Keskusta mukana Hallitus aikoo todeta poikkeusolot

Hallitus aikoo ottaa käyttöön perustuslain pykälän 23, joka tarkoittaisi samalla poikkeusoloihin siirtymistä.
Hallitus pitää tiedotustilaisuuden linjauksistaan torstaina kello 9.30, kertoo pääministeri Sanna Marin (sd.)
Yle välittää hallituksen tiedotustilaisuuden suorana verkossa, TV1:ssä ja Radio Suomessa kello 9.30 alkaen.
Hallituksen neuvottelu on päättynyt. Hallituspuolueiden puheenjohtajat kertovat linjauksista klo 9.30.

Perustuslain mukaan hallitus toteaa poikkeusolot yhteistyössä presidentin kanssa.

Uudellamaalla on eniten tartuntoja ja eniten muunnosta.
Muualta Suomesta tutkittua tietoa on vähemmän. Myös se kannattaa ottaa huomioon, että virusmuunnosta on voinut olla Suomessa jo ennen kuin se havaittiin.
Ensimmäisessä mallinnoksessa ei ole otettu huomioon rajoituksia. Jälkimmäinen mallinnos kuvaa suunnilleen Suomen mennyttä tilannetta ja tavoiteltua tulevaa tilannetta.

Miksi tilanne vaikuttaa yllättäneen hallituksen?
Hallitus on kokonaisvastuussa siitä, miten Suomi hallitsee koronatilannettaan.
Hallitus vastaa, ja etunenässä pääministeri tekee kansalasille linjaukset yhdessä presidentin kanssa. Ei Veijo Essobaarissaan, vaikka sitäkin jotkut sanoneet ettei kuulu hallitukselle, kun heille niin hyvä sosialisti pääministeri ettei häntä saa tallaisilla häiritä. Että mukaansa vastuu on alueviranomasilla, jota ei suinkaan ole kun nytkin otetaan käyttöön perustuslain pykälä 23.

Presidentin nyrkki on nyt pahasti myöhässä, jonka Marin tyrmäsi. Luuli että nämä hoituu itsekseen, ettei SDP maine mene ja olematon luotto.

6

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun valtioneuvosto yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa toteaa maassa vallitsevan poikkeusolot, valtioneuvos antaa käyttöönottoasetuksen määräajaksi, enintään kuudeksi kuukaudeksi.
      Kiireellisessä tilanteessa valmiuslaki voidaan ottaa käyttöön pelkästään hallituksen päätöksellä, jolloin se on voimassa kolme kuukautta.

      Se viedään välittömästi eduskunnan käsiteltäväksi, joka päättää, jääkö se voimaan vai onko se kumottava osittain tai kokonaan ja onko se voimassa säädetyn vai sitä lyhyemmän ajan.

      Valmiuslaki on on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Lain tarkoituksena on antaa viranomaisille riittävät toimivaltuudet sota-aikana ja muissa poikkeusoloissa, jollaiseksi koronapandemia on määritelty.

      Esimerkiksi, jos koronatartunnat uhkaavat vaarantaa sairaanhoidon ja tehohoidon kantokyvyn maassa tai alueella tai tartunnat tietyllä alueella ”kasvavat räjähdysmäisesti siten, että kasvun pysäyttämiseksi ei ole muuta tehtävissä kuin rajoittaa henkilöiden liikkumista ja kohtaamista rajatulla alueella”.

      Tällöin tulisi mahdolliseksi, että ”valmiuslaista aktivoitaisiin sellaiset välttämättömät toimivaltuudet, joilla turvataan terveydenhuolloin ja tehohoidon kantokykyä tai torjutaan tartuntatautia vähentämällä fyysisiä kontakteja ja rajoittamalla henkilöiden oikeutta liikkua tietyllä paikkakunnalla tai alueella, jos se on välttämätöntä ihmisten henkeä tai terveyttä uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi”.

    • Anonyymi

      Helsinki on julkaissut (24.2.) tuoreet luvut koronatartunnan saaneista.
      Kuluneen kahden viikon jaksolla Helsingin suurin ilmaantuvuus oli Puistolassa. Ilmaantuvuusluku per 100 000 asukasta oli 682. Tartuntoja todettiin 63.

      Seuraavaksi korkeimmat, yli 500:n ilmaantuvuusluvut, olivat Etelä-Vuosaaressa (637 tartuntaa per 100 000 asukasta), Siltamäessä (614) Myllypurossa (581), Mellunmäessä (505) ja Roihuvuoressa (502).

      Lähelle 500:n ilmaantuvuuslukua kohosi myös Jakomäki-Alppikylä (486).
      Eniten tartuntoja oli Etelä-Vuosaaressa (197).
      Matalimmat ilmaantuvuusluvut olivat 60–70 tartunnan paikkeilla Kuusisaaressa, Lehtisaaressa, Katajanokalla, Paloheinässä ja Vattuniemessä.
      Ilmaantuvuus on lisääntynyt etenkin Koillis- ja Itä-Helsingissä. Suurimman ja pienimmän ilmaantuvuusluvun välinen ero kasvoi kahdessa viikossa noin sadalla tartunnalla 100 000 ihmistä kohti.

      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3880567

      Helsinki motitetaan näillä näkymin. Ei anneta leviävän kokomaan alueelle.
      Varmaan jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi alkaa Helsinkiä vähentämään asukastiheyttä. Kun tilaa on muuallakin. kriisiaikana tuollainen keskittymä ei toimi.

    • Anonyymi

      Alkaa olleen selvää että kunavaalit siiretään tuonnemmaksi.

      Koronan takia määrätty eristys on pätevä syy äänestysmahdollisuuden epäämiselle?
      – Asetelma on se, että tartuntautilääkärin päätöksellä ihminen joutuu olemaan erillään muista ihmisistä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemyksen mukaan tällaisella henkilölle ei olisi muita terveysturvallisia äänestysmahdollisuuksia kuin nettiäänestäminen, jota meillä ei ole.
      – Eli kun ollaan eristyksessä, niin silloin ollaan erillään muista ihmisistä. Silloin äänestämisen toimittaminen vaaliviranomaisten valvonnassa on mahdotonta.

      Eikä nettiäänestämiseen olla menossa?
      – Toistaiseksi ei olla menossa. Tällaisen järjestelmän laatiminen olisi teknisestikin useiden vuosien työ.

      • Anonyymi

        Ei se kepun kannatus siitä nouse vaikka mihinasti siirretään Päinvastoin laskee kun julkaistaan leikkauslistat Tippuu johonki 8prossan tietämiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se kepun kannatus siitä nouse vaikka mihinasti siirretään Päinvastoin laskee kun julkaistaan leikkauslistat Tippuu johonki 8prossan tietämiin

        Läskiperse laski väärin, jos luulee keppanat vaaleja siirtämällä pelastavansa.


    • Anonyymi

      Marin huomasi ettei ilman presidenttiä selviäkkään, kuin keväällä tuittuili sen kanssa.

      Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan valtioneuvosto on valmis toteamaan poikkeusolot yhteistyössä presidentin kanssa.

      Marinin mukaan presidentti on omalta osaltaan todennut olevansa valmis poikkeusolojen toteamiseen, mikäli sen mukaisia toimivaltuuksia tarvitaan. Pääministeri on keskustellut eilen asiasta myös eduskunnan puhemiehen kanssa ja kutsunut kaikki eduskuntapuolueet keskustelemaan tilanteesta kello 12.

      Tavoitteena on vähentää sosiaaliset kontaktit minimiin pahenevassa epidemiatilanteessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3228
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2697
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    6. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2540
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2487
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe