, joka muuntuu joka päivä.
Vastuuta ei tunneta ja kohtalon on loppujenlopuksi kuolema! Siinä ei enää kannata pullikoida vastaan kun hengityskoneessa vetelee viimeisiään ja kuolema on tukehtumien!
Kannattaisi uskoa ja miettiä mitä olette tekemässä! Amen
Ps. oliko nämä hiihtokisatkaan järkevää järjestää eli viruksia viedään ja tuodaan ja ne muuttuvat koko ajan!- Anonyymi
"Nyt nämä Thermanit, Sofiat, Siepit ja Martinat levittävät virusta matkaillessaan ja nämä hiihtolomalaiset rinteillä."
Eikös nämä julkut ole Dubaissa ja palaavat sieltä perustuslaillisin oikeuksin, sekä noudattavat karanteenia, jos noudattavat, eli eivät noudata mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Negatiivinen testituloksen vaatiminen tai pakkotesti rajalla ei kerro mitään. Skopjen lennoilla tulleiden vierastyöläisten testit lentokentällä jo kertoivat että ulkomaisilla negatiivisilla testeillä voi pyyhkiä pershettä ja maahan tullessa otettu testi ei sekään kerro vielä jokunen päivä sitten saadusta tartunnasta.
- Anonyymi
Kaikki tuo tuttua, minä olen ryhtynyt kotona harrastamaan kaikenlaisia käsitöitä mm neuleet, sukat netistä löytyy jos jonkinlaista villasukka ym askartelukerhoa josta saa hienoja vinkkejä, kaikki muu unohtuu kun laittaa puikot heilumaan, rentouttavaa puuhaa, jos ei osaa niin kaiken voi opetella Youtubessa opetusvideoita kaikkeen!
- Anonyymi
Pitää yrittää keksiä kaikenlaista. Tapaan paljon ystäviä ja järjestän pienimuotoisia illanistujaisia, vuoron perään tehdään näin kaveriporukan kanssa.
Puolison (eläkkeellä) kanssa ulkoillaan ja hän laittaa hyvää ruokaa eli kaikki valmiina kun tulen töistä.
Tympeäähän tämä on mutta ei auta muuta kuin kestää. Ollaan puolison kanssa jo sitä ikäryhmää, että kohta saadaan rokotteet. - Anonyymi
Ihanan rehellinen ja riipivä teksti. Pystyn kyllä samaistumaan moniin noihin fiiliksiin vaikka elämäntilanne on erilainen. Kyllähän tämä väsyttää ja tympii. Ja niin se saakin tehdä.
Itse yritän suhteuttaa asioita silloin, kun alkaa liikaa kiristää päätä. Mietin ystäviä ulkomailla, joilla on ollut todellinen lock down elettävänään ja meillä on täällä ollut kokoajan tietty "vapaus". Monissa maissa elää monta sukupolvea saman katon alla ahtaasti, olen kiitollinen, että meillä on tilaa ja oma piha. Myös tunteiden "tuulettaminen" toisten aikuisten kanssa on tärkeää. Omiin kokemuksiin ja tunteisiin on oikeus, vaikka kuinka muualla on asiat huonommin.
Itse saan kuitenkin voimia myös uskosta ja rukouksesta. Oli koronaa tai ei, se on mun elämän kantava voima ja siinä on mun toivo, että silloin kun en itse jaksa, saan heittäytyä isompien käsien varaan, jotka mua kannattelee. Voimia kevääseen, nyt on jo valoa tunnelin päässä, kaikkia tämä koettelee, mutta kyllä me tämä kestetään. - Anonyymi
Oloa helpottaa, jos yksinkertaisesti lopettaa viikoiksi tai jopa kuukausiksi kaikkien uutisten katsomisen, kuuntelemisen ja lukemisen. Myös somesta. Ei koronatilanteen seuraaminen ole pakollista eikä edes tarpeellista. Teeskentelee vain, että mitään koronaa ei olekaan ja mikään ei ole muuttunut. Voit ihan rauhassa kieltäytyä kuuntelemasta tai puhumasta sanaakaan koronasta.
sanna marin lähtee luojan kiitos 2023....
- Anonyymi
Ai joko sitten on presitentinvaalit ? On meinaan ainesta sanosin, vaikka johtamaan Suomea.
- Anonyymi
Toivottavasti vankilaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai joko sitten on presitentinvaalit ? On meinaan ainesta sanosin, vaikka johtamaan Suomea.
"On meinaan ainesta ..."
Älä unta näe.
- Anonyymi
Hyvä tuntematon ystavä.
Ota itseäsi niskasta kiinni ja ajattele positiivisesti.
Aloita vaikka asunnon siivouksesta. Laita komerot järjestykseen ja hävitä tarpeettomat, korjaa rikkinäiset ja järjestä sisustusta. Siirrä pöydän paikkaa jne. Ajattele että tulee kevät, kuuntele miten linnut laulavat ja järjestävät innolla pesää kesää varten.
Koira ei ole pelastus. Se vaatii 4kertaa päivässä ulkoilua. Oli liukasta,sadetta tai ei. Ruoka maksaa melko paljon.
Mainitsit lapset. Tee heidän kanssaan jotain. Esim yhteinen tv katselu popcornia pureskelle. Laulakaa ja kertokaa toisillenne vuorotellen toiveitanne,tekemisiänne ym.
Astma on vaikea yhdistelmä koronan kanssa. Mutta kummallekaan ei itse voi mitään. On vain tultava toimeen.
Maskia jotuu pitämään kun käy kaupassa tai jossain missä on ihmisiä. Ulkona kun yksin liikkuu ei maskia tarvita. Mutta nyt kolme viikkoa pitää huomata ettei ole 2 metriä lähempänä muita.
Itse olen myös yksinäinen ja istun sisällä. Olen alkanut kutoa pipoja lähimmille tuttavilleni. Ohjeita löytyy internetistä esin pipo ohje tai pinterest haulla. Niissä on muitakin harraste mahdollisuuksia esiteltynä.
Toivon sinulle mukavia ajatuksia ja itsesi siirtämiseen pois korona ajattelusta ja rajoituksista. Hyvää kevättä. - Anonyymi
Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Anna elämäsi Hänen hyviin käsiinsä ja et tule pettymään valintaasi.
- Anonyymi
Jeesustelu ei taida auttaa kuin ennestään uskovaisia. Heitäkin auttaisi enemmän noudattaa vaan toisten ja itsensä suojaamista. Ja D-vitamiini, josta on koronaan kuolleilla todettu puutos.
Ihmiset tarvii jotain konkreettista apua ja toimenpiteitä eikä mielikuvitushahmot auta, ei ole ennenkään auttaneet ja jos on, niin enemmän iloa ja hyvää mieltä tullee Harry Potteristakin.
Naurettavaa alkaa paatostella uskonnoilla. Huomaa kyllä kuinka jehovat on taas aktivoituneet rahankeruussaan. Ainahan hyväksikäyttäjät iskee silloin kun on joku kriisi.
- Anonyymi
Ei ole mitenkään tämä korona vaikuttanut minun elämään. Ei yhtään mitenkään. En ole käyttänyt maskia enkä käsidesiä kertaakaan. Kädet pesen aamulla ja illalla tai jos ovat noessa tai öljyssä. Turha pilata elämäänsä turhalla pelkäämisellä.
- Anonyymi
Hyvä Anonyymi
Kaikki on suhteellista , poikaystäväni on samanlainen maansa myynyt. Minulle tämä taas on normi arkea koska elin koko lapsuuteni kotosalla ja aikuisiänkin. En koskaan mennyt tai tullut.
Mitä tulee koiraan niin oletko miettinyt adoptoida tai hankkia pois annetun koiran monet koirat ja kissat hylätään ja niistä kyllä saa luotettavan seuralaisen. - Anonyymi
Hyvä Ystävä, ymmärrän että sinua huolettaa, ainut järkevä teko, mikä minua auttaa on Sahaja Jooga, ei maksa mitään ja helpottaa heti, Aina ilmaista ja voi kokeilla jooga.org sivuilla sekä zoomissa ja facebookin sivuilla aloittelijoille Tulee autuas olo ja murheet lähtee päästä pois, ja elämä näyttää paljon valoisammalta. Ihan henkistä juttua, ei tarvita mattoa tai että istuu risti istuannassa jäykkänä. Rennosti vain, netti linkissä on linkit sitten eri kaupunkeihin ja muihin etä juttuihin. Zoomi tai Meetti käy myös kännykästä ei tarvita tietokoneita, kukaan ei soittele perään ja kysele, jos et tietty sitä itse halua, aivan mahtava juttu. Ilo ja se voima löytyy omasta sydämestä ja sitten sitä voi jakaa perheelle ja läheisille :) Ihanaa jatkoa sinulle, kyllä se Korona vielä hellittää :)) T,Mervi
- Anonyymi
"Sahaja Jooga"
Joogan tiedän, mutta mitä sillä sahalla tehdään?
- Anonyymi
Loppua ei tule, koska kyse ei ole koronasta vaan rajoitusyhteiskunnasta, joka tehdään ilmastouskonnon vuoksi. Talouden kyykätessä kunnolla menevät asiat vielä huonompaan suuntaan kuin nyt.
- Anonyymi
Kannataa lakata ajattelemasta koronaa, ottaa sen vaan, kuin turvavyön autossa, eikä mieti turhia, eikä nää liukkaat kelitkään jatku pitkään, eli mietin muita asioita, Odottaa ei kannata, sillä odottavaqn aika on pitkää.
- Anonyymi
Kehoittaisin sinua lukemaan raamatusta
Jesajan kirjan 42 lukua .Siinä kerrotaan Jeesuksesta..Voin omasta kokemuksestani sanoa
että vain Jeesus antaa tulevaisuuden ja toivon.
tämän koronankin keskellä.Voit kokeillaä rukoile Häneltä apua .Hän kuulee ja tulee elämääsi
siunausta tv Tuovi- Anonyymi
Lopeta tuo Jeesus patsastelu
Jeesusta ei ollut edes olemassa muslimien näkökulman mukaan. Ja Suomen hallitus on satanisteja täynnä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopeta tuo Jeesus patsastelu
Jeesusta ei ollut edes olemassa muslimien näkökulman mukaan. Ja Suomen hallitus on satanisteja täynnäSiksi Suomea ollaankin viemässä helvettiin.
- Anonyymi
Miten olisi marsujen hankkiminen? Meille tuli sellaiset ja tuovat paljon iloa kaiken ankeuden keskellä. Olen myös itse todella kyllästynyt koronaan, vaikka olenkin tottunut tekemään etätyötä. Nyt vaan etätyötä tekee minun lisäksi sekä mies että lukio-ikäinen lapsi. Lisäksi on ala-asteella oleva lapsi, joka päivisin tietenkin koulussa. Isovanhemmilta ei apua ole yli vuoteen voinut saada. Tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Työtahti on edelleen kova, armoa ei meidän töissä anneta, ei koskaan ole annetukaan. Juttelen etänä työkavereiden kanssa välillä. Minulla ei ole hirveän suurta tarvetta olla sosiaalinen, mutta kaipaisin hengähdystaukoa ja yksinoloa. Mutta ajattelen, että jos kohta paistaisi aurinko, tulisi kevät ja lämmintä, voisi vaikka istua terassilla lounastunnilla ja ratkoa ristikoita. Pakkohan tämän on joskus loppua. Mutta, jos et koiraa nyt saa hankittua, niin jokin muu eläin voisi tuoda sitä kaivattua muutosta ja iloa. Meille marsut ovat todella rakkaita ja ovat yllättävänkin monipuolisia eläimiä, jotka osoittavat meille kiintymystä, kuten me heille.
- Anonyymi
Itse selviän loisimalla ja piereskelemällä kuten ennenkin.
- Anonyymi
Hyvin selviän kun jo alussa alkoi koko juttu haiskahtamaan ja kas agenda 2030 se siinä. (löytyy kyllä kun etsii).ts. koko tapaus on savuverho kaikelle muulle. meidän tyttöporukkaa saa käskynsä muualta ja toteuttavat sitä. viimeisin kiristys tulee siitä että vihdoin meilläkin voi rikollinen saada tuomionsa. ei viruksen takia vaan että ihmiset pysyis poissa kriittisistä paikoista ja himassa. no naisille tämä ajatusmaailma voi olla vaikeaa jos ja kun looginen ajattelu puuttuu. eli etsi tietoa.
- Anonyymi
Uskon että tässä on joku itseään hyödyttävä oma agenda nyt Marinillakin meneillään. Sen verran on World Economics forumiin YGLn kautta naimisissa. Ei aja nyt kansan asiaa, vaan Schwabbin utopiaa 'uusine normaaleineen'
- Anonyymi
YK:n agendat 21 ja 2030.
YK:n sivuilta ei vielä huomaa mitään kovin epäilyttävää noissa päämäärissä, mutta käytännössä ne voivat sisältää vaikka mitä, joita monikaan ei voi hyväksyä. Paljonko haluat antaa palkastasi tai eläkkeestäsi kehitysmaiden kehittymiseen? Jos lahjoitat rahaa sinne, niin senkin vievät huijarit kehitysmaissa, paikalliset johtajat. Suomihan antoi erääseen maahan tukea maatalouden kehittämiseen. Maan johtaja osti itselleen suurtilalle karjaa, samoin sukulaisilleen. Se tuki oli kai jotain 1 miljoona
Muistelisin, että uudessa agendassa on 18 kehityskohdetta.
Niiden toteutumista mitataan jollain tavalla, ja Suomen Tilastokeskus kerää ne tiedot. - Anonyymi
Kiitos kommentista! Tajusin myös heti kun koronasta tiedotettiin, että mistä on kysymys. Pitää ohjata ihmisten huomio johonkin muuhun kuin siihen mitä ei saa huomata. Tämä on nimenomaan Smoke screen. Itse olen kyllä nainen ja mulle tämä kaikki on ihan selvää. Olen kyllä etsinyt tietoa itse aktiivisesti. Raivostuttavaa miten fiksuina pitämäni suomalaiset ihmiset uskovat ihan täysin mitä Ylen tai Hesarin uutisissa sanotaan. Niissä on niin paljon ristiriitaisuuksia, että pitäis tyhmemmänkin huomata. Ja THL:n kusetukset. Onko kaikki jo niin aivopestyjä vai miksi ihmiset eivät tajua??? No, en mä kenenkään kanssa voi näistä puhua kun eivät ymmärrä. Oli sitten mies tai nainen, ei tajua. Ulkomaalaisilla keskustelupalstoilla puhutaan kyllä ja ihmiset pikkuhiljaa alkaa herätä. Onhan noita suomalaisiakin foorumeita ja kanavia, joissa ollaan ainakin oikeilla jäljillä.
- Anonyymi
Pakastimen sulatin viimeviikolla. Petivaatteet menee pesuun nyt. Pullia ja yksi kakku pitää leipoa. Ystäville tämän päivän kuulumiset pitää soittaa. Ulos vähän haistelemaan raitista ilmaa. Netistä löysin rentouttavaa musiikkia, päivän lehdet pitää selailla. Koiran turkin päätin pestä, kuivattaa ja harjata!🥰
- Anonyymi
Koronatestit ja altistumiset ja sairastumiset ja koronakuolemat kannattaa laittaa virhelaskenta marginaalien syyksi, niin alkaa helpottamaan. Poliittinen peli on nyt menossa eikä todellinen uhka.
- Anonyymi
Kuulostaa mulle siltä että sulla on kaikki ihan ok. On lapsia ja työ ja muuta. Nyt vaan kuormittaa se kaikki negatiivinen märehtiminen. Ajatukset positiivisen puolelle ja teet vähän aikaa ihan tietoisesti iloa tuottavia juttuja niin sitten varmasti helpottaa. Ei tässä nyt muu auta kun löytää itsestä ja omasta korona kuplasta se rauha ja ilo jota tarvitaan. Lakkaa kähaikailemasta juttuja joita et voi saada nyt, lasi on puoliksi tyhjä ajattelu on turhaa ja kuluttavaa, teet vain itsesi onnettomaksi omalla toiminnallasi/ajatuksillasi. Jos ei pysty olin voimin hae Googlesta tai lähipiiristä tai ammattilaisilta apua.
Itse opiskelen, liikun ja vietän aikaa koirani kanssa. Budjetti normaalistikin on toimeentulotuki rahaa ruokaan, joten enpä muutenkaan mitään ihmeellisempää tekisi. Netin musiikista ja liikunnasta, lukemisesta, ulkoilusta, tv sarjojen katsomisesta etänä ystävien ja perheen kanssa, kesän odottamisesta...ja täytyy myöntää että vaikka enemmän ekstrovertti kuin introvertti olenkin, niin nautin tästä että jokainen päivä on etäpäivä ja kiireetön. Kuormitun helposti joten tämä sopii minulle mainiosti. Olen siis onnellinen tästä hyvästä mitä tämä aika on tuonut tullessaan ja odotan tulevaisuutta innokkaana :)- Anonyymi
Samaa mieltä.
Korona-ahdistus ei paljon mieltäni paina, koska elämäni olisi pitkälti muutenkin tällaista oli koronaa tai ei. Itse asiassa toivonkin että korona jatkuu pitkään, jotta ihmiset tajuaisivat vihdoin, mitä tolkuton matkustaminen ja myllääminen ympäri maailmaa tekee luonnolle ja ilmastolle.
Ja koska edelleen ikävän koronaversion saamisen todennäköisyys on alle 5 prosentin luokkaa, pelkään mieluummin vedonlyönnissä epäonnistumista kuin tätä.
Korona-ahdistus on Sanoma Oy:N ja Aller Median syytä enimmäkseen.
- Anonyymi
Ainoa tapa on suojata itsensä ja muut ihmiset hygienilla ja maskilla. Miten sairaanhoitajat muuten pysyvät terveenä hoitaessa teholla koronaa sairastavia ihmisiä jo nyt vuodenpäivät. Kantaen vastuunsa samalla myös huolehtivat perheenjäsenten terveydestä.
- Anonyymi
Vanhemman ihmisen ei koiraa kannata ottaa, ulkoiluttaa kolme kertaa päivävässä ja jopa yöllä jos jotain vatsatautia koiralla. Jos itselle sattuu jotain, minne koira hoitoon, kalliita on hoitolat ja ei voi olettaa et suku auttaa.
- Anonyymi
Joo selviytymiskeinoja täytyy keksiä. Päivittäinen kävely ulkona, avantouinti, huumori, leffat kotona, kotijumppa, pilates, meditointi, lukeminen, kotieläimet. Joutuu jotenkin vetäytymään itseensäkin eikä sitä moni kestä jos ollut menevä ja sosiaalinen. Liikunta ja ulkoilu tuo voimia ja positiivisuutta. Ravitsemukseen kannattaa kiinnittää huomiota. Ei liikaa alkoholia, vaikka se helpottaisikin väliin.
Tsemppiä aloittajalle, kyllä tämä tästä. Ei mikään ikuisesti kestä. Itselläni on elämä ollut niin köyhää ja rajoittunutta ettei tämä korona ole ollut mikään valtavan iso muutos. Ikävä on ystävien näkemistä kyllä ja uimahallia. Ymmärrän niitä jotka matkustelee ja käy ulkona ja harrastaa kaikkea kun ei ole siihen mahdollisuutta. Käytetään niitä keinoja mitä on ja koetetaan yrittää toivoa vaan parasta.
Se mitä tossa edellä höpistään hallituksesta ja "tytöistä" on pelkkää naisvihan nostatusta. On ihan sama miten hallitus toimii tai ketä siellä istuu niin se on jonkun mielestä väärin. On joko liika vähän rajoitteita tai liika paljon. Aina löytyy syylliset omaan pahaan oloon siitä ryhmästä mitä halveksii ja vihaa. Joko moititaan rokotuksen vaarallisuutta tai sen hitautta. Kukaan tavallinen tallaaja ei tiedä itsekään oikeaa keinoa torjua tuntematonta niin turha siitä syyttää hallitustakaan. Pitää vaan yrittää parhaansa poikkeusoloissa joita ei ennen meillä ollut. Katse kyllä on kääntynyt sinne Kiinaan, että miksi virus lähti sieltä, ja mikä on totuus siitä asiasta. Mutta mitä sekään auttaa tässä tilanteessa.
Samassa veneessä kaikki kuitenkin on. - Anonyymi
Miten suomalaisista on tullut tällaisia valittajia? Suomalaisesta sisusta on enää turha puhua, melkein mistä tahansa muualta sisua löytyy enemmän kuin täältä. Jotenkin tuntuu, että tämä on sukupolvikysymys. Aina kuitenkin meikäukkoa ilahduttaa ne nuoret, jotka jaksavat omalta osaltaan kantaa vastuuta maansa ja sen ihmisten puolesta. Sentään osa suomalaisista nuorista on kasvanut aikuisiksi asti, mutta liian paljon on niitä, jotka osaavat kyllä vaatia maaltaan kaikkea, mutta eivät halua antaa sille mitään.
- Anonyymi
Muista että kuolleita on ollut vuoden sisällä n. 2 ihmistä per kunta! Luvut on paljon vähemmän kuin kausi-influenssassa! :)
- Anonyymi
Ja uutta sulkua pukkaa. Tännekin vaikka tartunnat on jo kuukauden päivät vähentyny.Olin varma ettei se ulotu tänne. Nyt katon houkuttelevasti mun edessä olevia lääkepurkkeja. Mä en enää jaksa tätä.
Se ettei tuu rokotteitakaan enää tarpeeks niin suomalaisten rokottaminen menee jonnekin v.2022. Näin käy taas kun ollaan eu:ssa mukana. Siinä on tomimattomin tapaus jonka oon koskaan nähny. JOs ei oltais siinä mukana ja rkastettais sääntöjä oltais voitu ostaa eu:n ulkopuolelta niitä rokotteita ja olla ja hyvässä vauhdissa niin kun israelissa.
SPUTNIKKIA TÄNNE NYT!!
Oon muutenkin mielenterveysongelmista kärsinyt tässä usean vuoden ja nyt kun oli saanut ittensä kovan työn jälkeen parempaan kuntoon niin käy näin.
Työ mulla lähti alta jo viime vuoden maaliskuussa. Oon joutunut käymään hoidossa psyksiatrisessa päivystyksessö nyt 2 kertaa ja sieltä tullu laskut. Yhteensä yli 80 e. Että suomessako terveydenhoito ilmaista. Vitut.
Mulla ei oo enempää varaa. Enkä tiedä miten maksan nuokaan. Sossusta en saa apua yhtään. Tienaan kuulemma liikaa....työttömänä....
Toisaalta tää on hyvä keino päästä sairaista ihmisistä kun osa tappaa itsensä. Tai sitte niinku ne 16 kakarat niin tapetaan toisia.
Kiitosta ei ole kuulunut kertaakaan hallitukselta. TÄSTÄ PITÄISI SAADA JOTAIN KORVAUSTA EDES!!
Mutta mun ristiretki loppuu tähän. Joko sputnikia tulee tai sitten tapan itseni.
oon vaan niin väsyny...niin väsyny...- Anonyymi
Sulle vois vähän ulkopuolisena antaa kommentin että ota vähän etäisyyttä kaikkeen,elät liian hektisessä maailmassa,eihän sellaisessa kestä kukaan pitkään vaan täysromahdus ja masennus on taattu ja sen jälkeen itsemurha-ajatukset. Heti kun pystyt irrottautumaan siitä ajatuksesta että pärjätäkseen on pakko olla suuna päänä joka paikassa,alat huomaamaan että mielialasi ja samalla mielenterveys alkaa nousta kohisten ja osaat laittaa kaikki asiat omiin lokeroihinsa ,eli psyykeesi alkaa pitämään.
Itse olen aina tehnyt noin ja toimii aina.
Itselin elelen juuri ja juuri toimeentulon yli menevällä rajalla ja se riittää vallan mainiosti.
En pelkää koronaa ,(teen senkin eteen mitä yksilö pystyy ja se on riittänyt),valtion talousromahdusta tai sotaa tai mitään muutakaan. Elelen vain omaa elämääni ja thats it,suosittelen kaikille muille ,siis sullekin samaa. Omassa elämässäni näin olen kaikkien asioiden suhteen mahdollisimman onnellinen,mitä enempää kukaan voi pyytää.
- Anonyymi
No jos nuo riskiryhmät on saatu rokotettua (kaikki suomen yli 70-v ihmiset) ja rokotukset oikeasti toimivat, niin rajoitukset voidaan purkaa. Vaikka nuoremmat levittävät koronaa. He harvoin joutuvat tehohoitoon tai kuolevat. Silloin tehohoidon kapasiteetti ei tule niin kuormittuneeksi joka tapauksessa. Jos jokin uusi pandemia tulee myöhemmin osaamme jo paremmin varautua siihen. Kannattaa keskittyä hyviin asioihin elämässä ja miettiä asiota joihin voit vaikuttaa.
- Anonyymi
Mitä se on painajaista jossain lockdownissa. Kelaa ku sul ei ois internettiä. Ala pelaamaan vaikka, tuhansia hyviä pelejä koneella netissä, puhelimellekkin. Tsemppiä, et taida olla introvertti mutta ainakin itse nautin tästä.
- Anonyymi
Juu, ei kannata turhaan stressailla varsinkaan jos kuuluu ^^ riskiryhmään^^ oma läheinen jonka pitäis uutisoinnin perusteella kuolla monisairauksien, liikalihavuuden, vanhuuden ja astmanpuolesta, silti täysin ymmällään kun korona iski eikä ollut mitenkään paha oireinen.
- Anonyymi
Haluisin lohduttaa mut mulla on iha sama juttu tän hiton koronan kaa ja muutenki oon viel pessimistinen ni sorry
- Anonyymi
Tää aika on niin parasta, suoraa ku leffast!😍
- Anonyymi
Nyt kun katsoo ulos, niin ei varmaan puoleen vuoteen ole ollut näin komeaa ilmaa, eli eihän tuonne ulos voi olla lähtemättä.
Siis ei muuta kuin sanot lapsillesi että nyt joka iikka ulos, huushollista katkeaa sähköt 10min kuluttua!
Eihän tämän parempaa hiihtoilmaa voi olla!
Tai vaikka lasten kans pulkkamäkeen jos ei muuta.
Samalla itsekin piristyy kun saa raitista ulkoilmaa, sillä vähemmästäkin sitä masentuu jos jää sisälle makaamaan ja miettimään syntejä syviä...
Ja muutenkin on aivan turhaa miettiä tätä Koronaa kovin kauas tulevaisuuteen, kun se joka tapauksessa muuttuu aina niin nopeasti, elää nyt päivän kerrallaan ja nauttii lämpenevistä kevätpäivistä. - Anonyymi
Kyllä sitä kestettiin paljon pahemmissa oloissa sotien aikaan. Ihan oikeesti, jos silloin kestettiin, kestetään nyt. Asenne kysymys!
- Anonyymi
Joko elät täysil joka päivä tai sit pelossa sairastut vaikka et kuuluis riskiryhmii.
- Anonyymi
Hörpin kahvia ihan rauhassa ja naureskelen, kun jengi panikoi ja vaahtoaa ympärillä jostain vitun koronasta. En tunne vielä yhtään koronapositiivista, enkä tunne yhtään sellaista, joka tuntisi koronapositiivisen. Tunnen muutaman testissä käyneen, kaikilla tulos negatiivinen.
- Anonyymi
En minäkään. Eikä myöskään kukaan ystäväni, tuttavani, eikä tutuntutuntuttu. Johtunee siitä, että koko korona on huijausta.
- Anonyymi
Minä selviydyn. Aamulla käväisin paikallisessa bupissa. Tapasin siellä persujen ehdollaan kunnallisvaaleihin. Oli mukavaa jutella, oltiin asioista jokseenkin samaa mieltä. Kotimatkalla käväisin Alkosta pikkuisenkohan brandypullon ostamassa. Mediun kuitenkin. Sitä tässä juopottolen, nautiskelen.
Korona on paha, mutta ohimenevä tauti. Eikähän tämä ole tappanut enempää ihmisiä kuin normaali kausi-infulenssa.
Osta hyvä aloittaja pullo kirkasta viinaa. Heitä nämä mielenterveys lääkkeet pois ja ala elämään oikeaa elämää. Iloineen ja suruineen.- Anonyymi
Hauskaa että ihmiset tulevat neuvomaan koiran kasvatuksessa oletuksineen;) Missä vaiheessa sanoin että hankin koiran ilman harkintaa vain koronan vuoksi? Minulla on ollut kolme koiraa, 20 vuoden kokemus niistä joten kyllä, osaan sen homman varmasti. Enkä ole etätöissä joten koira tulisi oppimaan myös yksinolon. Olen jo muutaman vuoden uutta koiraa harkinnut ja tiedän mitä se on. Nyt vain ei ole pentuja, jonot ovat pitkät.
Moni myös kehoittaa positiivisuuteen, niin helppoa kuin se onkin. Sehän se ongelma on. En kykene siihen enää. Olen niin kyllästynyt. Monia hyviäkin neuvoja toki on tullut, mutta kai mieluummin olisin aina iloinen kuin veemäinen? Ei positiiviseen asenteeseen voi loppuun palanutta ihmistä pakottaa, se vain lisää syyllisyyttä ja häpeää. Monia em vinkkejä olen kokeillutkin ja uusia ehdotuksia aion kokeilla. Olen neulonut kymmeniä peittoja, ulkoillut ja touhunnut tietenkin paljon lasten kanssa. Kuten sanoin, jaksoin hienosti painaa koko viime vuoden, nyt alkaa tympiä. Kaikki tuntuu pakkopullalta. Mielestäni on luonnollista väsyä tähän enkä aio siitä painetta ottaa että ärsyttää. Minulla on siihen oikeus. Toivon todella että tämä joskus loppuu, mutta siihen on vaikea uskoa kun valoa tunnelin päässä ei ole, vain jatkuvasti muuttuvia "ehkä" toteamuksia paremmasta loppuvuodesta JOS kaikki sujuu hyvin. Ihanaa jos joku vielä jaksaa pysyä positiivisena. Minä en jaksa, enkä tietoisesti tätä väsymystä valinnut.
Tottakai olen kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja Suomen terveydenhuollosta, mutta tämä negatiivinen tunne ei mene pois vaikka yritän, siksi en jaksa kuin ennen jaksoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauskaa että ihmiset tulevat neuvomaan koiran kasvatuksessa oletuksineen;) Missä vaiheessa sanoin että hankin koiran ilman harkintaa vain koronan vuoksi? Minulla on ollut kolme koiraa, 20 vuoden kokemus niistä joten kyllä, osaan sen homman varmasti. Enkä ole etätöissä joten koira tulisi oppimaan myös yksinolon. Olen jo muutaman vuoden uutta koiraa harkinnut ja tiedän mitä se on. Nyt vain ei ole pentuja, jonot ovat pitkät.
Moni myös kehoittaa positiivisuuteen, niin helppoa kuin se onkin. Sehän se ongelma on. En kykene siihen enää. Olen niin kyllästynyt. Monia hyviäkin neuvoja toki on tullut, mutta kai mieluummin olisin aina iloinen kuin veemäinen? Ei positiiviseen asenteeseen voi loppuun palanutta ihmistä pakottaa, se vain lisää syyllisyyttä ja häpeää. Monia em vinkkejä olen kokeillutkin ja uusia ehdotuksia aion kokeilla. Olen neulonut kymmeniä peittoja, ulkoillut ja touhunnut tietenkin paljon lasten kanssa. Kuten sanoin, jaksoin hienosti painaa koko viime vuoden, nyt alkaa tympiä. Kaikki tuntuu pakkopullalta. Mielestäni on luonnollista väsyä tähän enkä aio siitä painetta ottaa että ärsyttää. Minulla on siihen oikeus. Toivon todella että tämä joskus loppuu, mutta siihen on vaikea uskoa kun valoa tunnelin päässä ei ole, vain jatkuvasti muuttuvia "ehkä" toteamuksia paremmasta loppuvuodesta JOS kaikki sujuu hyvin. Ihanaa jos joku vielä jaksaa pysyä positiivisena. Minä en jaksa, enkä tietoisesti tätä väsymystä valinnut.
Tottakai olen kiitollinen kaikesta mitä minulla on ja Suomen terveydenhuollosta, mutta tämä negatiivinen tunne ei mene pois vaikka yritän, siksi en jaksa kuin ennen jaksoin.Jos pieniä lapsia niin itse jättäisin sen koiran hankkimatta, helpottaa huomattavasti muutenkin raskasta yksinhuoltajan arkea, vaikka väittävätkin että koiratalouksissa eläneiden lasten vastustuskyky on parempi.
Ja kaalimato.com toimittaa tarpeeseesi tyydytyksen vaikka suoraan kotiovellesi ;)
Kertoisitko tarkemmin että mistä se negatiivinen tunne oikein kumpuaa?
Siitä että ei voi lähteä kavereiden kans bilettämään? Reissuun? vai mistä...?
Kuulostaa että olet kuitenkin jo sen ikäinen, että nuo edellä mainitut pitäisi olla jo taakse jäänyttä elämää, varsinkin kun olet päättänyt perheenkin perustaa...
- Anonyymi
Miksi kaikki vaan itkee ja märisee? Jokaisella on vaikeaa juuri nyt ja keinot on löydettävä jaksamiseen, tämä kevät on tätä ja luultavasti rajoittunutta loppuvuosi...Ihmisten vapaudet on viety, ei saa melkeen edes hengittää. Vaikeinta on yksin asuvilla ja sinkuilla..perheellisillä on toisensa ja kumppani, vanhemmilla lapsensa. Sinkut hoitavat taloutensa ja laskunsa yksin. Mitä jos tarpeensa on minullakin - ei vain sinulla? Ihmisen kosketukseen ja läheisyyteen, parisuhteessa olevat saavat lääppiä toisiaan niin paljon kuin haluavat vaan.
Tässä tilanteessa jokaisen yksittäisen ihmisen on hyvä muistaa välit, desinfiointi ja tarpeeton norkoilu ihmisten keskellä..maski kasvoille jos pystyy. Ei tässä oikein voi tehdä muuta tässä tilanteessa, vai voiko? Kyllä sen huomaa yhä, että ihmiset ovat unohtaneet turvaväliä ja ruokakaupassa uivat lähelle liiveihin maskit naamallaan, mitä jos kunnioitettaisiin toisia ja kierrettäisi kaukaa ne vieraat ihmiset..jotkut haluavat pitää sen etäisyyden ja näin minimoida tartuntojen leviämistä.
Maskeista vielä sen verran tämän koronapsykoosin keskellä: ne eivät (perusmaskit) suojaa kantajaa, mutta ne estävät ettei potentiaalinen kantaja tartuta muita. Ihmiset näyttävät unohtavan tämän..samalla maskillinen saattaa käpälöillään tartuttaa jonkun siirtämällä kätensä pinnalta toiselle, jos niitä ei muista desinfioida. Mm. pienet lapset ovat tässä erityisen holtittomia ja eivät pysty kontrolloimaan itseään kuten aikuiset. Siksi koulujen/päivähoidon kiinni laittaminen on vaan hyvä, vaikka pidemmälle kevääseen.
Kannustaisin elämään silti normaalisti: ei korona telkkarin lävitse tule ja hallitus nyt tekee taas sulkupäätöksen, että on näyttää jotain olevan tehty. Kannattaa silti ajatella omilla aivoilla, eikä vaan Sanna Marinin aivoilla/mitä media suoltaa 24/7. Terve harkinta ja jos noudattaa suosituksia niin tuskin yksilö on tehnyt mitään väärää. - Anonyymi
Hallituksen pelottelu onkin mielenkiintoista, ihmiset oikeuksineen viedään super ahtaalle. Silti tiedän ihmisiä, jotka lähtevät nyt juuri Nepaliin pyörällä kiipeämään Everestille..ihmisiä jotka eivät anna koronan pelottaa vaan toteuttavat intohimojaan. Säälittävää että yksi nukkehallitus saa ihmiset olemaan k*si sukassa ja pelkäämään, että korona tulee tv:n lävitse. Masentavia uutisia toinen toisensa perään - mutta jokainen voi valita miten tämä vaikuttaa juuri sinuun ja sinun omaan fiilikseesi. Naurettavaa, ettei ihmiset saa enää edes käydä syömässä ruokaravintoloissa kohta kolmeen viikkoon - for nothing. Koulujen sulku hyvä juttu, lapset muutenkin holtittomampia hygienian kanssa ja sormeilevat joka paikkaa. Lapsille maskipakko ja etäopetus, päiväkodit kiinni vaikka koko kevääksi...kuten koulut. Kersat kasvavat vähemmälläkin ja pärjäävät.
Kun lukee täältä ihmisten haluja omiin itsekkäisiin harrastuksiin: mm. moottoripyöräily, niin on se aika itsekästä. Ketä kiinnostaa jos pärräät ympäriinsä..ei ketään. Hanki jotain kehittävämpää harrastusta: kirjat, elokuvat..pelit yms. ongelmanratkaisu. No - moottoripalikoilla on palikat harrastukset. - Anonyymi
Olen koronan takia etätöissä. Pääsääntöisesti käy kerran viikossa työmaalla. Työmatka 100 km/pv eli viikossa säästyy 400 km ajot. Eli selvää säästöä.
Kävelemään, juoksemaan ja hiihtämään voi mennä ilman pelkkoa koronasta ja saa siinä samalla puhdasta raitista ilmaa ja kunto nousee.
Kaupassa tulee käytyä vain pikaisesti. Siinäkin säästyy rahaa kun ei tule tehtyä mitään heräteoskoksia.
Ikävää on se, etti 88v äitini ole vieläkään saanut rokotetta.
Tällä rokotusvauhdilla rajoitukset tulee kestämään vielä vuosikausia. Toki on ymmärrettävää että lääkeyhtiöt ovat pörssiyhtiöitä, ja ne tietty myyvät lääkkeensä ensin sinne mistä parhaan hinnan saa. - Anonyymi
Maaseudulla asuminen, metsässä liikkuminen ja ympäröivä luonto yleensä antavat voimaa jaksaa. Kannattaa myös hankkia harrastuksia joita voi toteuttaa yksin.
Radioamatööriharrastus esimerkiksi aivan loistava tapa pitää yhteyttä ihmisiin vaikka maailmanlaajuisesti ja samalla voi kehittää kielitaitoaan!- Anonyymi
Saako nykyisillä radiovehkeillä jo internetinkin toimimaan vaikkapa hitaammilla nopeuksilla?
- Anonyymi
Introverttina saan voimaa kun saan työskennellä eristyksissä etänä :)
- Anonyymi
Oli hauskaa, kun tossa toppuuteltiin "odotetaan, kun rokotteet saapuvat Suomeen." Ja tahti on OLEMATON, tehoton. Olisko mitään, että hommattaisi nyt nämä kiireenvilkkaa Suomeen?
Sitten otetaan taas sulkutila käyttöön, kun ei ole muutakaan..eka moka oli pitää rajoja auki ulkomailta viime kesän jälkeen. Testaus ja eristäminen muista on se tehokkain keino rajoilla. Ja jokainen, joka maahan tulee niin testattavaksi.
Käsien desinfionti on vähentänyt kausilentsuja yms. Joten eikö tämä kerro että vuosittaiset influenssat olisi torjuttavissa hyvällä hygienialla ainakin osittain. Ihmiset sormeilevat joka paikkaa, julkisissa wceissa, busseissa, kaupungilla jne. Niin ei tarvitse olla niin likainen, vaan ihan siis pestä kädet (ei ole rakettitiedettä).
Sairasta on taas ihmisten vapauksien kuritus ja hallituksen uhkailu jne. lehtiotsikot. Mitä jos hallitusta ei olisi? Sitten kansa eläisi juuri niin vapaasti kuin haluaa, eikä siellä Arkadianmäellä ilakoitaisi entiseen malliin, ilman kansaa ei olisi hallitusta. Tässpäin ensimmäinen oikeuttaa jälkimmäisen! Marinin pitää syödä kansan kädestä, ei toisinpäin.
Ravintolat tulevat kuihtumaan ja talouteemme tämä vaikuttaa väistämättä. Turhia nämä höpön löpöt, että "ei vaikuta Suomen talouteen korona mainittavasti." Järkikin sanoo että vaikuttaa, velka kasvaa ja toimialat vaarassa. Suomesta uhkaa kuoriutua kehitysmaa, ellei ole jotain selkeää suuntaa pandemian jälkeiseen yhteiskuntaan.
Korona (ylipäätään koronavirukset) tulevat aina olemaan...tämä virus muunnoksineen kiertää aikansa, jonka jälkeen se hiipuu ja esiintyy harvakseltaan. Eli periaatteessa eritykset ja rajoitukset pidentävät viruksen kiertoa..liekö hyvä vai huono asia? Korona-virukset eivät silti ole uusi löytö..joten miksi maailmanlaajuinen psykoosi? Tavalliseen influenssaankin kuolee enemmän ihmisiä kuin koronaan, miksei tästä tule uutisia ja pelottelua ja seuraa rajoituksia?
Jokaisen kannattaa lukea mediaa hiukan kriittisesti ja tehdä faktatarkastuksia. Media ruokkii myllyä negatiivisilla ja pelottelevilla klikeillä. Jos uutiset olisi mukavia ja "valoa tunnelin päässä", niin tuloksia rajoitustoimilla ei saataisi. Tällä en tarkoita, ettei ko. virusta olisi ja suosituksia kannattaisi noudattaa, vaan paisuttelu ja negaatio ovat kyllä voimissaan, jotka laukaisevat ryhmäpaniikin ja lampaat eivät enää osaa ajatella itse (huomaa Silence of the lambs ja Hannibal Lecterin maski)..terve järki ja rauha oman mielen sisällä on parasta, mitä jokainen voi nyt tehdä.- Anonyymi
Tuossa oli nyt sitä järkipuhetta. Tuskinpa tilannetta voisi selkeämmin kuvata. Kiitos siitä! Toki täällä on ollut muitakin erinomaisia viestejä.
Tuntuu että monessa asiassa meiltä on viety oikeus kävellä kultaista keskitietä. Tai, eihän sitä oikeutta tokikaan ole viety( ainakaan toistaiseksi) mutta selvästi meille pyritään mediojen kautta luomaan käyttäytymismalli, jossa joko uskot tai ainakin osoitat uskovasi kaiken medianarratiivin konkreettisena todellisuutena tai kuulut ryhmään qanon, idiootti, Putin- trolli, perussuomalainen tai itsekäs kusipää.
Mieliimme iskostetaan ns pyhälehmä -käsitteitä, joista on soveliasta keskustella vain tietyllä tavalla, muuten et kuulu "oikeaan" ryhmään. Tämän ajan ilmapiiri on hyvin paljon samankaltainen kuin kuvaukset Saksasta 1930- luvulla. Ihmiset kyttäävät toisiaan lisäten vastakkainasettelua ja sekavuutta, joka ennemmin tai myöhemmim päättyy kaaokseen.
Me voimme olla kriittisiä median lietsomaa dystopiaa kohtaan ja silti toimia vastuullisesti.
Suosittelen samaa kuin ylläoleva. Olkaa kriittisiä, järkeviä, kulkekaa kultaista keskitietä ja ennen kaikkea: Ajatelkaa itse! - Anonyymi
Sanoma pyytää nöyrästi anteeksi pelon lietsontaansa.
- Anonyymi
Mä oon Kreabilla trollaamas. Saan puoluehynää ja säätiöhyybaa palkaksi. On tulos siivuja eri kakuista sumplimisen kautta. Meidän kierrätettävien poliitikkojen etu. Hyvää velii piiri pyörii.
- Anonyymi
Jännä vaan, kun me ei nähdä tätä näkymätöntä Godzillaa..ever wonder why ei näytetä todisteita HUS:ilta kuolleista tai muista sairaanhoitopiireistä..lukujahan voi manipuoloida mielivaltaisesti ja lätkäistä lehden sivuille sitten..kuten median suoltamaa tietoa. Ei ne sairaanhoitopiirit niin rasittuneita ole. Enonikin pääsi sairaalahoitoon heti, vaikka ei koronaa..ihan muut syyt. Tiedän ihmisen joka on lääkäri (ei pelkää koronaa) ja lähti Nepaliin juuri pyörällä pandemiasta huolimatta..kiipeää Everestille. Eli on niitä uhrilampaita ja sitten niitä, jotka tekevät omat päätelmät millaista tietoa meille suolletaan.
- Anonyymi
Ei sinä näekään, mutta me kaikki Suomen sairaanhoitajat ja lääkärit näemme.
- Anonyymi
Kannattaa vetää testoo ja anabooleja, voimat kasvaa.
Mua ei ahdista Korona vaan kanssaihmiset jotka ei ole valmiita luopumaan mistään.
"Kun on matkatkin varattu eikä oo kielletty niin pakko lähtee reissuun, lapsetki pettyis jos ei lähettäis" -ihmiset alkaa jo vituttamaan.
hallitus suosittelee, että vältetään turhaa matkustamista, jumalauta jos valta päättää asiasta annetaan kansalaisille, niin eihän ne mitään tottele.
Keskelle suomea pitäisi rakentaa tulivuori ja sanoa kansalle, että se purkautuu ja laava leviää koko suomeen jos vielä koronan jyllätessä matkustelette tai juhlitte!! Pakkokeinot käyttöön ja heti!!!- Anonyymi
Samaa mieltä. Ei nuo suositukset mitään auta. Pakotteet kehiin ja äkkiä. Ja kunnon sanktiot perkkele jos ei mene jakeluun.
- Anonyymi
Kun tuo hallitus osaisi tehdä jämäkkiä päätöksiä niin tästäkin päästäisiin..
- Anonyymi
Mä olen tyytyväinen siihen mitä on ja tavoittelen sellaista joka on koronastakin huolimatta mahdollista. Eli eipä elämä ole kovin muuttunut koronan vuoksi.
Mutta emme onneksi kaikki ole samanlaisia.
Tsempit sinulle! - Anonyymi
Onhan tämä ollut aikamoista vääntämistä koronan kanssa monella niin työpaikalla kuin vapaa-ajalla. Itsellä on siitä hyvä tilanne ettei ole tai ole ollut työnantajaa niinsanotusti vahtaamassa tai laittamassa tulosvastuuseen. Maskin kanssa jatkuva räpeltäminen ottaa kyllä kaaliin, mutta pakko vaan jaksaa. Ehkä myös introvertti luonne helpottaa, ainoastaan huoli omista vanhemmista ja muista läheisistä on suuri. Joudun myös aika-ajoin tai lähestulkoon jatkuvasti tappelemaan oman kehon pahenevien ja tasapainossa olevien sairauksien kanssa jo nuorella iällä niin korona vaan tuntuu olevan yksi naula lisää arkussa. Mutta voimia kaikille, ehkä tämä tilanne joskus vielä edes jotenkin normalisoituu ja arki palaa uomiinsa.
- Anonyymi
Ihana olla kotona eikä tarvii nähdä ihmisiä. Laatuaikaa.
- Anonyymi
Minä tapaan koronan aikana vain yhtä ystävää ja en voi käyttää maskia keuhko-ongelmien takia. Käytiin viime viikolla hiihtämässä ja toisella hiihtolenkillä paistettiin makkarat nuotiolla. Sitten käytiin tekemässä naapureiden kiusaksi pikku tuhma lumiukko yöllä. Yhtenä päivänä pidettiin keskellä päivää 4 maan yhteiset korona bailut, siirtin kuvan zoomista tv:hen ja joka porukalla oli bileasut päällä ja omat eväät ja tanssittiin yhdessä. Kävin matkatoimisto Aventuran matkailtojen tallenteessa, kun uutta ei ollut viime viikolla. Kävelin Google mapsilla Miamissa. Osallistuin yliopiston väitöstilaisuuteen ja kansalaisopiston opintoryhmän kokoontumiseen tietokoneella. Neuloin, tein nahasta avaimen periä sekä pyyhin pölyt ja muuttuisin lattian yhden kaverin kanssa "yhdessä" eli hands freed korvassa 150 km väliä siivouspaikoilla. Nyt on tarkoitus siivota vaatehuoneista ylimääräinen samalla taktiikalla vaihtaen välillä videopuhelun, että toinen voi kommentoida tarvitsenko enää koskaan jotain vaatetta tai tavaraa.
- Anonyymi
hei kirjoitit ettet jaksa koronaa.minulla on neuvo itse luotan JUMALAA hän pystyy ja tahtoo ihmistä auttaa.minulta on esirukouksessa lähtenyt munasarja syöpä olen parantunut.ihmispelosta mikreenistä RAAMATTU sanoo ÄLÄ PELKÄÄ MINÄ OLEN SINUT LUNTANUT OLEN SINUT NIMELTÄ KUTSUNUT SINÄ OLET MINUN. tämä maailma pauhaa mutta on ihmisellä apu turvata luojaan en itse pelkää mitää koronaa meidän elinpäivät ovat JUMALAN kädessä ja tällä ajassa valitaa se puoli missä vietetää iänkaikkisuus.kun ihmisellä on mahdollisuus turvata Raamatun Jumalaan ei suurempaa turvaa mitään voi saada.rukoile saat avun.
- Anonyymi
Ihan kuin itseni kirjoittama aloitus paitsi että lapseni ovat jo aikuisia enkä ole työelämässä. Ei meinaa enää yhtään jaksaa. Minussa on introverttia sekä ekstroverttiä ja en enää jaksa tätä. Yhtään enää.
- Anonyymi
Minä saan uskosta voimaa 🙏https://youtu.be/ZsBhvSMQUk4
- Anonyymi
Jeesus murhattiin hyvien ihmisten toimesta
Tää on tätä mennään viikko toisensa jälkeen systeemiä.. tammi. helmi. maalis jne
- Anonyymi
Ei kannata odotella että tämä loppuu. Tavalliseen influenssaan kuolee paljon enemmän kuin koronaan, mutta sitä pidetään vain normaalina heikompien talvisiivouksena.
Nyt hallituksessa ja virkamiehistössä on päästy vallan makuun, ja valta se on niin makiaa että. Siitä tulee riippuvaiseksi aivan kuin tupakasta, kun poltat yhden, kohta on poltettava seuraava jne.
Lisäksi kun liian nuorena pääsee audin takapenkille, alkaa loiskua tärykalvojen välissä ja pinta sen kuin nousee. Koronahan ei täältä poistu koskaan, joten sitä voi käyttää jatkossakin omien mielihalujen toteuttamiseksi.
Jos ahistaa, niin Ruotsiin muutto voisi auttaa. Se on ainoa maa maailmassa jossa asioita on hoidettu edes jotenkuten järkevästi. Kuulemma poliitkot panikoivat myös siellä tätä nykyä, joten ei kannata vielä pakata.
Liu-umme kohti yhteiskuntaa joka laitetaan kiinni vähäisistäkin syistä ja pamppua perään, jos ei tottele. Saattepa nähdä.- Anonyymi
Tuollaista tekstiä tulee, kun ottaa pari alkoa liikaa.
- Anonyymi
Ihan hyvin jaksaa, kun ei ole tietävinään koko koronahysteriasta ja yrittää elää, kuten ennenkin. En käytä maskia, käsidesiä satunnaisesti ja ostokseni maksan edelleen käteisellä, työpaikalla työpaikkaruokala pyörii normaaliin tahtiin.
- Anonyymi
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan?Minua kiinnostaa enemmän välttää kauppojen, pankin ja luottokunnan seurantaa kuin pelottaa flunssa. Eikä minua varsinaisesti kiinnosta sinunkaan flunssasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan?PS. Tiedän ettet ole koskaan hönkinyt kenenkään naamalle. Lopeta voimafantasioiden postailu internetiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan?Vuosi sitten ei käytetty maskeja ja silti tartunnat vähentyivät yksinkertaisilla turvaväleillä, ei kiinnosta lähteä mukaan tähän maskipelleilyyn. Jos todella olet koronan kantaja niin hönkäise pois, saisinpahan olla poissa töistä kotona rauhassa täydellä palkalla, sitten sairastellaan korona pois, kuten aikoinaan sairasteltiin tuhkarokot ja sikotaudit ja saadaan immuniteetti.
Ja kuten täällä on jo mainittu, käteisen käyttö on olennainen osa vähentää valtiovallan ja pankkien kyttäämistä, se miten käytän rahaa missä ja milloin ei kuulu kenellekään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan?Tuo on täysin typerä vertaus ja kaiken lisäksi mahdollisesti jopa rikos. Sen sijaan maskittomana kulkeminen ei ole millään tavoin rikos, jos ei tahallisesti altista jotakuta. Se ettei pidä maskia, ei ole suoraan tahallista altistamista. Mietipä uudelleen, miksi tuossa sinun tahallisessa vertauksessa ei ole täyttä logiikkaa.
Olen jonkin verran seurannut maskien ympärillä vellonnutta sekoilua ja olen todennut, että tällä hetkellä joku joko nauraa maskittomaan partaansa tai sitten ihmiset ovat seonneet. Maskivaatimuksissa ei ollut alun alkaenkaan järjen logiikkaa eikä sitä ole niissä vieläkään. Suuri osa perustelee maskejaan täysin kestämättömin argumentein vaikka kuvittelee olevansa parempi maskeineen. Jokainen joka kokee maskin omakseen käyttäköön sitä hyvällä omalla tunnolla, mutta etsiköön paremmat argumentit, jos aikovat vaatia samaa muilta. Niillä argumentilla joita yleensä kuulee, on täysin perustelematonta vaatia maskipakkoa muiden suojelemiseksi (vaikkakin maskista saattaa joissain tapauksissa olla rajallinen hyöty levittämästä tautia ympäristöön). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan?Luuvitonen heilahtaa välittömästi ja sekunti sen jälkeen otat lukua kaupan lattialla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et käytä maskia?! Äärimmäistä itsekkyyttä! Et piittaa kanssaihmisistäsi tippaakaan!
Kirurginen maski ei suojaa käyttäjäänsä vaan kanssaihmisiä.
Jos esimerkiksi marketissa en pysty väistämään kaltaistasi maskitonta niin nykäisen oman maskini alas ja hönkäisen reippaasti päin kasvojasi.
Koska sinä et välitä niin miksi minäkään välittäisin sinusta? Saattaisin hyvinkin olla oireeton viruksen kantaja.
Noissa tilanteissa ei maskin käyttö ahdista minua tippaakaan.
Korttielämää olemme vaimoni kanssa eläneet 1979 lähtien ja vuosikaudet melko täydellisesti.
Viime vuotenakaan en nostanut kertaakaan käteistä rahaa. Miksi olisin vaikka mitään koronaa ei olisikaan?Ymmärsit siis lukemaasi? Kyllä. Minua ei kiinnosta sinun hyvinvointisi pätkääkään. Haluatko keuhkota vähän lisää?
- Anonyymi
Aika lopettaa ylireagointi ja muiden ihmisten mielipiteiden liiallinen ajattelu. Korona ei vakavuudessaan eroa normi kausi-influessasta ja tämä on aina tappanut vanhuksia.
- Anonyymi
Muuten vain koronapotilaille määrätään usein veritukoksia estävä lääkitys. Kausi-influenssapotilaille ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuten vain koronapotilaille määrätään usein veritukoksia estävä lääkitys. Kausi-influenssapotilaille ei.
Voi ei!
Siis melkein kiinnostaa mut ei ihan.
- Anonyymi
Ei tässä koronaepidemia-taistelussa ole pyrkimyksenä päästä takaisin normaaliin arkeen vaan säilyä hengissä.
Arki tulee sitten kun tulee. Jos tehokasta rokotusta ei saada uusien virusmuutosten vuoksi, niin eloonjäämiskamppailu jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
Rokottamisen pitkittyminen altiista sille, että virus ehtii muuntautua ennen epidemian kuriin saamista ja sitten ollaan taas lähtöruudussa, mutta monta vainajaa rikkaampana.
Jos tilanne kovasti huononee STM:n valtaleikin seurauksena, STM voi menettää koko lopunkin valtansa.
Mitättömän arvovaltansa se on jo menetyänyt muiden paitsi demariuskovaisten silmissä.- Anonyymi
Lupaatko, että mä kuolen tähän?
No, meth oomma tehnheet neitistä hakkelusta ja syöthämmä sitä kaakanoille, notta meithin on haaska niitä kathella ja kuunnellakhin. Meth oomma laithanneet myös onkhia ojhaan ja oothamma hyvää lohentuloa kuan lumet sulhaa. Tämänh lisäksi meth olemme opiskhellet laphia.
*muiskis* - ei pahalla!
Onhan tämä pitkäksi venunut koronakaranteeni aika vaikeaa kaikille ja aina vaan käy vaikeammaksi keksiä turhannauramistakin! Itse kohdistan intohimoisen kiintymykseni Vuorien Sankareihin, kanava JIM- heiltä kun ei konstit lopu ja koko elämä on kuin pitkä karanteeni. Vaan kyllä se majavan nylkeminen vähän vistoo:)- Anonyymi
Rajoitukset ei ole ongelma vaan ihmiset jotka eivät kykene kasvamaan aikuiseksi, ja paljon on iältään aikuisia jotka eivät kasva koskaan henkisesti aikuiseksi.
Elämä on täynnä vastoinkäymisiä ja niitä tulee tämän tästä. Nyt on korona. Niiden kanssa pitää oppia elämään ja niitä pitää oppia hallitsemaan. Iskuja satelee, joku kusettaa, sairauksia tulee, auto tai kodinkone hajoaa, naapuri aukoo päätään, töissä on narsisti, kaveri veetuilee joku vetää lättyyn ja vie rahat jne.
Näiden kanssa pitää oppia elämään koska muutakaan ei voi. Ei tule äiti tai isä auttamaan eikä rukoileminen tehoa vaikka kuinka uskoisi. Asiat vaan on näin.
Pitää vain kasvaa ottamaan iskuja vastaan ja odotella parempaa huomista. Oma pää pitää muokata tuohon, keksiä keinot miten vääntää eteenpäin eli miten muuttaa itseään sitkeämmäksi hallitsemaan elämää. En sano että on helppoa muttet muutakaan voi.
Nyt on korona ja niillä mennään, jokainen tietää miten pitäisi toimia joten suotavaa olisi. Mitä vähemmän ihmiset ohjeita noudattavat, sen kovemmaksi peli menee, niin koronan kuin hallituksenkin puolelta.- Anonyymi
Melkein pelottaa mut ei kuitenkaan.
- Anonyymi
Hautasin vähän aikaa toisen vanhempani ja toisella on syöpä. En halua menettää enää yhtään rakasta ihmistä. Sillä minä jaksan. Tällä ajatuksella ei maski ahdista eikä yksin olo eikä mikään. Teen mitä tahansa sen vuoksi, että minä ja rakkaat ihmiset selviämme tästä.
- Anonyymi
Älä valita - se tekee sinut onnettomaksi. Älä kysy, että miksi - hyväksy asia. Keksi joka ilta 5 asiaa, mistä olet kiitollinen. Ymmärrä, että sinulla on kuitenkin kaikki, mitä tarvitset. Kaikki muu on haluamista.
Vaikka kuinka olisi kurjaa, on aina jotain josta voit olla kiitollinen ja iloinen. Keskity nyt, kun tilaisuus on, itsesi kehittämiseen. Pääse vaikka elämäsi kuntoon.
Unohda korona - sekin on unohtanut sinut. Se ei edes tiedä, että olet olemassa. Miksi annat sen vaivat itseäsi noin paljon.
Kaikki, mitä ruokit, kasvaa.
Lopeta uutisten toljottaminen.
Et ole ainut, johon tämä on vaikuttanut. Nyt katsotaan miehestä mittaa - kuka kestää ja miten paljon.
Maalissa et ole vielä - ei ole kukaan. Tämä ei ole pikajuoksu vaan maratoni.
Koettelemukset kasvattavat kärsivällisyyttä. Kärsivällisyys uskoa. Sitä kautta tulee se toivo.
Muista: Jos haluat olla onnellinen, niin siihen on yksinkertainen neuvo:
hyväksy se, mitä et voi muuttaa
ja
muuta se, minkä voit
Tee jotain erilaista. Kuuntele nuoruutesi musiikkia. Muistele elämäsi hyviä hetkiä - nyt on aika ylistää ja nähdä kaikki se hyvä, mikä osaksesi on koitunut.- Anonyymi
Olen onnellinen jokaisesta kuolemasta
Hesari
- Anonyymi
On se kieltämättä kovaa. Itse pystyn harrastamaan rakkainta harrastustani yksityisvalmentajan kanssa. Mutta se maksaa... aika paljon. Muuten ei kestäisi tätä. Maskikin on kamalaa pitää, pari kertaa olen meinannut pökrätä sen kanssa, onneksi tarvitsee vain kaupassa käydessä pitää sitä
Kyllä niitä koiranpentujakin saa, ihan Suomessa syntyneitä ja rekisteröityjä. Kävin itse valitsemassa juuri, on aikaa ja resursseja pitää. On eri asia onko kaikilla järkevää ottaa, onko aikaa tarpeeksi ja rahaa pitää olla myös varuilta, jos se sairastuu tai sattuu onnettomuus- Anonyymi
Muistakaa nyt kun otatte uusia lemmikkejä että korona voi levitä herkästi myös niitä pitkin. Eläimet ei ymmärrä pätkääkään mistään viruksista mitään ja ovat kuonoineen ja naamoineen aina joka paikassa.
- Anonyymi
Korona ei vaikuta elämään millään lailla jos vaan lakkaa lukemasta iltapäivälehtiä.
Influenssoja on joka vuosi. Sulje mediasirkus ja kaikki on ennallaan.- Anonyymi
Sinähän saatana luet lehtiämme perkele
Sanoma
- Anonyymi
Minulla on isoäitini sotaajasta kertova kirja tukena (luojan kiitos pyysin vanhusta kirjoittamaan sen kun olin lapsi mutta en osannu arvati silloin mikä merkitys kirjalla tulee olemaan .. Että myös omana akana tulee kriisi joka koskee koko maailmaa just niinku sota ja maailmansodat oli... )
ja oon muutenki lukenu historiaa kun olen opetellut selviytymään vaikeamista jutuista elämässä mitä koronakriisi oikesti on.
Asiaa pitää osata suhteuttaa...
Toki tunteet voi viedä...
Mukavuuksiin tottuneelle pullamossoihmiselle tää aila voiki olla melkonen haaste tai ihmiselle jolla on ollu liian helppo ja kiva elämä aijemmin ja joutuukin nyt pakolla tekemisiin ei niin kivojen juttujen ja tuntemusten kanssa ...
Elämän ns pimeän osan kanssa.
Mut voin lohduttaa että...
Niiku ensirakkauden loppuminen niin myös kaikki muut ei kivat kokemukset kohaisee ekalla kerralla ja nuorella iällä eniten...
Ko tulee ikää niin tietää jo et pystyy kulkee eteenpäin.... Eikä tunteet vie...
Kriiseissä tarvitaan järkeä ja käytännon taitoja !
Koronakriisi on verratavissa tämmoseen uuteen nuoren ihmisen kolhuun tunneelämässä...
Siitä selviytymisestä ei vielä tiedetä ja tyhjänpäälle joutuminen ihmiskuntana ei koskaa oo kovin kiva kokemus.
Mutta ihmiset ovat selviytyneet...
Toisaalta olemme kasvaneet zombie kauhun keskellä ehkä jopa loimme kriisimme itse ettei elämä käy liian helpoksi ja kivaksi ..
(Ko meidän ikäpolvi ei halua sotaa ellei siihenki jouduta tämän kriisin jälkee...
Just niiku espanian tauti... 30 luvun lama ja Sit maaimansodat jatkumona....
Toivottavasti olemme oppineet jotain ettei sama toistu....)
Biologinen ase... ehkäpä joo...
Tai maailman pelastus ko huonokuntoset kuolee pois ilman sotaa ....
Ihmisä on muutenki liikaa maapalloa ajatellen ...
Tässä ajassa
Kysymys on lopulta selviytymis ja sopeutumistaidoista..
Josta suurin osa tapahtuu korvien välissä... Pitää osata ajatella ja tehdä toisin. Olla luova käytännonläheisti, olla järkeva ja löytää selviämisen halu eli se kuuluisa talvisodan henki itsestä...
Ihmiset on lajina todella kestäviä sitkeitä ja hyviä ratkasuja keksiviä jos niin haluavat.
Olen myös rajattonut koronauutiset ja politiikan lukemisen minimiin...
Vaikka niitä juuriki pitäis seurata et sais tietää että niin mikä loukku tähän koronaan piiloteaan kaikessa hiljaisuudessa...
Etsin tietoisesti mielumin sisältoä joka saa mielen hetkeksi muualle.... Se on yksi tärkeinmistä... Tee jotain mitä voit vielä tehä ja joka tuo iloa...
Jos miettii rajotuksia ja vaikeuksia koko ajan niihin hukkuu...
Eli tunnelman keventämisrn taito on nyt tärkeä myös...
Olen lukenut ajatuksiani keventääkseni tolkienin kirjoja ... Lapsille suunattua mutta silti sodan kritisointia ja selviytymistä opettavaa...
Toinen tyyppi on Stephen King, kolmas Jack London...
Kummasti oppii selviytyy....
Tai saati sit Auswitsistä kertovat kirjat....
Tosin tämä mitä itse luen ei ole sitä kevyttä hömppää mihin viittasin alussa sillä kivalla lukemisella ja tekemisellä...
Mutta minulle tärkeää....
Nyt jos koskaan on hyvä etsiä henkisiä pakoreittejä ihan luvalla...
Mieti mikä auttaa juuri sinua selviytymään sitte ota ja tee se....
Jos pyörittelee vaan ajatuksia päässä se voi lisätä tunteiden tuomaa tuskaa tehokkaasti...
Pitää tehdä jotain mitä voi tehdä...
Rajoitukset on rajoituksia ...
Silti on asioita mitä voi tehdä tai jättää tekemättä....
Omaan hyvään oloon sen paranteluun on yleensä ainaki jotain kokeiltavissa ja tehtävissä...
Alota siitä...
Minulla koronaaika ja koko elämä on mennyt toisin ko valtaosalla väestä... Ensinnäkin rakastuin viimevuonna joka tuo edelleen voimaa ja valoa elämääni vaikka onni ei saanut jatkua ko hetken...
Mutta olen tottunut siihen ettei mikään oikeasti hyvä ja ihana asia ko käy elämässäni kuin valonpilkahduksena ja se viedään minulta pian pois.... Niin on ollu aina....
Ja tiedän kuolevani sairauteeni muutenki kovan elämän jälkeen mutta silti jaksan vieläki hymyilä elämälle, ainaki hetkittäin ...
Yritä siis sinäki ryhdistäytyä ja suhteuttaa kriisi oikein...
Kyse on kriisiin liityvistä tunteista jos tämä koronakriisi on pahinta mitä olet oikeasti kokenut niin tottakai tunteet syöttää semmosta paskaa joka vie voimat, meidän mieli toimii niin...
Paheminkin voisi olla..
Mutta veikkasimpa valtaosalla on muita suruja ja ongelmia joista on ajemmin selviydytty.
(voi tosin olla että koronakriisi tuo nekin työstettäviksi uudella tavalla eikä korona itsessään olekaa se ydinongelma jolle pitää siinä omassa elämmässä ottaa ja tehä jotaki)
Kysy itseltäsi miten selviydyit siitä ja tästä asiasta kun oli vaikeaa aijemmin...
Tai tutki miten joku muu selviytyi ja ota mallia...
Etsi sisäistä voimaa... Sitä on meissä kaikissa
sillä haluamme elää ja jatkaa matkaa....
Etsitään voima sisältä ja se talvisodan henki.
VOIMA OLKOON KANSAMME! - Anonyymi
Ainoa haitta näistä poikkeustiloista itselle on ollut fyysisen aktiivisuuden vähentyminen ja sen takia kilojen kertyminen tasaisesti jo vuoden ajan. No, ehkä ensi vuonna sitten taas salille. Ulkourheilu ei inspiroi. Varaa oman kuntosalin perustamiseen ei ole. Kehonpainotreeni kotona ei kuluta tarpeeksi. Hyvä kotiruoka on terveellistä mutta sitä vaan syö kulutukseen nähden poikkeuksellisesti liikaa.
- Anonyymi
Mulle on ihan sama, vaikka jokaikinen Suomen yli 80 v- kuolisi. Koronatoimet ovat aiheuttaneet liian paljon pahaa, ja se vaan lisääntyy. Nämä ketä nyt "suojellaan" ovat rakentaneet Suomea, ja nyt se tuhotaan. Ja miksi? Jotta heille saadaan väkisin vähän elinaikaa lisää... ja nuoret kärsii.. Tuskin on näiden vanhusten oma toive edes...
- Anonyymi
Kaiken ikäiset on samanarvoisia.. Häpeä!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken ikäiset on samanarvoisia.. Häpeä!!!!!
Eipäs ole. 80-vuotias on saanut jo elää 80 vuotta. Aivan naurettavaa väittää, että 80-vuotiaan elämä olisi saman arvoinen kuin 8-vuotiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipäs ole. 80-vuotias on saanut jo elää 80 vuotta. Aivan naurettavaa väittää, että 80-vuotiaan elämä olisi saman arvoinen kuin 8-vuotiaan.
Voikun voisin taikoa, niin taikoisin sinut 80 vuotiaaksi.
- Anonyymi
...kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voikun voisin taikoa, niin taikoisin sinut 80 vuotiaaksi.
Olisin oikein mielelläni 80-vuotias, sillä se tarkoittaisi että olisin saanut elää Suomen kulta-ajan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipäs ole. 80-vuotias on saanut jo elää 80 vuotta. Aivan naurettavaa väittää, että 80-vuotiaan elämä olisi saman arvoinen kuin 8-vuotiaan.
"Aivan naurettavaa väittää, että 80-vuotiaan elämä olisi saman arvoinen kuin 8-vuotiaan."
Vahvoja mielipiteitä 8-vuotiaalla vai oliko se 8-vuotiaan tasoisella? No samapa tuo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisin oikein mielelläni 80-vuotias, sillä se tarkoittaisi että olisin saanut elää Suomen kulta-ajan.
Mistä tiedät että uutta kulta-aikaa ei tule? Voi hyvinkin oottaa seuraavan kulman takana sullekin,et vain tiedä sitä vielä ja miljoonat ja mukava ja ehkä rauhallinen elämä sen mukana.
Koskaan ei pidä ajatella että ei koskaan,kaikki voi muuttua sekunneissa sekä parempaan että myös heikompaan suuntaan. Hyvässä toivossa kannattaa elää edelleen ja sinne päin elämäänsä luotsata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipäs ole. 80-vuotias on saanut jo elää 80 vuotta. Aivan naurettavaa väittää, että 80-vuotiaan elämä olisi saman arvoinen kuin 8-vuotiaan.
HV!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaiken ikäiset on samanarvoisia.. Häpeä!!!!!
Vanhukset saa kuolla ja kuoleekin vaikka kuinka raivoaisit
- Anonyymi
Itse olen ensimmäisestä koronauutisesta lähtien pitänyt koronataukoja. Paljon. Välillä tuntuu, että ihmiset pakotetaan seuraamaan tätä sirkusta, että tietää missä mennään, kun tulee kaikenmaailman typeriä rajoituksia ja paikkoja suljetaan.
Ei tarvitse edes katsoa uutisia tai avata nettiä, kun teksti-tv:ssä meille ilmoitetaan päivittäin koronaan sairastuneet, kuolleet, sairaalahoidossa olevat ja vielä tehohoidossa olijat erikseen. Mitä ihmettä me noilla tiedoilla tehdään? Etenkään noilla, jotka tehohoidossa ovat? Hysteerikot on ainakin kauhuissaan.
Seuraan urheilua ja nyt on hiihdon MM-kisoihin tehty pahviyleisö!😀 Ihan oikeasti, välillä tämä hössötys saa jo koomisia piirteitä.😀
Voimia aloittajalle ja pitäkää ihmiset koronataukoja ja seuratkaa itsellenne miellyttäviä asioita. Kommenteista päätellen tekisi hyvää aika monelle kirjoittajalle.- Anonyymi
Suosittelen samaa kaikille muillekin.
Sanoma oy
- Anonyymi
Olet ilmeisesti nuori koska väheksyt vanhuksia. Se on tuo korona sellainen tauti, että se kyllä tekee hallaa nuorillekkin.
Se että nuoret muka kärsisi rajoituksista enemmn kun vanhemmat ihmiset on itsekästä ajattelua. Kaikki me kaikenikäiset tässä samassa kurjimuksessa ollaan. Kannattaa miettiä kaksi kertaa mitä kirjoittaa.
Itsekkyys on nyt unohdettava ja ajateltava muitakin ihmisiä kun vain omaa itseä.- Anonyymi
Ihan oma valinta jos tahtoo ryhtyä hysteeriseksi influenssasta, joka ei edes nosta kokonaiskuolleisuutta tavallisesta vuodesta.
Sinulla tällainen harrastus, itsellä omani. Ei kuulu sinulle pätkääkään mitä minä teen, ja minä annan sinun ihan rauhassa desinfioida käsiä ja lukea hesarista sensaatiojuttuja sairaalapaikoista tai mitä tahansa teetkään ajanvietteeksesi.
- Anonyymi
Itse asiassa olen toivonut koko ajan viruksen tukahduttamista. Vieläkin rajoitukset ovat liian löysiä. Minä en mitään muuta halua kuin tämän viruksen mahdollisimman nopeasti pois. Kuten huomaamme, osa ihmisistä on edelleen eri mieltä ja kiljuvat vain vapautensa ja omien oikeuksiensa puolesta.
Antaa vaan tulla rajoituksia, kun muulla tavoin ei mene perille.
Tämä vaatii sitä kuuluisaa resilienssiä.- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Kääntymällä jumalan puoleen,ensin rukouksilla. Uusia vitsauksia on tuleva vielä kasapäin ja nälänhätäkin tullaan kokemaan. Ryöstelevät joukkiot lisääntyy ja nähdään vielä sekin että joku julistetaan profeetaksikin ja etäs idän uskonto tulee näyttämään merkittävää osaa ennenkuin se tuhotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin.
Erakkona on hyvä. Täällä lapin kairoilla asun.
- Anonyymi
Virukset eivät katoa maailmasta koskaan. Jos aiot jäädä odottelemaan maailmaa ilman influenssaa niin paras alkaa saman tien kaivaa hautaa, koska sellaista päivää ei tule olemaan.
- Anonyymi
Mihin se virus katoaisi, kun koko ajan porukkaa lappaa rajojen yli riskimaista? Briteistä tuli muuntoviruksen levittäjiä ja Skopjen lennot kun aloitettiin uudelleen niin heti tuli lentokoneellinen tartunnan saaneita levittämään tätä koronasontaa maahamme. Rajat pitäisi yksinkertaisesti laittaa DDR-malliin kiinni; ulos ei mennä, eikä sisään noin vain tulla.

Kyllä niitä viruksia riittää ihan meillä Suomessakin. Viisi miljoonaa ihmistä on enemmän kuin tarpeeksi suuri kasvualusta virusten mutaatiota varten vaikka rajat suljettaisiin ikuisesti.
- Anonyymi
Minä toivon ihmisten kuolemia.
Siksi liikun ilman maskia.
- Anonyymi
En tiedä, luetko näitä enää tai helpottiko vähän, kun sait kirjoitetuksi. Ymmärrän sua. Itsekin aika alamaissa. Huomaan sen ajattelusta ja siitä, etten saa sitä vähääkään tehtyä, jota ehkä muuten. Osaksi eri kuin sinulla, kun minulle ei ole lapsia yms., mutta muuten yksinäinen ja kärsin näistä rajoituksista ja eristyksestä. Tuntuu, että ikävät asiat vievät kaiken tilan. Olen ruvennut vihaamaan koronauutisiakin ym. Nykyään suljen radion, kun uutiset alkavat. Epäkypsä kateus jo nuoriakin kohtaan, kun saavat harrastaa ja jauhetaan vain niiden jaksamisesta (tiedän, ei aikuismaista). Yritä jaksaa. Olen yrittänyt itse hakea vähän iloa myönteisistä tv-sarjoista, hyväntuulisesta musiikista, keskustelupalstoilta sekä jakamisesta että mukavista aiheista, vanhojen harrastusten elvyttämisestä (kädentaidot), jopa livekameroista (eläimiä, kaupunkeja) jne. Mistä vain ikinä voisi tulla parempi olo. Normaalielämää se ei korvaa eikä taatusti ihmisiä yms. mutta ainakaan ei ole negatiivista. Jahka liukas keli hellittää, niin on mentävä johonkin. Itse olen ollut nyt useita päiviä yksin kotona.
- Anonyymi
Kohtuullisen helposti on mennyt. Olen aika itsekseni viihtyvä henkilö, olen nyt ollut aikuisiällä pari vuotta korkeakoulun penkillä, opinnot ovat jo ennen koronaakin sujuneet huomattavissa määrin etänä ja nyt on käytännössä tietysti pelkkää etäkurssia kaikki.
Kuntosali olisi mukava, mutta ei taida onnistua. Onneksi kotona on vuosia sitten hankittuja kahvakuulia joiden kanssa voi heilua. Pidän myös metsässä kävelystä, niin moinen onnistuu täällä ei niin suuren kaupungin reunalla myös. - Anonyymi
Ei vaikuta korona elämään mitenkään, paitsi että salilla on hiljaisempaa. Kokonaisvaikutus siis positiivinen. Olisipa korona aina.
- Anonyymi
Siitä saan voimaa kun tiedän tulevani kalliiksi yhteiskunnalle, mutta eipä se sinänsä koronaan liity.
- Anonyymi
Kärsivällisyyttä opimme, vähän kuin sodan aikana ja sen jälkeen: Elämäni loppuvuodet näyttäytyvät minulle samanlaisina kuin alkuvuodetkin! Ero on vain siinä, ettei silloin tiennyt paremmasta.
Voimia! - Anonyymi
Leppoisampaa tämä on kuin 5 edellistä vuotta, paitsi kaipaan ulkomaan konsultointikutsuja. Netin kautta minä en ainakaan tuloutettua saa, vaikka höpisisin päivät pitkät tekisin esitelmiä. No yksi asia, jota odotan... Tutustuin somen kautta YK -naissotilaaseen ja odotan hänen kotiutumistansa että tulisi käymään. Yhteisiä tarinoita löytyy sotilaspalveluksesta, mutta enemmän painoa henkilökemian puolelle arkisiin harrastuksiin. Niihin tosin ei enää pahemmin ole varaa, että harrastuksena nyt yhdessä tsempaten kuntotreeni.
- Anonyymi
YK mukana tässä agendassa.
- Anonyymi
No siis itse kärsin tällä hetkellä mielenterveysongelmista ni olis kiva päästä ihmisten ilmoille, mut kaikki paikat on kiinni. Mulla olis kaikki oikeus mennä minne vaan kuntoutuksen aikana, mut kaikki paikat on kiinni mihin haluaisin mennä: uimahalli, kirjastot, elokuvateatterit. Ja nyt menee vissiin kiinni myös punttis ja harrastukseni liikuntasali.
Kavereita ei oo, ne katos sairauden tullessa joten nyt vaan kökin kotona enkä tiedä meneekö mulla huonosti koska korona (ja kaikki paikat kiinni mihin haluaisin) vai koska mielenterveysongelmat.
Jaksan yrittää piristää itseäni siksi että olen lopen kyllästynyt mielenterveysongelmiin ja p**kaan fiilikseen niin kuuntelen musaa ja teen kävelylenkkejä ja opiskelen kieltä ja yritän tsempata itteeni parempaan fiilikseen kun joka aamu herätessä oon jossakin syvämasennuksessa. Vaikee sanoa kuinka paljon tää koronatilanne vaikuttaa mielialaan...- Anonyymi
Fitness27Seven pitää salit auki (ja piti koko viime vuodenkin) jos sellainen löytyy läheltä. Niin halpa kuukausimaksu että voi ottaa koronan ajaksi vaikka olisi toisaalla jäsenyys.
- Anonyymi
Olen hieman erillainen varmaan.Olen ollut ns sotatilamaassa töissä ja olin vielä tiukemassa erityksessä 6kk. Liikkuminen oli todella rajoitettu tapahtumien takia.
Kysyi toki hermoja mutta osasin mieleni kanssa tehdä ,että pärjään.
Ihmisen mieli on ihmiillinen,kun oppii sen.(pakonkin takia,mutta siitä selviää). - Anonyymi
Maskithan on turhia - ei ole ainuttakaan ostettu eikä tietty käytetty.
Aivopesu on tehokasta, ei olla katsottu uutisia vuoteen. Tutut kertoo.
Rokotetta ei oteta. Eletään tavallista elämää kuin ennenkin.- Anonyymi
Lopetin muuten itsekin uutisten lukemisen viime vuoden alussa. Paras päätös koskaan. Ei pelkästään koronan vuoksi. Aikaa on niin paljon enemmän, eikä aivot käy ylikierroksilla ties mistä jonninjoutavasta. Näin jälkeenpäin mietittynä aivan sairasta ajatuskin, että joka päivä aamiaisella täytyy tietää 8 miljardin ihmisen joukosta ne shokeeraavimmat kohtalot.
Kuinka voisin syödä aamiaista tietämättä, että Intiassa on taas joukkuraiskattu joku lapsi, enkä voi tehdä asialle mitään? No kävi ilmi, että aivan hyvin.
- Anonyymi
Ilman mediaa kukaan ei tietäisi koronasta. Flunssaa tulisi ja menisi, joskus joku kuolisi, joskus se olisi nuori, useimmiten vanha. Näin on ollut aina.
Siispä sulje media niin poistat koronan ahdistuksen. Sen jälkeen voit taas elää. Jokainen luo koronon omassa päässään uutisten antamilla mielikuvilla.
Jos haluaa elää pelossa niin siittä vaan. Itse en elä ja oma elämä on ollut viimisen vuoden täysin normaalia. - Anonyymi
Persuloisena saan voimaa vain vihasta.
- Anonyymi
Oi ymmärrän sua niin paljon. Samoin minä oon ihan loppu tähän showhun. En vaan jaksa.. Oon aikalailla totaaliyh ja vihdoin syksyllä sain budjetoitua itselle lapsenvahdin ja löysin mieleisen ja sit en voi edes käyttää sitä. Koronan aikaan mulla on ollut kaksi tapailusuhdetta, jotka molemmat kaatuivat koronan vuoksi. Molemmat miehet olivat sellaisessa ammatissa, että koronaa liikkuu ja mä yh:na suhtauduin varauksella enkä voinut ihan kauhean tiiviisti nähdä lapsenvahtiasian vuoksi. Oon jotenkin tosi yksin. Ja töissä on ihan helkatin kiire ja kauhea paine ja tuun hulluksi etätöissä. Kesällä sanoin kaikille, etten selviäisi enää uudesta etäkoulujaksosta.. Ja nyt sellainen on taas tulossa.. Onneksi pääasiassa vaan yläkoululaisille.. Mut silti.. En vaan jaksa enää tätä sontaa. Antakaa jo se loppupäivämäärä tälle touhulle.. Ehkä sitten jaksaisin...
- Anonyymi
Minä olen uskossa Jeesukseen, ja saan hengen ja sielun ravintoni Raamatun lukemisesta. Nyt on menossa Ilmestyskirjan tutkiminen.
Olen ollut yksikseni monta kuukautta, käyn vain ruokakaupassa ja haen postia silloin tällöin ja käyn kirjastossa.
En vain tunne oloani ollenkaan ahdistuneeksi enkä yksinäiseksi, Jumalan suojaavat siivet ovat kaiken aikaa luonani. Itsekin tätä ihmettelen.
Ajattelen, että jos en olisi uskossa, en varmaan pärjäisi täyspäisenä. On aivan järisyttävän ihana todeta, että on luottamus ja usko Jeesukseen, ei koskaan ole yksin.
Ymmärrän miten kamalaa se toisille voi olla. Toivon kaikille ahdistuneille jaksamista joka tapauksessa, Jumalan kanssa tai ilman.
Kuka jaksaa/haluaa rukoilla Jumalaa, kokeile, se auttaa. - Anonyymi
mä käyn lenkillä.....luen kirjoja kuuntelen musiikkia....suunnittelen tyhmiä suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen.....ei masenna ollenkaan vaikka seuraan koronaan liittyviä uutisia.
- Anonyymi
Vixxx mitä ulinaa aikuinen ihminen.
- Anonyymi
On kyllä ihme hyssyttelyä noilta poliitikoilta joidenkin ipanoiden takia. Aina ulisevat, että lapset lapset lapset... Ei ihme, että lapsista kasvaa narsistisia idiootteja, kun monet aikuiset kohtelevat lapsia niinkuin ne olisivat jotain yli-ihmisiä.
Lapset eivät ole tippaakaan sen arvokkaampia kuin vanhukset tai ne työttömät. Tuollainen sairaalloinen lasten palvonta aiheuttaa vaan pidemmän päälle lapsille mielenterveysongelmia kun maailman todellisuus paljastuu.- Anonyymi
Aivan miltei samaa mieltä olen. Lässytys lapsista ärsyttää. Lapset ovat arvokkaita siinä missä vanhemmatkin, mutta kaikkinainen hyveloistamimen lapsien ympärillä ärsyttää. Lapset toki tarvitsevat joissain määrin enemmän huomiota kuin aikuinen mutta se ei todellakaan ole mikään oikeutus, että täysikasvuisen oikeuksia voisi jättää huomioimatta. Teeskentely, että aikuiseen kohdistuvat rikokset voisi jättää huomiotta tai jopa kohdistaa niitä, kunhan huolehtii lapsen tai muiden erityisryhmien oikeuksista, on pöyristyttävää teeskentelyä. Suomi huutaa maailmalle oikeusvaltiota vaikka järjestäen sortaa ja väheksyy kansalaisiaan esimerkiksi oikeuspalveluissa. Toki vikahan on vähemmässä määrin valtiossa ja sitä enemmän ihmisissä joiden vastuulla asioiden hoito on.
- Anonyymi
Mistä päin olet kyllä tämä puulta tuntuu
- Anonyymi
Aloitan päiväni rukouksella ja kiitoksella, siinä saan virvoitusta Jumalalta.
- Anonyymi
Alle 40- vuotias ystäväni, 3 lapsen äiti sai koronasta lievän aivovamman ja sanat häviää ja voimat yllättäen käsistä, on jatkuva päänsärky eikä uskalla ajaa autoa. Toinen työikäinen kaverini sai koronasta lievän keuhkovaurion ja siihen loppui hänen puolimaratonjuoksunsa.
En halua, että kukaan joutuu vastaavaan tilanteeseen.
Ihan nämä riittävät minulla jaksamisen syyksi. Virus on vakava asia, vaikka jotkut yrittävätkin vähätellä ja naureskella.
Itse ajattelen, että tämä on kuin sotaa. Meillä on näkymätön vihollinen ja meillä on siihen aseet. Osa ei ole tähän sotaan halunnut osallistua ja siksi vihollinen on päässyt leviämään.
Jaksan taistella. Sillä minä tätä jaksan. Minuahan ei nitistetä enkä luovuta, prkl!- Anonyymi
Muistatko ajankohdan, milloin nämä kaverisi sairastuivat koronaan? Ylättävän ikävä tämä korona meinaa jollekin kyllä olla!!
Osaako kukaan muuten sanoa paikkaa, missä näkisi koronaan liittyvien haittojen määrän? Tarkoitan siis tapauksia, jossa koronasta on jäänyt pysyvää haittaa. Olisi myös kiva ymmärtää, kuinka tasaiseen tahtiin näitä ilmenee. Vai vaihteleeko lukumäärä paljonkin eri kuukausina? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistatko ajankohdan, milloin nämä kaverisi sairastuivat koronaan? Ylättävän ikävä tämä korona meinaa jollekin kyllä olla!!
Osaako kukaan muuten sanoa paikkaa, missä näkisi koronaan liittyvien haittojen määrän? Tarkoitan siis tapauksia, jossa koronasta on jäänyt pysyvää haittaa. Olisi myös kiva ymmärtää, kuinka tasaiseen tahtiin näitä ilmenee. Vai vaihteleeko lukumäärä paljonkin eri kuukausina?En tunne vieläkään ketään, joka olisi sairastunut koronaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö minulla olisi kavereita. Säännöllisesti kyselen tutuilta ja sukulaisilta, eikä ole vielä koronan sairastanutta tullut vastaan. Korona on olemassa samalla tavalla kuin joku pimeä aine tai mustat aukot. Voin lukea niistä lehdestä tai internetistä, mutten mitenkään havaita niiden olemassaoloa. Koko juttu nojaa luottamukseen, mikä ei lainkaan yllättäen on nostettu mallikansalaisen tärkeimmäksi luonteenpiirteeksi. No, itsellä ei riitä luottamusta kaikkeen. Mustat aukot vielä nielen, tätä pandemiaa en.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En tunne vieläkään ketään, joka olisi sairastunut koronaan. Eikä se tarkoita sitä, etteikö minulla olisi kavereita. Säännöllisesti kyselen tutuilta ja sukulaisilta, eikä ole vielä koronan sairastanutta tullut vastaan. Korona on olemassa samalla tavalla kuin joku pimeä aine tai mustat aukot. Voin lukea niistä lehdestä tai internetistä, mutten mitenkään havaita niiden olemassaoloa. Koko juttu nojaa luottamukseen, mikä ei lainkaan yllättäen on nostettu mallikansalaisen tärkeimmäksi luonteenpiirteeksi. No, itsellä ei riitä luottamusta kaikkeen. Mustat aukot vielä nielen, tätä pandemiaa en.
Vaikuttaako tilanteeseen se missä päin oikein mahtaa asua? Loogisesti voisi ajatella, että isoimmissa kaupungeissa tiedettäisiin eniten näitä sairastuneita. Itse keskusteluita katsoneena eniten olen törmännyt siihen, että korona olisi ollut pahimmillaan aika aikaisessa vaiheessa. Tietysti aika lyhyen aikaa olen tähän liittyvää keskustelua seurannut.
Minusta vallitsevaa tilannetta olisi kyllä selkeästi helpompi hahmottaa, jos tiedettäisiin missä määrin tällä hetkellä koronaan sairastutaan vakavasti.
- Anonyymi
Lue Psalmi 91 Korkeimman suojelus.
- Anonyymi
Lue mielummin Seitsemän veljestä , siinä Simeoni saapasnahkatornissa tapaa itse Lusiferin. Eikä tarvise maksaa seurakunnalle.
- Anonyymi
Saan voimaa Sputnik rokotteesta .
- Anonyymi
He, jotka haluavat muutosta (siihen pitää kypsyä)
https://www.consultor.fi/miten-tehda-onnistunut-projektisuunnitelma-lue-10-vinkkia/
Tulee pian aika, joloin meitä kaikkia tarvitaan yhteiskunnan muutoksessa. Asiat menevät koronan jälkeen toisella lailla (tulee uusia pandemioita ja niihin on varauduttava paremmin)
Sen vuoksi on paras jokaisen teroittaa omia ideoita, ehkä uuden tuotteen esilletuomiseksi. Ei maailmassa vielä ole kaikkea keksitty!
Tämä linkki kertoo keskeisen asian, eli sen miten suunnitellaan, koska siihen myös tarvitaan tietoa ja taitoa että se suunnittelu onnistuu juuri niin kuin haluat sen menevän. Ei roomaakaan suunniteltu päivässä! Tähän teemaan on nyt aikaa monilla ihmisillä. Voi ihan itse alkaa luomaan jotain uutta, uudella tavalla. Lapset ja kaikki muu perhe-elämä tulee siihen tietenkin mukaan eikä jätetä pois kyydistä.
Projekisuunnitelma voi olla ihan omanlainen. Se on juuri se tärkeä voima sen toteuttamisessa, että se on juuri omanlainen. Ei kummene katsoa miten toiset etenevät omassa projektissaan tai puhua toisten kanssa siitä, koska juuri se oma juttu on vain oma. Vahvistat omaa itseäsi ja tulet aikaa myöten huomaamaan että sinullakin on taitoja, joita tarvitaan yhteiskunnan pilarina.
Olemme paljolti tottuneet siihen että meitä vain joku aina ohjaa ja sanoo miten pitää seuraavaksi toimia. Tämän viestini tarkoitus on antaa sinulle, joka luet tätä avaimet projektin suunnitteluun, sillä kenelläkään muulla ei ole sitä avainta, juuri sellaista, joka avaa tien sinun omakohtaiseen kokemus- tai tietopohjaiseen projektiin, joka myös antaa mielekkyyttä elämään.
Mikä on siis projekti? Siitä on hyvä aloittaa...netti on täynnä viitteitä siitä, mitä se on. Käytä tämä aika epätoivon sijasta luovaan toimintaan, Se voi olla kirjan kirjoittaminen (sen joutuu myös tekemään projektimuotoisena). Se voi olla myös itsensä auttaminen ylös jos on fyysisiä tai psyykkisiä esteitä itsensä kohottamiseen kentälle. Se voi olla että suunnitelma alkaa tulemaan esiin pikkuhiljaa pitkällä aikavälillä tai nopeasti äkkiää toteuttamalla, aivan kuin pitkän ajan osaprojekteina.
Niin monta kun on yksilöä, niin monta tapaa on "toteuttaa projekti" Siihen pitää vaan aloittaa kun on siihen kypsä. Se vaatii kaiken kapasiteetin (aivotyön) ihan alkuunsa, että saa itsensa baanalle! Meillä on niin erilaiset olosuhteet, mistä aloitetaan tämä toteutus. Joku voi olla sairaana, ja alkaa toipumaan, mutta hänellä "välähtää" Lamppu syttyi! Elämä korjaantuu pikkuhuljaa ja kantaa....
Kyllä joku voi turvata myös Jumalaan ja huutaa Häntä, poikaansa apuun! Kyllä sekin on sallittua. Meitä on moneksi.
Kaikilla ihmisillä on kuitenkin eteeenpäin meneminen mielessä (vaikka välillä horjahdetaan tai ollaan siipi maassa) mutta lähtökohta ja edellytykset ovat erilaiiset, ja niin pitääkin olla.
Rakastakaa toinen toistanne ja ajatelkaa hyvää toisistanne. Se on vahvan elämän tunnus. Toisen huomioonottaminen. Itse ajattelen usein, mitä hyvää voisin tänä päivänä tehdä jollekin. Sekin on eräänlainen projekti, joka toteutuu, joka päivä. Mieli tulee hyväksi, kun tukee toista, joka ontuu. - Anonyymi
Minulla oli tosi vaikeaa ja epävarmaa aikaa jo kauan ennen koronaa henk koht elämässä, ja löysin silloin todellisen realistisen yhteyden koko maailmankaikkeuden Luojaan ja hallitsijaan eli Jumalaan. Tämä yhteys syntyi Jeesuksen kautta, sain kertoa Hänelle kaikki pelkoni ja huoleni ja sain vapautua syntitaakastani ja siinä muodostui perusturvallisuus ja rauha mun sisäiseen todellisuuteen. Lähti kaikki kuolemanpelko pois. Olen aina ollut kova murehtimaan ja pelkäämään elämää, ja tää muutos oli valtava. Nyt kun vuosien varrella on tietenkin ollut hankaluuksia ja haasteita, sekä nyt tämä korona, niin olen saanut mennä päivä kerrallaan hyvin mielin eteenpäin vailla toivottomuutta ja ahdistusta ja sellasta entistä pelkoa. Ja aina jos olen meinannut väsähtää, on Hän rohkaissut mua jatkamaan eteenpäin.
Jos nyt joku lukija on epätoivoinen, niin tässä on sellainen toimiva ulottuvuus, että menen nyt rukoilemaan juuri sinun puolesta, luet tämän sitten tänään, huomenna tai vuosien päästä. Jumala näkee ja tietää sun huolen ja hädän, ja voit itse kertoa tilanteesi Jeesukselle ja pyytää apua, ja olen jo etukäteen osaltani kertonut sinusta Taivaalliselle Isälle ja Jeesukselle ja ovi on auki edessäsi. Iankaikkisessa näkymättömässä maailmassa ei ole aikaa eikä paikkaa. Mutta on tärkeä että yhteytesi Jumalaan ja näkymättömään todellisuuteen perustuu Jeesukseen, joka on maksanut sinusta omassa kuolemassaan lunastushinnan, ja noussut kuolleista Taivaisiin sinun puhtaudeksesi ja iankaikkiseksi elämäksi. Sinun syntisi annetaan sinulle Jeesuksessa, Hänen nimessään anteeksi ja ne pyyhitään pois niistä kirjoista jotka eräänä päivänä avataan. Tämä koskee aivan jokaista, jos vaan tahdot ja koet tarpeen kääntyä omalta tieltäsi Jumalan puoleen.
Siunausta ja kaikkea hyvää jokaiselle! Teillekkin joita ehkä kirjoitukseni vihastuttaa, annan kyllä sellaisetkin minuun kohdistuvat asiat anteeksi, olenhan itse saanut osaltani sekä tekemäni synnit että syntiinlankeemuksesta ulottuvan syntivelan kokonaan anteeksi`Voi mikä riemu, kun on blankko kirja, ei edes yliviivattuja syntejä vaan pois otettu ne on!! Tällä samalla mitalla saan muille mitata, jolla minulle on hyvyyttä ja laupeutta mitattu :)- Anonyymi
Tässä huomasin kertomuksen omakohtaisesta hengellisestä kokemuksestasi ja miten sait helpotusta elämään. Minne jäi se osa kertomusta, mikä lujittaa käytännölliseen elämään? On sinullakin varmasti keinoja, miten selviät töistä ja muista haasteista elämässäsi?! Tarkoitan vain että kokonaisuuden kuvaaminen, johon liittyy rohkaisia hänelle joka on aloittanut ketjun olisi varmasti tarve saada myös, vai mitä. Vaikuttaa ssiltä että vain kadet ristissä olemalla rarkaisee kaiken elämässäsi. Kuuntelen mielell'än sitä mikä on todellista elämää ja miten siitä selviät, koronan riepotellessa meitä kaikkia, varsinkin pelko siitä, että sairastuu!
Minä en usko kenenkään olevan niin autuas kaiken aikaa etteikö pelko joskus nosta päätään, myös hänelle, joka kädet ristissä vaeltaa anteeksipyydellen elämässä kaiken päivää toisten ihmisten keskellä.
Monet hengelliset kertomukset kertovat täällä usein juuri "sitä väärää kuvaa" elämästä. Olette irvikuvia hengellisyydssänne, jos ette omista "tavalliselle ihmiselle lohdun sanaa" siis muuta kerrottavaa. Ei ole oikein olettaa että netin kautta voi "saarnata sitä, mikä omaa mieltä painaa, ja sillä lailla pakoilla omaa vastuuta ihmisenä. Ottakaa vastuu toisistanne, huolimatta missä seurassa liikutte, ja ennenkaikkea heistä jotka ovat hakemassa tukea. Missä on lähimmisen rakkaus?
- Anonyymi
❤🙏😇
- Anonyymi
Mikä aloittajan idea oikeasti on?
Jos astma, niin miksi edes ottaa kalliita lääkkeitä jos maskia ei voi muutamia minuutteja kykene käyttämään hetken arkipäivää? Vuoteeseen kiinni ja heti!
itse voin käyttää maskia vaikka astma ja sen muutama minuutti tarviten kaupassa ,eikä tee ongelmaa? Ei se maski vie hengitystä oikeasti pienemmäksi, mutta estää hieman sitä "saastetta" siitä ilmasta pois! Halooo!
Olisiko jo aika herätä todellisuuteen näistä keksityistä "ongelmista"? - Anonyymi
Täytyy aika tampio olla, jos luulee että "korona" olisi mikään muu kuin Bilderbergiläisten masinoima joukkohysteriaväline, jolla ihmiskunta totutetaan uuteen maailmanjärjestykseen.
- Anonyymi
Tän viruksen alkukanta on voitu kehittää sotilaslabroissa jo vuosikymmeniä sitten ,periaatteessa jo ww2:sen jälkeen kun viruksista ja antibiooteista alettiin ymmärtää enemmän ja jonka kehittäjät on jo kuolleet aikoja sitten. Virus on vain sitten sieltä asti mutatoitunut vuosi vuodelta pahemmaksi.
Ja tietenkin maailmasta löytyy sitten myös aina ne jotka haluaa hyötyä vallan tavoittelussaan joka ilmiöstä mitä planeetta vain päällään kantaa,toteamalla että älä päästä hyvää virusta karkuun ilman että voit mitenkään hyötyä siitä rahallisesti ja valta-asemallisesti.
Näinhän se menee ja on mennyt ja tulee menemään koko maailman sivu. - Anonyymi
En usko mihinkään Bill Gates -salaliittoteorioihin. Paljon todennäköisempää on, että kellään ei yksinkertaisesti ole syytä kyseenalaistaa hysteriaa, kun se kerran on puhjennut. Ei poliitikoilla, ei THL:n työntekijöillä (ja ulkomaisilla kollegoillaan). Elämme demokratiassa, joten päättäjiä kiinnostaa vain suosio. On tullut selväksi, että Suomessa tahdotaan rajoituksia ja ottaa "varman päälle". Ei ole mitään kannustinta tässä vaiheessa pysähtyä ja todeta, että ehkäpä ylireagoimme. Sama pätee asiantuntijoihin, ei ole mitään syytä urakehityksen tai maineen kannalta kyseenalaistaa narratiivia. Jos ennustukset menevät metsään "ylivarovaisuuden" puolelle, on erehdys täysin ymmärrettävä. Jos joku virologi tässä vaiheessa sanoisi, että ehkei korona olekaan niin vakava juttu, niin ura on todennäköisesti ohi kävi miten kävi.
Kyse on yksinkertaisesta joukkohysteriasta. Ei depopulaatiosta tai mistään mikrosiruista. Media takoo rahaa mainostuloilla, ja koronauutiset saavat klikkejä. Voi toki teorisoida ketkä tästä hyötyvät (esim. globaalit suuryritykset, kun pienemmät käteisvarat omaavat PK-yritykset ajetaan konkurssiin ympäri maapallon), mutten jaksa uskoa että kukaan olisi "keksinyt" koronavirusta. Joukkohysteria alkoi ihan orgaanisesti, mutta kuka siitä nyt hyötyy on sitten toinen asia. Naiivia ajatella, että maailmasta olisi ahneus ja kunnianhimo yhtäkkiä kadonnut.
Se, ettei koronavirus merkittävästi eroa kausi-influenssasta kuolleisuuden tai haitan suhteen on jo todistettu kerta toisensa jälkeen ihan tilastoilla ja datalla. On kuin ihmiset olisivat unohtaneet, että joka vuosi ihmisiä kuolee. Normaali-tilanne ennen tätä "pandemiaa" ei ollut, että jokainen eli ikuisesti. Tämäkin on median keksimä illuusio, vaikkei sitä toki suoraan sanota, vaan otsikoimalla jok'ikinen vanhuksen kuolema dramaattisesti kuin kyseessä olisi murha. - Anonyymi
No niin täytyy! Mutta niitä tampioita vaan on. Vaikka olisi muilla tavoilla älykäs ja viisas tyyppi, niin tämän jos ottaa puheeksi niin ei suostu edes kuuntelemaan. Miten ihmiset ei voi tajuta???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko mihinkään Bill Gates -salaliittoteorioihin. Paljon todennäköisempää on, että kellään ei yksinkertaisesti ole syytä kyseenalaistaa hysteriaa, kun se kerran on puhjennut. Ei poliitikoilla, ei THL:n työntekijöillä (ja ulkomaisilla kollegoillaan). Elämme demokratiassa, joten päättäjiä kiinnostaa vain suosio. On tullut selväksi, että Suomessa tahdotaan rajoituksia ja ottaa "varman päälle". Ei ole mitään kannustinta tässä vaiheessa pysähtyä ja todeta, että ehkäpä ylireagoimme. Sama pätee asiantuntijoihin, ei ole mitään syytä urakehityksen tai maineen kannalta kyseenalaistaa narratiivia. Jos ennustukset menevät metsään "ylivarovaisuuden" puolelle, on erehdys täysin ymmärrettävä. Jos joku virologi tässä vaiheessa sanoisi, että ehkei korona olekaan niin vakava juttu, niin ura on todennäköisesti ohi kävi miten kävi.
Kyse on yksinkertaisesta joukkohysteriasta. Ei depopulaatiosta tai mistään mikrosiruista. Media takoo rahaa mainostuloilla, ja koronauutiset saavat klikkejä. Voi toki teorisoida ketkä tästä hyötyvät (esim. globaalit suuryritykset, kun pienemmät käteisvarat omaavat PK-yritykset ajetaan konkurssiin ympäri maapallon), mutten jaksa uskoa että kukaan olisi "keksinyt" koronavirusta. Joukkohysteria alkoi ihan orgaanisesti, mutta kuka siitä nyt hyötyy on sitten toinen asia. Naiivia ajatella, että maailmasta olisi ahneus ja kunnianhimo yhtäkkiä kadonnut.
Se, ettei koronavirus merkittävästi eroa kausi-influenssasta kuolleisuuden tai haitan suhteen on jo todistettu kerta toisensa jälkeen ihan tilastoilla ja datalla. On kuin ihmiset olisivat unohtaneet, että joka vuosi ihmisiä kuolee. Normaali-tilanne ennen tätä "pandemiaa" ei ollut, että jokainen eli ikuisesti. Tämäkin on median keksimä illuusio, vaikkei sitä toki suoraan sanota, vaan otsikoimalla jok'ikinen vanhuksen kuolema dramaattisesti kuin kyseessä olisi murha.Juuri näin.
Media on syyllinen monen ihmisen ahdistukseen ja pahoinvointiin.
- Anonyymi
laitettiin töissä lappu luukulle. Tilauskirja meni alas, rahaa ei tule sisään, kauppa ei käy eikä vienti vedä. Ja jos vetäisikin niin tulisi ulkomaan asennuskeikkaa, johonkin korona-denguekuume-pesäkkeeseen. Ilman muuta ymmärrän lomautuksen. Joku vielä väittää että kyse on tavallisesta flunssasta eikä tauti ole vaarallinen ym. Tulee vaan tänne sanomaan ja osoittamaan tämänkin salaliitoksi, Loimaan kassa onneksi uskoo että työt ovat seis ja jostain harmittomasta flunssasta johtuen. Tietenkään sosiaalipummeilla ei taaskaan ja tässäkään ole tosielämän tietoa työelämän tilanteesta. Se läski sika joka röhii niskaani kaupan kassalla ilman maskia on tähän osasyyllinen. Siis osasyyllinen myös henkilökohtaiseen ansionmenetykseeni ja tulen kohtelemaan sellaista sen mukaan.
- Anonyymi
Ei kukaan vähättele lomautusten ja talouden sulkemisen seurauksia.
Mutta ei se ole koronavirus, joka sinut lomautti, vaan erehtyväisten ihmisten reaktio koronavirukseen. Se, että ihmiset ylireagoivat, ei ole mikään todiste, että nyt ei ole kyseessä tavallisesta influenssasta.
- Anonyymi
Minä olen erakoitunut jo 25 vuotta sitten.
Sosiaalinen elämä on työssä ja sitten tietokoneella.
Itse asiassa live maailmassa vapaa-ajalla niin harva tapaa niin paljon
ihmisiä jatkuvasti kuin mitä netissä voit tavata ja pitää yhtä monenlaisiin paikkoihin, seurata live streemejä ja keskustella siellä yms vastaavaa.
Haittansa se on tässäkin mutta onpahan omaa vapaata elämää, ei paljon koronat paina. Lähipiiriä koittaa tavata mahdollisimman vähän kun heillä ei ole rokotetta, itse olen sen saanut kun olen onnekkaasti etuoikeutetussa ryhmässä. Ei se silti takaa sitä että ei voi levittää koronaa, ne keitä tapaa niin pitää olla rokotettuja myös! - Anonyymi
Hyvä thread.
Olen periaatteessa samaa asioita Murehtiva
kuin Sinä.
Ainoa ero on siinä että itselläni on jo lapsenlapsia.
Sun yksin itselläni ei ole kotia, on vain kämppä.
Kun ravintolat laitettiin viime vuonna kiinni
olen sen jälkeen ollut HK karanteenissa.
Sairastan itse myös astmaa enkä voi käyttää maskia.
Sen myötä minusta on tullut ns "lainsuojaton"?
Käyn vapaa-ajallani käyn vain lähikaupassa ja apteekissa.
Joskus myös alkossa.
Olen ilmoittanut asioimis kaupoissa että sairastan astmaa
joten henkilökunta tietää sairauteni.
Pääni ei vaan tahdo kestää?
Olen ajatellut myös itsemurhaa.
Mutta lapsenlasten myötä en voi sitä tehdä.
Mulla on ikävä heitä mutta en voi käyttää joukkoliikennettä
koska en voi käyttää "julkisia koska sairastan astmaa".
Itselläni on ns Geeniperimä joka on suicidaalinen
veljeni hirtti itsensä 1993. - Anonyymi
Aivopesun ilmentymä oikein.
- Anonyymi
Voi kuinka herttaisesti osa porukasta on siinä uskossa, että tämä pelleily joskus loppuu. Ei lopu. Teitä viedään kuin kuoriämpäriä. Montako kertaa pitää maalitolppien siirtyä, jotta tajuatte olevanne vedätyksen keskellä.
- Anonyymi
Aloita lukemaan Harry Pottereita. Siihen maailmaan hukkuu korvia myöten ja saat jotain muuta ajateltavaa koronan rinnalle. Itseä auttoi tosi paljon, eikä kirjasarja edes ole lapsellinen, ihan voi aikuinenkin lukea! Jos siis et ole vielä lukenut niitä lapsena.
- Anonyymi
En oikein ole muuta korona-ajassa huomannut kuin että kaupassa pitää pitää maskia kuten myös töissä. Ihmettelen että mikä tässä on niin raskasta ? Toivottavasti ei tule mitään todella vaikeita aikoja kuten esim sota kun nyt jo ruikutetaan ja itketään turhasta !
- Anonyymi
Auttaisiko se, jos kuulee jollain toisella menevän vielä huonommin? Kuulin pari päivää sitten syövän uusiutuneen ja lääkärien arviointivirheen takia en ole päässyt hoitoon kuukausiin. Pienet lapset.
Kerään kaikki voimani, jotta jaksan romahtamatta lasten edessä nämä muutama päivä ennen sairaalaan pääsyä. Yritä sinäkin jaksaa siellä, toivottavasti auttoi. - Anonyymi
Tiedostetaan ja keskitytään niihin asioihin jotka on hyvin. Niitä asioita on vaikka kuinka paljon, niitä, joita olemme tottuneet pitämään itsestäänselvyytenä.
Ei olla nurisijoita, vaan ollaan kiitollisia.- Anonyymi
Ja nautitaan ulkoilusta luonnossa.
- Anonyymi
Menossa on jo 2. vuosi 3:tta maailmansotaa.
Tollot ei vaan tajua.- Anonyymi
Tätä juuri olen yrittänyt selittää, mutta minua pidetään hulluna. No, ainakaan en ole tyhmä, tiedän missä mennään ja miksi ja kenen toimesta.
- Anonyymi
Harha se on tuokin.
- Anonyymi
Olen 100% introvertti niin en jaksa ihmisiä. Korona on parasta mitä on tapahtunut.
- Anonyymi
Mä saan nyt voimaa juodessani kahvia ja katsoessani ikkunasta ulos ihanaa lopputalven auringon paistetta pienessä keskipohjalaisessa rannikkokaupungissa. Kohta hion vaatehuoneen seinät ja maalaan sen. Sitten haen kävellen eestaas 2 km päästä hieman puutavaraa. Lämmin kasviskeittoa päivällä. Otan Sydän lääkkeitä 8 kpl per vrk. Illalla taloyhtiön saunaan ja muutaman veikkauskupongin täyttäminen. Arki sen verran yteliäs etten oikeastaan edes kerkeä miettiä näitä koronoita sun muita. Marraskuussa lähtö oli jo lähellä sydän en vajaatoiminnan vuoksi. Kiitos HUS lle että sain mahdollisuuden vielä 11 vrk jälkeen vaakatasossa sairaalassa jatkaa jonkun aikaa tätä maallista vaellusta iloineen ja suruineen.. Mielestäni koronan hoito on osaavissa käsissä kuitenkin meillä täällä Suomessa. Kuulun riskiryhmään 2.
- Anonyymi
Ystäväpariskunta asuu Ranskassa siellä on ulkonaliikkumiskielto 18-06. Ravintolat ja kahvilat, baarit kiinni eli rajoitukset voimakkaampia muualla.
- Anonyymi
Onko nämä "väsyneet valittajat tulleet ajatelleeksi seuraavaa asiaa? Korona pandemia on verrattavissa sotatilaan.
Jos meillä olisi sota. Joutuisimme lähettämään rakkaitamme rintamalle kuolemaan. Joutisimme jättämään kotimme määräämättömäksi ajaksi, kenties ikuiseksi. Emme voisi mitenkään kommunokoida läheistemme tai muidenkaan kanssa. Ruuan saanti vaikeutuisi. Opiskella ei voisi edes etänä. Pommit jylläisivät ja raskaat aseet paukkuisivat kaikkialla. Emme voisi itse tehdä mitään, vain odottaa sodan päättymistä.
Kun se joskus ( 1-5v) päättyisi, olisi kaikki raunioina ja suuri joukko ihmisiä, rakkaitamme kuollut turhaan. Olisi jälleen rakentamisen ja toipumisen aika.
Nämä nykypäivän "väsyneet ja valittavat" ihmiset ivat juuri sitä sukupolvea, jolla on kaikki ollut aina hyvin. On mahdollisuus kommunikoida jokapäivä vaikka maapallon toiselle puolen ystäville ja sukulaisille puhelimen välityksellä. Meillä on kaupat auki ja ruokaa yllin kyllin. On mahdollisuus ulkoilla raikkaassa säässä. Meiltä ei puutu mitään muuta paitsi joiltakuilta JÄRKI PÄÄSTÄ.
Jos keväästä alkaen jokainen aikuinen ihminen olisi noudattanut SUOSITUKSIA ja pitänyt huolta itsestään ja järjen päässään toimiessaan, nyt ei tarvitsisi valittaa.
JOKAINEN AIKUINEN, voi omalla valinnallaan ja vastuuntunnollaan auttaa tätä maata voittamaan koronan, mutta nyt on valittaminen ja uhma noussut pintaan ja järki päästä kadonnut. Useimmat aikuiset 20-40v katsovat, että heillä on oikeus elää kuinka tahtovat vaikka se merkitsisi toisten sairastumista ja kuolemaa.
Vastuu on myös ihmisillä joilla on ravitsemusalan yritys (ravintola, baari, kahvila ym.) tai jokin muu (kuntosalit ja tanssipaikat) Olisi järkevää sulkea ne ilman lakia ja näyttää muille esim.että vastuu on kaikkien. Ei hallitus ole vastuussa koronan leviämisestä.
Jos mikään (viihdepaikka) ei ole auki, ei voi myöskään kokoontua sinne. Jo kuukauden kiinnipito vähentäisi tartuntoja.
Nyt on otettava jokaisen järkikulta OMIIN KÄSIIN ja lakattava nillittämästä väsymystään ja erakoitumistaan ja luotava katseensa kauemmaksi ja historiaan. Vaihtaisitteko paikkaa Syyrialaisten kanssa tai jonkun muun maan jossa on sotia ja menisittekö vankileirille piikkilanka aidan sisään telttoihin, vai onko kiva kun on oma koti, tv ja vc ja puhelin ja tietokone, ruokaa ja lämmintä, mahd.ulkoilla jne.
MITÄ NOPEAMMIN HERÄÄTTE, SITÄ NOPEAMMIN PÄÄSEMME NORMAALIIN ELÄMÄÄN.- Anonyymi
Se on aivan sama näiden maskien, käsidesien ja rokotusten kanssa. Muunnoksia ja muunnoksien muunnoksia tulee koko ajan lisää. Ota vaan rokote. Pian saat ottaa toisen ja kolmannen jne. Jokaisen on nyt hyväksyttävä kuolevaisuutensa. Lähtö tulee jos on tullakseen. Montako kertaa vielä aiotte uskoa arvioita "paluusta normaaliin". Siinä teille hyväuskoisuusmittari asteikolla:
En uskonut alusta lähtien =tavallista viisaampi
Uskoin kerran = normaaliälyinen
Uskon vielä toisen kerran = tyhmä lammas
Uskon aina ja edelleen = tyhmä idioottilammas. Ansaitset koronan.
- Anonyymi
positiivista on että saat mielipiteesi sanoa,minä en.Tääkin poistetaan
- Anonyymi
Jaksetaan jaksetaan. Ulkoillaan ja innostutaan niistä asioista mitä meillä on lähipiirissä mahdollista toteuttaa vaarantamatta elämää liikaa. Joskus on tarpeen pysähtyä, tämä kestää vain aikansa. Usko Jumalaan antaa turvaa ja voimia.
"Jolla turva Jumalassa turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla". Usko tuo sydämenrauhan, rukous levollisuutta.
Yli ymmärryksen käyvä rauha tulee ainoastaan Herralta, ei maailmalta. - Anonyymi
Koita vielä jaksaa, lastenkin takia, he tarvitsevat ja rakastavat sinua. Olemme kaikki tässä samassa tilanteessa, ja vielä tämäkin loppuu , niin kuin kaikki joskus. Vielä on iloa edessäpäin meille kaikille, voimia sulle sinne!
- Anonyymi
Onneksi et saa koiraa, todella itsekästä kahlita jonkun elämä omiin käyttötarkoituksiin . Pitäisi kieltää lailla.
- Anonyymi
Elämä on vaan parantunut koronan myötä. Ei enää työstressiä (ei kyllä töitäkään muttei myöskään talousahdinkoa), ei tartte keksiä syitä miksi ei kiinnosta lähteä jonnekin kuuntelemaan tyhjänpäiväisiä juoruajia, ihmiset pitää etäisyyttä. Ennen kaikkea löyty omaa aikaa ja tilaa. Teen asioita joista oikeasti pidän. Yllätys en harrasta mitään ryhmätoimintoja vapaaehtoisesti... elän rauhassa ja nautiskelen. Enemmän ärsyttää palata "normaaliin" arkeen joku päivä kun taas saa alkaa täyttää jonkun toisen vaatimuksia kuvitelluista saavutuksista. Minulle koti on kiva paikka. Viihdyn täällä oikein hyvin ja kävelylle pääsee edelleen.
- Anonyymi
heheh "elämä parantunut koronan myötä"
Oletko vielä samaa mieltä sen jälkeen kun lääkäri on havainnut sinussa long covidin ja tyly tuomio on joudut popsimaan loppuelämäsi ajan verenohennus-verenpaine sekä kippulääkkeitä jotta olisit elävien kirjoissa
https://yle.fi/uutiset/3-11613115 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
heheh "elämä parantunut koronan myötä"
Oletko vielä samaa mieltä sen jälkeen kun lääkäri on havainnut sinussa long covidin ja tyly tuomio on joudut popsimaan loppuelämäsi ajan verenohennus-verenpaine sekä kippulääkkeitä jotta olisit elävien kirjoissa
https://yle.fi/uutiset/3-11613115Tämä sama trolli yrittää vain pelotella täälä uhkailulla, ei kannata ottaa todesta. Ylen toimittaja on ottanut pari kaljaa liikaa.
Onhan tämä kieltämättä raskas vaihe meistä jokaiselle.
Itse olen etuoikeutetussa asemassa, kun saan tehdä merkityksellistä työtä nuorten parissa. Myöskin, kun työskentelee asiakasryhmän kanssa jolla on vaikka minkälaista pulmaa ja vastoinkäymisiä elämässä se antaa ihan erilaista perspektiiviä.
Asioihin on aina helpompi suhtautua, kun tietää, että se on hetkellistä ja tilanne ei tule ikuisesti jatkumaan tällaisena. Koronan kohdalla suhtautuminen on vaikeampaa, kun tarkkaa tilanteen normalisoitumisajankohtaa ei ole näkyvillä.
Vaikka monia harrastuksista on jouduttu lakkauttamaan olen suhtautunut asiaan niin, että nyt pääsee kokeilemaan niitä uusia juttuja joita ei normaalisti tulisi kokeiltua, esimerkiksi pilkkimistä :D
Kyllä tää tulee vielä helpottamaan, tsemppiä teistä jokaiselle t. Eveliina Vantaan etsivästä nuorisotyöstä <3- Anonyymi
Uskomalla Herraan Kaikkivaltiaaseen Jeesukseen Kristukseen✨💖✨
- Anonyymi
Jos alkaa tympäistä sisätiloissa oleminen lähden kävelylle.
- Anonyymi
Raitis ilma auttaa moneen vaivaan.
- Anonyymi
ollaan kotona ja vain harvoin kaupassa.tehdään käsitöitä kotitöitä ja ulkoillaan.katsotaan ja kuunnellaan hengellistä ohjelmaa ja luetaan.Jumalan sanasta saa voimaa ja rukouksesta.Puhelinyhteydessä ollaan.Vielä on kiitollisuuden aiheita.
- Anonyymi
Kohta on maaliskuu ja kevät etenee ja sitten tulee kesä.
- Anonyymi
Levosta käsin. https://youtu.be/uRU2kCGwFvE
- Anonyymi
Syökää lihaa, niin saadaan lisää näitä viruksia, covid19, sars, mers….. ja uusia on tulossa. Luonto kostaa ihmisten pahuuden.
- Anonyymi
Ei muuta kuin ulos metsään liikkumaan ja nyt on viimeinkin aika aloittaa lukuharrastus. Monenlaisia käsitöitä, arkartelua sekä leipomista voi myös tehdä sisällä. Itse ajattelin jo viime keväänä että tuskin päästään eroon vuosiin joten pää ei ole pettänyt.
- Anonyymi
Kerrankin saa olla rauhassa sukulaisilta ja turhilta kahvia kerjääviltä "ystäviltä". Töissa saa olla aivan rauhassa, pomot etätöissä, työkaverit pysyttelee väh. 2m päässä. Omalta osalta täytyy todeta nautin tilanteesta täysin rinnoin.
- Anonyymi
Käytä dormicumia ja subutexia suonensisäisesti samaan aikaan se tuo mukavan ja onnellisen tunteen ja huolet unohtuvat täysin 🙂
- Anonyymi
Päihteet ovat aina yksi ratkaisu, itse vain ryyppään, tai enimmäkseen tissuttelen rauhallisesti illat ja yöt. On rento olo, juttelen chatissa ja kuuntelen musiikkia/katselen videoita.
- Anonyymi
"Minä en jaksa enää kauaa." "Koska tästä painajaista oikein herää?"
Sääliksi käy kirjoittajaa, jos jo nyt on tuollainen tilanne. Nämä ovat varmaankin juuri niitä samoja ihmisiä, jotka hankkivat, tuovat Suomeen ja levittävät virusta, kun "on pakko matkustaa, kun täällä kotimaassa ei kestä tätä kylmää, märkää ja pimeää." Sääliksi käy, kun ajattelee, että Suomessa tämä tauti suurella varmuudella jyllää vielä vuoden, puolitoista ennen kuin seitsemänkymmentä prosenttia kansasta on rokotettu. Tosiasia kun on se, että hallituksen silmänlumetoimilla koronaa ei nujerreta, vaan tauti hiipuu vasta sitten, kun riittävä prosenttiosuus kansasta on rokotettu. - Anonyymi
Olet kyllä harvinaisen heikkomielinen
- Anonyymi
Koronaepidemian olisi voinut hallitus tukahduttaa jo kauan sitten jos olisi halunnut niin tehdä, levittämisen sijaan. Ongelma on siinä ettei ole oppositiokaan samaista ehdottanut, niin vaalitkaan ei tuo muutosta. Ainakaan sellaisia ehdokkaita ei kannata äänestää, jotka eivät ole koronan poistamista ehdottaneet. Harmi kyllä pienissä kunnissa ei oikein taida semmoisia ollakaan ja puoluekurin myötä isoissakin äänestävät kuten puolue määrää. Kuntavaalit ei eduskuntaa vaihda, mutta tuki sellaisille ehdokkaille jotka tosissaan tappavan epidemian ottavat, voisi edes vähäsen muuttaa suhtautumista.
- Anonyymi
Mitä stressaat.on ollut sodat ja kaikkea muuta.Juostu tuhattasataa kun pommit viuhuneet.Nyt tämä helponelämän ihminen.tullut tänne shoppaileen ,makeileen ja paneen.Edes yhdestä epidemiasta ei vinkumatta selviä.Kuinmonesta sellaisesta on edelliset selvinneet. SELVIYTYMÄÄN tänne on tultu. Itse jonotitte tähän tuonpuoleisessa. Oppiaksenne.selviytyäksenne. Kun niin päätetään ja sen eteen tehään niin selvitään. Leipään ei ole edes pettua tarvinnut lisätä. Vielä.🔹️
- Anonyymi
Nykyisin maatalouksien tuotanto on jo niin hyvä että pettuaikaan tuskin tarvitsee enää mennä vaikka kuinka korona leviäis tai taloudet tuhoutuis.
Aina löytyy joku traktorin rattiin tekemään tekemään ihmisille lisää jauhoja leivän paistoon.
Yksi traktorikuski tekee jo tuhansien ruuat mitä pystyvät vuodessa syömään keväin syksyin,toista oli tietysti hevosaikaan,yksi hevonen ja mies teki vuoden ruokajauhot vain omalle perheelle ,eläimilleen tai muutamalle kymmenelle ihmisille. - Anonyymi
" Itse jonotitte tähän tuonpuoleisessa."
Jaa-ha...
- Anonyymi
Olkaa kiitollisia, ettei kyseessä ole mikään radioaktiivinen laskeuma, joka on saastuttanut laajoja alueita maapallolla ja säteily on niin voimakas, ettei ulkona voi olla ilman riittävän tehokkaita suojavarusteita, joita ei tavallisella kuluttajalla ole ja suojavarusteissakaan ei ulkona pystyisi oleskelemaan, kuin määrätyn ajan ja aika on alle tunti.
Suojavaatetus olisi riisuttava eri tilassa, kuin asuintila, koska näkymättömiä radioaktiivisia hiukkasia kulkeutuisi muuten asuintilaan ja altistaisivat säteilylle.
Silloin puhuttaisiin ulkonaliikkumis kiellon todellisesta merkityksestä, koska ulkona olisi jotain joka puolella myös metsässä, joka aiheuttaisi sinulle vakavia säteilysairauksia ja kuoleman.
Tämä koronavirus ei ole mitään radioaktiiviseen säteilyyn verrattuna.- Anonyymi
Just näin🔹️
- Anonyymi
Naiminen helpottaa ja siitä saa voimaa,.Jos ei ole kumppania niin runkkaamisesta saa ihan ok voimaa! Koleile jompaa kumpaa...
- Anonyymi
Minulla on hyvä ilmauskonsti, joka toimii. En ajattele koko asiaa. Kokeile, niin yllätyt.
- Anonyymi
Nämä fiilikset voi varmasti moni jakaa. Itsekin olen käynyt läpi karanteenit ja testit. Olin (ja olen edelleen) reissutyössä kun Uusimaa suljettiin. Erityisluvalla sain jatkaa kulkemista junalla silloin, kun kaikki hiljeni. Etätyöt eivät ole työssäni mahdollisia. Onneksi tartuntaa ei ole tullut. Olen perheellinen mies ja paljon erossa perheestäni. Maski ahdistaa edelleen, vaikka vähän olenkin siihen jo tottunut. Mutta toivo minulla on ollut koko ajan, eikä toivoni perustu ajatukseen siitä, että korona joskus loppuisi ja kaikki olisi jälleen kuten ennen. Toivoni ei perustu itseeni tai muihin ihmisiin. Mutta olosuhteista huolimatta, minulla on toivo jonka perustukset eivät järky. Ja tätä en sano kevyesti - minun toivoni on ikiaikojen Jumalassa, minä uskon Jeesukseen. Sanoisin tämän vaikka ase ohimolla ja hautani reunalla - Jumala on olemassa ja hänen tahtonsa sinua kohtaan on hyvä! Jeesuksen sanoin, rohkaisuksi ja toivoksi sinulle:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä." Joh. 3:16
Lupaus heille, jotka uskovat:
"Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." Johannes 16:33
"Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?" 1. Johanneksen kirje 5:3-5
Jeesus elää! Evankeliumi on ilouutinen Jumalan rakkaudesta sinua kohtaan. Kristus vuodatti verensä rakkaudesta juuri sinuun, hän tuntee sinut nimeltä. Hän kuoli puolestasi ristillä sovittaen sinut Jumalan kanssa kantamalla kaikki, aivan kaikki sinun syntisi, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta. Sitä on armo ja anteeksianto. Eikä tämä tähän lopu! Jumala härätti hänetmyös kuolleista. Toistan: Jumala härätti Jeesuksen kuolleista, hän elää! Ymmärsitkö lukemasi? Jeesus on kuoleman voittaja. Iloitse, sillä Jeesus elää ja niin saat elää sinäkin, joka uskot häneen. Elämä ei pääty hautaan. Jeesukseen uskovat eivät koe toista, ikuista kuolemaa, eivät helvettiä, eivätkä lopullista eroa Jumalasta - he saavat lahjaksi ikuisen elämän Luojansa luona. Tämä Jumalan sanan lupaus koskee myös sinua. Kaiva nyt heti Raamattusi esiin (tai Raamattusovelluksesi), lue ja rukoile. Sillä:
"Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan."
(Jeesus)
Siunausta sinulle ja kaikkea hyvää. Toivoa on ja tämä toivo pysyy ja kestää! Ikuisesti 🙏- Anonyymi
Lopeta huumeiden veto.
- Anonyymi
Ihmetyttää tuo Vapaavuoren vouhkasu tuon koronan kanssa liehtoo täyttä paskaa kun hallitus yrittää kaikin voimin pitää taudin hallinnassa. Kokoomuksn edustajalla taita olla vain vaalit mielessä samoin kun on vähän seuraillut myös Orpon kiihkoilua. Kansan kannalta luulis olvan kaikkein tärkein asia koronan tyrehdytäminen.
- Anonyymi
Vali vali, muualla maailmalla on ulkonaliikkumiskiellot voimassa ja silti pärjätään. Tässä näkee kenen pälli kestää kenen ei. Kannattaa katsoa peiliin miksi itsekseen on niin vaikea olla!!
- Anonyymi
Mistä sinä tiedät, miten ihmiset pärjäävät? Ihmiset ovat tuolla ulkomailla kotona sisällä koska muuten tulee sakot tai poliisi raahaa putkaan. Tuskin kukaan viihtyy pitkiä aikoja liikkumattomana varsinkaan jossain kaupunkikopperossa.
- Anonyymi
Suomi ja suomalaiset joutuvat talvi- ja jatkosotaan vuosina 1939-44 Suurta ja Mahtavaa Neuvostoliittoa vastaan. Tuon rypemisen huipensi NL:n vaatimuksesta sota Lapissa saksalaisia vastaan 1944-45. Kuolleita noissa kolmessa sodassa oli n. 100.000 mutta suomalaiset kestivät ja vielä senkin, että valvontakomissio teki kaikkensa ryöstäessään Suomea. Nyt sinä iniset vaivaisen viruksen takia, kun se on jo vuoden kansaa kiusannut. Vaikka kuolleita on jo vähän alle 1000, niin se ei ole mitään edellä mainittujen sotien saldolle. Myöskäänn taloudelliset menetykset ovat murto osa sotien kustannuksista. Häpeä jos osaat sillä sinun pitäisi olla tyytyväinen koska olet vielä elossa.
- Anonyymi
Jaksan uskon kautta, Jeesus antaa toivon ja voimaa ja kaikkea tällästä myös Raamatusta lukee mitä maapallolla tapahtuu nyt, eli sieltä löytyy vastauksia ja myös se toivo ja se VALO TUNNELIN PÄÄSSSÄ ON JEESUS KRISTUS. Ihan oikeasti, ei haihattelua vaan oikeasti on rauha tän keskellä. Itsekin asrmaattisia oireita ja maskia bussis ja kaupas pidän ja ei oo kivaa mutta tietää että tätä maailmaa ei enää ihmiset saa järjestykseen niin on toisaalta helppoa heittäytyä Jumalan varaan. Rohkasen Sinua ja muita lukijoita lukemaan Raamattua, rukoilee eli puhuu Jumalalle omin sanoin ja katsoo vaikka tv7
- Anonyymi
Älä vaan uskoon sorru, tiedän monta siihen haksahtanutta ja kaikki ovat leukakiikussa tai seurakunnan orjana kunnes tarpeettomana hylkäävät. Älä missään nimessä ajaudu toisten vietäväksi, seurakunnassa ei olla tasa-arvoisia vallan eikä rahojen suhteen. Näkymättömän nimeen on helppo vannoa silloin välttyy itse vastuulta.
- Anonyymi
Ei tää kestä korkeintaan muutaman vuoden vielä ja ennen ku loppuu niin tulee seuraava virus yms et koita sopeutua
- Anonyymi
Kuuntele psalmi 91 YouTubesta ja lopeta pelkääminen.
- Anonyymi
Ihan samat tunnelmat täällä!
- Anonyymi
Hänpä itse mulle tahtoo antaa Joka hetki uutta armoa.
Päivän huolet kaikki tahtoo kantaa Voimallinen neuvonantaja.
Näin hän mua vaalii suojaellen Maassa omaisuuttaan kallista.
"Niinkuin päiväs" lausuu lapsellensa, "On sun voimasikin oleva."
Citizen Millään ei kuitenkaan ole mitään väliä, millään mitä tekee ei ole varsinaisesti merkitystä. Tekemisen puute ja yksitoikkoisuus altistavat tämän huomaamiselle.
Lapset ovat valinta johon tulee toki satsata, ja etköhän joku päivä ole ylpeä siitä että jaksoit satsata kasvatukseen ja läsnäoloon. (Ehkä joku kaveri vahtisi lapsia silloin tällöin?) *älä anna tuon lauseen argumentoinnin pyyhkiä vastauksen muuta sisältöä mielestäsi
Elämä voi olla turhan tuntuista, ja mitä enemmän sitä tunnetta miettii, sitä ylitsepääsemättömämmältä se alkaa tuntua. Silti parhaiten vastatuulesta pääsee yli hyväksymällä sen ja oman kyvyttömyytensä vaikuttaa siihen.
Ihminen on edelleen olemassa lajina, koska se on kyennyt sopeutumaan muutoksessa ja paineessa ja hyväksymään tosiasiat, ainakin johonkin pisteeseen asti. Juttele itsesi kanssa, ääneen tai mielessäsi, ja opi tuntemaan itsesi paremmin samalla kun hyväksyt vastatuulen mielettömyyden.
Voit myös höllätä itsekurin kanssa jossain määrin, mielen oikut eivät ole haitaksi jos niistä on tietoinen.
Asioilla on merkitystä niin kauan kuin annat ja keksit niille merkityksen, joten rentoudu niissä puitteissa missä voit, ja anna asioiden olla jos ja kun voit.
Vaikeaa tai helppoa, kivaa tai surullista, mitä väliä? Varmasti on jotain mitä arvostat ja mitä voit tehdä, ehkä jotain missä voit kehittyä?
Itsensä voi aina tuntea paremmin, ja aina voi yrittää välittää vähemmän...
Ihmisen etuja!- Anonyymi
Hieno kirjoitus, kiitos tästä❤👍🌞
- Anonyymi
Ei tunnu missään
- Anonyymi
No, et ole yksin. Jos se yhtään lohduttaa.
Ennen koronaa pyysin henkilökuntaa kahviloissa pitämään ojentamastaan kupista kiinni alaosasta ja käytin käsidesiä.
Vuosi on kohta kärvistelty, mutta en ole päässyt uimahalliin 4 kuukauteen, vaikka itse teen ohjeiden mukaan.
Kyllä tää ottaa välillä pattiin. Naisiakaan en ole treffannut saati sitten koskenut vuoteen.
Ukkini haavoittui sodassa, mutta selvisi siis hengissä.
Ajattelen tämän olevan vielä pientä siihen verrattuna mitä ukkini ja hänen kaverinsa sodassa kokivat.
Tämän valituksen jälkeen suoristan selkäni, vedän lippaan ja osoitan kunnioitusta näille menneille sankareille pysymällä ruodussa vielä hamaan saatanan loppuun saakka.
Kukaan ei ole vielä kohti ampunut.
Tsemppiä - Anonyymi
niille tämä korona on este jota kulkee jokapaikassa .
kun on tottunut olemaan omissa kuvioissa ei ole haitannut.
tekee arjesta sen minkä pystyy kun tulee kevät siirtää luunsa ulos .
piirtää kutoo sukkaa siivoaa ja höpöttää joutavaa mihin ennen ei ole ollut aikaa.
elää tässä ja nyt.
tämä korona sitkuelämän loppu Voimia vaan kaikille tasapoulisesti. kai muistatte sen ensimmäisen aivopesutunnin, siinä luotiin hysteriaa , ETTÄ WC-PAPERI LOPPUU KAUPOISTA , JOPA MAILMASTA. Suuri osa osti paalikaupalla, ( toivostavasti on riittänyt HÄVETKÄÄ) Seuraava tunti MASKIHYSTERIAA. Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset , tämä on poliittisiin tarkoituksiin luotu ohjailumekanismi. Se takana on tahot, jotka ovat sairaanloisia vallanhimoon. HE jaksoivat koko Trampin vaalikauden JOKAPÄIVÄ keksiä ja levitellä valheita oman organionsa välityksellä , johon mm. verorahoilla ylläpidettävä yle kuuluu. Tämä on vasta alkusoittoa, sen eilen a,merkkel rokotus-suunnitelmissaan kertoi.
- Anonyymi
Vali Vali Vali Vali. Voi luoja mikä valitusvirsi. Itse sain eilen rintasyöpädiagnoosin
Koronan rajoitukset eivät tunnu yhtään miltään eivätkä tuntuneet sitä ennenkään. Olen jo sopeutunut siihen ja omaksi parhaaksi rajoitukset ovat joka tapauksessa. Voi kun ihmiset tajuaisivat että on paljon isompia asioita kuin se ettei että korona rajoittaa.- Anonyymi
se on sinun ongelmasi, ei meidän muiden. Rintasyöpädiagnoosisi siis.Kyllä koronasta saa valittaa. Me ihmiset ollaan erilaisia.
- Anonyymi
Ei koronaa kannata pelätä noin suunnattomasti. Yksin ei voi olla vastuussa ko asiasta. Suuri osa suomalaisista bailaa ja matkustaa. Se että on eristyksessä etätöissä on kovinkin rasittavaa ja alkaa tuntua pääkopassa. Muuten olen voimavarojen mukaan ulkoillut ja käynyt kaupoissa. Terveydenhoitoon on vaikea päästä, mutta suosittelen sinulle käyntiä noiden ajatusten vuoksi. Itsekin menossa, jälleen kerran. Voimia kaikille.
- Anonyymi
Että viitsitkin valittaa. Häpeä!
Tiesit kai, että Suomessa on nyt kymmeniä tuhansia totaaliyksinäisiä ihmisiä. Eivät käy töissä syystä tai toisesta, ovat lapsettomia, kaverittomia yms.
Sinulla sentään työ, lapset, vanhemmat...
Häpeä sinä itsekäs valittaja!!!! - Anonyymi
Olen kuulut uutisia,missä kerottaan että äiti tapoin 2 kouluikäistä lasta, viimeinen tapaus 16 vuotiasta pojasta, isästä, kuka tapoi puoliso ja vahingotannut oma lasta. Myös kuin luen nämä kommentit, ajattelen, että ne rajoitukset ja sosiaalinen eristymminen ovat tosi raskaita monille kansalaisille. Miksi ihmeessä sitten politikoi kertovat vain Venäjän ongelmista, Navalnista joka uutisissa, mutta eivät kertoo, että sielä tartuntojen määrä alkaa laskee ja rajoitukset purrettaan. Miksi ihmessa Suomi ei voi ostaa Sputnik - rokote, jos kysymys on ihmisten henkista ja odottaa länsimäläisiä rokotuksia?
- Anonyymi
Saamme voimaa Valoa ja voimaa kappaleesta
- Anonyymi
Siis mistä kappaleesta ?
- Anonyymi
Olen todella pahoillani, että sinulla on vaikea tilanne.
Mutta muista, että huonomminkin voisi olla. Voisit olla koronapotilas. Voisit kuolla koronaan.
Epäilen, että olet ylipainoinen. Niin olin minäkin, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja pudotin yli 20 kg pois. Vähensin ruokamäärää ja lisäsin liikuntaa. Pyöräily tai kävely tai juoksu eivät vaaranna nytkään ihmistä koronan suhteen. Henkinen hyvinvointi parani huomattavasti, kun tuntee olevansa taas normaalimpi. Yritä pudottaa painoa, vaikka et olisikaan kovin ylipainoinen.
Muista että olet edelleen hengissä. Kuolleena on kurjempaa. Ehkä, ta isitten ei. - Anonyymi
Suosittelen lämpimästi ostamaan nastakengät, pääsee ulos lenkille, eikä tarvi liukastella. Suosittelen myös asenteen muuttamista. Ajatukset vaikuttaa kokonaisvaltaisesti. Treffeillä voi käydä ulkona - niissä nastakengissä. Elämä on täyttä paskaa jos niin ajattelee. Elämä voi olla ihanaakin jos muuttaa näkökulmaa. Suosittelen myös self-help- oppaita. Niistä saa inspiraatiota ja voi kokea ahaa-elämyksiä. Hyvä motto on, että jos asialle ei mitään voi, miksi stressata. Ja jos asialle jotain voi, sitten tee muutos eikä taaskaan ole syytä stressata.
- Anonyymi
Suosittelen lukemaan iltasanomia.
Huomenna pelottelemme jälleen kansaa syyttä suotta ja idiootit uskoo.
- Anonyymi
Mistä saan voimaa? Crossfitistä ja panemisesta.
- Anonyymi
Aloituksen pakko olla parodia, muuten en voi tuota ymmärtää.
- Anonyymi
Helpompi tätä koronavirusta
sietää, kenellä ei ole mitä menetettävää. - Anonyymi
Minua ei haittaa korona juuri ollenkaan. Lasien ajoittainen huurtuminen suunnilleen suurin ongelma :-) kun olen autonkuljettaja.
Viihdymme kotona, koti on paras paikka. Aikaa kotona oloon ei ole koskaan liikaa. Toivon lomautusta, viimeksi en sitä saanut vaikka pyysin. Kotona on 500 harrastusta ja 1000 tekemätöntä asiaa, sekä ihana vaimo ja lapsi. Matkoille tai kylään ei ole hinkua, kaupoilla voi käydä maskin ja turvavälin kanssa.
Henkilökohtaisesti en kärsi, vaikka tämä jatkuisi esim. vuoden (mitä varmasti tekeekin) tai vaikka muutaman vuoden vielä.- Anonyymi
Lasien huurtuminen tosiaan itselläkin ongelmana ajoittain.
Huomasin että kun siirtää laseja nenän vartta hieman eteenpäin, niin ei huurru yhtä helposti kuin että jos ovat ihan kiinni.
- Anonyymi
Siitä saisin voimaa kun ulkonaliikkumiskieltoa lyötäisiin ihan kaikille, vaikka olisi kilometrin turvaväli.
- Anonyymi
Se olisi voimaannuttavaa kun sotilaspoliisit valvoisivat ulkonaliikkumiskieltoa helsingissä
- Anonyymi
Oletetaan että elät 70 vuotiaaksi,mitä meinaa 1 vähän huonompi vuosi?
- Anonyymi
Paitsi että kukaan ei tiedä kauan tämä kestää. Rajoitusten piti ensi kertaa loppua jo silloin vuosi sitten, mutta kun jatkuvasti tulee vain lisää ja lisää..
- Anonyymi
Voi hyvä ihminen kuinka tekstisi oli koskettava. Koeta kestää, ehkä vielä löytyy valoa tunnellin päässä.
- Anonyymi
Sitä samaa mitä ennenkin koronaa. Opiskelua, töitä ja ulkoharrastuksia milloin ehtii.
Salikin on (vielä) auki joten korona ei oo vaikuttanut elämään juuri mitenkään. Kun salit oli alkuvaiheissa vähän aikaa kiinni, treenasin ulkona kuten ennen salilla käymisen aloittamistakin.
Suomessa koronatilanne kyllä todella leuto, ulkonakaan ei tartte edes liikkua salaa. Enkä tiedä edes yhtään tutuntuttua joka olisi tartunnan saanut. Kuukauden parin välein vilkaisen uutiset missä mennään koronan suhteen, muuten ei paljoa kiinnosta tai vaikuta elämään. - Anonyymi
Nämä Q-Anon persut ja muut viiripäät tekevät tästä korona-arjesta vielä hirveempää. Sitä typeryyttä ei meinaa tavallinen eläjä jaksaa millään. Sitten on vielä pokkaa nimitellä lampaiksi ja vaikka miksi. Kun itsellä on aivot kuin lampaalla ja ymmärrys kuin pässillä.
- Anonyymi
Oletko edes ottanut selvää miten virukset toimivat? Ihan perusasioita jos opiskelet, ymmärrät (paitsi jos vain olet niin vi*un tyhmä, ettet siltikään ymmärrä) että korona on huijausta, sitä EI OLE. Ota nyt hyvä ihminen asioista selvää äläkä usko mitä sinun halutaan uskovan.
- Anonyymi
Juuri noin. Aivan pimeetä porukkaa!
- Anonyymi
Ainoa asia mikä on muuttunut niin joutuu maskia käyttämään. Ei korona minun elämää ole muuttanut.
- Anonyymi
Aikalailla sama juttu täälläkin.
Saa nähdä miten mahdollisen ulkonaliikkumiskiellon kanssa käy kun asunnottomiakin on olemassa. - Anonyymi
Eikä tarvitse edes maskia.
- Anonyymi
Eero tillanen antaa voimaa kummasti
- Anonyymi
En tiedä, ei ole vaikuttanut omaan elämään muuten kuin että lyön maskin naamalle kauppareissuilla. En muutenkaan käy harrastuspaikoissa, baareissa, tapahtumissa tms, 90% ajasta viihdyn (nimenomaan viihdyn) kotona. Tapaan vanhempia, sisaruksia ja hyvin pientä ystäväpiiriäni kuten ennenkin, eli pari kertaa viikossa pyörähdän jollain kahvilla. Ootan nyt vaan että ukolla alkaa taas toukokuun alussa työt että saa olla vähän enempi yksinäänkin.
- Anonyymi
Saisin voimaa siitä, että täälläkin koronatestejä otettaisiin peräaukosta kuten Kiinassa.
- Anonyymi
Ruotsin malli?
- Anonyymi
Koiria on löytöeläintalot pullollaan, hae sieltä. Ne kaipaavat kotia siinä missä rotukoiratkin.
- Anonyymi
Onhan tämä aika osittain asenteistakin kiinni. Jos keskittyy enemmän kaikkeen siihen kurjuuteen, jota ajattelee kohtaavansa se kurjuus on moninkertaista. Jos puolestaan miettii niitä hyviä asioita, joita kuitenkin löytyy on elämä huomattavasti helpompaa. Itselläni oli etätyömahdollisuus jo ennen koronaa, eli olin siihen tottunut. Nyt nautin siitä, että ei tarvitse aamulla ruuhkabusseissa kulkea ja voi aloittaa rauhassa työt heti, kun herää. Se, että ei juokse pahemmin kaupoissa on myös sikäli positiivista, että paljon aivan turhia ostoksia on jäänyt tekemättä. Rahat on säästyneet myös siinä, että matkustaminen on vähentynyt. Olenko menettänyt jotain, en omasta mielestäni. Ulkona on tullut liikuttua enemmän kuin ennen, hyvät kirjat rentouttavat ja vievät ajatukset pois arjesta. Viime keväänä jo silloin, kun ensimmäiset tiedot koronasta alkoivat levitä maailmalla isäsin käsien pesua ja välttelin suurempia ihmisruuhkia.
- Anonyymi
Hyvä, just näin, keskitytään hyviin asioihin. Olen ollut vastaamatta negatiivisen ihmisen viesteihin, hän näkee vaan kurjuutta ja valittaa kaikesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, just näin, keskitytään hyviin asioihin. Olen ollut vastaamatta negatiivisen ihmisen viesteihin, hän näkee vaan kurjuutta ja valittaa kaikesta.
Sanoma pahoittelee toimintaansa.
- Anonyymi
Kesä tulee ja pöpöt vähenee. kunhan vaan tuo eu:n rokotusmunaus saadaan korjattua.
- Anonyymi
Kesä tulee mutta ette työ mihkään ulos pääse kun ulkonaliikkumiskielto pistetään voimaan.
- Anonyymi
Tyhmistä ihmisistä joutuisi kärsimään moni muukin.
- Anonyymi
Aiheuttamalla yhteiskunnalle n. miljoonan tappion, saan voimaa kun en muutakaan voi. 🙂
Eipä tuo korona ole vaikuttanut käytännössä mitään, maskeihinki jo tottunu. Nyt tämä sulku tekee tosin sen että jos meinaa syödä kylällä nii se tarkottaa take away lounasta. Pikkujuttu. Kauppojen valikoimiin ja toimitustuotteiden ja tarvikkeiden saatavuutee koronan vaikutus tasan nolla. Koulutus ja sensemmoset on etänä, ja näihin ei olisi tullut ilman koronaa ja etäilyä osallistuttua. Lomailuun vaikutus tasana nolla, juopottelu siirtyy ns.autotalli ryyppäämiseen, pois baareista. Että jatkukoon vaikka vuoden. Eikä suuresti oo ees talouteenkaa vakkuttanu, olis hoksanu nii olis tehny tukevan tilin ostamalla vuosi sitte mustigroupin osakkeita, lemmikkifirmat vuolee kultaa kun ihmiset ostaa kaikenmaailman elukoota....
- Anonyymi
Ei tässä ole ollut mitään jaksamista... Koko korona-ajan on töissä saanut käydä normaalisti. Kotona tulee muutenkin istuttua yksin kaikki vapaa-aika, kun kavereita ei ole vuosiin enää ollut. Eli elämä on yhtä tasaista ja tylsää kuin ennen koronaakin. Töitä riittää omalla alalla varmasi, oli mikä tahansa kriisi menossa maailmalla.
- Anonyymi
Kaupungissa apu lähellä, siksi nyt parempi, vaikka maalla onkin mukavaa :)
- Anonyymi
Kakka tulee. Hiiohoi.
- Anonyymi
Eihän tässä koronassa ole muuta kuin baarit on kiinni, eli ei haittaa minua. Istun kotona tietokoneella pimeässä ja puuhailen omiani
- Anonyymi
Miekin istun, kuilin välikaljaa, ja vemppaan. Kivaa olla koronassa.
Seija-Ilmari 69v
- Anonyymi
Lopeta koko koronan miettiminen. Se on 99%:sti valhetta. Anna mielesi levätä luottavaisena ja opi seuraamaan intuitiotasi - sisimpäsi ohjausta.
- Anonyymi
Yhellä mun kaverilla oli korona Ranskassa pari vuotta sitten. Lähti käsikauppalääkkeillä muutamassa päivässä, kaikki hyvin. Ihan pelkkä flunssa oli vaan, vaikka kaikki koronan oireet oli. Toki melko kova sellainen, vanhat kääkät voi kuollakin siihen, mutta nelikymppinen perusterve mies ei.
Turhaa hysteriaa.
- Anonyymi
Ei tunnu missään. Asiaan toki vaikuttaa, että 20 vuotta tein töitä asiakaspalvelussa ja myynnissä, kunnes sain aikaiseksi vaihtaa taustalle. Nyt olen etätöissä, tilaan verkkokaupasta ja käyn kaupassa vain kerran viikossa hakemassa tuoretuotteet.
Nautin ja toivoisin oikean lockdownin julistamista.
2020 osoitti, kuinka paljon turhaa ihmiselämässä on. Suurin osa kaikesta karkeloinnista on teennäistä ja pakotettua. Vain vajavainen ihminen tarvii jatkuvasti jotain "virikettä".
Jos ei polla kestä vuotta tyhjäkäynnillä, niin luonto poisti ennen vanhaan... - Anonyymi
Näin persuna saan voimani kateudesta, vihasta ja vitutuksesta.
- Anonyymi
Coronan leviämistä ei voida estää, eikä ole tarkoituskaan.
Sanna Marin on kiihtymisvaiheessa ja Krista Kiuru leviämisvaiheessa.
Pakkolait. - Anonyymi
Helppoa! Sairastin koronan ja nyt en siitä välitä. En käytä maskia, koska en tautia enää voi levittää.
- Anonyymi
Lopeta marina. Pitäisikö vielä olla asiat pahemmin. Lapsetkin oot hommannut niin kasvata ja hoida itte. Ei vanhuksien tartte enää sun lapsia hoitaa. Mitä sanoisit jos vielä sairastuisit tai perheenjäsen johonki syöpään esim tai tulipalo.
- Anonyymi
"Kaupassakin pitää käydä kiireellä ja aina ärsyttää ne perseessä jonottajat."
Tilatkaa hyvät ihmiset ruuat kotiin.
Vältytte koronalta jonka voi saada kaupasta.
Mitä epidemiaan tulee, suomi on pahasti epäonnistunut epidemian hoidossa, olisi pitänyt tukahduttaa, nyt sekoillaan hybridimallilla. - Anonyymi
En mieti enkä ole miettinyt koko koronaa. Enkä käytä maskia tai ota rokotetta.
- Anonyymi
Ei sitä kuulukaan jaksaa.
Jeesus sanoi fariseukselle:
nainen sai paljot syntinsä anteeksi,
sen vuoksi hän rakasti paljon.
Mutta joka saa anteeksi vähän,
se myös rakastaa vähän.
Ja hän sanoi naiselle:
Kaikki sinun syntisi on annettu
anteeksi.
Luuk. 7: 47–48 - Anonyymi
Jeesus Kristus antaa voimaa...Suosittelen kokeilemaan🙏
Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan". Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
Psalmit 91:1-6 - Anonyymi
Jeesus Kristus antaa voimaa.suosittelen kokeilemaan
Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan". Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta. Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus. Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta, et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
Psalmit 91:1-6 FB38
🙏- Anonyymi
Mulla hirveä himo päästää itestäni tämä Interseksuaalinen hulluus kaikkien muiden Vihreiden ja Sosdemokkraattisesti seonneidenkaa . Ja mennä pilvessä katuja tukkimaan. Sekä Paleface ja Punaliput orkestereiden kaa olemaan ihan vaan dillenä ! Ja Braid kulkueeseen irvistelee heteroille .
- Anonyymi
Herra loi eliöt ja bakteerit sekä myös virukset. Jumala on koronan takana, ja jeesus on taivaankaranteenissa. Herra rankaisee vanhuksia ja tyhmiä.
- Anonyymi
Muistakaa lukea kauhuskenaaarioita lehdestämme huomennakin ja pelätä niin birusti.
sanoma - Anonyymi
Sun on jaksettava huomattavasti pahempia olotiloja (kun korona on levinnyt kaikkialle) ja kun tulee uusia viruksia. jos luulet koronaan jäävän niin olet erehtynyt.
se on 2 maskia kohta oltava naamassa ja ankarat arkiset puhdistustoimenpiteet joka päivä jos meinaa edes kaupassa käydä.
ne kusi koko planeetan tolla viruksella. joko ryssät jenkit tai kinkit. joku noista 3.
Ei ole jumalan tekemää tämä vaikka kuinka kuvailisivat luolissa roikkuvia lepakoita. - Anonyymi
Muista lukea ilta sanomia ja ahdistua lisää aivan kaikesta. Kansan pelkoon lietsominen ompi ilomme.
- Anonyymi
Niitä roskalehtiä ei tulisi kenenkään itseään kunnioittavan kansalaisen lukea. Kaikki se peloittelu, liioittelu ja muu propaganda jakaa vain ihmiset yhä enemmän kahtia.
- Anonyymi
Helpottaa sitten, kun KAIKKI noudattavat ohjeistuksia ja rajoituksia. Kukaan ei kuvittele olevansa oikeutettu "vapaaseen käyttäytymiseen." Siinäpä se haaste onkin, on niitä pöllömpiäkin.
- Anonyymi
Sitä päivää emme tule näkemään. PAKKO on ainoa joka toimisi, ei hyvä juttu mutta se toimisi. Kun vain kaikki puhaltaisivat yhteen hiileen sen pari viikkoa, jokainen kyllä kestää sen miten päin vain. Tämä hallitus vain tuntuu kartta mitään oikeasti vaikuttavia päätöksiä kuin ruttoa, ja siihen kuuluu myös some-glitter-turhuuksien LENTOKIELTO hakemasta virusta jokaisesta maailmankolkasta.
- Anonyymi
Kaljan kittaaminen saa näemmä harhat liikkeelle.
- Anonyymi
Viimeistään kesän loppuun mennessä on riskiryhmät rokotettu, ja paljon jo muistakin, jolloin rajoituksille ei ole enää tarvetta. Tämä on ammattilaisten realistinen arvio. Tsemppiä AP, hae apua jos on masennusta tai burnouttia. Karsi kaikki ylimääräinen elämästäsi, ja keskity hyviin asioihin. Liikunta luonnossa auttaa alakuloon, ja luonnossa aistimme lepäävät.
- Anonyymi
Älkää lukeko korona-uutisia. Älkää edes ajatelko koko tautia. Eläkää elämäänne ja nauttikaa. Suomessa kuolee vuosittain enemmän ihmisiä itsemurhaan, kuin koronaan eikä se aiheuta samanlaista panikointia. Ketään ei tietenkään pidä tietoisesti altistaa millekkään taudeille, mutta jos rajoitukset aiheuttavat enemmän haittaa, kuin itse tauti, niin mitä järkeä siinäkään on? Ihmisten talous ja mielenterveys tuhotaan ja niitä asioita korjaillaan vielä pitkään. Tuntuu, että ihmisiltä on kadonnut oma ajattelukyky ja tilalla on median lietsoma joukkopsykoosi. Jos pelkäät, pysy kotona mutta anaa muiden elää ja olla.
- Anonyymi
Osallistun aamuisin netissä rukouskokouksiin ja kun rukoilen pitkään kielillä, niin sydän alkaa iloitsemaan, kun rukoilen oikeita Jumalan mielen mukaisia asioita 😊 Suosittelen kaikille Jeesuksen vastaanottamista Pelastajana omaan sydämeen. Häneltä saa ihan mielettömästi voimaa ja iloa jokaiseen päivään! ❤️
- Anonyymi
Koronasta ei ole mitään haittaa jos pysyy kaukana ihmisistä jotka matkustelee, käy baareissa tai lomilla. Se tartuu tyhmiin ihmisiin ainoastaan. En ole käyttänyt maskia kertaakaan enkä ole pessyt käsiäkään muuten kuin normaalin vessa käynnin yhteydessä. ihmiset panikoi ja hamstraa käsidesiä vaikka korona tarttuu jos olet sellaisen kanssa kosketuksissa jolla on korona.
- Anonyymi
Onneksi sentään tulee kevät ja kesä. Munkin mielenterveys on ollut pahasti koetteilla tämän heleketin koronakurimuksen vuoksi. Ekaksi meni työt ja sen seurauksena tuli köyhyys ja neljän seinän sisällä kököttäminen, kun kaikki harrastuksetkin menivät kiinni. Sitten meni terapiapalvelutkin kiinni, jotta en saanut edes apua mielialaongelmiin. Aloin juomaan viinaa joka taas toi uusia ongelmia. Saatoin epätoivoissani juoda jopa desinfiointipulloista suoraan, kun ei kiinnostanut paskaakaan enää mikään.
Nyt olen todella heikossa kunnossa, lihonut 20 kiloa ja tyhmentynyt niin, etten osaa enää arkielämän juttujakaan hoitaa. Ilman koronaa tilanne olisi aivan toisenlainen. Ajelisin vielä autolla, minulla olisi työ ja olisin hyväkuntoinen. Pelailisin yhä sählyä ja fudista, sekä karatea. Nyt ei ole varaa yhteenkään näistä ja välillä nekin ovat olleet täysin kii.- Anonyymi
Uskoisin, että jos vain tuon koronavuoden olet ryypännyt, niin et sinä sillä ole peruuntumattomasti tyhmentynyt. Tai eihän tuo alkoholi oikeastaan tyhmennä, vaan aiheuttaa kognitiivisissa taidoissa ongelmia ja voi johtaa jopa alkoholidementiaan, mutta en usko kohdallasi sellaisia parantumattomia vaurioita vuodessa syntyneen.
Nyt vain alkoholin käyttö sellaiseksi, että vähintään 1kk väli päivien välillä, kun käytät alkoholia.
Ei se ole hauskaakaan koko ajan tissutella.
Paljon järkevämpää jättää se alkoholi vain harvoihin valittuihin hetkiin. Oli ne sitten kenelläkin mitä tahansa.
Sitten pikkuhiljaa kävelyä lisäilet ohjelmaasi, koska se on kaikista hienoin liikuntalaji kaikille, jotka kävelemään kykenevät. Se piristää mielen, poistaa ylipainon ja parantaa kuntoa.
Kävelet niin paljon, kun itse haluat. Silloin tällöin tai vaikka joka päivä. 100 metriä tai vaikka kymmenen kilometriä, mikä itsestä tuntuu parhaalta milloinkin.
Sitten käyt kirjastossa etsimässä jotain sinua kiinnostavia kirjoja ja sivistät itseäsi ja samalla huomaat pikkuhiljaa, että et ole tyhmentynyt yhtään mihinkään.
Sinulla on vain vitutus/masennus/yksinäisyys/suunnattomuus/stressi tai joku määrittelemätön valtion kusetus, joka vituttaa ja lamauttaa.
Esim. minua ottaa päähän autoilun ja polttoaineiden verot ja yltiöpäinen valtion velkaantuminen muiden maiden asukkaiden elättämisen seurauksena.
Mutta kävely auttaa ja äänestäminen oikein sitten kaikissa tulevissa vaaleissa.
- Anonyymi
Asun alueella jossa korona ei ole saanut yliotetta. Voimavarani on aina ja myös kriisiaikoina luottamus ja usko Jumalaan. Hänen kanssa kaikki on hallinnassa.
- Anonyymi
Ei tätä meinaa jaksaa.Vuoteen ole nähnyt ketään sukulaisiakaan,ollut poikaystävän ja koiran kanssa ja minulla on tullut uniongelmia.
- Anonyymi
Jumala on Todettava, sillä Hän voi armahtaa tänäkinpänä, Koska Hän On on ja On. Toteuttajana jo nähtävissä, hullukin tämän ymmärtää, ja vielä etsittävissä taivastenvaltakunnasta yhdessä nimessä. Ykseyshän on niin kovin tärkeää. Repent
- Anonyymi
Kevät tulee ja mulla alkaa siitepölyallergia. Kaikki lääkkeet nenäsuihkeet ja muut helpottaa toki mutta eivät estä sitä että aivastelen koko ajan ja nenä vuotaa. Töissä pitäisi käydä mutta ei saa mennä jos on oireita. Inhottaa kun lääkäri sanoo että koska tiedän että se on vain allergiaa niin voin käydä töissä mutta kaikki tietenkin suhtautuvat kuin spitaaliseen. On yhtä painajaista. Helpottaa vasta sitten kun seuraavan talven pakkaset on päällä.
- Anonyymi
Eipä ole mun ja miehen elämään vaikuttanut juuri millään lailla:)Ttöissä käydään edelleen ja molemmilla työt jossa ollaan päivittäin tekemisissä useiden ihmisten kanssa ja jatkuvasti. Kuntosalilla käyn edelleen pari kertaa viikossa, koska täälläpäin ne saa olla auki. Salilla ei ole ruuhkaa, usein olen isossa salissa yksin tai sit siellä on vain pari tyyppiä. Maskia on pakko pitää töissä, mut olen siihenkin jo tottunut.
Ei matkusteltu hirveästi ennen koronaakaan, joten sekään ei haittaa. Viikot menee siis töissä. iltaisin ulkoilua/sauvakävelyä. Mies käy laskettelemassa pari kertaa viikossa kaverinsa kanssa. Viikonloppuisin rentoudutaan, saunotaan ja syödään hyvää ruokaa. Mun vanhemmat on jo kuolleet, joten heistä ei tarvitse pitää huolta. Anoppia ollaan nähty viimeksi noin 1 vuotta sitten. Videoyhteydellä on korona-aikaan juteltu sukulaisten kanssa .Lapsi asuu jo omillaan ja käy myös töissä ja opiskelee. Kerran viikossa nähdään. Mulle on tarpeeksi sosiaalisia kontakteja töissä,en kaipaakaan enempää niitä enää vapaa-ajalla. - Anonyymi
Upp
- Anonyymi
asennekysymys
- Anonyymi
Vastapuoli ei ole virus vaan ihmisten luoma hysteria
- Anonyymi
Voi voi , ajatteleppa niitä ihmisiä joilla ei ole lapsia eikä enään vanhempia, ne vasta yksin taistelee . Minäkin olen jo kaksi vuotta sairastanut totaalista uupumista enkä ruikuta muille, olen väsynyt tyhjänpäiväsiin vinkujiin.
- Anonyymi
Eiköhän nämä ajatukset ja asiat ole monella muullakin mielessä. Ainakin itselläni ollut samanlaisia ajatuksia. Itsekin yh ja tukiverkostoa ei ole,ei edes isovanhempia jotka auttaisi. Omat sisarukset asuvat kaukana yli 200km päässä ettei sielläkään vuorotyötä tekevänä vanhusten hoitajana uskalla näin korona aikana käydä. Raskasta on ja mieli on koetuksella. Itse tykkään lukea ja kuunnella äänikirjoja sekä on muutama hyvä ystävä joihin pidän työkaverien lisäks yhteyttä mutta harvakseltaan nähdään ulkoilun merkeissä lähinnä lasten kanssa. Tärkein voimavara on usko Jumalaan ja hänen sanansa kautta tuleva lohtu ja toivo paremmasta.
Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahasta .
2. Tessalonikalaisille 3:3
Järkihän tässä meinais mennä jos ei usko siihen että joskus tämä elämä helpottuu vielä ja joku minua itseä suurempi on joka varjelee meitä jotka häneen turvaamme.
Itselläkin astma ja työssä pakko pitää maskeja jo täytynyt vuoden pitää. Kyllähän se terveys on koetuksella niidenkin käytön vuoksi. Mutta kyllä ihmissuhteet(edes yksi hyvä ystävä) ja perhe on niin merkityksellisiä juuri etenkin nyt kun tuleva näyttää ettei ole ulos pääsyä.ihminen niin helposti turvautuu kaikkeen inhimilliseen terveyteen, rahaan, työhön,ihmisiin ja materiaan. Ja silmän räpäys niin voi menettää kaiken. Mutta niin kauan kun on elämää on toivoa.
Voimia sinulle ja kaikille meille tähän hetkeen. - Anonyymi
Suosittelen 🍺🥃🍹
- Anonyymi
Hei, kaikki vastuunsa ymmärtävät ihmiset ovat samassa veneessä kantaessaan vastuunsa. Olisi se varmasti kivempaa, jos ei tarvitsisi miettiä, mitä voi tehdä ja minne voi mennä.
Yksin asuvana nautin siitä, että saan kotona nukkua kun nukuttaa, syödä kun nälättää, tehdä kaikkea mitä kotona voi tehdä muiden sotkematta, ja kotona voi tehdä yllättävätn paljon mieluisia asioita. Koti on maailman paras harrastuspaikka. Eipä tarvitse olla ihmisten ilmoilla mielistelemässä ketään ja esittämässä sosiaalista ekstoverttia, kun ei sellainen ole. Tietenkin välillä on kiva myös rupatella, mutta senkin voi tehdä puhelimitse, jos on joku jolle soittaa.
Tee sitä, mikä sinusta tuntuu kivalta ja mitä voi kotona kaikessa rauhassa harrastaa ilman muiden töllistelyjä ja arvosteluja.
Kaikella on aiknasa, eikä koronakaan loputtomiin kestä. Olet vastuullinen, ja se on suuresti arvostettavaa, koska kaikki eivät sellaisia todellakaan ole. Vaikka sinusta tuntuisi yksinäiseltä, maailmankaikkeudessa kukaan ei ole loputa yksin. Olet upea ihminen ja ansaitset parasta. Tutustu nyt itseesi, rentoudu, arvosta itseäsi ja löydä omat juttusi, joista saat iloa ja nautintoa. Baana aukeaa ennemmin tai myöhemmin, mutta se aukeaa. - Anonyymi
Rukoile!
- Anonyymi
Itse lämmitän saunaa, juon kaljaa ja laulan karaokea. Toimii yksinkin, muuraman kaljan jälkeen.
- Anonyymi
Musiikki piristää:
https://youtu.be/QgIb_322Aqk?t=49 - Anonyymi
Kossuu, dullaa, nandrolonii, hemohessii, eeässää... Kyllä jaksaa!
- Anonyymi
Lukemalla Sanoman lehtiä ja palstoja (Suomi 24 ja VAuva).
Näiden hullujen horinoiden (ei sinun) jälkeen ei paljon koronat pelota. - Anonyymi
Mää olin ton Jessen ja Jullen kaa kimppapanobileissä. Vedettiin niitä porukalla kakoseen ni että soi. Hoosiannaa huudettiin, H-Dn peräöljytkin leikkas kiinni siinä tiimellyksessä, Reipaanit hajos, Joposta katkes runko.
Kyä ny on miehen olo. Laitan Menneniä muniin.
Kuhmon Aapo 85v - Anonyymi
Paljonpa jaksoit uikuttaa, onneksi tekstisi on selkeää.
Terveys on heikko minullakin, en pääse juurikaan ulos olipa sitten koronaa tai ei. Hyvä, jos kerran viikossa jaksan kaupassa käydä.
Uusia harrasteita olen keksinyt oikein tukussa ja vieläpä sellaisia, joista en ole kuvitellutkaan pitäväni.
Tsemppiä! - Anonyymi
Jaa-a, tää on valintojen maailma..
- en ole juurikaan huomannut koko koronaa
- en juurikaan lue höpö höpö utisointia koko roskasta
- maskia olen 2 kertaa käyttänyt koko aikana ja nekin kerrat vastentahtoisesti
- kaupassakäyntiin korona ei vaikuta mitenkään
- lähinnä naureskelen ihmisille jotka maskia pitävät, se kun on todettu aikaa sitten hyödyttömäksi
- älkää stressatko... eläkää - Anonyymi
Ei nyt ihan hirveitä muutoksia ole, koska jo ennen koronaakin tein valtasosin etäopintoja jotka nyt jatkuvat.
Akateemisen koulutuksen ohella aloitin buddhalaisuuskurssit netissä. - Anonyymi
Käsidesi levittää koronaa. Nihkeä pinta, jotain myrkkyä, siihenhän se pasilisko jää kiinni, imeytyy ihon läpi, ja voila, sulla on ikuinen korona, mihin ei pysty ees rokotteet.
Siitä vaan käsiä läträämään, sen tarkotus on levittää tautia.
Katsopa Euroopan isoja kaupunkeja, 55 donaa päivässä lisää, kun lorottelevat käsidesiä.
Jälleennäkemisen toivossa, kiittäen ja muistaen.
T: Taivaspaikkaa odotellessa, Kihniö- Anonyymi
Ei levitä, mutta parempi pestä saippualla. Ohjeita löytyy vaikka youtubesta.
Nyt jos vihdoin lopettaisivat koko koronapelleilyn tukahduttamalla viruksen ja pitämällä sen maan rajojen ulkopuolella, loppuisi myös käsidesin tarve. Jossain yhteisruokailussa joissa ei ole
käsien pesemiseen mahdollisuutta ja yhteiset kauhat tms. tai salaattipöydässä jossa myöskin yhteiset kauhat, käsidesi olisi edelleen tarpeen. Olisi ollut aiemminkin.
https://www.eroonkoronasta.fi/
- Anonyymi
Voimaa tulee kalja- viini- ja viinapullon suusta.
Kippistä! - Anonyymi
Ahdistuminen on valinta.
Minä kuljen ilman maskia ulkona, kun ei ole ongelmana mikään sellainen pieni juttu kuin sosiaalinen paine tms. paskaa. Hei,
tässä viestissä on kyllä apuhuuto, joten en usko en vitsailla kevyesti pääsemme auttamaan.
Tilanne on vaikkea kaikille ja monissa paikassa maaillmassa korona koskee kovemmin (työttömyys, nälkä, lähi-ihmisten kuolema). Suomessa ja pohjoismaissa oon kuitenkin jonkilainen turvaa.
Yritä listata kaikki mikä on positiivinen. Ei vain isokuvat (minulla on katto, vettä, lämmitys, maa on rauhassa) mutta myös pienet asiat:
-kuulit lasten nauru kadulla,
-näit pieni lintu tänä aamulla, etc.).
-etsi ensimmäinen vlkovuokko
-Yritä hymyillä vaikka ei tuntuu olenkaan voimaakkalta. Se auttaa myös muita.
-Kuntelee klassista musikkia.
-Lista, mitkä ovat sinun haarastuksia ja lue sitä netissä. Jos ei ole hyvää nettiyhteyttä tilaa kirjan. On paljon oppismista elämässä.
-katso vain huomiseen/ensi viikon saakka (ei ensi vuonna, eikä työkuva, milloin tä loppuu!)
-Kirjoitaa ikivanhalle ystäville, kennelta et ole saannut uutisia pitkästä aikaa.
-soittaa Zommilla/Skypella/Teamsilla jokulle joka viikko (vaikka ois sinun naapuri!)
-rukoile 10 mins joka päivää
-Aloitaa 10-20min workout/ afrodance/ zumba/body combat 2-3 kertaa viikossa
-3 min mindfulness musikkia / päivää tai ennen työn alkua
-auttaa muita ihmista (etsi netissä miten voit auttaa karentennissa)
Nämä autoivat minua. Tsemppiä!
:)- Anonyymi
Yritä jaksaa,pelaa vaikka jotain mukavia tarinallisia pelejä ja katso sarjoja ja älä mieti tulevaisuutta liikaa,päivä kerrallaan.Itse jo ennestään syrjäytyneenä ei korona juurikaan vaikuttanut mihinkään,mutta kuntoutus haaveisiini vaikutti sen verran,kun en voi osallistua joihinkin harrastuksiin,vaikka ne ovat minua aina muutenkin jännittäneet,mutta kesän tulosta saa voimaa ja keväällä sisustat kivan kesä paikan missä nautit aamukahvista ja luet vaikka kirjoja.Elämä on niin lyhyt,niin ei kannata stressata liikaa saavutuksiakaan,kunhan itselle tekee hyvän oltavan.Kyllä tämä korona loppuu aikanaan.
- Anonyymi
Helppoa.
En välitä mistään ja elän niin kuin ennenkin. Ihmisiä on aina kuollut milloin mihinkin. Samapa tuo jos se syy on korona.
Ihminen ansaitsee kuolla. - Anonyymi
Kauan eläköön korona ja niittäköön tätä paskakansaa mitä suurimmassa määrin.
- Anonyymi
Toivon koronan piinaavan teitä koko loppuelämänne ajan.
Minua ei ole korona pelottanut ollenkaan. Alle 5 prosentin todennäköisyys saada korona ja kaikki ovat ihan paniikissa.
Relatkaa 😊🤸♂️- Anonyymi
Minä se vaan oon Interseksuaalinen hullu ämmä. Nautin siitä että annamme Miljardit Italian miljardööreille. ongelmani ainoa on että en tiedä olenko mies vai nainen ? Eli olisin hyvä vaikka äsdeepääläinen ja bideeläinen
Ketjusta on poistettu 48 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581331Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165- 1271028
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071000Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18996Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974- 42899
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875