Kirjoitin yhden kommentin aiheesta, josta nyt kasvakoon mielenilmaisujen ketju.
ILKEVYYS NAISTEN KESKEN
Työpaikoissa, missä naisia on paljon, on aina syrjityt ja keisarinnat. On juonittelua, pahan puhumista, kuiskuttelua. Jos joku kertoo luottamuksen asian toiselle, se asia leviää ja saa uudet ulottuvuudet ja muodostuu iskuaseeksi.
Toimisto, jossa on 5 naista tai enemmän, voi miehen olla rauhallinen olla, mutta jos seuraa työtoverien ilmeet ja puheet ja varsinkin jos joutuu olemaan esimies ja kuuntelemaan itkut,
ei tiedä mitä tekisi vai lähteä paikasta pois.
(Minä olin kerran esimies isolle naisten joukolle, muutama pehmo mies mukana siinä. Sitä en olisi kestänyt, mutta se oli porras eteenpäin, siksi hammasta purren kärsin. Minä en osannut psykologian tietoja naisten hallitsemiseksi)
Olen nähnyt sitä nsiten välillä olevaa kateutta, jatkuvaa vertailua, suosion kalastusta, pilkkaa ja puhumattomuutta monessa työyhteisössä, niin että ei ole kysymys yhdestä tapauksesta, ei ole kysymys edes yhdestä maasta!
Onko naisten vaikea sietää toista naista työssä kun se ei ole aviosuhde kenellekään?
ärsyttämisketju
42
1908
Vastaukset
- Jermu
Naiset ovat niin ilkeitä keskenään työpaikoilla ja vaikkapa päiväkerhon rahankeräystoimikunnassa, että tavallista miestä heikottaa. Kyllä miesten tapa vaikka turpaanlyönnillä on jotensakin reilumpi. Naiset puukottaa toisiaan selkään ja hymyssäsuin. Siinä on etiikka kaukana, niin!
- n52
ei sukupuoli määrää sitä onko mukava työkaveri vai ei!
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Työn laatu,olosuhteet,työ ajat jne..
Pikku sieluinen mies on yhtä vaikea kuin pikkusieluinen nainen. - Suvi2
ole niitä selkäänpuukottajia. Olin joskus sellaisessa työpaikassa jossa oli enemmistö miehiä ja varjele miten riitaista väkeä!
Miksiköhän aina väitetään, että nainen on se joka juoruaa. Siellä miehet ainakin juorusivat kuin vanhat ämmät. Riitelivät työsuhdeautoista ja milloin mistäkin. Mutta onneksi edes nuoremmat miehet suhtautuivat toisten riitoihin olankohautuksella ja naureskellen. - paikkansa
Olen itse naisena monta kertaa miettinyt asiaa ja tässä mitä nyt mieleen tulee
1. naiset eivät ole käyneet armeijaa, siellä ihan oikeasti ilmeisesti oppii ryhmätyötä
2. naiset eivät osaa olla loukkaantumatta suoraan sanotuista asioista
3. sen huomasi jo yläasteella, kun joku poika otettiin kirkkoon ja asia selvitettiin, se oli pois päiväjärjestyksestä, mutta jos kysymys oli tytöstä, murjottaminen jatkui viikkoja.
4. puhutaan paljon tasa-arvosta ja naisten solidaarisuudesta, mutta jos naisen pitäisi tukea toista naista täysillä, harvoin onnistuu.
5. miksi nainen syyttää "toista naista" syylliseksi miehen viemiseen ja mies ei ole tehnyt mitään, joutunut vain harhautetuksi.
Mietteitä vain.- Roosa
Kyllä nainen voi tukea toista naista mutta se on yleensä se "kamu" jonka kanssa kuljetaan kylki kyljessä ja hyvä kun ei pisssillä käydä yhtä aikaa. Supatetaan hiljaisella äänellä ja vaihdetaan merkitseviä katseita kahvihuoneessa. Touhu on kuin ala-asteella. Olen ottanut itselleni moton :"kohtele muita niinkuin he kohtelevat sinua". Reilua, eikö vain!
Olen yrittänyt sanoa että työsssä pitää käyttäytyä niinkuin kylässä eikä niinkuin kotona, eli käyttäytyä hienotunteisesti ja fiksusti kanssaihmisiä kohtaan. Kotonahan ihmiset kiroilevat monesti mutta kun naistenkin suusta joutuu kuulemaan jatkuvasti vitun hokemista niin kyllä on joskus kestämistä.
Ja tuo mies juttu, niin ei mies mene naisen kanssa sänkyyn jos nainen ei suostu. Mies voi pyytää mutta ei ole pakko mennä mukaan. Turha syyllistää aina miehiä. Nainen ratkaisee viimekädessä mihin suuntaan suhde menee!
- nainen 51
On totta, että naiset ovat susia toisilleen; lähes kaikki juoruavat toisistaan kun se kolmas ei ole paikalla.
Minua pidetään outona lintuna kun en osallistu juoruihin, toki kuuntelen kun en voi olla kuulematta. On pari naista, jotka eivät osallistu juoruihin.
Olen vahva, eivätkä nämä juoruakat ole ikiaikoihin uskaltaneet minusta juoruta, ainakaan en ole kuullut eitekemisistäni kuten nuorena naisena ollessani.
Tulen erittäin hyvin toimeen miestyökavereitten kanssa, ei juoruilla (en tiedä, miten he keskenään), puhutaan asiaa, leikkiä lasketaan, ollaan rehellisiä, sanotaan asiat suoraan.
Itsestäni en ole miesten kuullut juoruavan, olen heidän mielestään mukava nainen.
Seuraus: naiset luulevat minun miehiä mielistelevän, sitä kun en todellakaan tee niin mielessäni nauran näille pikkusieluille.
jk. minulla ihan samanlainen kokemus muussakin elämässä, parhaat kaverini ovat miehiä, heihin olen luottanut eikä kukaan ole luottamustani pettänyt - 30 vuoden kokemus.- työssä
sekä mies- että naistyöpaikoista.
naiset ovat rehtejä, pysyvät asiassa, auttavat toisiaan.
Miehiä voi vain ihmetellä...kylvävät naisvihaa paikkaan kuin paikkaan. Jotkut naiset jopa uskovat tähän. - Keskeltä seurannut
työssä kirjoitti:
sekä mies- että naistyöpaikoista.
naiset ovat rehtejä, pysyvät asiassa, auttavat toisiaan.
Miehiä voi vain ihmetellä...kylvävät naisvihaa paikkaan kuin paikkaan. Jotkut naiset jopa uskovat tähän.riitaisia ovat.
On kokemusta noin 30:n vuoden ajalta. Esimerkiksi naisten palkat, ei niitä porukalla pystytä nostamaan, kun toinen on periaatteesta toista mieltä kuin toinen.
Istumalakosta on turha puhua nais-porukoissa, ei onnistu.
Vaikka olisivat asiat millä mallilla.
Siksi matalat palkat.
Jos sattuu olemaan jonkunlainen illanvietto, esim. pikkujoulu, siellä otetaan ja otatetaan känni ja viekoitellaan hieman ylempi-arvoinen mies vaikkapa navat vastatusten ja siitäpä onkin hyvä paikka kiristää itselleen etuja jälkeenpäin.
Naiset ovat työelämässä sikaisempia kuin miehet, luottavat siivoojaan ja tykkäävät, että tehkööt sekin jotain palkkansa eteen.
Siivoja ja erittäin mukaviakin naisia on, tottakai, mutta nämä ylivoimallaan peittoavat heidät alleen.
Siitäs saitte, naiset! Älkää silti suuttuko, totuus tekee joskus hyvääkin... - n52
Keskeltä seurannut kirjoitti:
riitaisia ovat.
On kokemusta noin 30:n vuoden ajalta. Esimerkiksi naisten palkat, ei niitä porukalla pystytä nostamaan, kun toinen on periaatteesta toista mieltä kuin toinen.
Istumalakosta on turha puhua nais-porukoissa, ei onnistu.
Vaikka olisivat asiat millä mallilla.
Siksi matalat palkat.
Jos sattuu olemaan jonkunlainen illanvietto, esim. pikkujoulu, siellä otetaan ja otatetaan känni ja viekoitellaan hieman ylempi-arvoinen mies vaikkapa navat vastatusten ja siitäpä onkin hyvä paikka kiristää itselleen etuja jälkeenpäin.
Naiset ovat työelämässä sikaisempia kuin miehet, luottavat siivoojaan ja tykkäävät, että tehkööt sekin jotain palkkansa eteen.
Siivoja ja erittäin mukaviakin naisia on, tottakai, mutta nämä ylivoimallaan peittoavat heidät alleen.
Siitäs saitte, naiset! Älkää silti suuttuko, totuus tekee joskus hyvääkin...tuon sinä tietysti kerroit kokemuksen syvällä rinta äänellä.
Onnistuiko esim.pikkujoulu? - ei siivooja
Keskeltä seurannut kirjoitti:
riitaisia ovat.
On kokemusta noin 30:n vuoden ajalta. Esimerkiksi naisten palkat, ei niitä porukalla pystytä nostamaan, kun toinen on periaatteesta toista mieltä kuin toinen.
Istumalakosta on turha puhua nais-porukoissa, ei onnistu.
Vaikka olisivat asiat millä mallilla.
Siksi matalat palkat.
Jos sattuu olemaan jonkunlainen illanvietto, esim. pikkujoulu, siellä otetaan ja otatetaan känni ja viekoitellaan hieman ylempi-arvoinen mies vaikkapa navat vastatusten ja siitäpä onkin hyvä paikka kiristää itselleen etuja jälkeenpäin.
Naiset ovat työelämässä sikaisempia kuin miehet, luottavat siivoojaan ja tykkäävät, että tehkööt sekin jotain palkkansa eteen.
Siivoja ja erittäin mukaviakin naisia on, tottakai, mutta nämä ylivoimallaan peittoavat heidät alleen.
Siitäs saitte, naiset! Älkää silti suuttuko, totuus tekee joskus hyvääkin...Miksi ei saisi luottaa siivoojaan? Ovat he epäluotettavampia kuin toimiston muut naiset?
- ykstypy
Keskeltä seurannut kirjoitti:
riitaisia ovat.
On kokemusta noin 30:n vuoden ajalta. Esimerkiksi naisten palkat, ei niitä porukalla pystytä nostamaan, kun toinen on periaatteesta toista mieltä kuin toinen.
Istumalakosta on turha puhua nais-porukoissa, ei onnistu.
Vaikka olisivat asiat millä mallilla.
Siksi matalat palkat.
Jos sattuu olemaan jonkunlainen illanvietto, esim. pikkujoulu, siellä otetaan ja otatetaan känni ja viekoitellaan hieman ylempi-arvoinen mies vaikkapa navat vastatusten ja siitäpä onkin hyvä paikka kiristää itselleen etuja jälkeenpäin.
Naiset ovat työelämässä sikaisempia kuin miehet, luottavat siivoojaan ja tykkäävät, että tehkööt sekin jotain palkkansa eteen.
Siivoja ja erittäin mukaviakin naisia on, tottakai, mutta nämä ylivoimallaan peittoavat heidät alleen.
Siitäs saitte, naiset! Älkää silti suuttuko, totuus tekee joskus hyvääkin...Mutta ajattele, kuinka ihania me kaikesta huolimatta ollaan. Mitä olis keskeltä seuranneen miehenkin elämä ilman meitä :=)))
- työssä
ei siivooja kirjoitti:
Miksi ei saisi luottaa siivoojaan? Ovat he epäluotettavampia kuin toimiston muut naiset?
ollut kysymys.
Mutta kun omia jälkiä ei yritetäkään siivota.
Omaa työpaikkaansa esimerkiksi.
Tässä työpaikassa oli kyseessä suuret joukot, jopa satoja kinkkuja ahertamassa.
Ei ollut silti tarkoitus morkata ketään, sanoin vain mielipiteeni ja se on kokemuksella.
Pikkujoulutkin onnistuivat!!!
- ykstypy
mua ainakaan ärsyyntymään. Naiset on naisia ja ilmeisesti meidän luonteeseen kuuluu juoruilu.
Kamalaa katsottavaa, kun aikuiset naiset saattavat ottaa kiusattavakseen jonkun vähän erilaisen luonteenpiirteen omaavan henkilön. Aika yleistä monessa työpaikassa ja itse niin vierestä tällaista nähnyt, kun olen naisvaltaisessa paikassa töissä. Jotkut kiusatuista ovat masentuneet ja olleet sairaslomilla. Se on aika julmaa touhua.
Miehet ovat yleensä paljon suurpiirteisempiä asioissa. Sanovat suoremmin asiat niinkuin ajattelevat. Eivät niin paljon varmaankaan takana päin puhu.
Voi kumpa meidänkin työpaikalla olisi enemmän miehiä. Toisivat vähän tasapainoa työyhteisöön.
Niin. Tai sitten ei. Taitais naiset sitten alkaa kilpailemaan heidän suosiostaan :=))))
Tulikohan tässä nyt liikaa kehuttua miehiä. Huh, huh :=))))) kokemukseni ovat 70-luvulta teollisuuden vaihetöissä toimivista henkilöistä.
Toimin siihen aikaan laitosmiehenä.Tehtaassa oli neulomo osasto ja viimeistely jossa lähes pelkästään naisia.
Yksi osasto jossa sanotaan vaikka kokoonpano-osasto,lähes pelkästään miehiä.
Näiden osastojen henkilösuhteet'ulkopuolelta'seraten eivät eronneet muuten toisistaan,kuin silloin jos kyse liittyi palkkaan.Miehet pitivät paremmin puolensa ja heidän vaatimusten takana oli joukkovoimaa.Naiset usein yksittäin oman osaston luottamusmiehen avustuksella taistelivat vain yksittäisen epäkohdan kanssa.Vielä melko usein taistelu päättyi itkuun ja luovuttamiseen.
Sinä aikana kun siellä työskentelin,eivät miehet myöskään olleet tukemassa naisosastojen taistoja millään muodoin.
80-luvun alussa olin pienehkön meijerin koneenhoitajana ja naiset olivat salin tyntekijöinä.Siellä oli koko ajan hyvät suhteet heidän kesken ja viihdyin itsekin tosi hyvin heidän työkaverina.
Niinpä luulen,että työn mielekkyys itsessään on ainakin yhtenä merkittävänä tekijänä työsuhteiden muodostumisessa ja henkilökemiaan vaikuttavana tekijänä.- plunger
Ulkoisia syitä on monia, että jossain naisten kesken on rauha ja toisessa paikassa käyvät tukasta kiinni (konkreetisti).
Tuli mieleen, kun kysyttiin elämän parasta hetkeä, yksi parhaita. Vaimo sylissä, loppui itku siinä, kehräsi kuin kissa lopuksi, minut valtasi ihmeellinen tunne että olin aikaansaanut hänen olon helpottumaan ja hän minuun turvasi. Hän aina joskus kotiin tullessa itki - hänen työpaikan ilmapiiri oli huono. Sen lisäksi, että paljon pöykeilyä, itsekorostusta, itsekehua, oli naisten kesken nokkimista, kiusan tekoa paljon. Se paikka oli iso mainostoimisto Lontoon Cityssä, menevät ja tehokkaat nuoret miehet ja naiset!
kokemukseni ovat 70-luvulta teollisuuden vaihetöissä toimivista henkilöistä.
Toimin siihen aikaan laitosmiehenä.Tehtaassa oli neulomo osasto ja viimeistely jossa lähes pelkästään naisia.
Yksi osasto jossa sanotaan vaikka kokoonpano-osasto,lähes pelkästään miehiä.
Näiden osastojen henkilösuhteet'ulkopuolelta'seraten eivät eronneet muuten toisistaan,kuin silloin jos kyse liittyi palkkaan.Miehet pitivät paremmin puolensa ja heidän vaatimusten takana oli joukkovoimaa.Naiset usein yksittäin oman osaston luottamusmiehen avustuksella taistelivat vain yksittäisen epäkohdan kanssa.Vielä melko usein taistelu päättyi itkuun ja luovuttamiseen.- PikaNelli
Monella työpaikalla on näin ja myös tietyn luonteiset miehet (ne hame päällä kulkevat) ovat samanlaisia "juoruakkoja" ellei pahempiakin. Mutta näin on vain sellaisilla työpaikoilla, joilla se sallitaan ts sellaisilla, joilla on lepsu työntohto tai ei todellista työnjohtoa lainkaan.
Monella, varsinkin pienellä työpaikalla saattaa olla näennäistyönjohto. Ylin johto ei ota osaa työn johtamiseen ja pikkupomojen tukemiseen puhumattakaan hyvän ilmapiirin luomiseen, jolloin koko tehtävä on alimman johdon käsissä.
Tällöin pikkupomot saattavat itsekin kuulua siihen parin naisen klikkiin, jotka itse asiassa työyhteisöä johtaa ja jonka luoma huono työilmapiiri on. Melkein poikkeusetta tähän liittyy toisten kiusaamista, toisen työn aliarviointia, henkistä alistamista ja juonittelua kaikkine mausteineen.
Yleinen ilmapiiri on kiinni firman ylimmästä johdosta, koko johtajaportaan ja henkilökunnankin koulutuksesta. Jos kaiki tietävät omat tehtävänsä johtajasta tsuppariin erilaisille klikeille ja juonittelulle ei ole kasvualustaa.- Jermu
Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan mm. työpaikkakiusaamista esiintyy huomattavassa määrin kirkon työpaikoikoilla. Siellähän niitä hame päällä juoksijoita riittää. Miehiä ja naisia.
Kiusaavat sitten ajankulukseen toisiaan. - PikaNelli
Jermu kirjoitti:
Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan mm. työpaikkakiusaamista esiintyy huomattavassa määrin kirkon työpaikoikoilla. Siellähän niitä hame päällä juoksijoita riittää. Miehiä ja naisia.
Kiusaavat sitten ajankulukseen toisiaan.Kärjessä oli myös koulut ja oppilaitokset, opettajien kesken ja hoiva-alalla. Ei uskoisi, jos ei tietäisi...
- hennaliisa1
PikaNelli kirjoitti:
Kärjessä oli myös koulut ja oppilaitokset, opettajien kesken ja hoiva-alalla. Ei uskoisi, jos ei tietäisi...
mut asioihi pittää uskaltaa tarttuu.
Nostaa kissa pöyvälle.
Mie pärjään ja oon selvint työyhteisöis ilma "puukotetuks" joutumista, mut se johtuu siint, et heti kyssyy suoraa mitä sie tarkotit jos joku piikittellöö.
Joskus näyttäs,et toine on niiko uhrilammas ja valmis ottamaa vastaa vaik mitä ilkeilyy ja kieroiluu.
Sekkii on totta, et melkei kaikis työyhteisöis on kiusaaja, jota toiset melkei ko pelkäävät.
Eikä se oo tään palstan "Jermu"tyyppine, joka jättää rauhaa ko hänele ollaa alamaisii ja häne antaa ymmärtää, et häne kyykytys on elämä ja kuolema asija ja et ko on mieliks ja alamaine ni hää "suojeloo" - pullukoita ja pallukoita.
Työpaikka ja koulukiusaaja nauttii toise rääkkäämisest, eikä semmolelle ossaa olla kukkaa mieliks.
On tult yhteeottoloita, mut karkuu en oo mänt ja suoraa oon sanont. Eikä miu silmillei kukkaa tulekkaa - enkä mie mää kenekää silmile. - PikaNelli
hennaliisa1 kirjoitti:
mut asioihi pittää uskaltaa tarttuu.
Nostaa kissa pöyvälle.
Mie pärjään ja oon selvint työyhteisöis ilma "puukotetuks" joutumista, mut se johtuu siint, et heti kyssyy suoraa mitä sie tarkotit jos joku piikittellöö.
Joskus näyttäs,et toine on niiko uhrilammas ja valmis ottamaa vastaa vaik mitä ilkeilyy ja kieroiluu.
Sekkii on totta, et melkei kaikis työyhteisöis on kiusaaja, jota toiset melkei ko pelkäävät.
Eikä se oo tään palstan "Jermu"tyyppine, joka jättää rauhaa ko hänele ollaa alamaisii ja häne antaa ymmärtää, et häne kyykytys on elämä ja kuolema asija ja et ko on mieliks ja alamaine ni hää "suojeloo" - pullukoita ja pallukoita.
Työpaikka ja koulukiusaaja nauttii toise rääkkäämisest, eikä semmolelle ossaa olla kukkaa mieliks.
On tult yhteeottoloita, mut karkuu en oo mänt ja suoraa oon sanont. Eikä miu silmillei kukkaa tulekkaa - enkä mie mää kenekää silmile....sen verran luonnetta, ettei alistu kiusattavaksi tai jatkuvan naljailun kohteeksi. Elämän varrella varmaan jokainen tapaa useita silmillehyppy-yrityksiä.
Omalla työpaikalla on erittäin hyvä ilmapiiri, mutta niin ei ole ollut aina. Yksikin tyyppi saattaa helposti rikkoa ilmapiirin käytöksellään varsinkin jos saa jonkun toisen tukea. Tällainen pitää lopettaa heti alkuunsa, ettei se pesiydy yhteisöön. Keinoja kyllä on. - hennaliisa1
PikaNelli kirjoitti:
...sen verran luonnetta, ettei alistu kiusattavaksi tai jatkuvan naljailun kohteeksi. Elämän varrella varmaan jokainen tapaa useita silmillehyppy-yrityksiä.
Omalla työpaikalla on erittäin hyvä ilmapiiri, mutta niin ei ole ollut aina. Yksikin tyyppi saattaa helposti rikkoa ilmapiirin käytöksellään varsinkin jos saa jonkun toisen tukea. Tällainen pitää lopettaa heti alkuunsa, ettei se pesiydy yhteisöön. Keinoja kyllä on.monta kertaa, et "yksinäine puu ei pala:"
Tämmöne manipuloimaa taipuvaine ilkijäluontone saap ussei viel muita mukahee kiusaamaa.
Vastuu työpaika ilmapiirist on sen takia itekullakii.
Mie oon sen verra "seniorikansalaine", et sitä on tult kannukseesa jo ansaittuu ja kukkaa ei oikei kehtaa minnuu kiusata ja pittää sannoo, ettei ainakaa miu paikal olles kukkaa hirvijä kiusata kettää. - Jermu
hennaliisa1 kirjoitti:
mut asioihi pittää uskaltaa tarttuu.
Nostaa kissa pöyvälle.
Mie pärjään ja oon selvint työyhteisöis ilma "puukotetuks" joutumista, mut se johtuu siint, et heti kyssyy suoraa mitä sie tarkotit jos joku piikittellöö.
Joskus näyttäs,et toine on niiko uhrilammas ja valmis ottamaa vastaa vaik mitä ilkeilyy ja kieroiluu.
Sekkii on totta, et melkei kaikis työyhteisöis on kiusaaja, jota toiset melkei ko pelkäävät.
Eikä se oo tään palstan "Jermu"tyyppine, joka jättää rauhaa ko hänele ollaa alamaisii ja häne antaa ymmärtää, et häne kyykytys on elämä ja kuolema asija ja et ko on mieliks ja alamaine ni hää "suojeloo" - pullukoita ja pallukoita.
Työpaikka ja koulukiusaaja nauttii toise rääkkäämisest, eikä semmolelle ossaa olla kukkaa mieliks.
On tult yhteeottoloita, mut karkuu en oo mänt ja suoraa oon sanont. Eikä miu silmillei kukkaa tulekkaa - enkä mie mää kenekää silmile.ei ole se työpaikan kiusaaja. Jermu-tyyppinen on juuri se tyyppi, joka tekee työnsä ja ei kuuntele turhia kitinöitä. Hän ei anna isotella itselleen, eikä kaipaa toisia siihen tyrkylle. Jos joku siinä sivussa kokee saavansa suojelusta, niin se ei ole Jermu-tyypiltä millään lailla pois.
Saattaa olla niinkin, että Jermu-tyyppi katkeroittaa kiusaajan mielen ja sekös Jermu-tyypiä vaan naurattaa. Näin mää eppäilen. - Jermu
hennaliisa1 kirjoitti:
monta kertaa, et "yksinäine puu ei pala:"
Tämmöne manipuloimaa taipuvaine ilkijäluontone saap ussei viel muita mukahee kiusaamaa.
Vastuu työpaika ilmapiirist on sen takia itekullakii.
Mie oon sen verra "seniorikansalaine", et sitä on tult kannukseesa jo ansaittuu ja kukkaa ei oikei kehtaa minnuu kiusata ja pittää sannoo, ettei ainakaa miu paikal olles kukkaa hirvijä kiusata kettää.Oireet on näköjään olemassa...
- nylkynen
hennaliisa1 kirjoitti:
mut asioihi pittää uskaltaa tarttuu.
Nostaa kissa pöyvälle.
Mie pärjään ja oon selvint työyhteisöis ilma "puukotetuks" joutumista, mut se johtuu siint, et heti kyssyy suoraa mitä sie tarkotit jos joku piikittellöö.
Joskus näyttäs,et toine on niiko uhrilammas ja valmis ottamaa vastaa vaik mitä ilkeilyy ja kieroiluu.
Sekkii on totta, et melkei kaikis työyhteisöis on kiusaaja, jota toiset melkei ko pelkäävät.
Eikä se oo tään palstan "Jermu"tyyppine, joka jättää rauhaa ko hänele ollaa alamaisii ja häne antaa ymmärtää, et häne kyykytys on elämä ja kuolema asija ja et ko on mieliks ja alamaine ni hää "suojeloo" - pullukoita ja pallukoita.
Työpaikka ja koulukiusaaja nauttii toise rääkkäämisest, eikä semmolelle ossaa olla kukkaa mieliks.
On tult yhteeottoloita, mut karkuu en oo mänt ja suoraa oon sanont. Eikä miu silmillei kukkaa tulekkaa - enkä mie mää kenekää silmile.Jermu siirtynyt työpaikkakiusaajasta palstakiusaajaksi. Jostain se huomio on revittävä.
- Jermu
nylkynen kirjoitti:
Jermu siirtynyt työpaikkakiusaajasta palstakiusaajaksi. Jostain se huomio on revittävä.
itkettää Huuhaalta koko matka tänne asti. Onkos sulla nessuja mukana?
- nylkynen
Jermu kirjoitti:
itkettää Huuhaalta koko matka tänne asti. Onkos sulla nessuja mukana?
niin mitättömien ihmisten tekeminä, ettei niillä tai niiden mielipiteillä ole minuun vaikutusta.
Pidä mielipiteesi ja mieltymyksesi. - Jermu
nylkynen kirjoitti:
niin mitättömien ihmisten tekeminä, ettei niillä tai niiden mielipiteillä ole minuun vaikutusta.
Pidä mielipiteesi ja mieltymyksesi.minä tässä juuri lopettelen. Älä kitise, jos sormet jäi oven väliin.
- Hämmennyksissä
Jermu kirjoitti:
Oireet on näköjään olemassa...
Itsetiedostus on alkanut,onnittelen!
- Jermu
Hämmennyksissä kirjoitti:
Itsetiedostus on alkanut,onnittelen!
"että työpaikall häntä ei uskalla kukaan kiusata jne." Selkeä Jermutyyppi siis...
- hennaliisa1
Jermu kirjoitti:
"että työpaikall häntä ei uskalla kukaan kiusata jne." Selkeä Jermutyyppi siis...
vaik en iha noita sannoi käyttäntkää.
Tarkotin, et rohkeuve ja oikeuvemukasuuve ees kiero ja pahailkine joutuu nostamaa kätteesä.
Mitä kelvoto ja pahasuopa mahtaa - mist hää ottaa kii, ko toine on suora ja avoin ja puolustaa ihtijää ja sivus vaik jottai toistakii
reilui menetelmii käyttämäl.
Jermukoha mie sit oon , vai mikä, mut en ainakaa kiusaa huviksei kettää. - Jermu
hennaliisa1 kirjoitti:
vaik en iha noita sannoi käyttäntkää.
Tarkotin, et rohkeuve ja oikeuvemukasuuve ees kiero ja pahailkine joutuu nostamaa kätteesä.
Mitä kelvoto ja pahasuopa mahtaa - mist hää ottaa kii, ko toine on suora ja avoin ja puolustaa ihtijää ja sivus vaik jottai toistakii
reilui menetelmii käyttämäl.
Jermukoha mie sit oon , vai mikä, mut en ainakaa kiusaa huviksei kettää.Ei sinun tarvitse kiusata aktiivisesti ketään, mutta se riittää ärsyttämään tilanteen joillakin yli sietorajan, koska toimit itsevarmasti ja et suostu kompromisseihin. He saattavat katsoa tilannetta kiusaantuneina ja kertovat varmasti olevansa kiusattuja...Sinun toimestasi.
Entäpä minä täällä..Onko minua kiusattu täällä, tai solvattu tai muuta sellaista. Ei todellakaan. Joku on vikissyt jotakin tuolta puskasta ja yksi on epätoivoissaan alkanut feikkaamaan minun nikillä. Hui hai. Silloin lisään vääntöä ja poistuminen palstalta siirtyy jälleen. Minusta se on yksinkertaista logiikkaa. - hennaliisa1
Jermu kirjoitti:
Ei sinun tarvitse kiusata aktiivisesti ketään, mutta se riittää ärsyttämään tilanteen joillakin yli sietorajan, koska toimit itsevarmasti ja et suostu kompromisseihin. He saattavat katsoa tilannetta kiusaantuneina ja kertovat varmasti olevansa kiusattuja...Sinun toimestasi.
Entäpä minä täällä..Onko minua kiusattu täällä, tai solvattu tai muuta sellaista. Ei todellakaan. Joku on vikissyt jotakin tuolta puskasta ja yksi on epätoivoissaan alkanut feikkaamaan minun nikillä. Hui hai. Silloin lisään vääntöä ja poistuminen palstalta siirtyy jälleen. Minusta se on yksinkertaista logiikkaa."....koska toimit itsevarmasti ja et suostu kompromisseihin."
Noiha sie kirjotit miu tekevä.
Toises kohas taas ihestäis sanot: "Entäpä minä täällä... (ei vissii jälkiikää itsevarmuuvest)
Onko minua kiusattu täällä, tai solvattu, tai muuta sellaista. Ei todellakaan. Joku on vikissyt jotakin tuolta puskasta...."
Enkä mie oo itsevarma, mut jo oon jottai mieltä, ni sanonha mie sen ja muut saavat sannoo omat ajatukseesa. Ärsytän vissii ja ärsyynnyn itekkii...sekä suutun ja hermostun, iha niiko usseimmat ihmiset ainakii joskus, mut tarkotuksellises tahallai en kettää kiusaa.
Pittääkii koittaa muuttaa ihtijää sellaseks "epävarmemmaks".
Toiseksee...oisinks mie sillo mie : )) - Jermu
hennaliisa1 kirjoitti:
"....koska toimit itsevarmasti ja et suostu kompromisseihin."
Noiha sie kirjotit miu tekevä.
Toises kohas taas ihestäis sanot: "Entäpä minä täällä... (ei vissii jälkiikää itsevarmuuvest)
Onko minua kiusattu täällä, tai solvattu, tai muuta sellaista. Ei todellakaan. Joku on vikissyt jotakin tuolta puskasta...."
Enkä mie oo itsevarma, mut jo oon jottai mieltä, ni sanonha mie sen ja muut saavat sannoo omat ajatukseesa. Ärsytän vissii ja ärsyynnyn itekkii...sekä suutun ja hermostun, iha niiko usseimmat ihmiset ainakii joskus, mut tarkotuksellises tahallai en kettää kiusaa.
Pittääkii koittaa muuttaa ihtijää sellaseks "epävarmemmaks".
Toiseksee...oisinks mie sillo mie : ))Itsevarmuus ja pätevä toiminta muuttuukin kateellisten toimesta helposti ylimielisyydeksi ja pätemisen tarpeeksi..Mistähän olen moisia juttuja viimeaikoina lukenut???
- hennaliisa1
Jermu kirjoitti:
Itsevarmuus ja pätevä toiminta muuttuukin kateellisten toimesta helposti ylimielisyydeksi ja pätemisen tarpeeksi..Mistähän olen moisia juttuja viimeaikoina lukenut???
muutama vuos sit errääs tillaisuuves, mis tunnettu suomalaine tehonainen puhu.
Hää kerto kirjastaa, mikä ol vast ilmestynt ja anto menestymise ohjeita ja vinkkilöitä.
Ylleisö - kuulijakunta ol aika hämillää ja ei erikoise vastaaottavaista.
Väliajal naistehuonees naiset moittiit tätä essiintyjjää sanomal, et kyl joku voip sit olla itsevarma ja leuhka. Ihekkii ajattelin, et totta se on - erehtymätö ihmine, jolle mikkää ei oo mahotonta ärsytti minnuukki.
Kuitekii aloin ajatella mikä täs ihmises nii voimakkaita tunteita sai aikaa ja päättelin mielessäin, et myö muut oltii katteellissii.
Sit tillaisuuve lopus mie yhe toise naisihmise kans mänin juttelemmaa. Kiitin esitelmäst ja sanoin ihhailevvain häne tarmojaa ja lahjojaa.
Myö juteltii kymmekunta minuttii ja hää nauro ja matki leikillää meije karjalaista puhetta ja ol mahottoma ystävälline ja mukava.
Sen jälkee mie oon ain puolustant häntä jos joku moittii ja oon sanont, et siel on ihmine rooli takan.
Oiskoha meilläkii monel joku rooli, joka ärsyttää ja joihekii tapaukses tuomone rooli on sitä varte, et "hyökköys on paras puolustus."
Männää lähimmäisii vastaa valmiin piikit pystys, et ei se toine ainakaa kerkijä minnuu ens loukata, tai nolata, tai jos kerkijää, ni täält tulloo heti takasii. - PikaNelli
hennaliisa1 kirjoitti:
muutama vuos sit errääs tillaisuuves, mis tunnettu suomalaine tehonainen puhu.
Hää kerto kirjastaa, mikä ol vast ilmestynt ja anto menestymise ohjeita ja vinkkilöitä.
Ylleisö - kuulijakunta ol aika hämillää ja ei erikoise vastaaottavaista.
Väliajal naistehuonees naiset moittiit tätä essiintyjjää sanomal, et kyl joku voip sit olla itsevarma ja leuhka. Ihekkii ajattelin, et totta se on - erehtymätö ihmine, jolle mikkää ei oo mahotonta ärsytti minnuukki.
Kuitekii aloin ajatella mikä täs ihmises nii voimakkaita tunteita sai aikaa ja päättelin mielessäin, et myö muut oltii katteellissii.
Sit tillaisuuve lopus mie yhe toise naisihmise kans mänin juttelemmaa. Kiitin esitelmäst ja sanoin ihhailevvain häne tarmojaa ja lahjojaa.
Myö juteltii kymmekunta minuttii ja hää nauro ja matki leikillää meije karjalaista puhetta ja ol mahottoma ystävälline ja mukava.
Sen jälkee mie oon ain puolustant häntä jos joku moittii ja oon sanont, et siel on ihmine rooli takan.
Oiskoha meilläkii monel joku rooli, joka ärsyttää ja joihekii tapaukses tuomone rooli on sitä varte, et "hyökköys on paras puolustus."
Männää lähimmäisii vastaa valmiin piikit pystys, et ei se toine ainakaa kerkijä minnuu ens loukata, tai nolata, tai jos kerkijää, ni täält tulloo heti takasii.tehotyttö Lenitan kirjanjulkistamistilaisuudessa...
- hennaliisa1
PikaNelli kirjoitti:
tehotyttö Lenitan kirjanjulkistamistilaisuudessa...
Kukas se muu ois pystyntkää koko tillaissuuve organisoimaa ko mie ja pari muuta "tehotyttöö ? : D
- Rudi
..tuli mieleen tarina, ei tosin omani:
Eräänä päivänä suuri filosofi törmäsi tuttuunsa,joka pysäytti tämän kertoakseen uutisen:
"Sokrates, tiedätkö mitä juuri kuulin yhdeltä oppilaaltasi?"
"Hetkinen", Sokrates sanoi.
"Ennen kuin alat kertoa, haluaisin, että läpäiset pienen testin. Sen nimi on kolmoissuodatintesti.
"Kolmoissuodatin?", kysyi mies.
"Juuri niin", Sokrates jatkoi."Ennen kuin kerrot minulle oppilaastani, kokeillaanpa suodattaa se,
mitä aiot sanoa. Ensimmäinen suodatin on Totuus. Oletko varmistunut siitä, että se, mitä aiot kertoa, on totta?"
"En", mies vastasi, "itse asiassa kuulin vain asiasta juuri...."
"Hyvä on", sanoi Sokrates. "Eli et tiedä, onko asia totta vai ei.
Kokeillaan sitten seuraavaa suodatinta. Se on Hyvyys. Onko se, mitä aiot kertoa oppilaastani hänen kannaltaan hyvää?"
"Ei. Pikemminkin päinvastoin...", mies aloitti.
Mutta Sokrates keskeytti hänet: "Eli haluat kertoa minulle jotain pahaa oppilaastani, vaikka et tiedä, onko se edes totta."
Mies meni jo hieman noloksi, mutta Sokrates jatkoi: "Voit silti läpäistä testin, sillä kolmas suodatin on Hyödyllisyys. Onko sillä tiedolla,
jonka aiot oppilaastani kertoa, minulle jotain hyötyä?"
"No, ei oikeastaan", mies vastasi.
"Jos kerran asia, jonka aioit kertoa minulle, ei ole totta, eikä hyvää, eikä siitä ole minulle hyötyä, miksi edes kertoa siitä minulle?"
Mies oli täysin lyöty ja häpeissään.
Tämä tarina osoittaa, miksi Sokrates oli suuri ja arvossa pidetty filosofi. Se selittää senkin, miksei hän koskaan saanut selville, että Platon kävi panemassa hänen vaimoaan.- yopollo
kuitenkin myös sitä että Xantippa oli sen tason lohikäärme ettei siihen kukaan vapaaehtoisesti koskenut.
Eikös ole olemassa käsite platoninen rakkaus, ei muistaakseni kovin päällekäypää lajia. Taisivat P:n aatokset harhailla enemmän lyseon nuorissa pojissa.... - Rudi
yopollo kirjoitti:
kuitenkin myös sitä että Xantippa oli sen tason lohikäärme ettei siihen kukaan vapaaehtoisesti koskenut.
Eikös ole olemassa käsite platoninen rakkaus, ei muistaakseni kovin päällekäypää lajia. Taisivat P:n aatokset harhailla enemmän lyseon nuorissa pojissa.......vähän samanlaisia juoruja olen Platonista kuullut..Varmuudella ei säätänyt kuitenkaan Karpelan kanssa
omalla työmaallani ei ainakaan riidellä...ihan hirveesti..mutta meitä ei olekkaan kun kaksi.Toisen kanssa on tultava toimeen ja molempien on siedettävä ominaisuudet tai omituisuudet.Vaikkakaan en ystävä ole työparini kanssa,silti työtä teen ja siitä nautin jos nyt niin voi sanoa.Ei kateellisuus aina syy ole vaan meidän kaikkien erilaisuus.Äh...aina olen huono ollu kirjoittaa ajatuksiani,sanominen olisi paljon helpompaa.Hyvää kevättä enivei...))
- Pirre*
koskaan ollut koskaan mitään ongelmia tulla työkavereiden kanssa juttuun. Pätkätöissäkin olen saanut lähtessä lahjoja ja halauksia, sitä ei ole tullut kysyneeksi, että siitä ilostako olen niitä saanut, kun pääsevät minusta eroon :))
Yhdessä työpaikassa huomasin kyräilyä, mutta se selvisi niin kun kysyin suoraan, että mitäs te oikein meinaatte tällä pelillä, noloiksihan menivät toverit, naisia olivat.
Jännä on ollut huomata kuinka työyhteisöissä on aina vähintäänkin yksi henkilö, joka saa sen työilmapiirin huonoksi, mutta en ole ollut tietävinäni vaan yrittänyt "näytellä" tyhmää silloin kun se ei ole kohdistunut suoraan minuun kiusausyrityksenä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3858458Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1732810- 131152
- 76998
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61903- 25896
- 55863
- 64832
- 46806
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72792