Jonkun ihmisen kanssa? Liikaa esteitä onnistuneelle parisuhteelle?
Oletko koskaan ollut ihastunut mutta et halua parisuhdetta
Anonyymi
351365
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Tulevaisuudessa haluan parisuhteen
Ehkä sitten kymmenen vuoden päästä.
En ja muutoinkaan en halua mitään suhdetta
Olen. Näin mahdottomana tilanteen, kun mies valehteli eikä löytynyt me henkeä, vaan minä-henki.
Hän väitti haluavansa suhteen, mutta toimi tavoilla jotka ajoi hänen yksilöllistä etua mutta pirstaloi täysin suhdetta aikovien ”meidän” yhteisedun.
Ja keskustelut tyssäs lyhyeen joten löin hanskat naulaan.
Ihminen joka taistelee asioista jotka merkitsee että hän nauttii, minä ja suhde kärsii hidasta kuolemaa ei ole valmis suhteeseen. Hän on sinkkuuteen orientoitunut liikaa. Antaa siis miehen olla se sinkku, mistä noin taistelee kanssani.
Haluan miehen joka asennoituu ”me” henkisesti ja ajattelee suhteen tulevaisuuden etuja eikä pelkästään itsensä etuja.
Näin hommat nyt vaan etenee
Liian erilaiset elämäntyylit. Ei olisi toiminut pitkällä tähtäimellä.
Hän ei ainakaan tiedä mun elämäntyylistä mitään
Palstavaimossa paremmat ominaisuudet ei ajaudu riitoihin niin helposti:P
Joo, kyllä.
Olen. Olin silloin tosin aika huonossa kunnossa, niin parisuhteesta tuskin olisi tullut mitään. Annoin ihastuksen mennä.
Toki. Tai en nyt tiedä olenko ollut varsinaisesti ihastunut tuolla tavalla. Pikemmin niin, että mies on ollut viehättävä ja puoleensavetävä ja sellainen, johon voisin helposti ihastuakin, jos antaisin mahdollisuuden. Sitten kuitenkin näen niin selvästi sen, että homma ei ikinä toimisi. Ei kannata lähteä tietentahtoen hankkimaan sydänsuruja. Mielummin ihailee aikansa kauempaa ja jatkaa sitten matkaa.
Ihmisen johonkin ominaisuuteen tai ominaisuuksiin voi olla ihastunut, vaikka ei haluaisikaan suhdetta hänen kanssaan. Suhteen haluaa sellaisen kanssa, jonka kokonaisuudessaan hyväksyy ja jonka kanssa kuvittelee suhteen toimivan.
Tämä. 👍
Pyöriikö perjantain levyraati vielä? ;) ;) Kiitos tykkäyksestä.
Heh, sinä!? Ole hyvä vaan, tottahan tuo on joka sana mitä kirjoitit. :)
Taisi levyraati jämähtää johonkin taka-alalle.
Oletko sinä mies vai nainen vai jotain siltä väliltä? Anteeksi uteluni. Mukava ja hauska yksilö olet silti. :)
Jotain siltä väliltä. :)
Selevä pyy! :)
Sano Vinttala varista. :)
Joo, nimi sen kertoo
En mutta olen ollut ihastunut, ja tajunnut vasta jälkeenpäin, että parisuhde olisi tuskin koskaan toiminut.
Ihastuin mun toiseen psykiatriin Auroran sairaalassa. Mun eka psykiatri kertoi että mut siirretään tälle miespsykiatrille ja luulin HARHOISSANI (joita oli paljon) että valtio haluaa parittaa ihmisiä ja tarvii lisää lapsia ja suunnittelee että meidän pitäisi perustaa perhe - ihastuin siihen vaikka se määräs ihan kauheet lääkkeet :D
Psykiatri oli syy miksi en olis millään halunnut lähteä osastolta pois. Sen jälkeen olin ihmeissäni että missä me nyt aijotaan tavata. Kunnes lääkkeet alkoi vaikuttaa ja tajusin et olin ollut ihan harhoissani mut ihastus siihen ei meinannut millään lähtee pois.
Olen pari kertaa. Molemmissa syynä parisuhteen alkamattomuudelle toisaalta oma epäkypsyys ja toisaalta luottamuspula.
Kerran olin yhteen paremman väen tyyppiin, aika pian ymmärsin sen järjettömän souvin, mikä siitä olis koitunut, jos olis yrittänyt sovittautua niihin piireihin. En osaa täysin edes kuvitella millaista ylenkatsetta työväentaustainen miniäkokelas olisi aiheuttanut. Luvassa olisi ollut todella paljon vaivaannuttavia, hyvin noloja tilanteita. Toki pienoista halveksuntaa myös omalta puoleltani, sukutaustassani kuitenkin myös punaisten puolella olleita. Ei tämän toisen tunteetkaan niin vahvat olleet, joten asiat menivät varmaan juuri kuin tarkoitettu oli.
Sä saat vielä ansiosi mukaan
Olen. Liian suuri "tasoero." Ei olisi toiminut pitkällä tähtäimellä.
Millä mittaat tasoa?
Ulkonäkö ja sosiaalinen status (koostuu monesta eri tekijästä)
Onko tällaista asiat susta muuttumattomia?
Ei, mutta suhteellisen vakituisia. Ulkonäkö korreloi vahvasti sosiaalisen statuksen kanssa.
Erilaiset arvot erottaa
En ole ollut kunnolla ihastunut yli kymmeneen vuoteen, joten en ole haaveillut parisuhteesta kenenkään kanssa.
Este parisuhteelle on se kun kokenut monia rankkoja vuosia. Kukaan ei herätä erityistä kiinnostusta, koska ensin täytyy oman elämän asiat olla kunnossa. Siihen tulee todennäköisesti menemään useampi vuosi.
https://www.msn.com/fi-fi/lifestyle/ihmissuhteet/ei-kaljuja-ei-tatuointeja-ei-lapsia-–-onko-tinder-profiilissasi-vaatimuslista-mieti-vielä-tosiasiahan-on-että/ar-BB1e3fij?li=BBr5KbI
Digi digi, kuti kuti kut.
Muistaakseni joskus kyllä olen ollut.
En halunnut parisuhdetta mutta ajauduttiin viimeisenä maille
Varattuna kyllä. Vapaana olisin kai aina halunnut sen kohteen. Mutta tunnen henkilön, johon tuo sopii. En vain tiedä, miksei halunnut.