Rajoitukset ovat turhia

Anonyymi

Covid leviää maailmalla kutakuinkin samalla tavalla maissa, joissa on tiukat rajoitukset ja maissa, joissa niitä ei ole. Samassa maassa rajoitusten tiukentamisella ei ole ollut juuri mitään vaikutusta.

Suomessa korona leviää väestötiheyden funktiona tehdään mitä tahansa.

Koska koronalla on jo lukuisia muunnoksia ja koska EU ei ole osannut neuvotella itselleen järkevää sopimusta, laumasuojan tulee sairastamalla eikä rokottamalla,

Kun vihdoin rokotteet saadaan, ne on yhtä hyödyllisiä kuin joulukuusi vappuna. Ne tehoavat vain muunnoksiin, joita ei enää ole olemassa.

4

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Astran kansanrokote näyttäisi olevan täysin tehoton. Ei kiitos.

    • Anonyymi

      Vuosi sitten nähtiin, että leviämistä voidaan jarruttaa ja hallita kun tyhmät omaan napaan tuijottajat pakotetaan huolehtimaan yhteisestä edusta. Nyt oleva leviäminen on seurausta siitä, että näitä tolloja pyydetään miettimään menemisiään. Puolustusvoimat voisivat antaa nyt virka-apua poliisille valvomalla kaduilla ja täräyttämällä kumiluodeilla persauksille niitä jotka eivät usko. Mutta kun ei.... Päättäjien lomamatkat ja ryyppy illallaset jäävät väliin jos aletaan oikeasti taistelemaan kotimaa vastaan.

    • Anonyymi

      https://www.aamulehti.fi/ulkomaat/art-2000006708719.html

      Monissa EU-maissa on tiukat rajoitukset, jotka ovat estäneet koronan leviämisen. Suomessa korona ei ole levinnyt niilla alueilla, jotka ovat suosituksia noudattaneet.
      ILMAANTUVUUSLUKU kertoo tartuntojen määrän 14 vrk:n aikana / 100.000 asukasta. Joten se on vertailukelpoinen eri maiden tauti tilannetta verrattaessa. Ilmaantuvuus myös kertoo, onko määräyksiä noudatettu.

      HUS:in alueella ilmaantuvuus on 223,7.
      Satakunnassa ja Ahvenanmaalla ilmaantuvuus on 194,2 ja 192,3.

      Belgia 253, Britannia 240,1, Espanja 333,5, Irlanti 230,1, Italia 292,5, Kreikka 160,4, Norja 70,3, Portugali 280,5, Puola 243,8, Saksa 123,2, Ruotsi 454,7...
      Kun Ruotsiin saatiin uusi pandemia-laki, leviäminen väheni, mutta pelkona siellä on yhä edelleen mahdollinen kolmas korona-aalto.

      RAJOITUKSET ovat purreet ja toimineet hyvin niissä maissa, joissa ne on otettu käyttöön.

      Suomen tilanne on huonontunut. Uudellamaalla on tartunnoista jo 70 % nopeasti tarttuvaa uutta muunnosta.

      Aamu-TV:sa HUS:in ylilääkäri totesi, että Suomessa iäkkäät ovat ainoa ryhmä, joka on noudattanut suosituksia, joten korona on levinnyt vain n. 10 % iäkkäiden ryhmässä.

      Rokotteet tepsivät, vasta kun 80 % väestöstä on rokotettu, siten että rajoituksia ja suosituksia ei tarvita.

      Laumasuojaa sen sijaan ei synny. Laumasuojaa odotettiin Ruotsissa, mutta petyttiin pahasti. Erityisesti vanhuksia kuoli runsaasti.
      Laumasuojaa ei synny, koska korona voi tarttua useamman kerran samaan henkilöön. Myös oireettomat voivat tartuttaa. Oireettomatkin voivat saada viruksen useaan kertaan.

      Nykyisiä rokotteita voidaan kehittää nopeasti uusia virus-muunnoksia vastaaviksi. Tärkeää on noudattaa määräyksiä ja ottaa rokote, vain siten selvitään koronasta eivätkä riskiryhmiin kuuluvat kuole.

    • Partisaani-lehdessä on uutinen, kuinka Marinin koronapolitiikka näkyy ja kuuluu muuallakin maailmassa, vaikka näistä ei pahemmin uutisoida. Partisaanin linkki:

      https://www.partisaani.com/news/enemies/2021/02/26/jopa-martin-scheinin-hammastyi-marinin-koronamielivallasta-ei-ihan-tervetta/

      Jos on keskittynyt pelkästään keltaisen lehdistön tarjoamiin uutissynopsiksiin tai YLE:n TV-uutisiin, mikä on keskittynyt pitämään hallitusta kritisoivat keskustelut pois ihmisten yleisestä keskustelukulttuurista, voi ihan hyvin lopettaa uutistarjonnan seuraamisen. MTV3-Uutiset voi laskea sähkeuutisiksi. Heidän uutiset vain raapaisevat uutisen pintaa kevyesti.

      Koska koko kansan uutiset ovat väritettyjä, kannattaa lukea muitakin uutismedioita. Harmittaa kuulla jonkun "yhden median" seuraajan yksiniittistä kommentointia aiheista kuin aiheista. Heille pitää aina kertoa että väärin meni, että julistamaasi uutiskokonaisuuteen kuuluisi ainakin viisi kertaa enemmän tietoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5525
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      269
      4837
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      39
      3158
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      2994
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      102
      2621
    6. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      334
      2027
    7. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2022
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      62
      1746
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1536
    Aihe